Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Liito-oravalle rakennetaan kadun ja raitiotien ylityspaikkaa Hervantajärven alueella

flying-squirrels

Hervantajärven tulevalle asuinalueelle rakennetaan liito-oravalle tarkoitettu ylitysalue raitiotien ja Makkarajärvenkadun linjausten väliin. Työt alkavat maanantaina 12.11.2018 työmaateiden rakentamisella. Ruskonkehälle rakennetaan työnaikainen liittymä.

Ylitysalue on tarkoitettu helpottamaan liito-oravan kulkua raitiotien ja Makkarajärvenkadun yli viheralueiden välillä. Ylitysalueelle asennetaan pitkiä kuusipuisia hyppytolppia sekä istutetaan isoja vuorijalavan taimia ja serbiankuusia. Taimet on kasvatettu kaupungin omalla taimistolla. Alue on noin 400 m2 :n laajuinen, ja se on merkitty asemakaavaan merkinnällä sl-13.

Ylitysalueen maamassojen vaihtotyöt kestävät parisen viikkoa, ja työ aloitetaan idän suunnasta. Raitiotien linjauksen kohdalta poistetaan puusto ylitysalueen valmistumisen jälkeen. Ylitysalueen puunistutukset tehdään ensi vuoden helmikuuhun mennessä.

Hervantajärven asemakaava-alueen eteläosan tonteilta- ja katualueilta poistetaan puustoa tulevan talven aikana. Pohjoisosassa puunkaatotöitä tehtiin huhtikuussa. Tulevalle noin 2900 asukkaan Hervantajärven asuinalueelle kulkee raitiotie, ja sinne sijoittuu raitiotien päätepysäkki.

Lepakot voivat torjua tuhohyönteisten aiheuttamia vahinkoja

Uudessa tutkimuksessa perehdyttiin laajasti yleisimpien suomalaisten lepakoiden, eli pohjanlepakon, vesisiipan, isoviiksisiipan, viiksisiipan ja korvayökön ravinnonkäyttöön. Tarkoituksena oli ensimmäistä kertaa selvittää tarkasti Suomen lepakoiden mahdolliset erot ja samankaltaisuudet.

Löydökset paljastivat muun muassa, että lepakot syövät eri ympäristöjen tuhohyönteisiä, ja rajoittavat näin niiden aiheuttamia vahinkoja. Lepakot popsivat kiitettävästi myös ihmiselle kiusallisia hyttysiä, kuten jo aiemmissa tutkimuksissa on alustavasti osoitettu. Lepakoiden ravinnon perusteella tutkijat pystyivät yllättävän hyvin päättelemään, missä ja miten lepakot ovat saalistaneet.

– Osa perhosista on esimerkiksi syöty toukkana, ja toisaalta toiset saalislajit elävät vain veden äärellä. Näin voimme epäsuorasti, mutta kohtuullisen tarkasti, päätellä paljon myös lepakoiden saalistuskäyttäytymisestä, kertoo tutkimuksessa mukana ollut tuore maisteri, projektitutkija Anna Puisto Turun yliopistosta.

Löydöt vahvistavat aiempia käsityksiä lepakoiden elintapojen jakautumisesta erilaisiin saalistuskiltoihin.

– Osa lepakoista nappaa saaliinsa pääosin ilmasta, toiset saalistavat vesistöjen luona, kun taas kolmas porukka on erikoistunut hakemaan ruokansa erilaisilta pinnoilta tai vaikkapa maasta. Tässä tutkimuksessa nämä kaikki eri ryhmät olivat hyvin edustettuina, selventää dosentti Thomas Lilley Helsingin yliopistosta.

Valtaosa aiemmista tutkimuksista on keskittynyt lähinnä yksittäisiin lajeihin tai lajipareihin. Tällä kertaa tutkijat halusivat kerralla selvittää laajasti Suomen lepakoiden saalistuskäyttäytymistä.

– Tutkimamme viisi lajia vastaavat yli 90 prosenttia kaikista maassamme tehdyistä lepakkohavainnoista, joten siinä mielessä kattavasta aineistosta on kyse, korostaa itsekin väitöskirjassaan lepakoita tutkiva Anna Blomberg Turun yliopistosta.

Lepakoita haluttiin tutkia hienovaraisesti

Nyt julkaistussa tutkimuksessa on poikkeuksellista se, että tutkijat keräsivät kaikki näytteet suoraan lepakoiden päiväpiiloista, jolloin lepakoita ei tarvinnut ottaa kiinni.

– Tästä syystä varmistimme DNA-menetelmillä, mistä lepakkolajeista näytteemme olivat peräisin, Puisto täsmentää.

Nykyaikaisin molekyylimenetelmin monia lajeja voidaan määrittää erittäin tarkasti melkein mistä tahansa lähtömateriaalista käsin, ja näin esimerkiksi lepakoiden ravinto paljastaa samalla myös näppärästi kuvan luonnon monimuotoisuudesta. Lepakonpapanoiden ja muiden ympäristönäytteiden antama kuva luonnosta onkin arvokas lisä muuhun monimuotoisuuden tutkimukseen.

– Kokonaisuutena tämä tutkimus on myös hieno esimerkki siitä, kuinka paljon tietoa ympäristöstä ja luonnosta saadaan ilman, että häiritään tutkimuskohteita ollenkaan, iloitsee Blomberg.

– Nythän voimme koko ajan lukea eri puolilta maapalloa uusista tutkimustuloksista, joiden mukaan luonnon monimuotoisuus häviää huolestuttavaa vauhtia, muistuttaa tutkijatohtori Eero Vesterinen, joka työskentelee sekä Turun että Helsingin yliopistoissa.

Perinteiset kajoavat tai jopa tuhoavat keräysmenetelmät voitaisiin nykyään jo kohtuullisen helposti korvata eliöstön kannalta neutraaleilla tavoilla, joista tuore tutkimus on hyvä esimerkki. Uudet menetelmät ovat myös kustannustehokkaita, vaikka ne kuulostavat monimutkaisilta ja kalliilta.

– Menetelmät tarjoavat lisäksi hyvät mahdollisuudet monipuoliseen tutkimukseen. Olen aina korostanut, että suurella vaivalla kerätystä aineistosta pitäisi tutkia kaikki mahdollinen, varsinkin kun se DNA-menetelmiä hyödyntämällä voisi tapahtua lähes samalla panostuksella, Vesterinen toteaa.

Tutkimusartikkelin taustalla oli Turun yliopiston biologian laitoksen pro gradu -tutkielma, johon artikkeli pohjautuu. Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä Ecology & Evolution -julkaisusarjassa.

>> Tutustu tutkimusartikkeliin: https://doi.org/10.1002/ece3.4559

Luken kehittämä susikannan ennustemalli ensimmäistä kertaa käytössä – kuvaa kannan muutoksia maaliskuun kanta-arvion jälkeen

wolf-jungle-wolvesnight-preda

Luonnonvarakeskus (Luke) julkistaa vuosittain kesäkuun alussa Tassu-havaintoihin, pannoitettujen susien liikkeisiin ja DNA-näytteisiin perustuvan suden kanta-arvion, joka kuvaa maaliskuun susitilannetta. Susikanta vaihtelee kuitenkin merkittävästi vuoden mittaan, minkä vuoksi Lukessa on nyt kehitetty ennustemalli kannan koon ja rakenteen vaihtelun arviointia varten.

Susikannan koossa ja rakenteessa tapahtuu vuoden mittaan muutoksia. Kanta kasvaa keväällä pentujen syntyessä, mutta lähtee heti kesän alussa jälleen laskuun muun muassa luonnollisen kuolleisuuden johdosta. Laumoistaan lähteneet edellisen vuoden pennut jättävät keväällä synnyinlaumansa ja voivat sen jälkeen liikkua käytännössä koko Suomen alueella paria ja sopivaa reviirialuetta etsiessään. Todennäköisimmin uudet reviirialueet löytyvät kuitenkin jo olemassa olevien reviirikeskittymien liepeiltä. Parien määrä kasvaa kohti syksyä samalla, kun yksin vaeltavien susien määrä vähenee.

Ennustemalli perustuu suden biologiaan ja tietokonesimulaatioon, joka kuvaa parien lisääntymismenestystä, laumojen ja yksittäisten susien liikkeitä ja kuolevuuden vaihtelua maaliskuun kanta-arvion jälkeen. Tietokonesimulaatio on kehitetty kotimaisen ja kansainvälisen tutkimustiedon ja pantasusiaineistojen pohjalta. Pentutuoton vaihtelu pohjautuu Suomessa ja Ruotsissa kertyneeseen pantasusiaineistoon. Kuolevuusarviot perustuvat kansainvälisiin tutkimuksiin, pantasusiaineistoon sekä Suomen susikannan aikaisempaan vaihteluun. Laumasta erkaantumisen ajoittuminen, susien liikkumisnopeus ja reviirien keskimääräinen koko pohjautuvat kotimaiseen pantasusiaineistoon.

2018-11-08 13_16_14-tiedote-susiennuste-kuva_1.pdf - Nitro Pro 9 (Expired Trial)

 

Syksyn susikanta tyypillisesti maaliskuun kantaa suurempi

Mallin mukaan susikanta on tällä hetkellä noin 50 prosenttia suurempi kuin se oli tämän vuoden maaliskuussa, mikä johtuu pääasiassa keväällä syntyneistä pennuista. Pennut muodostavat noin puolet marraskuun susikannasta.  Susikannan kasvu on ajankohtaan nähden luonnollista.

– Susien lukumäärä on marraskuussa 90 prosentin todennäköisyydellä 228–311 (kuva 1), ja kannan painopiste on läntisessä Suomessa (kuva 2, kaikki sudet). Viiden prosentin todennäköisyydellä susia on enemmän kuin 311 ja vastaavasti samalla todennäköisyydellä vähemmän kuin 228, kertoo mallin kehitystyöstä vastannut erikoistutkija Samu Mäntyniemi Lukesta.

Kun syksyn 2018 ennustetta verrataan mallin tuottamaan takautuvaan ennusteeseen syksylle 2017 (213–273), arvioiden suuruudessa ei kuitenkaan ole merkittävää eroa. Kanta kääntyy tyypillisesti talven tullessa jyrkempään laskuun, koska sekä ihmisen aiheuttama että luonnollinen kuolevuus ovat lumipeitteisissä maissa silloin suurempia kuin sulan maan aikana.

Uusia reviirejä odotettavissa Länsi-Suomeen

Ennusteen mukaan suurin osa uusien susiparien reviireistä muodostuu Länsi-Suomeen, lähelle olemassa olevien laumojen ja parien reviirejä (kuva 2). Parien määrä kasvaa lisäksi syksyä kohti samalla, kun yksin vaeltavien susi määrä vähenee.

– Arviota susikannan kehityksestä ja alueellisesta sijoittumisesta voidaan hyödyntää riistahallinnossa esimerkiksi vahinkojen ennaltaehkäisyn kohdentamisessa sekä sutta koskevan tiedon jakamisessa paikallisille asukkaille, kertoo riistapäällikkö Mikael Luoma Suomen riistakeskuksesta.

Luonnonvarakeskus kehittää mallia. Menetelmää kehitetään muun muassa siten, että loppuvuoden ennusteessa voitaisiin huomioida pantasusien lisäksi myös maaliskuun jälkeen kertyneet Tassu-tietojärjestelmään kirjatut susihavainnot.

WWF:n raportti: Maapallon eläinten määrä romahtanut hälyttävää tahtia

2018-10-30 11_34_26-[EMBARGO 30 OCT] LPR2018_Full Report Spreads_22.10.2018.pdf - Nitro Pro 9 (Expir

Selkärankaisten eläinten määrä on vähentynyt kaikkialla nopeasti, kertoo WWF:n tuore raportti. Suurimmat syyt ovat luonnonvarojen ylikulutus ja maankäytön muutokset.

Selkärankaisten eläinten määrä on vähentynyt 60 prosenttia vuodesta 1970 vuoteen 2014. Tieto ilmenee WWF:n julkaisemasta Living Planet -raportista. Se on yksi maailman johtavia, tieteelliseen tietoon perustuvia julkaisuja, joka seuraa nisäkkäiden, kalojen, lintujen ja matelijoiden määrän kehittymistä.

Nopeinta eläinten määrän väheneminen on ollut lajirikkailla tropiikin alueilla. Esimerkiksi Etelä- ja Keski-Amerikan eläinten määrä on vähentynyt jo 89 prosenttia vuodesta 1970. Makean veden selkärankaisten määrä on vähentynyt 83 prosenttia.

”Tilanne on kriittinen. Käynnissä on ennennäkemätön sukupuuttoaalto, joka on ensimmäistä kertaa historiassa ihmisen aiheuttama”, sanoo WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder.

Suurimmat syyt eläinten määrän vähenemiseen ovat luonnonvarojen ylikulutus ja maankäytön muutokset. Maankäytössä suurin vaikutus on maan raivaamisella maatalouden tarpeisiin, kuten karjalaitumiksi sekä soija- ja palmuöljyviljelmiksi. Yhdessä ylikulutus ja maankäyttö selittävät kaksi kolmasosaa eläinten määrän vähenemisestä.

Luonnonvarojen ylikulutuksen lisäksi myös ilmastonmuutos vaikuttaa lajeihin jo nyt. Tulevaisuudessa sen osuus eläinten määrän vähenemisestä voimistuu, mikäli valtiot eivät sitoudu pikaisiin päästövähennyksiin. Maapallon lämpeneminen olisi rajattava korkeintaan 1,5 asteeseen. Jo kahden asteen lämpeneminen tarkoittaisi eläinten määrän rajua vähenemistä.
”Päättäjien on sitouduttava pikaisesti päästöjen vähentämiseen ja hiilinielujen lisäämiseen metsissä. Hiilinielujen lisääminen auttaa myös metsien monimuotoisuuden turvaamisessa.”

Eläinten määrän väheneminen on mahdollista vielä pysäyttää, mutta suojeluun on ryhdyttävä nopeasti. Suojelualueita tarvitaan lisää ja lajien tilannetta esimerkiksi jokiympäristöissä on parannettava. Lisäksi on puututtava muun muassa ylikalastukseen ja salametsästykseen.
”Tarvitsemme päättäjiltämme nyt selkärankaa tehdä päätöksiä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi sekä Suomessa että ulkomailla”, sanoo Rohweder.

 

 

Living Planet -raportti ja -tiivistelmä englanniksi,

Espoo, Jyväskylä ja Kuopio yhdistävät voimansa liito-oravan suojelemiseksi kaupunkiympäristössä 

flying_squirrel3

Kuva: Ken Thomas – Public Domain

Espoo, Jyväskylä ja Kuopio ovat mukana liito-oravan suojelua edistävässä hankkeessa, jolle Euroopan komissio on myöntänyt 6,7 miljoonan euron suuruisen LIFE-ympäristörahoituksen. Hankkeessa on mukana yhteensä 19 toimijaa Suomesta ja Virosta, ja sen kokonaisbudjetti on 8,9 miljoonaa euroa. 

 Vuoteen 2025 asti ulottuva hanke käsittää laajalti liito-oravan suojelua edistäviä toimenpiteitä talousmetsissä ja kaupunkiympäristössä. Espoo, Jyväskylä ja Kuopio vastaavat yhdessä hankkeen osuudesta, joka keskittyy liito-oravien suojelun, kaavoituksen ja asuntorakentamisen yhteensovittamiseen.

 Kolmen kaupungin yhteisponnistus liito-oravien hyväksi 

 Tavoitteena on, että kaupungit kokoavat parhaat käytäntönsä liito-oravan suojelun ja maankäytön suunnittelun yhteen sovittamisesta, istuttavat puita liito-oravan liikkumisen kannalta kriittisiin kohtiin, tekevät liito-oravakartoituksia ja hoitavat liito-oravien asuttamia metsiä.

 Lisäksi Espoossa tavoitteena on radiopannoittaa liito-oravia ja seurata niiden liikkumista. Kuopiossa puolestaan liito-oravien asuttamien metsien hoitoa suunnitellaan yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Jyväskylässä panostetaan ympäristökasvatukseen tarjoamalla kaupunkilaisille tietoa liito-oravasta ja sen elinympäristöstä järjestämällä näyttelyitä, retkiä ja luentoja, sekä vahvistamalla liito-oravakantaa pöntötyksillä.

 Kuopiossa hankkeeseen liittyviä yleisötapahtumia ja kouluyhteistyötä koordinoi Kuopion luonnontieteellinen museo. Kiertävä liito-oravalähettiläs tarjoaa maksuttomia opetustuokioita Kuopion kouluille, ja kummiluokkien kanssa suunnitellaan myös monipuolisempia oppimiskokonaisuuksia.

 “Espoo on saanut paljon kiitos tavasta, jolla liito-oravien suojelu on otettu huomioon maankäytön suunnittelussa. Olemme iloisia, että Metsähallitus kutsui Espoon mukaan hankkeeseen. Jaamme mielellämme kokemuksiamme onnistuneista hankkeista muiden kaupunkien kanssa”, toteaa Espoon teknisen toimen johtaja Olli Isotalo.

 Hankkeen muita toimenpiteitä ovat kansallinen liito-oravahavaintojen rekisteri, kansalaisten ja järjestöjen opastus liito-oravakartoituksissa sekä liito-oravan suojelutason nostaminen Virossa. Hanketta koordinoi Metsähallituksen luontopalvelut.

 Suomessa liito-oravien kanta jatkaa taantumistaan 

 Liito-orava on tiukasti suojeltua laji, jota esiintyy EU-maista ainoastaan Suomessa ja Virossa. Koko Suomen tasolla liito-oravan uhanalaisuusluokitus on silmälläpidettävä, mutta monessa kaupungeissa on nykyään vahva liito-oravakanta. Suomessa arvioidaan olevan noin 143 000 liito-oravanaarasta. Kaupunkiympäristö tarjoavaa koloissa ja pöntöissä ja oravan risupesissä viihtyvälle liito-oravalle pesäpaikkoja, runsaasti ravinnoksi kelpaavia lehtipuita sekä suojaa antavia kuusia.

WWF: saimaannorppa ei ole turvassa, vaikka kanta on kasvanut ilahduttavasti

copyright-ismo-marttinen-wwf

Copyright Ismo Marttinen WWF

Ympäristöministeriön, maa-ja metsätalousministeriön ja Metsähallituksen Luontopalvelujen tänään julkaiseman yhteistiedotteen mukaan saimaannorppia arvioidaan olevan nyt 380–400 yksilöä. Kannan kasvu osoittaa, että lajin suojelussa on onnistuttu. Saimaannorppa on kuitenkin edelleen erittäin uhanalainen ja tarvitsee ihmisen apua vielä pitkään.

”Kun WWF aloitti saimaannorpan suojelun vuonna 1979, norppia uiskenteli Saimaalla hieman yli 100. Kannan kasvu osoittaa, että saimaannorpan suojeluun on löydetty toimivia ratkaisuita. Etenkin laajentuneet verkkokalastuksen rajoitukset ja apukinosten kolaaminen ovat auttaneet norppaa”, WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder sanoo.

Ympäristöministeriö julkaisi vuonna 2011 saimaannorpan suojelun strategian ja toimenpidesuunnitelman, jonka tavoitteeksi asetettiin, että norppakanta kasvaa vakaasti ja saavuttaa niin sanotun suotuisan suojelun tason. Suojelun tasoa voidaan pitää suotuisana, kun kanta on tarpeeksi iso, norpalla on riittävästi sille sopivaa elinympäristöä eikä lajin luontainen esiintymisalue supistu – eli kun lajin tulevaisuus on turvattu pitkällä aikavälillä.

Ympäristöministeriön työryhmä asetti välitavoitteeksi, että saimaannorpan kanta kasvaa vähintään 400 yksilöön vuoteen 2025 mennessä. Vaikka 400 yksilön välitavoite on jo nyt käden ulottuvilla, päätavoitteeseen, eli suotuisan suojelun tasolle, on vielä pitkä matka.

”Saimaannorppa on edelleen yksi maailman uhanalaisimmista hylkeistä. Tulevaisuudessa etenkin voimistuva ilmastonmuutos on sille vaaraksi, sillä norppa on pesinnässään täysin riippuvainen lumesta ja jäästä. Viime vuosina norppakannan kasvua tukeneet apukinoksetkin jäävät tekemättä, jos kolattavaa ei ole”, Rohweder sanoo.

Saimaannorppakanta on hyvin pieni ja hajallaan. Kannan geneettinen vaihtelu on vähäistä, mikä heikentää saimaannorpan kykyä vastata nopeasti muuttuvaan ympäristöön. Tämän takia on tärkeä saada kanta kasvamaan mahdollisimman nopeasti.

”Saimaannorpan suojelua on jatkettava, sillä se ei ole vieläkään turvassa. Meidän on muistettava, että jos norppa häviää Saimaalta, se häviää koko maailmasta. Siksi norpan suojelu on kunnia-asia meille suomalaisille”, Rohweder sanoo.

Saimaalla jo lähes 400 norppaa – kannan kasvu saatu turvattua

22046702_10155875486558010_6820830224776581544_n

Kuva: Timo Seppäläinen

Saimaannorppakanta on kasvanut vakaasti vuodesta 2014, jolloin kannan kooksi arvioitiin noin 300 norppaa. Metsähallituksen arvion mukaan norppien talvikanta on kasvanut taas viime vuodesta 10–20 yksilöllä ja on nyt kooltaan 380–400 norppaa. Määrä on jo hyvin lähellä saimaannorpan suojelustrategiassa ja toimenpidesuunnitelmassa vuodelle 2025 asetettua 400 yksilön välitavoitetta. Pitkäjänteinen suojelu ja paikallisväestön sille antama tuki ovat tuottaneet tulosta.

Kahden viime talven alut ovat olleet hyvin leutoja, ja laskennoissa on havaittu tavallista vähemmän norppien makuupesiä. Leudot talvet ovat vaikeuttaneet sekä norppien pesintää että pesien havainnointia. Apukinosten tekemiseen ja pesälaskentoihin osallistunut runsas vapaaehtoisten joukko on mahdollistanut norppakannan suojelun ja seurannan leutoinakin talvina.

”Paikallisten toimijoiden työ ja tuki suojelulle ovat olleet ratkaisevan tärkeitä suojelussa onnistumiselle, lämmin kiitos siitä. On rohkaisevaa, että kanta on leudoista talvikeleistä huolimatta kehittynyt edelleen hyvään suuntaan ja lähes jo saavuttanut 400 yksilön välitavoitteen. Suojelutoimet ovat olleet vaikuttavia”, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoo.

Tuore arvio norppakannan koosta perustuu alueittain tehtyyn pesintäanalyysiin, jossa hyödynnettiin vuosien 2016–2018 pesätietoja, syntyneiden kuuttien määrää sekä havaintoja jäällä lepäävistä norpista. Kuutteja syntyi tänä vuonna 86, ja 80 kuutin määrä on ylitetty jo kolmena perättäisenä vuotena. Tulokset viittaavat siihen, että kannan elpyminen jatkuu myös tulevaisuudessa.

”Kalastuksen sivusaaliskuolleisuutta on vähennetty vapaaehtoisilla sopimuksilla saimaannorpan suojelemiseksi. Vesialueen omistajat ovat näin osoittaneet aidon halunsa ja sitoutumisensa suojeluun. Kiitän kaikkia sopimuksen tehneitä osakaskuntia ja muita vesialueen omistajia yhteistyöstä saimaannorpan suojelussa. Ilman vesialueenomistajien ja kalastajien panosta suojelutavoitteita olisi ollut vaikea saavuttaa”, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

”Saimaannorpan suojelussa keskeistä on ollut EU:n LIFE rahoitus, joka päättyy tänä vuonna. Tuleva vuosi onkin haastava rahoituksen merkittävän pienentymisen vuoksi. Haluaisimme edelleen jatkaa hyväksi koettuja suojelukeinoja, kuten ilmaston lämpenemisen ja lumen vähyyden vuoksi tärkeiden apukinosten tekemistä”, sanoo luonnon ja kulttuuriperinnön suojelun päällikkö Tuula Kurikka Metsähallituksesta.

  • Vuosina 2016–18 syntyi vuosittain yli 80 kuuttia, vuosina 2012–2014 hieman yli 60 ja vuosina 2005–2011 hieman yli 50 kuuttia.
  • Arvioitu synnyttäjien määrä on myös noussut: 109 emoa vuonna 2018, 83 emoa vuonna 2012 ja 77 emoa vuonna 2005.
  • Kevätkalastusrajoituksia laajennettiin vuosina 2010 ja 2011. Niiden pinta-ala nousi tuolloin noin 700 neliökilometristä noin 2 000 neliökilometriin. Vuosina 2010 ja 2013 syntyneet ja elossa säilyneet kuutit ovat nyt lisääntymisiässä, mikä on nostanut syntyvyyttä. Kalastusrajoituksen pinta-ala on tällä hetkellä 2 688 neliökilometriä.
  • Saimaannorppaemoille kolattiin viime talvena 286 apukinosta, joihin syntyi yhteensä 74 kuuttia. Vuosina 2014–2017 kolattiin yhteensä 800 apukinosta, joihin syntyi yhteensä 190 kuuttia. Apukinoksiin syntyneiden kuuttien määrä oli noina vuosina noin 60 prosenttia kaikista syntyneistä kuuteista.
  • Saimaannorppa (Metsähallitus)

Arvio norppien määrästä pesimäalueittain:

Pyhässelkä – Jänisselkä 4
Orivesi 10
Pyyvesi – Enonvesi 13
Kolovesi 12
Joutenvesi 32
Haukivesi 92
Pihlajavesi 124
Puruvesi 7
Katosselkä – Tolvanselkä 35
Luonteri 9
Lietvesi 16
Petraselkä – Yövesi 34
Suur-Saimaa 4
Yhteensä 392

Vieraslaji harlekiinileppäpirkko yrittää Suomen valtausta

1024px-Harmonia_axyridis01

 

Kuluneen kesän aikana harlekiinileppäpirkosta on tehty useita havaintoja Suomessa. Alun perin Aasian itäosista peräisin oleva harlekiinileppäpirkko (Harmonia axyridis) on leppäpirkkolaji, jota on käytetty kirvojen biologisessa torjunnassa ympäri maailmaa. Laji on kuitenkin osoittautunut liian tehokkaaksi toimijaksi, sillä se on monin paikoin runsastunut räjähdysmäisesti ja vähentänyt tai jopa syrjäyttänyt alkuperäisiä leppäpirkkolajeja. Harlekiinileppäpirkko on Euroopassa luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, jonka käyttö biologisessa torjunnassa on Suomessa kielletty.

Harlekiinileppäpirkko on kookas leppäpirkkolaji (5.5–8.5 mm) ja yksi väriltään vaihtelevimpia kovakuoriaislajeja. Sen pohjaväri vaihtelee vaalearuskeasta, punaiseen ja mustaan. Vaaleat ja punaiset yksilöt voivat olla kuviottomia tai niillä voi olla 0–22 asti vaihtelevan kokoisia pyöreitä tai hiukan soikeita mustia täpliä. Mustilla yksilöillä täplät ovat punaisia, joten päälle päin se muistuttaa useita meillä esiintyviä samannäköisiä, mutta kooltaan selvästi pienempiä lajeja. Lajin paras tuntomerkki on punertavat jalat ja punertavan ruskea alapuoli, joka muilla lajeilla on musta tai muuten tumma.

 

Harlekiinileppäpirkon laajamittainen käyttö biologisessa torjunnassa alkoi Länsi-Euroopassa 1990-luvun puolivälissä, ja jo vuosituhannen vaihteessa lajin havaittiin siirtyneen luonnonympäristöihin. Kaupallinen käyttö biologisessa torjunnassa päättyi vuosina 2003–2004, mutta harlekiinileppäpirkon leviäminen on jatkunut. Norjaan ja Tanskaan harlekiinileppäpirkko saapui vuonna 2006 ja Ruotsiin vuonna 2007. Laji on viime vuosina levinnyt aina Tukholman korkeudelle minkä lisäksi hajalöytöjä on tehty Pohjois-Ruotsissa asti. Harlekiinileppäpirkon leviäminen Suomeen on ollut odotettavissa.

Harlekiinileppäpirkko on löytynyt eripuolilta Suomea

Suomen ensimmäinen luonnosta tavattu yksilö lienee Kemiönsaaren Öröstä vuodelta 2014. Lisäksi lajista on tehty yksittäisiä havaintoja ihmisen mukana kulkeutuneista yksilöistä. Kuluneena kesänä laji havaittiin elokuussa Lohjalta, ja viime viikonloppuna Jaakko Kullbergin Örön linnakesaaren valopyydyksistä löytyi neljä yksilöä lisää.

”Muiden vaeltajahyönteishavaintojen ja yksilöiden kunnon perusteella arvioidaan leppäpirkkojen joutuneen pyydyksiin elokuun alkupuolella, jolloin Suomeen tuli voimakas lounaisvirtaus Keski-Euroopasta Etelä-Ruotsin kautta.”, pohtii vanhempi asiantuntija Jaakko Kullberg Sitowisesta.

Venäläinen biologi Ilya Zakharov kartoitti elokuussa leppäpirkkojen esiintymistä Oulussa. Hän löysi harlekiinileppäpirkon toukkia ja koteloita lehmuksesta Oulun keskustassa. Näistä on kasvatuksessa kuoriutunut kolme aikuista yksilöä.

Leppäpirkot ovat tunnettuja siitä, että monet lajit voivat esiintyä massoittain hyvinä kirvavuosina ja silloin ne usein vaeltavat uusille alueille. Yleensä vaellukselle lähtevät pirkot ovat vastakuoriutuneita yksilöitä ja ne talvehtivat ennen lisääntymistään seuraavana keväänä. Vaelluksien yhteydessä pirkot usein joutuvat veden varaan voimien uupuessa ja voivat ajautua rannoille suurina lauttoina. Lohjan ja Örön havaintojen perusteella harlekiinileppäpirkkoa lienee saapunut maahamme ainakin parissa aallossa elokuussa.

Harlekiinileppäpirkko on peto, joka vaikuttaa luonnossa erityisesti muiden kirvoja syövien hyönteisten kantoihin kilpailun ja saalistuksen kautta. Sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa lajin on todettu aiheuttaneen luontaisesti esiintyvien leppäpirkkolajien kantojen taantumisia.

Harlekiinileppäpirkko on madollisesti kotiutumassa Suomeen

Lisähavainnot lajin esiintymisestä ovat nyt tärkeitä. Mikäli epäilet löytäneesi harlekiinileppäpirkon, se kannattaa keikauttaa selälleen ja siitä tulee ottaa kuva, jonka voi tallentaa havaintona Vieraslaji-portaaliin.

Uhanalaisille pikkupandoille syntyi poikanen Korkeasaaressa

43410697715_0df005f064_z

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2018) Helsinki Zoo

Pikkupandaemo kantaa suussaan punaruskean ja valkoisen kirjavaa myttyä ja sulloo sen turvaan puiseen pesäkoppiin. Tämä on Korkeasaaren pikkupandaparin ensimmäinen poikanen ja kahden kuukauden iässä edelleen täysin emostaan riippuvainen. Pikkupanda painaa syntyessään noin sata grammaa ja avaa silmänsä vasta kuukauden iässä. Omin jaloin tämä poikanen alkaa liikkua pesän ulkopuolella vasta syys-lokakuussa.

Emo on saanut huolehtia poikasestaan kaikessa rauhassa ja vasta nyt pikkuinen panda käytettiin pikaisesti eläinlääkärin tarkastuksessa. Poikanen on uros ja sille on kertynyt painoa jo yli 800 grammaa. Se sai eläinlääkäriltä tunnistussirun ja matolääkkeen, jonka maku veti emon maidon makuun tottuneen kuonon ruttuun.

Pikkupandat elävät erittäin uhanalaisina Keski-Aasiassa Himalajan alarinteillä. Niitä on luonnossa alle 10 000 ja määrän on arvioitu vähentyneen puolella viimeisten 18 vuoden aikana. Metsien hakkuut ja karjan laidunmaiden laajeneminen ovat vähentäneet ja pirstoneet lajille sopivia elinalueita. Pikkupandat suosivat syrjäisiä, korkealla sijaitsevia bambumetsiköitä ja elinalueiden vaikeapääsyisyys onkin niiden paras suoja.

Korkeasaari osallistuu pikkupandojen suojeluun keräämällä varoja Red Panda Networkille. Viime vuoden lahjoitussumma käytettiin metsänvartijoiden palkkaamiseen suojelualueelle. Pikkupanda kuuluu myös eläintarhojen suojeluohjelmaan, jolla pyritään luomaan lajille elinvoimainen tarhakanta. Pikkupandojen lisääntyminen on viime vuosina onnistunut eläintarhoissa aiempaa paremmin. Korkeasaaressa syntyi pikkupandanpentu viimeksi seitsemän vuotta sitten.

 

Helteet vauhdittivat päiväperhosten lentoa

Perhoset556

Sekä keisarinviitta (vasemmalla) että ketohopeatäplä (oikealla) ovat olleet tänä kesänä runsaslukuisia. Kuva Mikko Kuussaari

Kuluva kesä on ollut päiväperhosille erinomainen. Useimmat lajit ovat lentäneet runsaampina kuin vuosiin. Helteiset säät ovat myös aikaistaneet perhosten kehitystä. Tämän vuoksi niitä on tällä hetkellä enää niukasti liikkeellä.

Kuluva kesä on ollut päiväperhosille erinomainen. Enemmistö lajeista on esiintynyt selvästi paria edellisvuotta runsaslukuisempina. Päiväperhosia oli runsaasti etenkin kesäkuussa, sillä helteisten säiden johdosta monet yleensä heinäkuussa lentävät perhoslajit olivat liikkeellä jo tuolloin. Samasta syystä perhosmäärät myös laskivat tavanomaista aikaisemmin.

Useimmat lajit runsastuneet

Suomen ympäristökeskuksen keräämien ennakkotietojen perusteella kuluva perhoskesä on ollut selvästi paria edellistä parempi, vähintäänkin 2000-luvun keskimääräistä tasoa. Päiväperhoslajeissa on selvästi enemmän edelliskesästä runsastuneita (31 lajia) kuin vähentyneitä (7 lajia). Erityisen runsaita ovat olleet monet alkukesän lajit sekä sinisiivet ja hopeatäplät. Viime vuosina vähälukuisen nokkosperhosen kannat ovat myös monin paikoin toipuneet.

Yleisimmistä lajeista selvästi edelliskesää vähälukuisempina on tavattu lähinnä tesma-, kartta- ja neitoperhosta. Ne ovat kaikki rehevää kasvillisuutta suosivia lajeja, jotka luultavasti kärsivät kesän kuivuudesta. Pitkään jatkunut kuivuus on saattanut lisätä muidenkin päiväperhoslajien muna- tai toukkakuolleisuutta, mikä voi heijastua seuraavan kesän perhosmääriin.

Suotuisten olosuhteiden ansiosta myös monia vähälukuisia lajeja, kuten virnasinisiipeä ja täpläpapurikkoa on tavattu viime vuosia useammin. Merkillepantavaa on ollut myös suoperhosten, etenkin suokeltaperhosen ja juolukkasinisiiven tavanomaista suurempi määrä. Vaeltavista päiväperhoslajeista vain amiraalia ja ohdakeperhosta on tavattu kohtalaisesti. Päivälläkin lentävän gammayökkösen massavaellus sitä vastoin on aiheuttanut jopa satovahinkoja maataloudelle.

Kesällä 2018 runsastuneita ja vähentyneitä päiväperhoslajeja

Perhosgraafi556 (1)

Yllä olevan kuvaajan arviot perustuvat 6.8. mennessä kerättyihin havaintoaineistoihin. Ennakkotietoja saatiin lähes puolelta havaintopaikoista. Kesän lopulliset seurantatulokset valmistuvat vuodenvaihteessa.

Lämpimät kesäsäät helpottavat päiväperhosten lisääntymistä

Hyvää perhoskesää selittävät ennen kaikkea kuluvan kesän poikkeuksellisen helteiset ja aurinkoiset säät. Suotuisissa olosuhteissa päiväperhosten on ollut helppo etsiä ravintoa, pariutumiskumppaneita ja munimispaikkoja. Samasta syystä myös perhosten havainnointi on ollut helppoa, kun niiden laskennassa tarvittavaa kaunista säätä on riittänyt päivästä toiseen.

Syyskesällä päiväperhoset vähissä

Heinäkuun alkupuoli on yleensä useimpien päiväperhoslajien parasta lentoaikaa. Pitkään jatkuneiden helteiden ansiosta päiväperhosten kuoriutuminen eteni pari-kolme viikkoa etuajassa. Tämän vuoksi perhoskesän huippu ajoittui jo juhannuksen tienoille, ja heinäkuussa perhosmäärät laskivat nopeasti.

Syyskesälle tyypilliset aikuistalvehtijat ovat tällä hetkellä jo varsin vähälukuisia. Esimerkiksi nokkos- ja sitruunaperhoset kuoriutuivat jo heinäkuussa, ja ovat ehtineet asettua talvilevolle. Jäljellä on enää lähinnä lanttuperhosia sekä vaeltajia, etenkin amiraalia ja ohdakeperhosta. Pitkän ja lämpimän kesän ansiosta tavallista useammalta lajilta ilmaantunee myös ylimääräisen toisen sukupolven yksilöitä. Tätä tapahtuu yleisimmin niittyhopeatäplän ja hohtosinisiiven kohdalla.

Pitkäjänteistä perhosseurantaa

Suomen ympäristökeskuksen koordinoima päiväperhosseuranta aloitettiin vuonna 1999. Havainnointi painottuu etupäässä maamme eteläosiin. Pitkäjänteinen seuranta on tarpeen, koska päiväperhosten kannat vaihtelevat suuresti lähinnä sääoloista riippuen. Vasta pidempi aikasarja paljastaa vuosien välisen satunnaisvaihtelun takana piilevän kannankehityksen suunnan. Monen aiemmin eteläisen lajin, kuten kartta- sekä häiveperhosen havaittu runsastuminen on seurausta ilmastonmuutoksen vaikutuksista luontoomme.

Seuranta on keskittynyt maatalousalueille, jotka ovat perhoslajistoltaan rikkaimpia elinympäristöjä. Seuranta perustuu vapaaehtoisten perhosharrastajien työhön. Suomessa esiintyy kaikkiaan noin 120 päiväperhoslajia, joista noin puolesta saadaan vuosittaista runsaustietoa seurannan kautta.