Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Punkki on Suomen luonnon pelottavin eläin

zecke-in-grossaufnahme

Suomalaiset pelkäävät luonnossa muun muassa karhua, kyytä ja sutta, mutta eivät mitään eläintä yhtä paljon kuin punkkia eli puutiaista. Tämä selviää LähiTapiolan Kantar TNS:llä teettämästä Arjen katsaus -kyselystä. Joka kolmas vastanneista kertoo pitävänsä punkkia Suomen luonnon pelottavimpana eläimenä.

Punkkeja on maailmassa satoja ja Suomessa muutamia eri lajeja. Suomessa ihmiselle tauteja aiheuttavia mikrobeja levittää kaksi punkkilajia, puutiainen eli punkki ja taiga- eli siperianpunkki. Sama punkki voi kantaa sekä borrelia-bakteeria että vakavaa puutiaisaivotulehdusta aiheuttavaa TBE-virusta. Noin kolmasosa puutiaisista kantaa ainakin yhtä taudinaiheuttajaa, ja kaksi prosenttia useampaa kuin yhtä.

Viime vuosina puutiaisaivotulehdukseen on Suomessa sairastunut 40-60 henkilöä vuodessa. Riskialueilla korkeintaan muutama prosentti punkeista on TBE-viruksen kantajia. Borrelioosi eli Lymen tauti on huomattavasti yleisempi kuin puutiaisaivotulehdus. Raportoituja borrelioositapauksia on vuosittain muutamia tuhansia.

Vakavalta puutiaisaivotulehdukselta voi suojautua rokottautumalla, mutta sen hoitoon ei ole olemassa lääkettä. Borrelioosia vastaan ei voi suojautua rokottautumalla, mutta sitä voidaan hoitaa antibiootein.

Miksi punkkia pelätään niin paljon?

Aalto-yliopiston pelkotutkija Mikko Lähteenmäki sanoo Länsiväylä-lehden haastattelussa, että eläinpelot ovat peloista yleisimpiä. Esimerkiksi hämähäkkikammo vaivaa maailmalla joka toista naista ja joka kymmenettä miestä. LähiTapiolan teettämän kyselytutkimuksen mukaan joka kolmas suomalainen kertoo pelkäävänsä punkkia. Sekä karhua että kyytä pelkäävät 16 prosenttia suomalaisista. Sutta pelkää ainoastaan seitsemän prosenttia vastaajista, niin kuin myös syksyllä paljon otsikoissa ollutta hirveä.

Niin Liikenneturva kuin vakuutusyhtiötkin varoittelevat paljon hirvivaarasta etenkin iltojen pimetessä, mutta harva suomalainen tuntuu kuitenkin pelkäävän niitä. Ovatko autoilijoiden asenteet hirviä kohtaan muuttuneet?

– Autoilijoiden asenne hirviä kohtaan ei mielestäni ole muuttunut. Autoilijat pitävät eteen loikkaavaa hirveä edelleen uhkana ja se on asia mitä liikenteessä yleensä pelätään eniten, etenkin näin syksyn hämärässä ja pimeässä. Kuljettajat kokevat hirvieläimet asiana, joita ei voi ennakoida ja joihin ei välttämättä itse omalla toiminnalla voi vaikuttaa. Pitkälti näin onkin, mutta tarkkaavaisuuteen ja ajonopeuteen me autoilijat onneksi pystymme vaikuttamaan, sekä lisäksi tehokkaaseen valojen käyttöön, sanoo LähiTapiolan liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen.

Tehokkaalla valojen käytöllä tarkoitetaan sitä, että valaisemattomilla teillä hämärän ja pimeän aikaan minimoidaan lähivaloilla ajaminen ja käytetään kaukovaloja niin paljon kuin mahdollista.

– Vastaantulevien autojen takia tietenkin tulee vaihtaa hetkeksi lähivaloille. Jos vastaan tulee jatkuva jono, ei kaukovaloja voi käyttää häikäisyn takia. Tällaisessa tilanteessa ajonopeuden laskeminen on pitkälti ainoa keino lisätä turvallisuutta, Nieminen jatkaa.

Piskuista punkkia pelätään kuitenkin huomattavasti hirviä enemmän. Miksi näin?

– Hirvien ja punkkien suhteen ihmisten vastaukseen vaikuttaa olennaisesti kysymyksen asettelu. Kesällä luonnossa liikkuessa punkki voi olla suurin pelkoa tuottava asia, mutta autolla liikenteessä liikkuessa se on hirvi. On kuitenkin muistettava, että hirvikolari ei ole se todennäköisin vakavia seurauksia aiheuttava kolarityyppi. Esimerkiksi nokkakolarit, ohituskolarit, tieltä suistumiset ja risteyskolarit ovat huomattavasti yleisempiä vakavia seurauksia aiheuttavista kolarityypeistä, Nieminen sanoo.

mita-elainta-pelkaat

Pelkotutkija Lähteenmäki tähdentää, ettei pelko ole psykiatrinen häiriötila vaan normaali, psyykkisesti terveillä ihmisillä potentiaalisesti vaarallisessa tilanteessa ilmenevä perustunne. Pelko on myös hyödyllinen tunne – sen keskeisenä tehtävänä on saada meidät välttämään pelon kohdetta.

Punkkipelko siis auttaa ihmistä selviytymään vaarassa ja ohjaa meitä kiinnittämään huomiomme oleelliseen, kuten esimerkiksi iholla ryömivään punkkiin. Tilastojen valossa punkkipelko on rationaalinen, sillä ainakin 4 000 suomalaista saa vuosittain borrelioosin puutiaisen puremasta. Helsingin yliopiston tutkija Anu Jääskeläisen mukaan suomalaisten ei kuitenkaan varsinaisesti kannata alkaa erityisemmin pelätä punkkeja, kunhan niistä on tietoinen ja niihin osaa varautua.

TerveysHelppi neuvoo myös punkkiasioissa

Helsinkiläinen Thomas oli kesällä tyttärensä kanssa Pohjanmaan saaristossa mökillä. Heidän palattuaan kotiin hän huomasi nelivuotiaan korvan takana ison punkin.

– Minulla on kotona punkkipihdit, ja luvattuani palkaksi jäätelöä sain tyttäreni pysymään sen verran paikallaan, että sain kierrettyä punkin irti kokonaan imukärsineen päivineen. Elukasta ei jäänyt ihoon juuri jälkeä, mutta kyllä siinä pyöri mielessä kaiken maailman skenaariot, Thomas kertoo.

– Avasin TerveysHelppi -chatin ja laitoin sinne kysymyksen, että pitääkö olla huolissaan ja mitkä ovat seuraavat askeleet. Sieltä vastattiin tosi nopeasti, että mitään syytä huoleen ei vielä ole, mutta että puremakohtaa kannattaa tarkkailla muutaman viikon. Hoitaja pyysi olemaan yhteydessä uudelleen, mikäli ihossa näkyy muutoksia.

Tavallisin borrelioosi-tartunnan merkki on puremakohtaan ilmaantuva laajeneva punoittava ihottuma, joka laajenee yli viiden sentin alueelle ja joka ilmaantuu 1-4 viikon kuluttua punkinpuremasta. Jos punoitus on halkaisijaltaan yli 5 cm tai tulee muita oireita punkinpureman jälkeen, on hakeuduttava lääkäriin.

– Kyllä se asiantuntemus ja nopea vastaus rauhoittivat, vaikka täysin varma en voinutkaan olla, ettei tyttö ollut saanut mitään tartuntaa. Poltin sitten sen punkinketaleen tulitikulla, kun risoi niin paljon, etten ollut huomannut sitä aikaisemmin, vaikka oltiin tehty punkkitarkastus joka ilta. Mitään oireita siitä ei sittemmin onneksi ilmennyt eli ilmeisesti saatiin se ajoissa pois.

LähiTapiolan teettämään Arjen katsaus -kyselytutkimukseen vastasi 1 043 suomalaista syys-lokakuussa. Vastaajat olivat iältään 15-74 -vuotiaita. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS.

 

Lähteet:

YLE (2018) https://yle.fi/uutiset/3-10487808

Potilaan lääkärilehti (2015) http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/onko-punkki-pelottava/

Punkkiklinikka (2018) https://www.punkkiklinikka.fi/punkin-levitt%C3%A4mi%C3%A4-tauteja-lue-mit%C3%A4-eroja-borrelioosilla-ja-tbell%C3%A4

Länsiväylä (2017) https://www.lansivayla.fi/artikkeli/577575-naita-suomalaiset-pelkaavat-eniten-kuolemaa-toiseksi-eniten-toisiamme-pelkotutkija

Suojelutoimet pelastivat kaksi lintulajia sukupuuton partaalta

toyhtoiibis_jan-sodersved

Töyhtöiibis kuvaaja (Jan Södersved)

Kaksi maailman harvinaisimpiin ja uhanalaisimpiin lintuihin kuulunutta lajia voitiin onnistuneiden suojelutoimien ansiosta siirtää alempaan uhanalaisuusluokkaan BirdLifen tänään julkaisemassa maailman lintujen uhanalaisuusarviossa. Aiemmin äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltu töyhtöiibis on nyt luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja mauritiuksenkyyhky vaarantuneeksi.

Laajalla alueella Etelä-Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä pesinyt töyhtöiibis oli vuosituhannen vaihteeseen menneessä hävinnyt lähes kokonaan. Vuonna 1998 jäljellä oli enää 59 paria, joista useimmat yhdessä ainoassa yhdyskunnassa Marokossa. Määrätietoisen suojelun ansiosta lajin kanta on kasvanut 147 pesivään pariin ja viime vuonna syntyi myös kaksi uutta pientä yhdyskuntaa.

Syyriassa pesinyt pieni töyhtöiibiskanta on hävinnyt, ja nykyään ainoat luonnonvaraiset linnut pesivät Marokossa. Puolivillit kannat Turkissa ja luontoonpalautushankkeet Etelä-Euroopassa luovat kuitenkin vielä lisää toivoa lajin tulevaisuudelle.

Mauritiuksenkyyhkyjä laskettiin olleen jäljellä vain 10 yksilöä vuonna 1990, ja lajin arveltiin kuolevan pian sukupuuttoon. Rottien ja muiden vieraslajien poistolla, elinympäristöjen kunnostuksella ja Mauritiuksen BirdLifen tarhaushankkeella kanta saatiin kuitenkin kasvamaan. Nyt luonnossa arvioidaan elävän yli 400 mauritiuksenkyyhkyä,

Rohkaisevat esimerkit osoittavat, että sukupuuton partaalla olevien lajien kantoja voidaan saada elpymään tehokkaalla suojelulla. Laajamittainen elinympäristöjen häviäminen, ilmastonmuutos ja laiton pyynti uhkaavat kuitenkin edelleen monia lajeja. Aiemmin sukupuutot uhkasivat varsinkin eristyneillä saarilla eläviä lajeja, mutta nyt sukupuuttouhka on jo suurempi mantereella. Esimerkiksi viiden eteläamerikkalaisen lintulajin oletetaan hiljattain kuolleen sukupuuttoon.

 

Pelästyneet naapurit saavat metsämyyrät lisääntymään

 

metsamyyra

Metsämyyränaaraiden on havaittu tekevän 50 % suurempia poikueita, jos niiden reviirilleen on levitetty lumikon nähneen metsämyyräkoiraan hajua. Tutkimus tuo uutta tietoa nisäkkäiden varoitusferomonien käytöstä, josta on aiemmin tiedetty melko vähän.

Saaliiksi joutumisen pelko muokkaa eläinten populaatioita ja vaikuttaa evoluutioon. Suomalais-hollantilainen tutkijaryhmä on tehnyt merkittävän löydöksen, jossa metsämyyrät (Myodes glareolus) saivat tiedon saalistajan läsnäolosta pelästyneeltä pedon nähneeltä naapuriltaan niin kutsutun varoitusferomonin kautta. Pelon signaali ei tullut siis näköhavaintona pedosta, eikä saalistajan hajun tai äänen muodossa. Varoitusferomonin olemassaolosta laboratorio hiirillä ja rotilla on tiedetty jo pitkään, mutta niiden ekologinen merkitys näyttää avautuvan vasta nyt.

– Toisen käden pelko on ilmeisesti riittävä syy naaraille satsata lisääntymiseen ja kasvattaa poikuekokoa, kertoo tutkimukseen osallistunut Marko Haapakoski Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitokselta.

Miksi näin, kun yhtä odotettu tulos olisi saattanut olla lisääntymisestä luopuminen?

– Saaliiksi jäämisen riskin kasvaessa, kannattaa myyrän panostaa nopeaan lisääntymiseen. Kun petoja on ympärillä paljon, laskee oma mahdollisuus säilyä hengissä ja toisen onnistuneen poikueen saamisen todennäköisyys on pieni, valaisee Haapakoski.

Uutta tietoa peto-saalis-suhteesta

Myyränaaraan ovulaatio on niin sanotusti indusoitu. Naarasmyyrät voivat lisätä poikuekokoaan parittelemalla useamman kerran, jolloin niiden munasarjoista vapautuu useampi munasolu ja poikueko kasvaa.

– Tutkimuksen löydökset lisäävät ymmärtämystämme nisäkkäiden peto-saalis-suhteesta. Viesti pedon läsnäolosta voi siirtyä saaliseläinten populaatioon, vaikka vain yksi sen jäsenistä olisi havainnut pedon, sanoo Haapakoski.

Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Wageningen ylipiston kanssa ja se julkaistiin Scientific Reports sarjassa 21.11.2018. Kokeet toteutettiin Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalla. Tutkimusta rahoitti Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Lisätietoja:

Liito-oravalle rakennetaan kadun ja raitiotien ylityspaikkaa Hervantajärven alueella

flying-squirrels

Hervantajärven tulevalle asuinalueelle rakennetaan liito-oravalle tarkoitettu ylitysalue raitiotien ja Makkarajärvenkadun linjausten väliin. Työt alkavat maanantaina 12.11.2018 työmaateiden rakentamisella. Ruskonkehälle rakennetaan työnaikainen liittymä.

Ylitysalue on tarkoitettu helpottamaan liito-oravan kulkua raitiotien ja Makkarajärvenkadun yli viheralueiden välillä. Ylitysalueelle asennetaan pitkiä kuusipuisia hyppytolppia sekä istutetaan isoja vuorijalavan taimia ja serbiankuusia. Taimet on kasvatettu kaupungin omalla taimistolla. Alue on noin 400 m2 :n laajuinen, ja se on merkitty asemakaavaan merkinnällä sl-13.

Ylitysalueen maamassojen vaihtotyöt kestävät parisen viikkoa, ja työ aloitetaan idän suunnasta. Raitiotien linjauksen kohdalta poistetaan puusto ylitysalueen valmistumisen jälkeen. Ylitysalueen puunistutukset tehdään ensi vuoden helmikuuhun mennessä.

Hervantajärven asemakaava-alueen eteläosan tonteilta- ja katualueilta poistetaan puustoa tulevan talven aikana. Pohjoisosassa puunkaatotöitä tehtiin huhtikuussa. Tulevalle noin 2900 asukkaan Hervantajärven asuinalueelle kulkee raitiotie, ja sinne sijoittuu raitiotien päätepysäkki.

Lepakot voivat torjua tuhohyönteisten aiheuttamia vahinkoja

Uudessa tutkimuksessa perehdyttiin laajasti yleisimpien suomalaisten lepakoiden, eli pohjanlepakon, vesisiipan, isoviiksisiipan, viiksisiipan ja korvayökön ravinnonkäyttöön. Tarkoituksena oli ensimmäistä kertaa selvittää tarkasti Suomen lepakoiden mahdolliset erot ja samankaltaisuudet.

Löydökset paljastivat muun muassa, että lepakot syövät eri ympäristöjen tuhohyönteisiä, ja rajoittavat näin niiden aiheuttamia vahinkoja. Lepakot popsivat kiitettävästi myös ihmiselle kiusallisia hyttysiä, kuten jo aiemmissa tutkimuksissa on alustavasti osoitettu. Lepakoiden ravinnon perusteella tutkijat pystyivät yllättävän hyvin päättelemään, missä ja miten lepakot ovat saalistaneet.

– Osa perhosista on esimerkiksi syöty toukkana, ja toisaalta toiset saalislajit elävät vain veden äärellä. Näin voimme epäsuorasti, mutta kohtuullisen tarkasti, päätellä paljon myös lepakoiden saalistuskäyttäytymisestä, kertoo tutkimuksessa mukana ollut tuore maisteri, projektitutkija Anna Puisto Turun yliopistosta.

Löydöt vahvistavat aiempia käsityksiä lepakoiden elintapojen jakautumisesta erilaisiin saalistuskiltoihin.

– Osa lepakoista nappaa saaliinsa pääosin ilmasta, toiset saalistavat vesistöjen luona, kun taas kolmas porukka on erikoistunut hakemaan ruokansa erilaisilta pinnoilta tai vaikkapa maasta. Tässä tutkimuksessa nämä kaikki eri ryhmät olivat hyvin edustettuina, selventää dosentti Thomas Lilley Helsingin yliopistosta.

Valtaosa aiemmista tutkimuksista on keskittynyt lähinnä yksittäisiin lajeihin tai lajipareihin. Tällä kertaa tutkijat halusivat kerralla selvittää laajasti Suomen lepakoiden saalistuskäyttäytymistä.

– Tutkimamme viisi lajia vastaavat yli 90 prosenttia kaikista maassamme tehdyistä lepakkohavainnoista, joten siinä mielessä kattavasta aineistosta on kyse, korostaa itsekin väitöskirjassaan lepakoita tutkiva Anna Blomberg Turun yliopistosta.

Lepakoita haluttiin tutkia hienovaraisesti

Nyt julkaistussa tutkimuksessa on poikkeuksellista se, että tutkijat keräsivät kaikki näytteet suoraan lepakoiden päiväpiiloista, jolloin lepakoita ei tarvinnut ottaa kiinni.

– Tästä syystä varmistimme DNA-menetelmillä, mistä lepakkolajeista näytteemme olivat peräisin, Puisto täsmentää.

Nykyaikaisin molekyylimenetelmin monia lajeja voidaan määrittää erittäin tarkasti melkein mistä tahansa lähtömateriaalista käsin, ja näin esimerkiksi lepakoiden ravinto paljastaa samalla myös näppärästi kuvan luonnon monimuotoisuudesta. Lepakonpapanoiden ja muiden ympäristönäytteiden antama kuva luonnosta onkin arvokas lisä muuhun monimuotoisuuden tutkimukseen.

– Kokonaisuutena tämä tutkimus on myös hieno esimerkki siitä, kuinka paljon tietoa ympäristöstä ja luonnosta saadaan ilman, että häiritään tutkimuskohteita ollenkaan, iloitsee Blomberg.

– Nythän voimme koko ajan lukea eri puolilta maapalloa uusista tutkimustuloksista, joiden mukaan luonnon monimuotoisuus häviää huolestuttavaa vauhtia, muistuttaa tutkijatohtori Eero Vesterinen, joka työskentelee sekä Turun että Helsingin yliopistoissa.

Perinteiset kajoavat tai jopa tuhoavat keräysmenetelmät voitaisiin nykyään jo kohtuullisen helposti korvata eliöstön kannalta neutraaleilla tavoilla, joista tuore tutkimus on hyvä esimerkki. Uudet menetelmät ovat myös kustannustehokkaita, vaikka ne kuulostavat monimutkaisilta ja kalliilta.

– Menetelmät tarjoavat lisäksi hyvät mahdollisuudet monipuoliseen tutkimukseen. Olen aina korostanut, että suurella vaivalla kerätystä aineistosta pitäisi tutkia kaikki mahdollinen, varsinkin kun se DNA-menetelmiä hyödyntämällä voisi tapahtua lähes samalla panostuksella, Vesterinen toteaa.

Tutkimusartikkelin taustalla oli Turun yliopiston biologian laitoksen pro gradu -tutkielma, johon artikkeli pohjautuu. Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä Ecology & Evolution -julkaisusarjassa.

>> Tutustu tutkimusartikkeliin: https://doi.org/10.1002/ece3.4559

Luken kehittämä susikannan ennustemalli ensimmäistä kertaa käytössä – kuvaa kannan muutoksia maaliskuun kanta-arvion jälkeen

wolf-jungle-wolvesnight-preda

Luonnonvarakeskus (Luke) julkistaa vuosittain kesäkuun alussa Tassu-havaintoihin, pannoitettujen susien liikkeisiin ja DNA-näytteisiin perustuvan suden kanta-arvion, joka kuvaa maaliskuun susitilannetta. Susikanta vaihtelee kuitenkin merkittävästi vuoden mittaan, minkä vuoksi Lukessa on nyt kehitetty ennustemalli kannan koon ja rakenteen vaihtelun arviointia varten.

Susikannan koossa ja rakenteessa tapahtuu vuoden mittaan muutoksia. Kanta kasvaa keväällä pentujen syntyessä, mutta lähtee heti kesän alussa jälleen laskuun muun muassa luonnollisen kuolleisuuden johdosta. Laumoistaan lähteneet edellisen vuoden pennut jättävät keväällä synnyinlaumansa ja voivat sen jälkeen liikkua käytännössä koko Suomen alueella paria ja sopivaa reviirialuetta etsiessään. Todennäköisimmin uudet reviirialueet löytyvät kuitenkin jo olemassa olevien reviirikeskittymien liepeiltä. Parien määrä kasvaa kohti syksyä samalla, kun yksin vaeltavien susien määrä vähenee.

Ennustemalli perustuu suden biologiaan ja tietokonesimulaatioon, joka kuvaa parien lisääntymismenestystä, laumojen ja yksittäisten susien liikkeitä ja kuolevuuden vaihtelua maaliskuun kanta-arvion jälkeen. Tietokonesimulaatio on kehitetty kotimaisen ja kansainvälisen tutkimustiedon ja pantasusiaineistojen pohjalta. Pentutuoton vaihtelu pohjautuu Suomessa ja Ruotsissa kertyneeseen pantasusiaineistoon. Kuolevuusarviot perustuvat kansainvälisiin tutkimuksiin, pantasusiaineistoon sekä Suomen susikannan aikaisempaan vaihteluun. Laumasta erkaantumisen ajoittuminen, susien liikkumisnopeus ja reviirien keskimääräinen koko pohjautuvat kotimaiseen pantasusiaineistoon.

2018-11-08 13_16_14-tiedote-susiennuste-kuva_1.pdf - Nitro Pro 9 (Expired Trial)

 

Syksyn susikanta tyypillisesti maaliskuun kantaa suurempi

Mallin mukaan susikanta on tällä hetkellä noin 50 prosenttia suurempi kuin se oli tämän vuoden maaliskuussa, mikä johtuu pääasiassa keväällä syntyneistä pennuista. Pennut muodostavat noin puolet marraskuun susikannasta.  Susikannan kasvu on ajankohtaan nähden luonnollista.

– Susien lukumäärä on marraskuussa 90 prosentin todennäköisyydellä 228–311 (kuva 1), ja kannan painopiste on läntisessä Suomessa (kuva 2, kaikki sudet). Viiden prosentin todennäköisyydellä susia on enemmän kuin 311 ja vastaavasti samalla todennäköisyydellä vähemmän kuin 228, kertoo mallin kehitystyöstä vastannut erikoistutkija Samu Mäntyniemi Lukesta.

Kun syksyn 2018 ennustetta verrataan mallin tuottamaan takautuvaan ennusteeseen syksylle 2017 (213–273), arvioiden suuruudessa ei kuitenkaan ole merkittävää eroa. Kanta kääntyy tyypillisesti talven tullessa jyrkempään laskuun, koska sekä ihmisen aiheuttama että luonnollinen kuolevuus ovat lumipeitteisissä maissa silloin suurempia kuin sulan maan aikana.

Uusia reviirejä odotettavissa Länsi-Suomeen

Ennusteen mukaan suurin osa uusien susiparien reviireistä muodostuu Länsi-Suomeen, lähelle olemassa olevien laumojen ja parien reviirejä (kuva 2). Parien määrä kasvaa lisäksi syksyä kohti samalla, kun yksin vaeltavien susi määrä vähenee.

– Arviota susikannan kehityksestä ja alueellisesta sijoittumisesta voidaan hyödyntää riistahallinnossa esimerkiksi vahinkojen ennaltaehkäisyn kohdentamisessa sekä sutta koskevan tiedon jakamisessa paikallisille asukkaille, kertoo riistapäällikkö Mikael Luoma Suomen riistakeskuksesta.

Luonnonvarakeskus kehittää mallia. Menetelmää kehitetään muun muassa siten, että loppuvuoden ennusteessa voitaisiin huomioida pantasusien lisäksi myös maaliskuun jälkeen kertyneet Tassu-tietojärjestelmään kirjatut susihavainnot.

WWF:n raportti: Maapallon eläinten määrä romahtanut hälyttävää tahtia

2018-10-30 11_34_26-[EMBARGO 30 OCT] LPR2018_Full Report Spreads_22.10.2018.pdf - Nitro Pro 9 (Expir

Selkärankaisten eläinten määrä on vähentynyt kaikkialla nopeasti, kertoo WWF:n tuore raportti. Suurimmat syyt ovat luonnonvarojen ylikulutus ja maankäytön muutokset.

Selkärankaisten eläinten määrä on vähentynyt 60 prosenttia vuodesta 1970 vuoteen 2014. Tieto ilmenee WWF:n julkaisemasta Living Planet -raportista. Se on yksi maailman johtavia, tieteelliseen tietoon perustuvia julkaisuja, joka seuraa nisäkkäiden, kalojen, lintujen ja matelijoiden määrän kehittymistä.

Nopeinta eläinten määrän väheneminen on ollut lajirikkailla tropiikin alueilla. Esimerkiksi Etelä- ja Keski-Amerikan eläinten määrä on vähentynyt jo 89 prosenttia vuodesta 1970. Makean veden selkärankaisten määrä on vähentynyt 83 prosenttia.

”Tilanne on kriittinen. Käynnissä on ennennäkemätön sukupuuttoaalto, joka on ensimmäistä kertaa historiassa ihmisen aiheuttama”, sanoo WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder.

Suurimmat syyt eläinten määrän vähenemiseen ovat luonnonvarojen ylikulutus ja maankäytön muutokset. Maankäytössä suurin vaikutus on maan raivaamisella maatalouden tarpeisiin, kuten karjalaitumiksi sekä soija- ja palmuöljyviljelmiksi. Yhdessä ylikulutus ja maankäyttö selittävät kaksi kolmasosaa eläinten määrän vähenemisestä.

Luonnonvarojen ylikulutuksen lisäksi myös ilmastonmuutos vaikuttaa lajeihin jo nyt. Tulevaisuudessa sen osuus eläinten määrän vähenemisestä voimistuu, mikäli valtiot eivät sitoudu pikaisiin päästövähennyksiin. Maapallon lämpeneminen olisi rajattava korkeintaan 1,5 asteeseen. Jo kahden asteen lämpeneminen tarkoittaisi eläinten määrän rajua vähenemistä.
”Päättäjien on sitouduttava pikaisesti päästöjen vähentämiseen ja hiilinielujen lisäämiseen metsissä. Hiilinielujen lisääminen auttaa myös metsien monimuotoisuuden turvaamisessa.”

Eläinten määrän väheneminen on mahdollista vielä pysäyttää, mutta suojeluun on ryhdyttävä nopeasti. Suojelualueita tarvitaan lisää ja lajien tilannetta esimerkiksi jokiympäristöissä on parannettava. Lisäksi on puututtava muun muassa ylikalastukseen ja salametsästykseen.
”Tarvitsemme päättäjiltämme nyt selkärankaa tehdä päätöksiä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi sekä Suomessa että ulkomailla”, sanoo Rohweder.

 

 

Living Planet -raportti ja -tiivistelmä englanniksi,

Espoo, Jyväskylä ja Kuopio yhdistävät voimansa liito-oravan suojelemiseksi kaupunkiympäristössä 

flying_squirrel3

Kuva: Ken Thomas – Public Domain

Espoo, Jyväskylä ja Kuopio ovat mukana liito-oravan suojelua edistävässä hankkeessa, jolle Euroopan komissio on myöntänyt 6,7 miljoonan euron suuruisen LIFE-ympäristörahoituksen. Hankkeessa on mukana yhteensä 19 toimijaa Suomesta ja Virosta, ja sen kokonaisbudjetti on 8,9 miljoonaa euroa. 

 Vuoteen 2025 asti ulottuva hanke käsittää laajalti liito-oravan suojelua edistäviä toimenpiteitä talousmetsissä ja kaupunkiympäristössä. Espoo, Jyväskylä ja Kuopio vastaavat yhdessä hankkeen osuudesta, joka keskittyy liito-oravien suojelun, kaavoituksen ja asuntorakentamisen yhteensovittamiseen.

 Kolmen kaupungin yhteisponnistus liito-oravien hyväksi 

 Tavoitteena on, että kaupungit kokoavat parhaat käytäntönsä liito-oravan suojelun ja maankäytön suunnittelun yhteen sovittamisesta, istuttavat puita liito-oravan liikkumisen kannalta kriittisiin kohtiin, tekevät liito-oravakartoituksia ja hoitavat liito-oravien asuttamia metsiä.

 Lisäksi Espoossa tavoitteena on radiopannoittaa liito-oravia ja seurata niiden liikkumista. Kuopiossa puolestaan liito-oravien asuttamien metsien hoitoa suunnitellaan yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Jyväskylässä panostetaan ympäristökasvatukseen tarjoamalla kaupunkilaisille tietoa liito-oravasta ja sen elinympäristöstä järjestämällä näyttelyitä, retkiä ja luentoja, sekä vahvistamalla liito-oravakantaa pöntötyksillä.

 Kuopiossa hankkeeseen liittyviä yleisötapahtumia ja kouluyhteistyötä koordinoi Kuopion luonnontieteellinen museo. Kiertävä liito-oravalähettiläs tarjoaa maksuttomia opetustuokioita Kuopion kouluille, ja kummiluokkien kanssa suunnitellaan myös monipuolisempia oppimiskokonaisuuksia.

 “Espoo on saanut paljon kiitos tavasta, jolla liito-oravien suojelu on otettu huomioon maankäytön suunnittelussa. Olemme iloisia, että Metsähallitus kutsui Espoon mukaan hankkeeseen. Jaamme mielellämme kokemuksiamme onnistuneista hankkeista muiden kaupunkien kanssa”, toteaa Espoon teknisen toimen johtaja Olli Isotalo.

 Hankkeen muita toimenpiteitä ovat kansallinen liito-oravahavaintojen rekisteri, kansalaisten ja järjestöjen opastus liito-oravakartoituksissa sekä liito-oravan suojelutason nostaminen Virossa. Hanketta koordinoi Metsähallituksen luontopalvelut.

 Suomessa liito-oravien kanta jatkaa taantumistaan 

 Liito-orava on tiukasti suojeltua laji, jota esiintyy EU-maista ainoastaan Suomessa ja Virossa. Koko Suomen tasolla liito-oravan uhanalaisuusluokitus on silmälläpidettävä, mutta monessa kaupungeissa on nykyään vahva liito-oravakanta. Suomessa arvioidaan olevan noin 143 000 liito-oravanaarasta. Kaupunkiympäristö tarjoavaa koloissa ja pöntöissä ja oravan risupesissä viihtyvälle liito-oravalle pesäpaikkoja, runsaasti ravinnoksi kelpaavia lehtipuita sekä suojaa antavia kuusia.

WWF: saimaannorppa ei ole turvassa, vaikka kanta on kasvanut ilahduttavasti

copyright-ismo-marttinen-wwf

Copyright Ismo Marttinen WWF

Ympäristöministeriön, maa-ja metsätalousministeriön ja Metsähallituksen Luontopalvelujen tänään julkaiseman yhteistiedotteen mukaan saimaannorppia arvioidaan olevan nyt 380–400 yksilöä. Kannan kasvu osoittaa, että lajin suojelussa on onnistuttu. Saimaannorppa on kuitenkin edelleen erittäin uhanalainen ja tarvitsee ihmisen apua vielä pitkään.

”Kun WWF aloitti saimaannorpan suojelun vuonna 1979, norppia uiskenteli Saimaalla hieman yli 100. Kannan kasvu osoittaa, että saimaannorpan suojeluun on löydetty toimivia ratkaisuita. Etenkin laajentuneet verkkokalastuksen rajoitukset ja apukinosten kolaaminen ovat auttaneet norppaa”, WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder sanoo.

Ympäristöministeriö julkaisi vuonna 2011 saimaannorpan suojelun strategian ja toimenpidesuunnitelman, jonka tavoitteeksi asetettiin, että norppakanta kasvaa vakaasti ja saavuttaa niin sanotun suotuisan suojelun tason. Suojelun tasoa voidaan pitää suotuisana, kun kanta on tarpeeksi iso, norpalla on riittävästi sille sopivaa elinympäristöä eikä lajin luontainen esiintymisalue supistu – eli kun lajin tulevaisuus on turvattu pitkällä aikavälillä.

Ympäristöministeriön työryhmä asetti välitavoitteeksi, että saimaannorpan kanta kasvaa vähintään 400 yksilöön vuoteen 2025 mennessä. Vaikka 400 yksilön välitavoite on jo nyt käden ulottuvilla, päätavoitteeseen, eli suotuisan suojelun tasolle, on vielä pitkä matka.

”Saimaannorppa on edelleen yksi maailman uhanalaisimmista hylkeistä. Tulevaisuudessa etenkin voimistuva ilmastonmuutos on sille vaaraksi, sillä norppa on pesinnässään täysin riippuvainen lumesta ja jäästä. Viime vuosina norppakannan kasvua tukeneet apukinoksetkin jäävät tekemättä, jos kolattavaa ei ole”, Rohweder sanoo.

Saimaannorppakanta on hyvin pieni ja hajallaan. Kannan geneettinen vaihtelu on vähäistä, mikä heikentää saimaannorpan kykyä vastata nopeasti muuttuvaan ympäristöön. Tämän takia on tärkeä saada kanta kasvamaan mahdollisimman nopeasti.

”Saimaannorpan suojelua on jatkettava, sillä se ei ole vieläkään turvassa. Meidän on muistettava, että jos norppa häviää Saimaalta, se häviää koko maailmasta. Siksi norpan suojelu on kunnia-asia meille suomalaisille”, Rohweder sanoo.

Saimaalla jo lähes 400 norppaa – kannan kasvu saatu turvattua

22046702_10155875486558010_6820830224776581544_n

Kuva: Timo Seppäläinen

Saimaannorppakanta on kasvanut vakaasti vuodesta 2014, jolloin kannan kooksi arvioitiin noin 300 norppaa. Metsähallituksen arvion mukaan norppien talvikanta on kasvanut taas viime vuodesta 10–20 yksilöllä ja on nyt kooltaan 380–400 norppaa. Määrä on jo hyvin lähellä saimaannorpan suojelustrategiassa ja toimenpidesuunnitelmassa vuodelle 2025 asetettua 400 yksilön välitavoitetta. Pitkäjänteinen suojelu ja paikallisväestön sille antama tuki ovat tuottaneet tulosta.

Kahden viime talven alut ovat olleet hyvin leutoja, ja laskennoissa on havaittu tavallista vähemmän norppien makuupesiä. Leudot talvet ovat vaikeuttaneet sekä norppien pesintää että pesien havainnointia. Apukinosten tekemiseen ja pesälaskentoihin osallistunut runsas vapaaehtoisten joukko on mahdollistanut norppakannan suojelun ja seurannan leutoinakin talvina.

”Paikallisten toimijoiden työ ja tuki suojelulle ovat olleet ratkaisevan tärkeitä suojelussa onnistumiselle, lämmin kiitos siitä. On rohkaisevaa, että kanta on leudoista talvikeleistä huolimatta kehittynyt edelleen hyvään suuntaan ja lähes jo saavuttanut 400 yksilön välitavoitteen. Suojelutoimet ovat olleet vaikuttavia”, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoo.

Tuore arvio norppakannan koosta perustuu alueittain tehtyyn pesintäanalyysiin, jossa hyödynnettiin vuosien 2016–2018 pesätietoja, syntyneiden kuuttien määrää sekä havaintoja jäällä lepäävistä norpista. Kuutteja syntyi tänä vuonna 86, ja 80 kuutin määrä on ylitetty jo kolmena perättäisenä vuotena. Tulokset viittaavat siihen, että kannan elpyminen jatkuu myös tulevaisuudessa.

”Kalastuksen sivusaaliskuolleisuutta on vähennetty vapaaehtoisilla sopimuksilla saimaannorpan suojelemiseksi. Vesialueen omistajat ovat näin osoittaneet aidon halunsa ja sitoutumisensa suojeluun. Kiitän kaikkia sopimuksen tehneitä osakaskuntia ja muita vesialueen omistajia yhteistyöstä saimaannorpan suojelussa. Ilman vesialueenomistajien ja kalastajien panosta suojelutavoitteita olisi ollut vaikea saavuttaa”, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

”Saimaannorpan suojelussa keskeistä on ollut EU:n LIFE rahoitus, joka päättyy tänä vuonna. Tuleva vuosi onkin haastava rahoituksen merkittävän pienentymisen vuoksi. Haluaisimme edelleen jatkaa hyväksi koettuja suojelukeinoja, kuten ilmaston lämpenemisen ja lumen vähyyden vuoksi tärkeiden apukinosten tekemistä”, sanoo luonnon ja kulttuuriperinnön suojelun päällikkö Tuula Kurikka Metsähallituksesta.

  • Vuosina 2016–18 syntyi vuosittain yli 80 kuuttia, vuosina 2012–2014 hieman yli 60 ja vuosina 2005–2011 hieman yli 50 kuuttia.
  • Arvioitu synnyttäjien määrä on myös noussut: 109 emoa vuonna 2018, 83 emoa vuonna 2012 ja 77 emoa vuonna 2005.
  • Kevätkalastusrajoituksia laajennettiin vuosina 2010 ja 2011. Niiden pinta-ala nousi tuolloin noin 700 neliökilometristä noin 2 000 neliökilometriin. Vuosina 2010 ja 2013 syntyneet ja elossa säilyneet kuutit ovat nyt lisääntymisiässä, mikä on nostanut syntyvyyttä. Kalastusrajoituksen pinta-ala on tällä hetkellä 2 688 neliökilometriä.
  • Saimaannorppaemoille kolattiin viime talvena 286 apukinosta, joihin syntyi yhteensä 74 kuuttia. Vuosina 2014–2017 kolattiin yhteensä 800 apukinosta, joihin syntyi yhteensä 190 kuuttia. Apukinoksiin syntyneiden kuuttien määrä oli noina vuosina noin 60 prosenttia kaikista syntyneistä kuuteista.
  • Saimaannorppa (Metsähallitus)

Arvio norppien määrästä pesimäalueittain:

Pyhässelkä – Jänisselkä 4
Orivesi 10
Pyyvesi – Enonvesi 13
Kolovesi 12
Joutenvesi 32
Haukivesi 92
Pihlajavesi 124
Puruvesi 7
Katosselkä – Tolvanselkä 35
Luonteri 9
Lietvesi 16
Petraselkä – Yövesi 34
Suur-Saimaa 4
Yhteensä 392