Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Kainuun hyönteiskesä 2018

Amiraali_kuvaaja_Reima Leinonen_300dpi

Kuva: Amiraaliperhonen – kuvaaja Reima Leinonen

Kesä 2018 oli Kainuussa lämmin ja sen aikana havaittiin maakunnassa 9 uutta perhoslajia. Lisäksi Kainuuseenkin ulottui gammayökkösten (Autographa gamma) runsas vaellus. Keväällä saapui myös amiraaleja (Vanessa atalanta) ja niistä kehittyi runsaasti “kesäpolvea” myös Kainuussa. Amiraalilla on havaittu Etelä-Suomessa paluumuuttoa syksyn kylmissä tuulissa kohti Viroa.

Kainuussa helle jatkui lähes koko kesä-heinäkuun ja se näkyi myös hyönteislajistossa. Osa lajeista lensi lähes kuukauden etuajassa. Loppukesästä ampiaisyhdyskunnat kasvoivat suuriksi ja niitä liikkui puutarhoissamme paikoin runsaasti pesien hajottua. Ampiaisia on joka toinen vuosi enemmän ja sellainen osui juuri viime vuoteen. Tulevana kesänä ampiaisia pitäisi olla vähemmän. Tähän kuitenkin vaikuttaa lämpösumma eli lämpiminä ja kuivina kesinä ampiaisten yhdyskunnat kasavavat suuremmiksi kuin kylminä kesinä.

Kainuussa uutena havaittiin seuraavat perhoslajit: kelmukovertajakoi (Arcocercops brongiardellus), kuusiovarsikääriäinen (Endothenia marginana), sianpuolukkakääpiökoi (Ectoedemia albibimaculella), sianpuolukkapussikoi (Coleophora arctostaphyli), dyynisukkulakoi (Scythris empetrella), idäntäplämittari (Lomaspilis opis), hukkavaellusyökkönen (Helicoverpa armigera) ja maltsayökkönen (Trachea atriplicis).  Hukkavaellusyökköstä havaittiin Paltaniemen lentokentältä yksi yksilö syyskuun alussa.

Viime vuonna Paltamon Melalahdessa puolestaan havaittiin uusista lajeista maltsayökkönen, idäntäplämittari ja kuusiovarsikääriäinen. Monet etelästä meille leviävät lajit havaitaankin juuri Melalahdessa, jossa on suotuisa mikroilmasto ja monipuolinen kasvillisuus.

Oulujärven Ärjänsaaren hyönteiskartoituksen yhteydessä havaittiin kolme, Kainuun maakunnalle uutta lajia, dyynisukkulakoi, sianpuolukkakääpiökoi ja sianpuolukkapussikoi. Näistä dyynisukkulakoita tiedetään olevan kahdeksassa paikassa Suomen rannikkoalueilla. Ärjän löytöpaikka on ainoa sisämaan esiintymä. Ärjän kartoituksen aikana havaittiin kesällä 2018 yhteensä 314 hyönteislajia, joista perhosia oli 204 lajia. Koko Kainuussa on havaittu vuoden 2018 loppuun mennessä yhteensä 1278 perhoslajia, joka on noin puolet koko Suomen perhoslajistosta.

Valtakunnallinen yöperhosseuranta alkoi vuonna 1993 ja Kainuussa on ollut toiminnassa 6-10 rysää vuosittain. Tuona aikana on havaittu 270 lajia, jotka ovat uusia Kainuun alueella. Näistä on arviolta 70 % eteläisiä lajeja, jotka ovat ilmaston lämmetessä levinneet kohti pohjoista. Tulevat vuodet näyttävät jatkuuko voimakas uusien lajien leviäminen pohjoiseen.

Hyönteiskatouutisoinnista huolimatta, yöperhosseurannassa kadosta ei ole ollut havaittavissa selviä merkkejä. Lajistorakenne on kuitenkin muuttumassa kohti keskieurooppalaista rakennetta, jossa lajimäärä on suurempi, mutta yksilömäärät ovat pienempiä.

Viime vuosina seurantojen jatkuminen on ollut rahoitusvaikeuksien vuoksi epävarmaa. Myönteiset rahoituspäätökset ovat tärkeitä seurannan jatkumisen kannalta.

Pohjoisen Itämeren merkitys talvehtiville vesilinnuille on kasvanut

swan-swimming-on-a-blue-lake

Vesilintulaskentojen perusteella Suomessa talvehtivien vesilintujen runsaudet ovat nykyään kansainvälisesti merkittäviä kyhmy- ja laulujoutsenella, tukkasotkalla, telkällä, uivelolla ja isokoskelolla. Useiden lajien määrät ovat kasvaneet voimakkaasti, kun niiden talvehtimisolosuhteet ovat muuttuneet merialueellamme suotuisammiksi ilmaston lämpenemisen myötä.

Pääosin meriympäristössä talvehtivista 29 lintulajista selvästi runsastuvia on seitsemän lajia ja väheneviä kuusi lajia viimeisen 30 vuoden aikana (Taulukko 1). Voimakkaimmin ovat runsastuneet laulujoutsen, tukkasotka, alli, telkkä, uivelo ja isokoskelo. Esimerkiksi uivelon talvehtijamäärät ovat runsastuneet muutamasta yksilöstä satoihin yksilöihin. Kanadanhanhen, allihaahkan, haahkan, kaakkurin, kuikan ja riskilän talvikannat ovat pienentyneet.

Talvilintulaskentojen perusteella laulujoutsenen talvehtijamäärät ovat yli satakertaistuneet, tukkasotkan yli 500-kertaistuneet, allin kuusinkertaistuneet, telkän yli 70-kertaistuneet ja isokoskelon 40-kertaistuneet 1950–1960-luvuilta.

Talvehtivat vesilinnut keskittyvät lounaisille merialueille

Talvehtivat vesilinnut keskittyvät jäätilanteesta riippuen Ahvenanmaalle, Saaristomerelle, Läntiselle Suomenlahdelle ja Selkämeren eteläosiin, ja laajemmin eteläisemmän Itämeren alueelle. Ahvenanmaa on tärkein talvehtimisalue kaikille muille vesilintulajeille paitsi sinisorsalle, allille ja isokoskelolle. Sinisorsia talvehtii paljon kaupunkien sulapaikoissa. Talvehtivat allit keskittyvät Suomenlahdelle ja isokoskelot Turun saaristoon.

Pohjoisen Itämeren merkitys talvehtiville vesilinnuille on kasvanut. Sen myös otaksutaan  edelleen kasvavan ilmastonmuutoksen johdosta. Tämän takia Suomen rannikolla talvehtivien vesilintujen määrät ovat huomattavasti kasvaneet. Etenkin alkutalven lämpötilat ovat nousseet voimakkaasti, minkä vuoksi yhä laajempi osa Suomen merialueesta pysyy säännöllisesti jäättömänä.  Vesilintujen hyödynnettävissä oleva vesipinta-ala on kasvanut huomattavasti muutamassa vuosikymmenessä. Talvehtivien vesilintujen runsastuminen rannikkoalueilla onkin yksi näkyvimmistä ilmastonmuutoksen aiheuttamista lajistomuutoksista Suomessa.

Itämeren yhteinen tila-arvio

Itämeren tilaa seurataan neljän lintuihin liittyvän indikaattorin avulla: pesivien merilintujen, talvehtivien merilintujen, kalastuksen sivusaaliiksi jäävien lintujen ja merikotkan tilan avulla. Talvehtivien vesilintujen seuranta on kansainvälisesti koordinoitua, koska talvehtivat linnut liikkuvat Itämerellä laajasti ruoan ja sulapaikkojen mukaan.

Talvehtivien vesilintujen tilasta Itämerellä vuosina 2011–2016 on julkaistu tuore HELCOMin (Helsinki Commission, Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio) raportti, jota suomalaiset tutkijat olivat mukana tekemässä. Suomen aineistoina talvisissa laskennoissa on käytetty Luonnontieteellisen keskusmuseon (Luomus) ja BirdLife Suomen koordinoimia talvilintulaskentoja sekä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) koordinoimia Lounais-Suomen merireittilaskentoja.

Taulukko
Mereisen talvehtivan linnuston muutokset Suomen merialueella ja uhanalaisuusarvio Itämerellä. Flyway tarkoittaa muuttavan kannan osuutta, joka talvehtii alueella

 

Laji Talvikanta 2016 Muutos 1987- Uhanalaisuus Flyway %
yksilöitä 2014 Itämeri 2013
Kyhmyjoutsen Cygnus olor 8600 +   3,7 %
Laulujoutsen Cygnus cygnus 4100 +   6,9 %
Kanadanhanhi Branta canadensis 80   0,1 %
Haapana Anas penelope 15 +/-   0,0 %
Tavi Anas crecca 50 +/-   0,0 %
Sinisorsa Anas platyrhynchos 32000 +/-   0,7 %
Punasotka Aythya ferina 20 +/-   0,0 %
Tukkasotka Aythya fuligula 57000 +   4,7 %
Lapasotka Aythya marila 100 +/-   0,0 %
Allihaahka Polysticta stelleri 15 EN 0,0 %
Haahka Somateria mollissima 40 EN 0,0 %
Alli Clangula hyemalis 21000 + EN 1,3 %
Mustalintu Melanitta nigra 900 +/- EN 0,2 %
Pilkkasiipi Melanitta fusca 400 +/- EN 0,1 %
Telkkä Bucephala clangula 22000 +   1,9 %
Uivelo Mergellus albellus 1300 +   5,1 %
Tukkakoskelo Mergus serrator 320 +/- VU 0,2 %
Isokoskelo Mergus merganser 24000 +   9,0 %
Kaakkuri Gavia stellata 50 CR 0,0 %
Kuikka Gavia arctica 20 CR 0,0 %
Pikku-uikku Tachybaptus ruficollis 20 +   0,0 %
Silkkiuikku Podiceps cristatus 40 +/-   0,0 %
Härkälintu Podiceps grisegena 5 +/- EN 0,0 %
Merimetso Phalacrocorax carbo 1000 +/-   0,3 %
Nokikana Fulica atra 210 +/-   0,0 %
Merisirri Calidris maritima 720 +   1,0 %
Naurulokki Larus ridibundus 430 +/-   0,0 %
Ruokki Alca torda 40 +/-   0,0 %
Riskilä Cepphus grylle 580 NT 1,2 %

 

Vuoden lintulaskija on Margus Ellermaa

vuoden-lintulaskija-2019-Margus-Ellermaa

BirdLife Suomi ja Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus valitsivat vuoden 2019 lintulaskijaksi Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen Tringan Margus Ellermaan.

Ellermaa käynnisti Suomen kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden (ns. IBA-alueet, Important Bird and Biodiversity Areas) seurantalaskennat 2000-luvulla ja toimi IBA-laskentojen koordinaattorina lähes kymmenen vuotta. Ellermaa on myös organisoinut vuosittain alueellisia linnustoselvityksiä Länsi-Uudenmaan alueella. Selvityksiin on parhaimmillaan osallistunut yli 100 lintuharrastajaa.

Ellermaa on osallistunut lähes vuosittain Lapin syrjäseuduille tehtyihin lintulaskentaponnistuksiin ja laskenut yhteensä lähes tuhat linjalaskentakilometriä. Hän on kiinnostunut myös lintujen muuton seurannasta ja on koordinoinut useana vuonna Viron Põõsaspean syysmuuttolaskentoja. Ne toistetaan jälleen tulevana syksynä.

Ellermaa on kunnostautunut myös laskenta-aineistojen julkaisemisessa. Hän on kirjoittanut laskentatuloksista useita artikkeleita muun muassa Linnut-vuosikirjaan ja Tringa-lehteen. Lisäksi hän on edistänyt laskentatietojen käyttöä käytännön suojelutyössä markkinoimalla aineistoa aktiivisesti kuntien ja valtion viranomaisille.

Vuoden lintulaskija valittiin nyt viidennen kerran. Palkinto luovutettiin sunnuntaina lintulaskijoiden tapaamisessa Lammin biologisella asemalla.

 

Helsingin liito-oravakanta kasvaa edelleen

f58ac7c2-bfdd-49bf-a0d1-d15bd14d246b-w_576_h_2000

Liito-orava Helsingin Meilahdessa. Kuva: Tuomas Lahti.

Helsingin kaupunki on teettänyt kolmannen selvityksen kaupungin liito-oravatilanteesta. Kanta on vahvistunut nopeasti.

Helsingistä tunnetaan vuosilta 2014–2018 kaikkiaan 89 liito-oravan asuttamaa metsäkuviota, joista valtaosa on ollut asuttuna myös vuonna 2018. Yhdistämällä läheiset kuviot toisiinsa saadaan asuttujen elinpiirien määräksi noin 70. Uusia vahvan kannan alueita ovat Konala–Malminkartano, Haaga, Pakila ja Veräjämäki–Viikinmäki. Lisäksi liito-oravakanta on luultavasti tihentynyt myös Keskuspuistossa, jota ei inventoitu vuonna 2018.

 

Vuoden 2018 selvityksen mielenkiintoisimpia havaintoja olivat elinpiirit Seurasaaressa, jonne ei pääse puusta puuhun liitämällä, ja Topeliuksenpuistossa, joka on hoidettu puisto kantakaupungissa ja melko irrallaan metsäalueista.

Liito-oravan levinneisyysalue laajeni huomattavasti itään vuosien 2014 ja 2016 välillä, mutta ei enää seuraavana kaksivuotiskautena, vaikka elinpiirejä löytyi paljon lisää Helsingin länsi- ja keskiosista. Lahdenväylä on edelleen ollut levinneisyysalueen itäraja ja ilmeisesti myös leviämiseste, mutta liito-oravat leviävät todennäköisesti lähivuosina myös sen itäpuolelle. 

3493191b-5d62-4363-8001-1d969eb6d505

Liito-oravan elinalueiden ensimmäinen havaintovuosi. Varjostettujen alueiden tilannetta ei tarkistettu keväällä 2018. Pohjakartta: Maanmittauslaitos Taustakarttasarja 10/2018, CC 4.0 BY.

d97a4667-73de-4588-9642-21cfe79c65e4

Liito-oravat ovat runsastuneet Helsingissä huimaa vauhtia. Kuvassa on liito-oravan ydinalueiden määrä Keskuspuiston länsipuolelta metsäkohteilta, jotka on tarkistettu kaikkina kolmena vuonna.

Helsingin kaupunki kiinnittää jatkossa erityistä huomiota maankäytön suunnittelun ja liito-oravien suojelun yhteensovittamiseen. Vuoden 2019 aikana selvitetään liito-oravien elinympäristöjen ja niiden välisten yhteyksien verkostoa suhteessa olevaan ja suunniteltuun maankäyttöön.

Verkostotarkastelussa määritellään alustavat keinot, joilla voidaan pitkällä aikavälillä sovittaa yhteen maankäytön kehittäminen sekä elinvoimaisen liito-oravakannan säilyttäminen ja ylläpitäminen. Tässä vaiheessa tarkastelu tehdään liito-oravien esiintymisalueelle Länsi-Helsingistä Lahdenväylälle saakka.

 

Esa Lammi ja Pekka Routasuo: Helsingin liito-oravakartoitus 2018.

Laulujoutsenten pääjoukot viipyvät meillä nykyään kuukauden pidempään – uusi muuttolintuselain Haahka kertoo Suomen linnustossa tapahtuneista muutoksista

swan-3247622_1280

Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen Tringa ry:n julkaisema Haahka-muuttolintuselain kokoaa yhteen arvokkaan lintuhavaintoaineiston, joka on kerätty Hangon lintuasemalla 40 vuoden aikana. Helppokäyttöinen sovellus auttaa hahmottamaan yli 300 lintulajin yksilömäärissä ja muuttokäyttäytymisessä tapahtuneita muutoksia ja esittelee lajit tekstein ja kuvin.

Hangon lintuasemalla on kerätty vakioiduin menetelmin havaintoja lintujen muutosta jo 40 vuoden ajan. Aineistosta on julkaistu kymmeniä tieteellisiä artikkeleita ja sen avulla on pystytty esimerkiksi osoittamaan, että ilmastonmuutoksen seurauksena lintujen kevätmuutto on aikaistunut ja vesilintujen syysmuutto on viivästynyt.

“Kansallislintumme laulujoutsenen pääjoukot palaavat Suomeen kaksi viikkoa aikaisemmin kun 1980-luvulla, ja ne myös poistuvat myös kaksi viikkoa myöhemmin”, kuvailee akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen aseman aineistosta paljastuvia muutoksia.

Nyt havaintoaineisto on avattu helpossa muodossa kaikkien käytettäväksi. Koska lintuasema sijaitsee keskeisellä muuttoreitin varrella Hankoniemen kärjessä, kuvaavat yksilömäärien muutokset hyvin laaja-alaisia runsaudenmuutoksia. Haahka-muuttolintuselaimessa olevien kuvaajien avulla voikin tarkastella esimerkiksi miten merikotkan kanta on kasvanut ympäristömyrkkyjen aiheuttaman aallonpohjan jälkeen, tai miten hyönteisiä ravintonaan käyttävät pääskyset ovat vähentyneet.

“Toivomme, että kaikki linnuista ja ympäristöstä kiinnostuneet, niin luontoharrastajat, tutkijat, toimittajat, opettajat kuin myös päätöksentekijät löytäisivät palvelun ja hyödyntäisivät Haahkaa helppona tietolähteenä”, toteaa Hangon lintuaseman asemanhoitaja Hanne Kivimäki.

Muuttolintuselain Haahka löytyy osoitteesta https://haahka.halias.fi. Lajihaku ja kuvaajien selitykset on esitetty suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Verkkosovelluksen sisällön tuottamisesta ovat vastanneet vapaaehtoiset lintuharrastajat ja tutkijat. Sovelluksen on toteuttanut Joona Lehtomäki avoimen lähdekoodin R-ohjelmointikielellä.

Hangon lintuaseman verkkosivut

Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen, Tringa ry:n verkkosivut

Hangon lintuasema on Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen eli Tringa ry:n vapaaehtoisvoimin toimiva, lintujen havainnointiasema Hankoniemen kärjessä. Asemalla seurataan Suomalaisen linnuston tilaa muutonseurannan ja lintujen rengastamisen avulla.

Tringa r.y. on BirdLife Suomen suurin jäsenyhdistys. Yhdistyksellä on yli 3000 jäsentä ja se toimii monipuolisesti lintujen suojelun ja lintuharrastuksen puolesta Hangosta Sipooseen ja Helsingistä Hyvinkäälle.

Lintuaseman aineisto Lajitietokeskuksessa

Punkki on Suomen luonnon pelottavin eläin

zecke-in-grossaufnahme

Suomalaiset pelkäävät luonnossa muun muassa karhua, kyytä ja sutta, mutta eivät mitään eläintä yhtä paljon kuin punkkia eli puutiaista. Tämä selviää LähiTapiolan Kantar TNS:llä teettämästä Arjen katsaus -kyselystä. Joka kolmas vastanneista kertoo pitävänsä punkkia Suomen luonnon pelottavimpana eläimenä.

Punkkeja on maailmassa satoja ja Suomessa muutamia eri lajeja. Suomessa ihmiselle tauteja aiheuttavia mikrobeja levittää kaksi punkkilajia, puutiainen eli punkki ja taiga- eli siperianpunkki. Sama punkki voi kantaa sekä borrelia-bakteeria että vakavaa puutiaisaivotulehdusta aiheuttavaa TBE-virusta. Noin kolmasosa puutiaisista kantaa ainakin yhtä taudinaiheuttajaa, ja kaksi prosenttia useampaa kuin yhtä.

Viime vuosina puutiaisaivotulehdukseen on Suomessa sairastunut 40-60 henkilöä vuodessa. Riskialueilla korkeintaan muutama prosentti punkeista on TBE-viruksen kantajia. Borrelioosi eli Lymen tauti on huomattavasti yleisempi kuin puutiaisaivotulehdus. Raportoituja borrelioositapauksia on vuosittain muutamia tuhansia.

Vakavalta puutiaisaivotulehdukselta voi suojautua rokottautumalla, mutta sen hoitoon ei ole olemassa lääkettä. Borrelioosia vastaan ei voi suojautua rokottautumalla, mutta sitä voidaan hoitaa antibiootein.

Miksi punkkia pelätään niin paljon?

Aalto-yliopiston pelkotutkija Mikko Lähteenmäki sanoo Länsiväylä-lehden haastattelussa, että eläinpelot ovat peloista yleisimpiä. Esimerkiksi hämähäkkikammo vaivaa maailmalla joka toista naista ja joka kymmenettä miestä. LähiTapiolan teettämän kyselytutkimuksen mukaan joka kolmas suomalainen kertoo pelkäävänsä punkkia. Sekä karhua että kyytä pelkäävät 16 prosenttia suomalaisista. Sutta pelkää ainoastaan seitsemän prosenttia vastaajista, niin kuin myös syksyllä paljon otsikoissa ollutta hirveä.

Niin Liikenneturva kuin vakuutusyhtiötkin varoittelevat paljon hirvivaarasta etenkin iltojen pimetessä, mutta harva suomalainen tuntuu kuitenkin pelkäävän niitä. Ovatko autoilijoiden asenteet hirviä kohtaan muuttuneet?

– Autoilijoiden asenne hirviä kohtaan ei mielestäni ole muuttunut. Autoilijat pitävät eteen loikkaavaa hirveä edelleen uhkana ja se on asia mitä liikenteessä yleensä pelätään eniten, etenkin näin syksyn hämärässä ja pimeässä. Kuljettajat kokevat hirvieläimet asiana, joita ei voi ennakoida ja joihin ei välttämättä itse omalla toiminnalla voi vaikuttaa. Pitkälti näin onkin, mutta tarkkaavaisuuteen ja ajonopeuteen me autoilijat onneksi pystymme vaikuttamaan, sekä lisäksi tehokkaaseen valojen käyttöön, sanoo LähiTapiolan liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen.

Tehokkaalla valojen käytöllä tarkoitetaan sitä, että valaisemattomilla teillä hämärän ja pimeän aikaan minimoidaan lähivaloilla ajaminen ja käytetään kaukovaloja niin paljon kuin mahdollista.

– Vastaantulevien autojen takia tietenkin tulee vaihtaa hetkeksi lähivaloille. Jos vastaan tulee jatkuva jono, ei kaukovaloja voi käyttää häikäisyn takia. Tällaisessa tilanteessa ajonopeuden laskeminen on pitkälti ainoa keino lisätä turvallisuutta, Nieminen jatkaa.

Piskuista punkkia pelätään kuitenkin huomattavasti hirviä enemmän. Miksi näin?

– Hirvien ja punkkien suhteen ihmisten vastaukseen vaikuttaa olennaisesti kysymyksen asettelu. Kesällä luonnossa liikkuessa punkki voi olla suurin pelkoa tuottava asia, mutta autolla liikenteessä liikkuessa se on hirvi. On kuitenkin muistettava, että hirvikolari ei ole se todennäköisin vakavia seurauksia aiheuttava kolarityyppi. Esimerkiksi nokkakolarit, ohituskolarit, tieltä suistumiset ja risteyskolarit ovat huomattavasti yleisempiä vakavia seurauksia aiheuttavista kolarityypeistä, Nieminen sanoo.

mita-elainta-pelkaat

Pelkotutkija Lähteenmäki tähdentää, ettei pelko ole psykiatrinen häiriötila vaan normaali, psyykkisesti terveillä ihmisillä potentiaalisesti vaarallisessa tilanteessa ilmenevä perustunne. Pelko on myös hyödyllinen tunne – sen keskeisenä tehtävänä on saada meidät välttämään pelon kohdetta.

Punkkipelko siis auttaa ihmistä selviytymään vaarassa ja ohjaa meitä kiinnittämään huomiomme oleelliseen, kuten esimerkiksi iholla ryömivään punkkiin. Tilastojen valossa punkkipelko on rationaalinen, sillä ainakin 4 000 suomalaista saa vuosittain borrelioosin puutiaisen puremasta. Helsingin yliopiston tutkija Anu Jääskeläisen mukaan suomalaisten ei kuitenkaan varsinaisesti kannata alkaa erityisemmin pelätä punkkeja, kunhan niistä on tietoinen ja niihin osaa varautua.

TerveysHelppi neuvoo myös punkkiasioissa

Helsinkiläinen Thomas oli kesällä tyttärensä kanssa Pohjanmaan saaristossa mökillä. Heidän palattuaan kotiin hän huomasi nelivuotiaan korvan takana ison punkin.

– Minulla on kotona punkkipihdit, ja luvattuani palkaksi jäätelöä sain tyttäreni pysymään sen verran paikallaan, että sain kierrettyä punkin irti kokonaan imukärsineen päivineen. Elukasta ei jäänyt ihoon juuri jälkeä, mutta kyllä siinä pyöri mielessä kaiken maailman skenaariot, Thomas kertoo.

– Avasin TerveysHelppi -chatin ja laitoin sinne kysymyksen, että pitääkö olla huolissaan ja mitkä ovat seuraavat askeleet. Sieltä vastattiin tosi nopeasti, että mitään syytä huoleen ei vielä ole, mutta että puremakohtaa kannattaa tarkkailla muutaman viikon. Hoitaja pyysi olemaan yhteydessä uudelleen, mikäli ihossa näkyy muutoksia.

Tavallisin borrelioosi-tartunnan merkki on puremakohtaan ilmaantuva laajeneva punoittava ihottuma, joka laajenee yli viiden sentin alueelle ja joka ilmaantuu 1-4 viikon kuluttua punkinpuremasta. Jos punoitus on halkaisijaltaan yli 5 cm tai tulee muita oireita punkinpureman jälkeen, on hakeuduttava lääkäriin.

– Kyllä se asiantuntemus ja nopea vastaus rauhoittivat, vaikka täysin varma en voinutkaan olla, ettei tyttö ollut saanut mitään tartuntaa. Poltin sitten sen punkinketaleen tulitikulla, kun risoi niin paljon, etten ollut huomannut sitä aikaisemmin, vaikka oltiin tehty punkkitarkastus joka ilta. Mitään oireita siitä ei sittemmin onneksi ilmennyt eli ilmeisesti saatiin se ajoissa pois.

LähiTapiolan teettämään Arjen katsaus -kyselytutkimukseen vastasi 1 043 suomalaista syys-lokakuussa. Vastaajat olivat iältään 15-74 -vuotiaita. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS.

 

Lähteet:

YLE (2018) https://yle.fi/uutiset/3-10487808

Potilaan lääkärilehti (2015) http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/onko-punkki-pelottava/

Punkkiklinikka (2018) https://www.punkkiklinikka.fi/punkin-levitt%C3%A4mi%C3%A4-tauteja-lue-mit%C3%A4-eroja-borrelioosilla-ja-tbell%C3%A4

Länsiväylä (2017) https://www.lansivayla.fi/artikkeli/577575-naita-suomalaiset-pelkaavat-eniten-kuolemaa-toiseksi-eniten-toisiamme-pelkotutkija

Suojelutoimet pelastivat kaksi lintulajia sukupuuton partaalta

toyhtoiibis_jan-sodersved

Töyhtöiibis kuvaaja (Jan Södersved)

Kaksi maailman harvinaisimpiin ja uhanalaisimpiin lintuihin kuulunutta lajia voitiin onnistuneiden suojelutoimien ansiosta siirtää alempaan uhanalaisuusluokkaan BirdLifen tänään julkaisemassa maailman lintujen uhanalaisuusarviossa. Aiemmin äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltu töyhtöiibis on nyt luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja mauritiuksenkyyhky vaarantuneeksi.

Laajalla alueella Etelä-Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä pesinyt töyhtöiibis oli vuosituhannen vaihteeseen menneessä hävinnyt lähes kokonaan. Vuonna 1998 jäljellä oli enää 59 paria, joista useimmat yhdessä ainoassa yhdyskunnassa Marokossa. Määrätietoisen suojelun ansiosta lajin kanta on kasvanut 147 pesivään pariin ja viime vuonna syntyi myös kaksi uutta pientä yhdyskuntaa.

Syyriassa pesinyt pieni töyhtöiibiskanta on hävinnyt, ja nykyään ainoat luonnonvaraiset linnut pesivät Marokossa. Puolivillit kannat Turkissa ja luontoonpalautushankkeet Etelä-Euroopassa luovat kuitenkin vielä lisää toivoa lajin tulevaisuudelle.

Mauritiuksenkyyhkyjä laskettiin olleen jäljellä vain 10 yksilöä vuonna 1990, ja lajin arveltiin kuolevan pian sukupuuttoon. Rottien ja muiden vieraslajien poistolla, elinympäristöjen kunnostuksella ja Mauritiuksen BirdLifen tarhaushankkeella kanta saatiin kuitenkin kasvamaan. Nyt luonnossa arvioidaan elävän yli 400 mauritiuksenkyyhkyä,

Rohkaisevat esimerkit osoittavat, että sukupuuton partaalla olevien lajien kantoja voidaan saada elpymään tehokkaalla suojelulla. Laajamittainen elinympäristöjen häviäminen, ilmastonmuutos ja laiton pyynti uhkaavat kuitenkin edelleen monia lajeja. Aiemmin sukupuutot uhkasivat varsinkin eristyneillä saarilla eläviä lajeja, mutta nyt sukupuuttouhka on jo suurempi mantereella. Esimerkiksi viiden eteläamerikkalaisen lintulajin oletetaan hiljattain kuolleen sukupuuttoon.

 

Pelästyneet naapurit saavat metsämyyrät lisääntymään

 

metsamyyra

Metsämyyränaaraiden on havaittu tekevän 50 % suurempia poikueita, jos niiden reviirilleen on levitetty lumikon nähneen metsämyyräkoiraan hajua. Tutkimus tuo uutta tietoa nisäkkäiden varoitusferomonien käytöstä, josta on aiemmin tiedetty melko vähän.

Saaliiksi joutumisen pelko muokkaa eläinten populaatioita ja vaikuttaa evoluutioon. Suomalais-hollantilainen tutkijaryhmä on tehnyt merkittävän löydöksen, jossa metsämyyrät (Myodes glareolus) saivat tiedon saalistajan läsnäolosta pelästyneeltä pedon nähneeltä naapuriltaan niin kutsutun varoitusferomonin kautta. Pelon signaali ei tullut siis näköhavaintona pedosta, eikä saalistajan hajun tai äänen muodossa. Varoitusferomonin olemassaolosta laboratorio hiirillä ja rotilla on tiedetty jo pitkään, mutta niiden ekologinen merkitys näyttää avautuvan vasta nyt.

– Toisen käden pelko on ilmeisesti riittävä syy naaraille satsata lisääntymiseen ja kasvattaa poikuekokoa, kertoo tutkimukseen osallistunut Marko Haapakoski Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitokselta.

Miksi näin, kun yhtä odotettu tulos olisi saattanut olla lisääntymisestä luopuminen?

– Saaliiksi jäämisen riskin kasvaessa, kannattaa myyrän panostaa nopeaan lisääntymiseen. Kun petoja on ympärillä paljon, laskee oma mahdollisuus säilyä hengissä ja toisen onnistuneen poikueen saamisen todennäköisyys on pieni, valaisee Haapakoski.

Uutta tietoa peto-saalis-suhteesta

Myyränaaraan ovulaatio on niin sanotusti indusoitu. Naarasmyyrät voivat lisätä poikuekokoaan parittelemalla useamman kerran, jolloin niiden munasarjoista vapautuu useampi munasolu ja poikueko kasvaa.

– Tutkimuksen löydökset lisäävät ymmärtämystämme nisäkkäiden peto-saalis-suhteesta. Viesti pedon läsnäolosta voi siirtyä saaliseläinten populaatioon, vaikka vain yksi sen jäsenistä olisi havainnut pedon, sanoo Haapakoski.

Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Wageningen ylipiston kanssa ja se julkaistiin Scientific Reports sarjassa 21.11.2018. Kokeet toteutettiin Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalla. Tutkimusta rahoitti Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Lisätietoja:

Liito-oravalle rakennetaan kadun ja raitiotien ylityspaikkaa Hervantajärven alueella

flying-squirrels

Hervantajärven tulevalle asuinalueelle rakennetaan liito-oravalle tarkoitettu ylitysalue raitiotien ja Makkarajärvenkadun linjausten väliin. Työt alkavat maanantaina 12.11.2018 työmaateiden rakentamisella. Ruskonkehälle rakennetaan työnaikainen liittymä.

Ylitysalue on tarkoitettu helpottamaan liito-oravan kulkua raitiotien ja Makkarajärvenkadun yli viheralueiden välillä. Ylitysalueelle asennetaan pitkiä kuusipuisia hyppytolppia sekä istutetaan isoja vuorijalavan taimia ja serbiankuusia. Taimet on kasvatettu kaupungin omalla taimistolla. Alue on noin 400 m2 :n laajuinen, ja se on merkitty asemakaavaan merkinnällä sl-13.

Ylitysalueen maamassojen vaihtotyöt kestävät parisen viikkoa, ja työ aloitetaan idän suunnasta. Raitiotien linjauksen kohdalta poistetaan puusto ylitysalueen valmistumisen jälkeen. Ylitysalueen puunistutukset tehdään ensi vuoden helmikuuhun mennessä.

Hervantajärven asemakaava-alueen eteläosan tonteilta- ja katualueilta poistetaan puustoa tulevan talven aikana. Pohjoisosassa puunkaatotöitä tehtiin huhtikuussa. Tulevalle noin 2900 asukkaan Hervantajärven asuinalueelle kulkee raitiotie, ja sinne sijoittuu raitiotien päätepysäkki.

Lepakot voivat torjua tuhohyönteisten aiheuttamia vahinkoja

Uudessa tutkimuksessa perehdyttiin laajasti yleisimpien suomalaisten lepakoiden, eli pohjanlepakon, vesisiipan, isoviiksisiipan, viiksisiipan ja korvayökön ravinnonkäyttöön. Tarkoituksena oli ensimmäistä kertaa selvittää tarkasti Suomen lepakoiden mahdolliset erot ja samankaltaisuudet.

Löydökset paljastivat muun muassa, että lepakot syövät eri ympäristöjen tuhohyönteisiä, ja rajoittavat näin niiden aiheuttamia vahinkoja. Lepakot popsivat kiitettävästi myös ihmiselle kiusallisia hyttysiä, kuten jo aiemmissa tutkimuksissa on alustavasti osoitettu. Lepakoiden ravinnon perusteella tutkijat pystyivät yllättävän hyvin päättelemään, missä ja miten lepakot ovat saalistaneet.

– Osa perhosista on esimerkiksi syöty toukkana, ja toisaalta toiset saalislajit elävät vain veden äärellä. Näin voimme epäsuorasti, mutta kohtuullisen tarkasti, päätellä paljon myös lepakoiden saalistuskäyttäytymisestä, kertoo tutkimuksessa mukana ollut tuore maisteri, projektitutkija Anna Puisto Turun yliopistosta.

Löydöt vahvistavat aiempia käsityksiä lepakoiden elintapojen jakautumisesta erilaisiin saalistuskiltoihin.

– Osa lepakoista nappaa saaliinsa pääosin ilmasta, toiset saalistavat vesistöjen luona, kun taas kolmas porukka on erikoistunut hakemaan ruokansa erilaisilta pinnoilta tai vaikkapa maasta. Tässä tutkimuksessa nämä kaikki eri ryhmät olivat hyvin edustettuina, selventää dosentti Thomas Lilley Helsingin yliopistosta.

Valtaosa aiemmista tutkimuksista on keskittynyt lähinnä yksittäisiin lajeihin tai lajipareihin. Tällä kertaa tutkijat halusivat kerralla selvittää laajasti Suomen lepakoiden saalistuskäyttäytymistä.

– Tutkimamme viisi lajia vastaavat yli 90 prosenttia kaikista maassamme tehdyistä lepakkohavainnoista, joten siinä mielessä kattavasta aineistosta on kyse, korostaa itsekin väitöskirjassaan lepakoita tutkiva Anna Blomberg Turun yliopistosta.

Lepakoita haluttiin tutkia hienovaraisesti

Nyt julkaistussa tutkimuksessa on poikkeuksellista se, että tutkijat keräsivät kaikki näytteet suoraan lepakoiden päiväpiiloista, jolloin lepakoita ei tarvinnut ottaa kiinni.

– Tästä syystä varmistimme DNA-menetelmillä, mistä lepakkolajeista näytteemme olivat peräisin, Puisto täsmentää.

Nykyaikaisin molekyylimenetelmin monia lajeja voidaan määrittää erittäin tarkasti melkein mistä tahansa lähtömateriaalista käsin, ja näin esimerkiksi lepakoiden ravinto paljastaa samalla myös näppärästi kuvan luonnon monimuotoisuudesta. Lepakonpapanoiden ja muiden ympäristönäytteiden antama kuva luonnosta onkin arvokas lisä muuhun monimuotoisuuden tutkimukseen.

– Kokonaisuutena tämä tutkimus on myös hieno esimerkki siitä, kuinka paljon tietoa ympäristöstä ja luonnosta saadaan ilman, että häiritään tutkimuskohteita ollenkaan, iloitsee Blomberg.

– Nythän voimme koko ajan lukea eri puolilta maapalloa uusista tutkimustuloksista, joiden mukaan luonnon monimuotoisuus häviää huolestuttavaa vauhtia, muistuttaa tutkijatohtori Eero Vesterinen, joka työskentelee sekä Turun että Helsingin yliopistoissa.

Perinteiset kajoavat tai jopa tuhoavat keräysmenetelmät voitaisiin nykyään jo kohtuullisen helposti korvata eliöstön kannalta neutraaleilla tavoilla, joista tuore tutkimus on hyvä esimerkki. Uudet menetelmät ovat myös kustannustehokkaita, vaikka ne kuulostavat monimutkaisilta ja kalliilta.

– Menetelmät tarjoavat lisäksi hyvät mahdollisuudet monipuoliseen tutkimukseen. Olen aina korostanut, että suurella vaivalla kerätystä aineistosta pitäisi tutkia kaikki mahdollinen, varsinkin kun se DNA-menetelmiä hyödyntämällä voisi tapahtua lähes samalla panostuksella, Vesterinen toteaa.

Tutkimusartikkelin taustalla oli Turun yliopiston biologian laitoksen pro gradu -tutkielma, johon artikkeli pohjautuu. Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä Ecology & Evolution -julkaisusarjassa.

>> Tutustu tutkimusartikkeliin: https://doi.org/10.1002/ece3.4559