Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Archives:

Seilin sääksikamera välittää nyt myös ääntä

Suosittu Seilin saaressa Saaristomerellä sijaitseva sääksen pesäkamera välittää videokuvan lisäksi nyt myös ääntä. Sääksipari on juuri saapunut paikalle. Kuva- ja ääniyhteyden tarjoavat Turun ammattikorkeakoulu ja Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos, joiden yhteistyönä seurataan myös Saaristomeren veden laatua reaaliaikaisesti. Erittäin suosittu weppikamera Seilin saaressa Saaristomerellä on ollut toiminnassa jo vuodesta 2006 keräten parhaimmillaan miljoonayleisön ja jo vakiintuneen […]

Ähtäri Zoo kirjoitti Pandasopimuksen 5.4.2017

Suomi ja Kiinan kansantasavalta ovat allekirjoittaneet jättiläispandan tutkimusta ja suojelua koskevan sopimuksen. Suomen ja Kiinan välillä allekirjoitettiin tänään 15 –vuotinen yhteistyösopimus jättiläispandan tutkimus- ja suojeluhankkeesta. Sopimus on solmittu Ähtärin Eläinpuiston ja Kiinan kansallisen pandahallinnon välillä. Osana sopimusta Kiina sijoittaa jättiläispandapariskunnan Ähtärin Eläinpuistoon. Kiinan metsähallinnon panda- asiantuntijat ovat tutkineet Ähtärin olosuhteet paikan päällä ja todenneet Eläinpuiston […]

Hirvelle maistuvat männyn taimet – erityisesti lehtipuun alla

Hirvi on Suomen suurin luonnonvarainen eläin, Fennoskandian tärkeimpiä riistaeläimiä ja taimikoiden pahin tuhoeläin. Ari Nikula selvitti väitöstutkimuksessa, miten hirvi valitsee elinpiirinsä ja miksi jotkin taimikot maistuvat sille toisia paremmin. Hirvikanta kasvoi voimakkaasti 1970-luvulta alkaen ja huippuvuosina vuosituhannen alussa Suomessa talvehti 140 000 hirveä. Hirvikannan nousuun ovat vaikuttaneet tehometsätalouden myötä yleistyneet avohakkuut ja taimikot, jotka tarjoavat […]

Perhonen vihdoin paikoilleen evoluutiopuuhun

Perhonen on pieni, noin kahden senttimetrin kokoinen, ja sen vuoksi se sai nimeksi Ekboarmia miniaria. Vasemmalla on koiras, oikealla on naaras. Kuva: Pasi Sihvonen Outo perhonen päätyi valopyydykseen 22 vuotta sitten Portugalissa. Kansainvälinen tutkijaryhmä on lopulta onnistunut sijoittamaan sen paikoilleen evoluutiopuuhun ja tunnistanut sen lähimmät sukulaiset. Parisenttinen perhonen kuuluu mittariperhosten heimoon ja sai pienen kokonsa […]

Varjojen hyönteinen sai nimen Nightwishin Tuomas Holopaisen mukaan

Nightwish-yhtyeen Tuomas Holopainen on luontoihminen henkeen ja vereen. Se antoi Metsähallituksen Luontopalvelujen suojelubiologi Jukka Salmelalle virikkeen uuden Suomesta löytämänsä eläinlajin nimeämiselle. Itä-Lapista hyönteiskartoituksessa havaittu sienisääski sai Tuomaksen mukaan tieteellisen nimen Sciophila holopaineni. ”Olen hyvin, hyvin otettu. Tämä on suurin mahdollinen kunnia, joka kaltaiselleni luontonörtille voi tapahtua”, vastasi Tuomas Holopainen, kun sienisääsken kerännyt ja kuvannut Metsähallituksen […]

Suomi on miljoonan linnunpöntön maa

Pönttökuvat: Harri Tuomi, Osmo Anttila, Veli-Matti Saukkonen ja Esa Viinamäki. Lintukuvat: Juha Laaksonen. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla on haluttu elvyttää Suomen kolopesijöiden kantaa. Tavoite miljoonasta rekisteröidystä linnunpöntöstä täyttyi vajaassa vuodessa. Yle käynnisti lukuisten luontotoimijoiden kanssa Miljoona linnunpönttöä -kampanjan 1.3.2016. Maailman suurimmilla pönttötalkoilla on haluttu kannustaa suomalaisia rakentamaan linnunpönttöjä ja kartoittamaan pönttöpaikkoja. Kampanjan nettisivuille rekisteröitiin miljoonas linnunpönttö […]

WWF: Afrikassa tapetaan yksi norsu joka 25 minuutti

Afrikannorsuja salametsästetään tahtia, joka vastaa yhden norsun tappamista joka 25 minuutti. Esimerkiksi Keski-Afrikassa sijaitsevan Gabonin Minkeben kansallispuiston norsuista 80 prosenttia on tapettu vuosien 2002-2014 välillä, kertoi Science Magazine eilen. Järkyttävän suuret luvut Gabonissa kertovat afrikannorsujen hälyttävästä tilanteesta koko Afrikan mantereella. Norsujen määrä on dramaattisessa laskussa monissa Afrikan maissa. Afrikannorsuja on tämän hetkisten tietojen mukaan jäljellä […]

HUUHKAJA TOIPUI REKKAKOLARISTA – KOTIUTETTIIN KORKEASAARESTA

Kuva: Mari Lehmonen (2017) Helsinki Zoo archives Joulukuussa Vantaan kehätiellä lentänyt huuhkaja törmäsi rekkaan ja tuotiin tienpenkalta poliisikyydillä Korkeasaaren villieläinsairaalaan. Nyt kahden kuukauden toipumisjakson jälkeen kookas pöllö voitiin vihdoin viedä hyväkuntoisena takaisin luontoon. Villieläinsairaalassa iloitaan tarinan onnellisesta lopusta, joka näytti pitkään epätodennäköiseltä.   Eläinlääkärin ensimmäinen diagnoosi oli huolestuttava: huuhkaja oli menettänyt näkönsä. Kova iskeytyminen rekkaa […]

KEVÄINEN SÄÄ HERÄTTI KORKEASAAREN KARHUT

Kuva: Mari Lehmonen (2017) Helsinki Zoo archives Korkeasaaren karhut ovat heränneet talviuniltaan. Eläintenhoitajat kuulivat ensi kertaa tiistaina kolistelua Karhulinnasta ja kohtasivat kaksi unenpöpperöistä kontiota. 16- ja 11-vuotiaat naaraskarhut nukkuivat kolmen kuukauden talviunet. Karhut näyttävät havahtuneen kevään tuloon, sillä sää oli alkuviikosta aurinkoinen ja poikkeuksellisen lämmin. Tänään karhut kömpivät talvipesästään ulos selvästi nälkäisinä. Ne kiersivät lumipälvisen […]

PAMPA-AGUTIT SAAPUIVAT KORKEASAAREN TROPIIKKIIN

Kuva: Mari Lehmonen (2017) Helsinki Zoo archives Korkeasaaren trooppisessa talossa vilistää uusia eteläamerikkalaisia jyrsijöitä, pampa-aguteja. Neljän nuoren agutiveljeksen ryhmä alkoi heti saavuttuaan tutkia reippaasti uutta kotiaan. Kylmänarkojen eläinten talvinen matka Münchenistä Hellabrunnin eläintarhasta taittui lämmitetyssä kuljetusauton takatilassa. Eläintenhoitajat valmistelivat aguteja varten erilaisia piilopaikkoja ja koloja, vesikupin sekä herkuilla täytetyn ruokakupin. Kun agutit löysivät tervetuliaisaterialle, makeat […]