Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Archives:

KORKEASAAREN AMURINTIIKERINPENNUT VALITSIVAT NIMET ISLA, IRIS JA INA

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2016) Korkeasaaren kolmen amurintiikerinpennun nimet selvisivät tänään kissanristiäisissä, joissa pennut saivat itse osallistua nimensä valintaan. Eläintenhoitajat virittivät tiikeritarhan puuhun kolme eriväristä yleisöltä lahjoituksina saatua pehmolelua, joista jokainen merkitsi yhtä nimikolmikkoa. Pennut kiinnostuivat ensimmäiseksi pinkistä hevoslelusta ja repivät sen hajalle. Näin nimiksi valikoituivat Isla, Iris ja Ina. Yleisöltä saatiin pentujen nimiksi lähes 6000 […]

Norppabongarit opastavat oppilaita saimaannorpan elämän saloihin

Kuva norppabongarikolmikosta Saimaan vesillä (kuva: Hito hyvä). Norppatuotteistaan tunnettu Hito hyvä bongasi tarunhohtoisia norppia Saimaalla kesällä 2015 ja teki seikkailuistaan elokuvan. Nyt Suomen luonnonsuojeluliitto ja Hito hyvä valjastavat elokuvan ympäristökasvatusmateriaaliksi. “Saimaannorppa on mystinen eläin, lähestulkoon Loch Nessin hirviöön verrattava taruolento. Voiko Saimaassa oikeasti elää lähes ihmisen kokoinen hylje – vieläpä useita? Valokuvia norpasta on kuitenkin […]

Uhanalaiset perhoslajit kotiutuivat sorakuopalle Lahdessa

Karujen paikkojen kukkasella, ketotuulenlennolla, elää erittäin uhanalaisen tuulenlentopussikoi-perhosen toukka. Huippuharvinaisuus esiintyy Lahden Renkomäessä Ruduksen soranottoalueella, joka on jälkihoidossa jätetty avoimeksi mäntyjen istuttamisen sijaan. Renkomäen soranottoalueen jälkihoito liittyy Ruduksen LUMO-ohjelmaan. Koko Euroopassa erittäin harvinainen tuulenlentopussikoi ja toinen erityisesti suojeltu perhoslaji, maitekiiltokääriäinen elävät Lahden Renkomäessä Ruduksen soranottoalueella. Siellä elää monta muutkin uhanalaista ja silmälläpidettävää lajia. Esiintymät on […]

Yli 20 000 ihmistä osallistui Euroopan suurimpaan lintuharrastustapahtumaan

Kuvaaja: Jussi Vakkala Viime viikonloppuna 40:ssä Euroopan ja Keski-Aasian maassa tarkkailtiin lintuja osana BirdLifen EuroBirdwatchia, Euroopan suurinta lintuharrastustapahtumaa. Lauantaina ja sunnuntaina 1.–2.10. järjestettiin yli tuhat retkeä tai muuta tapahtumaa ja yli 24 000 ihmistä tarkkaili muuttolintuja. Alustavien tietojen mukaan viikonlopun aikana kirjattiin havaintoja lähes kuudesta miljoonasta lintuyksilöstä. Yli miljoonaa lintuyksilöä havaittiin Ruotsissa, Suomessa ja Liettuassa. Runsaimmat […]

EuroBirdwatch saa tuhannet ihmiset liikkeelle viikonloppuna

Itä-Suomessa lepäilee jo noin 400 000 muuttomatkalla olevaa valkoposkihanhea. Kuva: Jan Södersved Tulevana viikonloppuna 1.–2.10. muuttolintuja seurataan noin 40 maassa BirdLifen EuroBirdwatch-tapahtumassa. Viime vuonna eri puolilla Eurooppaa ja Keski-Aasiaa tapahtumaan osallistui yli 32 000 ihmistä. Euroopan suurin lintutapahtuma on järjestetty joka syksy vuodesta 1993 lähtien. Eri puolilla Suomea järjestetään viikonlopun aikana linturetkiä, muutonseurantaa ja muita tapahtumia, […]

:KATSO VIDEO: KORKEASAAREN MANULINPENNUT ENSIMMÄISESSÄ ELÄINLÄÄKÄRIN TARKASTUKSESSA

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives Kissalaaksossa vilistää neljä tervettä manulinpentua. Toukokuun puolivälissä syntyneet harmaat pörröturkit ovat varttuneet jo 2-3 kiloisiksi sähäköiksi kissoiksi. Eläintenhoitajat pyydystivät ne tarhasta eläinlääkärin tarkastukseen, jossa pennuille laitettiin tunnistussirut, tarkastettiin sukupuolet ja annettiin ensimmäinen rokotus. Pentuja ei ole käsitelty aiemmin, joten ne olivat eläinlääkärissä tuimailmeisinä ja kynnet esille työnnettyinä. Pennuista […]

Saimaannorppakannan kasvu jatkuu – tehdyt suojelutoimet tuottavat tulosta

Saimaannorppa. Kuva: Metsähallitus / Harri Ekholm. Metsähallituksen arvion mukaan saimaannorppien talvikanta vuodelta 2016 on noin 360 norppaa. Tänä vuonna syntyi 86 kuuttia, mikä on enemmän kuin koskaan yli 30 vuoden seurantahistorian aikana. Keskeistä ovat vuosina 2010 ja 2011 tehdyt verkkokalastuksen kevätrajoitusalueiden laajennukset sekä onnistunut vapaaehtoisvoimin tehty apukinostyö. Etenkin kahtena viime vuonna havaittu poikasmäärän nousu osoittaa […]

Isopandat eivät enää yhtä uhanalaisia

Vapaana elävien isopandojen (Ailuropoda melanoleuca) populaatiot ovat kasvaneet. Isopandat luokitellaan nyt kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n raportissa vaarantuneiksi. Aiemmin isopandat luokiteltiin erittäin uhanalaisiksi. IUCN:n uhanalaisluokituksista kertovan Punaisen kirjan mukaan isopandojen kanta on kasvanut 17 prosentilla viimeisen vuosikymmenen aikana. Vapaana eläviä pandoja arvioidaan olevan Kiinassa 1864 yksilöä. ”Pandojen kannan kasvu osoittaa, että tieteellinen tutkimus, poliittinen tahto ja paikallisyhteisöjen […]

Lohikalojen hyppyjä bongaamaan

Kuvaaja: Henrik Kettunen / SLL Suomen luonnonsuojeluliitto kutsuu suomalaisia havainnoimaan ja laskemaan hyppiviä lohikaloja lokakuun puoliväliin saakka. Havaintojen avulla kerätään tietoa, jolla voidaan auttaa lohikalojen paluuta synnyinjokiinsa. “Eräs syksyn hienoimmista luonnonnäytelmistä on käsillä, kun lohikalat hyppivät yli kuohujen. Tämä tapahtuu paraikaa Etelä-Suomessa ja pian pohjoisessakin. Lohet ja taimenet ovat kalastusasetuksen perusteella rauhoitettuja kaikissa joissa ja puroissa syyskuun alusta marraskuun loppuun sekä […]

Ennätysmäärä uhanalaisia valkoselkätikkoja Suomessa

Valkoselkätikkakoiras, Kuvaaja Ilkka Markkanen Metsähallituksen, WWF Suomen ja BirdLife Suomen jäsenyhdistysten kartoituksissa löytyi yli 250 parireviiriin viittaavaa havaintopaikkaa, joilta varmistettiin 140 pesintää. Viimesyksyisen massavaelluksen jäljiltä pesimäaikaisia valkoselkätikkahavaintoja saatiin Ahvenanmaata ja Keski-Lappia myöten. Reviirimäärät lisääntyivät lähes 70 kappaleella edellisvuosiin verrattuna, ja vuoden 2014 pesälöytöennätys (125) ylittyi selvästi. ” Valkoselkätikan suojelu on purrut hitaasti ja varmasti, ja […]