Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Archives:

Lohikalojen hyppyjä bongaamaan

Kuvaaja: Henrik Kettunen / SLL Suomen luonnonsuojeluliitto kutsuu suomalaisia havainnoimaan ja laskemaan hyppiviä lohikaloja lokakuun puoliväliin saakka. Havaintojen avulla kerätään tietoa, jolla voidaan auttaa lohikalojen paluuta synnyinjokiinsa. “Eräs syksyn hienoimmista luonnonnäytelmistä on käsillä, kun lohikalat hyppivät yli kuohujen. Tämä tapahtuu paraikaa Etelä-Suomessa ja pian pohjoisessakin. Lohet ja taimenet ovat kalastusasetuksen perusteella rauhoitettuja kaikissa joissa ja puroissa syyskuun alusta marraskuun loppuun sekä […]

Ennätysmäärä uhanalaisia valkoselkätikkoja Suomessa

Valkoselkätikkakoiras, Kuvaaja Ilkka Markkanen Metsähallituksen, WWF Suomen ja BirdLife Suomen jäsenyhdistysten kartoituksissa löytyi yli 250 parireviiriin viittaavaa havaintopaikkaa, joilta varmistettiin 140 pesintää. Viimesyksyisen massavaelluksen jäljiltä pesimäaikaisia valkoselkätikkahavaintoja saatiin Ahvenanmaata ja Keski-Lappia myöten. Reviirimäärät lisääntyivät lähes 70 kappaleella edellisvuosiin verrattuna, ja vuoden 2014 pesälöytöennätys (125) ylittyi selvästi. ” Valkoselkätikan suojelu on purrut hitaasti ja varmasti, ja […]

Lintuharrastus kiinnosti yli tuhatta messuvierasta

Ensimmäiset messuvieraat ehtivät näkemään harvinaisen arosuohaukan. Kuva: Jan Södersved Suomen ensimmäiset lintumessut järjestettiin lauantaina 20.8. Helsingin Viikissä. Lintuharrastuksen messutapahtumaan kävi tutustumassa lähes 1 500 vierasta. Kauniissa kesäsäässä jaettiin lintutietoutta, esiteltiin lintuharrastusvälineitä ja osallistuttiin asiantuntijoiden opastamille linturetkille. Juuri tapahtuman alkaessa messualueen yli lensi harvinainen arosuohaukka ja vähän myöhemmin vielä toinen. Retkillä nähtiin myös muuttava maakotka ja yhteensä yli […]

Päiväperhosten kannat selvästi edelliskesää vahvempia

Neitoperhonen. Kuva Juha Sormunen. Kuluva kesä on ollut päiväperhosille huomattavasti edellisiä suotuisampi. Useimpien lajien kannat ovat toipuneet selvästi kahden poikkeuksellisen heikon vuoden jälkeen. Kokonaisuutena perhoskesä näyttää nousevan tavanomaiseksi. Viime viikkoina etenkin neitoperhosta on esiintynyt runsaampana kuin vuosiin. Useimpien lajien kannat ovat vahvistuneet selvästi. Kaksi edeltävää vuotta olivat päiväperhosille 2000-luvun heikoimmat. Tämä johtui poikkeuksellisen koleista ja […]

Suomessa pitäisi olla vähintään 800 sutta, sanoo tuore ruotsalaistutkimus

Tukholman yliopiston kesällä julkaiseman tutkimuksen mukaan Suomessa pitäisi olla vähintään 800 sutta ja Ruotsissa 1200, jotta susikanta säilyisi elinvoimaisena. Lisäksi susipopulaatioiden välillä pitäisi olla vaeltavia susia vähintään 20 sukupolvessa, jotta susikannan voisi katsoa olevan elinvoimainen pitkällä aikavälillä. Matemaattinen mallinnus Fennoskandian ja Venäjän susipopulaatioista on toteutettu geneetikkojen ja matemaatikkojen yhteistyönä genetiikan professori Linda Laikren johdolla. Tutkimuksessa […]

:KATSO VIDEO: Suomesta löytyi pistiäislaji, joka huovuttaa hämähäkinsilkkiä

Turun yliopiston eläinmuseon loispistiäistutkijat Niclas Fritzén ja Ilari E. Sääksjärvi tutkivat salaperäisen Clistopyga-loipistiäisen käyttäytymistä. He huomasivat pistiäisen huovuttavan hämähäkinsilkkiä huovutusneulaksi kehittyneen munanasettimen avulla. Hämmästyttävä havainto julkaistiin tällä viikolla arvostetutussa Royal Societyn Biology Letters-lehdessä. Uusi tutkimus monipuolistaa käsitystämme pistiäisten munanasettimen tai myrkkypiikin toiminnasta ja evoluutiosta. Hyönteislahko pistiäiset, johon kuuluvat esimerkiksi ampiaiset, mehiläiset, muurahaiset ja loispistiäiset, on […]

Lepakkoretki Hämeen luontokeskuksessa 13.8.2016

Luonnosta löytyy vilskettä vielä iltojen hämärtyessäkin! Hämeen luontokeskus tarjoaa tilaisuuden päästä tutustumaan lepakoihin, näihin salaperäisiin yötaivaan lentotaitureihin 13.8.2016 klo 20-22 järjestettävällä lepakkoretkellä. Tervetuloa mukaan bongaamaan eläimiä, joihin ei tule joka päivä törmättyä. Hämeen luontokeskuksella järjestetään lauantaina 13.8. klo 20–22 lepakkoretki. Luontokeskukselle saapuu vieraaksi asiantuntija Kati Suominen, joka johdattelee lepakoiden maailmaan luontokeskuksen auditoriossa. Noin puolen tunnin […]

Merikotkan poikasia varttui ensimmäistä kertaa isojen kaupunkien alueella

Merikotkat saivat tänä vuonna suunnilleen saman verran poikasia kuin viime vuonna, mutta poikasia varttui ensimmäistä kertaa Helsingin ja Turun kaupunkien alueella. WWF Suomen merikotkatyöryhmän inventoijat löysivät tänä kesänä yhteensä 421 merikotkan poikasta. Se on hieman enemmän kuin viime vuonna mutta vähemmän kuin ennätysvuonna 2014. Vahvimman pesimäkannan alueilla Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Merenkurkussa merikotkakanta näyttää vakiintuneen. Myös […]

:KATSO VIDEO: AAVIKKOKETUT VILISTÄVÄT KORKEASAAREN UUDESSA HÄMÄRÄTALOSSA

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives Pikkuinen vaalea kettu, jolla on suuret silmät ja jättimäiset korvat – siltä näyttää Korkeasaaren uusin laji, aavikkokettu. Kolme tällaista kipittää nyt tutkimassa vastasisustettua kotiaan Hämärätalossa, jossa riittää tilaa suuren sokkeloisen hämäräosaston ja hiekka-aavikkoa muistuttavan ulkotarhan verran. Tänään avattuun taloon tulee nähtäville myös nelivarvassiilejä ja jemeninkameleontti.   Yksi ketuista ei […]

:KATSO VIDEO: KORKEASAARESSA VARTTUU HARVINAINEN MANULIPENTUE

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives Kissalaaksossa varttuu kaikessa hiljaisuudessa pentueellinen manuleita. Nämä neljä pentua ovat pariskunnan ensimmäiset ja ne ovat jo kahden kuukauden ikäisiä. Emon nähtiin ensi kertaa kantavan pentuja pesäkopista toiseen juhannuksen tienoissa ja sen jälkeen pentue on näyttäytynyt hyvin satunnaisesti.   Manulinpentujen selviytyminen eläintarhoissa on harvinaisia ja siksi pennut ovat erittäin toivottuja. […]