Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Archives:

Mika Asikaisesta BirdLife Suomen uusi puheenjohtaja

Kuvaaja: Sari Heikkinen BirdLife Suomen uudeksi puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudelle 2020–2021 on valittu ympäristötieteen maisteri Mika Asikainen Järvenpäästä. Valinnasta päätettiin eilen BirdLife Suomen edustajiston kokouksessa Hämeenlinnassa. Asikainen palaa tuttuun järjestöön, sillä hän toimi BirdLife Suomen järjestösihteerinä ja toiminnanjohtajana 1997–2008. Hän on ollut myös Euroopan BirdLifen hallituksessa ja sen puheenjohtajana. Sittemmin hän on työskennellyt Suomen Ladun koulutus- ja järjestöpäällikkönä 2008–2019 […]

Tehokkaat ennaltaehkäisevät keinot vähentäisivät susien pihavierailuja

Susien pihavierailun ennaltaehkäisyssä on noudatettava EU:n luontodirektiiviä, ja poliisin pitäisi yhdessä Suomen riistakeskuksen kanssa ottaa aktiivinen rooli suden ja ihmisen yhteiselon toteuttamisessa käyttämällä ei-tappavia menetelmiä. Viime aikoina on uutisoitu susien tekemistä pihavierailuista Sukevalla. Susien esitetään olleen niin nälkäisiä, että ne ovat syöneet pihalla omenoita. Kiinteistö, jonka pihassa sudet ovat vierailleet, ei ole asutuskeskuksessa vaan erittäin […]

Maakotkilla ja tunturihaukoilla hyvä, muuttohaukoilla huono ja Pohjois-Suomen merikotkilla keskinkertainen pesintävuosi

Kotkan poikaset Kuva Juha Haikola Metsähallituksen Luontopalvelut ja vapaaehtoiset kävivät läpi lähes 1000 maakotkan, muuttohaukan ja tunturihaukan sekä Pohjois-Suomen merikotkan reviiriä ja tarkistivat pesinnän onnistumisen. Pesintätarkastusten tulokset on nyt julkaistu.   Ensin hyvät uutiset Maakotkan pesintätulos oli yksi koko seurantahistorian parhaimpia. Onnistumiseen vaikutti etenkin hyvä ravintotilanne runsastuneiden kanalintukantojen ja jäniksien hyvän määrän takia. Myös tunturihaukkojen […]

Harvinaista tunturipöllöä yritettiin auttaa Villieläinsairaalassa

Annika Sorjonen (2019) Korkeasaari Zoo Korkeasaaren Villieläinsairaalaan tuotiin tänään harvinainen potilas, tunturipöllö. Tiettävästi kyseessä oli ensimmäinen tapaus, kun tätä Suomessa äärimmäisen uhanalaista, hyvin harvoin Tunturi-Lapin alueella pesivää ja harvoin eteläisessä Suomessa nähtyä lajia on hoidettu Villieläinsairaalassa. Myöhään tiistai-iltana Porvoossa tapahtui liikenneonnettomuus. Auto törmäsi tunturipöllöön, joka paiskautui auton etusäleikön läpi. Paikalle kutsuttiin Porvoonseudun Lintuyhdistys ry:n aktiivi, […]

Selästä poikasensa synnyttävä kennosammakko uutuuslajina Korkeasaaressa

Picture by: Annika Sorjonen (2019) Korkeasaari Zoo Amazon-joen tummissa vesissä asuu sammakko, jonka heimon edustajia on elänyt maapallolla jo liitukaudella, dinosaurusten aikaan. Vedessä lahoavaa, reilun kymmenen sentin mittaista lehteä muistuttava litteä kennosammakko viettää usein koko elämänsä vedessä, mutta pärjää tarvittaessa myös kuivalla maalla. Korkeasaaren trooppisen Amazonia-talon uudessa terraariossa asuu nyt kennosammakko. Lajinsa ensimmäinen edustaja saatiin […]

Itämeren hyljekannat jatkavat kasvua − laskenta tehtiin hyvissä olosuhteissa

Kuva: Mervi Kunnasranta, Luke Vuonna 2019 Itämerellä nähtiin lentolaskennoissa runsaat 38 000 harmaahyljettä eli hallia. Näistä Suomen merialueella oli noin 14 200. Perämeren jäillä laskenta-aikaan olleiden norppien määräksi arvioitiin runsaat 12 800 yksilöä. Laskennoissa nähtyjen hallien määrä on pysynyt useita vuosia noin 30 000 yksilössä. Laskentakannan kasvu lähelle 40 000 yksilöä selittyy todellisen kannan kasvun lisäksi […]

Luonnonsuojeluliitto: Suden uusi hoitosuunnitelma mahdollistaa elinvoimaisen kannan

Suomen luonnonsuojeluliitto on tyytyväinen suden hoitosuunnitelmaan, jonka maa- ja metsätalousministeriö julkaisi tänään. Sen avulla on mahdollisuus saada maamme susikanta elinvoimaiseksi. Tätä ennen suden kannanhoidollista metsästystä ei pidä aloittaa. Luonnonsuojeluliiton mielestä suden hoitosuunnitelma on nyt aiempaa parempi. Kolmatta kertaa valmistellun hoitosuunnitelman työssä oli merkittävää eri tahojen keskinäisen ymmärryksen ja yhteistyön kehittyminen. Suunnitelmassa nostetaan nyt hyvin esiin […]

Merimetsotyöryhmä esittää alueellisen yhteistyön lisäämistä ja poikkeuslupien käsittelyn tehostamista

Merimetson aiheuttamien vahinkojen rajoittamista pohtinut työryhmä on luovuttanut ympäristöministeriölle ehdotuksensa kansalliseksi merimetsostrategiaksi ja siihen liittyväksi toimenpidesuunnitelmaksi. Työryhmä esittää alueellisen yhteistyön kehittämistä, jotta paikallinen tieto saadaan nykyistä paremmin käyttöön merimetsojen aiheuttamien vahinkojen ehkäisyssä ja poikkeuslupien käsittelyssä. Ympäristöministeriö pyytää antamaan ehdotukseen lausuntoja marras-joulukuun aikana. Strategian tavoitetilana on sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävä rinnakkaiselo merimetson kanssa niin, että suotuisan […]

Itä- ja Etelä-Suomessa myyrähuippu

Luonnonvarakeskuksen (Luke) seurantojen mukaan myyrät ovat kannanvaihtelunsa huippuvaiheessa Itä-Suomessa, ylimmässä Lapissa ja suurimmassa osassa Etelä-Suomea. Keskisessä Suomessa ja Metsä-Lapissa myyräkannat ovat runsastumassa kohti huippua ensi vuonna. Pohjanmaan myyräkannat ovat hyvin alhaiset. Kainuussa, Savon ja Karjalan maakunnissa sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä tavataan runsaasti myyriä. Etenkin metsämyyräkannat ovat näillä alueilla vahvat, mutta myös peltomyyriä ja sen lähisukuisia […]

Akateemikko Ilkka Hanskin merkittävä hyönteiskokoelma lahjoituksena Luonnontieteelliselle keskusmuseolle

Ilkka Hanski Borneolla vuonna 2013, oikealla madagaskarilainen väitöskirjaopiskelija Tanjona Ramiadantsoa. Kuva: Eeva Furman. Ilkka Hanskin hyönteiskokoelmaan sisältyy 13 423 neulattua näytettä, jotka edustavat 343:a vähän tunnettua kovakuoriais- ja kärpäslajia Madagaskarilta, Borneosta, Sulawesista, Sumatralta ja eri puolilta Afrikkaa ja Etelä-Amerikkaa. Kokoelma on nyt järjestetty, digitoitu ja saatettu tutkijoiden ja suuren yleisön käyttöön. Akateemikko Ilkka Hanskin (1953–2016) perintö ekologian […]