Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Category Archives: WWF

WWF: Saimaannorpan kuutit vaarassa heinäkuun alusta alkaen

Saimaannorpan suojelemiseksi säädetyt keväiset verkkokalastusrajoitukset päättyvät kesäkuun lopussa. Rajoitusten päättyessä etenkin nuoria ja kokemattomia norppia uhkaa hukkuminen verkkoihin. WWF Suomi ja Metsähallitus kannustavatkin Saimaalla kesäänsä viettäviä kalastamaan norppaystävällisillä pyyntimenetelmillä myös rajoitusajan ulkopuolella. Asiaa edistääkseen WWF julkisti torstaina Olen norpan ystävä – en kalasta verkoilla -diplomin, jonka ensimmäinen vastaanottaja on Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti. Mennyt talvi […]

WWF: Salametsästys hälyttävissä lukemissa Mosambikissa ja Etelä-Afrikassa

© WWF-Mozambique Mosambikin pohjoisosassa tapettiin vuosina 2011–2013 jopa 480–900 norsua, selviää WWF:n teettämästä tutkimuksesta. Quirimbasin kansallispuistossa loppuvuodesta 2013 toteutetuissa ilmakuvauksissa lähes puolet havaituista norsuista osoittautui kuolleiksi. Tuoreiden tilastojen mukaan myös sarvikuonojen salametsästys on jatkunut eteläisessä Afrikassa huolestuttavana. ”Laiton salametsästys on todennäköisesti syy norsujen kuolemaan Quirimbasissa. Näin suuret menetykset ovat tuhoisia alueen norsukannalle”, sanoo WWF Suomen […]

WWF: Satoja uusia lajilöydöksiä Greater Mekong -alueella

Jättiläismäinen liito-orava, liitävä gekko, luolassa elävä silmätön hämähäkki ja kala, joka parittelee päällään. Nämä ovat esimerkkejä 367 uudesta lajista, joita tutkijat ovat löytäneet Kaakkois-Aasiassa sijaitsevalta Greater Mekong -alueelta vuosien 2012–2013 aikana. Uusista lajeista kertoo WWF:n tuore raportti, Maailman ympäristöpäivänä julkaistu Mysterious Mekong . ”Lajilöydökset vahvistavat sen, että Greater Mekong -alue on yksi maailman rikkaimmista ja monimuotoisimmista alueista”, […]