Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Monthly Archives: August 2015

Pohjoismaiden uhanalaisimmalle linnulle ennätysmäärä poikasia

Kiljuhanhella, Pohjoismaiden uhanalaisimmalla linnulla, on ollut ennätyksellisen hyvä pesintäkesä. Poikasia on havaittu tänä vuonna 70. Poikasia on laskettu syksyisin vuodesta 1994 lähtien, ja tämän vuoden luku on seurantahistorian suurin. ”Viime sunnuntaina Pohjois-Norjan Porsanginvuonolla havaittiin riemastuttava 126 kiljuhanhen parvi, joista 70 oli tämän kesän poikasia. Poikaset ovat elintärkeä lisä Pohjolan kiljuhanhikantaan, joka horjuu pienuutensa takia edelleen […]

Vesilinnut ovat vähentyneet etenkin rehevillä vesillä

Tukkasotka on taantunut merkitsevästi voimakkaammin rehevillä kosteikoilla verrattuna karuihin vesiin. Kuva: Aleksi Lehikoinen / Luomus Rehevien järvien ja merenlahtien vesilintukannat ovat lähes puoliintuneet reilussa 20 vuodessa. Karuilla ja niukkaravinteisilla vesistöillä vesilintujen kannat ovat säilyneet vakaampina, selviää tuoreesta Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkaisusta. Sorsalintujen metsästyskausi alkaa torstaina 20. elokuuta. Kosteikoilla yleisimpien vesilintujen, kuten haapanan ja […]

Päiväperhosilla jo toinen ennätysheikko kesä

  Kuluva kesä on ollut päiväperhosten kannalta surkea. Useimmat päiväperhoslajit ovat esiintyneet tavanomaista vähälukuisempina, esimerkiksi nokkosperhonen ja angervohopeatäplä. Kurjuutta korostaa se, että jo edellinen kesä oli 2000-luvun heikoin. Päiväperhosia oli erityisen vähän keskikesällä, kun taas tällä hetkellä päiväperhosia on ajankohtaan nähden hyvin. Suomen ympäristökeskuksen keräämien ennakkotietojen perusteella kuluva perhoskesä on ollut selvästi keskimääräistä huonompi. Niin […]

:KATSO VIDEO: KORKEASAAREN ELÄIMET KOEMAISTOIVAT ESPANJANSIRUETANOITA

Mari Lehmonen (2015) Helsinki Zoo archives Korkeasaaren eläimille tarjottiin tänään ravinnoksi espanjansiruetanoita, joita on viikon aikana kerätty talkoovoimin Helsingin Lauttasaaresta. Kokeilun tarkoituksena on selvittää, voisiko erittäin haitallisena vieraslajina Suomeen levinneitä etanoita käyttää eläinten rehuna. Korkeasaaren rehukeittiöllä on nyt keitetty ja pakastettu 50 kiloa etanoita, joiden ravintopotentiaalia voidaan turvallisesti testata. Ensimmäisiksi koemaistajiksi valikoituivat pesukarhut, villisiat ja karhut, […]

Valkoposkihanhien määrä kasvoi selvästi pääkaupunkiseudulla

  © Eija Putkuri Helsingin ja Espoon puistonurmikoilla laiduntavien valkoposkihanhien kokonaismäärä kasvoi 50 prosenttia vuodesta 2014. Poikasten määrä kasvoi vielä enemmän eli 78 prosentilla viime vuodesta. Suomen ympäristökeskuksen tutkijat laskivat pääkaupunkiseudulla yhteensä 5 980 valkoposkihanhea, joista poikasia oli 905 yksilöä. Elokuun alussa tehdyssä laskennassa havaittiin Helsingissä eniten hanhia Kaivopuistossa (686 yksilöä), Arabianrannassa (669 yksilöä), Suomenlinnassa […]

Kalavanhemmat tunnistavat vihollisen värityksen perusteella

Poikasiaan puolustavat kirjoahvenet hyökkäävät aggressiivisemmin niiden kalojen kimppuun, jotka ovat suurempi uhka niiden reviirille. Akvaarioharrastajillekin tutut kirjoahvenet ovat kehittyneet mestareiksi uhkatekijöiden tunnistajina. Turun yliopiston ja Australialaisen Monash yliopiston yhteistyönä tehdyn tutkimuksen mukaan topakasti reviiriään ja poikasiaan puolustavat kirjoahvenet osaavat strategisesti kohdentaa aggressionsa pelkästään tunkeilijoiden värityksen perusteella – jopa silloin kun kutsumattomat vieraat ovat jonkin muun […]

Ethän jätä kesä…kissakalaa! SEA LIFEn toiseksi suurin kala on entinen kotiakvaarioasukki

Merimaailma Sea Life kannustaa vastuulliseen eläintenpitoon syksyn työkiireistä ja lukuisten perheiden talousvaikeuksista huolimatta. Kesäkissojen heitteillejätöt lisääntyvät nyt rajusti, mutta ilmiö näkyy myös muiden lemmikkieläinten kohdalla. Erilaisia akvaariokaloja ja vesikilpikonnia tarjotaan Sea Lifeen syksyn mittaan enenevässä määrin. ”Näin kesälomien lopulla on hyvä hetki muistuttaa ihmisiä pitämään huolta hankkimistaan lemmikeistä, olipa kyseessä kissa, leopardigekko tai akvaariokala. Työkiireiden […]

Metsäkanalintujen taantuma jatkuu – kylmä kesä heikensi poikasten syntyvyyttä

Kaikkien metsäkanalintujen kannat heikkenivät viime vuodesta. Lintukannat heikkenivät voimakkaammin Etelä-Suomessa kuin pohjoisessa. Metsäkanalinnut laskettiin 25.7.–5.8. välisenä aikana 841 riistakolmiolla koko maassa. Metsäkanalintujen kannat ovat pienentyneet jo kahden kolmen vuoden ajan. Teeri-, pyy- ja riekkokannat ovat nyt alhaisempia kuin 10 vuoden aikana keskimäärin, kun metsokanta on sama kuin 10-vuotiskauden keskiarvo. Viileä ja sateinen kesä on todennäköisesti […]

Tutkijat ja yritykset etsivät hyönteisten tuotantoon uusia kärpäsiä

Kuva: Pekka Malinen / Luomus Hyönteiset ovat oivaa ravintoa sekä eläimille että aiempaa useammin myös ihmiselle. Kärpästen massatuotanto onnistuu kuitenkin vain hyvin valikoiduilla lajeilla, vaikka kaksisiipisiä tunnetaan maailmanlaajuisesti yli 150 000 lajia. Nyt tutkijat ja hyönteisiä kasvattavat yritykset etsivät kansainvälisessä hankkeessa tuotantoon uusia kärpäslajeja. Helsingin yliopistossa uskotaan, että perustutkimus auttaa löytämään hyönteisille aivan uusia käyttötarkoituksia. […]

Mehiläiset rokottavat vauvansa luonnonmukaisesti

Mehiläiset rokottavat jälkeläisensä ympäristön tauteja vastaan niiden veressä olevan vitellogeeniproteiinin avulla. Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen tutkijat ovat patentoimassa hyönteisille syötäviä ja luonnonmukaisia rokotteita, joita muun muassa viljelijät ja muut ruuantuottajat voisivat hyödyntää. Jälkeläisten immuniteetti syntyy mehiläiskuningattaren syömän ravinnon kautta. Työläismehiläiset valmistavat kuningattarelle siitepölystä ruokaa, joka sisältää myös ympäristön bakteereja. Kun kuningatar on syönyt bakteerit, niiden […]