Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Monthly Archives: October 2015

Merikarvian Lankoslahden merimetsoyhdyskunnan koon rajoittamiseen löydettävä kestävä ratkaisu

Merimetso Merikarvian kunnanjohtaja Pentti Ala-Luopa, Satakuntaliiton maakuntajohtaja Pertti Rajala ja ympäristöasiantuntija Anne Savola kävivät torstaina 29.10.2015 tapaamassa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaista merimetsoasioissa. Tapaamisen syynä oli Merikarvian Lankoslahden alueella sijaitseva Suomen suurin merimetsoyhdyskunta ja siitä aiheutuvat haitat niin kalastukselle kuin alueen loma-asutukselle. Merikarvian kunta ja Satakuntaliitto esittivät, että ympäristöministeriö edistäisi omalta osaltaan kestävän ratkaisun löytämistä Merikarvian Lankoslahden merimetsoyhdyskunnan koon […]

Entistä useampi suomalainen lintulaji on kansainvälisesti uhanalainen

Maailman uhanalaisten lintulajien luettelo on päivitetty tänään. Peräti kymmenen Suomessa pesivän lintulajin tila on huonontunut niin, että ne luokitellaan nyt kansainvälisesti uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi. Moni Suomessa taantunut vesilintulaji vähenee myös maailmanlaajuisesti. Punasotka ja mustakurkku-uikku on todettu uusimmassa arvioinnissa kansainvälisesti vaarantuneiksi ja haahka silmälläpidettäväksi. Jo aiemmin vaarantuneeksi luokitellun allin uhanalaisuusluokka on pysynyt ennallaan, mutta pilkkasiiven luokkaa […]

Lentomuurahaiset päätyvät vain kivenheiton päähän kotipesästään

Loviniskamuurahaisen työläinen hoitamassa kirvakarjaa. Kuva: Lotta Sundström Muurahaiskuningattaren lentomatka saattaa jäädä 60 metriin, jolloin sen puolisoksi voi osua lähisukulainen. Sukusiittoisuuden riskiä lisää, että yhden pesän tuhannet muurahaiset ovat kaikki yhden kuningattaren ja sen edesmenneen puolison jälkeläisiä. Useimmilla muurahaislajeilla siivekkäät kuningattaret ja koiraat lentävät synnyinpesästään pois paritellakseen muista pesistä tulevien yksilöiden kanssa. Näin vältetään lähisukulaisten kanssa […]

Suomalaiset kuikat ensi kertaa satelliittiseurannassa

Kuvaaja Maria Tirkkonen Kaksi eteläsavolaista kuikkaa on tänä syksynä saanut satelliittilähettimen. Lähettimiä ei ole aikaisemmin asennettu Suomessa kuikalle, ja kyseessä ovat tiettävästi koko maailman ensimmäiset satelliittikuikat. BirdLife Suomen tutkimushankkeen tavoitteena on selvittää suomalaisten kuikkien muuttoreitit ja talvehtimisalueet. Kuikkien muuttokäyttäytymistä ei tunneta, koska Suomessa pesivistä yksilöistä ei ole rengaslöytöjä. Satelliittikuikka Lahja on vanha yksilö, joko pesi […]

Elinympäristöjen umpeenkasvu hankaloittaa tummaverkkoperhosen suojelua

Tummaverkkoperhosen elinympäristönä ovat kosteat lehtovirmajuuriniityt. Kuva: Henna Fabritius Maankäyttökulttuurin muutokset voivat vaikuttaa uhanalaisen tummaverkkoperhosen selviytymiseen, vaikka syntyvien elinympäristöjen määrä pysyisi samana. Tummaverkkoperhonen elää Suomessa vain pienellä alueella Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Pohjanmaalla. Uhanalainen perhonen viihtyy kosteilla lehtovirmajuuriniityillä, joita kehittyy esimerkiksi maanmuokkauksen tai tulvien seurauksena kalkkipohjaisille maille. Ihmisen toimista voi olla satunnaista apua uusien elinympäristöjen synnyssä. Tummaverkkoperhosen […]

Suurtutkimus kertoo lintujen reagoivan ilmastonmuutokseen – perinteiset suomalaiset lajit häviäjien joukossa

Sepelkyyhky on toistaiseksi hyötynyt ilmastonmuutoksesta. Kuva: Aleksi Lehikoinen / Luomus Uusi yhteiseurooppalainen tutkimus kertoo ilmastonmuutoksen vaikuttavan lintuihin. Poikkeuksellisen laaja aineisto koostuu yli 50 000 lintuharrastajan ympäri Eurooppaa keräämästä aineistosta lähes kahden vuosikymmenen ajalta. Osa lajeista näyttää hyötyvän lämpenevästä ilmastosta. Suomen ja muiden pohjoisten alueiden ilmastoon sopeutuneet linnut kuuluvat kuitenkin ilmastonmuutoksen häviäjiin. Tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos heikentää […]

Kysely: Ylivoimainen enemmistö Saimaan asukkaista tehostaisi saimaannorpan suojelua

Suomalaiset, etenkin Saimaan alueen asukkaat, suhtautuvat saimaannorpan suojeluun erittäin myönteisesti. Asia selviää WWF:n teettämästä kyselytutkimuksesta. Kyselyssä kartoitettiin ihmisten näkemyksiä liittyen saimaannorpan suojeluun ja norpan turvaksi säädettyihin kalastusrajoituksiin, joiden tulevaisuudesta neuvotellaan parhaillaan. Verkkokalastus on lyhyellä tähtäimellä suurin yksittäinen uhka äärimmäisen uhanalaisen saimaannorpan tulevaisuuden kannalta. TNS Gallup haastatteli lokakuun alussa WWF:n toimeksiannosta tuhatta suomalaista, joista kolmesataa asui […]

Suomessa rengastetusta linnusta saatiin kaikkien aikojen pohjoisin havainto

Rengastettu merisirri Jurmossa. Kuva: Avescapes / Roni Väisänen Turun saaristossa Jurmon lintuasemalla rengastettu merisirri on tavattu Norjan Huippuvuorilla Pohjoisella jäämerellä. Lintuharrastajat William Velmala ja Roni Väisänen rengastivat jouluna 2013 linnun, joka saa kunnian olla pohjoisin havainto Suomessa rengastetusta linnusta Helsingin yliopiston rengastustoimiston yli satavuotisen historian aikana. Tieto heinäkuisesta havainnosta varmistettiin rengastustoimistossa viime viikolla. Huippuvuorilta merisirri […]

Raskaana oleva simpanssi adoptoi orvon poikasen

Kuva: Monarto Zoo Australialaisessa eläintarhassa on nähty harvinainen tapaus, kun raskaana oleva simpanssi adoptoi orvoksi jääneen poikasen. Boon-poikasen emo kuoli piakkoin synnytyksen jälkeen viime viikolla, Monarto Zoo -eläintarhasta kerrotaan. Boonen otti hoidettavakseen välittömästi tämän emon kuoleman jälkeen Zombi-niminen simpanssi, joka oli pysynyt Boon-emon vierellä tämän kuolemaan asti. Eläintarhan eläintenhoitaja sanoo, ettei tiedä aikaisempaa tapausta, jossa […]

Akvaariosta karannut kala löytyi puusta!

Eräänä syksyisenä aamuna Sea Lifen intendentti Markus Dernjatin oli työntouhussa kunnostamassa liejuryömijöiden allasta. Kääntyessään poimimaan lisätarvikkeita ihmetys oli suuri, kun viereisen altaan puunrungosta vastaan tuijotti pieni, tuikea silmäpari. Sekuntien hämmästyksen jälkeen Dernjatin tajusi, että puussa nököttävä hahmo oli karkuteille omasta altaastaan mönkinyt liejuryömijä. ”Kunnostuksen takia altaasta oli hetkellisesti poistettu katto ja kaveri huomasi tilaisuutensa tulleen. […]