Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Monthly Archives: October 2017

Ilmastonmuutos voi näivettää pandat ja makit salakavalasti sukupuuttoon

Pandoilla ja Madagaskarin makeilla on riski nääntyä nälkään, jos ilmastonmuutos pakottaa ne syömään vähäravinteista kuivan kauden ravintoa nykyistä pitempään. Äärimmäisen uhanalaiset leveänenämakit, Prolemur simus, ovat Madagaskarilla eläviä, hieman kissaa pienempiä puoliapinoita. Ne syövät pandojen tapaan mieluiten bambun pehmeitä versoja. Erikoistunut hampaisto takaa sen, että bambunversojen puuttuessa leveänenämakit pystyvät syömään myös bambun kovaa vartta. Isopandat ja leveänenämakit […]

Saimaannorppakannan kasvu jatkunut tänäkin vuonna

Kuutti ja emo: Mervi Kunnasranta – Apukinokset yhdessä kalastusrajoitusten kanssa turvanneet kannan kasvun Metsähallituksen arvion mukaan saimaannorppien talvikanta vuodelta 2017 on noin 370-380 norppaa. Arvion mukaan kanta on kasvanut 10-20 eläimellä. Tänä vuonna syntyvyys oli 83 kuuttia, toisena vuonna peräkkäin ylitettiin 80 kuutin määrä. Kulunut talvi oli haasteellinen sekä saimaannorpan pesinnälle että kannanseurannalle. “Talven 2017 […]

Peltovirnaperhonen on levittäytynyt Keski-Euroopasta Suomeen – tutkijoiden löytö on hyönteisharrastajien ansiota

Virnaperhonen (vas.) ja peltovirnaperhonen (oik.) ovat harhaanjohtavan samannäköisiä, ja ne tunnistettiinkin omiksi lajeikseen vasta 1990-luvulla DNA-menetelmien tullessa käyttöön. Kuva: Anssi Teräs Suomessa on maailmanlaajuisesti poikkeuksellisen aktiivinen hyönteisharrastajien joukko. Harrastajien keräämät havainnot ja kokoelmanäytteet ovat ensiarvoisen tärkeitä luonnossa tapahtuvien muutosten seurannassa. Hyönteisharrastajien havaintoihin pohjautuva tutkimus osoittaa, että parikymmentä vuotta sitten omaksi lajikseen tunnistettu peltovirnaperhonen on levinnyt […]

Pitkäaikaisseuranta toi esiin suuria muutoksia Turun saariston linnustossa – merikotka palannut, haahka-kanta hiipunut

Haahka naaras (kuva: Emma Kosonen) Uunituore raportti saaristolintulintulaskentojen tuloksista viimeisten 25 vuoden ajalta kokoaa yhteen linnustotietoja viime vuosisadan alkupuolelta alkaen. Raportti kertoo suurista muutoksista: runsaimman merilinnun, haahkan, määrät saavuttivat huippunsa 1990-luvun puolivälissä, sittemmin merikotkan paluu on merkittävimpänä tekijänä vaikuttanut haahka-kannan romahdukseen ulkosaaristossa. Samalla kun eräät lintulajit ovat vähentyneet, ovat toiset osoittautuneet voittajiksi. Laaja ja monimuotoinen Turun saaristo on lajirikkaudessa […]

Sinitiaisen pesänrakennuskäyttäytymisellä odotettua matalampi perinnöllisyysaste

Useimmat lintulajit rakentavat pesiä, jotka poikkeavat toisistaan merkittävästi. Turun yliopiston kymmenvuotisessa tutkimuksessa selvitettiin sinitiaisen pesänrakennusta ja sen perinnöllisyyttä. Tutkimusryhmän aihetta käsittelevä artikkeli on nyt julkaistu the Royal Societyn Biology Letters -lehdessä. The Royal Societyn julkaisemassa Biology Letters -lehdessä ilmestyneen artikkelin kirjoittivat Pauliina Järvinen, Edward Kluen sekä Jon E. Brommer. Artikkeli pohjaa Turun yliopiston kymmenvuotiseen tutkimukseen, […]

SEY jakoi Vuoden Eläinsuojeluteko 2017 -palkinnon Korkeasaaren Villieläinsairaalalle

Kuva: Mari Lehmonen (2014) Helsinki Zoo archives SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto juhlii tänä vuonna Suomen 100-vuotista luontoa omistamalla Eläinten viikon 4.–10.10. kotimaamme luonnoneläimille. Joka vuosi Eläinten viikolla SEY jakaa Vuoden Eläinsuojeluteko -palkinnon henkilölle tai organisaatiolle, joka on toiminnallaan tuonut esiin epäkohtia eläinten oloissa tai edistänyt merkittävällä tavalla eläinten hyvinvointia. Tämän vuoden palkinto jaettiin SEYn Eläinten […]