Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Monthly Archives: April 2018

Lintujen kevätmuutto käynnistyi aikataulun mukaisesti

Lintujen kevätmuutto etenee normaalissa aikataulussa. Pääskyistä on ilmoitettu satoja havaintoja, mutta määrät ovat vielä pieniä. Pohjoisimmat haarapääskyt on nähty Kemissä ja räystäspääskyt Keski-Suomessa. Ensimmäinen törmäpääsky nähtiin tiistaina. Muita tämän viikon saapujia ovat muun muassa sinirinta, satakieli ja ruokokerttunen. Aiemmin saapuneista hyönteissyöjälinnuista metsäkirvinen on havaittu Kemissä, kirjosieppoja Kainuussa, leppälintuja Pohjois-Karjalassa ja pajulintuja Keski-Suomessa. Pääjoukot saapuvat vasta […]

Historian suurin tutkimus: Gorilloja ja simpansseja enemmän kuin aiemmin luultu, mutta gorillojen määrä vähenee koko ajan

Tänään julkaistu laajin koskaan tehty tutkimus gorillojen ja simpanssien määrästä osoittaa, että eläimiä on enemmän kuin aiemmin on luultu. Samalla tutkimus kuitenkin paljastaa, että läntisessä päiväntasaajan Afrikassa gorillojen määrä vähenee joka vuosi. Yli kymmenen vuotta kestänyt tutkimus kertoo gorillojen ja simpanssien tilanteesta sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvä uutinen on, että sekä läntisten tasankogorilloiden (Gorilla […]

Nielurajoittimia jaetaan kuuttien pelastamiseksi

Saimaan norppavesillä kalastavien tulee huomioida 15.4. alkaneen verkkokalastuskiellon lisäksi, että myös katiskoiden tulee olla norppaturvallisia. Katiskan nielu ei saa levitä yli 15 senttimetrin. Markkinoilla on saatavilla rakenteeltaan valmiiksi norppaturvallisia katiskoja, mutta myös perinteisistä löysänieluisista katiskoista voi tehdä norppaturvallisia asentamalla niihin nielurajoittimen. Luonnonsuojeluliitto jakaa nielurajoittimia ilmaiseksi ennalta-ilmoitetuissa Saimaan alueen myymälöissä. Lisäksi jaossa on tietoa saimaannorpasta ja […]

BirdLife Suomi: Runsaslukuiset lintulajit vähenevät

  Peräti 40 prosenttia maailman lintulajeista on vähenemässä tänään julkaistun selvityksen mukaan. Runsastuvia lajeja on vain seitsemän prosenttia. Huolta aiheuttaa erityisesti monien tavallisten lintulajien väheneminen. BirdLifen julkaisema raportti ”State of the World’s Birds” on katsaus maailman noin 11 000 lintulajin tilanteeseen. Raportissa korostetaan monien aikaisemmin runsaiden lajien taantumista. Euroopassa esimerkiksi turturikyyhky ja lunni ovat vähentyneet huolestuttavasti. Raportin mukaan […]

Äärimmäisen uhanalaisen jokidelfiinin kanta vihdoin kasvussa: ”Nyt toivoa pelastaa delfiinit sukupuutolta”

Mekongin jokidelfiini. (c) Cambodia WWF/Gerry Ryan/WWF-Greater Mekong Ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa Mekongin alueella elävien äärimmäisen uhanalaisten jokidelfiinien määrä on kääntynyt kasvuun. Kannan kasvu on elintärkeää, sillä lajia on uhannut sukupuutto Mekongin jokialueella. Eläinten määrän lisääntyminen on pitkäaikaisen suojelutyön ja erityisesti laittomien kalastusverkkojen poistamisen tulosta. Mekongin alueen jokidelfiinien (Orcaella brevirostris) määrä on kääntynyt kasvuun ensimmäistä kertaa yli […]

Valkohäntäpeurojen määrä yhä voimakkaassa kasvussa

Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan Suomessa on noin 98 000 valkohäntäpeuraa (95 % luottamusväli 93100 – 103800). Kasvua edellisvuodesta on noin 13 prosenttia. Tiheimmillään valkohäntäpeuroja on yli 50 tuhannella hehtaarilla Satakunnan, Pohjois- ja Etelä-Hämeen ja Varsinais-Suomen riistakeskusten raja-alueilla. Myös Uudenmaan riistakeskuksen alueella tiheydet ovat korkeita: suurimmillaan rannikon länsiosissa on yli 30 peuraa tuhannella hehtaarilla. Kaikkien edellä […]

Siilien ja käärmeiden talvihorros on päättymässä

Kevätseurannan neljäs havaintoviikonloppu 14.–15.4. sujui lämpimän keväisissä tunnelmissa. Kevät käynnistyi jonkin verran myöhässä, mutta lämmin ajanjakso on saanut kevään etenemään vauhdilla. Aurinkoinen sää sai myös havainnoitsijat liikkeelle ja Kevätseurantaan kertyi viikonloppuna ilahduttavan runsaasti lajihavaintoja. Ensimmäiset siilit ovat heränneet horroksesta. Siilihavaintoja on tehty eri puolilla maata, Lappeenrannasta Seinäjoelle ja Salosta Siikalatvaan. Myös käärmeiden talvihorros on päättymässä. […]

Metsot virittelevät soitimiaan

Metsokukko seuraa soidinten tarkastajien liikkeitä. (kuva: Timo Eskola) Kun metsokukot mittailevat reviirejään, seuraa myös Metsähallitus satojen metsojen soitimia. Metsätalouden suunnittelussa soidinalueet huomioidaan tarkasti. Metsissä on alkamassa kevään odotetuin näytös. Ennen kuin lumipeitteeseen ilmestyneet pälviaukot ehtivät laajentua, alkavat metsokukot hakeutua soidinalueelleen. Samoihin aikoihin alkaa myös Metsähallituksen suunnittelijoiden ja metsureiden työ soidinalueiden sijainnin ja toiminnan kartoittamiseksi. Valtion […]

Saimaannorppa levittäytymässä uusille alueille – verkkokalastus ja löysät katiskat edelleen uhkana

Kuva: SLL / Juha Taskinen. Verkkokalastus on kielletty Saimaan keskeisimmillä norppavesillä 15.4.–30.6. Kiellolla vähennetään vieroitusiässä olevien nuorten kuuttien kuolemia kalanpyydyksiin. Se ei kuitenkaan koske muikkuverkkoja, vaikka ne ovatkin norpalle vaarallisia. ”Erityisesti norpan levinneisyyden reuna-alueilla suojelutoimia pitää tehostaa, jotta norppa pystyy levittäytymään uusille alueille. Nykyiset kalastusrajoitukset eivät ole riittäviä”, Suomen luonnonsuojeluliiton saimaannorppakoordinaattori Kaarina Tiainen korostaa. Ennen nykyisen laajuisia […]

Partio laajamittaiseen yhteistyöhön WWF:n kanssa – jopa 50 miljoonaa partiolaista mukaan toimimaan uhanalaisen luonnon puolesta

Kuvaaja: Susanna Mikander. Kuvassa Haagan Eräveikkojen ja Suosirrien partiolaisia sekä WWF:n tunnuseläin panda. Partioliikkeen maailmanjärjestö ja ympäristöjärjestö WWF aloittavat entistä tiiviimmän yhteistyön luonnon suojelemiseksi. Luonnon monimuotoisuus on vähentynyt hälyttävästi viimeisten vuosikymmenten aikana. Partiolaisten ja WWF:n yhteistyön tavoitteena on lisätä tietoisuutta ja halua suojella luontoa eri puolilla maailmaa. Myös Suomen Partiolaiset ja WWF ovat solmineet monivuotisen […]