Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Mika Asikaisesta BirdLife Suomen uusi puheenjohtaja

November 18, 2019 by Posted in: Birdlife - Suomi

mika-asikainen_sari-heikkinen

Kuvaaja: Sari Heikkinen

BirdLife Suomen uudeksi puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudelle 2020–2021 on valittu ympäristötieteen maisteri Mika Asikainen Järvenpäästä. Valinnasta päätettiin eilen BirdLife Suomen edustajiston kokouksessa Hämeenlinnassa.

Asikainen palaa tuttuun järjestöön, sillä hän toimi BirdLife Suomen järjestösihteerinä ja toiminnanjohtajana 1997–2008. Hän on ollut myös Euroopan BirdLifen hallituksessa ja sen puheenjohtajana. Sittemmin hän on työskennellyt Suomen Ladun koulutus- ja järjestöpäällikkönä 2008–2019 ja syyskuusta alkaen Suomen Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtajana.

”Haluan tuoda kokemustani kahdesta suuresta järjestöstä sekä myös paikallisyhdistyksen toiminnasta BirdLifen käyttöön”, kertoo Asikainen. Hän on toiminut Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus ry:n puheenjohtajana vuodesta 2013. Sinä aikana yhdistyksen jäsenmäärä on lähes tuplaantunut, ja viime vuonna BirdLife Suomi valitsi Apuksen vuoden lintuyhdistykseksi.

BirdLife Suomi ry on lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö. BirdLife Suomen tavoitteena on linnustonsuojelun ja lintuharrastuksen kautta edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä ja kestävää kehitystä. BirdLife Suomi on osa kansainvälistä BirdLife International -järjestöä.