Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

:KATSO VIDEO: Joulukausi käynnistyy SEA LIFEssa: Sähköankerias Raipe sytyttää itse joulukuusensa valot

665d7ca7-be13-4fdb-b275-846886ba2be2-main_image

Sähköankerias.(Electrophorus electricus)

Virranohjauslähteenä toimii keskuksen oma sähköankerias Raipe, joka henkilökunnan riemuksi palasi Jesolon Sea Life-keskuksesta Suomeen vuoden 2015 alussa. Käytössä on siis todellista uusiutuvaa bioenergiaa, kun joulukuusen kynttilät vilkkuvat Raipen tahdissa. Raipen asunnon sulakkeiden arvellaan kestävän operaation. (…eikä läheistä palosammutintakaan varmasti tarvita?)

Sähköankerias (Electrophorus electricus) on Etelä-Amerikan koillisosissa elävä kalalaji, joka kykenee täysikasvuisena tuottamaan kunnioitettavan 650 voltin sähköiskun: tälli riittää hevosen tainnuttamiseen, joten kyseessä on potentiaalisesti vaarallinen akvaariohoidokki. Huononäköinen sähköankerias käyttää kykyään tuottaa ja aistia sähkökenttiä myös sameissa jokivesissä navigoimiseen sekä saaliin paikantamiseen ja lamaannuttamiseen. Lähiympäristöön kohdistettu sähkövaraus paljastaa onnettoman saaliseläimen sen lihasten krampatessa syntyvien värähtelyjen myötä.

Nimestään huolimatta tämä käärmemäinen kala ei ole ankeriaan sukulainen, vaan se kuuluu sähköaististaan tunnettuun veitsikalojen ryhmään.

SEA LIFEn joulu

Sea Lifen joulukausi alkaa 1.12. ja kestää läpi joulukuun. Joulunaika alkaa vauhdikkaasti, kun sähköankerias Raipe sytyttää joulukuusensa jouluvalot kuun ensimmäisenä päivänä 1.12. Lisäksi Sea Life tarjoaa joulupuuron sadalle ensimmäiselle asiakkaalle joka lauantai ja sunnuntai joulukuusssa. Facebook-ryhmässä availlaan 1.-24.12. Sea Lifen joulukalenteria, jossa on päivittäin uusi yllätys: kannattaa käydä kurkkaamassa, mitä olemme keksineet! Näyttelyssämme ohjelmassa on jouluaskartelua ja joulukalenterijippoja; saatatpa nähdä myös Halihai-maskotin joulupukiksi naamioituneena viikonloppuisin.

Linkki Sea Lifen joulukalenteriin: http://meltwater.fi/joulukalenteri/sealife/

:KUUNTELE JUTTU: Pelot suurpetoja kohtaan lievässä kasvussa

print_uMCGf9M4Og

Kuvaaja: Eeva Pulkkinen

Punahilkka, Kolme pientä porsasta… Satujen pahikset ovat monesti suurpetoja, mikä omalta osaltaan ruokkii pelkoja suurpetoja kohtaan. Viime vuosina pelot suurpetoja kohtaan ovat hieman kasvaneet muun muassa kantojen kasvun myötä. Suurpetokantoja hoidetaan Suomessa kuitenkin erittäin suunnitelmallisesti.

Suomalaiset suhtautuvat Suomen suurpetoihin, eli karhuun, suteen, ahmaan ja ilvekseen sekä myönteisesti että kielteisesti. Metsähallituksen luontopalveluiden teettämässä tutkimuksessa myönteisissä näkemyksissä suurpedot nähdään osana Suomen luontoa ja sen monimuotoisuutta. Petoeläimet toimivat myös matkailuvalttina, sillä ne tuovat metsiin luontomatkailijoiden etsimää erämaisuuden tuntua.

– Suurpedoilla nähdään olevan ekologinen merkitys. Ne ovat ravintoverkon yläreunassa ja hoitavat siellä omaa hommaansa. Niillä koetaan olevan itseisarvoinen elämisen oikeus, sanoo Metsähallituksen luontopalveluiden projektipäällikkö Sakari Mykrä.

Pelkoja taas aiheuttavat esimerkiksi suurpetojen tekemät eläinvahingot ja ihmisasutuksen lähellä liikkuminen. Pelko ei aina liity suurpetojen esiintymistiheyteen.

– Pelkoa voi herättää jo se, jos ihmiset kokevat, että tilanne ei ole viranomaisten hallinnassa, Mykrä kertoo.

Viranomaiset seuraavat suurpetoja tarkasti

Peloista huolimatta suurpedot halutaan säilyttää Suomen luonnossa, ja kantoja hoidetaan erittäin suunnitelmallisesti. Maa- ja metsätalousministeriö ohjaa suurepetokantojen hoitoa, hallinnointia ja seurantaa.

– Ministeriön vahvistamien kannanhoitosuunnitelmien tarkoituksena on, että suurpedot säilyvät elinkykyisinä kantoina osana suomalaista luontoa ja samalla pyritään edesauttamaan rinnakkaiseloa ihmisten kanssa, Mykrä selventää.

print_TT2ZtycF5R

Kuvaaja: Jouko Määttä

Mahdummeko samoihin metsiin?

Mykrä uskoo, että rinnakkaiselo on mahdollista. On kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia, että suurpedot aiheuttavat joskus vahinkoja.

– Eihän se susi tyhjästä siihen Punahilkkaan ole tullut. Petojen ”virka” on saaliseläinten tappaminen, minkä vuoksi ne aiheuttavat pelkoa.

Oleellista on se, millaisia suurpetojen aiheuttamia vahinkoja paikallinen väestö on valmis sietämään tietäen, että tilanne on viranomaisten hallinnassa. Apuna ovat erilaiset vahinkojen kompensaatiomekanismit, joilla yhteiskunta korvaa aiheutuneet vahingot. Myös vahinkojen ennaltaehkäisy on tärkeää.

– On hyvä muistaa, että tässä on neljä ihan erilaista lajia ja kaikilla on omat kommervenkkinsä. Karhujen ja ilvesten kanssa on helppo elää rinnakkain. Enemmän kiemuroita ja keskustelua paikallisväestössä aiheuttavat sudet ja ahmat.

Faktaa suurpetoasioiden hoidosta

– Suurpedoiksi luokitellaan karhu, susi, ilves ja ahma. Suomessa elää tällä hetkellä noin 3000 ilvestä, 1500 karhua, 250 sutta ja 250 ahmaa.
– Suurpedot ovat metsästyslain mukaan rauhoitettuja riistaeläimiä. Niitä voidaan metsästää rajoitetusti poikkeusluvilla.
Maa- ja metsätalousministeriö on suurpetoasioissa ylin johtava ja valvova viranomainen.Ympäristöministeriö osallistuu luonnonsuojelulain ja EU-lainsäädännön keinoin suurpetoja koskevien viranomaistehtävien valmisteluun. Suomen riistakeskus edistää kestävää riistataloutta, tukee paikallisten riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta. Luonnonvarakeskus tutkii suurpetokantoja ja petojen elintapoja. Metsähallitusosallistuu valtion mailla suurpetokantojen suojelua ja kannan seurantaa edistäviin toimiin, mahdollistaa suurpetojen metsästyksen annettujen säädösten ja ohjeiden mukaisesti sekä valvoo metsästystä valtion mailla.
– Alan toimijat ylläpitävät muun muassa suurpedot.fi-sivustoa, joka tarjoaa objektiivista ja luotettavaa tietoa suurpedoista ja auttaa ihmisiä elämään ja toimimaan yhdessä suurpetojen kanssa.
– Suurpetojen esiintyvyyden voi tarkistaa osoitteesta riistahavainnot.fi.
– Suurpetokantojen määrään ja hoitoon voi vaikuttaa samoin keinoin kuin poliittisiin prosesseihin ja päätöksentekoon.

KORKEASAAREN SUOKUKOT MUKANA HUIPPUTUTKIMUKSESSA

2015-11-19 12_41_34-Korkeasaari

Kuvaaja: Kirsi Pynnönen-Oudman (2015) Helsinki Zoo archives

Tutkijat ovat selvittäneet, miten geneettinen muutos on muokannut suokukkojen evoluutiota. Nature genetics -tiedelehdessä julkaistiin tällä viikolla Uppsalan yliopiston toiminnallisen genetiikan professorin Leif Andersonin tutkimusryhmän tulokset suokukkojen lisääntymismekanismin geneettisestä taustasta.

Suokukkokoirailla on kolme erilaista lisääntymisstrategiaa. Suurin osa suokukkokoiraista on reviiriään puolustavia rähiseviä koiraita. Reviirillä on myös valkokauluksisia satelliittikoiraita sekä valepukuisia koiraita, jotka naaraspukuun naamioitumalla koettavat päästä parittelemaan naaraiden kanssa. Tämä valeasuun pukeutunut koirastyyppi, joita on vain noin 2 % linnuista, löydettiin vasta muutama vuosi sitten.

Tähän asti ilmiön geneettistä mekanismia ei ole tunnettu. Uppsalan tutkimusryhmä otti näytteitä Korkeasaaren suokukkokoiraasta ja määritti sen genotyypin. Tutkimuksessa todettiin tietyn alleelin aiheuttavan sekä satelliitti- että naaraspukuisten koiraiden synnyn. Alleelin arvellaan muodostuneen inversion kautta jo 3,8 miljoonaa vuotta sitten.

Tutkimus osoittaa, kuinka genomissa tapahtuva inversio ja sen myötä syntynyt ”supergeeni” synnyttää erikoisen parittelukäyttäytymisen sukuhormonien muuttumisen myötä. Kyseiset geenit vaikuttavat sekä testosteronin tasoon että kauluksen värin muodostavan pigmentin määrään. Reviirikoirailla on enemmän testosteronia ja tummemman väriset kaulukset.

Vaikka satelliitti- ja naaraspukuisia koiraita on selvä vähemmistö, eri lisääntymistavat säilyvät suokukkopopulaatiossa ns. tasapainottavan valinnan kautta. Soidinaikana rauhallisemmat koiraat pääsevät vähemmällä vaivalla varastamaan paritteluja tappelemiseen keskittyviltä reviirikoirailta, mistä johtuen niiden geenit ja ilmiasu säilyvät seuraavissa sukupolvissa.

Suokukkojen eurooppalaista kantaa on seurattu ja tutkittu Euroopan eläintarhaliiton lajikomiteassa jo yli kymmenen vuoden ajan. Lajikomiteat koordinoivat eläintarhoissa pidettävien lajien tutkimusta ja kasvatusta ja edistävät näin lajiensuojelua sekä tarha- että luonnonolosuhteissa. Korkeasaaren intendentti koordinoi useiden vuosien ajan rantalintujen ja erityisesti suokukkojen tarhakasvatusta.

 

Kotkilla ja muuttohaukalla menee hyvin, tunturihaukalla huonommin

Merikotkanpesä Kuvaaja: Pirjo Rautiainen/Metsähallitus

Merikotkanpesä Kuvaaja: Pirjo Rautiainen/Metsähallitus

Metsähallituksen luontopalvelut ja kymmenet vapaaehtoiset tarkastivat keväällä ja kesällä maakotkan sekä muutto- ja tunturihaukan pesintöjä lajien levinneisyysalueilla. Myös Pohjois-Suomen merikotkien pesäpaikat käytiin läpi. Maakotkan ja pohjoisen merikotkan sekä muuttohaukan pesintätulos oli tänä vuonna hyvä. Tunturihaukan pesintätulos parani hieman kuuden erittäin heikon vuoden jälkeen, mutta ei ole vieläkään normaalilla tasolla.

 

Kotkilla hyvä pesintätulos

Maakotkan pesintätulos oli hyvä, ja parhaiten pesintä onnistui Keski-Lapissa. Hyvään pesintätulokseen kirittivät pesintäkauden suotuisa sää ja hyvä ravintotilanne. Asuttuja maakotkareviirejä oli enemmän kuin koskaan aiemmin laskentojen aikana, kaikkiaan 354. Onnistuneita pesintöjä löytyi 165, ja niistä 192 rengastusikäistä poikasta. Vuoden aikana löydettiin seitsemän uutta maakotkareviiriä.

Pohjois-Suomen merikotkilla menee hyvin. Entisissä Lapin ja Oulun lääneissä oli kaikkiaan 78 merikotkareviiriä, ja niissä 49 onnistunutta pesintää ja 67 poikasta. Merikotkat ovat levittäytymässä hiljalleen koko Pohjois-Suomen alueelle. Vuoden aikana löytyi 12 uutta merikotkareviiriä.

Muuttohaukanpoikanen Kuvaaja Petri Piisilä/ Metsähallitus

Muuttohaukanpoikanen Kuvaaja Petri Piisilä/ Metsähallitus

 

Muuttohaukalla hyvä vuosi, tunturihaukalla ei niinkään

Muuttohaukan pesintätulos oli hyvä, tosin Lapin eteläosien ja Kittilän runsaat kesäsateet verottivat pesintätulosta. Asuttuja muuttohaukkareviirejä oli 207, ja niistä 136 reviirillä pesintä onnistui. Rengastusikäisiä poikasia löytyi 330.

Tunturihaukalla meni vähän paremmin kuin kuutena edellisenä huonona vuonna. Syynä edellisiä vuosia hieman parantuneeseen pesintätulokseen on tunturihaukan tärkeimmän saalislajin, riekon, lisääntyminen. Asuttuja reviirejä löytyi 12, ja yhdeksällä reviirillä oli onnistunut pesintä. Rengastusikäisiä poikasia oli 21.

 

Vapaaehtoisten työpanos on olennainen

 

Ympäristöministeriö on ohjannut lajien seurannan Metsähallituksen luontopalveluille. Maakotkaseurantaa tarvitaan porotalouden reviiriperusteiseen korvausjärjestelmään.

Tarkastuksissa oli mukana Metsähallituksen luontopalvelujen pesätarkastajien lisäksi 42 vapaaehtoista lintuharrastajaa, jotka tekivät 350 työpäivää petolintujen hyväksi.

Metsähallitus maksaa aiemmin tuntemattoman maakotkan tai merikotkan pesästä Pohjois-Suomessa ilmoittajalle 100 euron löytöpalkkion.

Kokoomaraportti vuoden pesintätarkastuksista löytyy osoitteesta http://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/show/1981

Majava on tehokas kosteikoiden lahopuuntuottaja

23575da2-776e-4f11-a46b-8aad527b624c-main_image

Luonnon monimuotoisuutta lisäävää lahopuuta syntyy, kun majava nostaa rantametsään tulvan rakentamalla vesistöön padon. Kuva: Mia Vehkaoja

Uuden tutkimuksen mukaan majava lisää boreaalisen vyöhykkeen metsien lahopuumääriä. Talttahampaisen ekosysteemi-insinöörin nostattaman tulvan seurauksena syntyy erityisesti pystyyn kuollutta puuta ja lehtipuusta koostuvaa lahopuuta.

Lahopuu on vähentynyt huomattavasti boreaalisella vyöhykkeellä tehometsätalouden vuoksi. Tästä ovat kärsineet lukuisat lahopuusta riippuvaiset eliölajit.

Helsingin yliopiston tutkijat tutkivat lahopuun runsautta Etelä-Suomessa ja havaitsivat, että majavajärvien rantametsissä oli huomattavasti enemmän lahopuuta kuin majavattomilla alueilla. Lahopuuta syntyy, kun majava nostaa rantametsään tulvan rakentamalla vesistöön padon, ja metsikön puusto kuolee hapenpuutteeseen juuriston jäädessä tulvan alle.

Majava käyttää puuta sekä ravinnokseen että pesän ja padon rakennusaineena. Majava kuluttaa sopivan puumateriaalin yksittäisessä rantametsässä muutamassa vuodessa loppuun, jolloin sen on muutettava toiselle alueelle. Majavien liikkeistä ja toimista maisemaan syntyy lahopuupesäkkeitä ja -verkostoja, jotka hyödyttävät monia lajeja.

Tietyt lahopuutyypit ovat harvinaistuneet talousmetsissä suhteessa muita tyyppejä enemmän. Esimerkiksi pystyyn kuollut ja lehtipuusta koostuva lahopuu ovat erityisen harvinaisia. Majava ekosysteemi-insinöörinä tuottaa toimillaan laajasti eri lahopuutyyppejä, mutta etenkin harvinaisimpia lahopuun muotoja. Majavakohteilla elävien, lahopuusta riippuvaisten lajien kirjo saattaa erota lajeista, jotka asuvat esimerkiksi talousmetsissä tai metsäpalossa syntyneellä lahopuulla.

Tutkijoiden mukaan majavia voisi käyttää edistämään ja ylläpitämään lahopuun muodostumista boreaalisissa metsissä.

– Lahopuun lisääntymisestä hyötyisivät useat lahopuusta riippuvaiset lajit linnuista sieniin ja hyönteisistä nisäkkäisiin. Samalla majava toimisi kosteikoiden ennallistajana ja vaikuttaisi suotuisasti yhden maailman uhanalaisimman ekosysteemin suojeluun, toteaa tohtorikoulutettava Stella Thompson maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta.

 

Thompson S., Vehkaoja M. & Nummi P. 2015: Beaver-created deadwood dynamics in the boreal zone. Forest Ecology and Management.  doi 10.1016/j.foreco.2015.10.019

BirdLife vaatii: Suomen siirryttävä EU:n luonnonsuojelulainsäädäntöä tukevien maiden joukkoon

silhouettes-clipart-birds-flying-silhouette-clip-art

Tampereelle kokoontuneet BirdLife Suomen edustajat ovat huolissaan Suomen luonnonsuojelun tilasta ja EU:n luonnonsuojelulainsäädännön heikentämisesityksistä. Siksi BirdLife vaatii Suomelta aktiivisia toimia lintu- ja luontodirektiivien säilyttämiseksi. Meneillään oleva direktiivien toimivuusselvitys on jo nyt osoittanut, että direktiivit ovat tarkoituksenmukaisia ja erittäin hyödyllisiä. Lisäksi niiden säilyttämisellä on vahva EU-kansalaisten tuki.

Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii määrätietoisia toimia Euroopan laajuisesti. Suomi ja EU on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden vähenemisen. Tavoitetta ei saavuteta, jos Suomi ei puolusta luontoa myös EU:ssa.

”EU:n luonnonsuojelulainsäädäntö on maailman parasta luonnonsuojelulainsäädäntöä. Tämä on tutkimuksin osoitettu”, muistuttaa BirdLife Suomen toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa. ”Toistaiseksi Suomi ei ole julkisesti tukenut direktiivien säilyttämistä, toisin kuin monet muut tärkeät EU-maat. BirdLife toivoo Suomen nousevan luonnonsuojelun eturintamaan.”

Luonnonsuojeludirektiivien on useissa tutkimuksissa osoitettu suojelevan tehokkaasti Euroopan luonnon monimuotoisuutta [1]. Alustavan selvityksen mukaan myös direktiivien kautta saatava taloudellinen hyöty yhteiskunnalle on selvästi suurempi kuin niiden aiheuttamat kustannukset [2].

Myös EU:n kansalaiset ovat osoittaneet pitävänsä nykyistä luonnonsuojelusäädäntöä tärkeänä. EU:n järjestämässä internet-kyselyssä yli puoli miljoonaa EU-kansalaista tuki nykyisiä luonnonsuojeludirektiivejä [3].

Lokakuun lopussa yhdeksän EU-maan ministerit ilmoittivat tukevansa nykyisiä direktiivejä yhteisellä kirjeellään komissiolle. Maat olivat Puola, Ranska, Saksa, Italia, Kroatia, Romania, Slovenia, Luxemburg ja Espanja. Niiden väkimäärä kattaa yli 50 prosenttia EU:n koko väestöstä.
LISÄTIETOJA:

[1] Tutkimus EU:n luonnonsuojelulainsäädännön merkityksestä Euroopan linnustolle: Fiona & al. 2015: Assessing the Performance of EU Nature Legislation in Protecting Target Bird Species in an Era of Climate Change. Conservation letters
[2] Alustavan kustannus-/hyötyanalyysin tulokset
[3] Julkisen internet-kyselyn tulokset

Kanahaukkametsät hupenevat

206dbb38-ca59-4501-824f-cbac447d4dc8-main_image

Tuhoutunut kanahaukan pesä Lappajärvellä. Kanahaukka hylkäsi pesän, kun metsä hakattiin pesäpuun ympäriltä keväällä 2010. Tuuli kaatoi pesäpuun pian sen jälkeen. Kuva: Mikko Hänninen

Kanahaukan pesimismenestys paranee, jos sen reviirillä on enemmän vanhaa kuusimetsää ja vähemmän nuorta metsää, todetaan Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkaisussa. Vanhat, kanahaukan elinympäristöksi sopivat kuusimetsät ovat kuitenkin vähentyneet kanahaukan reviireillä ja Etelä-Suomessa. Tutkijat uskovatkin, että kanahaukkojen väheneminen johtuu osaksi epäedullisista muutoksista niiden suosimassa elinympäristössä.

Monet metsäpetolinnuistamme ovat harvinaistuneet. Syyksi on epäilty metsäympäristön muutoksia. Luomuksen ja Luken tutkimuksessa tarkasteltiin kanahaukan sekä uhanalaisten hiirihaukan ja mehiläishaukan elinympäristöä, sen vaikutusta pesimismenestykseen sekä elinympäristön muutoksia. Tarkastelu tehtiin eri mittakaavoissa pesien ympärillä.

Kanahaukan pesimismenestykseen vaikutti eniten reviirin elinympäristökoostumus kahden kilometrin säteellä pesästä. Pesimismenestys parani, jos reviirillä oli enemmän vanhaa kuusimetsää ja vähemmän nuorta metsää. Kanahaukan on helpompi saalistaa avoimessa vanhassa metsässä kuin tiheässä nuoressa metsässä.

Tutkitulla elinympäristökoostumuksella ei havaittu vaikutusta hiirihaukan ja mehiläishaukan pesimismenestykseen.

Vanhat kuusimetsät vähenivät kanahaukan ja hiirihaukan reviireillä ja koko Etelä-Suomessa tarkastelujaksolla 1990-luvun loppupuolelta lähtien. Samaan aikaan nuoret metsät yleistyivät Etelä-Suomessa, mutta eivät haukkojen reviireillä. Vanhojen kuusimetsien vähentyessä haukat hyväksyivät pesänsä ympärille mieluummin vanhoja mäntymetsiä kuin nuoria metsiä.

Tutkimuksessa käytettiin petolinturengastajien ja -harrastajien keräämää Luomuksen petolintuseurannan pesäaineistoa sekä Luken metsäinventointeihin ja satelliittikuviin perustuvaa elinympäristöaineistoa.

 

Artikkeli PLOS ONE -lehdessä:
Habitat effects on the breeding performance of three forest-dwelling hawks
http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0137877

Lisätietoa kanahaukasta
http://atlas3.lintuatlas.fi/tulokset/laji/kanahaukka

:VÄITÖS: Itämeren hylkeiden liikkumistutkimuksesta tietoa hylkeiden ja kalastuksen rinnakkaiselon tueksi

Oksanen Sari_5x7

Sari Oksanen on syntynyt vuonna 1983 Leppävirralla. Hän on kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 2002 Leppävirran lukiosta.

 

Itämerennorppia on perinteisesti pidetty Saimaalla asustavien lähisukulaistensa tapaan erittäin paikallaan viihtyvinä, kun taas hallit ovat tunnettuja runsaasta liikkumisestaan. Filosofian maisteri Sari Oksasen väitöskirja tuo uutta, yksityiskohtaisempaa tietoa näiden hylkeiden liikkumisesta. Väitöskirjan tulosten mukaan itämerennorpat vaeltelevatkin laajoilla alueilla avoveden aikaan ja hallit puolestaan viihtyvät pienemmillä elinpiireillä makuuluotojensa läheisyydessä.

Lajien väliset erot vaikuttavat toimenpiteiden tehokkuuteen

Itämeren halli- ja norppakannat ovat elpyneet 70-luvun aallonpohjasta, jolloin molemmat kannat romahtivat noin viiteentuhanteen yksilöön liikametsästyksen sekä ympäristömyrkkyjen aiheuttamien lisääntymisongelmien takia. Kantojen kasvun myötä myös hylkeiden aiheuttamat vahingot rannikkokalastukselle ja kalankasvatukselle ovat lisääntyneet.

Lajien väliset käyttäytymiserot vaikuttavat hylkeiden ja kalastuksen välisten ongelmien lieventämiskeinojen tehokkuuteen sekä hyljekantojen kestävän kannanhoidon suunnitteluun. Tutkimuksessa havaittiin, että ponttonirysissä vieraili vain uroshalleja. Hallien liikkumisessa vuorottelivat vierailut samoilla ruokailualueilla sekä makuuluodoilla. Ruokailualueet sijaitsivat jokisuissa ja muilla matalilla merialueilla, missä ovat myös keskeiset rannikkokalastusalueet. Havaitun ruokailualueuskollisuuden takia hallien poisto rysien läheisyydestä on mahdollinen keino hyljevahinkojen vähentämiseen, sillä poisto kohdistuu erityisesti niihin yksilöihin, jotka toistuvasti vierailevat pyydyksillä. Norpilla ei puolestaan havaittu vastaavaa pienelle alueelle kohdistuvaa saalistuspaikkauskollisuutta, vaan ne liikkuivat laajoilla elinpiireillä ja useilla erillisillä ruokailualueilla. Tämän vuoksi yksilöiden poisto rysien läheisyydestä ei ole tehokas keino norppien aiheuttamien vahinkojen vähentämiseen, vaan parempia menetelmiä tulisi etsiä esimerkiksi kalastustapojen ja pyydysten kehittämisestä.

Avovesiaikaisista vaelteluistaan huolimatta norppien on osoitettu olevan hyvinkin pesäpaikkauskollisia ja talvella erityisesti pesivien aikuisten liikkuminen on vähäisempää. Monet seurantahalleista puolestaan jättivät avovesiaikaiset elinpiirinsä ensimmäisten jäiden muodostuessa ja siirtyivät jäättömille merialueilla etelämmäksi tai kauemmas rannikosta. Näin ollen norpat ja hallit liikkuivat keskimäärin yhtä suurilla alueilla koko seurantajaksolla, joka kattoi sekä avovesi- että jääpeiteaikaa, mutta norpat liikkuivat keskimäärin enemmän avoveden aikaan.

Keinoja hyljekantojen tulevaisuuden turvaamiseen

Konfliktin toinen puoli on hylkeiden sivusaaliskuolleisuus kalanpyydyksiin. Tutkimuksessa kehiteltiin ja testattiin niin sanottua hyljesukkaa, joka mahdollistaa rysään joutuneen hylkeen pääsyn pinnalle hengittämään. Sukka osoittautui toimivaksi menetelmäksi norppien sivusaaliskuolleisuuden pienentämisessä, muttei toiminut yhtä hyvin halleilla. Vähentämällä tahattoman sivusaaliin määrää voidaan kalastusta kehittää kestävän kalastuksen tavoitteiden mukaisesti. Esimerkiksi kalastukselle ja kalatuotteille myönnettävässä MSC-sertifikaatissa kiinnitetään huomiota sivusaaliin vähentämiseen. Vaikka molempien Itämeren hyljekantojen kehitys on ollut kasvusuuntaista, voi esimerkiksi ilmastonmuutos aiheuttaa uudenlaisia uhkia erityisesti pesinnässään jäästä ja lumesta riippuvaiselle norpalle. Tietoa liikkumisesta voidaan hyödyntää myös hylkeille tärkeiden elinalueiden säilymisen turvaamisessa.

Itämeren hylkeiden liikkumista selvitettiin GPS-seurannan avulla yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen (LUKE) kanssa.

FM Sari Oksasen biologian alaan kuuluva väitöskirja Spatial ecology of the grey seal and ringed seal in the Baltic Sea – seeking solutions to the coexistence of seals and fisheries (Itämeren hallin ja norpan spatiaalinen ekologia – keinojen etsintää hylkeiden ja kalastuksen rinnakkaiseloon) tarkastetaan Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii tohtori Jonas Teilmann, Aarhus University ja kustoksena professori Raine Kortet, Itä-Suomen yliopisto.

 

KORKEASAAREN KARHUT KÄVIVÄT TALVIUNILLE, ELÄINTARHA PYSYY HEREILLÄ

22891639165_d715bc737e_z

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2015) Helsinki Zoo archives

Karhut ovat vetäytyneet talvipesiinsä Korkeasaaressa. Sisätilan luukut suljettiin sunnuntai-iltana merkiksi siitä, että 14- ja 9-vuotiaat karhut ovat talviunilla. Syksyn aikana karhut ovat tankanneet itselleen paksun rasvakerroksen ja talven lähestyessä ruokahalu on heikentynyt. Karhut ovat myös olleet pitkään uneliaita, eivätkä ole aina edes jaksaneet kömpiä ulkosalle itse petaamistaan talvipesistä.

 

Korkeasaaren karhujen odotetaan nukkuvan neljä kuukautta maaliskuun alkuun saakka. Viime talvi oli poikkeuksellinen, sillä karhut havahtuivat hereille useita kertoja jo tammikuussa, mutta hiukan syötyään ne jatkoivat unia helmikuun lopulle. Lauhan talven uskotaan vaikuttaneen asiaan. Eläintarhassa jännitetään nyt, millainen tästä talvesta tulee.

 

Talvilevolle käyvät karhujen lisäksi pesukarhut, rantakäärmeet, rupikonnat ja skunkki. Kengurut, emut ja kanat käyskentelevät ulkotarhoissaan lumen tuloon asti. Lämpimän syksyn vuoksi riikinkukot pyörivät vielä vapaasti saaressa. Pakkasten tultua koreat linnut jäävät lämpimään talvitarhaansa, jota ne tällä hetkellä käyttävät vain yöpymiseen.

 

Korkeasaari on avoinna myös talvisin, sillä valtaosa ulkotarhojen eläinlajeista on Suomen talven kestäviä. Kissapedot ovat aasianleijonaa lukuun ottamatta kotoisin kylmiltä seuduilta. Aavikon laivoiksi mielletyt kaksikyttyräiset kamelit kasvattavat eläintarhan paksuimman talvikarvan, jolla selviää Helsingissä helposti verrattuna Keski-Aasian pakkasiin. Trooppisten talojen lajit eivät juuri talven tuloa havaitse, sillä talojen lämpötila pysyy silloinkin 15-20 asteessa.

 

Pohjois-Suomessa myyrähuippu – Etelä- ja Itä-Suomessa myyräkannat kasvussa

33c79671-7582-4048-8da6-ad8dfe7d7aa5

Pohjois-Suomessa (tummanharmaa alue) on paraikaa myyrähuippu. Keski- ja Länsi-Suomen (vaaleanharmaa) myyräkannat ovat niukat tai romahtamassa. Etelä- ja Itä-Suomessa (keskiharmaa) myyriä on kohtalaisesti ja ne ovat runsastumassa.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusten mukaan Pohjois-Suomessa on myyrähuippu laajalla alueella. Keski- ja Länsi-Suomessa myyräkannat ovat alhaiset tai romahtamassa, kun taas Etelä- ja Itä-Suomessa kannat ovat kasvussa. Metsäpuiden taimituhoriski on suuri alkavana talvena alueilla, joilla on runsaasti myyriä.

Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapinmyyrät ovat runsastuneet huippuun kesän aikana. Syksyllä sekä metsä- että peltomyyrän sukuisten lajien tiheydet olivat suuret. Kannat voivat säilyä runsaina pitkälle talveen. Ensi kesään mennessä ne kuitenkin romahtavat. Valtalajeina pohjoisessa ovat metsämyyrä, harmaakuvemyyrä ja lapinmyyrä, jotka kaikki voivat aiheuttaa merkittäviä tuhoja metsäpuiden taimikoissa ja kotipuutarhoissa. Metsämyyrä levittää myös myyräkuumetta aiheuttavaa Puumala-virusta.

Käsivarressa on havaittu syksyllä paikoin kohtalaisesti sopuleita, mutta vaellukseen viittaavia merkkejä ei ollut. Yksittäisiä sopulihavaintoja on tehty muuallakin Ylä-Lapissa. Sopulit ovat aina romahtaneet yhtä aikaa myyrien kanssa, joten oletettavasti tämä vaatimaton sopulinousu hiipuu talven myötä.

Etelä- ja Itä-Suomeen ennakoidaan huippua vuoden 2016 lopulle

Eteläisen ja itäisen Suomen myyräkannat ovat selvässä nousuvaiheessa, mikä ennakoi myyrähuippua näille alueille vuoden 2016 loppupuolelle. Varsinkin metsämyyriä on monin paikoin jo kohtalaisen runsaasti.

Keski-Suomen ja Pohjanmaan myyrät saavuttivat huipputiheydet monin paikoin – joskin laikuttaisesti – jo vuosi sitten syksyllä. Huippu ei ollut suuri. Keski-Suomen myyräkannat ovat alentuneet tuntuvasti viimeisen vuoden aikana. Pohjanmaalla myyriä tavataan paikoin vielä kohtalaisesti, mutta odotettavissa on, että myös nämä kannat laskevat alkavan talven aikana alhaisiksi.

Näin varaudut metsäpuiden taimituhoriskiin

Etenkin Pohjois-Suomen metsänomistajien on hyvä tiedostaa vakava taimituhoriski alkavana talvena. Tällä hetkellä sallittua myyränmyrkkyä ei ole markkinoilla, mutta myyrätuhoriskiä voi pienentää

  1. pyytämällä myyriä loukuilla taimikosta ennen lumen tuloa tai ohuen lumen aikana, jolloin kolot näkyvät.
  2. tiivistämällä lunta taimien ympäriltä, jotta myyrien pääsy taimien kimppuun hangen suojissa vaikeutuu.
  3. ottamalla vakuutus taloudelliseksi turvaksi.

Myyräkuumeriski suurin syksyllä – poista metsämyyrät loukuilla

Myyräkuumeriski on nyt ajankohtainen koko maassa, etenkin pohjoisessa. Metsämyyrät hakeutuvat parhaillaan ihmisasutuksiin, ja myyräkuumetta aiheuttava Puumala-virus leviää metsämyyrien ulosteissa.

Myyräkuumeriskiä voi pienentää poistamalla metsämyyrät asumuksista loukuilla syksyn ja alkutalven aikana ja siivoamalla metsämyyrien jätökset desinfioivaan liuokseen kastetulla rätillä. Pölyimuria ei kannata käyttää, koska se levittää viruspölyn ilmaan, ja virus tarttuu ihmisiin useimmiten hengitysteitse.

Kannanvaihteluiden alueellinen samanaikaisuus muuttumassa

Myyrälajien kannat vaihtelevat yleensä säännöllisesti siten, että myyrähuippu on 3–4 vuoden välein, ja vaihtelu on yleensä tapahtunut myös samaan tahtiin maantieteellisesti laajalla alueella.

Muutaman viime vuoden ajan eteläisessä Suomessa myyrien kannat ovat kuitenkin vaihdelleet epämääräisesti. Nyt on puolestaan havaittavissa merkkejä siitä, että viime vuosikymmenelle tyypillinen myyräkantojen vaihtelun samanaikaisuus Suomen eteläisessä puoliskossa olisi muuttumassa pienipiirteisemmäksi alueelliseksi vaihteluksi.

Edellisen kerran myyräkantojen vaihtelun maantieteellinen yhtäaikaisuus muuttui 1990-luvun lopussa, jolloin koko maan eteläpuoliskossa myyräkannat alkoivat vaihdella samassa rytmissä.