Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Hirvet kertovat: puutiaisaivokuume leviää

de8deef6-89f8-480b-bf4e-731151f129f1-main_image (1)

Kuva: Erkki Oksanen, Luke.

Helsingin yliopiston poikkitieteellinen tutkimusryhmä ja Luonnonvarakeskus (Luke) löysivät tutkimuksessaan suomalaisilta hirvieläimiltä vasta-aineita puutiaisaivokuumevirusta (TBE) vastaan. Vasta-ainepositiiviset eläimet olivat pääosin peräisin alueilta, joissa puutiaisaivokuumetta on todettu myös ihmisillä. Tutkimusryhmän mukaan puutiaisaivokuumeen riskiä voidaan ennustaa hirvien verinäytteistä.

Puutiaisaivokuumevirus kiertää luonnossa puutiaisissa ja niiden isännissä, ja voi tarttua ihmiseen puutiaisen pureman välityksellä tai infektoituneen eläimen maidosta. Viruksen säilymöinä on tutkittu lähinnä puutiaisia ja jyrsijöitä. Hirvieläimet ovat hyviä isäntiä puutiaisille ja myös niiden merkitys viruksen säilymiselle on herättänyt keskustelua.

Professori Olli Vapalahden koordinoima poikkitieteellinen tutkimusryhmä Helsingin yliopistossa, yhdessä Luken tutkijoiden kanssa, tutki puutiaisaivokuumevirusta vastaan muodostettujen vasta-aineiden esiintymistä yli tuhannesta vuosina 2008-2009 kerätystä hirvieläinnäytteestä. Metsästäjien kanssa yhteistyössä kerättyyn kattavaan aineistoon kuului hirviä koko Suomesta ja kauriita maan lounaisosista.

“Yhdeksällä hirvellä ja yhdellä valkohäntäkauriilla todettiin vasta-aineita puutiaisaivokuumevirusta vastaan. Vasta-ainepositiiviset eläimet olivat peräisin alueilta, joissa puutiaisaivokuumetta on todettu myös ihmisillä. Yksi vasta-ainepositiivinen hirvi löytyi Kainuusta, jossa puutiaisaivokuumetapauksia ei ole todettu ihmisillä“, kertovat tutkijat FT Elina Tonteri ja ELT Pikka Jokelainen.

Tutkijaryhmä ehdottaakin, että hirvieläinnäytteiden tutkimista voitaisiin hyödyntää puutiaisaivokuumeviruksen esiintymisen seurannassa ja riskialuiden ennustamisessa.

Linkit

Alkuperäinen artikkeli Parasites and Vectors tiedejulkaisussa

ILVES PALASI KORKEASAAREEN

26325435543_6586127df9_z

Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

Kissalaaksoon on saapunut nuori ilvesnaaras. Vasta vuoden ikäinen ilves on kotoisin Riian eläintarhasta ja se on tutustunut uuteen kotiinsa kahden viikon ajan. Tupsukorva on väriltään kauniin täplikäs ja luonteeltaan pentumaisen utelias ja leikkisä. Eläintenhoitajat ovat nähneet ilveksen heittelevän tarhassa ruuaksi tuotuja kaninruhoja ja väijyvän asiakkaita alppiruusupensaiden alla.

 

Ilvesnaaras on ottanut reviirikseen molemmat ilvestarhat. Tilanne muuttuu kesäkuussa, kun toiseen tarhaan muuttaa nuori ilvesuros. Pariskunnan toivotaan lisääntyvän tulevina vuosina. Korkeasaaren edellinen ilvesuros oli Kissalaakson kaikkien aikojen pitkäikäisin asukas 22 vuoden ja 4 kuukauden iällään. Sen jälkeläiset rikastuttavat ilveksen luonnonkantoja Puolassa ja Liettuassa.

 

Ilves on runsastunut Suomessa viime vuosina ja tällä hetkellä kannan koko on noin 2700 yksilöä. Lajia elää koko maassamme pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. 1950-luvulla ilves oli vähällä kadota eläimistöstämme liiallisen metsästyksen takia. Korkeasaaressa ilveksiä on ollut lähes eläintarhan perustamisesta saakka, jo vuodesta 1897.

 

Tutkija löysi Suomesta uuden kovakuoriaislajin

Glischrochilus_tremulae_m

Glischrochilus tremulae -kuoriainen Kuvaaja: Veikko Rinne

 

Turun yliopiston eläinmuseon vieraileva tutkija Tom Clayhills löysi uuden punamustan kiiltokovakuoriaislajin tutkiessaan Kaakkois-Suomen kovakuoriaislajistoa.
Uusi kovakuoriaislaji on noin 0,5 senttimetriä pitkä ja se sai nimekseen Glischrochilus tremulae. Tom Clayhills löysi ensimmäisen uutta lajia edustavan yksilön Parikkalasta tutkiessaan Kaakkois-Suomen kovakuoriaislajistoa yhdessä Helsingin yliopiston Lammin biologisen aseman tutkimusassistentti Jussi Vilénin kanssa.
– Suomenkielistä nimeä tällä kirjavalla ja paljain silmin helposti havaittavalla kuoriaisella ei vielä ole, mutta haapamäihiäinen voisi olla hyvä vaihtoehto, Clayhills sanoo.

Työpari alkoi kartoittaa kovakuoriaisia vuonna 2009 Lappeenrannan ja Joutsenon alueella. He keskittyivät erityisesti hakkuualueiden ja niiden reunojen haapoihin ja koivupökkelöihin. Vuonna 2012 he laajensivat kartoituksia Parikkalan puolelle, vaikka tutkimusten pääpaino oli yhä Joutsenon Kuurmanpohjan alueella.

– Vuonna 2012 kiiltokuoriaisyksilöitä alkoi aluksi löytyä Parikkalan Kolmikannan haapametsistä. Kuoriaiset olivat liian pieniä sopiakseen yleiseen havupuissa viihtyvään lajiin eli litteämäihiäisiin, Clayhills sanoo.

Clayhills ja Vilén pyydystivät puunrungoilla liikkuvia kovakuoriaisia niin sanotun risti-ikkunaloukun avulla.

– Löysin yhteensä kymmeniä uusia kovakuoriaisyksilöitä. Tarkat tutkimukset vahvistivat, että yksilöt edustivat tieteelle aikaisemmin tuntematonta lajia. Sain tutkimuksiin apua italialaiselta kiiltokovakuoriaisasiantuntijalta sekä yhdysvaltalaiselta molekyylibiologilta, Clayhills kertoo.

Uuden lajin tieteellinen kuvaus ilmestyi hiljattain Insect Systematics and Evolution -julkaisusarjassa.

Turun yliopiston eläinmuseo on jo kymmeniä vuosia erikoistunut tieteelle tuntemattomien lajien etsintään eri puolilla maapalloa. Pääosa tieteelle uusista lajeista on löytynyt trooppisista sademetsistä tai valtamerten saarilta. Suomesta löytynyt uusi kovakuoriaislaji osoittaa, että myös Suomen lajisto tunnetaan vielä puutteellisesti.

KORKEASAAREN VILLIHEVOSLAUMA SAI VARSAN ÄITIENPÄIVÄKSI

2016-05-06 11_39_58-A day old Przewalski's Wild Horse foal _ Flickr - Photo Sharing!

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

Mongolianvillihevoslaumassa on nyt pienten kavioiden kopsetta, sillä hevosille syntyi varsa juuri äitienpäivän alla. Hontelojalkainen ori on 12-vuotiaan emänsä kuudes varsa. Samassa laumassa asuvat edelleen sen 2- ja 1-vuotiaat tammavarsat. Myös muut lauman hevoset osallistuvat jälkeläisen hoitamiseen. Yhteensä Korkeasaaren hevoslaumassa on nyt 8 yksilöä. Laumaan odotetaan vielä toista varsaa lähiviikkoina.

 

Gobin autiomaassa mongolianvillihevosten suojelualueella odotetaan myös hyvää varsavuotta. Alueella on nähty useita kantavia tammoja. Syksyn laskennoissa suojelualueen laumoissa oli 132 hevosta. Yhteensä luonnossa elää yli 350 mongolianvillihevosta. Ne elävät orin ja muutaman tamman muodostamissa laumoissa. Aikuistuttuaan hevosvarsat lähtevät kotilaumastaan etsimään uutta laumaa.


 

Mongolianvillihevoset kuolivat luonnosta sukupuuttoon 1960-luvun lopussa. Laji pelastui kuitenkin eläintarhoissa olleiden yksilöiden onnistuneella lisäännyttämisellä ja villihevosia on palautettu luontoon jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Pelkästään Gobin suojelualueelle on viety jo yli 90 yksilöä eläintarhoista. Myös Korkeasaari on mukana villihevosten lisäännyttämis- ja luontoonpalautusprojektissa.

Mongolianvillihevoset luonnossa: http://www.takhi.org/en/takhi/takhi_en.php

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto: Pandat eivät sovi Suomeen

1280px-Panda_Cub_from_Wolong,_Sichuan,_China

Photo by Sheila Lau.

Ähtärin eläinpuisto neuvottelee parhaillaan Kiinan kanssa kahden jättiläispandan tuomisesta Suomeen. Neuvottelut ovat vielä kesken ja lopulliset sopimukset asiasta on tarkoitus tehdä kevään aikana. SEY kehottaa Ähtärin eläinpuistoa harkitsemaan tarkkaan, onko pandojen tuominen Suomeen oikein.

– Jättiläispandojen sopeutuminen Suomen olosuhteisiin on kyseenalaista. Ähtärin eläinpuiston tulisi tarkkaan harkita, pystyvätkö he tarjoamaan pandoille lajinmukaiset olosuhteet. SEYn näkemyksen mukaan se ei ole mahdollista, SEYn vs. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist sanoo.

Jättiläispandojen luontainen ympäristö eroaa sääoloiltaan Suomesta. Pandat joutuisivat todennäköisesti viettämään talvet sisätiloissa. Pandojen ravintoa eli bambua ei pystytä tuottamaan Suomessa, vaan se jouduttaisiin tuomaan Kiinasta. Lisäksi pandojen matkassa Suomeen on riskinsä.

– Kuljetusmatka Kiinasta Suomeen on pitkä ja voi aiheuttaa ongelmia eläimille. Pandojen hyvinvointia on vaikea varmistaa tuhansien kilometrien matkalla.

On myös kyseenalaista, mitä hyötyä pandojen tuomisesta Suomeen on lajin suojelun kannalta.

– Pandoja tulisi pyrkiä auttamaan lähellä niiden luontaista elinympäristöä. Vankeudessa eläneitä eläimiä ei voi enää palauttaa luontoon, eikä niiden avulla voi lisätä luonnollista pandakantaa. Laji ei myöskään lisäänny helposti vankeudessa, Lindqvist muistuttaa.

Nepalissa kaksi vuotta ilman yhtäkään salametsästettyä sarvikuonoa

Indian rhinoceros (Rhinoceros unicornis); Royal Chitwan National Park, Terai Arc Landscape, Nepal

Maanantai 2. toukokuuta 2016 tullaan muistamaan virstanpylväänä Nepalin luonnonsuojelun ja WWF Suomen suojelutyön historiassa. Tuona päivänä tuli nimittäin täyteen kaksi peräkkäistä vuotta, joiden aikana Nepalissa ei salametsästetty yhtäkään sarvikuonoa.

Tilanne on maailman mittakaavassa poikkeuksellinen: samanaikaisesti Afrikassa salametsästettyjen sarvikuonojen määrä kasvoi kuudetta vuotta peräkkäin. Viime vuonna Afrikassa tapettiin ennätysmäärä sarvikuonoja – 1 338 yksilöä.

Nepalissa salametsästys onkin onnistuttu kääntämään laskuun verrattain lyhyessä ajassa. Esimerkiksi vielä vuoden 2002 aikana salametsästäjien uhriksi joutui 37 sarvikuonoa. Lisäksi vuoden 2011 jälkeen on saavutettu jo neljä erillistä vuoden mittaista jaksoa, jolloin Nepalin sarvikuonot ovat säästyneet salametsästykseltä.

Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun vuosia on kaksi peräjälkeen. Historiallinen onnistuminen näkyy muun muassa intiansarvikuonojen lukumäärässä: niitä on nyt Nepalissa laskettu 645 eli enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

”Menestyksestä on kiittäminen Nepalin hallituksen, WWF:n ja muiden suojelutoimijoiden, paikallisyhteisöjen ja turvallisuusviranomaisten välistä yhteistyötä”, sanoo Krishna P. Acharya Nepalin metsien- ja maaperän suojelusta vastaavasta ministeriöstä.

Nepalin onnistuminen perustuu hyvin koordinoituihin kansallisen tason suojelutoimenpiteisiin, kuten kansallispuistojen ja niitä ympäröivien puskurivyöhykkeiden tehostettuun valvontaan. Valvonnassa on myös kokeiltu uusia keinoja, joista muun muassa mobiiliteknologiaa hyödyntävä SMART-menetelmä (Spatial Monitoring and Reporting Tool) on osoittautunut erittäin tehokkaaksi.

”On todella ilahduttavaa, että Nepal on kyennyt suojelemaan sarvikuonojansa siitä huolimatta, että maanjäristys ja kauppasaarto koittelivat maata raskaasti viime vuonna”, sanoo WWF Suomen suojeluasiantuntija Tanja Pirinen.

Salametsästys on sarvikuonon suurin uhka, sillä sen sarvista tehtävää jauhetta pidetään arvokkaana perinteisessä aasialaisessa lääketieteessä. WWF tekee Nepalissa suojelutyötä yksityisten tukijoiden ja ulkoasiainministeriön tuella. WWF Suomi on tukenut muun muassa metsäkäytävinä toimivien kylämetsien suojelua yli kymmenen vuoden ajan.

Lue lisää sarvikuonojen tilanteesta Afrikassa tiedotteesta Sarvikuonoja salametsästettiin Afrikassa ennätysmäärä vuonna 2015 (julkaistu 10.3.2016): http://wwf.fi/wwf-suomi/viestinta/uutiset-ja-tiedotteet/Sarvikuonoja-salametsastettiin-Afrikassa-ennatysmaara-vuonna-2015-2677.a

Tornien taisto täyttää lauantaina 300 lintutornia

tornien-taisto-JS

kuva: Jan Södersved

BirdLife Suomen Tornien taisto järjestetään tänä keväänä lauantaina 7.5. Valtakunnallisessa tapahtumassa lintuharrastajat pyrkivät näkemään tai kuulemaan mahdollisimman monta lintulajia lintutornista kahdeksan tunnin aikana (klo 5–13). Samalla tehdään lintuharrastusta tunnetuksi ja kerätään varoja äärimmäisen uhanalaisen heinäkurpan suojeluun.

Tornien taisto järjestetään tänä keväänä 23. kerran, ja tapahtumaan on ilmoittautunut jo noin 300 lintutornia etelärannikolta Lappiin ja Ahvenanmaalta Pohjois-Karjalaan. Lintutornikisa järjestetään samaan aikaan myös Ruotsissa ja Tanskassa.

Vapaana oleviin torneihin voi vielä ilmoittautua mukaan BirdLife Suomen verkkosivuilla. Sivuilla on myös listattu mukana olevat tornit valtakunnallisesti ja alueellisesti. Yleisö on tervetullut jokaiseen kisaan osallistuvaan torniin. Noin 90 tornilla järjestetään lisäksi opastettu linturetki klo 10.

Tornien taiston tulokset julkaistaan osoitteessa www.birdlife.fi/tornientaisto lauantaina 7.5. klo 18 mennessä.
LISÄTIETOJA: www.birdlife.fi/tornientaisto

 

 

Kaupunkimaisuus ei aina vähennä liito-oravan esiintymistä

f92ed399-bd4c-4a4d-96e0-271eebcbed97-main_image

Liito-orava suosii varttunutta kuusimetsää, muttei aina kaihda kaupunkiakaan (Kuva: Marko Schrader)

Tuoreesta väitöstutkimuksesta selviää, että kaupunkimaisen elinympäristön osuus ei vähentänyt liito-oravan esiintymistodennäköisyyttä. Oleellisempaa oli liikkumiseen sopivan metsän määrä alueella.

Metsäekosysteemit ovat vähentyneet ja pirstoutuneet maailmanlaajuisesti. Monilla metsälajeilla, kuten puissa elävillä oravilla tai liitävillä nisäkkäillä, on tiukat elinympäristövaatimukset ja ne ovat herkkiä ympäristönmuutoksille. Sen vuoksi ne ovat sopivia mallilajeja ihmistoiminnan vaikutusten tutkimuksessa.

Liito-orava on varttuneisiin kuusisekametsiin sopeutunut laji, joka on kärsinyt sille sopivien metsien vähenemisestä ja Suomen kanta on arvioitu laskevaksi.

Nykykäytännöt tehottomia

FM Sanna Mäkeläinen selvitti väitöstutkimuksessaan metsämaiseman muuttumisen vaikutusta liito-oravan esiintymiseen, elinympäristön käyttöön ja eloonjäämiseen.

Tutkimuksen mukaan Etelä-Suomessa alueelliset ympäristöviranomaiset tiesivät vain harvoin liito-oravan esiintymisestä hakkuualueella. Selvisi myös, että tiedossa olleen ja oikein hakkuiden ulkopuolelle rajatun kohteen asuttaminen ei jatkunut metsäkäsittelyn jälkeen. Toistaiseksi ei tiedetä, johtuuko liito-oravien katoaminen paikan hylkäämisestä vai lisääntyneestä kuolleisuudesta.

Tulosten mukaan lajin elinympäristönsuojelu nykykäytännön mukaan onkin tehotonta ja suojelutason parantamiseksi vaadittaisiin suurempien metsäisten alueiden jättämistä esiintymän ympärille.

Orava ei karta kaupunkia

Toisaalta selvisi myös, että liito-orava ei välttämättä karta kaupunkimaisia olosuhteita, kunhan tarjolla on sopivaa metsää jota pitkin liikkua ja josta löytää sopiva pesäkolo.

Liito-oravat liikkuivat pitempiä matkoja ja nopeammin, jos niiden liikkumisreittien varrella oli paljon kaupunkimaista elinympäristöä. Tutkimusaineistosta ei kuitenkaan löytynyt viitteitä siitä, että oravat olisivat kaupunkimaisuudesta erityisesti kärsineet.

Väitöskirjan tulokset osoittavat, että maisemamuutosten vaikutukset metsälajeihin vaihtelevat. Lisäksi ne voivat riippua myös sukupuolten välisistä eroista käyttää tilaa sekä tutkimuksen mittakaavasta.

– Pitää muistaa, että muutokset maisemassa voivat vaikuttaa lajeihin myös epäsuorasti ja siksi on tärkeää selvittää millaisia kustannuksia ja riskejä eläimelle aiheutuu sen liikkuessa ihmisen muokkaamissa maisemissa, tiivistää Sanna Mäkeläinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Väitöskirja sisältää yhteisjulkaisuja ja aiheesta on valmistumassa myös toinen väitöstutkimus lähitulevaisuudessa.

FM Sanna Mäkeläinen väittelee 29.4.2016 klo 12 Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa aiheesta aiheesta ”Occurrence, habitat use and movements of the flying squirrel in human-modified forest landscapes”. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Unioninkatu 35, luentosali 116.

Lisätiedot:
Väitöskirja on sähköinen julkaisu ja luettavissa Heldasta.

:KATSO VIDEO: MILUVASA ON KORKEASAAREN KEVÄÄN ESIKOINEN

26505645491_44a434ed4e_z

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

Keskiviikkoaamuna milutarhan olkipedille syntyi Korkeasaaren kevään ensimmäinen eläinlapsi. Täplikäs miluvasa pääsi heti synnyttyään hellään huolenpitoon – emo nuoli sen puhtaaksi ja alkoi tuuppia hontelojalkaista vastasyntynyttä jaloilleen. Jo tunnin kuluttua vasan jalat kantoivat, jotta se pääsi etsimään emon nisää ja imemään maitoa.

Korkeasaaren milulaumassa on syntynyt vasoja joka kevät sen jälkeen kun milut saatiin Korkeasaareen Zoolandiasta 2013. Kahdeksan yksilön laumaan odotetaan vielä lisää vasoja lähiviikkoina.

Kiinasta kotoisin oleva milu on hirvieläin, joka on hävinnyt luonnosta kokonaan. Viimeiset luonnonvaraiset milut elivät Kiinan keisarin metsästyspuistossa, josta ne ammuttiin vuoden 1900 nälänhädän aikaan. Tätä ennen miluja oli tarhattu Eurooppaan ja näiden kahdeksantoista yksilön jälkeläisistä polveutuu nykyään koko maailman milukanta. Lajia on palautettu myös Kiinaan vanhoille elinalueille ja miluja elää siellä puolivilleinä laumoina. Yhteensä miluja eli daavidinhirviä on maailmassa yli 2000 yksilöä.

Trooppiset lajit kuten pikkuapinat ja mangustit lisääntyvät Korkeasaaressa ympäri vuoden, mutta ulkolajeille kevät ja alkukesä on kuuminta poikimiskautta. Saaren pesissä haudotaan ja emoja on tiineenä, joten eläinlapsia on odotettavissa lisääkin.

 

Karhujen määrä kasvoi lähes koko maassa

IMG_0531

Kuvaaja: Markku Hietavuori

Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi, että Suomessa on vähintään 1720–1840 karhua ennen syksyn 2016 metsästyskautta. Luku sisältää arvion tänä keväänä syntyvästä lähes 350 pennusta. Suomen karhukanta on kasvanut noin 15 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan arvioon (1450–1590).

Karhukannan hoidossa Suomi jaetaan neljään kannanhoitoalueeseen. Vakiintuneen kannan hoitoalueella itäisessä Suomessa karhujen määrä on lisääntynyt (650–720 karhua, viime arviossa 485–550). Karhujen määrä kasvoi myös levittäytymisvyöhykkeellä keskisessä Suomessa (505–570 karhua, viime arviossa 400–480 karhua). Kehittyvän kannan alueella Länsi-Suomessa kanta taantui hieman (221–281 karhua, viime arviossa 268–338). Poronhoitoalueella karhujen määrä kasvoi hienoisesti (345–400, viime arviossa 310–360). Poronhoitoalueen karhukanta on runsain itäisen valtakunnanrajan tuntumassa. Poronhoitoalueella havainnoitsijaverkosto on harva, ja sen vuoksi havaintoja saadaan vähän. Tämän takia poronhoitoalueen kanta-arvioon liittyy muuta maata enemmän epävarmuustekijöitä.

c2e124a0-b716-4ad4-933e-2f60fa56265d-original

Suomen karhukannan koko vuodesta 2004 lähtien. Kuvassa oranssilla esitetty alue perustuu Luonnonvarakeskuksen vuosittain antamiin karhukanta-arvioihin.

Riistakeskusalueittain karhujen määrä vahvistui selkeästi Kainuussa, Pohjois-Karjalassa sekä Pohjois- ja Etelä-Savossa. Karhujen määrä väheni Oulun, Keski-Suomen ja Pohjois-Hämeen riistakeskusalueilla. Muilla riistakeskusalueilla muutokset olivat vähäisiä.

– Karhukanta-arvioon vaikuttaa biologisten tekijöiden ohella myös havaintomateriaalin määrä ja laatu. Onkin hyvin todennäköistä, että nyt nähtävät muutokset Kainuun, Pohjois-Savon ja jopa Pohjois-Karjalan karhukannassa vuosien 2014 ja 2015 välillä eivät ole yksin biologisten tekijöiden aiheuttamia, kertoo Luken tutkija Samuli Heikkinen.

Arvio karhukannan runsaudesta, pentutuotosta ja metsästyskestävyydestä pohjautuu vuonna 2015 tehtyihin petoyhdyshenkilöverkoston havaintoihin. Kokonaisuudessaan karhuhavainnot lisääntyivät noin 10 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna. Sen sijaan pentuehavaintojen määrä väheni lähes 11 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Karhukanta-arvion pohjana ovat havainnot vuotta nuoremmista pennuista. Erillisiä pentueita arvioidaan olleen viime vuonna 163–187 kappaletta.

Luonnonvarakeskuksen arvion pohjalta maa- ja metsätalousministeriö antaa asetuksen suurimmasta sallitusta saalismäärästä ensi metsästyskaudelle. Karhunmetsästys alkaa 20. elokuuta.

Luonnonvarakeskuksen lausunto karhukannasta