Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Suomen susilaumojen määrä on pysynyt ennallaan

81a9f951-0cea-45d8-964e-a14cae8da5ac

Väliarvio susilaumojen sijainnista marraskuussa 2015. Aluetoimistojen riistanhoitoyhdistysten ilmoittamia laumatietoja verrattiin suurpetohavaintojärjestelmä Tassun havaintomateriaaliin (1.8.–27.10.2015, n=192). Laumat, joita Tassuhavainnot tukevat on merkitty vihreällä ja vastaavasti laumat, joiden tueksi Tassussa ei ollut yhtä havaintoa enempää, merkittiin vaaleanpunaisella ja kysymysmerkillä.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan Suomessa on 22–43 susilaumaa. Näistä 5–10 on yhteisiä Venäjän kanssa.

Länsi-Suomen kannanhoitoalueella on arvion mukaan syntynyt 10–15 susipentuetta. Laumat sijaitsevat Satakunnassa (1), Varsinais-Suomessa (3), Pohjois-Hämeessä (0-2), Pohjanmaalla (3-4) ja Oulun alueella (3-5).

Itä-Suomen alueella on todennäköisesti syntynyt 12–28 pentuetta. Kannanhoitoalueen laumat ovat Kaakkois-Suomessa (1), Pohjois-Karjalassa (5-13), Pohjois-Savossa (2-4) ja Kainuussa (4-10).

Poronhoitoalueella Suomussalmella tehtiin havainto yhdestä laumasta, jonka reviiri sijaitsee todennäköisesti Kuhmon puolella. Poronhoitoalueella on lisäksi yksin tai pareittain liikkuvia susia, sillä alueelle siirtyy nuoria yksilöitä Suomen laumoista ja naapurimaista.

Tammikuussa 2015 ennen lisääntymiskautta Luke arvioi maassamme olevan 35 laumaa.

Arvio susilaumojen määrästä perustuu petoyhdyshenkilöiden kirjaamiin havaintotietoihin. Laumahavaintoja on kirjattu 1.8.–27.10. välisenä aikana 192 kappaletta. Arviossa on hyödynnetty myös Suomen riistakeskuksen aluetoimistojen ja riistanhoitoyhdistysten sekä Luken maastohenkilökunnan havaintoja ja tietoja pannoitettujen susien paikkatiedoista.

– Havaintoja kertyy sulan maan aikana vähäisesti, mikä hankaloittaa laumojen määrän arvioimista, tutkija Samuli Heikkinen Lukesta kertoo.

Luke antaa joulukuussa uuden väliarvion, jossa pyritään tarkentamaan laumoissa elävien susiyksilöiden lukumäärää.  Lopullinen kanta-arvio susikannan koosta valmistuu metsästyskauden jälkeen tammi-helmikuussa 2016.

lausunto_väliarvio_susikanta_2015.pdf

Metsänomistajat pääosin tyytyväisiä liito-oravaa koskeneisiin viranomaispäätöksiin

 

F

Kuvaaja: Marko Schrader

Metsänomistajat ovat suurimmaksi osaksi tyytyväisiä luonnonsuojeluviranomaisen liito-oravaa koskeviin päätöksiin, vaikka lajin suojelutarpeeseen suhtaudutaan välillä hyvin kriittisesti, todettiin Helsingin yliopistossa tehdyssä kyselytutkimuksessa.

Helsingin yliopisto kysyi metsänomistajien mielipiteitä liito-oravan suojelusta. Kyselyyn osallistui yhteensä 80 maanomistajaa, joiden mailta luonnonsuojeluviranomainen oli etsinyt liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa.

Tutkimukseen osallistuneista, hakkuurajoituksia kokeneista vastaajista kolme neljäsosaa oli tyytyväisiä tai jokseenkin tyytyväisiä luonnonsuojeluviranomaisen toimintaan ja saamaansa päätökseen. Tyytymättömiä oli 16 prosenttia ja jokseenkin tyytymättömiksi itsensä koki hieman alle kymmenen prosenttia hakkuurajoituksia saaneista vastaajista. Puolella vastaajista hakkuurajoitusalue oli alle 0,15 hehtaaria.

Liito-oravan suojelemiseksi asetettu luonnonsuojelulain ja metsälain mukainen menettely käynnistyy, jos Suomen metsäkeskukselle lähetetty metsänkäyttöilmoitus kohdistuu paikkaan, josta viranomaisen rekisterissä on havainto liito-oravasta. Metsäkeskus ilmoittaa liito-oravasta maanomistajalle tai maanomistajan edustajalle ja hakkuuoikeuden haltijalle sekä ELY-keskukselle. ELY-keskuksen tehtävänä puolestaan on tarkistaa, onko alueella liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka sekä määrittää, miten metsää saa käsitellä.

Yli puolessa kaikista ELY-keskusten liito-oravapäätöksistä hakkuita ei ole rajoitettu ollenkaan. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja on rajattu harvemmalle kuin yhdelle neljästäsadasta suomalaisesta metsänomistajasta. Siksi vain harvalla on omakohtaista kokemusta asiasta.

Tutkimukseen osallistuneet metsänomistajat olivat tyytyväisimpiä pieniin hakkuurajoitusalueisiin. Kuitenkin niistäkin metsänomistajista, joille oli asetettu yli puolen hehtaarin suuruinen rajaus, puolet ilmoitti olevansa tyytyväisiä tai jokseenkin tyytyväisiä viranomaisen päätökseen ja toimintaan.

Vastaajista, joiden hakkuita viranomaisen päätös ei rajoittanut, hieman yli neljä viidesosaa ilmoitti olevansa tyytyväisiä tai jokseenkin tyytyväisiä, kun taas 12 prosenttia oli tyytymättömiä tai jokseenkin tyytymättömiä viranomaisen toimintaan ja saamaansa päätökseen. Hakkuurajoitukset eivät siten yksinään selittäneet tyytymättömien metsänomistajien kokemusta.

– Suurin osa metsänomistajista näyttää hyväksyneen kohtuulliset lisääntymis- ja levähdyspaikkarajaukset, vaikka julkisen keskustelun perusteella voisi kuvitella muuta. Luonnonsuojeluviranomaisen toteuttama liito-oravan suojelu näyttää aiheuttaneen osin turhaa huolta, toteaa tutkija Maarit Jokinen bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta.

Ympäristöministeriö valmistelee parhaillaan rajausmenettelystä luopumista. Ministeriön suunnitelmaa on kritisoitu sekä liito-oravan suojelun että metsänomistajien oikeusturvan kannalta.

Tutkija näkee suunnitelmassa uhkien lisäksi myös mahdollisuuksia:

– Lajin huomioiminen osana normaalia metsänhoidon suunnittelua voisi parhaimmillaan olla kaikkien etu. Uskottavan menettelyn rakentamien olisi kuitenkin kaikille tärkeää: nyt ELY-keskukset ovat toimineet asiassa pehmentävänä puskurina ja vastuunkantajana.

Liito-oravan suojelukeinoja on syytä kehittää tehokkaammiksi. Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan ja luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijoiden aikaisemmin julkaisemien tutkimusten mukaan nykyinen rajausmenettely on ollut tehoton.

Tutkijoiden arvion mukaan hakkuualueilla olleista lisääntymis- ja levähdyspaikoista alle kolme prosenttia on ollut rajausmenettelyn piirissä ja vain puolet näistä on säilynyt liito-oravan käytössä. Vanhojen ohjeiden mukaan toteutetut, hyvin pienialaiset rajaukset eivät ole riittäneet turvamaan pesäpaikkojen ekologista toiminnallisuutta, jos reviirin arvokkain osa on avohakattu.

– Metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuvan METSO-ohjelman varoin on pystytty tällaisissa tilanteissa sekä tarjoamaan metsänomistajalle mahdollisuus halutessaan säästää metsikkökuvio kokonaan hakkuilta että turvaamaan samalla liito-oravan elinmahdollisuudet. Tämä kaikille osapuolille mieluinen reitti pitäisi pyrkiä pitämään jatkossakin auki, toivoo Jokinen.

METSO on Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma, jonka avulla yksityiset metsänomistajat voivat suojella metsiensä monimuotoisuutta. METSO-ohjelmalla suojellaan metsiä, jotka ovat luonnonarvoiltaan monipuolisia ja eliölajien elinympäristöinä erityisen arvokkaita.

Merikarvian Lankoslahden merimetsoyhdyskunnan koon rajoittamiseen löydettävä kestävä ratkaisu

Phalacrocorax_carbo02
Merimetso
Merikarvian kunnanjohtaja Pentti Ala-Luopa, Satakuntaliiton maakuntajohtaja Pertti Rajala ja ympäristöasiantuntija Anne Savola kävivät torstaina 29.10.2015 tapaamassa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaista merimetsoasioissa. Tapaamisen syynä oli Merikarvian Lankoslahden alueella sijaitseva Suomen suurin merimetsoyhdyskunta ja siitä aiheutuvat haitat niin kalastukselle kuin alueen loma-asutukselle.
Merikarvian kunta ja Satakuntaliitto esittivät, että ympäristöministeriö edistäisi omalta osaltaan kestävän ratkaisun löytämistä Merikarvian Lankoslahden merimetsoyhdyskunnan koon rajoittamiseen.
Ministeri suhtautui tilanteeseen ymmärtäväisesti ja totesi kiirehtivänsä valtakunnallisen merimetso-ongelmaan paneutuvan asiantuntijaryhmän asettamista. Tarkoitus on, että asiantuntijaryhmä pohtii merimetson aiheuttamien ongelmien ratkaisemista kestävällä tavalla. Merikarvian kunnan ja Satakuntaliiton edustajat toivoivat ryhmältä konkreettisia ratkaisuja ja nopeaa toimintaa.
Kuntalaiset ovat useaan otteeseen lähestyneet Merikarvian kuntaa merimetsokannan rajoittamisen edistämiseksi ja keväällä asiasta tehtiin myös valtuustoaloite Satakuntaliiton maakuntavaltuustossa.
Suomen suurin merimetsoyhdyskunta keskellä loma-asutusta
Lankoslahden alueella oli 4120 merimetson pesää kesällä 2015 (SYKE). Tällä matalalla Selkämeren lahdella sijaitseva yhdyskunta on huomattavan paljon suurempi kuin seuraavaksi suurimmat merimetsojen pesimäyhdyskunnat Suomessa (Uusikaupunki 2 670, Luvia 1 770 pesää). Sijainti sisälahdella on poikkeuksellinen muihin merimetsoyhdyskuntiin verrattuna, koska samaisella Lankoslahden alueella on noin 200 kesämökkiä, kymmenkunta ympärivuotista asuntoa ja Nuortenniemen leirikeskus.
Merikarvian Lankoslahden osalta ongelma on huomattavasti laajempi ja monimutkaisempi kuin vaikutukset pelkästään kalastuselinkeinoon. Yli 4000 merimetson pesää käsittävä yhdyskunta aiheuttaa merkittävien kalastovaikutusten ohella mittavaa haju-, viihtyisyys- ja jopa terveyshaittaa Lankoslahden alueen loma- ja vakituiselle asutukselle. Ongelman laajuutta Lankoslahden alueella kartoitettiin vuonna 2014 tehdyllä 230 kiinteistönomistajalle suunnatulla kyselyllä. Kysely osoitettiin kahden kilometrin etäisyydelle merimetsosaarista. Vastauksia saatiin 113 kpl lyhyessä määräajassa. Vastaajista vain kolme kiinteistönomistajaa ei kokenut merimetsoja haitaksi. Merikarvian ohella merimetsoihin liittyviä ongelmia on havaittu myös muualla Selkämeren rannikkoalueella.

 

Entistä useampi suomalainen lintulaji on kansainvälisesti uhanalainen

1238944_10152173986199937_1809863326_n

Maailman uhanalaisten lintulajien luettelo on päivitetty tänään. Peräti kymmenen Suomessa pesivän lintulajin tila on huonontunut niin, että ne luokitellaan nyt kansainvälisesti uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi.

Moni Suomessa taantunut vesilintulaji vähenee myös maailmanlaajuisesti. Punasotka ja mustakurkku-uikku on todettu uusimmassa arvioinnissa kansainvälisesti vaarantuneiksi ja haahka silmälläpidettäväksi. Jo aiemmin vaarantuneeksi luokitellun allin uhanalaisuusluokka on pysynyt ennallaan, mutta pilkkasiiven luokkaa on voitu laskea erittäin uhanalaisesta vaarantuneeksi. Punasotka, haahka ja alli ovat Suomessa metsästettäviä lajeja.

Suomessa pesivistä lajeista myös turturikyyhky on nyt luokiteltu vaarantuneeksi. Meriharakka, töyhtöhyyppä, punakuiri, ruokki, niittykirvinen ja punakylkirastas ovat nykytiedon valossa kansainvälisesti silmälläpidettäviä.

Uusin uhanalaisuusarvio osoittaa maailman linnuston tilan edelleen heikkenevän. Yhteensä neljänkymmenen lintulajin uhanalaisuusluokkaa on korotettu ja vain 23 lajin tilan voitiin katsoa parantuneen. Erityisen huomionarvoista on peräti neljän Afrikassa pesivän korppikotkalajin luokitteleminen äärimmäisen uhanalaiseksi ja kahden erittäin uhanalaiseksi.

Edellä mainittujen lajien lisäksi maailmanlaajuisesti uhanalaisia Suomessa pesiviä tai säännöllisesti tavattavia lajeja ovat erittäin uhanalainen kultasirkku sekä vaarantuneet kiljuhanhi, allihaahka ja kiljukotka. Maailmanlaajuisesti silmälläpidettäviksi on jo ennestään luokiteltu arosuohaukka, heinäkurppa, mustapyrstökuiri ja kuovi.

Maailman uhanalaisten lajien luetteloa ylläpitää kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN. Lintujen uhanalaisuuden arvioinnista vastaa BirdLife Internationalin johtama asiantuntijatyöryhmä.
LISÄTIETOJA

 

 

Lentomuurahaiset päätyvät vain kivenheiton päähän kotipesästään

66263bcb-ab48-4501-abd5-65fdd56a6049-main_image

Loviniskamuurahaisen työläinen hoitamassa kirvakarjaa. Kuva: Lotta Sundström

Muurahaiskuningattaren lentomatka saattaa jäädä 60 metriin, jolloin sen puolisoksi voi osua lähisukulainen. Sukusiittoisuuden riskiä lisää, että yhden pesän tuhannet muurahaiset ovat kaikki yhden kuningattaren ja sen edesmenneen puolison jälkeläisiä.

Useimmilla muurahaislajeilla siivekkäät kuningattaret ja koiraat lentävät synnyinpesästään pois paritellakseen muista pesistä tulevien yksilöiden kanssa. Näin vältetään lähisukulaisten kanssa pariutumista ja sukusiitoksen mukanaan tuomia haittoja, jotka voivat johtaa populaation vähittäiseen pienenemiseen ja lopulta sukupuuttoon.

Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman lähisaarten loviniskamuurahaisilla sukusiitoksen havaittiin kuitenkin olevan yleistä häälennoista huolimatta. Yhtenä syynä siihen näyttää olevan, että vastoin vakiintunutta käsitystä, lentomuurahaiset eivät lähdekään kovin kauas kotipesästään.

– Muurahaiskuningatarten keskimääräinen lentomatka oli vaivaiset 60 metriä kotipesästä. Koiraat kevyempinä ja ketterämpinä taittoivat pitempiä matkoja, mutta niidenkin keskimääräinen etäisyys kotipesään oli vain 140 metriä, sanoo tutkimuksensa Helsingin yliopistossa tehnyt, nykyisin Exeterin yliopistossa työskentelevä tutkijatohtori Emma Vitikainen.

Loviniskamuurahaisella on sama strategia sukusiitoksen välttämiseen kuin monilla muillakin eläimillä: kun toinen sukupuoli leviää pitemmän matkan syntymäseudultaan, todennäköisyys sukulaisten kohtaamiseen vähenee.  Sukupuolten välinen ero leviämisetäisyyksissä ei kuitenkaan riitä estämään sukusiitosta, jos lentomatka jää lyhyeksi.

Kun leviäminen uusille alueille on rajallista, lähiympäristön muurahaispesät koostuvat lähisukuisista yksilöistä. Uusien kuningatarten potentiaaliset parittelukumppanitkin ovat kuningattarille sukua, vaikka eivät olisikaan samasta pesästä lähtöisin.

Muurahaiskuningattaren parittelukäyttäytymisellä onkin kauaskantoiset seuraukset.

– Useimmilla muurahaislajeilla yhden pesän tuhannet jälkeläiset edustavat geneettisesti hyvin pientä yksilömäärää, sillä ne ovat yhden kuningattaren ja sen ainoan, edesmenneen puolison jälkeläisiä. Koiraan siittiöt säilyvät elinkelpoisina kuningattaren sisällä koko sen eliniän ajan, eikä kuningatar koskaan parittele uudestaan jopa 30-vuotisen elämänsä aikana, Emma Vitikainen sanoo.

Helsingin yliopiston tutkijat seurasivat loviniskamuurahaisten häälentoja ja keräsivät vastaparitelleita kuningattaria. Geneettisten menetelmien avulla tutkijat pystyivät paikantamaan, mistä pesistä kuningattaret ja niiden parittelukumppanit olivat lähtöisin.

___________
Emma Vitikainen, Cathy Haag-Liautard & Liselotte Sundström. Natal dispersal, mating patterns, and inbreeding in the ant Formica exsecta. American Naturalist.

Suomalaiset kuikat ensi kertaa satelliittiseurannassa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvaaja Maria Tirkkonen

Kaksi eteläsavolaista kuikkaa on tänä syksynä saanut satelliittilähettimen. Lähettimiä ei ole aikaisemmin asennettu Suomessa kuikalle, ja kyseessä ovat tiettävästi koko maailman ensimmäiset satelliittikuikat.

BirdLife Suomen tutkimushankkeen tavoitteena on selvittää suomalaisten kuikkien muuttoreitit ja talvehtimisalueet. Kuikkien muuttokäyttäytymistä ei tunneta, koska Suomessa pesivistä yksilöistä ei ole rengaslöytöjä.

Satelliittikuikka Lahja on vanha yksilö, joko pesi tänäkin vuonna onnistuneesti Kangasniemellä. Rurik on puolestaan nuori lintu, joka on syntynyt kesällä 2015 Mikkelissä.

Satelliittikuikat ovat nyt jättäneet pesimäpaikkansa ja siirtyneet kalastelemaan suuremmille järville. Syysmuuton odotetaan alkavan lähiaikoina. Lintujen matkaa voi seurata BirdLife Suomen www-sivuilla ja hankkeen yhteistyökumppanin Luonnontieteellisen keskusmuseon sivuilta löytyviltä kartoilta.

LISÄTIETOJA:

 

 

Elinympäristöjen umpeenkasvu hankaloittaa tummaverkkoperhosen suojelua

f49950ef-8633-48e8-9db5-34dc1e9e1141-main_image

Tummaverkkoperhosen elinympäristönä ovat kosteat lehtovirmajuuriniityt. Kuva: Henna Fabritius

Maankäyttökulttuurin muutokset voivat vaikuttaa uhanalaisen tummaverkkoperhosen selviytymiseen, vaikka syntyvien elinympäristöjen määrä pysyisi samana.

Tummaverkkoperhonen elää Suomessa vain pienellä alueella Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Pohjanmaalla. Uhanalainen perhonen viihtyy kosteilla lehtovirmajuuriniityillä, joita kehittyy esimerkiksi maanmuokkauksen tai tulvien seurauksena kalkkipohjaisille maille.

Ihmisen toimista voi olla satunnaista apua uusien elinympäristöjen synnyssä. Tummaverkkoperhosen selviytymisen kannalta pidempiaikaiset elinympäristöt olisivat hyödyllisempiä, sillä perhonen ennättää todennäköisemmin levittäytyä niiltä uusille elinympäristöille ennen kuin tilapäiset elinympäristöt tuhoutuvat.

– Lyhytaikaisten elinympäristöjen keskimääräinen elinkaari on alle 17 vuotta ennen kuin umpeenkasvu tai maankäytön muutokset tuhoavat ne, sanoo Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta väittelevä Henna Fabritius.

Fabritiuksen tutkimuksen mukaan lehtovirmajuuriniittyjen laatu on parhaimmillaan 2–3 vuoden kuluttua hoitotoimenpiteistä.

– Tummaverkkoperhosen suojelukohteet vaatisivat siis jatkuvaa hoitorahoitusta säilyäkseen hyvälaatuisina. Erityistä suojelua vaativien lajien suojelurahoitus on kuitenkin satunnaista, eivätkä tummaverkkoperhosniityt useinkaan täytä maatalouden ympäristötuen erityistuen ehtoja.

Henna Fabritius toteaakin, että umpeen kasvavien elinympäristöjen suojelutarve sekä suojelukohteiden mahdollisimman tehokas sijoittelu ympäristöön vaatisi ymmärtämystä niittyjen syntymekanismeista.

– Näin lyhytaikaisten elinympäristöjen määrä ja sijainti voidaan ottaa huomioon suojelun suunnittelussa. Mitä vähemmän tilapäisiä elinympäristöjä syntyy, sitä tärkeämpää on se, että suojelukohteet sijaitsevat lähellä toisiaan.

______________________________

Henna Fabritius väittelee tänään kello 12 Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa aiheesta “Temporal habitat dynamics and conservation planning – The case of the false heath fritillary”.

Väitöskirja sähköisessä muodossa

Linkit

Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta

Suurtutkimus kertoo lintujen reagoivan ilmastonmuutokseen – perinteiset suomalaiset lajit häviäjien joukossa

a0929819-9840-4cbf-b6d1-8d0d575fd3c1-main_image

Sepelkyyhky on toistaiseksi hyötynyt ilmastonmuutoksesta. Kuva: Aleksi Lehikoinen / Luomus

Uusi yhteiseurooppalainen tutkimus kertoo ilmastonmuutoksen vaikuttavan lintuihin. Poikkeuksellisen laaja aineisto koostuu yli 50 000 lintuharrastajan ympäri Eurooppaa keräämästä aineistosta lähes kahden vuosikymmenen ajalta. Osa lajeista näyttää hyötyvän lämpenevästä ilmastosta. Suomen ja muiden pohjoisten alueiden ilmastoon sopeutuneet linnut kuuluvat kuitenkin ilmastonmuutoksen häviäjiin.

Tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos heikentää Suomessa muun muassa niittykirvisen ja urpiaisen pesimäkantoja. Kärsijöihin kuuluvat myös kaukomuuttajat, jotka talvehtivat tropiikissa ja joutuvat muuttomatkallaan elinympäristöjen ja ilmaston muutoksen ristipaineeseen. Maatalousympäristöön erikoistuneet lajit, kuten kiuru, ovat myös yleisesti ahdingossa Euroopassa tehostuneen maankäytön takia.

Artikkelin kirjoittamiseen osallistunut Luomuksen akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen uskoo, että uuden tiedon avulla voidaan arvioida Euroopan lintukantojen tulevaisuutta sekä tehdä konkreettisia toimenpiteitä.

– Nyt on tärkeää auttaa kaiken heikoimmassa asemassa olevia lajeja. Samaan aikaan kun ilmasto muuttuu, myös elinympäristöjä hyödynnetään yhä voimakkaammin. Lintuja auttaisi eniten siirtyminen nykyistä ympäristöystävällisempään maa- ja metsätalouteen.

Tutkimuksen mukaan osa paikkalinnuista ja lähimuuttajista, kuten tikli ja sepelkyyhky, voivat hyötyä leudommista talvista alentuneen kuolleisuuden myötä sekä pidentyneestä lisääntymiskaudesta. Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutoksesta hyötyviä lajeja on kuitenkin selvästi vähemmän kuin siitä kärsiviä.

6c8eb198-8492-4071-99cd-6880fc9e614d

Urpiainen on taantunut niin Suomessa kuin monessa muussa Euroopan maassa. Kuva: Aleksi Lehikoinen / Luomus.

Lehikoisen mukaan tutkimus on samalla osoitus kansalaistieteen voimasta.

– Lintuharrastajat ovat keränneet vuosikymmeniä luotettavaa tietoa tutkijoille. Pitkäaikaisaineistot ovat kallisarvoisia, ja kansainvälinen yhteistyö on nyt ajankohtaisempaa ilmastonmuutoksen tutkimuksessa kuin koskaan.

Arvostetussa Global Change Biology -sarjassa julkaistu tutkimus European birdwatchers unravel how birds respond to climate change on toteutettu 18 maan yhteistyönä osana Euroopan laajuista European Bird Census Council – linnustonseurantaverkostoa. Tutkimuksen vetämisestä vastasi Center for Macroecology, Evolution and Climate Kööpenhaminan yliopistosta.

Aleksi Lehikoisen tutkimusryhmän tuloksia esitellään myös Luonnontieteellisessä museossa marraskuussa avattavassa Muutosta ilmassa -näyttelyssä.

Linkit

Kasvitieteelliset puutarhat Facebookissa

Luonnontieteellinen museo Facebookissa

LUOMUS Twitterissä

LUOMUS

Kysely: Ylivoimainen enemmistö Saimaan asukkaista tehostaisi saimaannorpan suojelua

2015-10-20 12_44_53-wwf.fi_mediabank_7820.pdf

Suomalaiset, etenkin Saimaan alueen asukkaat, suhtautuvat saimaannorpan suojeluun erittäin myönteisesti. Asia selviää WWF:n teettämästä kyselytutkimuksesta. Kyselyssä kartoitettiin ihmisten näkemyksiä liittyen saimaannorpan suojeluun ja norpan turvaksi säädettyihin kalastusrajoituksiin, joiden tulevaisuudesta neuvotellaan parhaillaan. Verkkokalastus on lyhyellä tähtäimellä suurin yksittäinen uhka äärimmäisen uhanalaisen saimaannorpan tulevaisuuden kannalta.

TNS Gallup haastatteli lokakuun alussa WWF:n toimeksiannosta tuhatta suomalaista, joista kolmesataa asui Saimaan alueella. Kyselyn mukaan 79 % kaikista vastaajista suhtautuu myönteisesti siihen, että verkkokalastusta rajoitetaan lainsäädännöllä saimaannorpan suojelemiseksi. Saimaan alueen asukkaiden keskuudessa luku on kuitenkin vielä suurempi, 83 %.

”Merkittävää kyselyn tuloksissa on se, että Saimaan asukkaat suhtautuvat norpan suojeluun jopa muita suomalaisia myönteisemmin. Tätä ei aina huomaa, sillä Saimaalla on äänekäs vähemmistö, joka vastustaa norpan suojelemiseksi säädettyjä verkkokalastusrajoituksia. Hiljaisen, norpan suojeluun myönteisesti suhtautuvan, enemmistön ääni jää liian usein kuulematta”, WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen sanoo.

Saimaan alueen asukkaista 88 % kieltäisi norpalle vaaralliset pyydykset (esimerkiksi riimuverkot, liian vahvalankaiset verkot ja pitkäsiimat) saimaannorpan esiintymisalueella kokonaan ja 91 % on sitä mieltä, että norpan kuuttien suojaksi määritellyn verkkokalastuskieltoalueen tulisi kattaa kaikki tunnetut paikat, joissa poikasia on syntynyt. Lisäksi 75 % Saimaan alueen asukkaista jatkaisi kuuttien suojaksi määriteltyä verkkokalastuskieltoa kuukaudella kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun. Kaikki nämä luvut ovat koko Suomen keskiarvoa korkeampia.

Kyselyn mukaan Saimaan alueella asuvista 6 % kalastaa tällä hetkellä verkoilla. Hieman suurempi joukko, 17 %, on harrastanut verkkokalastusta joskus. Lähes kolme neljäsosaa (74 %) Saimaalla nyt tai joskus verkkokalastusta harrastaneista olisi kuitenkin valmiita luopumaan vapaaehtoisesti verkkokalastuksesta jatkossa norpan suojelemiseksi.

Saimaan asukkaiden todelliset mielipiteet näkyviin

Saimaannorpan suojaksi säädettyjen verkkokalastusrajoitusten tulevaisuudesta neuvotellaan parhaillaan. Maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä on kuullut Saimaan alueen asukkaita avoimen verkkokyselyn kautta. Kysely sulkeutui 18. lokakuuta eikä tuloksia ole vielä julkaistu.

”Kaikille avoimessa kyselyssä on riskinä, että siihen vastaavat innokkaimmin jo valmiiksi äänekkäät kalastusrajoitusten vastustajat. Niinpä halusimme itse teettää edustavan kyselyn, jossa kaikkien suomalaisten ja erityisesti alueen asukkaiden ääni todella kuuluu”, Luukkonen sanoo.

Maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä tekee esityksensä kalastusrajoituksista marraskuun 2015 loppuun mennessä.

”Teettämämme kyselyn tulokset osoittavat kiistattomasti, että ylivoimainen enemmistö suomalaisista, ja etenkin Saimaan asukkaista, haluaa suojella saimaannorppaa sukupuutolta. Toivottavasti päättäjät kuuntelevat, ja norpan suojelemiseksi säädetään riittävät rajoitukset”, Luukkonen sanoo.

Lisätietoja:

Tutustu kyselyn tuloksiin: http://wwf.fi/mediabank/7820.pdf

Suomessa rengastetusta linnusta saatiin kaikkien aikojen pohjoisin havainto

052f1f42-6c13-49a7-a5ac-e7ac67e5470e

Rengastettu merisirri Jurmossa. Kuva: Avescapes / Roni Väisänen

Turun saaristossa Jurmon lintuasemalla rengastettu merisirri on tavattu Norjan Huippuvuorilla Pohjoisella jäämerellä. Lintuharrastajat William Velmala ja Roni Väisänen rengastivat jouluna 2013 linnun, joka saa kunnian olla pohjoisin havainto Suomessa rengastetusta linnusta Helsingin yliopiston rengastustoimiston yli satavuotisen historian aikana.

Tieto heinäkuisesta havainnosta varmistettiin rengastustoimistossa viime viikolla. Huippuvuorilta merisirri on toivottavasti jo lähtenyt etelämmäksi, sillä 80. leveyspiirillä kaamos alkaa lokakuussa ja ulottuu helmikuun puoliväliin.

– Merisirrit talvehtivat pääasiassa eteläisellä Itämerellä ja Länsi-Euroopassa, mutta pysähtyvät muuttomatkalla levähtämään ja ruokailemaan Suomen rannikolla, josta ne jatkavat matkaa kelien kovetessa, sanoo Luomuksen tutkija Kaisa Välimäki.

Ilmaston lämpeneminen on saanut monet linnut talvehtimaan aiempaa pohjoisempana. Ilmastonmuutos tuo meille uusia lajeja, mutta Välimäen mukaan osa Pohjois-Suomen lajeista vastaavasti vetäytyy ja saattaa kadota meiltä kokonaan.

fe641f42-72db-4214-86c3-6c4a12da4e41

Suomen pohjoisin rengastuslöytö norjalaistutkijoiden kuvaamana Huippuvuorilla. Kuva: Lydia Messingfeld

Esimerkiksi jo nyt monet Tunturi-Lapin lajit, mukaan lukien Suomessa harvalukuisena pesivät merisirrit, ovat taantuneet ja niiden levinneisyysalueet ovat siirtyneet pohjoisemmaksi. Merisirri saattaakin ilmastonmuutoksen seurauksena hävitä meiltä kokonaan pesimälajina, mutta siirtyä vakituiseksi talvehtijaksi.

Vuosina 2011 – 2015 Jurmossa on rengastettu kiikareilla luettavilla kirkasvärisillä lukurenkailla 157 merisirriä. Rengastuksen avulla on selvitetty lajin aiemmin tuntemattomia muuttoreittejä ja talvehtimisalueita. Aiemmin Jurmossa rengastettuja merisirrejä on nähty Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa.

– Kesäaikainen havainto äärimmäisen pohjoiselta pesimäalueelta viittaa siihen, että meillä talvella nähtävät linnut pesivät Huippuvuorilla, sanoo Velmala.

Huippuvuorilla pesivät merisirrit siis kulkevat Suomessa muuttomatkoillaan, mutta missä Suomen tuntureilla pesivät linnut talvehtivat on sen sijaan vielä arvoitus.

Suomessa on rengastettu vuodesta 1913 lähtien yli 11 miljoonaa lintua. Reilun sadan vuoden aikana Luomuksen rengastustoimisto on saanut renkaan saaneista linnuista 1,2 miljoonaa tapaamisilmoitusta. Rengastuksista saatua tietoa käytetään muun muassa ilmastonmuutoksen tutkimukseen, jota esitellään Luonnontieteellisessä museossa marraskuussa avattavassa Muutosta ilmassa -näyttelyssä.

Linkit

Kasvitieteelliset puutarhat Facebookissa

Luonnontieteellinen museo Facebookissa

LUOMUS Twitterissä

LUOMUS