Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Pihabongauksessa kerätään taas tietoja talvilinnuista

mustarastas-ari-nordstrom

Mustarastas Kuvaaja: Ari Nordström

BirdLife Suomi järjestää 30.–31.1. perinteisen Pihabongaus-tapahtuman. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla ja havainnot ilmoitetaan BirdLifelle.

Pihabongaus on Suomen suurin lintutapahtuma. Se on järjestetty tammikuun viimeisenä viikonloppuna vuodesta 2006 lähtien. Viime vuoden Pihabongauksessa 23 000 ihmistä tarkkaili lintuja lähes 15 000 pihalla ympäri maan. Kaikkiaan havaittiin yli 100 lintulajia ja noin 800 000 lintuyksilöä.

Osallistuakseen Pihabongaukseen ei tarvitse olla lintuharrastaja, eikä Pihabongaus ole kilpailu. Tavoitteena on ennen kaikkea innostaa tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Tapahtuman suojelijana on tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.

Pihabongauksen tuloksista saadaan arvokasta tietoa maamme talvisen linnuston muutoksista. Viime vuonna etenkin pihlajanmarjoja syövät linnut olivat tavattoman runsaita. Tänä vuonna marjalinnut ovat kateissa ja ruokintapaikoilla jännitetään, miten viime kesän huonosti menneet pesinnät ja vuodenvaihteessa alkanut kova pakkasjakso näkyvät lintujen määrissä.

Tapahtumaviikonloppuna tehdyt havainnot voi ilmoittaa osoitteessa www.pihabongaus.fi tai postikortilla. Osallistujien kesken arvotaan lintuaiheisia palkintoja. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 1.2. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana.

 

OSALLISTUMISOHJEET LYHYESTI

Hauskaa, helppoa, hyödyllistä ja siihen kuluu vain tunti!

Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa ja missä tahansa Suomessa. Pihabongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua.

 

  • Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 30. tai sunnuntaina 31. tammikuuta.
  • Tunnista havaitsemasi lintulajit.
  • Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
  • Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle viimeistään perjantaina 5.2. joko osoitteessa www.pihabongaus.fi tai postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.

 

Ilmastonmuutos lisää Suomessa talvehtivien vesilintujen määrää

7862a77d-0af2-401a-97b3-87d507c868b8-main_image

Talvehtivia tukkasotkia saaristossa (kuva: Aleksi Lehikoinen)

Suomessa talvehtivien vesilintujen määrä on lisääntynyt 1980-luvulta lähtien paljon nopeammin kuin pesimäkannanmuutosten perusteella voisi olettaa. Esimerkiksi tukkasotkan, telkän ja kala- ja harmaalokin talvikannat ovat runsastuneet monikymmenkertaisesti suhteessa maassamme pesivän kannan kokoon. Tuore tutkimus osoittaa tämän johtuvan todennäköisesti ilmaston lämpenemisen aiheuttamasta ankarien jäätalvien vähenemisestä. Avovedestä riippuvaiset vesilinnut pystyvät talvehtimaan yhä lähempänä pohjoisia pesimäalueitaan.

Valtaosa Suomen pesimälinnuista muuttaa etelään talvea pakoon. Noin neljännes lajeista muuttaa kuitenkin vain osittain, jolloin osa kannasta talvehtii Suomessa. Vesilinnuista yhä isompi osa jää talvehtimaan, kun taas maalintujen talvikantojen ja kesäaikaisten pesimäkantojen suhde on pysynyt samana.

Monien maalintujen, kuten mustarastaiden, sinitiaisten ja naakkojen, talvikannat ovat runsastuneet voimakkaasti. Lajien pesimäkannat ovat kuitenkin kasvaneet samassa suhteessa, joten talvehtivan kannan osuus ei ole muuttunut.

Maa- ja vesilintujen talvehtijamäärät riippuvat pitkälti ravinnon saatavuudesta.

– Monien osittaismuuttajien jääminen Suomeen on kiinni kuusen, koivun ja pihlajan siemensadosta eivätkä satomäärät ole juuri muuttuneet viime vuosikymmeninä, kertoo tutkija Kalle Meller Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta.

Hyvinä siemenvuosina Suomessa talvehtii runsaasti muun muassa räkättirastaita, pikkukäpylintuja ja urpiaisia, kun taas siementen katovuosina talvehtijamäärät ovat vähäisiä.

Jääpeitteen muodostuminen estää vesilintujen ravinnonhankinnan ja kaikkien ruokailualueiden jäädyttyä on talvehtiminen Suomessa mahdotonta. Toisaalta siemeniä syövillä ja ruokintapaikkojen tarjontaa hyödyntävillä lajeilla lämpötila ei juuri vaikuta ravinnon saatavuuteen ja sitä kautta talvehtimismahdollisuuksiin.

Ilmastonmuutos lisää Suomen vastuuta talvehtivista vesilinnuista

Vaikka lämpenevä ilmasto saattaa vaikuttaa maalintujen talvehtimismahdollisuuksiin esimerkiksi pienentämällä puiden siemensatoa tai lumipeitteen paksuutta, ovat nämä vaikutukset vaikeammin nähtävissä ja ennustettavissa kuin ilmastonmuutoksen selkeä suora vaikutus talvehtiviin vesilintuihin.

– Lämmenneiden talvien takia Suomella on yhä suurempi vastuu talvehtivien vesilintujen suojelusta. Tämä tulisi ottaa huomioon muun muassa suojelualueiden suunnittelussa ja metsästyssäädöksissä, muistuttaa Meller.

Suomessa talvensa viettävien vesilintujen tärkeimmät esiintymisalueet selvitetään ja kokonaismäärää pyritään arvioimaan ensimmäistä kertaa nyt tammikuussa 2016.

Tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin 27 osittaismuuttajan talvi- ja pesimäkantoja Suomessa vuosina 1987–2011 perustuen Luomuksen koordinoimiin ja vapaaehtoisten lintuharrastajien tekemiin laskentoihin. Tulokset julkaistiin arvostetun Journal of Animal Ecology -sarjan verkkosivuilla, ja tutkimus tehtiin yhteistyössä Luomuksen, Jyväskylän yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen kanssa.

Eteläsuomalaiset metsälintuyhteisöt yksipuolistuvat

punakylkirastas556Web
Punakylkirastas näyttää kärsivän ilmastonmuutoksesta ja sen esiintymisalueet ovat siirtyneet kohti pohjoista. Kuva Jorma Tenovuo.

 

Monet metsiemme lintulajit ovat vähentyneet viime vuosikymmeninä. Juuri ilmestyneen tutkimuksen mukaan eteläsuomalaisen talousmetsäalueen lintujen kokonaisparimäärä väheni noin 18 prosenttia 22 vuoden aikana. Lajien populaatioiden pieneneminen johtui osalla lajeista, kuten pajulinnulla ja punakylkirastaalla, ensisijaisesti ilmastonmuutoksesta ja osalla, esimerkiksi peipolla ja vihervarpusella, metsätaloudesta. Hömötiaisen taantumisen syynä oli sekä ilmastonmuutos että metsätalous. Runsastuneet lajit, talitiainen ja sinitiainen, ovat yleisiä eteläisiä lajeja, jotka hyötyvät ilmastonmuutoksesta ja ihmistoiminnasta monin tavoin.

Monet metsiemme tyypillisimmät lintulajit ovat vähentyneet viime vuosikymmeninä. Vähenemisen syyt ovat vielä osin epävarmoja. Juuri ilmestyneen tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia, missä määrin populaatioiden muutokset johtuvat ilmastonmuutoksesta sekä missä määrin metsätaloudesta tai muusta ihmistoiminnasta. Lajien populaatiomuutoksia selvitettiin talousmetsissä lintulaskennoilla täsmälleen samoilla paikoilla vuosina 1993–2015. Tuloksia verrattiin suojelualueilla tehtyihin lintulaskentoihin.

Ilmastonmuutos ja metsätalous yksipuolistavat metsälintuyhteisöä

Talousmetsäalueella lintujen kokonaisparimäärä väheni 18 prosenttia vuodesta 1993 vuoteen 2015, eli vajaan prosentin (0,9 %) vuosittain. 12 runsaimmasta lajista seitsemän taantui, neljällä lajilla ei havaittu muutoksia ja yksi laji runsastui. Taantuneista lajeista peipon, vihervarpusen ja hippiäisen populaatiot eivät vähentyneet suojelualueilla. Näiden lajien väheneminen talousmetsissä johtui ensisijaisesti lajien suosimien vanhojen kuusivaltaisten metsien avohakkuista.

”Kolme talousmetsissä taantunutta lajia, pajulintu, punakylkirasta ja metsäkirvinen, vähenivät myös suojelualueilla todennäköisesti ilmastonmuutoksen seurauksena. Nämä lajit ovat aiemmin hyötyneet vanhojen metsien hakkuista ja runsastuneet hakkuiden seurauksena syntyneissä nuorissa tai harvennushakatuissa metsissä. Näiden lajien runsauden painopiste on myös siirtynyt pohjoista kohti ilmastonmuutoksen myötä.” toteaa johtava tutkija Raimo Virkkala Suomen ympäristökeskuksesta.

Hömötiainen väheni voimakkaasti sekä talousmetsissä että suojelualueilla, ja lajin taantuminen johtuu sekä metsätalouden että ilmastonmuutoksen vaikutuksesta. Punakylkirastas ja hömötiainen ovat vähentyneet myös muualla Euroopassa. Ne on luokiteltu EU:n alueella Punaisen Listan lajeina uhanalaisiksi, luokkaan vaarantunut.

Talitiainen oli ainoa yleisimmistä lajeista, joka selvästi runsastui talousmetsissä. Myös sinitiainen runsastui voimakkaasti tutkimusjakson aikana ja oli jo tutkimusjakson loppuvuosina metsien yleisimpiä lajeja. Tali- ja sinitiainen ovat eteläisiä lajeja, jotka ovat hyötyneet ihmistoiminnasta ja ilmaston lämpenemisestä monin tavoin. Lisääntyneen talviruokinnan avulla tali- ja sinitiaiset selviytyvät talvista entistä paremmin. Metsien rehevöityminen suosii tali- ja sinitiaista, jotka voivat myös pesiä hakkuualueiden säästöpuuhaapojen koloissa.

Tutkimus on julkaistu Biodiversity and Conservation -tiedesarjassa: Virkkala R. 2016: Long-term decline of southern boreal forest birds: consequence of habitat alteration or climate change? Biodiversity and Conservation  

Linnut siirtyvät hitaammin kuin Suomen ilmasto muuttuu

1a9ca2fb-1660-4b7d-adb3-a611beb2b558-main_image

Hömötiaisen populaation tiheyden painopiste on yli 150 kilometriä koilisemmassa kuin 30 vuotta sitten. Kuva: Aleksi Lehikoinen

Tuore tutkimus paljastaa, että Suomen lintujen populaatiot eivät siirry yhtä nopeasti kuin ilmasto-olojen muutoksen perusteella voisi olettaa. Lintulajien populaatiot ovat siirtyneet pohjoiskoilliseen keskimäärin 37 kilometriä eli noin puolitoista kilometriä vuodessa 1980-luvulta 2010-luvulle. Samanaikaisesti lajeille sopivat ilmasto-olot ovat siirtyneet keskimäärin peräti 186 kilometriä.

Mikäli maamme lintupopulaatiot seuraisivat suoraan lämpötiloissa tapahtuvia muutoksia, ne siirtyisivät Etelä- ja Keski-Suomessa kohti koillista. Lapissa suunta taas kääntyisi luoteeseen, koska kylmimmät alueet löytyvät Käsivarresta. Tutkimuksessa kävi kuitenkin ilmi, että lajien populaatioiden siirtymissuunnissa on suuria eroja.

Metsissä elävien lajien ja Suomessa talvehtivien lintujen populaatiot ovat keskimääräisesti siirtyneet kohti koillista. Esimerkiksi metsien kuusi- ja hömötiaisen sekä pikkukäpylinnun populaatioiden tiheyden painopiste on siirtynyt keskimäärin yli 150 kilometriä koilliseen. Muuttolinnuilla ja maatalousympäristössä viihtyvillä lajeilla populaatioiden siirtymissuunnassa on puolestaan runsaasti vaihtelua, ja osa lajeista on siirtynyt kohti länttä ja luodetta.

– Metsälajeilla löytyy sopivaa elinympäristöä halki koko Suomen, jolloin elinympäristö ei rajoita lajien leviämistä samalla tavalla kuin pelloilla elävillä lajeilla, kertoo akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta.

Ympäri vuoden Suomessa pysyvät lajit pystynevät puolestaan paremmin seuraamaan myös talviaikaista ilmastonmuutosta toisin kuin muuttolinnut, joilla vaihtelevat ilmasto-olot muuttoreitinkin varrella hankaloittavat leviämistä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 128 lintulajin pesimäaikaisen tiheyden ja näiden levinneisyysalueella olevien lämpötilaolojen siirtymistä Suomessa.

– Ehkä tukalimmassa tilanteessa ovat tuntureiden linnut kuten kiiruna. Ne voivat siirtyä ainoastaan ylemmäksi kohti tunturin lakiosaa, tai Norjan ja Ruotsin puolella sijaitseville korkeammille tuntureille, kertoo johtava tutkijaRaimo Virkkala Suomen ympäristökeskuksesta.

Kun tutkitaan lajien populaatioiden siirtymistä, on otettava huomioon ilmastonmuutoksen lisäksi lajien elinympäristövaatimukset ja muuttokäyttäytyminen. Tutkimus on julkaistu arvostetussa Global Change Biology -tiedesarjassa, ja se perustuu lintuharrastajien 1970-luvulta lähtien keräämään linjalaskenta-aineistoon, joka koostuu lähes 800 000 lintuhavainnosta.

Alkuperäisjulkaisu North by north-west: climate change and directions of density shifts in birds
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/gcb.13150/abstract

Reppulintu pakenee Lapin talvea Somaliaan

8ae7de39-e766-4b51-9256-02ec12bc57cd-main_image

Vesipääskykoiras lennossa Kuva: Jarkko santaharju

Kun Kilpisjärvellä kesällä 2014 kevyen valopaikanninrepun selkäänsä saanut vesipääsky palasi kotilammelleen, paikantimen tiedot paljastivat sen lentäneen talveksi Kaspianmeren kautta Somalian rannikolle. Tuoreiden tietojen mukaan Arabianmeri onkin pohjoismaalaisten vesipääskyjen tärkein talvehtimisalue.

Suomalaisten vesipääskyjen talvehtimisalueet ja muuttoreitit ovat aikaisemmin olleet mysteeri, koska ulapalla talvehtivasta lajista on vaikea saada rengaslöytöjä.

Suomessa vesipääsky pesii pääasiallisesti Lapin kosteikoilla. Lajin erityinen piirre on, että munien haudonnasta ja poikasten hoidosta vastaa koiras. Naaraat osallistuvat pesintään munimalla neljä munaa. Vesipääskyn pesimäkanta on pienentynyt, ja lintu on luokiteltu Suomessa uhanalaiseksi. Syitä lajin taantumiseen ei tunneta, mutta uusien tulosten uskotaan auttavan tutkijoita niiden jäljille.

– Koska laji on riippuvainen kosteikoista, maankäytön muutokset, esimerkiksi lampien kuivaaminen pelloiksi muuttoreitin varrella Kaakkois-Euroopassa ja Lähi-idässä ovat todennäköisesti vaikuttaneet muutto-olosuhteisiin, toteaa Suomea pohjoismaisessa tutkimuksessa edustava tutkija, Kaisa Välimäki Helsingin yliopistosta.

Valoisan ajan pituutta mittaavat pienet valopaikantimet ovat mahdollistaneet tutkimukset myös niillä lajeilla, joiden selkään paljon virtaa tarvitsevat ja aktiivisesti tietoa lähettävät paikantimet ovat liian painavia. Tekniikka on toistaiseksi kallista, ja tutkimus onkin saatu toteutettua ulkopuolisen rahoituksen avulla.

661d42c2-1df1-4dd1-b592-29132085c593

Vesipääskykoiras Kuva: Heikki Eriksson / Avescapes

e1ef6b20-6d6b-4c32-b3fd-6c3378a708c4

Vesipääskyn poikanen Kuva: Heikki Eriksson / Avescapes

 

– Uhanalaisten lintulajien huonosti tunnettujen muuttoreittien selvittäminen on tärkeä osa suojelutyötä ja siksi tahdoimme osallistua tähän projektiin, sanoo Mikko Kataja tutkimuksen paikanninlaitteet kustantaneesta Foto-Fennicasta.

Vesipääskyjen muuttoreittien selvittäminen saa jatkoa ensi kesänä. Tällöin tutkimusryhmä toivoo saavansa takaisin lisää paikantimia kantavia lintuja, jotka ovat selvinneet pitkästä ja vaativasta muuttomatkasta ja talvehtimisesta Arabianmeren ravintorikkailla vesillä, ulapalla kelluen ja planktonia vedenpinnalta napsien.

Uudet paikantimet voivat antaa tarkempaa tietoa muuton nopeudesta, vaihtoehtoisista muuttoreiteistä ja lintujen liikkeistä talvehtimisalueilla.

Valopaikantimet ovat pieniä, valoisan ajan pituutta mittaavia laitteita. Auringon nousu- ja laskuajan perusteella voidaan linnun sijainti päätellä noin ~200 km tarkkuudella. Koska laitteet eivät lähetä aktiivisesti tietoa, pitää lintu saada kiinni datan purkamiseksi. Paikantimen saaneista linnuista twiitataan aihetunnisteella #reppulinnut

Susien DNA-tietoja julkaistaan uudistetussa riistahavainnot.fi-verkkopalvelussa

2015-12-16 14_31_51-Program Manager

Luonnonvarakeskus (Luke) julkaisee avoimessa karttapohjaisessa verkkopalvelussa susien DNA-analyyseista saatuja yksilöintitietoja. DNA-analyysin perusteella saadaan tarkentuva kuva tietyn alueen susireviireistä, laumojen määrästä ja niissä olevien yksilöiden vähimmäismäärästä.

Riistahavainnot.fi-palvelussa esitetään alueelta tunnistetut susiyksilöt ja missä tietty yksilö on näytteiden perusteella tavattu. Lisäksi kerrotaan näytteen perusteella selvinnyt sukupuoli ja laji (susi, koira tai koirasusi). Näytteen lähettäneet voivat etsiä palvelusta seurantanumeroiden perusteella näytteiden tulokset.

Luke ja Suomen riistakeskus keräävät tietoa susiyksilöistä DNA-analyyseilla kolmevuotisessa hankkeessa. DNA analysoidaan susien ulostenäytteistä, joita kerätään vuosittain erikseen sovituilla alueilla. Lisäksi DNA määritetään metsästetyistä, poliisin luvilla ammutuista, kuolleena löydetyistä sekä pannoitetuista susista. Aluksi palvelussa julkaistaan hanketta edeltäneet Lounais-Suomessa vuosina 2013–2015 kerättyjen ulostenäytteiden tulokset. Jatkossa julkaistaan hankkeessa saatuja tuloksia niiden valmistuessa, ensimmäiset tammikuun 2016 aikana.

Riistahavainnot.fi-palvelun ulkoasua on uudistettu, ja se on nyt entistä käyttäjäystävällisempi. Kehitystyötä jatketaan, ja esimerkiksi ruotsinkielinen versio on tulossa. Palvelussa esitetään myös suurpetoyhteyshenkilöiden ilmoittamat suurpetohavainnot viimeisten kahden kuukauden ajalta omalla sivullaan. Lisäksi palvelussa voi tarkastella aiempina vuosina pannoitettujen susien reviirejä sekä pantasusien paikannustietoa.

DNA-analyysi on tärkeä lisä susikannan arviointiin, joka perustuu pitkälti susihavaintoihin ja pantaseurantoihin. Hankkeen rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö ja DNA-analyysit tuottaa Turun yliopiston Evoluutiobiologian sovelluskeskus.

Linkki riistahavainnot.fi-verkkopalveluun

Suomenselän metsäpeurat vaeltavat talvilaitumille – varovaisuutta liikenteessä

843d2aa4-9d0f-46e9-9799-f1a2c077a74b-main_image

Kuva: Petri Timonen / Luonnonvarakeskus

Metsäpeurat ovat maastohavainnoista ja GPS-pantaseurannoista saatujen tietojen mukaan aloittaneet vaelluksensa kohti talvilaidunalueita. Vaelluksen huippu kestää noin kaksi viikkoa. Tänä aikana liikennekolaririski kasvaa vaellusreitillä olevilla tieosuuksilla.

Suomenselän metsäpeurat elävät kesäkauden laajalla alueella Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Pohjois-Pohjanmaan suoalueilla, pohjoisimmat yksilöt aina Pyhännän, Vaalan ja Rantsilan välisellä alueella. Talvikaudeksi metsäpeurat kerääntyvät pinta-alaltaan suppeammille talvilaitumille. Viime vuosina Suomenselän metsäpeurojen talvilaitumien ydin on sijainnut Lappajärven itä- ja pohjoispuolella.

Talvilaitumille siirtyvät metsäpeurat lisäävät kolaririskiä erityisesti Valtatie 13:lla, Kyyjärven ja Vetelin välisellä osuudella, sekä Valtatie 16:lla, Kyyjärven ja Alajärven välisellä osuudella. Kantatie 68 on niin ikään riskialtista aluetta, erityisesti Alajärveltä Vimpeliin ja edelleen Lappajärveltä Evijärvelle. Kolarivaara on suuri myös pienemmillä tieosuuksilla, erityisesti Räyrinki-Sääksjärvi-tiellä Patanan seutuvilla. Näillä tieosuuksilla riski on suurin nimenomaan vaellusaikaan, mutta koska alue on talvilaitumien ydinaluetta, on kolarivaara olemassa koko talvikauden.

Autoilijoiden tulee olla tarkkaavaisia ja alentaa ajonopeuksia talviaikaan erityisesti riskialueilla. Tyypillisesti metsäpeurat vaeltavat laumoittain, jolloin laumassa saattaa olla kymmeniä eläimiä. Jo eläinten lumiset jäljet tiellä ennakoivat metsäpeurojen liikkumista lähistöllä.

Suomenselän metsäpeurakannan koko oli Luonnonvarakeskuksen keväällä 2015 tekemien laskentojen mukaan noin 1300 yksilöä.

Yleiset metsälinnut vähenevät eteläisessä Suomessa

a8ecce74-8101-4566-9112-2df4ef9129cd-main_image

Sirittäjä Kuva: Aleksi Lehikoinen / Luomus

Monien metsälintujen pesimäkannat ovat pienentyneet merkittävästi viimeisen 30 vuoden aikana Etelä- ja Keski-Suomessa. Lintujen väheneminen näkyy etenkin tarkastelujakson viimeisen 15 vuoden aikana. Tutkijat uskovat kannanmuutosten johtuvan todennäköisimmin sekä metsätaloudesta johtuvasta metsärakenteen muutoksesta että ilmastonmuutoksesta.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 32 yleisen metsälintulajin kannankehitystä. Lajien elinympäristön valinta vaikutti kannankehitykseen. Mitä enemmän laji suosii varsinaista metsää suhteessa pensaikkoihin ja avohakkuisiin, sitä voimakkaammin laji on taantunut. Varttuneita metsiä suosivat lajit vähenivät tutkimusjakson aikana noin viidenneksellä. Esimerkiksi sirittäjällä ja hömö- ja töyhtötiaisella taantuminen on ollut kuitenkin huomattavasti voimakkaampaa.

– Tämä on huolestuttava merkki, sillä kyse on monista yleisistä suomalaisista laululinnuista, eikä pelkästään vanhaan metsään erikoistuneista lajeista, kertoo tutkija Sara Fraixedas Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta.

Tutkimuksen tuloksilla on selvä yhteiskunnallinen viesti.

– Mikäli metsien hyödyntämistä lisätään, kuten nykyinen hallitus on suunnitellut, se vaikuttaa todennäköisesti entistä negatiivisemmin yleisten metsälintujen runsauteen, tarkentaa akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen Luomuksesta.

Tulokset osoittavat lisäksi, että karuja metsiä suosivien eli pääsääntöisesti pohjoisten lintulajien kannat ovat taantuneet voimakkaammin kuin rehevissä metsissä viihtyvien eteläisten lajien kannat. Pohjoiset lajit ovatkin usean uhkatekijän ristitulessa. Tämä tukee tutkimuksia, joiden mukaan ilmastonmuutos siirtää lajien runsautta kohti pohjoista, jolloin pohjoiset lajit harvinaistuvat ja eteläiset runsastuvat.

Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Luomuksen ja Aronia instituutin kanssa, ja se on julkaistu kansainvälisen Ornis Fennica-tiedelehden verkkosivuilla. Tutkimus perustuu Luomuksen koordinoimaan ja lintuharrastajien keräämään linja- ja pistelaskenta-aineistoon.

Alkuperäisjulkaisu Population trends of common breeding forest birds in southern Finland are consistent with trends in forest management and climate change:
http://www.ornisfennica.org/pdf/early/Fraixedas.pdf

KORKEASAAREN ELÄINTEN JOULULAHJATOIVEET – MITÄ PUOLIVUOTIAS AMURINLEOPARDI TARVITSEE?

23580460865_83f39603dd_z

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2015) Helsinki Zoo archives

Tänä jouluna myös Korkeasaaren eläimiä voi muistaa lahjoilla. Eläintarhan verkkosivuille on avattu  joululahjakeräys, jonka kautta lahjaksi annetuilla varoilla eläintenhoitajat ostavat kullekin lajille mieluisimmat joululahjat. Eläintarhan eläimille ne ovat virikkeitä, villieläinsairaalaan ruokaa ja lääkkeitä. Keräys on käynnissä joulukuun ajan ja lahjat jaetaan eläimille talven ja kevään mittaan.

 

Joululahjan voi osoittaa suosikkieläimilleen. Lahjatoivelistat ovat jo valmiina toteuttamista odottamassa. Kissapedoista nuorin, puolivuotias amurinleopardi, testaa uteliaan pennun innolla kaikkia saalistusharjoituksiin liittyviä leluja lintujen pyydystysyritysten ja emon väijymisen ohessa. Papukaija viihtyy aivopähkinän parissa ja villihevonen nauttii rapsutusmatosta.

 

Joululahjoja toivovat Villieläinsairaalan potilaat, apinat ja papukaijat, hevoset ja vuohet, pesukarhut, saukot, vesikot ja näädät, karhut tai Kissalaakson asukkaat. Lahjojen hinnat ovat 5–20 euroa ja niitä voi antaa useamman kerralla. Joululahjasivu löytyy osoitteesta korkeasaari.fi/elainten-joululahjat. Keräyksen järjestää Korkeasaaren ystävät ry.

 

Väitös: Aleutian tautivirus on yleinen luonnonvaraisilla näätäeläimillä

a10c1d1c-2f0d-4b59-806b-9bbaeb5c4151-main_image

Minkki. Kuva: iStock.com/Astakhova

Aleutian tautivirus (AMDV, plasmasytoosivirus) on yleinen minkeillä esiintyvä parvovirus. Aikuisilla eläimillä AMDV voi aiheuttaa kroonisen immuunivälitteisen sairauden (Aleutian tauti, plasmasytoosi) ja pennuilla akuutin kuolemaan johtavan hengitystiesairauden. Viruksella on laaja maantieteellinen levinneisyys ja tarhattujen minkkien lisäksi sitä tavataan myös luonnossa. ELL, KTK Anna Knuuttila selvittää väitöskirjatutkimuksessaan Aleutian tautiviruksen epidemiologiaa ja evolutiivisia suhteita tarhatuissa minkeissä ja luonnonvaraisissa näätäeläimissä Suomessa. Lisäksi Knuuttila kehitti uuden automatisoidun ELISA-menetelmään perustuvan testin minkin Aleutian taudin diagnostiikkaa varten.

Tartunnan saaneita minkkitiloja on vaikea saneerata, sillä virus voi säilyttää taudinaiheutuskykynsä erilaisista puhdistus- ja desinfektiotoimenpiteistä huolimatta. Lisäksi AMD-virus leviää useiden eri reittien välityksellä, eikä sitä vastaan ole tehokasta hoitoa tai rokotetta. Aleutian tautivirus aiheuttaa tarhaajille merkittäviä taloudellisia tappioita ja sillä saattaa olla merkitystä myös kotoperäisten näätäeläinlajien suojelussa.

Tarhattujen minkkien tautidiagnostiikka on 1970-luvulta lähtien perustunut AMDV-vasta-aineiden tunnistamiseen seeruminäytteestä vastavirtaimmunoelekroforeesitestillä (CIEP, ns. agartesti). Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto käynnisti Aleutian taudin hävitysohjelman vuonna 2005. Tämän vuoksi CIEP-menetelmälle tarvittiin korvaava testi, joka voitaisiin automatisoida ja joka soveltuisi suurien näytemäärien (noin 500 000–700 000 vuodessa) käsittelyyn. Minkin lisäksi AMDV kykenee tarttumaan myös muihin näätä- ja petoeläinlajeihin. Suomalaisten viruskantojen epidemiologiasta ja evolutiivisista suhteista on vain vähän tietoa, ja etenkin luonnonvaraisten näätäeläinten tilanne on tuntematon sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti.

Uusi serologinen testi AMDV-tartunnan toteamiseksi minkeissä

Knuuttila kehitti ja automatisoi uuden entsyymi-immunologiseen määritykseen perustuvan ELISA-testin AMD-viruksen vasta-aineiden toteamiseksi tarhatuissa minkeissä. ELISA-testiä varten rakennettiin uusi antigeeni yhdistelmä-DNA-tekniikkaa käyttäen. Koska CIEP-menetelmässä verinäytteenottoon käytetyt lasikapillaarit eivät soveltuneet käytettäväksi ELISA-menetelmässä, tätä tarkoitusta varten kehitettiin uusi näytteenottomenetelmä, suodatinpaperista valmistettu näytteenottokampa. Uuden ELISA-menetelmän toimivuutta verrattiin CIEP-menetelmään (ns. epätäydellinen kultainen standardi) testaamalla veri- tai seeruminäytteitä minkeistä. Uuden ELISA-testin diagnostinen herkkyys oli 96.2 % ja tarkkuus 98.4 % ja sen todettiin soveltuvan AMDV:n serodiagnostiikkaan.

Aleutian tautiviruksen epidemiologista ja fylogeneettistä tutkimusta varten kerättiin elin- ja/tai verinäytteitä tarhatuista minkeistä ja luonnonvaraisista näätäeläimistä. Näytteet tutkittiin vasta-aineiden varalta joko CIEP- tai uudella ELISA-menetelmällä. Viruksen DNA:ta todennettiin joko jo olemassa olevilla tai tätä tarkoitusta varten kehitetyillä uusilla PCR-testeillä. Tulokset analysoitiin useilla erilaisilla tilastollisilla, fylogeneettisillä ja sekvenssianalyysimenetelmillä.

AMDV-tartunta on yleinen Suomen luonnonvaraisissa näätäeläimissä

Knuuttilan tutkimuksen perusteella Aleutian tautivirusta löydettiin tiettävästi ensimmäistä kertaa mäyristä, joissa tartunta todettiin 27 %:ssa tutkituista näytteistä. Mäyrän lisäksi positiivisia näytteitä todettiin 54 %:lla villiminkeistä ja yhdellä hillerillä. Sen sijaan saukoista, näädistä, lumikoista, kärpästä ja ahmasta kerätyt näytteet olivat negatiivisia. Tartunta oli levinnyt laajalle maantieteellisesti ja positiivisia eläimiä löytyi sekä Länsi-, Etelä- että Itä-Suomen maakunnista.

Tartunnalle altistavia tekijöitä olivat eläimen laji ja näytteenottoajanjakso. Villiminkeillä oli 335-kertainen ja mäyrillä 74-kertainen suhteellinen tautipaine verrattuna muihin lajeihin ja vuosijaksona 2006–2009 suhteellinen tautipaine oli 5-kertainen verrattuna vuosiin 2010–2014. Ikä, sukupuoli ja maakunta eivät sen sijaan olleet riskitekijöitä tartunnalle.

Tarhattujen minkkien ja luonnonvaraisten näätäeläinten tartuntaketjut erillisiä

Minkkitilat eivät ilmeisesti ole, ainakaan suuressa mittakaavassa kunnan ja maakunnan tasolla, merkittävä tartunnan lähde luontoon. Vaikuttaakin siltä, että tarhattujen minkkien ja luonnonvaraisten näätäeläinten tartuntaketjut ovat pääasiassa erillisiä. Satunnaisia tartuntoja näiden välillä kuitenkin todennäköisesti tapahtuu. Suomalaisten, virolaisten ja globaalien viruskantojen fylogeneettisen analyysin perusteella AMDV-kannat jakautuvat viiteen eri geneettiseen ryhmään. Näyttää siltä, että suomalaisille tiloille virus on saapunut ainakin kolmeen eri otteeseen. Suomalaisten viruskantojen alkuperä jäi kuitenkin epäselväksi. On mahdollista, että virus on tullut Suomeen jalostuseläinten mukana muista minkinkasvattajamaista, mutta toisaalta suomalaiset kotoperäiset näätäeläimet ovat saattaneet kantaa virusta jo ennen minkkitarhauksen alkamista.

Tarhatuille ja villiminkeille tyypillisiä kantoja todettiin myös näädissä, hillereissä ja mäyrissä, joten AMDV kykenee ylittämään lajirajat. Virolaisista mäyristä löytyi kuitenkin myös hyvin poikkeava kanta, joka edustaa mahdollisesti kokonaan uutta amdoparvoviruslajia. Lukuun ottamatta tätä virolaisissa mäyrissä todettua erilaista viruskantaa ja sitä, että suomalaisista tarhatuista ja villiminkeistä löytyneet kannat näyttävät muodostavan erillisiä ryhmittymiä, selkeää jakautumista eri genoryhmiin maantieteellisen sijainnin, näytteenottoajankohdan, isäntälajin tai patogeenisuuden perusteella ei havaittu. Suomalaiset viruskannat olivat geneettisesti hyvin vaihtelevia, ja eri genoryhmien viruksia havaittiin sekä tarhatuissa että villeissä eläinpopulaatioissa.

Knuuttila kehitti uuden automatisoidun ELISA-menetelmään perustuvan testin minkin Aleutian taudin diagnostiikkaa varten. Tällä testillä on useita etuja, kuten alhaiset kustannukset, helppo näytteenotto, nopea läpimenoaika isoille näyte-erille, vähentynyt käsityövaltaisuus sekä automaattinen tulosten luku, tallennus ja käsittely. Tätä testiä voidaan hyödyntää taudin kontrolloinnissa ja hävittämisessä, esiintyvyyden laskemisessa ja tilojen sekä yksittäisten eläinten tautivapauden todentamisessa. Lisäksi saatiin lisätietoa AMD-viruksen epidemiologiasta ja fylogeniasta suomalaisissa tarhaminkeissä sekä luonnonvaraisissa näätäeläimissä. ”Näillä tuloksilla voi olla vaikutusta tilojen tautitorjunnassa, taudinpurkausten selvittämisessä sekä uhanalaisten näätäeläinten suojelussa. Lisäksi tässä yhteydessä kehitettyjä uusia diagnostisia menetelmiä ja uusien viruskantojen sekvenssejä voidaan hyödyntää viruksen epidemiologiaan liittyvissä jatkotutkimuksissa” toteaa Knuuttila.

ELL, KTK Anna Knuuttila väittelee Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa, Walter-salissa, Agnes Sjöbergin katu 2, Helsinki, 11.12.2015 klo 12.00 aiheesta:

Diagnostics and epidemiology of Aleutian mink disease virus.

Väitöskirja kuuluu eläinlääketieteellisen mikrobiologian ja epidemiologian alaan.

Vastaväittäjän toimii professori Anne Sofie Vedsted Hammer (University of Copenhagen) ja kustoksena professori Olli Vapalahti.