Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Eurooppalaiset villieläimiä suojelevat järjestöt: uhanalaisista lajeista peräisin olevien metsästysmuistojen tuonti EU:hun on kiellettävä

lion-in-crate-

Cecil-leijonan tappaminen Zimbabwessa viime vuoden heinäkuussa tuotti paljon julkista paheksuntaa ja huolta trofeemetsästyksen eettisyydestä ja kestävyydestä. Tapahtuneen jälkeen Ranska kielsi leijonatrofeiden ja Australia leijona- ja sarvikuonotrofeiden maahantuonnin. Yhdysvalloissa leijona päätettiin lisätä uhanalaisten eläinten asetukseen.

EU-jäsenvaltioihin tuotiin laillisesti 117 000 CITES-listatusta, uhanalaisesta luonnonvaraisesta lajista peräisin olevaa metsästystrofeeta vuosina 2004–2013. Monet metsästysmuistoiksi metsästetyt lajit kärsivät merkittävästä populaatiokoon kutistumisesta, ja joissakin tapauksissa koko lajin tulevaisuus on vaakalaudalla.

EU:n eläinsuojelujärjestöjen kattojärjestö Eurogroup for Animals on laatinut avoimen kirjeen kaikille EU:n jäsenvaltioiden ympäristöministereille villieläintrofeiden maahantuonnin kieltämiseksi EU:ssa. Sen on allekirjoittanut yli 20 suuren eläinsuojelujärjestön edustajaa ympäri maailman. Suomesta kirjeen ovat allekirjoittaneet Animalia, Luonto-Liitto ja SEY sekä järjestöjen perustama yhteistyöryhmä Trofeeton EU -työryhmä. Järjestöt vaativat, että kaikki EU-jäsenvaltiot lakkauttavat maahantuontilupien myöntämisen metsästysmuistoille, jotka ovat peräisin eläinlajeista, jotka ovat listattuina EU:n luonnonvaraisten lajien kauppaa koskevissa asetuksissa.

– Sivistysvaltion ei pidä hyväksyä eläinten tappamista huvin vuoksi, eikä sallia trofeiden eli metsästysmuistojen maahantuontia, sanoo Trofeeton EU-ryhmän puheenjohtaja, VTT Birgitta Wahlberg.

Useissa maissa, joissa sallitaan metsästys ja trofeiden vienti, ei ole riittävästi resursseja metsästyksen ja metsästyssäädösten ja kiintiöiden noudattamisen valvontaan. Lisäksi useat näistä maista kärsivät huonosta hallinnosta ja korruptiosta, eikä niillä ole toimivaa ja avointa ohjelmaa metsästystulojen jakamiseksi paikalliselle yhteisölle ja luonnonsuojeluun.

99 prosenttia Afrikan trofeemetsästäjistä tulee Afrikan ulkopuolisista maista. Vastuu toiminnan lopettamisesta on niillä mailla, joista metsästysmatkoja tehdään.

– Monet lentoyhtiöt ovat kieltäneet metsästysmuistojen kuljettamisen lennoillaan, mutta tehokkain keino estää uhanalaisten lajien metsästystä on kieltää metsästysmuistojen maahantuonti, sanoo SEYn vs. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist.

Trofeeton EU -työryhmä järjestää keskiviikkona 9. maaliskuuta Etelä-Afrikan trofeemetsästysbisneksestä kertovan Blood Lions -elokuvan esityksen eduskunnassa. Tilaisuuden tavoitteena on saada kansanedustajat tukemaan Suomen kansallista trofeiden tuontikieltoa sekä EU:n laajuisen kiellon aikaan saamista.


Lisätietoja:

Trofeemetsästyksessä on kyse metsästysmuiston eli trofeen vuoksi tapahtuvasta metsästyksestä. Erityisesti Etelä-Afrikassa valtaosa trofeemetsästyksestä tapahtuu aidatulla alueella ja kohteina ovat metsästystä varten huonoissa oloissa kasvatetut eläimet. Lisäksi eläimiä tapetaan luukaupan vuoksi. Etelä-Afrikassa on arviolta ainakin 150 tilaa, joissa kasvatetaan noin 6000 – 8000 petoeläintä tätä liiketoimintaa varten.

Toimintaan liittyy myös eläinten hoivamatkailuturismia, jossa vapaaehtoistyöntekijöitä houkutellaan eläinfarmeille luonnonsuojelun varjolla. Luonnon- tai lajinsuojelullisesta näkökulmasta ihmisen kasvattamilla ja jalostetuilla eläimillä ei kuitenkaan ole mitään arvoa. Kesytettyjä, vankeudessa syntyneitä eläimiä ei voi päästää luontoon.

Trofeeton EU on Luonto-Liiton, Animalian sekä SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton vuonna 2014 perustama työryhmä. Trofeeton EU -työryhmän tavoitteena on yhdessä kansainvälisten organisaatioiden kanssa saada Euroopan Unionin alueelle trofeiden tuontikielto. Myös kansalliset kiellot ovat tärkeitä ja niiden kautta viesti toiminnan epäeettisyydestä leviää tehokkaasti. Lue lisää: www.trophyfree.eu

Uusia kansainvälisesti tärkeitä lintualueita tunnistettu Suomessa

alli_fager

Kuvaaja: Micha Fager

Suomeen on nimetty kolme uutta kansainvälisesti tärkeää lintualuetta. Alueet ovat merkittäviä merilintujen kerääntymisalueita eli muuton ja talvehtimisen aikaisia ruokailualueita sekä kesäisiä sulkasatoalueita. BirdLife Suomen toteuttaman selvityksen perusteella laajennettiin lisäksi seitsemää aiemmin pesimälinnustoltaan arvokkaaksi tunnistettua aluetta, jotta ne kattavat myös kerääntymisalueet. Kohteet on hyväksytty BirdLife Internationalin ylläpitämään maailmanlaajuiseen IBA-alueverkostoon.

Uudet alueet ovat allille tärkeät Helsingin–Espoon matalikot pääkaupunkiseudun edustalla, haahkalle tärkeä Örö–Bengtskär Saaristomerellä ja pilkkasiivelle tärkeä Uudenkaupungin matalikot Selkämerellä. Aluelaajennukset ovat allin ja haahkan kerääntymisalueita. Alueet on valittu tieteellisin kriteerein, ja ne perustuvat selvityksessä todettuihin suuriin lintumääriin. Alue voidaan nimetä allille, haahkalle tai pilkkasiivelle kansainvälisesti tärkeäksi, jos sillä esiintyy säännöllisesti vähintään prosentti näiden lajien Itämeren tai Itä- ja Pohjanmeren talvikannasta.

Viime vuosikymmeninä vesilintujen talvehtimisalueet ovat siirtyneet pohjoisemmaksi ja siksi talvehtivien lintujen määrät ovat Suomessa lisääntyneet. Tämä lisää Suomen vastuuta vesilintujen suojelussa. Esimerkiksi allin runsas talviaikainen esiintyminen Suomenlahdella on verrattain uusi ilmiö. On todennäköistä, että ilmaston edelleen lämmetessä meillä talvehtii entistä enemmän vesilintuja ja siten voi syntyä myös uusia kansainvälisesti tärkeitä alueita.

Kansainvälisesti tärkeät lintualueet (Important Bird and Biodiversity Areas, IBA) on BirdLife Internationalin hanke, jonka tuloksia on käytetty ohjenuorana linnustonsuojelualueiden perustamisessa maailmanlaajuisesti. Viime vuosina hankkeen painopiste on ollut merellisten IBA-alueiden tunnistamisessa. Suomessa on nyt 32 merellisen IBA-alueen määritelmän täyttävää aluetta, joista valtaosa on saaristolinnustolle tärkeitä pesimäalueita. Kaikkiaan IBA-alueita on Suomessa tasan 100.

Museonäytteet kertovat kadonneiden perhospopulaatioiden noususta ja tuhosta

3169dbda-000a-4ffe-b7ff-a55400d8b57f-main_image

Täpläverkkoperhonen, kuva: Niclas Fritzén

Perhosten elinympäristön sirpaleisuus ei tiettyyn pisteeseen asti ole yksinomaan haitallista, sillä se voi edistää populaatioiden sopeutumista ympäristön muutoksiin. Jos elinympäristöstä kuitenkin katoaa liian suuri osa, edes perhosten nopea evoluutio ei riitä pelastamaan niitä sukupuutolta.

Helsingin yliopiston tutkijat ovat analysoineet vanhoja museonäytteitä ja tutkineet täpläverkkoperhosen perimän vaihtelua sen sukupuuttoon kuolleissa populaatioissa. Kadonneet populaatiot elivät aikanaan hyvin sirpaloituneessa ympäristössä Lounais-Suomen saaristossa ja sen välittömässä läheisyydessä mantereen puolella.

Yksittäisten perhospopulaatioiden häviäminen oli tavallista, mutta populaatioista liikkeelle lähteneet yksilöt perustivat uusia populaatioita lähiympäristöön. Tutkimustulokset osoittavat, että tällainen tapahtumaketju johti evoluution kautta perhosten lentokyvyn paranemiseen ja  tehosti siten uusien populaatioiden muodostumista.

Maankäytön muutos ja muut ympäristömuutokset johtavat luonnon monimuotoisuuden häviämiseen. Uudet tulokset osoittavat, että lajit voivat kuitenkin sopeutua yhä sirpaloituneempaan ympäristöön, kun luonnonvalinta puuttuu peliin. Museonäytteiden perhospopulaatioiden tapauksessa kävi kuitenkin niin, että evoluution vauhti ei riittänyt pelastamaan populaatioita sukupuutolta.

– Museonäytteet tarjoavat meille ikkunan menneisyyteen. Niistä voimme nähdä, miten nopeat ympäristönmuutokset vaikuttavat populaatioiden evoluutioon. Erityisen tärkeää tämä on sellaisten populaatioiden osalta, joita ei enää ole, sanoo tutkijatohtori Toby Fountain bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa sijaitsevasta Metapopulaatiobiologian tutkimuskeskuksesta.

 

––––––––––––––––

Toby Fountain, Marko Nieminen, Jukka Sirén, Swee Chong Wong, and Ilkka Hanski. Predictable allele frequency changes due to habitat fragmentation in the Glanville fritillary butterfly. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, Early Edition.

Artikkeli avautuu verkkoon 22. helmikuuta alkavan viikon aikana.

Linkit

Toby Fountain Tuhat-tutkimustietokannassa

Metapopulaatiobiologian tutkimuskeskus

Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta

:KATSO VIDEO: KORKEASAAREN MANGUSTILAUMAN ALFAUROS TULI ISÄKSI ENSISILMÄYKSELLÄ

25015356731_79f201fd5f_z

Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaren pikkumangustilauma on uudistunut. Lauma sai uuden nuoren uroksen Nürnbergin eläintarhasta. Kolme naarasmangustia otti tulokkaan touhukkaasti vastaan. Uusi alfauros kiersi uutta reviiriään haistellen ja naaraat seurasivat urosta vähintään yhtä uteliaina. Vain muutaman tunnin kuluttua yksi naaraista synnytti poikaset pesäkäytävään, joten alle 2-vuotias uros pääsi heti isän rooliin pesän vartiointitehtäviin. Poikasten isä on joku edellisen lauman uroksista. Emoksi tullut naaras ottaa alfanaaraan paikan uudessa laumassa.

 

Pikkumangustien lauma on perhekunta, jota lisääntyvä alfapari johtaa. Korkeasaaren edelliset iäkkäät alfauros ja -naaras lopetettiin vanhuudenvaivojen vuoksi. Pariskunnan jälkikasvusta nuoret urokset siirrettiin takatiloihin odottamaan matkaa ranskalaiseen eläintarhaan ja kolme naarasta jäi tarhaan vartomaan uutta sulhoa.

25082309226_7ecac74036_z

Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

 

Nyt Korkeasaaren mangustien perhe-elämä on taas uomissaan. Eläintenhoitajat ovat nähneet poikasia vain vilaukselta, kun aikuiset mangustit ovat kantaneet niitä suussaan. Africasia-talossa odotellaan, että poikaset ryömisivät pesästä näkyville, jolloin niiden lukumäärä saataisiin myös selville. Mangustien puuhia voi seurata suorana ja 24 tunnin tallenteena myös Korkeasaaren verkkosivujen mangustikamerasta.

 

Pikkumangustit elävät Saharan eteläpuolisen Afrikan kuivilla savanneilla ja puoliaavikoilla. Luonnossa suuri osa mangustilauman jälkeläisistä pysyy laumassa lisääntyvän parin apuna kunnes alfanaaras menehtyy. Lauman hajottua uusi lauma muodostuu saman perheen tiineenä olevan naaraan ympärille tai toisten mangustien kanssa.

 

SEA LIFEn Saksiniekat-näyttely on rapujen puuhamaa!

e8f5f731-44a3-4261-834f-8c85eb468c16-main_image

Erakkoravun viidakkoseikkailu

Uusi Saksiniekat-näyttely rapuineen täydentää SEA LIFEn muuta merenalaista elämää 10.2. alkaen aina vuoden loppuun saakka.  Monipuolisen näyttelyn päätähtenä ihastuttaa maailman suurin äyriäinen, jättiläistaskurapu, seuranaan muut pienemmät mutta sitäkin persoonallisemmat rapulajit. Ujoille erakkoravuille Merimaailman akvaristit ovat rakentaneet mieluisia kätköpaikkoja sisältävän puuhamaan köysiratoineen ja tikkaineen.

Rapumaailman kirjoon voi tutustua näyttelyssä, johon kuuluu maailman suurin äyriäinen, lähes nelimetriseksi kasvava jättiläistaskurapu, eläintenhoitajille manikyyreja antava puhdistajarapukatras, eläinkunnan kehittyneimmät silmät omaava sirkkaäyriäinen, huimaa tahtia ilman uroksiakin lisääntyvä marmorirapu sekä ujot, helposti kotilokuoreensa vetäytyvät erakkoravut.

”Äyriäiset muodostavat kirjavan ja moninaisen, pääosin vesielämään sopeutuneen eläinryhmän, johon lukeutuu niin luonteeltaan kuin ulkonäöltään hyvinkin erilaisia saksiniekkoja. Ne ovat laajemmalle levittäytyneet ja niiden merkitys vesiekosysteemeille on suurempi kuin useimmat meistä arvaavat.  Uudessa näyttelyssä näiden kiehtovien otusten puuhastelua voi seurata ja elämää opiskella aivan lähietäisyydeltä”, valottaa SEA LIFEn intendentti Markus Dernjatin.

8bfb8db6-1eb5-4842-98c3-96ce4f1f9913

Erakkorapujen viidakkoseikkailu

Saksiniekat-näyttelyn lanseeraustilaisuudessa yleisön suosikiksi nousivat hieman yllättäenkin ujot ja piileskelevät erakkoravut, joiden poikkeuksellinen kotiterraario herätti suurta mielenkiintoa.

”Laji on meille entuudestaan tuttu, ja tiesimme sen erittäin taitavaksi kiipeilijäksi. Akvaristitiimi innostuikin somistamaan erakkoraputerraariosta todellisen viidakkoseikkailupuiston, käyttäen hyväksi jyrsijöille ja papukaijoille suunniteltuja somisteita, kuten köysiratoja, riippusiltoja ja roikkuvia majoja. Erakkoravut näyttävät arvostavan uutta ympäristöään virikkeineen ja haasteineen”, kertoo SEA LIFEn kuraattori Emilia Friman, jolla oli päävastuu erakkorapujen ”viihdekeskuksen” suunnittelusta.

Katso videokuvaa erakkorapujen kotiterraariosta: https://youtu.be/w7D7zyJNvfw

Saksiniekat-näyttely avautuu yleisölle keskiviikkona 10.2.2016 ja se on avoinna vuoden loppuun saakka SEA LIFE merimaailmassa, joka sijaitsee Linnanmäen vieressä osoitteessa Tivolitie 10, Helsinki.

:KATSO VIDEO: KORKEASAAREN KARHUT HERÄSIVÄT TALVIUNILTA KUUKAUDEN ETUAJASSA

24462398199_8683a2594b_z

Kuva: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaren karhut ovat heränneet talviuniltaan. 15- ja 10-vuotiaat naaraskarhut ovat kuukauden etuajassa tavallisesta heräämisajastaan, maaliskuun alusta. Unilleen ne menivät marraskuun ensimmäisen viikon jälkeen kuten aiempinakin vuosina.

Karhut ilmoittivat haluavansa ulos kolistelemalla ulkotarhan luukkua. Luukun auettua karhuista nuorempi nuuhki hetken ja lähti sitten kirmaamaan ympäri lumista tarhaa. Toinen karhu kääntyi ovelta takaisin talvipesään. Nuoremman karhun lumileikit houkuttelivat emonkin ulos ja reippaassa karhunpainissa lumi pöllysi.

Eläintenhoitajat uskovat, että karhuilla ei riitä vielä energiaa ulkoilla koko päivää, vaan ne vetäytyvät todennäköisesti iltapäivisin torkkumaan talvipesäänsä, joka pidetään niille avoinna. Takaisin talviunille ne tuskin enää menevät.

Syytä karhujen aikaiseen heräämiseen ei tiedetä. Edellistalvena karhut nukkuivat myös tavallista levottomammin ja sen uskottiin johtuneen leudosta säästä. Tuolloin karhut heräilivät tammikuussa syömään, mutta jatkoivat uniaan helmikuun loppupuolelle.

Talviuni on pohjoisten karhujen tapa selvitä säästöliekillä pitkästä lumisesta talvesta, kun ravintoa ei luonnossa ole riittävästi tarjolla. Eteläisillä seuduilla, jossa talvet ovat lumettomia, karhut eivät nuku talviunta.

 

Pihabongauksessa ennätysvähän lintuja

Koiras varpunen (Passer domesticus) Kuvaaja: Reijo Lähteenmäki  The male House Sparrow (Passer domesticus).

Koiras varpunen (Passer domesticus)
Kuvaaja: Reijo Lähteenmäki
The male House Sparrow (Passer domesticus).

BirdLife Suomi järjesti viime viikonloppuna Pihabongaus-tapahtuman jo 11. kerran. Lintuja havaittiin selvästi vähemmän kuin edellisinä vuosina. Niukkuutta selittävät edelliskesän heikko pesimätulos, pihlajanmarjojen vähyys sekä viikonlopun leuto sää.

Alustavien tulosten mukaan Pihabongauksen runsaimmat lajit olivat talitiainen, keltasirkku ja sinitiainen. Yleisimmät eli useimmilla pihoilla havaitut lajit olivat puolestaan talitiainen, sinitiainen ja harakka.

Pihabongauksen positiivinen yllättäjä oli valkoselkätikka. Niitä havaittiin alustavissa tuloksissa noin 60 paikalla, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Valkoselkätikan runsaus on seurausta viime syksyä poikkeuksellisen kovasta vaelluksesta. Venäläistä alkuperää olleista tikoista osa näyttää ilahduttavasti jääneen Suomeen täydentämään omaa kantaamme.

Varpusia nähtiin vähemmän kuin kertaakaan aikaisemmin. Varpunen luokitellaankin tuoreessa uhanalaistarkastelussa vaarantuneeksi. Myös muut vaarantuneeksi luokitellut pihalinnut – viherpeippo, hömötiainen, töyhtötiainen ja punatulkku – vähenivät lähelle uusia pohjalukemia.

Tavallista vähemmän nähtiin myös tilhiä, räkättirastaita ja muita marjalintuja, joita viime talvena oli ennätyksellisen paljon. Hyvin vähän havaittiin myös käpylintuja.

Alustavat tulokset perustuvat noin 8 000 pihan havaintoihin. Kaikkiaan tämän vuoden Pihabongauksessa on toistaiseksi ilmoitettu havaintoja 91 lintulajista ja noin 300 000 lintuyksilöstä. Viikonlopun harvinaisin lintu oli Helsingissä koko talven viipynyt valkopäätiainen.

Havaintoja voi ilmoittaa vielä perjantaihin 5.2. saakka osoitteessa www.pihabongaus.fi. Tuloksia päivitetään jatkuvasti BirdLifen verkkosivuille, ja lopulliset yhteenvedot julkaistaan helmikuun lopulla.

Pihabongauksessa tarkkaillaan tammikuun viimeisenä viikonloppuna tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongauksen tarkoituksena on innostaa ihmisiä tarkkailemaan lähiluontoa. Samalla välitetään tietoa lintujen suojelusta ja kerätään tietoa maamme talvilinnuston muutoksista.

Pihabongaus kartuttaa tietoa talvilinnuista

urpiainen1-Ari-Nordstrom

Urpiainen Kuvaaja: Ari Nordström

Ensi viikonloppuna 30.–31.1. tarkkaillaan talvilintuja, kun lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi järjestää jokatalvisen valtakunnallisen Pihabongaus-tapahtuman.

Pihabongauksessa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla sopivalla paikalla joko lauantaina tai sunnuntaina. Havainnot ilmoitetaan BirdLife Suomelle.

Osallistuakseen Pihabongaukseen ei tarvitse olla lintuharrastaja, eikä Pihabongaus ole kilpailu. Tapahtuman päätarkoituksena on kannustaa ihmisiä tarkkailemaan kotipihan lintuja. Samalla kerätään tietoa maamme talvisesta linnustosta sekä välitetään tietoa lintujen suojelusta ja talviruokinnasta.

”Jo 11. kertaa järjestettävän Pihabongauksen tuloksissa näkyy selvästi esimerkiksi varpusen ja hömötiaisen väheneminen. Nyt molemmat lajit luokitellaan uhanalaiseksi”, kertoo BirdLifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi.

Tänä talvena seurataan myös, miten viime vuoden kylmä kesä ja vasta äsken päättynyt kova pakkasjakso ovat vaikuttaneet talvilintuihimme.

Viime talvena Pihabongaukseen osallistui 23 000 ihmistä lähes 15 000 pihalla, ja havaintoja ilmoitettiin yhteensä noin 800 000 lintuyksilöstä. Tapahtuman suojelijana on tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.
OSALLISTUMISOHJEET

Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa. Osallistuakseen ei tarvitse olla lintuharrastaja. Pihabongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua.

 

  • Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 30. tai sunnuntaina 31. tammikuuta.
  • Tunnista havaitsemasi lintulajit.
  • Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
  • Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle viimeistään perjantaina 5.2. joko osoitteessa www.pihabongaus.fi tai postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.

 

Jos kotipihan linnut eivät ole vielä tuttuja, löydät tavallisimmat talvilintumme esittelevän videon sekä kuvia ja lyhyet lajiesittelyt osoitteesta www.pihabongaus.fi.

Osallistuneiden kesken arvotaan kiikareita, cd-levyjä ja muita palkintoja. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 1.2. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana.

Tapahtuman yritysyhteistyökumppaneina ovat Eläinruokatehdas Lemmikki Oy ja Suomen Lintuvaruste Oy.

 

 

Vuoden Lepakko 2016 on Isolepakko

isolepakko

Vuoden Lepakko 2016: Isolepakko (Nyctalus noctula). © Kati Suominen

BatLife Europe yhteistyökumppaneineen on valinnut ‘Vuoden Lepakko 2016’ –äänestyksessä isolepakon (Nyctalus noctula) vuoden 2016 lepakkolajiksi. Isolepakkoa tuodaan tunnetuksi ja sen suojeluun liittyviä kysymyksiä nostetaan esiin yli 30 Euroopan maassa kuluvan vuoden aikana.

Isolepakon levinneisyys kattaa suuren osan Eurooppaa. Lajin lisääntymisalueet sijaitsevat pääasiassa koillisessa, mutta se talvehtii Euroopan etelä- ja lounaisosissa. Isolepakko on tyypillisesti metsälaji, mutta sitä tavataan myös muissa ympäristöissä, jopa kaupungeissa, jos vanhoja puita on tarjolla piilopaikoiksi. Päivät isolepakko viettää tavallisesti puun koloissa, Etelä-Euroopassa myös luolissa, mutta nykyään sitä voidaan tavata jopa kaupunkien keskustojen rakennuksista!

Isolepakko on voimakas lentäjä (jopa yli 50km/h). Se saalistaa suuria hyönteisiä, kuten kovakuoriaisia, korkealla (jopa kilometrin korkeudella) avoimilla paikoilla sekä latvuston tai veden yllä. Keväisin ja syksyisin sen voi nähdä saalistamassa myös päiväsaikaan. Isolepakkoa tavataan Suomessa vuosittain, mutta lisääntymisyhdyskuntaa ei ole toistaiseksi löydetty. Todennäköisimmin tämän suurikokoisen lajin tapaa maamme eteläosista.

Dr. Jasja Dekker, BatLife Europen puuhenjohtaja: “BatLife Europen yhteistyökumppanit ovat valinneet isolepakon “Vuoden Lepakoksi 2016”, sillä tämä mielenkiintoinen laji on pitkänmatkan muuttaja. Näin ollen se on täydellinen esimerkki siitä, kuinka herkkien lajien suojelemiseksi on nähtävä yli rajojen ja tehtävä kansainvälistä yhteistyötä. Tämä on juuri se syy, miksi BatLife Europe on perustettu: auttamaan lepakkolajeja antamalla kansalaisjärjestöille mahdollisuus tehdä yhteistyötä ja oppimalla toisiltaan. Tämän lajin kohdalla on myös tärkeää tarkastella kuinka talousmetsiä voidaan hoitaa parhaiten, sekä miten voidaan vähentää tuulivoimaloiden aiheuttamia haittoja.

Muuttokäyttäytymisen vuoksi yleisiä, määrättyihin paikallispopulaatioihin perustuvia suojelutoimenpiteitä ja seurantaa on vaikea aloittaa,” kertoo Miisa Virta, Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen suojeluvastaava. ”Laji vaatiikin tarkkaa seurantaa koko levinneisyysalueellaan sekä rajat ylittäviä suojelutoimenpiteitä. Batlife Europe on mukana jakamassa tietoa sekä helpottamassa kansainvälistä kommunikaatiota lepakoiden suojelemiseksi.

  • Batlife Europe on kansainvälinen, lepakoiden kansallisten suojelujärjestöjen kumppanuusjärjestö joka on sitoutunut tuomaan esiin lepakoiden sekä niiden elinympäristöjen suojelua kokoEuroopassa.http://www.batlife-europe.info

Kala kasvatti itselleen uuden jalan – SEA LIFEn keuhkokala on yllätyksiä täynnä!

0e343f22-6ff6-41dd-a509-638d4ef5ae43-main_image

Merimaailma SEA LIFEn keuhkokala ”Eemu”

Merimaailma SEA LIFEn keuhkokala ”Eemu” on yllättänyt eläintenhoitajat jo kahdesti viime aikoina. Ensimmäinen yllätys koettiin, kun verkkaista elämää viettävän kalan nähtiin syövän ensimmäistä kertaa, yli vuosi Helsinkiin saapumisen jälkeen. Toinen yllätys olikin Eemun tyngän takaraajan uudelleenkasvu.

”Keuhkokalojen kohdalla voidaan hyvällä omallatunnolla puhua jalan varhaismuodosta, koska niiden evät ovat muuttuneet pitkiksi raajamaisiksi ulokkeiksi. Ne toimivat sekä herkkinä aistineliminä että maalla ryömimisen apuna. Muinaisten keuhkokalojen kehityslinja johtikin ensimmäisiin vedestä maalle siirtyneisiin selkärankaisiin eläimiin, ja siten lopulta ihmiseen saakka,” toteaa SEA LIFEn intendentti Markus Dernjatin.

Keuhkokalat ovat tunnettuja kyvystään selvitä kuivuvien jokien pohjamudissa ja horrostaa jopa vuosia ympärilleen erittämänsä limakapselin sisällä. Niiden uimarakko on kehittynyt keuhkomaiseksi hengityselimeksi, jonka turvin kala kykenee selviytymään kuivuvissa, vähähappisissa vesistöissä.

Liskomainen kävelytyyli ja uusiutuvat evät

Raajamaiset evät ovat keuhkokalalle elintärkeät. Kalan liskomaisesta ”kävelytyylistä” ja evien uusiutumiskyvystä eli regeneraatiosta on tehty lukuisia tutkimuksia. Regeneraatio ei ole eläinkunnassa täysin ainutlaatuinen prosessi, mutta rajoittuu lähinnä evolutiivisesti varhaisempiin selkärankaismuotoihin, kuten kaloihin ja sammakkoeläimiin. Matelijoilla regeneraatio on harvinaisempaa, mutta sisiliskon kyky kasvattaa uusi häntä on varmasti kaikille tuttu ilmiö.

”Yksi Eemun raajoista oli tynkä. Osasimme odottaa jonkinlaista palautumista, mutta prosessin nopeus oli hämmästyttävä. Raaja palautui muutamassa kuukaudessa. Lisäksi Eemun viimeaikainen aktiivisuus on ollut ilahduttavaa: Ruuan haistaessaan se lähtee lähes poikkeuksetta liikkeelle aiemman unenomaisen tilan sijaan. Vaikka emme nähneet sen syövän yli vuoteen, kala ei laihtunut ja näytti terveeltä koko ajan,” toteaa Markus Dernjatin.

Eemu on osoittautunut melkoiseksi kulinaristiksi, sillä lukuisista vaihtoehdoista huolimatta se kelpuuttaa ruokalistalleen ainoastaan valkokatkaravut.

 

Keuhkokalan ja muita evoluution erikoisuuksia näet SEA LIFEn Superselviytyjät-näyttelyssä.

Helmikuun 10.päivä SEA LIFEssa avautuu erilaisia rapuja esittelevä Saksiniekat-näyttely!