Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Vieraslaji liejutaskurapu vaikuttaa rakkoleväyhteisön lajistoon

Rhithropanopeus harrisii (Medium)

Liejutaskurapu vähentää rakkoleväyhteisön selkärangattomien lajimäärää sekä pienentää lajiston monimuotoisuutta, havaitsivat Turun yliopiston meribiologit tuoreessa tutkimuksessaan.

Saaristomerelle asettunut ja nopeasti runsastunut vieraslaji liejutaskurapu on aivan uuden tyyppinen laji pohjoisella Itämerellä. Ensimmäiset rapuyksilöt löytyivät vuonna 2009 Naantalin edustalta, jonka jälkeen laji on levinnyt nopeasti Saaristomeren alueella ja pohjoisimmat havainnot kolkuttelevat jo Selkämeren ovella.

Turun yliopiston ja amerikkalaisen Marine Resources Research -instituutin tutkijat ovat ensimmäistä kertaa selvittäneet vieraslajiravun mahdollisia vaikutuksia Saaristomeren paikalliseen lajistoon.

Pohjoisella Itämerellä ei ennen liejutaskuravun tuloa esiintynyt ainuttakaan rapulajia, joten liejutaskurapu onkin aivan uuden tyyppinen saalistaja paikallisessa vedenalaisessa yhteisössä.

Saalistava liejutaskurapu yksipuolistaa eläinlajistoa

Saaristomeren tutkimuslaitoksella toteutetuissa ravinnonvalintatutkimuksissa liejutaskuravut suosivat ravinnokseen Saaristomeren selkärangattomia. Erityisesti siirat ja katkat olivat rapujen mieleen, mutta myös sinisimpukat kelpasivat ravinnoksi. Tutkijoiden mukaan yllätys oli, miten hyvin liikkuvatkin saaliit jäivät ravun saksiin.

Kenttäkokeissa taasen havaittiin rapujen vähentävän rakkoleväyhteisössä elävien selkärangattomien määrää sekä pienentävän yhteisön monimuotoisuutta.

– Ravut yksipuolistavat rakkoleväyhteisön eläinlajistoa vähentämällä ravinnokseen käyttävien lajien yksilömäärää. Rapujen läsnäolosta näyttäisivät hyötyvän lajit, jotka eivät ravulle ravinnoksi kelpaa esimerkiksi pienen kokonsa vuoksi, Turun yliopiston tohtorikoulutettava Tiia Forsström sanoo.

Liejutaskurapu karkottaa rakkolevän puhdistuspartiona toimivat leväkotilot

Yksittäisistä lajeista ravuilla oli suurin vaikutus leväkotiloiden määrään rakkoleväpuskissa.

Ravun asuttamalla rakkolevällä leväkotiloita oli jopa 40 prosenttia vähemmän kuin ravuttomilla rakkolevillä. Aikaisempien kokeiden perusteella on todennäköistä, että leväkotilot eivät joutuneet rapujen saaliiksi vaan poistuivat rapujen valtaamilta rakkoleviltä välttyäkseen saalistukselta.

– Huolestuttavinta tuloksissa oli huomata leväkotiloiden vähyys rapujen asuttamissa rakkoleväpuskissa. Leväkotilot huolehtivat rakkolevän siisteydestä syömällä rakkolevän pinnalla kasvavia rihmaleviä. Jos leväkotiloiden määrä rapujen valtaamilla rakkoleväkasvustoilla vähenee, peittävät rihmalevät rakkoleväkasvustot nykyistä helpommin ja nopeammin. Tämä saattaa hidastaa rakkolevän kasvua ja jopa vähentää rakkolevän runsautta alueilla, joissa rapuja esiintyy, Forsström toteaa.

Rakkolevä on Itämeren yksi avainlaji, sillä sen kasvustot tarjoavat elinympäristön ja ravintoa monille pienille kaloille sekä selkärangattomille mereneläville.

– On kuitenkin hyvä muistaa, että laboratorio- ja kenttäkokeet antavat yksipuolisen kuvan rapujen saalistusvaikutuksesta, sillä luonnossa myös ravulla on saalistajia. Saaristomeren alueella useat kalalajit käyttävät rapuja ravinnokseen ja rapuja saalistamalla pienentävät rapujen saalistusvaikutusta, sanoo Forsström.

Tutkimuksen tulokset on julkaistu kansainvälisessä Biological Invasions -tiedelehdessä: http://link.springer.com/article/10.1007/s10530-015-0909-0/fulltext.html

Uusi raportti osoittaa: merieläinten määrä puolittunut yhden sukupolven aikana

Jacana tuna fish landing. Puerto Princesa, Palawan, Philippines. 24 April 2009

Jacana tuna fish landing. Puerto Princesa, Palawan, Philippines. 24 April 2009

WWF:n tänään julkaiseman Living Blue Planet -raportin mukaan selkärankaisten eläinten määrä merissä on pienentynyt rajusti koko maailmassa. Kalojen sekä merinisäkkäiden, -lintujen ja -matelijoiden määrä on enää puolet siitä, mitä se oli vielä neljä vuosikymmentä sitten. Suurimmat syyt ovat liikakalastus, elinympäristöjen tuhoutuminen ja ilmastonmuutos.

”Eläinten määrä on yksi mittari sille, miten luonto kokonaisuudessaan voi. Uuden raportin tulokset ovat todella huolestuttavia. Meremme ovat köyhtyneet valtavasti yhden sukupolven aikana”, WWF Suomen meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen sanoo.

Raportin mukaan selkärankaisten eläinten määrä merissä on pienentynyt keskimäärin 49 prosenttia vuosien 1970–2012 aikana. Romahduksen suurin yksittäinen syy on liikakalastus: WWF:n raportin mukaan suosittujen ruokakalojen, kuten tonnikalojen ja makrillien, kannat ovat pienentyneet jopa 74 prosenttia.

”Kalastus on yksiselitteisesti ylittänyt kestävyyden rajat, ja väestönkasvu lisää painetta kalastaa aina vain enemmän. Maailman meriä on kautta historian pidetty ehtymättöminä kala-aittoina, mutta todellisuus on toinen. Vaarana on, että pyydämme meret tyhjiksi vielä omana elinaikanamme”, Vilhunen sanoo.

Suurin pudotus on tapahtunut trooppisissa vesissä.

”Merten köyhtymisestä kärsivät eniten kehittyvät maat. Merten ekosysteemien romahtaminen heikentää merkittävästi mahdollisuuksiamme taistelussa köyhyyttä ja aliravitsemusta vastaan”, Vilhunen sanoo.

Elinympäristöt häviävät – ilmastonmuutos uhkana

Kalakantojen romahduksen lisäksi raportti osoittaa tärkeiden elinympäristöjen tuhoutuvan. Esimerkiksi koralliriutat ja meriruohokasvustot ovat vähentyneet tuntuvasti.

”Trooppisissa vesissä yli puolet riuttoja rakentavista koralleista on kadonnut viimeisimmän 30 vuoden aikana. Tutkimusten mukaan koralliriutat voivat hävitä maapallolta kokonaan vuoteen 2050 mennessä, ja samanlaista elinympäristöjen häviämistä tapahtuu myös meidän vesillämme: Itämeressäkin viihtyvien meriruohoniittyjen pinta-ala pienenee, ja niillä elävien kalalajien populaatiot ovat kutistuneet 70 prosenttia viimeisimmän neljän vuosikymmenen aikana”, Vilhunen sanoo.

”Toinen kotimainen esimerkki elinympäristöjen tuhosta on jokien patoaminen, joka estää lohia ja muita vaelluskaloja nousemasta kutemaan. Olemme Suomessa tuhonneet patoamalla yli 90 prosenttia lohijoistamme, mikä on kyseenalainen maailmanennätys”, Vilhunen sanoo.

Erityisen haasteen asettaa myös ilmastonmuutos, jonka seurauksena meret muuttuvat nyt nopeammin kuin koskaan aiemmin viimeisten miljoonien vuosien aikana.

”Ilmastonmuutoksen aiheuttama lämpötilojen nousu ja merten happamoituminen ovat kiihdyttämässä liikakalastuksen sekä elinympäristöjen heikkenemisen ja saastumisen kielteisiä vaikutuksia”, Vilhunen sanoo.

Ratkaisut ovat ulottuvillamme

Living Blue Planet –raportti tarjoaa hallituksille, yrityksille ja yhteisöille neuvoja, joiden avulla merten elämää voidaan suojella.

”Tuhot ovat vielä korjattavissa, jos me pidämme elämäntyylimme kohtuullisissa rajoissa. Esimerkiksi ylikalastuksen ongelmat olisivat ratkaistavissa yksinkertaisesti kalastusta vähentämällä. Ylikalastettujen kalakantojen elvyttäminen kasvattaisi saaliita jatkossa laskelmien mukaan jopa yli 16 miljoonalla tonnilla. Tämä vastaa melkein miljardin ihmisen vuosittaista kalankulutusta”, WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder toteaa.

Kansainvälisten luonnon monimuotoisuutta koskevien sopimusten tavoite on suojella 10 prosenttia merten pinta-alasta vuoteen 2020 mennessä.

”Tavoitteeseen ei olla tätä vauhtia pääsemässä. Lisäksi tavoite on turhan vaatimaton. WWF:n mielestä suojelualueiden tulisi kattaa 30 prosenttia merten pinta-alasta”, Rohweder toteaa.

”Meidän on tartuttava toimeen nyt. Suojelusta hyötyisi luonnon lisäksi myös talous, sillä puhtaiden ja terveiden merten arvo on valtava”, Rohweder sanoo.

Tutkimuksessa seurattiin 1 234 eläinlajin 5 829 kantaa, ja aineisto oli kaksi kertaa aiempia kattavampi. Löydökset perustuvat Living Planet -indeksiin ja tietokantaan, jota ylläpitää Zoological Society of London -seura (ZSL). Lue raportti osoitteessa: http://wwf.fi/mediabank/7707.pdf

Tutustu viime vuonna julkaistuun Living Planet -raporttiin osoitteessa: http://wwf.fi/mediabank/6550.pdf

Kala, joka osaa ampua

2d1ccc91-793b-4f92-a4f0-a910f4304ec5-main_image

Ampujakala

Vedenalainen maailma on täynnä eläimiä, joille on aikojen saatossa kehittynyt hyvin erikoisia tapoja selviytyä oman elinympäristönsä haasteista. Merten kiehtovimpiin saalistajiin lukeutuu ehdottomasti ampujakala, joka tunnetaan ainutlaatuisesta saalistusmetodistaan: kala painaa kielensä kitalakea vasten ja sylkee ulos voimakkaan vesisuihkun, jonka avulla se pudottaa hyönteisiä veteen. Vaikka suurimmatkin ampujakalat ovat vain noin 30-senttisiä, ne ampuvat helposti kolme metriä vedenpinnan yläpuolelle.

Vasta harjoittelu tekee mestarin

Ampujakalat eivät ole mestariampujia syntyessään, vaan kalan on opeteltava, miten osua liikkuvaan kohteeseen. Koska valo taittuu veden alla eri tavalla kuin sen päällä, vesisuihku nousee ilmaan eri tavalla kuin pinnan alta käsin voisi kuvitella. Kalat oppivat oikean ampumiskulman paitsi yrityksen ja erehdyksen kautta, myös seuraamalla kokeneempien lajikumppaniensa suorituksia.

Nuoret ampujakalat pelaavatkin yleensä varman päälle ja pysyttelevät parvissa. Mitä isompi porukka, sitä todennäköisemmin joukosta löytyy edes yksi kala, joka osuu nappiin joka kerta. Jotta nuoremmat ampujakalat ehtivät osingoille vanhempien tarkka-ampujien saaliista, nekin joutuvat tekemään melkoisia laskusuorituksia; niiden on osattava jo ampumahetkellä päätellä, minne saalishyönteinen putoaa.

Ammuskelua akvaariossa                                                      

Myös akvaariossa ampujakalat saalistavat niille luontaisella tavalla. Ei ihme, että ampujakalojen näytös on yksi Sea Lifen kysytyimpiä ohjelmanumeroita. Nyt ampujakalojen ruokinta on ensimmäistä kertaa mahdollista varata myös yksityiseksi ohjelmanumeroksi omalle seurueelle. Tänään  iOS-käyttäjille julkaistun 24hZOO SEA LIFE – mobiiliapplikaation avulla käyttäjä voi muotoilla oman elämyksensä iPhonensa avulla jo ennen Merimaailmaan saapumista. Kokonaiselämys taipuu moneksi, juuri käyttäjänsä näköiseksi, sillä ampujakalojen ruokinnan lisäksi 24hZOO SEA LIFE -sovelluksen kautta akvaariovierailuun on varattavissa muutakin sisältöä Sea Lifen normaalin valikoiman ulkopuolelta. 24hZOO SEA LIFE –mobiiliapplikaatio on ladattavissa App Storesta ilmaiseksi 15.9. alkaen.

24hZOO SEA LIFE saatavissa nyt Android-käyttäjien lisäksi myös Sea Lifessa vieraileville iPhone-käyttäjille. Palvelu toimii Android 4.4 ja  iPhone 4s (iOS 7.1.)  tai uudemmissa puhelimissa.  Palvelu on kehitetty yhteistyössä Mobedig Oy:n kanssa.


App Store:
https://itunes.apple.com/us/app/24hzoo-sea-life-helsinki/id1025927436?mt=8&ign-mpt=uo%3D2

Google Play:
https://play.google.com/store/apps/details?id=mobedig.com.twentyfourhzoo.sealifehelsinki

Vuoden hurjin etelänmatka on alkanut

fb6a7444-815a-42ce-a4f3-423f7b0958bc-main_image

Arosuohaukka Potku Kuva: Ari-Pekka Auvinen

Tältä matkalta kaikki eivät palaa. Edessä on hiekkamyrskyjä, tappavia sähkölinjoja ja metsästäjiä. Satelliittiseurannat antavat korvaamatonta tietoa muuttolintujen tuhansien kilometrien matkoista sekä saalistus- ja talvehtimisalueista jopa toisella puolella maailmaa. Seurantojen ansiosta tiedetään muun muassa se, että petolinnut muuttavat yleensä itsenäisesti ilman kumppaniaan ja jälkeläisiään.

Tänä syksynä yli sata suomalaisista petolintua kantaa satelliittilähetintä. Tietoja vaikkapa matkaan lähteneistä Ahdista, Junnusta, Annikasta tai yllättäen suunnan etelästä länteen vaihtaneesta Potkusta käytetään muutontutkimuksen ohella muun muassa linnuille tärkeiden elinympäristöjen ja ilmastonmuutoksen tutkimukseen. Tietoa saadaan myös muuttajien kohtaamista vaaroista. Seuranta paljasti muun muassa sen, että kalasääksi Helena ammuttiin ukrainalaiselle kalankasvattamolle elokuussa.

Uusin lähettimen saanut petolintu on arosuohaukkanaaras Potku, joka kasvatti Utajärvellä tänä kesänä kolme poikasta. Aiemmin arosuohaukan tiedetään pesineen Suomessa vain kolmasti. Potkun liikkeitä seurataan maailmallakin tarkasti, sillä pääasiassa Venäjän ja Kazakstanin aroilla pesivää lajia on toistaiseksi tutkittu vain vähän.

Muiden petolintujen tapaan Potkunkin GPS-lähetin on varustettu aurinkopaneelilla, joten sen liikkeistä voidaan saada tietoa vuosia. Linnun 17 grammaa painava paikannin lähettää matkapuhelinverkon kautta sijainnin tekstiviestillä kerran päivässä. Muutaman päivän viive paikkatiedoissa johtuukin yleensä siitä, ettei linnulla ole kenttää.

– Lähettimissä sovelletaan sääntöä, jonka mukaan sen painon pitää olla alle kolme prosenttia linnun painosta. Isommilla linnuilla se jää yleensä reilusti rajan alle, kertoo Helsingin yliopiston Luomuksessa satelliittiseurantoja koordinoiva intendentti Jari Valkama.

Lintujen muuttomatkat ja -vauhti ovat vaikuttavia. Esimerkiksi Suomen ensimmäisiin satelliittilintuihin kuulunut kalasääski Harri pesi vuosituhannen alussa Utsjoella ja talvehti Afrikan eteläkärjessä. Yli 12 500 kilometrin muuttomatkan uroslintu taittoi lepopäivät mukaan laskettuna alle kahdessa kuukaudessa.

– Keväällä matka taittuu yleensä aina hiukan syysmuuttoa nopeammin, kun linnuilla on kiire pesintäpaikoille. Nopeimmat matkaajat löytyvät kuitenkin kahlaajista, ja esimerkiksi punakuiri voi lentää päivässä jopa tuhat kilometriä.

Petolintujen suunnistamisessa on vahva perinnöllinen komponentti, sillä ensimmäisen syysmuuttonsa aikaan niillä ei vielä voi olla opittua tietoa sopivista muuttoreiteistä. Lisäksi satelliittiseurannat ovat osoittaneet, että petolinnut muuttavat ensimmäisestä syksystä asti itsenäisesti ilman vanhempiensa opastusta. Pariuduttuaankin ne matkaavat lähes aina kumppanistaan erillään.

– Petolinnutkin voivat muuttaa parvissa. Parhaimmillaan esimerkiksi Mustanmeren itärannalla Batumissa laskettiin viime syksynä yli 260 000 haukkaa päivässä, Valkama sanoo.

Haukkojen, sääksien ja merikotkien lisäksi Luomuksen sivuilla voi nyt seurata huuhkajia, joiden kanta on taantunut Suomessa viime vuosina. Käynnissä on myös projekti, jossa paikantimien avulla tutkitaan kaakkoon muuttavien pikkulintujen muuttoreittejä ja talvehtimisalueita.

Satelliittiseurannassa olevien lintujen matkoja voi seurata Luomuksen sivuilta osoitteesta:
http://www.luomus.fi/fi/satelliittiseurannat

Twitterissä satelliittilintuja seurataan uudella aihetunnisteella #reppulinnut

Suomen luonnonsuojeluliitto julkaisi ohjeensa liito-oravan turvaamiseksi

2015-09-10 13_30_03-SLL_Liito-oravaohje.pdf - Nitro Pro 9 (Expired Trial)

Suomen luonnonsuojeluliitto julkaisi torstaina 10.9. oman ohjeensa liito-oravan elinympäristöjen ja metsänkäsittelyn yhteensovittamiseksi. Ohjetta noudattamalla liito-oravan suojelu voitaisiin hoitaa lakien vaatimukset täyttäen ja lajia oikeasti suojellen.

“Liito-oravan suojelu on mahdollista toteuttaa yksinkertaisesti ja kustannustehokkaasti. Jostain syystä niin ei ole ministeriön ohjeissa haluttu toimia. Esimerkiksi hallituksen tavoite nopeuttaa käytänteitä ei voi tarkoittaa luonnonsuojelun ja velvollisuuksien lakaisua maton alle tässä asiassa, vaan suojelu tulee hoitaa velvoitteiden edellyttämällä tavalla”, sanoo Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.

Luonnonsuojeluliitto on vuosien varrella ottanut usein kantaa siihen, että ympäristöministeriön nykyinenkin ohje on ollut lajin suojelun kannalta puutteellinen. Siksi uusi ohje olisi tärkeä. Uudistunut ohje oli lausuntokierroksella keväällä 2015. Luonnonsuojeluliitto näki tuolloin muutokset oikeansuuntaisina, mutta riittämättöminä.

Nyt julkaistu Suomen luonnonsuojeluliiton ohje on suunnattu metsätalouden toimijoille ja viranomaisille sekä metsänomistajille. Siinä kerrotaan käytännössä, miten liito-oravien pesäpaikoilla toimitaan.

Liito-oravien määrä on vähentynyt kovaa vauhtia ja laji on määritelty vaarantuneeksi. Se on tiukkaan suojeltu EU:n luontodirektiivillä sekä luonnonsuojelulailla. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen on kielletty EU direktiivin mukaisesti kielletty luonnonsuojelulaissa.

Liito-orava on myös niin sanottu sateenvarjolaji, jonka elinalueilla myös useat muut vaateliaat metsälajit selviytyvät tavanomaista paremmin. Epäonnistuminen liito-oravan suojelussa tarkoittaa siksi myös lukuisten muiden metsälajien suojelun heikkenemistä epäonnistumista useiden muiden metsälajien suojelussa.

 

Lisätietoja:

 

Suomen luonnonsuojeluliiton ohje “Metsien käsittely liito-orava-alueilla” (pdf):
http://www.sll.fi/mita-me-teemme/lajit/SLL_Liitooravaohje.pdf

Suomen luonnonsuojeluliiton lausunto YM:lle ja MMM:lle 7.3.2015

Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määrittäminen ja turvaaminen metsien käytössä (pdf)

– http://www.sll.fi/ajankohtaista/liitto/2015/liito-oravan-lisaantymis-ja-levahdyspaikkojen-maarittaminen-ja-turvaaminen

Tunturipöllöillä hyvä vuosi Pohjoismaissa

tunturipollon-poikanen-kuva-petteri-polojarvi-metsahallitus

Kuvaaja Petteri Polojärvi Metsähallitus

Tänä vuonna tehdyissä Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosien inventoinneissa todettiin 56 äärimmäisen uhanalaisen ja rauhoitetun tunturipöllön pesintää tai pesinnän yritystä. Metsähallitus on mukana tunturipöllön seurannan kehittämiseksi kootussa pohjoismaisessa työryhmässä.

Tunturipöllön pesintöjä tai pesinnän yrityksiä todettiin Suomessa kymmenen ja Ruotsissa ja Norjassa kummassakin 23. Suomessa pesinnöistä onnistui varmuudella kaksi ja lisäksi yksi todennäköisesti. Näiden kymmenen parin lisäksi havaittiin joitakin yksittäisiä kierteleviä tunturipöllöjä.

Osassa aluetta myyrien ja sopulien määrä romahti kesän aikana, mikä aiheutti pesintöjen keskeytymisiä. Tunturisopuli ja muut pikkujyrsijät ovat välttämättömiä tunturipöllön pesinnän onnistumiselle. Ennen tätä vuotta hyviä sopuli- ja myyrävuosia olivat 2007 ja 2011, jolloin pöllöt edellisen kerran pesivät Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.

Tunturipöllön levinneisyys käsittää Suomen, Ruotsin ja Norjan korkeimmat tunturialueet sekä Venäjän, Alaskan , Kanadan ja Gränlannin tundra-alueet. Suomessa tunturipöllöjen pesimisalue rajoittuu Enontekiön ja Utsjoen tuntureille, vaikka yksittäisiä lintuja nähdään vuosittain aina etelärannikolla asti.

Norjalaisten tunturipöllöille laittamien satelliittilähettimien ansioista on selvinnyt, että Pohjoismaissa pesivät linnut vaeltavat Venäjälle aina Länsi-Siperiaan Taimyrin niemimaalle asti. Kuolan niemimaa on tärkeä pohjoismaisten tunturipöllöjen talvehtimisalue.

Tunturipöllöjen seurannan kehittämiseksi kootussa pohjoismaisessa työryhmässä tehdään tiivistä yhteistyötä lajin seurannan ja suojelun edistämiseksi. Suomen Lapissa tunturipöllökartoituksia teki Metsähallituksen luontopalvelut.

Ranuan vuorisudet nimettiin luonteiden mukaan

11053276_978090462247660_6272067447050066191_o

 

Kuvaoikeudet: RanuaZoo

Ranuan eläinpuistoon kesäkuussa saapuneet vuorisudet eli dholet on viimeinkin nimetty. Reilusti yli 8000 nimiehdotusta läpi lukenut eläintenhoitajien raati sai pohdintojen jälkeen viimein valittua sopivat nimet Ranuan dholelauman 6 jäsenelle.

Joiku oli sopiva nimi vuorisudelle 89 henkilön mielestä. Sulo-nimeä oli ehdotettu 67 henkilön toimesta ja lähes saman verran (66kpl) tarjottiin nimeä Vili. Sisuksi Ranuan eläinpuiston uudet vuorisudet olisi nimennyt 57 kävijää. Yli 40 ehdotusta keräsivät nimet Topi, Sepe, Ruska ja Sointu. Näitä nimiä lienevät innoittaneet Disneyn Topi-kettu ja Sepe Susi sekä eläinten punaruskea väri ja runsas äänteleminen. Ääntely ja musiikkiaiheisia nimiä tulikin paljon; Sibelius, Siltsu, Danny ja Pavarotti löytyivät useammastakin ehdotuksesta, samoin Vinku, Visla ja Ulina.

Vuorisuden ulkonäkö muistuttaa osin sekä kettua, että osin sutta ja näitä yhdistelemällä olikin löytynyt nimiehdotuksiksi mm. Kesu, Ketsu, Sutte ja Suke. Näitä nimiä erilaisine muunnoksineen ehdotettiin yli 100 kertaa.

Paljon ehdotuksia tuli erilaisista luontoa ja sen ilmiöitä kuvaavista nimistä: Viima, Kaira, Naava, Kuura ja monet muut ihastuttivat raadin jäseniä. Kuitenkin raati päätyi valitsemaan Ranuan eläinpuiston uusimmille asukeille nimet, jotka kuvaisivat niitä yksilöinä. Niinpä valituiksi tulivat nimet Jekku, Velmu, Raiku ja Kuje nuorimmille, 2-vuotiaille, lauman jäsenille. Vanhin 8-vuotias sai nimen Lymy, se kun oleilee mieluusti kauempana muusta laumasta. Viuhu-nimen puolestaan sai lauman 5-vuotias seikkailija, joka usein on ensimmäisenä tutustumassa uusiin asioihin.

:KATSO VIDEO: KORKEASAAREN AMURINLEOPARDINPENTU KIIPEILEE JO PUUSSA

20896597189_57164827e2_z

Kuvaoikeudet: Henrik Sundén (2015) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaren nelikuinen amurinleopardinpentu on uskaltautunut yleisön nähtäville. Pennusta on tehty enenevässä määrin onnekkaita havaintoja aamuisin ja iltaisin. Tällä viikolla pieni täpläturkki on tehnyt ensimmäiset itsenäiset tutkimusretkensä ja se saatiin videolle opettelemassa puuhun kiipeämistä. Pentu on vasta kookkaan kotikissan kokoinen, mutta reippaan luonteikas, sillä sen on nähty esittelevän hampaitaan ihmisille sähisten. Suosikkileikki on emon hännän jahtaaminen.

 

Amurinleopardi on maailman harvinaisin kissapeto, joita elää Venäjän Kaukoidässä noin 60 yksilöä. Tarhakantaan kohdistuu nyt erityisen suuria odotuksia, sillä amurinleopardien luontoonpalautusprojekti alkaa kahden vuoden sisällä ja panoksena on lajin pelastuminen sukupuutolta. Eläintarhoissa on tällä hetkellä noin 180 amurinleopardia.

 

Korkeasaari on osallistunut jo 18 vuoden ajan amurinleopardien ja amurintiikerien tulevaisuuden turvaamiseen keräämällä varoja lajien kotiseudulla tehtäviin suojeluprojekteihin. Vuoden suurin suojelutempaus Kissojen Yö järjestetään perjantai-iltoina 4.9. ja 11.9. Tänä vuonna kerätyt varat ohjataan erityisesti salametsästyksen vähentämiseen suojelualueella.

 

Kissojen Yössä Amurin kissapetoja voi auttaa tekstari- ja lipaslahjoituksin sekä ostamalla AMUR-tuotteita. Korkeasaaren verkkokaupassa myytävät pääsyliput tukevat eurolla kissapetojen suojelua. Tapahtumaa järjestämässä ja omalla työllään suojelua tukemassa on tänä vuonna noin 70 vapaaehtoista ja 80 esiintyjää – muusikoita, näyttelijöitä, tanssijoita, sirkustaiteilijoita ja runoilijoita.

Pohjoismaiden uhanalaisimmalle linnulle ennätysmäärä poikasia

tapio-kostet-wwf

Kiljuhanhella, Pohjoismaiden uhanalaisimmalla linnulla, on ollut ennätyksellisen hyvä pesintäkesä. Poikasia on havaittu tänä vuonna 70. Poikasia on laskettu syksyisin vuodesta 1994 lähtien, ja tämän vuoden luku on seurantahistorian suurin.

”Viime sunnuntaina Pohjois-Norjan Porsanginvuonolla havaittiin riemastuttava 126 kiljuhanhen parvi, joista 70 oli tämän kesän poikasia. Poikaset ovat elintärkeä lisä Pohjolan kiljuhanhikantaan, joka horjuu pienuutensa takia edelleen sukupuuton partaalla”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Norjan, Suomen ja Ruotsin yhteinen kiljuhanhikanta romahti 1900-luvun aikana tuhansista pesivistä pareista noin kahteenkymmeneen pariin.

”Pohjoismainen kanta on kuitenkin viime vuosina osoittanut varovaisia elpymisen merkkejä. Tämän vuoden poikasmäärä antaa uutta toivoa WWF:n 30 vuotta sitten Suomessa aloittamalle pelastustyölle. Tänä aikana olemme muun muassa osallistuneet useisiin EU:n LIFE-hankkeisiin, selvittäneet ja suojelleet lajille tärkeitä paikkoja muuttomatkojen varsilla, kouluttaneet ihmisiä kiljuhanhen suojeluun ja torjuneet lajiin kohdistuvaa metsästystä”, Tolvanen sanoo.

Edellinen hyvä kiljuhanhien pesintäkesä oli sopuli- ja myyrähuipun aikaan vuonna 2011, jolloin havaittiin 45 poikasta. Sitä enemmän poikasia on havaittu vain vuonna 1995, jolloin nähtiin 68 poikasta. Kannan oltua aallonpohjassa kymmenisen vuotta sitten havaittiin alle 20 poikasta vuodessa.

”Hyvää pesintätulosta osattiin ennakoida, koska myyriä on tänä kesänä ollut tunturialueilla runsaasti, ja silloin ketut ja muut nisäkäspedot keskittävät saalistuksensa lintujen pesien sijaan jyrsijöihin”, Tolvanen sanoo.

Kiljuhanhi on tuoreen uhanalaisuusarvioinnin mukaan koko EU:ssa äärimmäisen uhanalainen. Suurimmat uhat lajille ovat metsästys, elinympäristöjen häviäminen ja häirintä. WWF kehottaa hanhien metsästäjiä erityiseen varovaisuuteen, ettei syysmuutolla olevia korvaamattoman arvokkaita kiljuhanhia joudu tahattomasti ammutuksi.

”Vaikka kiljuhanhi on rauhoitettu, niitä joutuu metsästyssaaliiksi, koska laji on metsästystilanteessa lähes mahdoton luotettavasti erottaa monissa EU-maissa riistalintuihin kuuluvasta tundrahanhesta”, Tolvanen sanoo.

Pohjolan luonnonvaraisten kiljuhanhien ainoat tunnetut pesimäpaikat sijaitsevat Pohjois-Norjassa, ja poikueet emoineen kerääntyvät elokuun lopussa Porsanginvuonolle valmistautumaan syysmuutolle. Ne aloittavat syysmuuttonsa Pohjois-Norjasta syyskuun alkupäiviin mennessä.

Lisätietoja:

Kiljuhanhen suojelemiseksi on käynnissä EU:n LIFE+ rahaston tukema koko lajin Euroopan muuttoreitin kattava hanke “Safeguarding the Lesser White-fronted Goose Fennoscandian population in key wintering and staging sites within the European flyway”. Lisätietoja osoitteessa wwf.fi/lwfg

Ajantasaiset havainnot kiljuhanhista löytyvät BirdLife Norjan ja WWF Suomen kiljuhanhityöryhmän ylläpitämältä kiljuhanhi-verkkosivustolta osoitteessa www.piskulka.net/observations.php

Vesilinnut ovat vähentyneet etenkin rehevillä vesillä

bbd72cf6-58f1-4cf0-ac3a-905fdea11414-main_image

Tukkasotka on taantunut merkitsevästi voimakkaammin rehevillä kosteikoilla verrattuna karuihin vesiin. Kuva: Aleksi Lehikoinen / Luomus

Rehevien järvien ja merenlahtien vesilintukannat ovat lähes puoliintuneet reilussa 20 vuodessa. Karuilla ja niukkaravinteisilla vesistöillä vesilintujen kannat ovat säilyneet vakaampina, selviää tuoreesta Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkaisusta. Sorsalintujen metsästyskausi alkaa torstaina 20. elokuuta.

Kosteikoilla yleisimpien vesilintujen, kuten haapanan ja tukkasotkan ongelmat johtuvat etenkin maa- ja metsätalouden ravinnepäästöistä, jotka ovat aiheuttaneet vesistöjen liikarehevöitymistä.

Rehevöitymisen seurauksena vesilintujen suosimat rantaniityt ja luhdat kasvavat umpeen, mikä vähentää vesilintujen ravintoa. Lisäksi rehevöityminen aiheuttaa veden samentumista ja särkikalakantojen kasvua. Nämä tekijät yhdessä johtavat muun muassa ravintokilpailuun, joka pienentää vesilintujen tärkeimpien ravintokohteiden, uposkasvien ja pohjaeläinten määrää.

– Vesilintukantojen tilan parantamiseksi tulisi kosteikoilla tehdä rehevöitymistä estäviä hoitotoimia, kuten laidunnusta, sekä vähentää ravinteiden valumista kosteikkoihin, toteaa Helsingin yliopiston akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta.

Vesilintukantojen tilan seuraamiseksi tutkijat ovat kehittäneet erilliset kannan runsautta mittaavat indikaattorit reheville ja karuille vesille.

Kannat taantuivat viime vuodesta

Luomuksen ja Luken seurantatietojen perusteella yleisimmistä riistasorsista sinisorsan määrät taantuivat viime vuodesta 7 prosenttia.

– Tavin ja haapanan kannat pienenivät noin 15 prosentilla viime vuodesta, kertoo Luken tutkija Jukka Rintala.

Syksyisestä nuorten lintujen osuudesta kertova poikastuotto laski sinisorsalla 5 ja tavilla 9 prosenttia viime vuodesta. Nokikanan poikastuotto oli heikko: pudotusta viimevuotisesta 67 prosenttia. Haapanan poikastuotto oli 15 prosenttia parempi kuin viime vuonna, ja telkällä tuotto nousi 10 prosentilla.

Tutkimustiedot perustuvat vuodesta 1986 lähtien toteutettuihin valtakunnallisiin vesilintulaskentoihin. Aineiston ovat keränneet metsästäjät ja lintuharrastajat.

Lisätietoja:

 

Artikkeli: Habitat-specific population trajectories in boreal waterbirds: alarming trends and bioindicators for wetlands
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/acv.12226/abstract