Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Lentomuurahaiset päätyvät vain kivenheiton päähän kotipesästään

66263bcb-ab48-4501-abd5-65fdd56a6049-main_image

Loviniskamuurahaisen työläinen hoitamassa kirvakarjaa. Kuva: Lotta Sundström

Muurahaiskuningattaren lentomatka saattaa jäädä 60 metriin, jolloin sen puolisoksi voi osua lähisukulainen. Sukusiittoisuuden riskiä lisää, että yhden pesän tuhannet muurahaiset ovat kaikki yhden kuningattaren ja sen edesmenneen puolison jälkeläisiä.

Useimmilla muurahaislajeilla siivekkäät kuningattaret ja koiraat lentävät synnyinpesästään pois paritellakseen muista pesistä tulevien yksilöiden kanssa. Näin vältetään lähisukulaisten kanssa pariutumista ja sukusiitoksen mukanaan tuomia haittoja, jotka voivat johtaa populaation vähittäiseen pienenemiseen ja lopulta sukupuuttoon.

Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman lähisaarten loviniskamuurahaisilla sukusiitoksen havaittiin kuitenkin olevan yleistä häälennoista huolimatta. Yhtenä syynä siihen näyttää olevan, että vastoin vakiintunutta käsitystä, lentomuurahaiset eivät lähdekään kovin kauas kotipesästään.

– Muurahaiskuningatarten keskimääräinen lentomatka oli vaivaiset 60 metriä kotipesästä. Koiraat kevyempinä ja ketterämpinä taittoivat pitempiä matkoja, mutta niidenkin keskimääräinen etäisyys kotipesään oli vain 140 metriä, sanoo tutkimuksensa Helsingin yliopistossa tehnyt, nykyisin Exeterin yliopistossa työskentelevä tutkijatohtori Emma Vitikainen.

Loviniskamuurahaisella on sama strategia sukusiitoksen välttämiseen kuin monilla muillakin eläimillä: kun toinen sukupuoli leviää pitemmän matkan syntymäseudultaan, todennäköisyys sukulaisten kohtaamiseen vähenee.  Sukupuolten välinen ero leviämisetäisyyksissä ei kuitenkaan riitä estämään sukusiitosta, jos lentomatka jää lyhyeksi.

Kun leviäminen uusille alueille on rajallista, lähiympäristön muurahaispesät koostuvat lähisukuisista yksilöistä. Uusien kuningatarten potentiaaliset parittelukumppanitkin ovat kuningattarille sukua, vaikka eivät olisikaan samasta pesästä lähtöisin.

Muurahaiskuningattaren parittelukäyttäytymisellä onkin kauaskantoiset seuraukset.

– Useimmilla muurahaislajeilla yhden pesän tuhannet jälkeläiset edustavat geneettisesti hyvin pientä yksilömäärää, sillä ne ovat yhden kuningattaren ja sen ainoan, edesmenneen puolison jälkeläisiä. Koiraan siittiöt säilyvät elinkelpoisina kuningattaren sisällä koko sen eliniän ajan, eikä kuningatar koskaan parittele uudestaan jopa 30-vuotisen elämänsä aikana, Emma Vitikainen sanoo.

Helsingin yliopiston tutkijat seurasivat loviniskamuurahaisten häälentoja ja keräsivät vastaparitelleita kuningattaria. Geneettisten menetelmien avulla tutkijat pystyivät paikantamaan, mistä pesistä kuningattaret ja niiden parittelukumppanit olivat lähtöisin.

___________
Emma Vitikainen, Cathy Haag-Liautard & Liselotte Sundström. Natal dispersal, mating patterns, and inbreeding in the ant Formica exsecta. American Naturalist.

Suomalaiset kuikat ensi kertaa satelliittiseurannassa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvaaja Maria Tirkkonen

Kaksi eteläsavolaista kuikkaa on tänä syksynä saanut satelliittilähettimen. Lähettimiä ei ole aikaisemmin asennettu Suomessa kuikalle, ja kyseessä ovat tiettävästi koko maailman ensimmäiset satelliittikuikat.

BirdLife Suomen tutkimushankkeen tavoitteena on selvittää suomalaisten kuikkien muuttoreitit ja talvehtimisalueet. Kuikkien muuttokäyttäytymistä ei tunneta, koska Suomessa pesivistä yksilöistä ei ole rengaslöytöjä.

Satelliittikuikka Lahja on vanha yksilö, joko pesi tänäkin vuonna onnistuneesti Kangasniemellä. Rurik on puolestaan nuori lintu, joka on syntynyt kesällä 2015 Mikkelissä.

Satelliittikuikat ovat nyt jättäneet pesimäpaikkansa ja siirtyneet kalastelemaan suuremmille järville. Syysmuuton odotetaan alkavan lähiaikoina. Lintujen matkaa voi seurata BirdLife Suomen www-sivuilla ja hankkeen yhteistyökumppanin Luonnontieteellisen keskusmuseon sivuilta löytyviltä kartoilta.

LISÄTIETOJA:

 

 

Elinympäristöjen umpeenkasvu hankaloittaa tummaverkkoperhosen suojelua

f49950ef-8633-48e8-9db5-34dc1e9e1141-main_image

Tummaverkkoperhosen elinympäristönä ovat kosteat lehtovirmajuuriniityt. Kuva: Henna Fabritius

Maankäyttökulttuurin muutokset voivat vaikuttaa uhanalaisen tummaverkkoperhosen selviytymiseen, vaikka syntyvien elinympäristöjen määrä pysyisi samana.

Tummaverkkoperhonen elää Suomessa vain pienellä alueella Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Pohjanmaalla. Uhanalainen perhonen viihtyy kosteilla lehtovirmajuuriniityillä, joita kehittyy esimerkiksi maanmuokkauksen tai tulvien seurauksena kalkkipohjaisille maille.

Ihmisen toimista voi olla satunnaista apua uusien elinympäristöjen synnyssä. Tummaverkkoperhosen selviytymisen kannalta pidempiaikaiset elinympäristöt olisivat hyödyllisempiä, sillä perhonen ennättää todennäköisemmin levittäytyä niiltä uusille elinympäristöille ennen kuin tilapäiset elinympäristöt tuhoutuvat.

– Lyhytaikaisten elinympäristöjen keskimääräinen elinkaari on alle 17 vuotta ennen kuin umpeenkasvu tai maankäytön muutokset tuhoavat ne, sanoo Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta väittelevä Henna Fabritius.

Fabritiuksen tutkimuksen mukaan lehtovirmajuuriniittyjen laatu on parhaimmillaan 2–3 vuoden kuluttua hoitotoimenpiteistä.

– Tummaverkkoperhosen suojelukohteet vaatisivat siis jatkuvaa hoitorahoitusta säilyäkseen hyvälaatuisina. Erityistä suojelua vaativien lajien suojelurahoitus on kuitenkin satunnaista, eivätkä tummaverkkoperhosniityt useinkaan täytä maatalouden ympäristötuen erityistuen ehtoja.

Henna Fabritius toteaakin, että umpeen kasvavien elinympäristöjen suojelutarve sekä suojelukohteiden mahdollisimman tehokas sijoittelu ympäristöön vaatisi ymmärtämystä niittyjen syntymekanismeista.

– Näin lyhytaikaisten elinympäristöjen määrä ja sijainti voidaan ottaa huomioon suojelun suunnittelussa. Mitä vähemmän tilapäisiä elinympäristöjä syntyy, sitä tärkeämpää on se, että suojelukohteet sijaitsevat lähellä toisiaan.

______________________________

Henna Fabritius väittelee tänään kello 12 Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa aiheesta “Temporal habitat dynamics and conservation planning – The case of the false heath fritillary”.

Väitöskirja sähköisessä muodossa

Linkit

Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta

Suurtutkimus kertoo lintujen reagoivan ilmastonmuutokseen – perinteiset suomalaiset lajit häviäjien joukossa

a0929819-9840-4cbf-b6d1-8d0d575fd3c1-main_image

Sepelkyyhky on toistaiseksi hyötynyt ilmastonmuutoksesta. Kuva: Aleksi Lehikoinen / Luomus

Uusi yhteiseurooppalainen tutkimus kertoo ilmastonmuutoksen vaikuttavan lintuihin. Poikkeuksellisen laaja aineisto koostuu yli 50 000 lintuharrastajan ympäri Eurooppaa keräämästä aineistosta lähes kahden vuosikymmenen ajalta. Osa lajeista näyttää hyötyvän lämpenevästä ilmastosta. Suomen ja muiden pohjoisten alueiden ilmastoon sopeutuneet linnut kuuluvat kuitenkin ilmastonmuutoksen häviäjiin.

Tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos heikentää Suomessa muun muassa niittykirvisen ja urpiaisen pesimäkantoja. Kärsijöihin kuuluvat myös kaukomuuttajat, jotka talvehtivat tropiikissa ja joutuvat muuttomatkallaan elinympäristöjen ja ilmaston muutoksen ristipaineeseen. Maatalousympäristöön erikoistuneet lajit, kuten kiuru, ovat myös yleisesti ahdingossa Euroopassa tehostuneen maankäytön takia.

Artikkelin kirjoittamiseen osallistunut Luomuksen akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen uskoo, että uuden tiedon avulla voidaan arvioida Euroopan lintukantojen tulevaisuutta sekä tehdä konkreettisia toimenpiteitä.

– Nyt on tärkeää auttaa kaiken heikoimmassa asemassa olevia lajeja. Samaan aikaan kun ilmasto muuttuu, myös elinympäristöjä hyödynnetään yhä voimakkaammin. Lintuja auttaisi eniten siirtyminen nykyistä ympäristöystävällisempään maa- ja metsätalouteen.

Tutkimuksen mukaan osa paikkalinnuista ja lähimuuttajista, kuten tikli ja sepelkyyhky, voivat hyötyä leudommista talvista alentuneen kuolleisuuden myötä sekä pidentyneestä lisääntymiskaudesta. Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutoksesta hyötyviä lajeja on kuitenkin selvästi vähemmän kuin siitä kärsiviä.

6c8eb198-8492-4071-99cd-6880fc9e614d

Urpiainen on taantunut niin Suomessa kuin monessa muussa Euroopan maassa. Kuva: Aleksi Lehikoinen / Luomus.

Lehikoisen mukaan tutkimus on samalla osoitus kansalaistieteen voimasta.

– Lintuharrastajat ovat keränneet vuosikymmeniä luotettavaa tietoa tutkijoille. Pitkäaikaisaineistot ovat kallisarvoisia, ja kansainvälinen yhteistyö on nyt ajankohtaisempaa ilmastonmuutoksen tutkimuksessa kuin koskaan.

Arvostetussa Global Change Biology -sarjassa julkaistu tutkimus European birdwatchers unravel how birds respond to climate change on toteutettu 18 maan yhteistyönä osana Euroopan laajuista European Bird Census Council – linnustonseurantaverkostoa. Tutkimuksen vetämisestä vastasi Center for Macroecology, Evolution and Climate Kööpenhaminan yliopistosta.

Aleksi Lehikoisen tutkimusryhmän tuloksia esitellään myös Luonnontieteellisessä museossa marraskuussa avattavassa Muutosta ilmassa -näyttelyssä.

Linkit

Kasvitieteelliset puutarhat Facebookissa

Luonnontieteellinen museo Facebookissa

LUOMUS Twitterissä

LUOMUS

Kysely: Ylivoimainen enemmistö Saimaan asukkaista tehostaisi saimaannorpan suojelua

2015-10-20 12_44_53-wwf.fi_mediabank_7820.pdf

Suomalaiset, etenkin Saimaan alueen asukkaat, suhtautuvat saimaannorpan suojeluun erittäin myönteisesti. Asia selviää WWF:n teettämästä kyselytutkimuksesta. Kyselyssä kartoitettiin ihmisten näkemyksiä liittyen saimaannorpan suojeluun ja norpan turvaksi säädettyihin kalastusrajoituksiin, joiden tulevaisuudesta neuvotellaan parhaillaan. Verkkokalastus on lyhyellä tähtäimellä suurin yksittäinen uhka äärimmäisen uhanalaisen saimaannorpan tulevaisuuden kannalta.

TNS Gallup haastatteli lokakuun alussa WWF:n toimeksiannosta tuhatta suomalaista, joista kolmesataa asui Saimaan alueella. Kyselyn mukaan 79 % kaikista vastaajista suhtautuu myönteisesti siihen, että verkkokalastusta rajoitetaan lainsäädännöllä saimaannorpan suojelemiseksi. Saimaan alueen asukkaiden keskuudessa luku on kuitenkin vielä suurempi, 83 %.

”Merkittävää kyselyn tuloksissa on se, että Saimaan asukkaat suhtautuvat norpan suojeluun jopa muita suomalaisia myönteisemmin. Tätä ei aina huomaa, sillä Saimaalla on äänekäs vähemmistö, joka vastustaa norpan suojelemiseksi säädettyjä verkkokalastusrajoituksia. Hiljaisen, norpan suojeluun myönteisesti suhtautuvan, enemmistön ääni jää liian usein kuulematta”, WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen sanoo.

Saimaan alueen asukkaista 88 % kieltäisi norpalle vaaralliset pyydykset (esimerkiksi riimuverkot, liian vahvalankaiset verkot ja pitkäsiimat) saimaannorpan esiintymisalueella kokonaan ja 91 % on sitä mieltä, että norpan kuuttien suojaksi määritellyn verkkokalastuskieltoalueen tulisi kattaa kaikki tunnetut paikat, joissa poikasia on syntynyt. Lisäksi 75 % Saimaan alueen asukkaista jatkaisi kuuttien suojaksi määriteltyä verkkokalastuskieltoa kuukaudella kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun. Kaikki nämä luvut ovat koko Suomen keskiarvoa korkeampia.

Kyselyn mukaan Saimaan alueella asuvista 6 % kalastaa tällä hetkellä verkoilla. Hieman suurempi joukko, 17 %, on harrastanut verkkokalastusta joskus. Lähes kolme neljäsosaa (74 %) Saimaalla nyt tai joskus verkkokalastusta harrastaneista olisi kuitenkin valmiita luopumaan vapaaehtoisesti verkkokalastuksesta jatkossa norpan suojelemiseksi.

Saimaan asukkaiden todelliset mielipiteet näkyviin

Saimaannorpan suojaksi säädettyjen verkkokalastusrajoitusten tulevaisuudesta neuvotellaan parhaillaan. Maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä on kuullut Saimaan alueen asukkaita avoimen verkkokyselyn kautta. Kysely sulkeutui 18. lokakuuta eikä tuloksia ole vielä julkaistu.

”Kaikille avoimessa kyselyssä on riskinä, että siihen vastaavat innokkaimmin jo valmiiksi äänekkäät kalastusrajoitusten vastustajat. Niinpä halusimme itse teettää edustavan kyselyn, jossa kaikkien suomalaisten ja erityisesti alueen asukkaiden ääni todella kuuluu”, Luukkonen sanoo.

Maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä tekee esityksensä kalastusrajoituksista marraskuun 2015 loppuun mennessä.

”Teettämämme kyselyn tulokset osoittavat kiistattomasti, että ylivoimainen enemmistö suomalaisista, ja etenkin Saimaan asukkaista, haluaa suojella saimaannorppaa sukupuutolta. Toivottavasti päättäjät kuuntelevat, ja norpan suojelemiseksi säädetään riittävät rajoitukset”, Luukkonen sanoo.

Lisätietoja:

Tutustu kyselyn tuloksiin: http://wwf.fi/mediabank/7820.pdf

Suomessa rengastetusta linnusta saatiin kaikkien aikojen pohjoisin havainto

052f1f42-6c13-49a7-a5ac-e7ac67e5470e

Rengastettu merisirri Jurmossa. Kuva: Avescapes / Roni Väisänen

Turun saaristossa Jurmon lintuasemalla rengastettu merisirri on tavattu Norjan Huippuvuorilla Pohjoisella jäämerellä. Lintuharrastajat William Velmala ja Roni Väisänen rengastivat jouluna 2013 linnun, joka saa kunnian olla pohjoisin havainto Suomessa rengastetusta linnusta Helsingin yliopiston rengastustoimiston yli satavuotisen historian aikana.

Tieto heinäkuisesta havainnosta varmistettiin rengastustoimistossa viime viikolla. Huippuvuorilta merisirri on toivottavasti jo lähtenyt etelämmäksi, sillä 80. leveyspiirillä kaamos alkaa lokakuussa ja ulottuu helmikuun puoliväliin.

– Merisirrit talvehtivat pääasiassa eteläisellä Itämerellä ja Länsi-Euroopassa, mutta pysähtyvät muuttomatkalla levähtämään ja ruokailemaan Suomen rannikolla, josta ne jatkavat matkaa kelien kovetessa, sanoo Luomuksen tutkija Kaisa Välimäki.

Ilmaston lämpeneminen on saanut monet linnut talvehtimaan aiempaa pohjoisempana. Ilmastonmuutos tuo meille uusia lajeja, mutta Välimäen mukaan osa Pohjois-Suomen lajeista vastaavasti vetäytyy ja saattaa kadota meiltä kokonaan.

fe641f42-72db-4214-86c3-6c4a12da4e41

Suomen pohjoisin rengastuslöytö norjalaistutkijoiden kuvaamana Huippuvuorilla. Kuva: Lydia Messingfeld

Esimerkiksi jo nyt monet Tunturi-Lapin lajit, mukaan lukien Suomessa harvalukuisena pesivät merisirrit, ovat taantuneet ja niiden levinneisyysalueet ovat siirtyneet pohjoisemmaksi. Merisirri saattaakin ilmastonmuutoksen seurauksena hävitä meiltä kokonaan pesimälajina, mutta siirtyä vakituiseksi talvehtijaksi.

Vuosina 2011 – 2015 Jurmossa on rengastettu kiikareilla luettavilla kirkasvärisillä lukurenkailla 157 merisirriä. Rengastuksen avulla on selvitetty lajin aiemmin tuntemattomia muuttoreittejä ja talvehtimisalueita. Aiemmin Jurmossa rengastettuja merisirrejä on nähty Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa.

– Kesäaikainen havainto äärimmäisen pohjoiselta pesimäalueelta viittaa siihen, että meillä talvella nähtävät linnut pesivät Huippuvuorilla, sanoo Velmala.

Huippuvuorilla pesivät merisirrit siis kulkevat Suomessa muuttomatkoillaan, mutta missä Suomen tuntureilla pesivät linnut talvehtivat on sen sijaan vielä arvoitus.

Suomessa on rengastettu vuodesta 1913 lähtien yli 11 miljoonaa lintua. Reilun sadan vuoden aikana Luomuksen rengastustoimisto on saanut renkaan saaneista linnuista 1,2 miljoonaa tapaamisilmoitusta. Rengastuksista saatua tietoa käytetään muun muassa ilmastonmuutoksen tutkimukseen, jota esitellään Luonnontieteellisessä museossa marraskuussa avattavassa Muutosta ilmassa -näyttelyssä.

Linkit

Kasvitieteelliset puutarhat Facebookissa

Luonnontieteellinen museo Facebookissa

LUOMUS Twitterissä

LUOMUS

 

Raskaana oleva simpanssi adoptoi orvon poikasen

ChimpanzeeInfantOctober2015-786x620

Kuva: Monarto Zoo

Australialaisessa eläintarhassa on nähty harvinainen tapaus, kun raskaana oleva simpanssi adoptoi orvoksi jääneen poikasen. Boon-poikasen emo kuoli piakkoin synnytyksen jälkeen viime viikolla, Monarto Zoo -eläintarhasta kerrotaan. Boonen otti hoidettavakseen välittömästi tämän emon kuoleman jälkeen Zombi-niminen simpanssi, joka oli pysynyt Boon-emon vierellä tämän kuolemaan asti.

Eläintarhan eläintenhoitaja sanoo, ettei tiedä aikaisempaa tapausta, jossa raskaana oleva simpanssi olisi ottanut orvoksi jääneen poikasen hoitoonsa

– On ennen kuulumatonta nähdä, että näin pitkällä raskaana oleva simpanssi adoptoi vastasyntyneen orvon poikasen, eläintenhoitaja Laura Hanley sanoo.

Hanley sanoo myös olevansa optimistinen sen suhteen, että Zombi jatkaa Boonesta huolehtimisesta sen jälkeenkin, kun simpanssiemon oma poikanen on syntynyt.

STT

Akvaariosta karannut kala löytyi puusta!

a47d20e7-cd33-49fe-bbe2-4cf38d9e8f5b-main_image

Eräänä syksyisenä aamuna Sea Lifen intendentti Markus Dernjatin oli työntouhussa kunnostamassa liejuryömijöiden allasta. Kääntyessään poimimaan lisätarvikkeita ihmetys oli suuri, kun viereisen altaan puunrungosta vastaan tuijotti pieni, tuikea silmäpari. Sekuntien hämmästyksen jälkeen Dernjatin tajusi, että puussa nököttävä hahmo oli karkuteille omasta altaastaan mönkinyt liejuryömijä. ”Kunnostuksen takia altaasta oli hetkellisesti poistettu katto ja kaveri huomasi tilaisuutensa tulleen. ”Karkailu” ja kiipeily ovat liejuryömijälle jopa lajityypillinen ominaisuus”, Dernjatin kertoo. ”Sea Lifessakin olimme jo pitkään haaveilleet kyseisestä lajista, mutta vasta Superselviytyjät-näyttelyn myötä oli mahdollista rakentaa niille riittävän suuri, ja ennen kaikkea katettu allas, josta ne eivät pääse vaeltamaan ulos tai vierustoverin altaaseen”, Dernjatin jatkaa.

Vaikka olisi hauskaa ajatella, että isosilmäiset, persoonallisen näköiset liejuryömijät olisivat myös luonteeltaan jekkuilevia karkulaisia, on vaeltaminen niille kuitenkin elintapa. Toisin kuin tavallisemmat kalat laji myös pystyy liikkumaan monipuolisemmin käyttämällä eviään kuin käsiä, jotka näin mahdollistavat ei vain uimisen vaan myös ryömimisen!

Liejuryömijä hengittää muiden kalojen tavoin kiduksilla – myös maalla liikkuessaan. Erityisenä selviytymiskeinona se voi myös kantaa mukanaan ”happisäiliötä” eli ilmakuplaa, jota se kuljettaa kiduksissaan.

Kala, joka ei osaa uida?

Liejuryömijän tapauksessa kalan määritelmä ei ole se perinteisin: Murtovesirannoilla elävä liejuryömijä on sopeutunut elämään lähes kokonaan maalla. Sen elinympäristöihin kuuluvat mangroverämeet ja trooppiset rannat, joilla kala ryömii rintaeviensä avulla. Maalla liikkuminen on niin sujuvaa, että liejuryömijä todella pystyy tarvittaessa kiipeämään vaikka puuhun. Sen sijaan ulapalle joutunut liejuryömijä voi huono-onnisesti jopa hukkua.

f015a6e7-1a24-4559-a0bf-5acec3715827

Huonolla uimataidolla varustettu kala saattaa kuulostaa varsinaiselta evoluution emämunaukselta, mutta kyseessä on itse asiassa harvinaisen onnistunut suojakeino, jollaista ei muilta kaloilta löydy. Laskuveden aikaan monet muut kalat jäävät ansaan pieniin vuorovesilammikoihin, mutta liejuryömijä porskuttaa eteenpäin.

Vaikka liejuryömijän olemuksessa on jotain hyvin sammakkomaista, on kyseessä kuitenkin mätimunia muniva, suomupintainen kala, joka kuuluu tokkojen heimoon.

Liejuryömijöitä ja muita evoluution erikoisuuksia voi nähdä SEA LIFEn Superselviytyjät-näyttelyssä!

Yli 25 000 ihmistä osallistui Euroopan suurimpaan lintuharrastustapahtumaan

valkoposkihanhet-jan-sodersved

Kuvaaja: Jan Södersved

Yli 25 000 ihmistä osallistui Euroopan suurimpaan lintuharrastustapahtumaan
Viime viikonloppuna 41:ssä Euroopan ja Keski-Aasian maassa tarkkailtiin lintuja osana BirdLifen EuroBirdwatchia, Euroopan suurinta lintuharrastustapahtumaa.

Lauantaina ja sunnuntaina 3.–4.10. järjestettiin yli tuhat retkeä tai muuta tapahtumaa ja muuttolintuja tarkkaili yli 25 000 ihmistä. Kaikkiaan havaittiin yli neljä miljoonaa lintuyksilöä. Eniten lintuja, yli 1,5 miljoonaa yksilöä, kirjattiin Suomessa. Runsaasti lintuja laskettiin myös Ruotsissa, Liettuassa ja Unkarissa. Tapahtuman runsaimmat lajit olivat kottarainen, peippo ja nokikana.

Suomessa havaintoja kirjattiin eniten valkoposkihanhesta. Kouvolan Teutjärvellä arvioitiin olevan 50 000 ja Lappeenrannassa Joutsenon Konnunsuolla 40 000 valkoposkihanhea. Seuraavaksi runsaimmat lajit olivat peippo ja sepelkyyhky.

Lintujen syysmuutto on hiljenemässä, mutta monilla vaelluslinnuilla liikehdintä on nyt parhaimmillaan. Länsirannikolla muutti tuhansia kuusitiaisia, Asikkalan Pulkkilanharjulla muutti lauantaina yli tuhat sinitiaista ja Taipalsaaressa laskettiin sunnuntaina lähes 4 000 muuttavaa talitiaista. Vaeltavia valkoselkätikkojakin nähtiin monessa paikassa maan keski- ja eteläosissa.

Viikonlopun harvinaisin lintu oli sunnuntai-iltana Joroisista löytynyt arotasku. Säväyttävä näky oli myös nuori suula, joka muutti sunnuntaina Kouvolassa ja Loviisassa. Muita harvinaisuuksia olivat muun muassa ruskouunilintu Paraisilla, taigakirvinen Luvialla ja punapäänarsku Kajaanissa. Viikonlopun aikana Suomessa kirjattiin havaintoja kaikkiaan 213 lintulajista.

EuroBirdwatch-tapahtuman tarkoitus on edistää linnustonsuojelua ja lintuharrastusta. Valtioiden rajoista välittämättä matkaa tekevät muuttolinnut kuvastavat hyvin kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä lintujen suojelussa. BirdLifen tuoreen selvityksen mukaan Välimeren maissa pyydetään laittomasti joka vuosi 25 miljoonaa muuttolintua. BirdLifen tavoitteena on turvata linnuille tärkeiden elinympäristöjen säilyminen pesimäalueilla, muutonaikaisilla levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla.

EuroBirdwatch järjestettiin ensimmäisen kerran syksyllä 1993.

LISÄTIETOJA:

 

 

Taigapunkin esiintymisalueet täsmentyivät

taiga

Taigapunkin asuinalueet ovat täsmentyneet Pohjanlahden rannikolle, Pirkanmaalle, Pohjois-Karjalaan, Savoon ja Kainuuseen. Havainnot perustuvat Turun yliopiston puutiaistutkimuksen yleisöltä kesän aikana saamiin puutiaisnäytteisiin.  Taigapunkkia eli Siperian puutiaista on Suomessa tiedettyä enemmän ja sen esiintymisalue paljastui aiempaa luultua suuremmaksi.

Tutkijat saivat kesän aikana yleisöltä 6 600 kirjettä, jotka sisälsivät arviolta yli 20 000 puutiaisnäytettä.

– Aineisto on mahtava. Sen avulla olemme ensimmäisen kerran onnistuneet kartoittamaan molempien puutiaislajien esiintymistä kattavasti läpi Suomen. Pelkästään tutkijavoimin vastaavaan ei pystyttäisi, kansalaiskeräyksen vetäjä, Turun yliopiston eläinmuseon amanuenssi Ritva Penttinen sanoo.

Tavallista puutiaista(Ixodes ricinus)esiintyy koko Suomessa Etelä-Lappiin asti.

– Taigapunkin (Ixodes persulcatus) merkittävimmät esiintymisalueet näyttävät keskittyvän tietyille alueille. Pohjanlahden rannikolla taigapunkki on yleinen, jopa tavallista puutiaista yleisempi. Pirkanmaa sekä Pohjois-Karjala, Savo ja Kainuu lähiympäristöineen ovat myös taigapunkin elinalueita tavallisen puutiaisen ohella.

Taigapunkki ja tavallinen puutiainen ovat hyvin läheiset lajit. Niiden erottaminen on vaikeaa ulkoisten tuntomerkkien perusteella.  Koska molemmat lajit voivat levittää sekä borrelioosia aiheuttavia bakteereita että puutiaisaivokuumetta aiheuttavia viruksia, taigapunkin leviäminen ja vakiintuminen Suomessa ei ole oleellisesti muuttanut puutiaisten merkitystä vakavien tautien aiheuttajana.

– Vaikka juuri taigapunkki on tänä kesänä saanut paljon huomiota, molempiin puutiaislajeihin pitää suhtautua samalla vakavuudella. Maastossa liikkumista ei pidä pelätä, mutta punkkisyyni on tärkeä toimenpide sekä ihmisille että lemmikeille ulkoilun jälkeen, Penttinen sanoo.

Kansalaisten keräämistä näytteistä ei ole vielä analysoitu taudinaiheuttajien esiintyvyyttä.

– Syväjäähän pakastetut näytteet mahdollistavat lukuisia jatkotutkimuksia vaikkapa yhdessä lääketieteen tutkijoiden kanssa. Toivottavasti saisimme rahoituksen järjestymään niihin, Penttinen sanoo.

Tutkijat pyysivät huhtikuun lopulla yleisöä lähettämään Turun yliopiston eläinmuseoon löytämiään puutiaisia. Kirjeitä tuli 6600 kappaletta, joista 4300 on nyt avattu ja niiden sisältämät lähes 14 000 näytettä määritetty joko tavalliseksi puutiaiseksi tai taigapunkiksi. Pakastimessa odottaa vielä kuukausien työ.
Puutiaisprojektin tutkijat kiittävät lämpimästi kaikkia puutiaisten lähettäjiä. Keräys osoitti, että puutiaiset todellakin kiinnostavat ja askarruttavat, joten niiden tutkiminen on palkitsevaa.

Lisätietoja projektista löytyy sivulta www.puutiaiset.fi

Teksti: Tero Klemola, Erja Hyytiäinen
Kuva: Hanna Oksanen