Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

:KATSO VIDEO: KORKEASAAREN AMURINLEOPARDINPENTU KIIPEILEE JO PUUSSA

20896597189_57164827e2_z

Kuvaoikeudet: Henrik Sundén (2015) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaren nelikuinen amurinleopardinpentu on uskaltautunut yleisön nähtäville. Pennusta on tehty enenevässä määrin onnekkaita havaintoja aamuisin ja iltaisin. Tällä viikolla pieni täpläturkki on tehnyt ensimmäiset itsenäiset tutkimusretkensä ja se saatiin videolle opettelemassa puuhun kiipeämistä. Pentu on vasta kookkaan kotikissan kokoinen, mutta reippaan luonteikas, sillä sen on nähty esittelevän hampaitaan ihmisille sähisten. Suosikkileikki on emon hännän jahtaaminen.

 

Amurinleopardi on maailman harvinaisin kissapeto, joita elää Venäjän Kaukoidässä noin 60 yksilöä. Tarhakantaan kohdistuu nyt erityisen suuria odotuksia, sillä amurinleopardien luontoonpalautusprojekti alkaa kahden vuoden sisällä ja panoksena on lajin pelastuminen sukupuutolta. Eläintarhoissa on tällä hetkellä noin 180 amurinleopardia.

 

Korkeasaari on osallistunut jo 18 vuoden ajan amurinleopardien ja amurintiikerien tulevaisuuden turvaamiseen keräämällä varoja lajien kotiseudulla tehtäviin suojeluprojekteihin. Vuoden suurin suojelutempaus Kissojen Yö järjestetään perjantai-iltoina 4.9. ja 11.9. Tänä vuonna kerätyt varat ohjataan erityisesti salametsästyksen vähentämiseen suojelualueella.

 

Kissojen Yössä Amurin kissapetoja voi auttaa tekstari- ja lipaslahjoituksin sekä ostamalla AMUR-tuotteita. Korkeasaaren verkkokaupassa myytävät pääsyliput tukevat eurolla kissapetojen suojelua. Tapahtumaa järjestämässä ja omalla työllään suojelua tukemassa on tänä vuonna noin 70 vapaaehtoista ja 80 esiintyjää – muusikoita, näyttelijöitä, tanssijoita, sirkustaiteilijoita ja runoilijoita.

Pohjoismaiden uhanalaisimmalle linnulle ennätysmäärä poikasia

tapio-kostet-wwf

Kiljuhanhella, Pohjoismaiden uhanalaisimmalla linnulla, on ollut ennätyksellisen hyvä pesintäkesä. Poikasia on havaittu tänä vuonna 70. Poikasia on laskettu syksyisin vuodesta 1994 lähtien, ja tämän vuoden luku on seurantahistorian suurin.

”Viime sunnuntaina Pohjois-Norjan Porsanginvuonolla havaittiin riemastuttava 126 kiljuhanhen parvi, joista 70 oli tämän kesän poikasia. Poikaset ovat elintärkeä lisä Pohjolan kiljuhanhikantaan, joka horjuu pienuutensa takia edelleen sukupuuton partaalla”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Norjan, Suomen ja Ruotsin yhteinen kiljuhanhikanta romahti 1900-luvun aikana tuhansista pesivistä pareista noin kahteenkymmeneen pariin.

”Pohjoismainen kanta on kuitenkin viime vuosina osoittanut varovaisia elpymisen merkkejä. Tämän vuoden poikasmäärä antaa uutta toivoa WWF:n 30 vuotta sitten Suomessa aloittamalle pelastustyölle. Tänä aikana olemme muun muassa osallistuneet useisiin EU:n LIFE-hankkeisiin, selvittäneet ja suojelleet lajille tärkeitä paikkoja muuttomatkojen varsilla, kouluttaneet ihmisiä kiljuhanhen suojeluun ja torjuneet lajiin kohdistuvaa metsästystä”, Tolvanen sanoo.

Edellinen hyvä kiljuhanhien pesintäkesä oli sopuli- ja myyrähuipun aikaan vuonna 2011, jolloin havaittiin 45 poikasta. Sitä enemmän poikasia on havaittu vain vuonna 1995, jolloin nähtiin 68 poikasta. Kannan oltua aallonpohjassa kymmenisen vuotta sitten havaittiin alle 20 poikasta vuodessa.

”Hyvää pesintätulosta osattiin ennakoida, koska myyriä on tänä kesänä ollut tunturialueilla runsaasti, ja silloin ketut ja muut nisäkäspedot keskittävät saalistuksensa lintujen pesien sijaan jyrsijöihin”, Tolvanen sanoo.

Kiljuhanhi on tuoreen uhanalaisuusarvioinnin mukaan koko EU:ssa äärimmäisen uhanalainen. Suurimmat uhat lajille ovat metsästys, elinympäristöjen häviäminen ja häirintä. WWF kehottaa hanhien metsästäjiä erityiseen varovaisuuteen, ettei syysmuutolla olevia korvaamattoman arvokkaita kiljuhanhia joudu tahattomasti ammutuksi.

”Vaikka kiljuhanhi on rauhoitettu, niitä joutuu metsästyssaaliiksi, koska laji on metsästystilanteessa lähes mahdoton luotettavasti erottaa monissa EU-maissa riistalintuihin kuuluvasta tundrahanhesta”, Tolvanen sanoo.

Pohjolan luonnonvaraisten kiljuhanhien ainoat tunnetut pesimäpaikat sijaitsevat Pohjois-Norjassa, ja poikueet emoineen kerääntyvät elokuun lopussa Porsanginvuonolle valmistautumaan syysmuutolle. Ne aloittavat syysmuuttonsa Pohjois-Norjasta syyskuun alkupäiviin mennessä.

Lisätietoja:

Kiljuhanhen suojelemiseksi on käynnissä EU:n LIFE+ rahaston tukema koko lajin Euroopan muuttoreitin kattava hanke “Safeguarding the Lesser White-fronted Goose Fennoscandian population in key wintering and staging sites within the European flyway”. Lisätietoja osoitteessa wwf.fi/lwfg

Ajantasaiset havainnot kiljuhanhista löytyvät BirdLife Norjan ja WWF Suomen kiljuhanhityöryhmän ylläpitämältä kiljuhanhi-verkkosivustolta osoitteessa www.piskulka.net/observations.php

Vesilinnut ovat vähentyneet etenkin rehevillä vesillä

bbd72cf6-58f1-4cf0-ac3a-905fdea11414-main_image

Tukkasotka on taantunut merkitsevästi voimakkaammin rehevillä kosteikoilla verrattuna karuihin vesiin. Kuva: Aleksi Lehikoinen / Luomus

Rehevien järvien ja merenlahtien vesilintukannat ovat lähes puoliintuneet reilussa 20 vuodessa. Karuilla ja niukkaravinteisilla vesistöillä vesilintujen kannat ovat säilyneet vakaampina, selviää tuoreesta Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkaisusta. Sorsalintujen metsästyskausi alkaa torstaina 20. elokuuta.

Kosteikoilla yleisimpien vesilintujen, kuten haapanan ja tukkasotkan ongelmat johtuvat etenkin maa- ja metsätalouden ravinnepäästöistä, jotka ovat aiheuttaneet vesistöjen liikarehevöitymistä.

Rehevöitymisen seurauksena vesilintujen suosimat rantaniityt ja luhdat kasvavat umpeen, mikä vähentää vesilintujen ravintoa. Lisäksi rehevöityminen aiheuttaa veden samentumista ja särkikalakantojen kasvua. Nämä tekijät yhdessä johtavat muun muassa ravintokilpailuun, joka pienentää vesilintujen tärkeimpien ravintokohteiden, uposkasvien ja pohjaeläinten määrää.

– Vesilintukantojen tilan parantamiseksi tulisi kosteikoilla tehdä rehevöitymistä estäviä hoitotoimia, kuten laidunnusta, sekä vähentää ravinteiden valumista kosteikkoihin, toteaa Helsingin yliopiston akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta.

Vesilintukantojen tilan seuraamiseksi tutkijat ovat kehittäneet erilliset kannan runsautta mittaavat indikaattorit reheville ja karuille vesille.

Kannat taantuivat viime vuodesta

Luomuksen ja Luken seurantatietojen perusteella yleisimmistä riistasorsista sinisorsan määrät taantuivat viime vuodesta 7 prosenttia.

– Tavin ja haapanan kannat pienenivät noin 15 prosentilla viime vuodesta, kertoo Luken tutkija Jukka Rintala.

Syksyisestä nuorten lintujen osuudesta kertova poikastuotto laski sinisorsalla 5 ja tavilla 9 prosenttia viime vuodesta. Nokikanan poikastuotto oli heikko: pudotusta viimevuotisesta 67 prosenttia. Haapanan poikastuotto oli 15 prosenttia parempi kuin viime vuonna, ja telkällä tuotto nousi 10 prosentilla.

Tutkimustiedot perustuvat vuodesta 1986 lähtien toteutettuihin valtakunnallisiin vesilintulaskentoihin. Aineiston ovat keränneet metsästäjät ja lintuharrastajat.

Lisätietoja:

 

Artikkeli: Habitat-specific population trajectories in boreal waterbirds: alarming trends and bioindicators for wetlands
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/acv.12226/abstract

Päiväperhosilla jo toinen ennätysheikko kesä

 

angervohopeatäplä, Vanhakylä, Pernaja, Loviisa © Eija Putkuri

angervohopeatäplä, Vanhakylä, Pernaja, Loviisa © Eija Putkuri

Kuluva kesä on ollut päiväperhosten kannalta surkea. Useimmat päiväperhoslajit ovat esiintyneet tavanomaista vähälukuisempina, esimerkiksi nokkosperhonen ja angervohopeatäplä. Kurjuutta korostaa se, että jo edellinen kesä oli 2000-luvun heikoin. Päiväperhosia oli erityisen vähän keskikesällä, kun taas tällä hetkellä päiväperhosia on ajankohtaan nähden hyvin.

Suomen ympäristökeskuksen keräämien ennakkotietojen perusteella kuluva perhoskesä on ollut selvästi keskimääräistä huonompi. Niin ikään heikkoon edellisvuoteen verrattuna muutokset olivat kuitenkin melko vähäisiä: yksittäisissä päiväperhoslajeissa oli hieman enemmän vähentyneitä (27 lajia) kuin runsastuneita (24 lajia). Erityisen vähissä on ollut nokkosperhonen, jo kolmatta vuotta peräkkäin.

Perhoskannoissa 2000-luvun pahin notkahdus

Heikkoa perhoskesää selittävät huono edellisvuosi sekä kuluvan kesän koleat ja sateiset säät. Seurannan perusteella 2014 oli 2000-luvun heikoin perhosvuosi, joten kuoriutuvia perhosia oli nyt tavanomaista vähemmän. Kesä- ja heinäkuun vaikeat sääolot puolestaan haittasivat päiväperhosten ja monien muidenkin hyönteisten lisääntymistä tänä kesänä. Seurannan tekeminen on myös ollut haastavaa, sillä riittävän aurinkoisia päiviä perhosten havainnointiin on joutunut odottelemaan.

Kesä-heinäkuun vaihde on normaalisti useimpien lajien parasta lentoaikaa. Johtuen koleasta alkukesästä perhosten kuoriutuminen viivästyi tänä vuonna usealla viikolla. Samasta syystä useimpien lajien lentokausi on myös jatkunut tavanomaista pidempään. Esimerkiksi alkukesälle tyypillistä auroraperhosta tavattiin monin paikoin vielä heinäkuun puolivälissä.

Tällä hetkellä päiväperhosia on liikkeellä ajankohtaan nähden paljon. Myös lajeja voi nyt nähdä tavanomaista enemmän. Valtaosa aikuistalvehtijoista lienee vielä kuoriutumatta, joten esimerkiksi neito- ja sitruunaperhosten määrät kasvanevat tuntuvasti lähiviikkoina. Myös vaeltajia kuten amiraalia ja ohdakeperhosta ilmaantuu todennäköisesti lisää.

Pitkäjänteistä perhosseurantaa

Suomen ympäristökeskuksen koordinoima päiväperhosseuranta aloitettiin vuonna 1999. Pitkäjänteinen seuranta on tarpeen, koska päiväperhosten kannat vaihtelevat suuresti lähinnä sääoloista riippuen. Vasta pidempi aikasarja paljastaa vuosien välisen satunnaisvaihtelun takana piilevän kannankehityksen suunnan. Eteläisten lajien, kuten kartta- sekä häiveperhosen, havaittu runsastuminen kertoo myös ilmastonmuutoksen vaikutuksista luontoomme.

Seuranta on keskittynyt maatalousalueille, jotka ovat perhoslajistoltaan rikkaimpia elinympäristöjä. Seuranta perustuu vapaaehtoisten perhosharrastajien työhön. Suomessa esiintyy kaikkiaan noin 120 päiväperhoslajia, joista noin puolesta saadaan vuosittaista runsaustietoa seurannan kautta.

:KATSO VIDEO: KORKEASAAREN ELÄIMET KOEMAISTOIVAT ESPANJANSIRUETANOITA

20571349361_6df07d95fc_z

Mari Lehmonen (2015) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaren eläimille tarjottiin tänään ravinnoksi espanjansiruetanoita, joita on viikon aikana kerätty talkoovoimin Helsingin Lauttasaaresta. Kokeilun tarkoituksena on selvittää, voisiko erittäin haitallisena vieraslajina Suomeen levinneitä etanoita käyttää eläinten rehuna. Korkeasaaren rehukeittiöllä on nyt keitetty ja pakastettu 50 kiloa etanoita, joiden ravintopotentiaalia voidaan turvallisesti testata.

Ensimmäisiksi koemaistajiksi valikoituivat pesukarhut, villisiat ja karhut, joiden monipuoliseen ravintoon kuuluu myös etanoita, joskaan ei tiettävästi tämä etanalaji. Parhaiten etanat maistuivat pesukarhuille, joista kaikki pistelivät niitä kilvan poskeensa. Villisiat kokeilivat etanoita pähkinöiden loputtua.  Karhujen mielestä paras käyttö hunajavedessä marinoiduille etanoille oli niiden tuoksussa kieriskely.

 

Erityisesti kotimaisten lajien kiinnostusta espanjansiruetanoita kohtaan haluttiin testata. Villieläinsairaalan siilit alkoivat popsia etanoita, kun muuta ravintoa ei ollut tarjolla, mikä on kotipuutarhureiden kannalta kiinnostava havainto. Myös korpit ja vesikot söivät etanoita. Ahma sen sijaan yökkäsi etanoita haisteltuaan. Maatiaiskanoillekaan paloitellut etanat eivät kelvanneet. Kokeilua jatketaan vielä, sillä eläimet suhtautuvat uuteen ravintoon usein varauksella.

 

Rehukeittiö ei ota enää etanoita vastaan, joten kotipihoilta kerätyt tuholaiset pitää hävittää itse, esimerkiksi pudottamalla etanat kiehuvaan veteen ja pakkaamalla kuolleet etanat pussiin sekajätteen sekaan. Mikäli etanoille tulee eläintarhassa lisätarvetta, keruutalkoita järjestetään yhteistyössä rakennusviraston kanssa.

 

Espanjansiruetana on levinnyt Suomeen nopeasti. Se lisääntyy tehokkaasti ja on kaikkiruokainen. Kasvien lisäksi se syö jopa koirankakkaa, oksennusta ja omia lajitovereita, mistä se on saanut lempinimensä tappajaetana. Luonnollisia saalistajia ei aikuisella etanalla juurikaan ole. Aikuinen espanjansiruetana on väriltään oranssinpunaruskea tai tummanruskea, juovaton ja 7-14 sentin mittainen.

 

Tietoa etanoiden torjunnasta: http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/rakennusvirasto/espanjansiruetana_230715

Valkoposkihanhien määrä kasvoi selvästi pääkaupunkiseudulla

Valkoposkia_Kuva Eija Putkuri

 

© Eija Putkuri

Helsingin ja Espoon puistonurmikoilla laiduntavien valkoposkihanhien kokonaismäärä kasvoi 50 prosenttia vuodesta 2014. Poikasten määrä kasvoi vielä enemmän eli 78 prosentilla viime vuodesta. Suomen ympäristökeskuksen tutkijat laskivat pääkaupunkiseudulla yhteensä 5 980 valkoposkihanhea, joista poikasia oli 905 yksilöä.

Elokuun alussa tehdyssä laskennassa havaittiin Helsingissä eniten hanhia Kaivopuistossa (686 yksilöä), Arabianrannassa (669 yksilöä), Suomenlinnassa (502 yksilöä), Viikin pelloilla (433 yksilöä) ja Töölönlahdella (314 yksilöä). Espoossa eniten hanhia oli Tapiolan Otsolahdella (551 yksilöä), Silkkiniityllä (530 yksilöä), Vermossa (230 yksilöä) ja Otaniemen itärannalla (132 yksilöä).

Helsingin Arabianrannassa ja Espoossa hanhien määrät kasvoivat eniten

Valkoposkihanhien poikueita havaittiin Helsingissä eniten Arabianrannassa (59 poikuetta), Suomenlinnassa (32 poikuetta), Kaivopuistossa (22 poikuetta), Töölönlahdella (22 poikuetta), Aurinkolahden kanavassa (13 poikuetta) ja Korkeasaaressa (13 poikuetta). Arabianrannassa poikueita oli selvästi enemmän kuina aiempina vuosina.

Espoossa havaittiin yhteensä 1 490 yksilöä ja 108 poikuetta, joista valtaosa laidunsi Silkkiniityllä (56 poikuetta) ja Otsolahdella (27 poikuetta). Espoon osuus loppukesän valkoposkihanhimäärästä oli 25 prosenttia ja määrä kolminkertaistui vuodesta 2014. Seurasaarenselällä hanhet keskittyivät Hietaniemen uimarannalle ja Merikannontielle. Pääkaupunkiseudulla poikueita havaittiin yhteensä 386, mikä on156 poikuetta enemmän kuin viime vuonna. Poikueiden keskikoko oli 2,3 poikasta, mikä on sama kuin vuosina 2006–2014 keskimäärin.

Kolmannes Itämeren valkoposkihanhista pesii Suomessa

Vuonna 2012 Itämerellä pesivän valkoposkihanhikannan suuruudeksi arvioitiin 9 500–12 500 paria. Valtaosa näistä pesii Suomessa ja Ruotsissa, joiden molempien maiden kannankooksi arvioitiin 3 500–5 000 paria.

Vuonna 2013 valkoposkihanhen Suomen pesimäkannan kooksi arvioitiin 3 600 paria. Kannankasvun arvioitiin tuolloin pysähtyneen eteläisillä rannikkoalueilla, mutta kasvavan yhä Pohjanlahdella. Rannikon kokonaiskannan arvio oli 3 400 paria ja sisämaassa pesi noin 200 paria. Syyskannan 2014 laskennan tulokset viittaavat siihen, että Suomen pesimäkanta olisi kohonnut vähintään 4 000 pariin.

Populaatiossa on lisäksi runsaasti pesimättömiä lintuja. Tänä vuonna pääkaupunkiseudulla pesimättömiä tai pesinnässä epäonnistuneita valkoposkihanhia oli yhteensä 4 100. Tanskan suurimmassa yhdyskunnassa pesimättömien lintujen määrä on arvioitu kolminkertaiseksi pesiviin nähden. Näiden lukujen perusteella arvioituna Itämeren kokonaiskanta on vähintään 50 000 yksilöä.

Iloa ja haittaa kaupunkilaisille

Valkoposkihanhikannan voimakas kasvu on aiheuttanut kiistelyä. Lintujen ulosteet hankaloittavat erityisesti rannan tuntumassa olevien nurmialueiden virkistyskäyttöä. Hanhet siirtyvät laiduntamaan rantanurmien ulkopuolelle vasta poikueiden saavutettua lentokyvyn elokuun puolivälin tienoilla. Toisaalta hanhia pidetään myös kaupunkikuvaa elävöittävänä ja ihailtuna nähtävyytenä. Yksittäisille rantaan rajoittuville nurmille hanhipoikueiden pääsy voidaan helposti estää rantaviivaan asetetuilla siirrettävillä aidoilla.

Kalavanhemmat tunnistavat vihollisen värityksen perusteella

Kirjoahven

Kirjoahven

Poikasiaan puolustavat kirjoahvenet hyökkäävät aggressiivisemmin niiden kalojen kimppuun, jotka ovat suurempi uhka niiden reviirille.

Akvaarioharrastajillekin tutut kirjoahvenet ovat kehittyneet mestareiksi uhkatekijöiden tunnistajina. Turun yliopiston ja Australialaisen Monash yliopiston yhteistyönä tehdyn tutkimuksen mukaan topakasti reviiriään ja poikasiaan puolustavat kirjoahvenet osaavat strategisesti kohdentaa aggressionsa pelkästään tunkeilijoiden värityksen perusteella – jopa silloin kun kutsumattomat vieraat ovat jonkin muun lajin yksilöitä.
Tutkijat pitävät tulosta merkittävänä, sillä se osoittaa, että eläimet voivat kiinnittää tarkkaa huomiota muiden lajien käyttämiin värisignaaleihin ja hienosäätää omaa käyttäytymistään niiden perusteella.

Lisääntymiskauden aikana useat eri kirjoahvenlajit perustavat lisääntymisreviirinsä vieretysten järven pohjalle. Suurin uhka kirjoahvenvanhempien reviirille ovat kalat, jotka eivät itse ole lisääntymisvaiheessa.

– Lisääntymisaikana vanhemmat ovat kiireisiä reviiriään ja jälkeläisiään puolustaessaan, joten ne elävät etupäässä aikaisemmin elimistöönsä varastoimillaan rasvoilla. Sen sijaat yksilöt, jotka eivät itse ole lisääntymisvaiheessa, etsivät aktiivisesti ravintoa, kuten kalanpoikasia. Lisäksi ne saattavat yrittää syrjäyttää reviirinomistajat aloittaakseen itse lisääntymisen, kertoo tutkimusta Turun yliopistossa johtanut Topi Lehtonen.

Kirjoahvenet hyökkäävät perusväristen kalojen kimppuun

Kirjoahven hyökkäämässä kalamallin kimppuun

Kirjoahven hyökkäämässä kalamallin kimppuun

Tutkijat olettivat, että reviiritietoisille vanhimmille on eduksi pystyä tunnistamaan myös muiden lajien yksilöiden lisääntymisvaihe esimerkiksi kutuvärityksen perusteella. Saadakseen näkemykselleen vahvistuksen, he tekivät kokeen laitesukeltamalla Nicaragualaisessa Xiloá-kraatterijärvessä.

Kokeessa tutkijat esittivät kutureviiriään puolustaville kirjoahvenille kalamalleja, jotka oli valmistettu liimaamalla toisen kirjoahvenlajin kuvia kelluviin muovilevyihin. Kuhunkin kalamalliin kiinnitettiin painolla varustettu ohut siima, joten se kellui kalamaisesti pohjan läheisyydessä.

 Xiloá-kraatterijärvi

Xiloá-kraatterijärvi

– Vanhemmat hyökkäsivät kohti malleja aivan kuin ne olisivat olleet oikeita reviiritunkeilijoita, kertoo tutkimukseen osallistunut apulaisprofessori Bob Wong Melbournen Monash yliopistosta.

Tutkijat havaitsivat, että kalavanhemmat huomioivat mallitunkeilijoiden värityksen yksityiskohdat käyttäytymisessään. Kalat olivat paljon aggressiivisempia perusvärisiä kuin kutuasuisia malleja kohtaan.

Kuvaaja: Topi Lehtonen

 

Ethän jätä kesä…kissakalaa! SEA LIFEn toiseksi suurin kala on entinen kotiakvaarioasukki

a0b19143-3e78-416e-935f-db95690609fa-main_image

Merimaailma Sea Life kannustaa vastuulliseen eläintenpitoon syksyn työkiireistä ja lukuisten perheiden talousvaikeuksista huolimatta. Kesäkissojen heitteillejätöt lisääntyvät nyt rajusti, mutta ilmiö näkyy myös muiden lemmikkieläinten kohdalla. Erilaisia akvaariokaloja ja vesikilpikonnia tarjotaan Sea Lifeen syksyn mittaan enenevässä määrin.

”Näin kesälomien lopulla on hyvä hetki muistuttaa ihmisiä pitämään huolta hankkimistaan lemmikeistä, olipa kyseessä kissa, leopardigekko tai akvaariokala. Työkiireiden yllättäessä myös kaloista ja matelijoista tulee helposti hiljaisia sijaiskärsijöitä. Lemmikkieläimen hankinta ja hoito vaatii aina pitkäjänteistä sitoutumista, eikä sitä voi jättää vaikkapa lasten harteille. Viimekädessä aikuinen on vastuussa siitä, että kaikki perheen hoidokit saavat tarvitsemansa huolenpidon”, toteaa Sea Lifen intendentti Markus Dernjatin.

Monnin hurja kasvupyrähdys!

Sea Life on ottanut vastaan ne eläimet, joille on pystytty järjestämään riittävät tilat ja hoito koko niiden elinkaaren ajaksi. Huomattava osa esimerkiksi sademetsäosaston lajeista on lahjoituksina taloon tulleita. Mukaan mahtuu erilaisten monnien ja suurten kirjoahventen lisäksi muun muassa puolimetrinen arovana, joka noudettiin lähes samanmittaisesta kotiakvaariosta.

”On pakko myöntää, että mustaokamonnin kasvuvauhti yllätti meidätkin. Alun perin parikymmensenttinen kala on asustellut sademetsäosaston putousaltaassa vuosia ja viettää suurimman osan päivän valoisasta ajasta suuren kannon takana piilossa. Ruoka-aikaan esiin tullessaan se alkoi näyttää niin kookkaalta, että päätimme mitata ja punnita sen eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti. Yllätykseksemme ainoastaan parimetrinen seeprahaimme Mussukka on painavampi. Mustaokamonnilla on mittaa 100 senttimetriä ja painoa 17 kilogrammaa”, Dernjatin kertoo kotiakvaariosta Sea Lifeen muuttaneesta suojatistaan.

Kalat ja matelijat ovat pitkäikäisiä lemmikkejä

On tärkeää, että eläintenpidon haasteet ja ne tylsätkin hoitorutiinit tuodaan selvästi esille jo hankintavaiheessa. Akvaarioliikkeillä ja eläinkaupoilla on tässä asiassa huomattava vastuu. Akvaariokalan tai käärmeen eliniän odote on helposti 10-20 vuotta, joten pitkäjänteisyyttä tarvitaan.

”Eläintä ei saa hankkia ajatuksella, että se annetaan pois sitten kun homma ei enää kiinnosta. Lähtökohtaisesti myöskään eläintarhat ja yleisöakvaariot eivät ole paikkoja, joihin suureksi kasvavat hoidokit on helppo sijoittaa innon laannuttua,” valistaa Dernjatin.

Linkit

http://www.sealife.fi

Metsäkanalintujen taantuma jatkuu – kylmä kesä heikensi poikasten syntyvyyttä

Kaikkien metsäkanalintujen kannat heikkenivät viime vuodesta. Lintukannat heikkenivät voimakkaammin Etelä-Suomessa kuin pohjoisessa. Metsäkanalinnut laskettiin 25.7.–5.8. välisenä aikana 841 riistakolmiolla koko maassa.

Metsäkanalintujen kannat ovat pienentyneet jo kahden kolmen vuoden ajan. Teeri-, pyy- ja riekkokannat ovat nyt alhaisempia kuin 10 vuoden aikana keskimäärin, kun metsokanta on sama kuin 10-vuotiskauden keskiarvo. Viileä ja sateinen kesä on todennäköisesti aiheuttanut metsäkanalintujen poikaskuolemia.

– Lintukannat ovat noin 60 prosenttia huippuvuosista 2011–2013. Pitkällä aikavälillä kantojen koon vaihtelu on tyypillistä, Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Pekka Helle kertoo.

Metso- ja teerikanta pienenivät

Metsokannan tiheys aleni viime vuodesta noin 15 prosenttia. Suuntaus oli sama valtaosassa Suomea, mutta Lapissa, Kainuussa ja osassa eteläisintä Suomea tiheys jopa kasvoi hieman. Korkeimmat metsotiheydet havaittiin Kainuussa, Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Savossa. Jyrkimmin metsokanta pieneni Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

– Metso selvisi talvesta jonkin verran tavanomaista huonommin. Metson lisääntyminen oli hieman normaalia heikompaa, ja osassa keskistä Suomea lisääntymistulos oli jopa hyvin huono.

Myös teerikannan tiheys aleni vuodesta 2014 noin 15 prosenttia lähes koko maassa, eniten Lounais-Suomessa ja Oulun alueella. Teerikanta kasvoi Kaakkois-Suomessa, ja Kainuusta, Pohjanmaalta sekä Pohjois-Karjalasta löydettiin tiheimmät teerikannat. Teeri selviytyi talvesta jonkin verran tavanomaista heikommin. Poikasia syntyi koko maassa lähes normaali määrä, mutta alueiden välillä oli melkoisia eroja.

Pyykanta pieneni, riekkokanta viime vuoden tasolla

Pyykannan tiheys pieneni noin 20 prosenttia lähes koko maassa. Aivan eteläisessä Suomessa kanta vahvistui hieman viime vuodesta, Kainuun ja Lapin kannat olivat ennallaan. Jyrkimmin kanta pienentyi Oulun, Pohjanmaan ja Pohjois-Savon alueilla. Tiheimmät pyykannat olivat Uudellamaalla ja Hämeessä. Pyy lisääntyi ja selviytyi talvesta keskimääräisesti. Poikasosuudessa oli alueellista vaihtelua, ja esimerkiksi Pohjanmaalla poikasten osuus kannasta oli huomattavan alhainen.

Riekkokanta oli viime vuoden tasolla, mutta kuitenkin tuntuvasti alhaisempi kuin viimeisen 10 vuoden aikana keskimäärin. Kanta pieneni selvästi Oulun alueella, mutta Kainuussa ja Lapissa muutosta viime vuoteen ei ollut. Riekko selviytyi talven yli hieman viime vuotta paremmin, mutta selviytyminen oli pitkäaikaista keskiarvoa alhaisempi.

– Poikasten osuus kaikista yksilöistä oli lähes tavanomaisella tasolla, ja Lapissa jopa hieman keskimääräistä korkeampi. Ylä-Lapin tilanteesta saadaan tarkempi kuva, kun koira-avusteiset laskennat valmistuvat, Helle sanoo.

Suurin osa, noin 75 prosenttia, laskentatuloksista palautettiin Luken riistakolmiot.fi-järjestelmän kautta. Laskentatuloksia pystyi seuraamaan verkkopalvelussa lähes reaaliajassa. Vuonna 2014 käyttöön otetun järjestelmän avulla havainnot saadaan suoraan tietokantaan ilman työlästä käsin tallennusta.

Riistakolmioiden kesälaskenta toteutettiin valtakunnan laajuisena 27. kerran. Riistakolmio on metsäiseen maastoon sijoitettu 12 kilometrin pituinen, kolmionmuotoinen linja, joka on merkitty maastoon pysyvästi. Laskennan tekevät pääosin metsästäjät vapaaehtoistyönä. Tänä vuonna riistakolmioita laskettiin 8000 kilometrin matkalta. Luke hyödyntää aineistoa muun muassa kannanarvioinnissa ja monissa tutkimuksissa.

Tutkijat ja yritykset etsivät hyönteisten tuotantoon uusia kärpäsiä

8b06a909-6dff-4d2c-9445-129d23a94c7a-main_image

Kuva: Pekka Malinen / Luomus

Hyönteiset ovat oivaa ravintoa sekä eläimille että aiempaa useammin myös ihmiselle. Kärpästen massatuotanto onnistuu kuitenkin vain hyvin valikoiduilla lajeilla, vaikka kaksisiipisiä tunnetaan maailmanlaajuisesti yli 150 000 lajia. Nyt tutkijat ja hyönteisiä kasvattavat yritykset etsivät kansainvälisessä hankkeessa tuotantoon uusia kärpäslajeja. Helsingin yliopistossa uskotaan, että perustutkimus auttaa löytämään hyönteisille aivan uusia käyttötarkoituksia.

Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen vetämässä kansainvälisessä ohjelmassa tutkijat selvittävät yhdessä hyönteisyritysten kanssa massatuotannon haasteita. Uusien kärpäsryhmien lisäksi ohjelmassa etsitään tietoa isäntäkasveista ja toukkien elinkierroista.

– Perustutkimuksesta saatua tietoa tarvitaan uusiin innovaatioihin. Esimerkiksi Espanjassa ollaan innoissaan tutkimuksesta, jonka tuloksena kehitetään biodieselin valmistusta kärpäsentoukista prässätystä rasvasta, kertoo FlyHigh-ohjelmaa koordinoiva eläintieteen yksikön johtaja Aino Juslén Luomuksesta.

Hankkeeseen osallistuvien suomalaistutkijoiden vahvuus on erityisesti dna-osaaminen, jota tarvitaan lajien tunnistamiseen ja sukulaissuhteiden selvittämiseen.

– Suomessa olemme keskittyneet erityisesti hyönteisten molekyylisystematiikkaan ja -taksonomiaan, kertoo laboratoriopäällikkö ja hankkeen suomalainen päätutkija Gunilla Ståhls-Mäkelä.

Teoriassa kärpästen tuotanto on hyvin yksinkertaista. Helpoin vaihe on yleensä saada toukat kasvamaan, mutta ongelmallisempaa on saada ne massatuotannon ehdoilla parittelemaan, munimaan, kasvamaan nopeasti toukkina, koteloitumaan ja kuoriutumaan aikuisiksi kärpäsiksi jatkuvana syklinä.

Ståhls-Mäkelä korostaa, että eri lajien elintavat ja niiden vaatimat elinympäristöt eroavat usein suuresti toisistaan.

– Laboratorion kasvatusympäristössä on esimerkiksi havaittu, etteivät kaikki lajit lisäänny, jos ympärillä on liikaa lajitovereita. Lisäksi kärpästen vaatimien kasvatusmenetelmien kehittämisessä on vielä paljon työtä.

Hyönteiset ovat ekologinen proteiininlähde, koska niiden kasvattamiseen voidaan käyttää ihmisen ravinnoksi sopimattomia tai tarpeettomia kasvi- ja muita jätteitä. Lisäksi siipikarjalle ja monille kaloille hyönteiset ovat luonnollista ravintoa toisin kuin moni nykyisin käytetty rehu.

EU:n Research and Innovation Staff Exchange -ohjelmasta rahoitettavaan sadan kuukauden FlyHigh-vaihto-ohjelmaan osallistuu tutkijoita, opiskelijoita ja laboratorio- sekä kokoelmatyöntekijöitä Helsingin yliopistosta,Alicanten yliopistosta ja BioFlytech-yrityksestä Espanjasta, Novi Sadin yliopistosta Serbiasta ja Agriprotein-yrityksestä Etelä-Afrikasta.

Linkit

LUOMUS

LUOMUS Twitterissä

Luonnontieteellinen museo Facebookissa

Kasvitieteelliset puutarhat Facebookissa