Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Tuliko vastaan metsäpeura tai poro? Ilmoita havaintosi!

kuva-1-metsapeura-vasemmalla-ja-porohirvas-oikealla-ottavat-mittaa-toisistaan_kuva-pekkakilpelainen

Metsäpeura- (vasemmalla) ja porohirvas (oikealla) ottavat mittaa toisistaan. Kuva: Pekka Kilpeläinen

Suomenselän metsäpeurat ovat viime vuosina laajentaneet elinaluettaan. Metsäpeurahavaintoja tehdään jo Oulujärven länsi- ja pohjoispuolella. Metsäpeurojen liikkuminen poronhoitoalueen tuntumassa tai porojen liikkuminen poronhoitoalueen eteläpuolella lisäävät eläinten kohtaamisen todennäköisyyttä, ja kasvattavat entisestään riskiä näiden lähisukulaisen risteytymiselle. 

Tilanteen kartoittamiseksi Metsähallitus kerää metsäpeura- ja porohavaintoja erityisesti Oulujoen ja Kiiminkijoen väliseltä alueelta (mm. Muhos, Vaala, Utajärvi ja Puolanka). Porohavainnoista kiinnostavia ovat poronhoitoalueen eteläpuolella nähdyt eläimet, metsäpeurasta kaikki havainnot.

kuva-2-metsapeura_kuva-mikkorautiainen

Metsäpeura. Kuva: Mikko Rautiainen

Metsäpeuran ja poron erottaminen toisistaan on maasto-olosuhteissa hankalaa. Metsähallituksen koordinoimassa metsäpeurahankkeessa työskentelevä Milla Niemi vinkkaa, että tässä tapauksessa paras tunnistusapu löytyy eläimen kaulasta. ”Suurin osa poronhoitoalueen eteläosissa laiduntavista poroista kantaa kaulassaan muovipantaa”, Niemi kertoo. Alueella liikkuu myös muutamia pannoitettuja metsäpeuroja. Niillä on kaulassaan keltainen GPS-panta mustalla numerotunnisteella.

Havaintojen kerääminen liittyy Metsähallituksen koordinoimiin metsäpeurahankkeisiin, ja kooste havainnoista toimitetaan myös alueen paliskuntien käyttöön. Voit ilmoittaa havaintosi sähköpostilla milla.niemi@metsa.fi.

Maakotka palaamassa eteläiseen Suomeen – tekopesät auttavat kuningaspareja

maakotka-ristosulkava

Kuva vuonna 2017 SuoMaa -alueella syntyneestä maakotkan poikasesta. Kuvaaja: Risto Sulkava.

Maakotkille rakennetut tekopesät ovat osoittautumassa menestykseksi, kun uhanalaisen lajin leviämistä takaisin eteläiseen Suomeen pyritään auttamaan. Tänä vuonna jo kolmessa tekopesässä havaittiin pesintä tai sen yritys. Lintujen kuningasta on vainottu aiemmin kautta maan.

Suomen luonnonsuojeluliiton SuoMaa -hankkeessa tekopesiä on rakennettu Suomenselän ja Maanselän alueelle. Yhteensä kolme poikasta syntyi jo Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla olleissa pesissä. Poikaset myös rengastettiin. Lisäksi Etelä-Pohjanmaalla nuori pari rakensi jo pesää, mutta munintaa ei vielä tapahtunut. Maakotka aloittaa pesintänsä yleensä noin neljä- tai viisivuotiaana.

SuoMaa -hankkeen tekopesien rakennusta johtanut Risto Sulkava on iloinen menestyksestä.

“Teimme 50 tekopesää maakotkan levinnäisyyden etelärajalle ja nyt niistä on jo kolme asuttua. Tällä vauhdilla pesiä on pian kymmenen. Tilanteeseen voi olla todella tyytyväinen”, Sulkava sanoo.

Mitä etelämmäksi Suomessa tullaan, sen turvallisempaa se on edelleenkin jonkin verran vainotulle maakotkalle. Salametsästystä esiintyy vielä Väli-Suomessakin, poronhoitoalueen eteläpuolella. Maakotkalle pesiminen Suomessa on kuitenkin keskimäärin turvallisempaa kuin aiempina vuosikymmeninä ja kanta on hiljalleen kasvava. Pesimäkannaksi arvioitiin viime vuonna Suomessa 337–451 paria.

“Maakotkan levittäytyessä eteläiseen Suomeeen se saattaa myös oppia, että ihmistä ei tarvitse pelätä niin paljon kuin aiemmin. Tähän koko SuoMaa -hankekin pyrkii maakotkan osalta”, Sulkava kertoo.

Suomen luonnonsuojeluliiton SuoMaa -hanke:
www.sll.fi/suomaa

SuoMaan maakotkat:
www.sll.fi/mita-me-teemme/suot/suomaa/esimerkkilajit/suomaanmaakotkat

Metsäpeuravasat syntyivät eläintarhoihin palatakseen luontoon

34557055184_fec19ea015_z

Picture by: Mari Lehmonen (2017) Helsinki Zoo archives

Alkukesä on metsäpeurojen vasomisen aikaa myös eläintarhoissa. Ähtärissä, Ranualla ja Korkeasaaressa viime viikkoina syntyneet kymmenen peuranvasaa ovat erityinen ilonaihe, sillä ne ovat ensimmäiset kotimaiseen luontoonpalautushankkeeseen syntyneet vasat. Hanke alkoi viime syksynä ja kestää seitsemän vuotta. Kaikki lähivuosina tarhoissa syntyneet metsäpeurat pääsevät luontoon.

 

Etelä-Pohjanmaalle Lauhanvuoren kansallispuiston ja Pirkanmaalle Seitsemisen kansallispuiston yhteyteen rakennetaan tänä kesänä 15-30 hehtaarin aitaukset metsäpeurojen luontoon totutusta varten. Ensimmäiset aikuiset peurat siirretään eläintarhoista aitauksiin syksyllä. Useasta eläintarhojen ja muutamasta luonnon peurasta koostuva lauma saa lisääntyä aitauksessa ja molempiin kansallispuistoihin vapautetaan yhteensä 30-50 yksilöä.

 

Nyt syntyneet vasat saavat rauhassa varttua eläintarhoissa emojensa hoivissa noin 1,5-vuotiaiksi. Pienet vasat lepäilevät emonsa lähellä ja imevät maitoa useita kertoja päivässä. Isommat vasat kirmailevat yhdessä ikätovereidensa kanssa. Kaikilla vasoilla on korvamerkit ja ihonalaiset mikrosirut, jotta yksilöt voidaan varmuudella erottaa toisistaan.

 

Metsäpeuroja elää vain Suomessa ja Venäjän Karjalassa yhteensä noin 4500 yksilöä. Suomesta laji hävisi sukupuuttoon 1910-luvun lopulla liiallisen pyynnin vuoksi, mutta peuroja palasi itärajan yli Kainuuseen 1950-luvulla. Nykyään metsäpeuroja on Suomessa noin kaksi tuhatta yksilöä Kainuussa ja Suomenselän keskiosissa. Suomenselän kanta on peruja aiemmasta onnistuneesta palautusistutuksesta. Laji luokitellaan silmälläpidettäväksi.

 

Tuhansia merikilpikonnia kuolee turhaan

copyright: Jurgen Freund/ wwf

copyright: Jurgen Freund/ wwf

Joka vuosi arviolta kymmeniä tuhansia uhanalaisia merikilpikonnia kuolee EU-maihin tuotavien katkarapujen pyynnin takia. WWF vetoaa EU-maiden hallituksiin ja kuluttajiin, jotta katkaravun kalastus saadaan kestävälle tasolle.  

Tänään Maailman merikilpikonnien päivänä Ranskan Guayanan kalastuskomitea (French Guiana Fishers Comittee) julkaisi raportin, joka paljastaa surullista tietoa merikilpikonnien tilasta. Mahdollisesti jopa kymmeniä tuhansia merikilpikonnia kuolee laahusnuotalla pyydettyjen katkarapujen sivusaaliina. Nämä katkaravut tuodaan EU:n markkinoille. WWF vetoaa EU:n jäsenmaiden hallituksiin ja kuluttajiin, jotta katkaravun kalastus saadaan kestävälle tasolle.

”Vuosittain arviolta 29 000 merikilpikonnaa kuolee EU:n alueelle tuotavan katkaravun pyynnin seurauksena. EU voisi estää tämän vaatimalla tiukempaa tuontikontrollia ja näin vaikuttaa siihen, että kaikki tropiikin katkarapukalastajat käyttäisivät laitteita, jotka estävät kilpikonnien tarttumisen pyydyksiin”, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen.

Niin kutsutut TED-laitteet (turtle excluder device) estävät kilpikonnia jäämästä kiinni kalastusvälineisiin. Monet katkarapuja tuottavat maat vaativat TED-laitteita laissaan, mutta lain täytäntöönpano puuttuu. EU voi edistää lain täytäntöönpanoa hyväksymällä markkinoilleen vain TED-laitteita käyttävien kalastajien katkarapuja. Myös kuluttajat voivat vaikuttaa ostamalla vain kestävästi pyydettyä katkarapua, jolloin paine ottaa käyttöön kilpikonnia verkosta vapauttavia laitteita kasvaa.

”Kuluttajan apuna on WWF:n Kalaopas, joka suosittelee ostamaan MSC- ja ASC-sertifioituja katkarapuja”, Luukkonen vinkkaa.

Apuvälineestä hyötyvät kilpikonnat ja kalastajat

TED-laitteiden on huomattu estävän myös katkarapuja murskaantumasta verkkoihin, mikä lisää kalastamisen kannattavuutta. Raportin mukaan TED-laite voi vähentää jopa 97 prosentilla kilpikonnien kuolemia.

”Laitteet ovat eduksi kaikille. Ne suojelevat merien uhanalaisia lajeja ja hyödyttävät myös kalastajia. Kaupallinen katkaravun pyynti on merikilpikonnien suurin uhka, mutta siihen on yksinkertainen ratkaisu. Nyt tarvitaan viranomaisilta, kalastajilta, kauppiailta ja kuluttajilta tahtoa ja sitoutumista toimiin, joilla merikilpikonnia voidaan suojella”, Luukkonen sanoo.

Merikilpikonnat ovat tärkeä osa merien ekosysteemiä: ne pitävät yllä esimerkiksi meriheinän ja korallien elinvoimaa. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan kalastuksen sivusaaliiksi jääminen on merikilpikonnien selkeästi suurin uhka maailmanlaajuisesti. Kaikki seitsemän nykyistä merikilpikonnalajia ovat uhanalaisia.

Maat, jotka tuovat katkarapuja Eurooppaan ja joissa troolataan ilman TED-laitteita, ovat Bangladesh, Intia, Indonesia, Madagaskar, Thaimaa ja Vietnam.

Wild-caught tropical shrimp imports into the EU & associated impacts on marine turtle populations: the need for EU import restrictions -raportti kokonaisuudessaan (englanniksi): https://wwf.fi/mediabank/9916.pdf

WWF:n Kalaopas: wwf.fi/kalaopas

Korkeasaaren kuuttiruuhka ohi, viisi kuuttia palasi merelle

35193216821_2d8c4ff32a_z

Picture by: Mari Lehmonen (2017) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaren villieläinsairaalasta on viety kevään viimeiset hyljepotilaat takaisin luontoon. Eri puolilta eteläistä rannikkoa tuotiin maalis-huhtikuussa hoitoon peräti seitsemän laihaa tai loukkaantunutta harmaahylkeen poikasta, joissa villieläinsairaalan hoitajilla on ollut melkoinen työ. Kaksi kuuteista ei selvinnyt, mutta viisi niistä polskii nyt omillaan meressä.

 

Tällä viikolla Suomenlahden merivartiosto tarjosi kyydin Vuosaaren satamasta ja Paraisilta löytyneille kuuteille. Ne olivat hyljepotilaista pienimmät ja Paraisten kuutilta hoidettiin myös haavoja, joten niiden vapautuskuntoon saaminen kesti pisimpään. Espoon, Hangon ja Inkoon Kopparnäsin kuutit oli viety jo aiemmin samalle suojellulle ulkomeren hyljeluodolle, jossa elää muutamia kymmeniä harmaahylkeitä.

 

Paraisilta maaliskuun lopussa tuotu kuutti ja Raaseporin Åminneforsin kuutti eivät selvinneet. Hyvin heikkokuntoisena saapunutta Raaseporin kuuttia vaivasivat maksamadot ja Paraisten kuutin painoa ei saatu nousemaan yli 12 kilon, koska se suostui syömään vain pieniä eläviä kaloja. Selvitäkseen luonnossa kuuteilla pitäisi olla riittävästi rasvakerrosta, mikä tarkoittaa 20-40-kilon painoa. Kuutin pitää osata myös pyydystää omat kalansa ennen merelle paluuta.

 

Villieläinsairaalassa toivotaan, että luontoon viedyt kuutit ottavat mallia aikuisista hylkeistä, kalastavat ravintonsa ja kotiutuvat luodolle. Merivartioston alusta ja mereen kuljetuslaatikoista päästettyjä kuutteja oli vastassa monta uteliaana kurkkivaa harmaahyljettä. Villieläinsairaalassa hoidetut hylkeet on viety jo monena vuonna samalle luodolle, joten myös aikuisten hylkeiden joukossa voi olla ihmisten aikoinaan pelastamia orpokuutteja.

 

Suomen kansallisperhoseksi valittiin paatsamasinisiipi

paatsamasinisiipi_juhavarrela

Kuvaaja: Juha Varrela

Suomalaiset äänestivät Suomen kansallisperhoseksi paatsamasinisiiven. Satavuotiaan Suomen kunniaksi järjestetty äänestys kansallisperhosesta sai suuren suosion. Suosikkiaan äänesti 36 500 suomalaista.

Suomen kansallisperhoseksi avoimessa yleisöäänestyksessä valittu paatsamasinisiipi (Celastrina argiolus) sai 6300 ääntä eli 17,3 prosentin äänisaaliin. Heleänsininen ja keväinen perhonen liittyy Suomen kansallistunnusten joukkoon kansalliseläimemme karhun ja kansallislintumme laulujoutsenen seuraksi. Paatsamasinisiiven vaaleansinisiä siipiä koristaa valkoinen reunus. Äänestäjät kuvailivatkin uutta kansallisperhostamme siniseksi kuin Suomen lippu, kesäinen taivas, tuhannet järvet ja talven siniset hetket. Voittajaa kuvattiin myös perhosmaailman Suomi-neidoksi.

Äänestäjät luonnehtivat paatsamasiisiipeä muun muassa näin: ”Pieni mutta sisukas”, ”Pröystäilemätön, vaatimattomuudessaan upea ilmestys”, ”Herkkä ja kaunis, ei pidä itsestään meteliä”, ”Yksinkertaisen linjakas, suomalaisen näköinen perhonen”, ”Kuin pieni koru Pohjolan luonnon keskellä”, ”Pieni mutta kaunis perhonen, kuin Suomi maailman mittakaavassa. Lähempää katsottuna upea ja täynnä lumoavia yksityiskohtia.”

Paatsamasinisiipi esiintyy yleisenä lähes koko maassa, sen voi tavata Lapissakin. Keväisen perhosen voi nähdä lennossa jo vappuna. Se on aikaisen lentoaikansa perusteella helposti tunnistettavissa Suomen muista kahdeksasta yleisestä sinisiipilajista, jotka esiintyvät myöhemmin kesällä. Pihapiireissä, metsänaukeamilla, niittyjen laidoilla ja tienpientareilla lentävä paatsamasinisiipi on yleisimmillään keväästä alkukesään. Joskus sillä on myös toinen sukupolvi loppukesästä.

kp_taulukko_top10

Taulukko, jossa kymmenen kärki ja kuvaajia äänijakaumasta (kolmen kärki, kymmenen kärki)

Kansallisperhosesta äänestettiin 15.3.-4.6. Äänestys oli alusta loppuun erittäin tiukka, mutta paatsamasinisiipi piti 20 äänestyslajin joukossa itseään kookkaammat haastajansa siivenmitan päässä. Toiseksi tullut neitoperhonen (17,0 % äänistä) jäi paatsamasinisiivestä sadan äänen päähän. Kolmanneksi tullut suruvaippa keräsi sekin yli 6000 ääntä (16,5 % äänistä). Kuuden äänestetyimmän perhosen joukkoon mahtuivat myös järjestyksessä sitruunaperhonen (4.), nokkosperhonen (5.) ja ritariperhonen (6.).

Muita vuosien aikana Suomen luonnon kansallistunnuksiksi nimettyjä:

1967 kansalliskukka kielo
1982 kansallislintu laulujoutsen
1985 kansalliseläin karhu
1988 kansallispuu rauduskoivu
1989 kansalliskivi graniitti
1994 kansalliskala ahven
1996 kansallishyönteinen seitsenpistepirkko

Myyräkannat alhaiset valtaosassa maata

mole-13299_960_720

Luonnonvarakeskuksen (Luke) seurantojen mukaan myyräkannat ovat alhaisia Etelä-, Itä- ja Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa myyrät voivat saavuttaa huipputiheydet loppuvuonna. Länsi-Suomessa kannat ovat alkaneet kasvaa, mutta tiheydet ovat vielä alhaiset. Talven jäljeltä voi paljastua taimituhoja itäisessä Suomessa.

Viime syksynä pelto- ja metsämyyrien kannat saavuttivat paikoin kohtalaisen runsaan huipun etelässä ja idässä. Myyriä tavattiin varsinkin itäisessä Suomessa jopa runsaasti. Ennusteiden mukaisesti kannat romahtivat laajalti näillä alueilla talven 2016/17 aikana.

Pohjois-Suomessa, erityisesti Länsi-Lapissa, myyräkannat olivat hyvin tiheät poikkeuksellisesti kahtena peräkkäisenä vuotena, sekä 2015 että 2016. Kannat romahtivat koko Pohjois-Suomessa viime talvena.

Suurimmassa osassa Länsi- ja Keski-Suomea pelto- ja metsämyyräkannat ovat tällä hetkellä runsastumassa. Keski-Suomessa, lukuunottamatta alueen eteläosia, myyrien kannanvaihtelun huippuvaiheen odotetaan ajoittuvan loppuvuoteen 2017. Länsi-Suomessa kannat saavuttavat huippunsa todennäköisesti vasta 2018.

Arvioi taimituhoriski ennen istutuksia

Nuorten taimikoiden omistajien kannattaa viime talven runsasmyyräisillä alueilla käydä tarkastamassa taimikkonsa tuhojen varalta. Mikäli tuhoja esiintyy, taimikkoa ei kannata alkaa täydennysistuttamaan heti kesäkuussa. Pienet havupuun taimet toipuvat hyvin myyrien aiheuttamista vaurioista. Vasta keskikesällä voi nähdä täydennysistutuksen todellisen tarpeen.

Keski-Suomeen ennakoitavissa oleva ensi syksyn myyrähuippu lisää taimituhoriskiä talvella 2017/18. Taimien istuttamista kannattaa mahdollisuuksien mukaan siirtää kesään 2018, jolloin tuhoriski on pienempi. Mikäli istutetaan tänä vuonna, suosittelemme välttämään syksyllä istuttamista. Vasta tarhalta tulleet taimet ovat ravinteikkaina hyvin houkuttelevia myyrille, ja taimien toipumiskyky on heikko alkukesällä istutettuihin taimiin nähden.

Alkuvuonna myyräkuumetta etenkin Itä- ja Etelä-Suomessa

Myyräkuumetapauksia on rekisteröity alkuvuonna paljon Itä- ja Etelä-Suomessa johtuen viime talven runsaista metsämyyrämääristä. Nämä tammi- ja helmikuun sairastumiset kuitenkin heijastavat viime syksyn ja talven myyrätilannetta, ei tulevaa kesää ja syksyä.

Tartunnan ehkäisemiseksi ulkovarastoissa ja mökeillä liikkujien kannattaa välttää tarpeetonta pölyn nostattamista ilmaan. Kesämökillä siivous on järkevintä tehdä kosteilla räteillä, eikä imurilla tai harjalla.

Luonnonvarakeskuksen arvokas ja pitkäjänteinen myyrien kannanvaihtelujen seuranta ja niiden syiden tutkimus mahdollistaa ajantasaisen ja tarkan tiedon välittämisen taimituho- ja tautiriskeistä metsänomistajille ja luonnossa kulkeville.

Toukokuussa sukellettiin saimaannorpan pesillä

mh-054_metsahallitus_markku_tissarinen

Metsähallitus/Markku Tissarinen

Uudet menetelmät kehittävät norpan suojelua

Uusien menetelmien avulla saimaannorpan kanta lisääntyy ja kannanseurannan tarkkuus kehittyy. Ilmastonmuutos on yksi merkittävimmistä uhkista saimaannorpalle. Vähäluminen talvi oli haasteellinen sekä norpan pesinnälle että lumipesiin perustuvalle norppamäärien arvioinnille.

Toukokuussa jäiden lähdettyä Saimaalta ja norppien lähdettyä pesiltä tarkastettiin kaikkiaan 140 pesäpaikan vedenalainen ympäristö sukeltamalla. Pesien läheisyydestä etsittiin istukoita todisteena syntyneestä kuutista ja kuolleita kuutteja tarkentamaan lumipesiin perustuvan pesälaskennan tuloksia.

”Sukeltajat tarkastivat kaikkien laskennoissa havaittujen poikasten syntymäpaikkojen ympäristön. Lisäksi yli 70 sellaista paikkaa tarkastettiin, joissa syystä tai toisesta oli epäilys syntyneestä kuutista”, sanoo suojelubiologi Miina Auttila Metsähallituksen luontopalvelusta

Työhön osallistui neljä venekuntaa, jotka koostuivat pinta-avustajasta ja parista sukeltajasta. Erityisesti vähälumisina talvina pesäpaikkasukellukset tarkentavat merkittävästi arviota kuuttituotosta.

Sukelluksilla löydettiin 12 uutta kuuttia pesälaskennoissa havaitun 65 lisäksi. Kaikkiaan Saimaalle arvioidaan syntyneen 82 kuuttia. Myös pesäpoikaskuolleisuuden suuruus tarkentui, sillä sukelluksissa löytyi kuusi kuollutta kuuttia. Havaituista kuuteista 18 prosenttia oli pesäkuolleita. Vaikka pesäkuolleisuus on korkeahko, niin apukinosten ansiosta se jäi lähes puolta pienemmäksi kuin heikkolumisina vuosina ilman kolattuja kinoksia.

”Sukellukset ovat hyvä lisäapu tarkentamaan pesinnän onnistumista” toteaa sukeltaja Ismo Marttinen WWF:stä.

Aiemmin tammi-helmikuussa pesimärannoille kasattiin lähes 280 apukinosta parantamaan saimaannorpan pesimäolosuhteita.

”Apukinokset tulivat tarpeeseen, sillä 90 prosenttia havaituista kuuteista syntyi ihmisten kolaamiin kinoksiin” kertoo Auttila.

Apukinosmenetelmän käyttöönotto ja pesäpaikkasukellukset ovat osa Saimaannorppa-LIFE -hanketta. Toimenpiteet on vuosittain 2014 alkaen tehty Metsähallituksen johdolla ja niiden toteuttamiseen ovat merkittävällä panoksella osallistuneet myös Itä-Suomen yliopisto ja WWF Suomi. Lisäksi apukinosten kasaamiseen osallistui lähes 250 vapaaehtoista.

Saimaannorppa-LIFE on viisivuotinen EU-hanke, jossa edistetään saimaannorpan suojelua monipuolisten toimenpiteiden, tutkimuksen ja tiedonvälityksen avulla. Saimaannorppa on erittäin uhanalainen ja yksi maailman harvinaisimmista hylkeistä. Vastuu saimaannorpan suojelusta on yksinomaan Suomella. Aktiivinen suojelu varmistaa saimaannorpan säilymisen tulevaisuudessa. Suojelemalla saimaannorppaa vaalitaan myös Saimaan järviluontoa ja sen uhanalaisia lajeja. Hankkeessa ovat mukana Metsähallituksen luontopalvelut, Etelä-Savon ELY-keskus, Itä-Suomen yliopisto, Luonnonvarakeskus, Suomen luonnonsuojeluliitto, WWF Suomi, Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö ja Turun yliopisto.

Suomen susikannan kooksi arvioidaan 150–180 sutta

2017-05-06-09-39-40-900x643

Uusimman susikanta-arvion mukaan Suomessa oli maaliskuun 2017 alussa 150–180 sutta. Susikanta on vahvin Lounais-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa.

Kokonaan tai pääasiallisesti Suomen puolella liikkuvia susilaumoja oli yhteensä 14. Suomen ja Venäjän välisen valtakunnanrajan molemmin puolin liikkuvia laumoja oli puolestaan seitsemän. Lisäksi susiparien asuttamia reviirejä arvioitiin olevan yhteensä 18, joista kolme sijoittuu itärajan molemmille puolille.

Ensimmäistä kertaa kanta-arvion yhteydessä julkaistaan myös arvion pohjana olevat reviirikohtaiset tiedot laumoista ja susipareista.

Susikanta pienentynyt edellisestä arviosta

Maaliskuun 2017 tilanteen mukaan Suomen susikanta on noin 25 prosenttia pienempi kuin se oli maaliskuussa 2016. Silloin susia arvioitiin olevan 200–235 yksilöä.

Muutoksen taustalla on todennäköisesti useita tekijöitä. Yksi muutosta selittävä syy lienee talven 2015/2016 korkea aikuiskuolleisuus, mikä on omiaan alentamaan kannan pentutuottoa. Osan vuosien välisestä erosta näytti selittävän myös se, että aiemmassa kanta-arvioissa omiksi rajalaumoiksi tulkittuja laumoja voitiin yhdistää geneettisen yksilöinnin perusteella. Luonnonvarakeskus selvittää tutkimushankkeena tarkemmin susikannan koon muutoksen taustalla olevia tekijöitä.

Laajasti käytetyillä DNA-menetelmillä haetaan lisää luotettavuutta kannanarviointiin

Osana kannanarvioinnin kehittämistä tämän vuoden kanta-arviossa on käytetty aiempaa laajemmin DNA-pohjaisia yksilömäärityksiä. DNA-näytteiden (yhteensä 970 näytettä) analysoinnista on vastannut Turun yliopiston Evoluutiobiologian sovelluskeskus. Kattavin geneettinen näytemateriaali saatiin Lounais- ja Etelä-Suomesta sekä Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta.

Muina oleellisina tietolähteinä on käytetty Tassu-tietojärjestelmään kirjattuja susihavaintoja ja GPS-pannoilla varustettujen susien liikkeitä koskevaa paikkatietoa. Tassu-tietojärjestelmään kirjattiin yhteensä 8 047 susihavaintoa aikajaksolla 1.8.2016 – 15.3.2017. Kolmetoista GPS-pannalla varustettua sutta puolestaan tuotti paikkatietoja kuudelta eri reviiriltä.

Luonnonvarakeskus on teettänyt kansainvälisen tieteellisen evaluoinnin susikannan koon arviointimenetelmästä vuonna 2016. Evaluoinnin suositusten mukaan parannettua menetelmää on käytetty nyt julkaistussa kanta-arviossa. Susien kanta-arvion menetelmäkehitys jatkuu kansainvälisenä yhteistyönä.

– Arvio Suomen susikannan koosta maaliskuussa 2017

ORAVANPOIKANEN KÄRÄHTI GRILLISSÄ – TOIPUU KORKEASAARESSA

35131445495_67d2052e38_z

Anne Hirvonen (2017) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaren villieläinsairaalaan on tuotu oravanpoikanen, joka juoksi kuuman grillin läpi Espoon Sepänkylässä. Kuumuus kärvensi poikasen karvat korvatupsuja ja viiksikarvoja myöten. Tassunpohjat ja toisen silmäluomen iho ovat seikkailusta ärtyneet, mutta pahoja palovammoja ei ole. Poikasen onneksi kuumien hiilien ylitys on ollut vauhdikas.

Grillistä selvinnyt oravanpoikanen on nyt tarkkailussa villieläinsairaalassa, jossa sen vaurioitunutta silmää ja ärtynyttä ihoa lääkitään. Poikanen saa kasvattaa uudet karvat ja parantua ennen luontoon palaamista. Koosta ja hampaista päätellen poikanen on jo sen ikäinen, että liikkuu itsenäisesti kotipesän ulkopuolella ja pärjää ilman emon hoivaa. Tämän poikasen häntä oli tuuhea ennen grillissä vierailua.

 

Milloin oravanpoikanen tarvitsee ihmisen apua?

Joka kevät avuttoman oloisista oravanpoikasista tulee paljon soittoja villieläinsairaalaan. Maitopoikanen on helppo erottaa hännästä, joka on suippo kuten kissanpennulla. Tällaiset poikaset eivät vielä selviä ilman emoa, eivätkä välttämättä osaa kiipeillä hyvin.  Emo voi kantaa poikasen takaisin pesään, joten tilannetta kannattaa tarkkailla etäämpää. Poikasta voi myös yrittää nostaa takaisin pesään tai sen lähelle. Jos koko pesä on pudonnut, oravaemo siirtää yleensä poikaset itse varapesään.

Jos poikanen on loukkaantunut, kylmettynyt tai ei liiku normaalisti, ihmisen apu on tarpeen. Ensiapuna poikanen tarvitsee lisälämpöä, kuten pipoon tai sukkaan pujotetun lämminvesipullon. Poikaselle voi tarjota vettä, johon on sekoitettu tilkka hunajaa. Lisäohjeita saa villieläinsairaalasta, jossa hoidetaan vuosittain jopa sata oravanpoikasta. Jos poikasen tuo villieläinsairaalaan, se myös oppii paremmin oravan tavoille kasvaessaan toisten oravien seurassa.

Tuuheahäntäiset poikaset seikkailevat jo ilman emoa, juoksevat ja kiipeilevät hyvin. Tällainen oravanpoikanen voi hakea turvaa myös ihmisestä. Poikaset syövät silmuja ja käpyjä, mutta niille voi tarjota myös hedelmiä, pähkinöitä ja siemeniä esimerkiksi läheiseen puuhun. Oravaa voi johdatella lähimmän metsikön suuntaan ja sille voi laittaa puuhun oman pöntön väliaikaiseksi pesäksi.