Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Toukokuussa sukellettiin saimaannorpan pesillä

mh-054_metsahallitus_markku_tissarinen

Metsähallitus/Markku Tissarinen

Uudet menetelmät kehittävät norpan suojelua

Uusien menetelmien avulla saimaannorpan kanta lisääntyy ja kannanseurannan tarkkuus kehittyy. Ilmastonmuutos on yksi merkittävimmistä uhkista saimaannorpalle. Vähäluminen talvi oli haasteellinen sekä norpan pesinnälle että lumipesiin perustuvalle norppamäärien arvioinnille.

Toukokuussa jäiden lähdettyä Saimaalta ja norppien lähdettyä pesiltä tarkastettiin kaikkiaan 140 pesäpaikan vedenalainen ympäristö sukeltamalla. Pesien läheisyydestä etsittiin istukoita todisteena syntyneestä kuutista ja kuolleita kuutteja tarkentamaan lumipesiin perustuvan pesälaskennan tuloksia.

”Sukeltajat tarkastivat kaikkien laskennoissa havaittujen poikasten syntymäpaikkojen ympäristön. Lisäksi yli 70 sellaista paikkaa tarkastettiin, joissa syystä tai toisesta oli epäilys syntyneestä kuutista”, sanoo suojelubiologi Miina Auttila Metsähallituksen luontopalvelusta

Työhön osallistui neljä venekuntaa, jotka koostuivat pinta-avustajasta ja parista sukeltajasta. Erityisesti vähälumisina talvina pesäpaikkasukellukset tarkentavat merkittävästi arviota kuuttituotosta.

Sukelluksilla löydettiin 12 uutta kuuttia pesälaskennoissa havaitun 65 lisäksi. Kaikkiaan Saimaalle arvioidaan syntyneen 82 kuuttia. Myös pesäpoikaskuolleisuuden suuruus tarkentui, sillä sukelluksissa löytyi kuusi kuollutta kuuttia. Havaituista kuuteista 18 prosenttia oli pesäkuolleita. Vaikka pesäkuolleisuus on korkeahko, niin apukinosten ansiosta se jäi lähes puolta pienemmäksi kuin heikkolumisina vuosina ilman kolattuja kinoksia.

”Sukellukset ovat hyvä lisäapu tarkentamaan pesinnän onnistumista” toteaa sukeltaja Ismo Marttinen WWF:stä.

Aiemmin tammi-helmikuussa pesimärannoille kasattiin lähes 280 apukinosta parantamaan saimaannorpan pesimäolosuhteita.

”Apukinokset tulivat tarpeeseen, sillä 90 prosenttia havaituista kuuteista syntyi ihmisten kolaamiin kinoksiin” kertoo Auttila.

Apukinosmenetelmän käyttöönotto ja pesäpaikkasukellukset ovat osa Saimaannorppa-LIFE -hanketta. Toimenpiteet on vuosittain 2014 alkaen tehty Metsähallituksen johdolla ja niiden toteuttamiseen ovat merkittävällä panoksella osallistuneet myös Itä-Suomen yliopisto ja WWF Suomi. Lisäksi apukinosten kasaamiseen osallistui lähes 250 vapaaehtoista.

Saimaannorppa-LIFE on viisivuotinen EU-hanke, jossa edistetään saimaannorpan suojelua monipuolisten toimenpiteiden, tutkimuksen ja tiedonvälityksen avulla. Saimaannorppa on erittäin uhanalainen ja yksi maailman harvinaisimmista hylkeistä. Vastuu saimaannorpan suojelusta on yksinomaan Suomella. Aktiivinen suojelu varmistaa saimaannorpan säilymisen tulevaisuudessa. Suojelemalla saimaannorppaa vaalitaan myös Saimaan järviluontoa ja sen uhanalaisia lajeja. Hankkeessa ovat mukana Metsähallituksen luontopalvelut, Etelä-Savon ELY-keskus, Itä-Suomen yliopisto, Luonnonvarakeskus, Suomen luonnonsuojeluliitto, WWF Suomi, Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö ja Turun yliopisto.

Suomen susikannan kooksi arvioidaan 150–180 sutta

2017-05-06-09-39-40-900x643

Uusimman susikanta-arvion mukaan Suomessa oli maaliskuun 2017 alussa 150–180 sutta. Susikanta on vahvin Lounais-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa.

Kokonaan tai pääasiallisesti Suomen puolella liikkuvia susilaumoja oli yhteensä 14. Suomen ja Venäjän välisen valtakunnanrajan molemmin puolin liikkuvia laumoja oli puolestaan seitsemän. Lisäksi susiparien asuttamia reviirejä arvioitiin olevan yhteensä 18, joista kolme sijoittuu itärajan molemmille puolille.

Ensimmäistä kertaa kanta-arvion yhteydessä julkaistaan myös arvion pohjana olevat reviirikohtaiset tiedot laumoista ja susipareista.

Susikanta pienentynyt edellisestä arviosta

Maaliskuun 2017 tilanteen mukaan Suomen susikanta on noin 25 prosenttia pienempi kuin se oli maaliskuussa 2016. Silloin susia arvioitiin olevan 200–235 yksilöä.

Muutoksen taustalla on todennäköisesti useita tekijöitä. Yksi muutosta selittävä syy lienee talven 2015/2016 korkea aikuiskuolleisuus, mikä on omiaan alentamaan kannan pentutuottoa. Osan vuosien välisestä erosta näytti selittävän myös se, että aiemmassa kanta-arvioissa omiksi rajalaumoiksi tulkittuja laumoja voitiin yhdistää geneettisen yksilöinnin perusteella. Luonnonvarakeskus selvittää tutkimushankkeena tarkemmin susikannan koon muutoksen taustalla olevia tekijöitä.

Laajasti käytetyillä DNA-menetelmillä haetaan lisää luotettavuutta kannanarviointiin

Osana kannanarvioinnin kehittämistä tämän vuoden kanta-arviossa on käytetty aiempaa laajemmin DNA-pohjaisia yksilömäärityksiä. DNA-näytteiden (yhteensä 970 näytettä) analysoinnista on vastannut Turun yliopiston Evoluutiobiologian sovelluskeskus. Kattavin geneettinen näytemateriaali saatiin Lounais- ja Etelä-Suomesta sekä Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta.

Muina oleellisina tietolähteinä on käytetty Tassu-tietojärjestelmään kirjattuja susihavaintoja ja GPS-pannoilla varustettujen susien liikkeitä koskevaa paikkatietoa. Tassu-tietojärjestelmään kirjattiin yhteensä 8 047 susihavaintoa aikajaksolla 1.8.2016 – 15.3.2017. Kolmetoista GPS-pannalla varustettua sutta puolestaan tuotti paikkatietoja kuudelta eri reviiriltä.

Luonnonvarakeskus on teettänyt kansainvälisen tieteellisen evaluoinnin susikannan koon arviointimenetelmästä vuonna 2016. Evaluoinnin suositusten mukaan parannettua menetelmää on käytetty nyt julkaistussa kanta-arviossa. Susien kanta-arvion menetelmäkehitys jatkuu kansainvälisenä yhteistyönä.

– Arvio Suomen susikannan koosta maaliskuussa 2017

ORAVANPOIKANEN KÄRÄHTI GRILLISSÄ – TOIPUU KORKEASAARESSA

35131445495_67d2052e38_z

Anne Hirvonen (2017) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaren villieläinsairaalaan on tuotu oravanpoikanen, joka juoksi kuuman grillin läpi Espoon Sepänkylässä. Kuumuus kärvensi poikasen karvat korvatupsuja ja viiksikarvoja myöten. Tassunpohjat ja toisen silmäluomen iho ovat seikkailusta ärtyneet, mutta pahoja palovammoja ei ole. Poikasen onneksi kuumien hiilien ylitys on ollut vauhdikas.

Grillistä selvinnyt oravanpoikanen on nyt tarkkailussa villieläinsairaalassa, jossa sen vaurioitunutta silmää ja ärtynyttä ihoa lääkitään. Poikanen saa kasvattaa uudet karvat ja parantua ennen luontoon palaamista. Koosta ja hampaista päätellen poikanen on jo sen ikäinen, että liikkuu itsenäisesti kotipesän ulkopuolella ja pärjää ilman emon hoivaa. Tämän poikasen häntä oli tuuhea ennen grillissä vierailua.

 

Milloin oravanpoikanen tarvitsee ihmisen apua?

Joka kevät avuttoman oloisista oravanpoikasista tulee paljon soittoja villieläinsairaalaan. Maitopoikanen on helppo erottaa hännästä, joka on suippo kuten kissanpennulla. Tällaiset poikaset eivät vielä selviä ilman emoa, eivätkä välttämättä osaa kiipeillä hyvin.  Emo voi kantaa poikasen takaisin pesään, joten tilannetta kannattaa tarkkailla etäämpää. Poikasta voi myös yrittää nostaa takaisin pesään tai sen lähelle. Jos koko pesä on pudonnut, oravaemo siirtää yleensä poikaset itse varapesään.

Jos poikanen on loukkaantunut, kylmettynyt tai ei liiku normaalisti, ihmisen apu on tarpeen. Ensiapuna poikanen tarvitsee lisälämpöä, kuten pipoon tai sukkaan pujotetun lämminvesipullon. Poikaselle voi tarjota vettä, johon on sekoitettu tilkka hunajaa. Lisäohjeita saa villieläinsairaalasta, jossa hoidetaan vuosittain jopa sata oravanpoikasta. Jos poikasen tuo villieläinsairaalaan, se myös oppii paremmin oravan tavoille kasvaessaan toisten oravien seurassa.

Tuuheahäntäiset poikaset seikkailevat jo ilman emoa, juoksevat ja kiipeilevät hyvin. Tällainen oravanpoikanen voi hakea turvaa myös ihmisestä. Poikaset syövät silmuja ja käpyjä, mutta niille voi tarjota myös hedelmiä, pähkinöitä ja siemeniä esimerkiksi läheiseen puuhun. Oravaa voi johdatella lähimmän metsikön suuntaan ja sille voi laittaa puuhun oman pöntön väliaikaiseksi pesäksi.

Uhanalaisia kiljuhanhia lepäili Suomessa taas ennätysmäärä

c-tapio-kostet-wwf-kertakayttooikeus

(C) Tapio Kostet/WWF

Tänä keväänä Oulun seudulla lepäili ennätysmäärä äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia. WWF:n kiljuhanhityöryhmä laski Siikajoella ainakin 121 yksilöä jokakeväisessä kiljuhanhien tehotarkkailussa.

Kiljuhanhi on Pohjoismaissa pesivistä lintulajeista uhanalaisin. Pohjolan villin kiljuhanhikannan kooksi arvioidaan noin kolmekymmentä pesivää paria. Viime vuosina Pohjolan kiljuhanhikanta on kuitenkin ollut pitkään jatkuneen taantumisen jälkeen ilahduttavassa nousussa. Viime vuonna Oulun seudulla nähtiin ennätysmäärä kiljuhanhia sitten vuoden 1963, ja tämä ennätys rikottiin nyt uudestaan.

”On hienoa olla todistamassa Pohjolan kiljuhanhikannan orastavaa kasvua, joka on tulosta pitkäjänteisestä kansainvälisestä suojelutyöstä”, sanoo kiljuhanhityöryhmän puheenjohtaja Petri Lampila.

Nyt kiljuhanhet ovat jo jatkaneet muuttoa Oulun seudulta kohti pohjoista. Linnut ovat tällä hetkellä Pohjois-Norjassa Porsanginvuonon rantaniityillä odottamassa lumien sulamista tunturien pesimäjärviltä. Myös Porsanginvuonolla kiljuhanhia nähtiin ennätysmäärä, 105 yksilöä. Norjassa määrä on suurin koko vuonna 1990 alkaneen tarkkailuhistorian aikana.

Salametsästys iso uhka kiljuhanhille

Pohjolan kiljuhanhet talvehtivat Pohjois-Kreikassa, missä niitä uhkaa salametsästys jopa suojelualueilla. Salametsästystä on yritetty kitkeä osana tänä vuonna päättynyttä kansainvälistä EU:n LIFE-rahaston tukemaa hanketta, ja tilanne on hieman parantunut. Pohjolassa keskeinen kiljuhanhen suojelutoimenpide on tunturialueelle levittäytyneen ketun poistopyynti pesimäalueilta. Tästä on Norjassa saatu erittäin lupaavia tuloksia.

Oulun seudun havaintosarja kevätmuutolla levähtävien kiljuhanhien määristä on maailman pisin katkeamaton aikasarja lajin kannan kehityksestä. WWF:n kiljuhanhityöryhmä aloitti tarkkailun vuonna 1985, ja nykyisin työ toteutetaan WWF:n ja Metsähallituksen yhteistyönä, ympäristöministeriön tukemana.

Saimaannorpan suojelun suunnitelma jää sanahelinäksi

Saimaannorppa

Kuvaaja: Juha Taskinen

Saimaannorpan suojelun strategiaa ja toimenpidesuunnitelmaa valmistellut työryhmä luovuttaa esityksensä ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle tänään tiistaina. Luonnonsuojeluliitto oli mukana työryhmässä, mutta ei ole täysin tyytyväinen lopputulokseen. Esityksessä ei aseteta riittäviä tavoitteita tai toimenpiteitä norpan suojelun edistämiseksi ja tehostamiseksi.

“Strategiassa saimaannorpan suojelun perimmäinen tavoite on asetettu asianmukaisesti. Tavoitteena on suotuisan suojelun tason saavuttaminen ja ylläpitäminen. Valitettavasti tämä jää kuitenkin vain sanahelinäksi. Käytännössä strategian jää nykyiselle epävarmalle ja riittämättömälle tasolle”, sanoo Luonnonsuojeluliiton saimaannorppa-asiantuntija Kaarina Tiainen.

Tutkimustieto jätettiin huomiotta

Viime vuosien tutkimustyö on tuonut paljon lisätietoa norpasta ja osoittanut, että norpat liikkuvat laajoilla alueilla ja että ilmastonmuutoksen aiheuttaman uhan ja geneettisen monimuotoisuuden vähenemisen takia norppakanta pitäisi saada nopeasti mahdollisimman voimakkaaseen kasvuun.

“Uusi suojelustrategia ei kuitenkaan perustu näihin tutkimuksiin vaan vanhoihin tavoitteisiin, joille ei ole ollut käytettävissä tieteellisiä perusteita. Myös näiden tavoitteiden seurannassa käytetyissä mittareissa on puutteita kannan kasvutavoitteiden osalta”, Tiainen sanoo.

Luonnonsuojeluliiton mielestä tavoitteena tulee olla suotuisan suojelun tason saavuttaminen niin nopeasti kuin mahdollista. Tätä varten kannan kasvutavoitetta täytyy nostaa 3-4 prosentista vähintään 5-6 prosenttiin vuodessa, kalanpyydyskuolleisuus pitää saada mahdollisimman lähelle nollaa eli norpalle vaarallisista pyydyksistä olisi pyrittävä kokonaan eroon ja norpan levittäytyminen pesivänä kantana mahdollisimman laajasti koko Saimaalle täytyy voida turvata. Mitään näistä toimista ei kuitenkaan esitetä toteutettavaksi strategiassa.

Strategia tähtää 400 norppaan vuoteen 2025 mennessä. Tälle välitavoitteelle ei kuitenkaan ole mitään tieteellisiä perusteita eikä se ole lähellekään suotuisan suojelun tasoa.

“Se, että hatusta vedetty välitavoite siintää jo näköpiirissä, antaa norpan tilanteesta väärän kuvan”, Tiainen sanoo.

Saimaannorppa on edelleen erittäin uhanalainen

Vaikka saimaannorpan kanta on viime vuosina hieman kasvanut, kasvu on epävakaata ja vaatimatonta. Edelleen liian suuri osa kuuteista ei saavuta sukukypsyyttä. Lisäksi kannan pirstoutuminen eri vesistöalueille lisää sukupuuttoriskiä. Suurimpana syynä riittämättömään kannan kasvuun on liian suuri kalanpyydyskuolleisuus sekä myös huonojen pesimäolosuhteiden aiheuttama kuolleisuus.

Vaikka tänä keväänä tehtiin ennätysmäärä apukinoksia ja ne ovat pelastaneet monen kuutin hengen, oli pesäpoikaskuolleisuus silti erittäin suurta epäsuotuisien pesimäolosuhteiden takia.

“Apukinoksien ja keinopesien avulla tehdään kaikki voitava kuuttien hyväksi, mutta liian moni kuolee sitten myöhemmin kalanpyydyksiin. Meidän on saatava norppien kalanpyydyskuolemat loppumaan. Norppaturvallisia kalanpyydyksiä on jo nyt, ja niitä kehitetään lisää”, Tiainen painottaa

Toivoa herättää se, että alueilla, joista norppa jo käytännössä välillä hävisi, on mahdollista saada kantaa elpymään. Esimerkkinä tällaisesta toimii Luonteri, jossa tänä vuonna syntyi useita kuutteja.

Myös kansalaisten mielipiteet sivuutettiin strategiassa

Suurin osa kansasta niin Saimaan alueella kuin koko maassa haluaa turvata norpan tulevaisuuden. Kansalaiset hyväksyvät suojelutoimiksi esimerkiksi muikkuverkkojen kieltämisen ja sen, että verkkokalastusrajoitukset ulotetaan vähintään heinäkuulle. Kansalaisten mielipiteitä  ei kuitenkaan ole huomioitu kalastusrajoituksissa, vaikka hallitusohjelmakin tätä edellyttäisi.

“Norpan suojelutoimenpiteitä esittävistä työryhmistä puuttuu esimerkiksi nuorten, eli tulevaisuuden saimaalaisten, sekä monen muun Saimaalla liikkuvan ja sen alueella asuvan ja toimivan tahon edustus”, Tiainen harmittelee.

Lisää aiheesta 

Suomen luonnonsuojeluliiton verkkosivut saimaannorpasta

Huippuharvinainen nokitasku Utössä

nokitasku_jorma-tenovuo

Kuvaaja: Jorma Tenovuo

Paraisten Utöstä löytyi tänä aamuna kevään harvinaisin lintu, huippuharvinainen nokitasku. Linnun löytänyt saaren asukas luuli lintua mustaleppälinnuksi, joita saaressa nähdään keväisin. Utössä retkeilleet lintuharrastajat Rurik Baarman ja Hannu Hilke huomasivat kuitenkin, että kyse oli paljon harvinaisemmasta linnusta.

Havainto nokitaskusta oli odottamaton, vaikka laji on nähty kerran aikaisemmin Suomessa, lokakuussa 2010 Kristiinankaupungssa. Muita havaintoja lajista ei olekaan koko Länsi- ja Pohjois-Euroopasta. Seuraavaksi lähimmät harhailijat on havaittu Israelissa ja Kyproksella. Nokitaskun lähimmät pesimäalueet sijaitsevat Keski-Aasiassa Iranissa, Turkmenistanissa, Uzbekistanissa ja Kazakstanissa.

Utön saari on hyvin suosittu linturetki- ja valokuvauskohde. Monipuolisen saaristolinnuston lisäksi lintuharrastajia kiehtovat saareen harhautuvat harvinaisuudet. Tällä viikolla on nähty muun muassa lyhytvarvaskiuru ja sepelsieppo, ja tänä aamuna saaressa kuvattiin myös harvinainen rusorintakerttu.

Tällä viikolla lintukevät on piristynyt. Arktisten lintujen muutto huipentui keskiviikkona valkoposkihanhien päämuuttoon laajalla rintamalla. Ennen nokitaskua viikon harvinaisimmat linnut olivat Suomen viides keltajalkaviklo maanantaina Lohjalla sekä pikkutrappi eilen Nokialla ja tänään Porissa.

Ilmastonmuutos vakava uhka itämerennorpalle

Kuvaaja: Petteri Tolvanen/ WWF

Kuvaaja: Petteri Tolvanen/ WWF

Ilmastonmuutos uhkaa vakavasti itämerennorpan Saaristomerellä, itäisellä Suomenlahdella ja Viron länsirannikolla eläviä kantoja. WWF:n tänään julkaisema raportti ”The Baltic Ringed Seal – An Arctic Seal in European Waters” kokoaa ajantasaiset tiedot itämerennorpan eteläisten kantojen tilasta ja uhista ensimmäistä kertaa yksiin kansiin.

Itämerennorppa oli vielä 1900-luvun alussa Itämeren runsaslukuisin hylje. Kanta hupeni 200 000 yksilöstä vähimmillään 5 000 yksilöön metsästyksen ja ympäristömyrkkyjen takia. Tällä hetkellä koko Itämeren norppakanta on noin 20 000 yksilöä, ja Itämeren suojelukomissio HELCOM on luokitellut lajin vaarantuneeksi.

Nyt – ja erityisesti tulevaisuudessa – itämerennorpan suurin uhka on talvien lämpeneminen. Ilmastomallien mukaan jääpeite käy tällä vuosisadalla Itämerellä vähiin. Itämerennorpan poikaset ovat riippuvaisia lumesta ja jäästä.

”Valtaosa itämerennorpista elää Perämerellä. Perämerellä elävä kanta on ainakin vielä hetken aikaa turvassa ilmastonmuutoksen pahimmilta vaikutuksilta”, sanoo WWF:n merihyljetyöryhmän puheenjohtaja Antti Halkka.

”Sen sijaan pienemmät ja Perämeren kannasta osittain eristyneet osakannat Saaristomerellä, itäisellä Suomenlahdella sekä Viron länsirannikolla ovat jo nyt vakavasti uhattuina. Itämeren eteläisillä alueilla jäätalven kesto vähenee todennäköisesti tällä vuosisadalla perinteisestä useasta kuukaudesta keskimäärin muutamaan viikkoon”, Halkka sanoo.

Unohdettu uhanalainen

Itämerennorppa on saimaannorpan lähisukulainen, joka jäi jääkauden jälkeen eristyksiin arktisilla merillä elävistä norpista. Sen eteläiset osakannat ovat erittäin huonosti tunnettuja. Ilmastonmuutoksen lisäksi niitä uhkaavat muun muassa kalanpyydysten ja harmaahylkeen metsästyksen aiheuttama sivusaaliskuolleisuus, lisääntyvä laivaliikenne ja öljypäästöt. Tänään julkaistavassa raportissa esitellään myös ensimmäistä kertaa WWF:n merihyljetyöryhmän tekemä löydös Saaristomeren norppien aiemmin tuntemattomasta nenäinfektioista. Oireen syytä, yleisyyttä tai merkitystä norppakannalle ei vielä pystytä arvioimaan.

”Eteläisille itämerennorppakannoille on kiireellisesti laadittava Suomessa oma suojelu- ja tutkimusohjelmansa, kuten saimaannorpallekin on laadittu”, sanoo WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen.

”Jos Saaristomeren, Suomenlahden ja Riianlahden norppien puolesta ei toimita mahdollisimman pian, norpat voivat vähitellen hävitä näiltä alueilta. Norppia on ollut Itämerellä jo yli 10 000 vuotta, ja lajin säilyttäminen kaikilla sen nykyisillä esiintymisalueilla on ihmisen vastuulla”, Tolvanen sanoo.

 

”The Baltic Ringed Seal – An Arctic Seal in European Waters” -raporttia ovat olleet kirjoittamassa itämerennorppa-asiantuntijat Suomesta, Virosta ja Venäjältä. Koko raportti: https://wwf.fi/mediabank/9825.pdf

Pullervo teki paluun WWF:n Norppaliveen

pullervo-copyright-wwf

Pullervo (c) WWF

Viime keväänä suomalaiset hurmannut Pullervo on tehnyt paluun Norppaliveen. Suomen tunnetuin saimaannorppa nähtiin livekamerassa aikaisin torstaiaamuna.

Pullervo ui kameran ohi kahteen kertaan aamukuudelta ja kiipesi lopulta hetkeksi aikaa rantakivelle pötköttelemään. Muutaman minuutin lepäilyn jälkeen se poistui näyttävästi paikalta.

Pullervon tunnisti videokuvan perusteella Itä-Suomen yliopiston norppatutkija Meeri Koivuniemi. Koivuniemi työskentelee hankkeessa, jossa tavoitteena on tunnistaa mahdollisimman monta saimaannorppaa niiden yksilöllisten turkkikuvioiden perusteella.

Pullervo nousi kansansuosikiksi viime keväänä, kun se köllötteli pitkiä aikoja WWF:n livekameran rentona tähtenä. Aiemmin koodinimellä Phs106 tunnettu Pullervo sai nimensä yleisökilpailun perusteella. Pullervo valikoitui voittajaksi yli 6 000 nimiehdotuksen joukosta.

WWF:n Norppaliven tarkoitus on lisätä ihmisten tietoisuutta saimaannorpasta ja sen elintavoista sekä kasvattaa halua suojella maailman harvinaisinta hyljettä. Kaikki halukkaat voivat osallistua Norppaliveen tykkäämällä, jakamalla, kommentoimalla – tai sitten vain yksinkertaisesti katselemalla ja nauttimalla.

WWF toteuttaa Norppaliven yhdessä luontokuvaaja Juha Taskisen, Itä-Suomen yliopiston norppatutkijoiden, Live Eyen, Pukki Visualsin ja Franticin kanssa. Lisäksi WWF kiittää Metsähallituksen luontopalveluita ja Etelä-Savon ELY-keskusta yhteistyöstä.

Livelähetys on katsottavissa osoitteessa wwf.fi/norppalive

RIIKINKUKKO PALASI KOTIIN KORKEASAAREEN

34690911856_356be1f40b_z

Kuva: Mari Lehmonen (2017) Helsinki Zoo archives

Kuudentoista päivän ajan Mustikkamaalla seikkaillut Korkeasaaren riikinkukko asteli tänä aamuna siltaa pitkin takaisin kotisaarelleen. Pitkäsulkaisesta 14-vuotiaasta koiraslinnusta saatiin päivittäin havaintoja ulkoilijoilta. Vaikka linnun olinpaikka oli tiedossa, sitä ei yritetty pyydystää, vaan riikinkukon toivottiin palaavan retkiltään itse kotiin.

Tänään aamulla vartin yli seitsemän eläintarhan valvojat havaitsivat valvontakamerasta, että riikinkukko oli hakeutunut lipunmyyntirakennuksen eteen. Kaksi valvojaa saartoi riikinkukon portista sillalle. Sillalla haasteita aiheutti aamuinen autoliikenne ja riikinkukon vastahakoisuus olla saatettavana. Vartin kuluttua riikinkukko oli onnellisesti Korkeasaaren puolella ja pisti rinteessä juoksuksi kohti tuttua reviiriään.

Riikinkukon retki Mustikkamaalle alkoi vapun jälkeen tiistaiaamuna, jolloin riikinkukot päästettiin ulos talvitarhastaan. Osa linnuista otti heti ovelta siivet alleen ja tämä koiras lensi kevään ensilentonsa suoraan Mustikkamaalle asti. Pitkäsulkaiset koirasriikinkukot eivät raskastekoisina lintuina lennä kovin hyvin, mutta parinsadan metrin matka Mustikkamaalle taittuu tarvittaessa. Kyseinen lintu on käynyt Mustikkamaalla aiemminkin.

Riikinkukkojen hoitaja kertoo pohtineensa päivittäin linnun pärjäämistä ja olevansa nyt erittäin onnellinen siitä, että harharetkeläinen on taas kotona. Periaatteessa riikinkukolla oli asiat hyvin, sillä keväisestä luonnosta löytyy syötävää ja yönsä se nukkui puussa pedoilta turvassa. Palattuaan lintu oli silminnähden laihtunut ja kun tuttu hoitaja lähestyi herkkulihapullien kanssa, arasteleva riikinkukko uskaltautui pian ottamaan ruokaa kädestäkin.

Nyt riikinkukko partioi taas omalla reviirillään kilpikonnatarhan ja Hämärätalon välissä. Parin viikon ajan reviiriä omanaan pitänyt 4-vuotias koiras on ajettu pois ilman suurempia höyhentenpöllytyksiä ja hoitajan tuoman ruuan houkuttelemana paikalla alkoi pyöriä heti useita riikinkukkonaaraita. Muutamat lihapullat hotkaistuaan koiras ryhtyi liehittelemään naaraita sulat levällään.

 

Espoon lintuvedet ovat koti 14 uhanalaiselle kosteikkolintulajille ja paratiisi viitasammakoille

50854759-e038-4313-b8af-01f975e933e2-w_960

Punasotka Finnoon kosteikolla. Kuva: Tuomas Heinonen

Espoon ympäristökeskus on seurannut Espoon lintuvesillä pesiviä 37 lintulajia seitsemällä parhaimmalla lintuvedellä vuodesta 1984 lähtien. Lintuvesien tila on vuosien aikana muuttunut nopeasti ja useat lintuvesien kosteikkolinnut ovat tulleet uhanalaisiksi. Vuonna 2015 uhanalaisia lintulajeja oli jo 14 ja silmälläpidettäviä kolme. Yllättävästi Espoon lintuvedet osoittautuivat viitasammakoiden paratiiseiksi.

Lintuvesien tila on muuttunut Suomessa nopeasti, mikä on pienentänyt ja heikentänyt monien aiemmin runsaiden lintulajien määrää. Vuonna 1984 alkaneen seurannan aikana on Espoossa havaittu 37 vesi- ja ranta-alueilla viihtyvää lintulajia. Lintuvesien tilan muutoksen aiheuttamista vaikutuksista kosteikkolintuihin kertoo uhanalaisten lajien määrän nopea kasvaminen 2000-luvun aikana. Vuonna 2000 vain kolme lintulajeista oli uhanalaisia ja kaksi silmälläpidettäviä. Vuonna 2010 uhanalaisia lajeja oli jo seitsemän. Viimeisen seurannan aikana vuonna 2015 uhanalaisia lajeja tunnistettiin 14 ja silmälläpidettäviä kolme.

”Espoon lintukosteikkojen uhkana on ensisijaisesti ympäröivien alueiden rakentaminen ja muu maankäyttö,” kertoo Kalevi Hiironniemi Espoon ympäristökeskuksesta. ”Myös umpeenkasvu on heikentänyt lintuvesien tilaa esimerkiksi Kaitalahdella ja Espoonlahdella. Myönteisenä esimerkkinä on Laajalahden kansainvälisesti arvokas lintuvesi, jossa rantaniittyjen kunnostus- ja hoitotoimet ovat saaneet pesimälinnuston uuteen kukoistukseen ja suuret muuttolintuparvet palaamaan lahdelle.”

Suurin osa uhanalaisista kosteikkolintulajeista pesii Laajalahdella ja Finnoossa

Uhanalaisista linnuista monet pesivät ainoastaan Espoon parhailla lintuvesillä, tai niiden kannasta huomattava osa pesii Espoossa. Neljästätoista uhanalaisesta lintulajista kymmenen pesii Laajalahdella ja Finnoossa.

”Suomen kosteikkolinnusto on ajautunut monilla alueilla ahdinkoon ja tämän vuoksi Espoon hyvin säilyneiden lintuvesien merkitys korostuu useiden harvinaisten lintujen turvapaikkoina ja kaupunkiluonnon rikastuttajina”, Hiironniemi kertoo. ”Uhanalaiset punasotka, mustakurkku-uikku, liejukana ja nokikana ovat menestyneet Espoossa selvästi muuta maata paremmin, joskin täälläkin niiden pesintä on keskittynyt parhaimmille kohteille.”

Punasotka pesii Finnoo-Kaitalahden lisäksi vain Espoonlahdella. Se viihtyy Finnoonlahdella ja sen läheisillä merenlahdilla, joista punasotkaemot kuljettavat poikasensa kasvamaan Finnoonlahden lintualtaalle. Liejukanalle Finnoonlahden allas on Suomen tärkein pesimäpaikka, ja nokikana on muusta Suomesta poiketen Espoossa runsastunut ja pesivien parien määrä on kaksinkertaistunut. Nokikanan tulevaisuus ei kuitenkaan näytä valoisalta. Yhä suurempi osa Suomen nokikanoista elää Finnoon altaalla, ja ne ovat vähentyneet runsaasti aikaisempien vuosien määristä myös Espoossa.

Mustakurkku-uikku pesii ainoastaan Finnoon altaalla. Syyt sen uhanalaistumiselle ovat ehkä pesimä-, talvehtimis- ja muuttoalueilla tapahtuneet ympäristömuutokset sekä kilpailu ravinnosta muiden lajien kanssa.

Finnoonlahdella ja Laajalahdella pesivät myös naurulokit. Laajalahti on haapanoiden tärkein pesimäpaikka, ja siellä sinnittelevät myös heinätavi ja punajalkaviklo. Rastaskerttusia on tavattu Finnoonlahdella joka vuosi, mutta ne viihtyvät myös Iso-Huopalahdella, Kaitalahdella ja Espoonlahdella. Finnoonlahdella ja Kaitalahden alueella on myös pieni tukkasotkakanta.

Taivaanvuohi on pesinyt Espoon lintuvesillä varmemmin kuin yksikään muu lintuvesillä havaittu uhanalainen laji. Taivaanvuohen tärkein pesimäpaikka on Matalajärvi, jota lajille sopivat rantaluhdat reunustavat lähes kauttaaltaan. Viiksitimaleiden on havaittu pesivän Iso-Huopalahdella, mutta se on säännöllinen vieras Laajalahdella pesimäajan ulkopuolella.

Pussitiaisen pesä on löydetty vuonna 2015 Espoonlahdelta ja Iso-Huopalahdelta, ja pajusirkku pesii Espoossa kaikilla sopivilla kosteikoilla – joskin useimmilla paikoilla niitä on vain muutama pari. Espoon lintuvesillä viihtyy myös kolme silmälläpidettävää lintulajia: keltavästäräkki, silkkiuikku ja punavarpunen.

Espoon lintuvedet paljastuivat viitasammakoiden paratiiseiksi

Espoon ympäristökeskus on seurannut Espoon rehevimpien merenlahtien ja järvien pesimälinnustoa vuodesta 1984 lähtien. Seuranta on toteutettu viisi kertaa Espoon parhaimmiksi tunnetuilla lintuvesillä, joita ovat Espoonlahti, Laajalahti, Matalajärvi, Finnoonlahti, Kaitalahti, Iso-Huopalahti ja Espoon Pitkäjärvi.

Viimeisimmän seurannan kanssa samaan aikaan selvitettiin myös ensimmäistä kertaa linnustoltaan vaatimattomampien kosteikkoalueiden linnustoapaikallisesti arvokkailla lintuvesillä Nupurinjärvellä, Heinäslammella, Bodominjärvellä, Gunnarsvikenillä ja Smedsvikenillä sekä pitkälle umpeenkasvaneessa Luukinjärven pohjoispäässä. Näiltä lintuvesiltä löydettiin 550 lintuparia, joista 170 oli kosteikkolajien pareja. Kosteikkolinnuista sinisorsa, tavi ja telkkä olivat havaituista linnuista yleisimmät, mutta lintuvesillä havaittiin myös kurkia, laulujoutsenia ja kaulushaikaroita. Samalla tutkittiin myös kaikkien 12 kosteikkoalueen viitasammakkotilanne – yllättävästi kaikilta seuratuilta lintuvesiltä löytyi EU-direktiivin suojelemia viitasammakoita.

”Seurantojen suurin yllätys oli Espoon lintuvesien paljastuminen viitasammakoiden paratiisiksi”, kertoo Hiironniemi. ”Viitasammakoita tavattiin kaikilla 12 kosteikolla, joissa niitä tutkittiin. Lisäksi sammakoiden määrät olivat monin paikoin huomattavan suuria. Hyviä viitasammakkopaikkoja Espoossa ovat Espoon Pitkäjärvi, Matalajärvi, Heinäslampi, Luukinjärven pohjoispää sekä Bodomin Gunnarsviken ja Smedsviken.”