Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Suomalaiset varpuset kutistuvat

varpunen_480px

 

Kuva: Janne

Suomessa elävät varpuset painavat nykyään 1,5 grammaa vähemmän kuin 1980-luvun puolivälissä, osoittaa Turun ja Helsingin yliopistojen tutkimus.

Puutarhoissa sirkuttavat varpuset ovat nykyisin pienempiä kuin 30 vuotta sitten. Turun ja Helsingin yliopistojen tutkijat ovat verranneet varpusten painoja kymmenessä eri kaupungissa aina Helsingistä Sodankylään asti.

Analyysi osoittaa, että nykyään varpuset painavat keskimäärin 1,5 g vähemmän kuin 1980-luvun puolivälissä, mikä on suuri ero 33 g painavalle linnulle.

– Tutkimus perustuu kattavaan materiaaliin, jonka luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijat keräsivät 1980-luvulla. Kun tajusimme, että tällaista historiallista materiaalia oli käytettävissä, meidän tarvitsi vain pyydystää varpusia uudestaan samoissa kaupungeissa, Turun yliopiston biologian laitoksen apulaisprofessori Jon Brommer toteaa.

Myös varpusten määrät ovat pienentyneet

Varpunen on siinä mielessä epätyypillinen lintulaji, että se esiintyy ainoastaan samoilla alueilla ihmisen kanssa, joko kaupungeissa tai maatiloilla. Varpusten määrät ovat kuitenkin vähentyneet valtavasti viime vuosikymmeninä.

– Varpuspopulaatiot ovat pienentyneet noin puolella 1980-luvun puoliväliin verrattuna. Niinpä riittävän suuren yksilömäärän löytäminen ja pyydystäminen ei ollut helppoa. Onneksi ihmiset olivat hyvin avuliaita ja antoivat meidän pyytää, mitata ja vapauttaa linnut puutarhoissaan, kertoo uudemmat varpusnäytteet kerännyt tutkija Jaana Kekkonen Helsingin yliopistosta.

Lintujen painon pienenemistä on havaittu myös muualla maailmassa, mutta Brommer ja Kekkonen yllättyivät siitä, että he löysivät pienentyneitä lintuja lähes jokaiselta paikkakunnalta. Kyseessä ei siten ole vain paikallinen ilmiö, vaan kutistumista tapahtuu ainakin koko Suomen alueella.

– Näkemykseni on, että varpusten populaation pienenemisen aiheuttanut tekijä, mikä se onkaan, vaikutti myös varpusten painon laskuun. Emme tiedä, mikä sai varpusen lähes katoamaan kaupungeistamme, mutta sillä on todennäköisesti yhteys laajemmin kaupunkiympäristössä tapahtuviin muutoksiin, Brommer sanoo.

>> Tutustu tutkimusartikkeliin

:KATSO VIDEO: Noesta pesty pöllö vapautettiin kotimetsään

2015-04-10 15_52_28-Korkeasaari

 

Kuvaaja: Mari Lehmonen/ Korkeasaari

Korkeasaaren villieläinsairaalassa noesta puhtaaksi pesty lehtopöllö on osoittautunut lentotaitoiseksi ja säänkestäväksi eli valmiiksi luontoon vapautettavaksi. Se vietiin tänään rengastettuna takaisin kotireviirilleen Espooseen. Kuljetuslaatikon auettua pöllö otti siivet alleen ja lensi sekametsän siimekseen kuvaajilta piiloon.

Palomiehiä pelastustöissä auttaneet Forsblomit olivat helpottuneita pöllön kuntoutumisesta. Pientaloalueella liikkuu petolintuja, mutta yöllä olohuoneen takasta kuuluvan rahinan aiheuttajaksi epäiltiin ensin oravaa. Kun palokunta rassasi savupiippua seuraavana aamuna, takan tuhkaluukkuun putosi ensin pöllön saalis, kuollut rotta. Puolentoista tunnin työn jälkeen samasta luukusta tupsahti noesta musta pöllö, jonka Forsblomit kuljettivat Korkeasaaren villieläinsairaalaan.

Löytöpaikkaan eli savupiippuun pöllöllä ei enää ole pääsyä – se on nyt verkotettu. Forsblomit halusivat estää vastaavan toistumisen ja suunnittelivat piipun päähän metalliputken pätkästä ja verkosta hitsatun suojan. Myös nuohooja kävi tarkistamassa piipun, mutta maksua hän ei ottanut, kun pöllö oli jo hoitanut likaisen työn.

Lehtopöllön kolmen viikon vierailu Korkeasaaren villieläinsairaalaan sai onnellisen lopun. Savupiipun, kylpyammeen, föönauksen ja rengastuksen kokenut lehtopöllö saa nyt jatkaa kevätpuuhiaan tutussa ympäristössään.

Liejuryömijä – kala kuivalla maalla

4103112e-2c75-420d-b094-1563adb27bff-main_image

Miten määrittelisit kalan? Kun kuvittelemme kalan, ajattelemme ensisijaisesti uimalla liikkuvaa, veden alla elävää eväkästä. Liejuryömijä on erinomainen esimerkki siitä, miten totuus saattaa joskus olla tarua ihmeellisempää: Murtovesirannoilla elävä liejuryömijä on nimittäin sopeutunut elämään lähes kokonaan maalla. Sen elinympäristöihin kuuluvat mangroverämeet ja trooppiset rannat, joilla kala ryömii rintaeviensä avulla. Maalla liikkuminen on niin sujuvaa, että liejuryömijä pystyy tarvittaessa kiipeämään vaikka puuhun. Sen sijaan ulapalle joutunut liejuyryömijä voi huono-onnisesti jopa hukkua.

Vaikka huonolla uimataidolla varustettu kala saattaa kuulostaa varsinaiselta evoluution emämunaukselta, on kyseessä itse asiassa harvinaisen onnistunut suojakeino, jollaista ei muilta kaloilta löydy. Laskuveden aikaan monet muut kalat jäävät ansaan pieniin vuorovesilammikoihin, mutta liejuryömijä jatkaa menoaan.

Liejuryömijä hengittää muiden kalojen tavoin kiduksilla – myös maalla liikkuessaan. Erityisenä selviytymiskeinona se voi myös kantaa mukanaan ”happisäiliötä” eli ilmakuplaa, jota se kuljettaa kiduksissaan.

Vaikka liejuryömijän olemuksessa on jotain hyvin sammakkomaista, on kyseessä kuitenkin mätimunia muniva, suomupintainen kala, joka kuuluu tokkojen heimoon. Mätimunansa liejuryömijät munivat kaivamaansa syvään tunneliin. Munimista edeltää näyttävä kosiomeno, jonka aikana liejuryömijä ei pelkästään möngerrä rantamudassa, vaan koiras esittää näyttäviä hyppyliikkeitä hurmatakseen unelmiensa naaraan.

Liejuryömijöitä ja muita evoluution erikoisuuksia voi nähdä SEA LIFEn uudessa Superselviytyjät-näyttelyssä!

WWF vaatii: Tutkimustieto huomioitava liito-oravaohjeessa

700.hq_

Ympäristöjärjestö WWF:n mielestä nyt uudistettavana oleva ohje liito-oravien lisääntymispaikkojen turvaamisesta ei ole riittävä vaarantuneen lajin suojelemiseksi. Ohjeen laadinnassa on ohitettu tuorein tutkimustieto.

Maa- ja metsätalousministeriön ohje liito-oravan lisääntymispaikkojen turvaamisesta metsien käytössä on uusittavana. Ohjeen uusiminen on tarpeen, sillä aiemman ohjeen mukaisen metsien käsittelyn vaikutuksista liito-oravan elinpaikkojen säilymiseen on saatu uutta tutkimustietoa. Muun muassa Suomen Ympäristökeskuksen tuottaman tiedon valossa nykyinen ohjeistus on ollut riittämätön turvaamaan liito-oravan esiintymät.

Luonnonsuojelulaki kieltää liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentämisen. Tänään päättyvällä lausuntokierroksella oleva uusittu ohje ei kuitenkaan toisi asiaan oleellista parannusta. WWF vaatii tutkimustuloksiin viitaten, että edelleen erittäin pienialaisiksi määritellyt liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat tulee jättää kokonaan metsänkäsittelyn ulkopuolelle ja että niiden lähiympäristöissä ei tule tehdä avohakkuita.

”Vaikuttaa siltä, että tutkimustieto on ohitettu ohjeen laadinnassa”, toteaa WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen.

Tutkimuksin on osoitettu, että alle 150 metrin etäisyydellä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikoista tehdyt avohakkuut heikentävät niitä merkittävästi. Näin ollen uudessa ohjeessa olisikin erityisen tärkeää jättää esiintymispaikan ydin täysin metsänkäsittelyn ulkopuolelle ja kieltää avohakkuut 150 metrin säteellä.

”Viranomaisten toiminta ei saa perustua eri intressitahojen huutoäänestykseen, kun tarkoituksena on suojella uhanalaisia lajeja luontodirektiivin ja luonnonsuojelulain vaatimusten mukaan. Kansalaisten mielestä luonnon monimuotoisuus on tutkitusti tärkein tavoite metsiä koskevassa päätöksenteossa. Tämä näkökulma tulee huomioida myös viranomaistoiminnassa”, sanoo WWF:n metsäasiantuntija Annukka Valkeapää.

Liito-oravan elinpaikkojen suojelulla on merkitystä myös muun uhanlaisen metsälajiston suojelussa, sillä liito-orava on niin kutsuttu sateenvarjolaji, jonka asuttamat alueet ovat sopivia elinympäristöjä myös monille muille lajeille. Suojelemalla liito-oravan elinympäristöt suojellaan myös luonnon monimuotoisuutta yleisemmin.

Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategian päätavoite on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen sekä lajien uhanalaistumiskehitys Suomessa vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteeseen pääsemiseksi tehokkailla toimenpiteillä on kiire. Strategiassa todetaan, että metsien lajiston uhanalaistumiskehitys on tehdyistä toimenpiteistä huolimatta edelleen jatkunut ja että luonnon monimuotoisuutta koskevan päätöksenteon tulee perustua parhaaseen käytettävissä olevaan tieteelliseen tietoon ja varovaisuusperiaatteen noudattamiseen. Tämän tulee WWF:n mielestä näkyä myös lausunnolla olevan liito-orava-ohjeen kohdalla.

WWF:n lausunto aiheesta löytyy osoitteesta: http://wwf.fi/mediabank/7174.pdf

Suomen Ympäristö 33/2012: Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkarajausten vaikuttavuus lajin suojelukeinona.

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/38778/SY_33_2012_Liito-orava.pdf?sequence=1

M. Jokinen, S. Mäkeläinen & O. Ovaskainen, 2014: ‘Strict’, yet ineffective: legal protection of breeding sites and resting places fails with the Siberian flying squirrel. Animal Conservation. http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/acv.12157/abstract

Näkyykö lepakoita – kerro havainnoista Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselle

25956

Pohjanlepakot (kuva Terhi Wermundsen)

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus pyytää yleisöhavaintoja lepakoiden talvehtimispaikoista Keravan, Järvenpään, Nurmijärven, Mäntsälän ja Tuusulan alueilta. Lepakoiden talvehtimispaikkoja ei ole aiemmin selvitetty Keski-Uudellamaalla.

Lepakot talvehtivat yleensä maanalaisissa tiloissa, joko luonnon muovaamissa tai ihmisen rakentamissa. Lepakot talvehtivat mielellään koloissa – pimeässä, viileässä ja kosteassa. Esimerkiksi vanhat kivistä ladotut kellarit ovat oivallisia talvehtimispaikkoja. Talvehtiva lepakko voi lymytä puisten ovenkarmien koloissa. Myös vanhat pommisuojat ja puolustusrakennelmat voivat olla lepakoiden talvehtimispaikkoja. Toisinaan lepakoita voi löytyä talvehtimasta ullakoilta, vaikka usein niissä on talvehtimisen kannalta liian kuivaa.

Talvehtimispaikkojen lisäksi lepakoilla on kesäisin käytössään lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Nämä sijaitsevat usein rakennuksissa tai puiden koloissa. Lisääntymis- ja levähdyspaikoista kertovat mm. lepakoiden jättämät ulosteet ja syötyjen perhosten siivet. Talvehtimispaikkojen lisäksi ympäristökeskus ottaa mielellään tietoa vastaan myös lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikoista.

Tavallisimmat lepakot eteläisessä Suomessa ovat pohjanlepakko, korvayökkö, viiksisiippa, isoviiksisiippa ja vesisiippa. Yhteensä Suomesta on löydetty 13 lepakkolajia. Kaikki lepakot ovat rauhoitettuja ja ne kuuluvat EU:n luontodirektiivien liitteen IV:n lajeihin. Direktiivin mukaan lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen tai heikentäminen on kielletty. Euroopan lepakoidensuojelusopimuksen (EUROBATS) mukaisesti Suomi on sitoutunut huomioimaan tärkeät lepakoiden ruokailu- ja siirtymäreitit maankäytön suunnittelussa.

Toimita lepakkohavaintosi ympäristökeskukseen mieluiten sähköpostitse. Kerro koska ja mistä löysit talvehtivia lepakoita, mitä lajia ne olivat ja montako yksilöä havaitsit. Voit liittää mukaan valokuvia lajien tunnistamiseksi.

ympäristösuunnittelija Mia Vaittinen/ Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, PL 60, 04301 Tuusula, puh. 040 314 4729 tai etunimi.sukunimi@tuusula.fi (lepakkotietojen ilmoitus)

Sankarisarvipöllö ylitti Atlantin

d5bf64d5-c734-4378-ac3c-df5d1016a0bc-main_image
Islannista löydetty sarvipöllö rengastettavana Valassaaren lintuasemalla Merenkurkussa (Kuva: Jan Hägg)
Meren ylitys on valtaosalle linnuista valtava voimainponnistus täynnä riskejä, sillä mahdollisuutta levähtämiseen ei ole. Tammikuussa Islannista löydettiin Suomessa rengastettu sarvipöllö, joka on ensimmäisen kerran todistetusti selvinnyt Atlantin ylityksestä ja satojen kilometrien merimatkasta.

Kaikkiaan 11 miljoonasta Suomessa rengastetusta linnusta vain kolme, lapintiira, tilhi ja pajulintu on aiemmin tavattu Islannista. Neljäntenä lajina tämän matkan on nyt todistetusti tehnyt sarvipöllö. Juuri julkaistun ja koko rengastusaineiston kokoavan Suomen Rengastusatlaksen mukaan Suomessa rengastettuja sarvipöllöjä tavataan tyypillisimmin Itämeren ja Länsi-Euroopan rannikoilta. Merenylityksen pituusennätystä on tähän asti pitänyt hallussaan Shetlannista löydetty yksilö.

– Tällaisten rengaslöytöjen kohdalla ei voi olla hämmästelemättä lintujen sisukkuutta muuttomatkallaan. Suomesta todistetusti Islantiin päässeistä linnuista vain lapintiira on todellinen mertenseilaaja ja esimerkiksi piskuisen pajulinnun selviytyminen saarivaltioon on pienoinen ihme. Matkaa voi ihmisen osalta ainakin etäisesti verrata valtamerilaivoja edeltävään aikaan. Tuolloin Islannin saavuttivat vain kaikkein taitavimmat merenkävijät – viikingit – ja heillekin purjehdus oli äärimmäisen haasteellinen, kertoo museomestari Petteri Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Muuttomatkallaan pyydystetyn sarvipöllön rengasti Jan Hägg Valassaarten lintuasemalla Mustasaaressa. Sieltä linnun matka jatkui 2063 kilometrin päähän Islantiin, mistä pöllö löydettiin siipirikkona ja nälkiintyneenä. Luultavasti sen kohtaloksi olivat koituneet sähkölinjat ja vahingoittunut lintu jouduttiin lopettamaan. Aiemmin Islannista on löydetty neljä manner-Euroopassa rengastettua sarvipöllöä, mutta kaikki havainnot ovat yli 30 vuoden takaa.

Vastikään saatiin toinenkin suomalaisittain poikkeava rengaslöytö, kun Jarmo Ahtisen Savukoskella rengastama muuttohaukka tavattiin hyvävoimaisena Guinea-Bissaussa. Poikasena kesällä 2011 rengastetun muuttohaukan rengas onnistuttiin lukemaan kaukoputkella sen saalistaessa tiiroja. Kyseessä on ensimmäinen suomalainen muuttohaukka, joka on tavattu Saharan eteläpuolelta. Matkaa rengastus- ja tapaamispaikan välillä on huimat 7 093 kilometriä.

Lintujen rengastus Luomuksen sivuilla

Pandojen määrä kasvussa

SCR_335792

Isopandojen määrä maailmassa on kasvanut 268 yksilöllä viimeisten kymmenen vuoden aikana, kertoo Kiinan hallituksen selvitys. Selvityksen mukaan luonnossa elävien isopandojen määrä on nyt 1 864. Selvitys on tehty ympäristöjärjestö WWF:n tuella.

Populaatio  on kasvanut noin 17 prosentilla (16,8%) vuoteen 2003 verrattuna, jolloin tehtiin edellinen selvitys.  Pandoja elää luonnossa ainoastaan Kiinassa Sichuanin, Shaanxin ja Gansun maakunnissa.

Fourth National Giant Panda Survey –selvityksen mukaan isopandojen maantieteellinen esiintymisalue Kiinassa on myös laajentunut ja on nyt 2 577  000 hehtaaria.

Suuri osa isopandoista, 1 246 yksilöä,  elää luonnonsuojelualueilla. Kiinassa on tällä hetkellä 67 pandojen suojelualuetta. Määrä on lisääntynyt 27 suojelualueella kymmenen vuoden aikana.

“Selvitys osoittaa, että suojelualueiden perustaminen on tehokasta niin pandojen suojelussa Kiinassa kuin muuallakin suojelutyössä maailmalla”, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

WWF tukee Kiinan hallituksen työtä perustamalla suojelualueita ja luomalla niiden väliin metsätiloja ja bambukäytäviä, jotka auttavat pandoja löytämään ravintoa ja lisääntymiskumppaneita. WWF on vastuussa suuresta osasta suojelualueita ja pandojen suojelutoimien kehittämisestä.

Vaikka isopandojen suojelussa on tapahtunut edistystä, suojelussa on edelleen suuria haasteita. Selvityksen mukaan noin kolmasosa isopandoista (33,2%) elää suojelualueiden ulkopuolella. Niitä uhkaa elinalueiden pirstoutuminen.

Vaikka esimerkiksi isopandojen salametsästys on selvityksen mukaan vähenemässä, pandoja uhkaavat muun muassa kaivostoiminta, vesivoiman rakentaminen, turismi ja teiden ja muun infrastruktuurin rakentaminen.

WWF:n isopandojen suojelustrategia vuosille 2015-2025 pyrkii löytämään tasapainon pandojen suojelun ja paikallisyhteisöjen kestävän kehittämisen välille.

Ranuan eläinpuiston karhut heräilemässä

1960964_821326364590738_343224668565994025_o

 

Kuvaoikeudet: Ranua Zoo

Ranuan eläinpuiston vanha karhuherra Palle-Jooseppi pääsi perjantaiaamuna haistelemaan kevättuulia, kun pesäluukku aukaistiin. 28-vuotias ruskeakarhu on tunnetusti eläinpuiston karhuista se, joka herää ensimmäisenä talviuniltaan.

– Palle-pappa on erikoistunut ovien kolisteluun. Sen kuulee melkein koko puisto, kun herra on sitä mieltä, että nyt olisi ulospääsyn aika, kertoo eläintenhoitaja Miia Varanka.

Palle tuli heti pesäluukun avaamisen jälkeen ulos. Hangessa odotti kiva yllätys, sillä metsästysseura oli lahjoittanut karhulle hirven pään.

– Palle bongasi pään aika äkkiä ja alkoi syödä. Vähitellen lisäämme Pallen ruokavalioon omenaa, porkkanaa ja leipää. Pikkuhiljaa lisätään lihan ja kalan määrää.

Varangan mukaan Palle painoi syksyllä muhkeimmillaan lähes 350 kiloa, mutta karhut menettävät noin neljänneksen elopainostaan talviunen aikana.

Ranuan eläinpuiston neidot Malla ja sen vuoden ikäinen pentu Jemma jatkavat vielä talviuntaan omissa pesissään. Tytöt menivät talviunille pari viikkoa myöhemmin kuin Palle.

Palle on Jemman isoisä.

Karhut ovat heränneet talviuniltaan tällä viikolla myös Ähtärin eläinpuistossa. Korkeasaaren karhut virkosivat talviuniltaan jo viime viikolla.

Karhut heräsivät Ähtärissä – katso kuvat ja video

6702

Poikkeuksellisen lämmin sää sai myös Ähtärin leveysasteilla aikaan sen, että karhupariskunta Mörri ja Mimmi sekä heidän vilkkaat karhupojat, vuonna 2013 syntyneet Nuka ja Jaki heräsivät näin aikaisin ihmettelemään kevään tuloa.

Karhumme kolistelivat jo sen verran malttamattomina talvipesän ja sisätarhan ovia, että he pääsivät keskiviikkona 25.2. klo 13 nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta ja peuhaamaan Karhulan koskemattomilla hangilla.

WWF: Maailman harvinaisimman kissapedon määrä tuplaantui

10954327_335341793322134_2017139019999000306_n

Leopardin harvinaisen alalajin ja maailman harvinaisimmaksi arvioidun kissapedon, amurinleopardin, määrä on kaksinkertaistunut viimeisen seitsemän vuoden aikana. Juuri julkaistujen tutkimustulosten mukaan Venäjällä elää nyt ainakin 57 amurinleopardia, kun vuonna 2007 niitä laskettiin olevan vain noin 30 yksilöä. Lisäksi laskentojen yhteydessä Kiinassa havaittiin 8–12 amurinleopardia.

Amurinleopardien laskenta tehtiin Venäjän Land of the Leopard -kansallispuistossa yli 360 000 hehtaarin alueella. Leopardien yksilömäärää selvitettiin riistakameroiden ottamista kuvista amurinleopardien turkin yksilöllisen täpläkuvioinnin avulla. Leopardimäärän selvittämiseksi tutkijat analysoivat jopa kymmenen tuhatta valokuvaa. Laskennassa olivat mukana Land of the Leopard -kansallispuisto sekä Venäjän tiedeakatemia yhteistyössä WWF:n ja muiden organisaatioiden kanssa.

“Välittömästä sukupuuton uhasta huolimatta amurinleopardi osoittaa rohkaisevia merkkejä asteittaisesta toipumisesta. Yksilömäärän kasvu on osoitus sitoutuneen suojelutyön tuloksellisuudesta. Seuraavaksi Venäjän ja Kiinan tulisi tehdä yhteistyötä amurinleopardille sopivan elinalueen suojelemiseksi”, sanoo kansainvälisen WWF:n lajiohjelman päällikkö Carlos Drews.

Kaikki tiedossa olevat amurinleopardin lisääntymisalueet sijaitsevat vuonna 2012 perustetussa Land of the Leopard -kansallispuistossa. Kansallispuisto on myös uhanalaisen amurintiikerin koti. Seuraavaksi tutkijat jatkavat leopardipopulaatioiden seuraamista läheisillä luonnonsuojelualueilla Kiinassa.