Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti: Heikoin päiväperhoskesä kymmeniin vuosiin

800px-Heteropterus-morpheus-17-VII-2007-7

 

Heinähiipijä (Heteropterus morpheus) on värikäs paksupääperhoslaji, joka on tavattu Suomessa vain kerran, vuonna 1937.

Kesä 2014 oli merkillinen. Vaikka Suomessa on ollut sitä lämpimämpää vain vuonna 1938, perhoskesä kuului pitkään jatkuneesta hellekaudesta huolimatta viime vuosikymmenien heikoimpiin.

Päiväperhosista lähes joka kolmas laji oli niukimmillaan kymmeneen vuoteen. Jo edelliskesän lopulla oli nähtävissä merkkejä perhoskadosta, jota omalaatuinen talvi ja kevät sekä kesäkuiset lumisateet ilmeisesti täydensivät. Edellisestä keskinkertaisesta perhoskesästä vähenivät eniten sitruunaperhonen, tesmaperhonen ja odotetusti välivuottaan lentänyt metsänokiperhonen. Runsastuneiden kärjestä löytyivät puolestaan etelästä vaeltaneet amiraali ja ohdakeperhonen.

Päiväperhoskesän harvoja kotimaisia valopilkkuja olivat peltovirnaperhonen, tamminopsasiipi, virnasinisiipi ja karttaperhonen. Pahimmin puolestaan romahtivat nokkosperhonen ja keltaniittysilmä.

Heikko perhostulos ei johtunut havainnoinnin puutteesta. Perhostietoja kertyi noin 230 harrastajalta ja tutkijalta, havaintopäivien määrä oli hyvää keskitasoa ja vain vuonna 2010 perhostietojen alueellinen kattavuus on ollut parempi.

Laajan havaintoverkoston myötä seurantaan ilmoitettiin 106 päiväperhoslajia. Vaikka joukosta puuttui muutama Lapin ja Etelä-Suomen harvinaisuus, tietoja on kertynyt yhtä monesta lajista vain kahtena vuotena aikaisemmin. Seurantaan myös saatiin uusi laji kymmenen vuoden tauon jälkeen. Aivan itärajan tuntumassa Parikkalassa nähty heinähiipijä on tavattu Suomesta vain kerran aikaisemmin vuonna 1937.

Pienestä yksilömäärästä huolimatta seurantaan kertyi kesällä 2014 kymmenen uutta maakuntahavaintoa yhdeksästä eri lajista. Ensilöydöt painottuivat jälleen pohjoiseen. Esimerkiksi ritariperhonen kirjattiin seurantaan ensimmäisen kerran Kittilän ja Enontekiön Lapista.

Kuuttien radiolähetinseuranta kiellettiin, tutkimuksia voi tehdä GPS-laitteilla

Etelä-Savon ELY-keskus on muuttanut vuosina 2014-2018 voimassa olevaa poikkeuslupaa, jolla Itä-Suomen yliopisto on tehnyt saimaannorpan kuuttien käyttäytymistutkimuksia. Päätöksen mukaan kuuttien radiolähetinseuranta on kielletty, mutta tutkimuksia voi edelleen tehdä GPS-laitteilla.

ELY-keskus päätti kieltää radiolähettimien käytön, koska ne saattavat lisätä kuuttien riskiä jäädä kiinni kalaverkkoihin. Tutkijat voivat kuitenkin seurata kuuttien käyttäytymistä edelleen GPS-lähettimien avulla. Lähettimiä saa kiinnittää vuosittain enintään neljään kuuttiin.

Poikkeuslupa oikeuttaa saimaannorppayksilöiden häiritsemiseen lajin pesintäolosuhteiden parantamista ja yksilöiden käyttäytymistä koskevien tutkimusten aikana.

GPS-seurannasta toivotaan lisää tietoa kuuttien käyttäytymisestä

GPS-lähettimien käyttämistä kuuteilla ei tässä vaiheessa katsottu tarpeelliseksi kieltää, sillä yhden kuutin GPS-seuranta on antanut merkittävästi lisätietoa kuuttien vieroituksen jälkeisestä käyttäytymisestä ja liikkumisesta. GPS-laitteiden avulla on saatu aikuisten yksilöiden osalta liikkumista sekä elinpiirin kokoa ja vuodenaikaisvaihteluita koskevaa uutta tietoa. Vastaavalla menetelmällä on mahdollista saada lisää suojelusuunnittelua tukevaa tietoa myös kuuttien osalta. Yksilöiden käyttäytymistä koskevien tutkimusten jatkamisen tarpeellisuus on todettu myös vuonna 2011 valmistuneessa ympäristöministeriön asettaman Saimaannorpan suojelutyöryhmän raportissa (Saimaannorpan suojelun strategia ja toimenpidesuunnitelma).

ELY-keskus voi myöntää luvan poiketa luonnonsuojelulain kielloista

Saimaannorppa on äärimmäisen uhanalainen ja luonnonsuojelulain mukaisesti rauhoitettu. Luonnonsuojelulaissa on lueteltu toimenpiteet ja toimintatavat, jotka rauhoitettujen lajien suojelun nimissä ovat kiellettyjä. Lain mukaan kiellettyä on mm. rauhoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden tahallinen häiritseminen. Alueellinen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi myöntää luvan poiketa luonnonsuojelulain kielloista. Yliopisto on tehnyt viranomaisen myöntämillä poikkeusluvilla saimaannorppien käyttäytymistä selvittäviä radiolähetintutkimuksia jo 1990-luvulta lähtien. Pääpainona tutkimuksissa ovat olleet aikuiset yksilöt, mutta myös kuutteja on merkitty lähettimin. Vuosina 1995-2014 on lähetinseurannassa ollut kaikkiaan 19 kuuttia. GPS-lähettimet otettiin tutkimuskäyttöön aikuisille norppayksilöille radiolähettimien rinnalle 2000-luvulla. GPS-lähettimen käyttöä testattiin yhdellä kuutilla ensimmäisen kerran vuonna 2014.

Perhosten sukulaisuus selveni

909070f7-6fe8-41be-9cca-8f30430cd7ab-main_image
Kaaliperhonen on läheistä sukua lanttuperhoselle (Kuva: Orangeaurochs, Creative Commons -lisenssi)
FM Maria Heikkilän väitöstutkimus pureutuu perhosten sukulaisuussuhteisiin. Laaja tutkimus vertaa ensi kertaa keskenään lähes kaikkien perhosten rakenteellisia ominaisuuksia. Vertailun perusteella selvisivät muun muassa muutamien hankalien perhosheimojen sukulaisuussuhteet perhosten perheessä.

Perhoset ovat yksi maailman monimuotoisimmista eliöryhmistä, josta tunnetaan noin 160 000 eri lajia. Arviot perhosten todellisesta lajimäärästä liikkuvat kuitenkin puolen miljoonan paikkeilla.

Laaja tutkimus vertaa ensi kertaa perhosten rakennetta läpi lähes kaikkien perhosten yläheimojen. Yläheimo liittyy eliölajien luokitteluun ja tarkoittaa ryhmää joka sijoittuu heimon – esimerkiksi kaaliperhosten – ja lahkon – perhoset – väliin.

Esimerkiksi monelle tutun valkean, mustatäpläisen perhosen laji on kaaliperhonen. Tämän lisäksi taksonomi – eliölajien sukulaisuuksien tuntija – voisi kertoa, että se kuuluu myös kaaliperhosten sukuun monien lähisukulaislajien, kuten lanttuperhosen kanssa, ja edelleen laajemmin kaaliperhosten heimoon, johon myös vaikkapa sitruunaperhonen kuuluu, ja edelleen päiväperhosten yläheimoon, perhosten lahkoon, hyönteisten luokkaan, niveljalkaisten pääjaksoon ja lopulta eläinkuntaan, johon myös me ihmiset kuulumme.

Monimutkaiselta tuntuvaa luokittelua tarvitaan, jotta voimme ymmärtää maapallon kanssamme jakavaa eliömaailmaa. Ilman tietoa eri eliölajeista ja niiden kehityshistoriasta emme pysty säilyttämään mahdollisimman suurta lajien monimuotoisuutta ja moni ihmisen näkökulmasta tärkeä eliö saattaa ehtiä katoamaan ennen kuin edes tiedämme sen olemassaolosta.

Sukulaisuussuhteiden tuntemus auttaa osaltaan esimerkiksi eliölajien uusien käyttötarkoitusten löytämisessä. Vaikkapa jonkin tuhohyönteisen torjunnan suunnittelussa voi käyttää tietoa sukulaisuuksista, jolloin tuholaisen haitattomat lähilajit eivät vaarannu – tai vastaavasti hyödyntää tietoa etsittäessä sopivaa biologisen torjunnan apuvälinettä.

Rakenteen tutkimus antoi lisätietoa

Viime vuosina useat tutkimukset ovat keskittyneet selvittämään perhosten sukulaisuussuhteita DNA-menetelmin. Heikkilän tutkimus tuo uutta tietoa DNA-menetelmillä hankitun rinnalle. Noin viittäsataa perhosten rakenneosaa vertailemalla saatiin selvyyttä muun muassa tähän saakka melko sekaisin olleen aitoperhosten ryhmän sisäisiin sukulaisuussuhteisiin. Aitoperhosiin kuuluu valtaosa tutuista perhosistamme, kuten päiväperhoset, mittarit ja yökköset.

Väitöstutkimus tarkentaa perhosten sukulaisuussuhteita ja luo sen myötä pohjaa muille tutkimuksille ja lajiston monimuotoisuuden suojelutyölle.

Korkeasaari suljettiin toviksi karkuripässien takia

8559548042_2739e08fa4_z

Henkilökunta sai motitettua pässit ja pidettyä ne paikallaan. Kuva: Mari Lehmonen

Korkeasaaren eläintarha oli suljettuna aamupäivällä kolmen tunnin ajan, koska tarhan viisi sinilammaspässiä karkasivat omille teilleen. Korkeasaaren henkilökunnan mukaan sinilampaat olivat onnistuneet puskemaan tarhansa portin lukon rikki, jonka jälkeen ne olivat lähteneet vaeltamaan.

Eläintenhoitoyksikön päällikön Nina Trontin mukaan henkilökunta huomasi pässien karkaamisen vähän ennen kello kymmentä aamupäivällä. Pässit saatiin kiinni hieman ennen kello yhtä.

Viisikko saatiin kiinni Palosaaressa, jossa on muun muassa Korkeasaaren villieläinsairaala.

– Henkilökunta sai motitettua pässit ja pidettyä ne paikallaan siihen asti, kunnes eläinlääkäri tuli paikalle, Trontti kertoo.

Eläinlääkäri rauhoitti pässit, jonka jälkeen ne siirrettiin takaisin omaan aitaukseensa.

– Lukko korjattiin ja sitä vahvistettiin. Jatkamme maanantaina vielä aitauksen vahvistamista.

Pässit karkasivat ennen kuin tarha avattiin yleisölle, eikä niiden karkumatkasta aiheutunut siten vaaraa vierailijoille.

STT

Ranuan eläinpuiston jääkarhunpennut ovat kuolleet

1419042435735

 

Ranuan eläinpuiston jääkarhunaaras Venus synnytti kaksi pentua 4. joulukuuta. Kuvassa parin tunnin ikäiset pennut emonsa kanssa Ranuan eläinpuiston valvontakameran kuvassa.

Ranuan eläinpuiston jääkarhunpennut ovat kuolleet. Pentujen kuolinsyytä ei tiedetä, tiedottaa eläinpuisto.

Surullinen tapahtumasarja alkoi selvitä videotallenteista. Viimeinen tallenne elävistä pennuista on viime torstailta. Sen jälkeen tärkein valvontakamera pimeni, mutta jäljellejääneistä kameroista pystyttiin vielä päättelemään, että pennut olivat elossa.

Kun pentujen ääniä ei enää tänä aamuna kuulunut, hoitaja tutki pesän.

Kansalaisten puutiaisilmoitukset todensivat puutiaiskannan runsastuneen ja levittäytyneen Lapin eteläosia myöten

00taiga

Innokkaimmat ilmoitusten jättäjät lähettivät eläinmuseolle myös näytteitä löytämistään puutiaisista. Näin todentui, että aiemmin idässä yksittäisinä tavattua taigapunkkia löytyi jopa Lempäälästä.Kuva: Ritva Penttinen

Suomen puutiaiskanta on vahvistunut ja vakiintunut aina Lapin eteläosia myöten. Osoitteessa www.puutiaiset.fi julkaistu tuore kartta kertoo puutiaisten levinneisyydestä.

Turun yliopiston eläinmuseo avasi kesän ja syksyn ajaksi nettisivuston, jonne kansalaiset saattoivat kertoa puutiaishavainnoistaan. Heti ensimmäisillä viikoilla saatiin satoja vastauksia. Kyselyn sulkeutuessa vastausten määrä oli 4371.
Edellisen kerran puutiaisten levinneisyyttä selvitettiin kansalaishavainnoin vuosina 1956–1957.
– Verrattaessa silloista tilannetta nykyhetkeen voidaan nähdä puutiaiskannan runsastuneen. Yhtenäinen havaintopisteiden ketju kulki aiemmin etelästä pitkin merenrannikkoa Kokkolan korkeudelle. Tänä päivänä se ulottuu aina Perämeren pohjukkaan asti, Turun yliopiston eläinmuseon amanuenssi Ritva Penttinen kertoo.
Yleisen puutiaisen, Ixodes ricinus -lajin ja taigapunkin (I. persulcatus) erottaminen on ilman mikroskooppia vaikeaa. Kartan puutiaishavaintopisteet sisältävätkin näitä molempia lajeja, myös väärien puutiaistulkintojen mahdollisuutta ei voida pois sulkea.
Muutamat, hyvin asiaan vihkiytyneet henkilöt innostuivat lähettämään itse keräämiään puutiaisia tutkijoille.
– Lempäälästä kerättyjen näytteiden perusteella saatiinkin taigapunkille eli Siperian puutiaiselle uusi löytöpaikka.

Suomenselällä yhä vähän puutiaisia

Penttisen mukaan järvi-Suomen runsas havaintopisteiden määrä sekä nyt että 1950-luvulla kertoo alueen vakaasta puutiaiskannasta. Tilanne on samanlainen Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa.
– Suomenselän alue on edelleen harvalukuinen muihin alueisiin nähden.  Maaselän alue ja Lapin eteläosat ovat puutiaisten uusia levinneisyysalueita. Muutamia aivan pohjoisimpia havaintopisteitä on jätetty toistaiseksi huomioimatta. Havainnon varmistaminen vaatii yhteydenottoa ilmoittajiin, Penttinen sanoo.
Kartan puutiaishavaintokeskittymät kaupunkikeskusten ympärillä on Penttisen mukaan suhteutettava alueiden väestömääriin eikä keskimääräistä runsaimpiin puutiaismääriin.
– Yleisön kiinnostus puutiaisia kohtaan näkyi myös lukuisissa projektille lähetetyissä sähköposteissa. Monissa viesteissä todettiin omiin pitkäaikaisiin seurantoihin perustuen puutiaiskannan runsastuneen. Myös huoli oman ympäristön turvallisuudesta askarrutti, Penttinen sanoo.
Hän näkee, että kyselyllä ja kansalaisten innokkaalle tietojenilmoittamisella on myös ennaltaehkäisevä merkitys. Puutiaiseen liittyvät ongelmatilanteet tiedostetaan aiempaa paremmin, lääkäriin hakeudutaan ajoissa ja luonnossa retkeiltäessä pukeudutaan asiallisesti.
– Puutiaisprojekti sai yleisöltä paljon kiitosta ja kannustusta. Nyt me haluamme kiittää kaikkia kyselyyn osallistujia mahtavasta saavutuksesta, Penttinen sanoo.
Teksti: Erja Hyytiäinen

Vuollejokisimpukka ja meriuposkuoriainen uhanalaisia lounaisia lajeja

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimialueella on viime vuosien aikana löydetty merkittäviä uusia uhanalaisen vuollejokisimpukan (Unio crassus) ja meriuposkuoriaisen (Macroplea pubipennis) esiintymiä. Molemmat lajit ovat luonnonsuojelulailla rauhoitettuja ja Euroopan unionin luontodirektiivin lajeja.

image4955153895825213609

Vuollejokisimpukat, Purilanjoki.© Rami Laaksonen

Vuollejokisimpukkaa esiintyy pääasiassa Kotka-Kaskinen -linjan lounaispuolella. Laji elää virtaavissa vesissä sora-, hiekka- ja savipohjilla, ja sitä tavataan Lounais-Suomessa nykyisen tiedon mukaan yli kymmenestä joesta. Viime vuosina lajia on löydetty joista, joissa sitä ei ole aiemmin tiedetty elävän, mm. Perniönjoesta, Halikon Purilanjoesta ja Ahlaisten Eteläjoesta. Tänä vuonna Perniönjoen vuollejokisimpukkakantaa selvitettiin tarkemmin joen tulvasuojeluhankkeeseen liittyen, ja tuloksista tehdyn alustavan arvion mukaan Perniönjoessa elää yli 2 miljoonaa vuollejokisimpukkaa. Simpukat hankkivat ravintonsa suodattamastaan vedestä, joten samalla ne myös puhdistavat jokivettä.

Vuollejokisimpukka on EU:n luontodirektiivin liitteen II ja IV laji. Liitteen II lajit ovat olleet perusteena Natura-alueiden perustamiseksi. Liitteen IV lajit edellyttävät tiukkaa suojelua, eli lajin tahallinen tappaminen, pyydystäminen, kerääminen, häiritseminen, kaupallinen käyttö, lisääntymis- ja levähdysalueiden hävittäminen ja heikentäminen on kielletty.

Vuollejokisimpukka kuuluu uhanalaisuudeltaan vaarantuneiden lajien luokkaan. Keski-Euroopan joista laji on jo paljolti hävinnyt. Lajia uhkaavat muun muassa vesistö- ja valuma-alueella tehtävät, vedenlaatua heikentävät toimenpiteet, kuten jokirakentaminen ja metsien ojitukset. Lajin säilyminen joissamme edellyttää sen huomioimista jokeen vaikuttavissa hankkeissa, esimerkiksi luonnonmukaisen vesirakentamisen keinoin.

image209929891287811268

Meriuposkuoriainen Viasvedenlahdelta.© Rami Laaksonen

Meriuposkuoriainen elää kaikissa elinkiertonsa vaiheissa vedenpinnan alla. Sitä on tavattu harvinaisena ja paikoitellen pitkin Suomen rannikkoa Kaakkois-Suomen Virolahdelta Perämeren Hailuotoon sekä Ahvenanmaalta. Lajin ainoat tiedossa olevat Euroopan elinalueet ovat Suomessa. Kuoriainen elää matalissa, suojaisissa murtovesilahdissa, joissa kasvaa sille tärkeitä ravintokasveja hapsivitaa (Potamogeton pectinatus) ja ärviöitä (Myriophyllum sp.).

Laji kuuluu luontodirektiivin liitteen II lajeihin ja se on Suomen kansainvälinen vastuulaji. Uhanalaisuudeltaan meriuposkuoriainen kuuluu vaarantuneiden luokkaan. Lajia uhkaavat muun muassa ruoppaukset sekä rannikkovesien rehevöityminen ja siitä johtuvat kasvilajiston muutokset ja avovesialueiden umpeenkasvu.

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimialueella meriuposkuoriaista on tavattu kahdeksassa kohteessa. Nykyisin näistä kahdella, Eurajoen Kuivalahdella ja Porin Viasvedenlahdella, tiedetään yhä elävän meriuposkuoriaisia. ELY-keskus suunnittelee lajin elinympäristöille suojelutoimenpiteitä. Tiedossa olevien esiintymien tilaa seurattava ja huomioitava hankkeissa, joiden vaikutukset voivat uhata meriuposkuoriaisen selviytymistä.

ELY-keskukselle kertyy tietoa vesien uhanalaisten lajien levinneisyydestä ja tilasta muun muassa erilaisten vesistövaikutusta tuottavien hankkeiden selvityksistä, velvoitetarkkailuista ja hankerahoituksella tehtävistä selvityksistä sekä erilaisten poikkeustilanteiden ympäristövaikutusten selvityksistä. Varsinais-Suomen ELY-keskus on kolmena viime kesänä osallistunut valtakunnalliseen vedenalaisen meriluonnon inventointiohjelma VELMUun. Hanke on tuottanut paljon uutta tietoa vedenalaisesta luonnosta.

Ähtäri Zoo eläinlajisto laajenee

800px-Takin_(Budorcas_taxicolor)_in_Korkeasaari_Zoo,_Helsinki,_Finland

Takini Kuvaaja: -Majestic-

Ähtärin Eläinpuiston uuden Master Planin mukaisesti puistoon sijoitetaan uhanalaisia lajeja Aasiasta. Zoohon rakentuu laaja Aasian aroalue, jonka ensimmäinen laji on takini eli härkägemssi. Tämä luonnossa Himalajan vuoristossa elävä vuohieläin muuttaa Ähtäriin Korkeasaaren Eläintarhasta. Ähtäri Zoo on nyt ainoa eläintarha Suomessa, jossa voi nähdä takinit.

Ähtärin Eläinpuiston uusi sisäinen Master Plan valmistuu vuoden lopussa ja se käsittelee eläinpuiston kehittämistä vuoteen 2030 asti. Yhtenä suurena osana suunnitelmaa on uusi Aasian aroalue ja sen myötä Aasian kylmään ilmastoon sopeutuneet uhanalaiset lajit. Näistä eläinlajeista lumileopardi on asunut Ähtärin eläinpuistossa jo vuodesta 2003 asti ja lisääntynyt menestyksellisesti. Jälkeläisiä on lähtenyt Ähtäristä useisiin Euroopan eläintarhoihin.

Ensimmäinen Aasian aroalueen laji on takini eli härkägemssi (Budorcas taxicolor taxicolor) Mishmi takin, Himalajalla elävä vuohieläin ja Budorcas – suvun ainoa edustaja. Länsimaiset eläintieteilijät löysivät lajin vasta vuonna 1910. Nykyään se on Bhutanin kansalliseläin. Aikuinen takini on pituudeltaan 170–220 cm (hännän pituus voi olla lisäksi 10–15 cm), säkäkorkeudeltaan noin 110–120 cm ja se voi painaa 250–350 kg. Sillä on paksu, tiheä ja kihara turkki, jonka väritys vaihtelee ruskeasta harmaan- ja kullanruskeaan. Sekä uroksella että naaraalla on noin 30 cm pitkät sarvet.

Takinit elävät Himalajan bambumetsissä 2000–4500 m korkeudessa. Takineja tavataan Länsi- ja Keski-Kiinassa, Assamissa, Bhutanissa ja Myanmarin pohjoisosissa. Takinit ovat kasvinsyöjiä ja syövät lähinnä ruohoa, nuppuja ja lehtiä. Takinit ovat aktiivisia päivisin. Talvella ne kerääntyvät pieniin laumoihin, kun taas kesällä laumat ovat jopa sadan yksilön kokoisia. Vanhat urokset elävät yksin. Takinin kantoaika on 9 kuukautta ja naaras synnyttää kerran kahdessa vuodessa yhden jälkeläisen. Ähtäri Zoon takineista toinen on syntynyt Korkeasaaressa 2014 ja toinen Nürnburgin eläintarhassa 2001.

:KATSO VIDEO: Maailman pienimpien apinoiden perhe paisui kolmosilla Korkeasaaressa

2014-12-12 12_54_49-Korkeasaari

Korkeasaaren pikkumarmosettien perheeseen on syntynyt kolme poikasta marraskuussa, eläintarha tiedottaa. Pikkumarmosettiemo synnyttää yleensä kaksoset, joten apinaperhe kasvoi odottamattoman paljon.

Emo imettää poikasia, mutta muukin perhe osallistuu apinapienokaisten hoitoon. Esimerkiksi vanhemmat sisarukset ottavat marmosettivauvat vuorotellen turkkiinsa roikkumaan. Korkeasaaren perhelaumassa on 11 apinaa.

Pikkumarmosetit ovat maailman pienimpiä kädellisiä. Aikuinen apina painaa vain reilut sata grammaa, vastasyntynyt 15.

http://www.korkeasaari.fi/pikkumarmosetit-saivat-kolmoset/

Itämeren hallikannan kasvu jatkuu

Itämeren alueen hallilaskennoissa tavattiin viime keväänä yli 32 000 hallia. Kannan kasvu on 2000-luvun puolivälistä alkaen painottunut Keski-Ruotsin saaristoon. Toisella hallien karvanvaihdon ydinalueista, Suomen lounaissaaristossa, kannan koko on pysynyt suhteellisen vakaana 2000-luvun alkuvuosien jälkeen. Laskenta-jakson sääolosuhteet olivat vaihtelevia, mutta laskennat saatiin tehtyä onnistuneesti kaikilla merialueilla. Suomen alueen laskennoista vastasi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.

Hallien laskentakanta, eli laskennoissa nähtyjen hallien määrä on kasvanut 2000-luvun alun noin 10 000:sta nykyiseen noin 32 000 eläimeen. Kannan keskimääräinen kasvunopeus on ollut 5,7 % vuodessa viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Hallien karvanvaihtoaikaisen esiintymisen ydinalue on Itämeren pääaltaan pohjoisreunalla Keski-Ruotsin saaristossa ja Suomen lounaissaaristossa. Laskentakanta on kasvanut Keski-Ruotsin saaristossa tasaisesti koko 2000-luvun, kun taas Suomen puolella laskentakanta on pysynyt suhteellisen vakaana 2000-luvun alkuvuosien jälkeen. Myös Etelä-Itämerellä (Etelä-Ruotsi, Tanska ja tänä vuonna ensi kertaa myös Puola) on ollut selvää kasvua, mutta siellä laskettujen eläinten osuus kokonaislaskentakannasta on vielä varsin pieni. Keväällä 2014 Suomen laskentakanta oli reilu kolmannes kaikista Itämeren alueella lasketuista halleista. Laskenta-ajankohdan tilanteen perusteella ei kuitenkaan voida vetää suoria johtopäätöksiä hallien jakautumisesta eri merialueille muina vuodenaikoina.

hallit_2014

Laskennoissa nähdyt hallit 2000-luvulla koko Itämerellä (punainen), Suomen osuus sinisellä

Laskennat tehdään touko-kesäkuun vaihteessa pääasiassa lentolaskentoina koko hallien säännöllisen esiintymisen alueella. Karvanvaihdon takia hylkeet makailevat tällöin runsaslukuisimmin näkösällä luodoilla. Osa hylkeistä on kuitenkin parhaissakin oloissa vedessä laskennan tavoittamattomissa, mutta vuodesta toiseen samalla tavalla toistettuna tulokset kuvaavat hyvin kannankoon kehityssuunnan. Kaikki laskenta-alueet käydään läpi kahden viikon sisällä, jotta eläinten mahdollisista siirtymisistä aiheutuva virhe laskentatulokseen olisi mahdollisimman pieni. Karvanvaihtoaikaisen esiintymisalueen luodot lasketaan tänä aikana 2-3 kertaa ja kultakin alueelta suurin päiväsumma otetaan huomioon laskentakantaa määritettäessä.

Vuoden 2014 laskennat toteutettiin 22.5.–6.6. Kevään laskentaolosuhteet olivat säiden puolesta vaihtelevat. Erityisesti laskentajakson alussa sumut kiusasivat hallien esiintymisen ydinalueella. Jakson lopulla laskentapäiviksi pystyttiin valitsemaan myös heikkotuulisia aurinkoisia poutapäiviä, jolloin karvanvaihtoluodoilla makailevien hallien osuus on suurimmillaan. Ydinalueiden (Keski-Ruotsi ja Suomen lounaissaaristo ml. Ahvenanmaa) osalta tulos perustuu 27.5.-1.6. tehtyihin lentolaskentoihin.