Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Leppälattari liittyi osaksi kaupunkimetsien monimuotoisuutta

54962889-14a1-45c4-858b-8c5250fc0c48-main_image
Puolisenttisellä lattarilla on tunnusomaiset isot, punaiset silmät (Kuva: Gunilla Ståhls-Mäkelä)
Maamme eliölajisto tunnetaan yleisellä tasolla varsin hyvin ja kaksisiipisetkin eli kärpäset ja sääsket kohtuullisesti. Tästä huolimatta vuosittain löydetään kymmeniä uusia lajeja. Tuoreimpana Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen tutkijat kuvasivat uuden kärpäslajin, leppälattarin, Helsingin Haltialasta.

Tiede ei aiemmin leppälattarista (Agathomyia alneti) tiennyt. Lattajalkakärpäset eli lattarit sen sijaan ovat tuttua kosteahkojen metsien porukkaa. Lennossa lattaria ei juuri näe, mutta niiden voi nähdä juoksentelevan pensaiden lehdillä – jos vain osaa kiinnittää huomiota minikokoisiin vipeltäjiin.

Tuorein lattariperheen jäsen löydettiin kaupunkimetsästä Helsingin Haltialasta. Samoja kärpäsiä löydettiin myös läheisestä Tuomarinkylän Lystikukkulan puistometsästä. Poikkeuksellisen arvokkaaksi löydetyn lattarin tekee se, että tämä kärpäsryhmä ei selviä ilman vanhoja lehtimetsiä, jotka ovat myös luonnonsuojelullisesti erittäin arvokkaita.

Lattajalkakärpäset ovat sienten seuralaisia

Lattajalkakärpäset ovat saaneet nimensä erään ryhmään kuuluvan heimon naaraiden kengänpohjallista muistuttavien takanilkkojen mukaan. Muniessaan sieneen naaras saa tukea levittämällä litteät takanilkkansa pillikerroksen sisäseiniin. Litteitä nilkkoja voi myös käyttää kuin lumikenkiä ikään kipittäessään heltta- tai pillikerroksen päällä.

Valtaosa lattareista viihtyy kääpien kavereina. Talousmetsistä lattajalkoja on turha etsiä, sillä niiden kääpäkumppanit vaativat lahoavaa puuaineista. Monimuotoisista kaupunkimetsistä sen sijaan saattaa löytää niin kääpiä kuin kärpäsiä.

Lattajalkakärpästen toukat ovat riippuvaisia isäntäsienistään, sillä useimmille lajeille maistuu vain yksi sienilaji tai muutama lähilaji. Aiemmin toukkien oikean lajin löytäminen oli työlästä ja hidasta. Toukka ja isäntäsieni piti ottaa talteen ja yrittää saada elämään kasvatusolosuhteissa niin kauan, että toukka ehtisi koteloitua ja aikuistua kärpäseksi, joka sittemmin pystyttäisiin määrittämään – useimmiten huonolla tuloksella. Nykyisin apuun on saatu DNA-menetelmät, joiden avulla kärpäslaji voidaan määrittää myös toukasta, koska sama DNA on toukassa ja aikuisessa.

Leppälattari on vain yksi esimerkki kaupunkimetsien arvosta. Kaupunkimetsät ovat monimuotoisia elinympäristöjä, joista löydetään jopa aiemmin tuntemattomia lajeja. Muutamien vuosien aikana on löydetty nyt kuvatun leppälattarin lisäksi muun muassa Mätäjokivarren halavista harvinainen kovakuoriaislaji, jonka tiedetään elävän maailmassa vain Suomen Vantaalla.

Mätäjokivarren löytö: Halavasepikkä

Saimaannorpalle lisää suojeltuja elinalueita

Vesialue Puulalla

Pihlajavesi, Vatasensaaret, Kuva: Pasi Ryhänen

Tornator Oyj ja Etelä-Savon ELY-keskus ovat tehneet 2.2.2015 kiinteistökaupan saimaannorpan suosimista vesialueista ja saaristoista Saimaalla. Kiinteistökauppa on osa Saimaannorppa-Life hanketta. Kaupan myötä jo olemassa olevat norpan suojelualueet laajenevat Puumalan Lietvedellä, Puumalan Katosselällä sekä Savonlinnan Pihlajavedellä yli 100 saarella ja luodolla. Lisäksi merkittävä osa Katosselän vesialuetta tulee osaksi luonnonsuojelualuetta.

Kaupan kokonaispinta-ala on noin 710 hehtaaria, josta vesialuetta on noin 640 hehtaaria. Hankitut alueet liitetään vuonna 2014 asetuksella perustettuihin valtion Saimaan luonnonsuojelualueisiin.

Lisätietoja:

Korkeasaaressa on jälleen partakorppikotkapariskunta

2015-01-30 15_30_18-Korkeasaari

 

Partakorppikotkakoiras tutustumassa uuteen kotiinsa. Kuva: Mari Lehmonen

Korkeasaaressa on jälleen partakorppikotkapariskunta. Korkeasaaren 17-vuotias partakorppikotkanaaras on saanut rinnalleen yksivuotiaan koiraan. Saaren uusin tulokas saapui Kaakkois-Ranskan vuoristoseudulla sijaitsevasta partakorppikotkien suojelu- ja tutkimuskeskuksesta.

Kuljetuslaatikosta päästyään kookas tummanruskea koiras räpisteli lumista kalliota ylös ja jäi kummastelemaan uutta ympäristöään. Naaras tarkkaili koirasta.

Viime keväänä koiraslintu menehtyi syömäänsä luunsiruun 32-vuotiaana, pariskunnan yhteistä munaa hautoessaan.

Partakorppikotkien pariside on yleensä elämän mittainen. Toisen linnun menehdyttyä ne saattavat pariutua uudelleen. Sitä Korkeasaaressakin nyt toivotaan. Nuori koiras on vielä naaraan reviirillä tunkeilija, minkä naaras on tehnyt selväksi ajamalla koirasta muutamaan kertaan kauemmas. Nyt ne istuvat jo parin metrin päässä toisistaan rauhallisesti. Kenties kevättalvella kuuden vuoden kuluttua, kun koiras on saavuttanut sukukypsyyden, ne hautovat omaa munaa.

Eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelmassa partakorppikotkia lisäännytetään tarhaoloissa ja palautetaan Alpeille Ranskan, Sveitsin, Espanjan ja Itävallan vuoristoseuduille. Vapautetuista tarhalinnuista selviytyvät lähes kaikki. Tämä onkin yksi maailman parhaiten onnistuneista kannanvahvistamishankkeista. Alppien ja Pyreneiden alueella pesii yli 20 tarhalintujen muodostamaa paria. Kaikkiaan Euroopassa on 300-700 pesivää partakorppikotkaparia.

Uroslehtopöllö pystyy vaikuttamaan perhesuunnitteluun

Lehtopöllö_480px

 

Lehtopöllöuros saalistaa suurimman osan ravinnosta ja naaras puolestaan hautoo munia ja suojelee pesää. Kuva: Peter Trimming

Tuoreen tutkimuksen mukaan uroslehtopöllöt voivat vaikuttaa perhesuunnitteluun. Turun yliopiston ja Åbo Akademin tutkijat havaitsivat, että uroslehtopöllöt voivat houkutella naaraan munimaan lisääntymisajan alkupuolella.

Tutkijat analysoivat aineistoa, jota oli kerätty lehtopöllöistä 30 vuoden ajan Etelä-Suomessa. Kävi ilmi, että uroslehtopöllöt voivat houkutella naaraan munimaan aikaisemmin. Lisääntyminen aikaisessa vaiheessa on kekseliästä, sillä pesimisajan alussa syntyneet poikaset selviytyvät todennäköisemmin aikuiseksi.

– Urosten välillä on kuitenkin suuria eroja siinä, miten hyvin ne pystyvät vaikuttamaan naaraaseen. Tutkimus osoitti, että suuremmilla uroksilla on enemmän vaikutusvaltaa naaraisiin kuin pienemmillä lajikumppaneilla. Toisaalta, yksistään naaras päättää miten monta munaa se munii, kertoo tutkimusryhmän johtaja, apulaisprofessori Jon BrommerTurun yliopistosta.

Toistaiseksi tutkijat eivät tiedä tarkalleen, miten pöllöurokset pystyvät vaikuttamaan lisääntymiseen. Koska ainoastaan naaraat synnyttävät jälkeläisiä, niillä on kaikki valtit käsissään perhesuunnittelussa. Sosiaalinen vuorovaikutus voi kuitenkin osaltaan vaikuttaa naaraan päätöksentekoon.

– Oletamme, että uroksen käytös vaikuttaa naaraaseen. Uroslehtopöllöt antavat osan lähinnä myyristä koostuvasta saaliistaan naaraalle soidinaikana eli lopputalvesta, jolloin tämä valmistautuu pesintään. Tällaista käytöstä kutsutaan soidinruokinnaksi. Todennäköisesti jotkut uroksista ovat parempia soidinruokinnassa kuin toiset, kenties koska ne ovat tehokkaampia metsästäjiä, kertoo tutkijaryhmän jäsen tohtori Patrik KarellÅbo Akademista.

Pöllöjen sukupuoliroolit ovat tarkat

Monien lajien keskuudessa isät eivät pidä huolta jälkeläisistään. Poikkeuksia ovat jotkut lintu- ja nisäkäslajit, kuten ihmiset. Näiden lajien isät huolehtivat jälkikasvustaan esimerkiksi ruokkimalla niitä.

– Huolenpito vie paljon aikaa ja resursseja, joten me ihmiset odotamme, että myös isät haluavat osallistua perhesuunnitteluun. Moni on sitä mieltä, että myös isällä on merkittävä rooli päätettäessä koska ja kuinka monta lasta perheeseen hankitaan. Emme kuitenkaan tarkalleen tiedä miten paljon muiden lajien urokset pystyvät vaikuttamaan perhesuunnitteluun, Brommer sanoo.

Pöllöillä ja muilla petolinnuilla on hyvin tarkat sukupuoliroolit – isä saalistaa suurimman osan ravinnosta ja äiti puolestaan hautoo munia ja poikasia sekä suojelee pesää. Tutkijat olettavat, että heidän tutkimuksensa tulokset voivat päteä muihinkin petolintuihin kuin lehtopöllöihin.

Tutkimuksen toteuttivat yhteistyössä Turun yliopiston ja Åbo Akademin tutkijat sekä Länsi-Uudenmaan lintuharrastajat, jotka ovat pyydystäneet, rengastaneet ja mitanneet useimmat tutkimuksessa mukana olleista linnuista.

– Yksi hankkeen mahtavista puolista oli yksityishenkilöiden pitkäjänteinen ja ahkera osallistuminen tutkimukseen. Yli kolmenkymmenen vuoden ajan he käyttivät käytännössä katsoen koko vapaa-aikansa keväisin metsässä seuraten ja rengastaen lintuja. On hienoa olla mukana analysoimassa tällaista aineistoa ja tehdä uusia löytöjä, joilla on vaikutusta siihen, miten ymmärrämme luontoa, iloitsee Brommer.

Artikkeli julkaistiin Behavioral Ecology and Sociobiology -aikakausjulkaisussa.

Lue lisää tutkimushankkeesta

BirdLife Suomi: Tilhi ja mustarastas Pihabongauksen yllättäjät

mustarastas-ari-nordstrom

 

Mustarastas Kuvaaja: Ari Nordström

BirdLife Suomi järjesti viime viikonloppuna Pihabongaus-tapahtuman jo 10. kerran. Marjalinnut, kuten musta- ja räkättirastas sekä tilhi, olivat tapahtumassa runsaampia kuin koskaan aikaisemmin.

Alustavien tulosten mukaan pihabongauksen runsain laji oli tänäkin vuonna talitiainen, mutta tilhiä ja keltasirkkuja havaittiin lähes yhtä paljon. Tilhiä oli maanantaiaamuun mennessä ilmoitettu jo lähes 80 000 yksilöä. Lajin runsaus oli yli kaksinkertainen edelliseen ennätykseen verrattuna. Ilmiön syynä on syksyn hyvä pihlajanmarjasato.

Mustarastas havaittiin yli puolella pihoista, ja se oli Pihabongauksen neljänneksi tavallisin laji edellään vain tali- ja sinitiainen sekä harakka. Aikaisemmissa Pihabongauksissa mustarastas ei ole koskaan ollut kymmenen tavallisimman lajin joukossa Sen sijaan tilhi oli suuresta yksilömäärästä huolimatta vasta 15. sijalla. Se havaittiin vain joka kuudennella pihalla.

Ennätyksellisen runsaita Pihabongauksessa olivat myös räkättirastas, taviokuurna, punarinta ja pähkinänakkeli. Viherpeippo putosi jo kymmenen tavallisimman lajin listalta, ja varpusia oli vähemmän kuin koskaan ennen. Hömö- ja töyhtötiaisen määrät pysyivät alhaisella tasolla.

Alustavat tulokset perustuvat yli 10 000 pihan havaintoihin. Kaikkiaan tämän vuoden Pihabongauksessa on toistaiseksi ilmoitettu havaintoja 105 lintulajista ja noin 550 000 lintuyksilöstä. Määrä kasvaa vielä, sillä viikonlopun havaintoja otetaan edelleen vastaan. Tuloksia päivitetään jatkuvasti BirdLifen verkkosivuille, ja lopulliset yhteenvedot julkaistaan helmikuun lopulla.

Pihabongauksessa tarkkaillaan tammikuun viimeisenä viikonloppuna tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongauksen tarkoituksena on innostaa ihmisiä tarkkailemaan lähiluontoa. Samalla välitetään tietoa lintujen suojelusta ja kerätään tietoa maamme talvilinnuston muutoksista. Havaintoja voi ilmoittaa vielä perjantaihin 30.1. saakka osoitteessa www.pihabongaus.fi.

 

LISÄTIETOJA

Korkeasaaren aasianleijonapennuista Gina, Gira ja Gita

2015-01-23 13_01_23-Korkeasaari

 

Korkeasaari sai yleisöltä yli 7·500 nimiehdotusta. Kuva: Korkeasaari / Mari Lehmonen

Korkeasaaren eläintarha pyysi yleisöltä apua kolmen viime keväänä syntyneen aasianleijonanpennun nimeämisessä. Ehdotuksia kolmelle naaraspennulle tuli yhteensä reilut 7500, joista Kissalaakson eläintenhoitajat valitsivat nimet Gina, Gira ja Gita.

Tärkeä nimenvalintakriteeri oli G-kirjain, jolla viime vuoden poikasten nimien tuli alkaa. Nimien toivottiin myös liittyvän lajin kotiseutuun. Erittäin uhanalaisia aasianleijonia elää vain Luoteis-Intiassa Girin kansallispuistossa, josta johdettiin yhdelle pennulle nimi Gira. Gina ja Gita ovat intialaisia tytönnimiä. Gina tarkoittaa voimakasta naista ja Gita laulua. Eläintenhoitajat halusivat pennuille helpot, lyhyet ja ytimekkäät nimet.

Nimiehdotusten joukosta Gina löytyi lähes 200 kertaa, Gitaa ehdotettiin 78 ja Giraa 51 kertaa. Gir oli monen nimen taustalla. ”Olisi mukava olla lyhyitä ja ytimekkäitä nimiä, jotka olisivat vähän samantyyppisiä nimiä kuin Gir”, perusteluissakin todettiin. Gina-nimessä nähtiin periksiantamatonta johtajatyyppiä, joka sopii harvinaiselle leijonalle. ”Gita on kuin kita ja leijonalla on kita”, oli joku keksinyt. Valittuja nimiä oli ehdotettu myös Kalevan, Mankalan ja Mussalon kouluista – luokan yhteistyönä, lauman voimin kuten leijonilla.

Korkeasaaren nuoret leijonanpennut ovat talven mittaan kasvaneet vauhdilla ja ovat jo lähes 40-kiloisia. Huolimatta lämpimästä kotiseudustaan, ne käyvät päivittäin ulkoilemassa emonsa tai isänsä valvonnassa. Ison osan vuorokaudesta leijonat lekottelevat kuitenkin lämpimissä sisätiloissaan

Korkeasaaressa on kasvatettu aasianleijonia vuodesta 1992, jolloin Intian valtio lahjoitti yhdeksän leijonaa eurooppalaisille eläintarhoille lisäännyttämistä varten. Eläintarhojen suojeluohjelmaan kuuluvia leijonia on Euroopassa noin 100 yksilöä. Luonnossa arvioidaan olevan vain 350 aasianleijonaa.

Lippupakettien voittajat

Kaikkien pentujen nimeämiseen osallistuneiden kesken arvoimme neljä kahden hengen lippupakettia Korkeasaareen. Korkeasaari ottaa voittajiin yhteyttä henkilökohtaisesti tämän päivän aikana.

Yli tuhat laulujoutsenta uhmaa Suomen talvea

laulujoutsen-alehikoinen

 

Suurimmat joutsenparvet ruokailevat vielä pelloilla. Eckerö, 18.1.2015.Kuva: Aleksi Lehikoinen

Viime viikonlopun laulujoutsenlaskennoissa havaittiin lähes 1 300 talvehtivaa joutsenta. Laskennat ovat osa kansainvälistä hanketta, jonka tarkoituksena on arvioida Euroopan laulujoutsenkannan koko. Suomen talvista joutsenmäärää ei ole ennen selvitetty kattavasti.

Suomessa eniten joutsenia löytyi Ahvenanmaalta, jossa talvea viettää yli 900 laulujoutsenta. Leudolle talvelle tyypillisesti valtaosa Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen joutsenista ruokaili pelloilla. Sisämaassa joutsenia talvehtii jokien ja salmien virtapaikoissa. Pohjoisimmat laulujoutsenet havaittiin Kolarissa ja Muoniossa.

Ruotsissa laskettiin samaan aikaan 9 000–10 000 laulujoutsenta. Valtaosa joutsenista talvehtii Itämeren eteläosissa ja Pohjanmeren rannikolla. Ruotsin ja Suomen talvikantoihin vaikuttaa suuresti talven ankaruus, ja määrät ovat kasvaneet pesimäkannan kasvun ohella talvien leudontumisen myötä.

Fennoskandiassa ja Venäjällä pesivän, Luoteis-Euroopassa talvehtivan laulujoutsenkannan kooksi arvioitiin vuoden 1995 talvilaskennoissa vajaat 60 000 yksilöä ja kymmenen vuotta sitten noin 90 000. Kanta lienee tästä edelleen kasvanut, sillä pelkästään Suomessa laskettiin viime syksyn Joutsenbongauksessa 57 600 laulujoutsenta.

Kansainvälisistä joutsenlaskennoista vastaa Wetlands International -järjestö, ja Suomessa laskentoja koordinoivat Luonnontieteellinen keskusmuseo ja BirdLife Suomi.

WWF Suomi: Tiikerien määrä lähes tuplaantunut Intiassa

Indian tiger (Panthera tigris tigris); Thailand

 

© Martin Harvey/WWF-Canon

Tiikerien määrä on kasvanut merkittävästi Intiassa. Tänään julkaistun tiikerikartoituksen mukaan Intiassa elää arviolta 2226 tiikeriä.

Tiikerien määrä on kasvanut nopeasti Intiassa viime vuosien aikana. Vuonna 2006 Intiassa arvioitiin olevan 1411 tiikeriä ja vuonna 2010 populaation arvioitiin käsittävän 1706 yksilöä. Viimeisten neljän vuoden aikana tiikerikanta on vahvistunut Intiassa 520 yksilöllä.

”Olemme ylpeitä tiikerikannan kasvusta. Olemme mukana tiikereiden ja muiden uhanlaisten lajien suojelutyössä Himalajalla, jossa Intialla on merkittävä rooli. Tiikerikannat ovat lähteneet kasvuun myös Nepalissa, joka on WWF Suomen pitkäaikainen kehitysyhteistyökumppani”, sanoo WWF Suomen kansainvälisen kehityksen ohjelmapäällikkö Anne Tarvainen.

Populaation kasvua Intiassa selittävät suojelutyön aiempaa parempi hallinnointi sekä suojelun kehittyminen tiikerien elinympäristöissä.

Salametsästys on yhä merkittävin uhka tiikereille, koska tiikereiden osilla on kova kysyntä etenkin Aasiassa. Intian suojeluviranomaiset painottavat, että myönteinen kehitys vaatii jatkossakin tiikerien sekä niiden saaliseläinten salametsästyksen kitkemistä. Lisäksi tiikereiden mahdollisuus liikkua elinalueelta toiselle on taattava ja alueet, joilla tiikerit lisääntyvät, on säilytettävä.

Tiikereiden määrää kartoitettiin Intiassa 18 osavaltiossa yli 300 000 neliökilometrin alueella. Tiikereiden laskennassa käytettiin kameroita, joita oli sijoitettuna kaikkiaan yli 9 700 eri paikkaan.

Status of Tigers in India 2014 -raportin tekemiseen osallistui Intian viranomaisten lisäksi luonnonsuojelujärjestöjä, kuten WWF Intia.

Luke: Susien määrä on lisääntynyt

susilaumat-ja-kahdestaan-liikkuvat-sudet

Susilaumat ja kahdestaan liikkuvat sudet tammikuussa 2015. Vihreät symbolit viittaavat tunnettuihin laumoihin (arvio lukumäärästä keskellä), keltaiset kahdestaan liikkuviin susiin. Harmaat symbolit viittaavat reviireihin, joista merkittävä osa sijainnee Venäjän puolella.

Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi Suomen susikannan kooksi tällä hetkellä 220 – 245 sutta. Viime vuonna helmikuun alussa susia oli 140 – 155.

Susien määrä kasvoi kaikilla kannanhoitoalueilla. Suurin muutos susien määrässä tapahtui itäisen Suomen kannanhoitoalueella, jossa on 130 – 140 sutta (viime arviossa 70 – 75). Läntisellä kannanhoitoalueella susia on 83 – 91 (viime arviossa 65 – 70). Poronhoitoalueella susien määräksi arvioidaan 7 – 14, kun vuosi sitten susia arvioitiin olevan 5 – 10.

Arvion perustana ovat tunnetut laumat ja kahdestaan liikkuvat sudet, jotka ovat todennäköisiä susipareja. Susiparien määrä pysyi samana eli 16 parina. Laumojen määrä sen sijaan kasvoi viime vuoden 16 laumasta 27 laumaan. Helmikuun 2014 arviossa tunnetuista 14 parista osa siis vakiintui nyt laumoiksi. Joulukuussa 2014, sulan maan aikana, susilaumoja arvioitiin alustavasti olevan 29 – 41. Arvio susilaumojen määrästä on tarkentunut loppu- ja alkuvuodesta lumipeitteen aikana tehtyjen lisähavaintojen ansiosta.

susikanta-arviot

Suomen susikannan koko vuosina 2006-2015. Kuvassa harmaana esitetty alue perustuu RKTL:n/nykyisen Luonnonvarakeskuksen vuosittain antamiin susikanta-arvioihin.

Yksinään liikkuvien susien osuus on noin 15 prosenttia talvisesta susikannasta. Huomattava osa itärajalla havaituista laumoista ja pareista liikkuu sekä Suomen että Venäjän puolella. Näistä yksilöistä Suomen susikanta-arvioon lasketaan mukaan puolet.  Kun lukuun otetaan mukaan molemmin puolin rajaa liikkuvien laumojen sudet, saadaan susien yhteismääräksi 240 – 268 (viime vuonna 150 – 170).

Luken arvio susien määrästä pohjautuu pääosin petoyhdyshenkilöverkostolta saatuihin havaintotietoihin. Tämän lisäksi havaintotietoja ovat toimittaneet Metsähallituksen henkilökunta, paliskuntien poroisännät, rajavartijat ja Suomen riistakeskus.  Lisäksi Luken maastohenkilökunta on tehnyt tiiviisti maastoseurantaa susikannan ydinalueilla Kainuussa, Ylä-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.

Talviolosuhteet vaihtelivat suuresti maan eri osissa vielä joulukuussa 2014. Kunnollinen lumipeite saatiin keskiseen ja pohjoiseen Suomeen joulukuun kuluessa ja eteläiseen Suomeen vasta vuoden vaihteen jälkeen. Jälkihavaintojen tekemiseen käytettävissä ollut lumiaika on ollut kokonaisuudessaan lyhyt, minkä vuoksi arvioon liittyy osan laumoista kohdalla jonkin verran epävarmuutta.

Lausunto susikannan tilasta

Suojelualueet auttavat vesilintuja sopeutumaan ilmastonmuutokseen

2ecde732-89ba-417b-b97c-0942b6a18660-main_image
Uivelo on yksi näyttävimpiä sorsalintujamme (kuva: Aleksi Lehikoinen)
Ilmastonmuutos siirtää lajien levinneisyysalueita kohti napa-alueita. Useiden vesilintujen, kuten EU:n tasolla suojelua edellyttävän uivelon, talvehtimisalueet ovat siirtyneet Euroopassa kohti koillista leudompien alkutalvien ansiosta. Tuore 16 maan aineistoon perustuva tutkimus paljastaa, että EU:n lintudirektiivin perusteella suojellut luontokohteet edistävät uivelon levinneisyysmuutosta.

– Nykyään hieman kolmannes uivelokannasta talvehtii Pohjois-Euroopassa, kun vastaava luku oli kaksi vuosikymmentä sitten kuusi prosenttia. Pohjois-Euroopan talvikanta on runsastunut kaksi kertaa nopeammin suojelluilla alueilla verrattuna suojelemattomiin kohteisiin, kertoo tutkija Diego Pavón Jordán Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta.

Koska lajien siirtyminen ilmastonmuutoksen myötä ei ole itsestään selvyys, tulosten perusteella EU:n suojelualueverkosto auttaa lajeja sopeutumaan ilmastonmuutokseen. Suojelualueiden elinympäristön laatu on parempi kuin suojelemattomien, mikä voi edistää lajien mahdollisuuksia levitä uusille alueille.

Tutkimus paljastaa kuitenkin merkittäviä puutteita Pohjois-Euroopan suojelualueverkostossa. Useissa maissa suojelualueet on perustettu yli parikymmentä vuotta sitten kerätyn aineiston perusteella, ja tilanne on vanhentunut sekä elinympäristön muuttumisen että lajien levinneisyysmuutosten myötä.

Esimerkiksi Latviassa ja Ruotsissa yli 80 prosenttia uiveloista talvehtii EU:n suojelualueiden ulkopuolella. Heikoin tilanne on silti Suomessa, jossa vain pari prosenttia linnuista talvehtii suojelualueilla.

– Lajien levinneisyydet muuttuvat ilmastonmuutoksen takia myös tulevaisuudessa. Tämän vuoksi suojelualueverkoston kattavuutta tulisi tarkastella uudelleen niin uivelolla kuin muillakin lajeilla, tiivistää akatemiatutkija Aleksi LehikoinenLuomuksesta.

Tutkijat painottavat, että suojelualueverkoston kattavuuden tarkastelun lisäksi on tärkeätä ylläpitää perinteisiä suojelualueita lajien levinneisyysalueen eteläreunalla. Esimerkiksi poikkeukselliset ankarat talvet saattavat työntää lintuja myös tulevaisuudessa talvehtimaan eteläisille alueille.

EU:n lintudirektiivin ja Natura2000-suojelualueverkoston ensisijainen tehtävä on turvata lajien elinympäristöjä niiden koko levinneisyysalueella. Lajien levinneisyysalueiden muuttuessa ilmastonmuutoksen myötä tämä tavoite vaatii suojelualueverkoston uudelleen arviointia ja uusien suojelualueiden perustamista.

Tutkimus perustuu kansainvälisiin keskitalven vesilintulaskentoihin vuodesta 1990 lähtien, ja tulokset on julkaistu Diversity and Distribution-tiedesarjassa.