Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Vuoden hurjin etelänmatka on alkanut

fb6a7444-815a-42ce-a4f3-423f7b0958bc-main_image

Arosuohaukka Potku Kuva: Ari-Pekka Auvinen

Tältä matkalta kaikki eivät palaa. Edessä on hiekkamyrskyjä, tappavia sähkölinjoja ja metsästäjiä. Satelliittiseurannat antavat korvaamatonta tietoa muuttolintujen tuhansien kilometrien matkoista sekä saalistus- ja talvehtimisalueista jopa toisella puolella maailmaa. Seurantojen ansiosta tiedetään muun muassa se, että petolinnut muuttavat yleensä itsenäisesti ilman kumppaniaan ja jälkeläisiään.

Tänä syksynä yli sata suomalaisista petolintua kantaa satelliittilähetintä. Tietoja vaikkapa matkaan lähteneistä Ahdista, Junnusta, Annikasta tai yllättäen suunnan etelästä länteen vaihtaneesta Potkusta käytetään muutontutkimuksen ohella muun muassa linnuille tärkeiden elinympäristöjen ja ilmastonmuutoksen tutkimukseen. Tietoa saadaan myös muuttajien kohtaamista vaaroista. Seuranta paljasti muun muassa sen, että kalasääksi Helena ammuttiin ukrainalaiselle kalankasvattamolle elokuussa.

Uusin lähettimen saanut petolintu on arosuohaukkanaaras Potku, joka kasvatti Utajärvellä tänä kesänä kolme poikasta. Aiemmin arosuohaukan tiedetään pesineen Suomessa vain kolmasti. Potkun liikkeitä seurataan maailmallakin tarkasti, sillä pääasiassa Venäjän ja Kazakstanin aroilla pesivää lajia on toistaiseksi tutkittu vain vähän.

Muiden petolintujen tapaan Potkunkin GPS-lähetin on varustettu aurinkopaneelilla, joten sen liikkeistä voidaan saada tietoa vuosia. Linnun 17 grammaa painava paikannin lähettää matkapuhelinverkon kautta sijainnin tekstiviestillä kerran päivässä. Muutaman päivän viive paikkatiedoissa johtuukin yleensä siitä, ettei linnulla ole kenttää.

– Lähettimissä sovelletaan sääntöä, jonka mukaan sen painon pitää olla alle kolme prosenttia linnun painosta. Isommilla linnuilla se jää yleensä reilusti rajan alle, kertoo Helsingin yliopiston Luomuksessa satelliittiseurantoja koordinoiva intendentti Jari Valkama.

Lintujen muuttomatkat ja -vauhti ovat vaikuttavia. Esimerkiksi Suomen ensimmäisiin satelliittilintuihin kuulunut kalasääski Harri pesi vuosituhannen alussa Utsjoella ja talvehti Afrikan eteläkärjessä. Yli 12 500 kilometrin muuttomatkan uroslintu taittoi lepopäivät mukaan laskettuna alle kahdessa kuukaudessa.

– Keväällä matka taittuu yleensä aina hiukan syysmuuttoa nopeammin, kun linnuilla on kiire pesintäpaikoille. Nopeimmat matkaajat löytyvät kuitenkin kahlaajista, ja esimerkiksi punakuiri voi lentää päivässä jopa tuhat kilometriä.

Petolintujen suunnistamisessa on vahva perinnöllinen komponentti, sillä ensimmäisen syysmuuttonsa aikaan niillä ei vielä voi olla opittua tietoa sopivista muuttoreiteistä. Lisäksi satelliittiseurannat ovat osoittaneet, että petolinnut muuttavat ensimmäisestä syksystä asti itsenäisesti ilman vanhempiensa opastusta. Pariuduttuaankin ne matkaavat lähes aina kumppanistaan erillään.

– Petolinnutkin voivat muuttaa parvissa. Parhaimmillaan esimerkiksi Mustanmeren itärannalla Batumissa laskettiin viime syksynä yli 260 000 haukkaa päivässä, Valkama sanoo.

Haukkojen, sääksien ja merikotkien lisäksi Luomuksen sivuilla voi nyt seurata huuhkajia, joiden kanta on taantunut Suomessa viime vuosina. Käynnissä on myös projekti, jossa paikantimien avulla tutkitaan kaakkoon muuttavien pikkulintujen muuttoreittejä ja talvehtimisalueita.

Satelliittiseurannassa olevien lintujen matkoja voi seurata Luomuksen sivuilta osoitteesta:
http://www.luomus.fi/fi/satelliittiseurannat

Twitterissä satelliittilintuja seurataan uudella aihetunnisteella #reppulinnut

Suomen luonnonsuojeluliitto julkaisi ohjeensa liito-oravan turvaamiseksi

2015-09-10 13_30_03-SLL_Liito-oravaohje.pdf - Nitro Pro 9 (Expired Trial)

Suomen luonnonsuojeluliitto julkaisi torstaina 10.9. oman ohjeensa liito-oravan elinympäristöjen ja metsänkäsittelyn yhteensovittamiseksi. Ohjetta noudattamalla liito-oravan suojelu voitaisiin hoitaa lakien vaatimukset täyttäen ja lajia oikeasti suojellen.

“Liito-oravan suojelu on mahdollista toteuttaa yksinkertaisesti ja kustannustehokkaasti. Jostain syystä niin ei ole ministeriön ohjeissa haluttu toimia. Esimerkiksi hallituksen tavoite nopeuttaa käytänteitä ei voi tarkoittaa luonnonsuojelun ja velvollisuuksien lakaisua maton alle tässä asiassa, vaan suojelu tulee hoitaa velvoitteiden edellyttämällä tavalla”, sanoo Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.

Luonnonsuojeluliitto on vuosien varrella ottanut usein kantaa siihen, että ympäristöministeriön nykyinenkin ohje on ollut lajin suojelun kannalta puutteellinen. Siksi uusi ohje olisi tärkeä. Uudistunut ohje oli lausuntokierroksella keväällä 2015. Luonnonsuojeluliitto näki tuolloin muutokset oikeansuuntaisina, mutta riittämättöminä.

Nyt julkaistu Suomen luonnonsuojeluliiton ohje on suunnattu metsätalouden toimijoille ja viranomaisille sekä metsänomistajille. Siinä kerrotaan käytännössä, miten liito-oravien pesäpaikoilla toimitaan.

Liito-oravien määrä on vähentynyt kovaa vauhtia ja laji on määritelty vaarantuneeksi. Se on tiukkaan suojeltu EU:n luontodirektiivillä sekä luonnonsuojelulailla. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen on kielletty EU direktiivin mukaisesti kielletty luonnonsuojelulaissa.

Liito-orava on myös niin sanottu sateenvarjolaji, jonka elinalueilla myös useat muut vaateliaat metsälajit selviytyvät tavanomaista paremmin. Epäonnistuminen liito-oravan suojelussa tarkoittaa siksi myös lukuisten muiden metsälajien suojelun heikkenemistä epäonnistumista useiden muiden metsälajien suojelussa.

 

Lisätietoja:

 

Suomen luonnonsuojeluliiton ohje “Metsien käsittely liito-orava-alueilla” (pdf):
http://www.sll.fi/mita-me-teemme/lajit/SLL_Liitooravaohje.pdf

Suomen luonnonsuojeluliiton lausunto YM:lle ja MMM:lle 7.3.2015

Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määrittäminen ja turvaaminen metsien käytössä (pdf)

– http://www.sll.fi/ajankohtaista/liitto/2015/liito-oravan-lisaantymis-ja-levahdyspaikkojen-maarittaminen-ja-turvaaminen

Tunturipöllöillä hyvä vuosi Pohjoismaissa

tunturipollon-poikanen-kuva-petteri-polojarvi-metsahallitus

Kuvaaja Petteri Polojärvi Metsähallitus

Tänä vuonna tehdyissä Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosien inventoinneissa todettiin 56 äärimmäisen uhanalaisen ja rauhoitetun tunturipöllön pesintää tai pesinnän yritystä. Metsähallitus on mukana tunturipöllön seurannan kehittämiseksi kootussa pohjoismaisessa työryhmässä.

Tunturipöllön pesintöjä tai pesinnän yrityksiä todettiin Suomessa kymmenen ja Ruotsissa ja Norjassa kummassakin 23. Suomessa pesinnöistä onnistui varmuudella kaksi ja lisäksi yksi todennäköisesti. Näiden kymmenen parin lisäksi havaittiin joitakin yksittäisiä kierteleviä tunturipöllöjä.

Osassa aluetta myyrien ja sopulien määrä romahti kesän aikana, mikä aiheutti pesintöjen keskeytymisiä. Tunturisopuli ja muut pikkujyrsijät ovat välttämättömiä tunturipöllön pesinnän onnistumiselle. Ennen tätä vuotta hyviä sopuli- ja myyrävuosia olivat 2007 ja 2011, jolloin pöllöt edellisen kerran pesivät Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.

Tunturipöllön levinneisyys käsittää Suomen, Ruotsin ja Norjan korkeimmat tunturialueet sekä Venäjän, Alaskan , Kanadan ja Gränlannin tundra-alueet. Suomessa tunturipöllöjen pesimisalue rajoittuu Enontekiön ja Utsjoen tuntureille, vaikka yksittäisiä lintuja nähdään vuosittain aina etelärannikolla asti.

Norjalaisten tunturipöllöille laittamien satelliittilähettimien ansioista on selvinnyt, että Pohjoismaissa pesivät linnut vaeltavat Venäjälle aina Länsi-Siperiaan Taimyrin niemimaalle asti. Kuolan niemimaa on tärkeä pohjoismaisten tunturipöllöjen talvehtimisalue.

Tunturipöllöjen seurannan kehittämiseksi kootussa pohjoismaisessa työryhmässä tehdään tiivistä yhteistyötä lajin seurannan ja suojelun edistämiseksi. Suomen Lapissa tunturipöllökartoituksia teki Metsähallituksen luontopalvelut.

Ranuan vuorisudet nimettiin luonteiden mukaan

11053276_978090462247660_6272067447050066191_o

 

Kuvaoikeudet: RanuaZoo

Ranuan eläinpuistoon kesäkuussa saapuneet vuorisudet eli dholet on viimeinkin nimetty. Reilusti yli 8000 nimiehdotusta läpi lukenut eläintenhoitajien raati sai pohdintojen jälkeen viimein valittua sopivat nimet Ranuan dholelauman 6 jäsenelle.

Joiku oli sopiva nimi vuorisudelle 89 henkilön mielestä. Sulo-nimeä oli ehdotettu 67 henkilön toimesta ja lähes saman verran (66kpl) tarjottiin nimeä Vili. Sisuksi Ranuan eläinpuiston uudet vuorisudet olisi nimennyt 57 kävijää. Yli 40 ehdotusta keräsivät nimet Topi, Sepe, Ruska ja Sointu. Näitä nimiä lienevät innoittaneet Disneyn Topi-kettu ja Sepe Susi sekä eläinten punaruskea väri ja runsas äänteleminen. Ääntely ja musiikkiaiheisia nimiä tulikin paljon; Sibelius, Siltsu, Danny ja Pavarotti löytyivät useammastakin ehdotuksesta, samoin Vinku, Visla ja Ulina.

Vuorisuden ulkonäkö muistuttaa osin sekä kettua, että osin sutta ja näitä yhdistelemällä olikin löytynyt nimiehdotuksiksi mm. Kesu, Ketsu, Sutte ja Suke. Näitä nimiä erilaisine muunnoksineen ehdotettiin yli 100 kertaa.

Paljon ehdotuksia tuli erilaisista luontoa ja sen ilmiöitä kuvaavista nimistä: Viima, Kaira, Naava, Kuura ja monet muut ihastuttivat raadin jäseniä. Kuitenkin raati päätyi valitsemaan Ranuan eläinpuiston uusimmille asukeille nimet, jotka kuvaisivat niitä yksilöinä. Niinpä valituiksi tulivat nimet Jekku, Velmu, Raiku ja Kuje nuorimmille, 2-vuotiaille, lauman jäsenille. Vanhin 8-vuotias sai nimen Lymy, se kun oleilee mieluusti kauempana muusta laumasta. Viuhu-nimen puolestaan sai lauman 5-vuotias seikkailija, joka usein on ensimmäisenä tutustumassa uusiin asioihin.

:KATSO VIDEO: KORKEASAAREN AMURINLEOPARDINPENTU KIIPEILEE JO PUUSSA

20896597189_57164827e2_z

Kuvaoikeudet: Henrik Sundén (2015) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaren nelikuinen amurinleopardinpentu on uskaltautunut yleisön nähtäville. Pennusta on tehty enenevässä määrin onnekkaita havaintoja aamuisin ja iltaisin. Tällä viikolla pieni täpläturkki on tehnyt ensimmäiset itsenäiset tutkimusretkensä ja se saatiin videolle opettelemassa puuhun kiipeämistä. Pentu on vasta kookkaan kotikissan kokoinen, mutta reippaan luonteikas, sillä sen on nähty esittelevän hampaitaan ihmisille sähisten. Suosikkileikki on emon hännän jahtaaminen.

 

Amurinleopardi on maailman harvinaisin kissapeto, joita elää Venäjän Kaukoidässä noin 60 yksilöä. Tarhakantaan kohdistuu nyt erityisen suuria odotuksia, sillä amurinleopardien luontoonpalautusprojekti alkaa kahden vuoden sisällä ja panoksena on lajin pelastuminen sukupuutolta. Eläintarhoissa on tällä hetkellä noin 180 amurinleopardia.

 

Korkeasaari on osallistunut jo 18 vuoden ajan amurinleopardien ja amurintiikerien tulevaisuuden turvaamiseen keräämällä varoja lajien kotiseudulla tehtäviin suojeluprojekteihin. Vuoden suurin suojelutempaus Kissojen Yö järjestetään perjantai-iltoina 4.9. ja 11.9. Tänä vuonna kerätyt varat ohjataan erityisesti salametsästyksen vähentämiseen suojelualueella.

 

Kissojen Yössä Amurin kissapetoja voi auttaa tekstari- ja lipaslahjoituksin sekä ostamalla AMUR-tuotteita. Korkeasaaren verkkokaupassa myytävät pääsyliput tukevat eurolla kissapetojen suojelua. Tapahtumaa järjestämässä ja omalla työllään suojelua tukemassa on tänä vuonna noin 70 vapaaehtoista ja 80 esiintyjää – muusikoita, näyttelijöitä, tanssijoita, sirkustaiteilijoita ja runoilijoita.

Pohjoismaiden uhanalaisimmalle linnulle ennätysmäärä poikasia

tapio-kostet-wwf

Kiljuhanhella, Pohjoismaiden uhanalaisimmalla linnulla, on ollut ennätyksellisen hyvä pesintäkesä. Poikasia on havaittu tänä vuonna 70. Poikasia on laskettu syksyisin vuodesta 1994 lähtien, ja tämän vuoden luku on seurantahistorian suurin.

”Viime sunnuntaina Pohjois-Norjan Porsanginvuonolla havaittiin riemastuttava 126 kiljuhanhen parvi, joista 70 oli tämän kesän poikasia. Poikaset ovat elintärkeä lisä Pohjolan kiljuhanhikantaan, joka horjuu pienuutensa takia edelleen sukupuuton partaalla”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Norjan, Suomen ja Ruotsin yhteinen kiljuhanhikanta romahti 1900-luvun aikana tuhansista pesivistä pareista noin kahteenkymmeneen pariin.

”Pohjoismainen kanta on kuitenkin viime vuosina osoittanut varovaisia elpymisen merkkejä. Tämän vuoden poikasmäärä antaa uutta toivoa WWF:n 30 vuotta sitten Suomessa aloittamalle pelastustyölle. Tänä aikana olemme muun muassa osallistuneet useisiin EU:n LIFE-hankkeisiin, selvittäneet ja suojelleet lajille tärkeitä paikkoja muuttomatkojen varsilla, kouluttaneet ihmisiä kiljuhanhen suojeluun ja torjuneet lajiin kohdistuvaa metsästystä”, Tolvanen sanoo.

Edellinen hyvä kiljuhanhien pesintäkesä oli sopuli- ja myyrähuipun aikaan vuonna 2011, jolloin havaittiin 45 poikasta. Sitä enemmän poikasia on havaittu vain vuonna 1995, jolloin nähtiin 68 poikasta. Kannan oltua aallonpohjassa kymmenisen vuotta sitten havaittiin alle 20 poikasta vuodessa.

”Hyvää pesintätulosta osattiin ennakoida, koska myyriä on tänä kesänä ollut tunturialueilla runsaasti, ja silloin ketut ja muut nisäkäspedot keskittävät saalistuksensa lintujen pesien sijaan jyrsijöihin”, Tolvanen sanoo.

Kiljuhanhi on tuoreen uhanalaisuusarvioinnin mukaan koko EU:ssa äärimmäisen uhanalainen. Suurimmat uhat lajille ovat metsästys, elinympäristöjen häviäminen ja häirintä. WWF kehottaa hanhien metsästäjiä erityiseen varovaisuuteen, ettei syysmuutolla olevia korvaamattoman arvokkaita kiljuhanhia joudu tahattomasti ammutuksi.

”Vaikka kiljuhanhi on rauhoitettu, niitä joutuu metsästyssaaliiksi, koska laji on metsästystilanteessa lähes mahdoton luotettavasti erottaa monissa EU-maissa riistalintuihin kuuluvasta tundrahanhesta”, Tolvanen sanoo.

Pohjolan luonnonvaraisten kiljuhanhien ainoat tunnetut pesimäpaikat sijaitsevat Pohjois-Norjassa, ja poikueet emoineen kerääntyvät elokuun lopussa Porsanginvuonolle valmistautumaan syysmuutolle. Ne aloittavat syysmuuttonsa Pohjois-Norjasta syyskuun alkupäiviin mennessä.

Lisätietoja:

Kiljuhanhen suojelemiseksi on käynnissä EU:n LIFE+ rahaston tukema koko lajin Euroopan muuttoreitin kattava hanke “Safeguarding the Lesser White-fronted Goose Fennoscandian population in key wintering and staging sites within the European flyway”. Lisätietoja osoitteessa wwf.fi/lwfg

Ajantasaiset havainnot kiljuhanhista löytyvät BirdLife Norjan ja WWF Suomen kiljuhanhityöryhmän ylläpitämältä kiljuhanhi-verkkosivustolta osoitteessa www.piskulka.net/observations.php

Vesilinnut ovat vähentyneet etenkin rehevillä vesillä

bbd72cf6-58f1-4cf0-ac3a-905fdea11414-main_image

Tukkasotka on taantunut merkitsevästi voimakkaammin rehevillä kosteikoilla verrattuna karuihin vesiin. Kuva: Aleksi Lehikoinen / Luomus

Rehevien järvien ja merenlahtien vesilintukannat ovat lähes puoliintuneet reilussa 20 vuodessa. Karuilla ja niukkaravinteisilla vesistöillä vesilintujen kannat ovat säilyneet vakaampina, selviää tuoreesta Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkaisusta. Sorsalintujen metsästyskausi alkaa torstaina 20. elokuuta.

Kosteikoilla yleisimpien vesilintujen, kuten haapanan ja tukkasotkan ongelmat johtuvat etenkin maa- ja metsätalouden ravinnepäästöistä, jotka ovat aiheuttaneet vesistöjen liikarehevöitymistä.

Rehevöitymisen seurauksena vesilintujen suosimat rantaniityt ja luhdat kasvavat umpeen, mikä vähentää vesilintujen ravintoa. Lisäksi rehevöityminen aiheuttaa veden samentumista ja särkikalakantojen kasvua. Nämä tekijät yhdessä johtavat muun muassa ravintokilpailuun, joka pienentää vesilintujen tärkeimpien ravintokohteiden, uposkasvien ja pohjaeläinten määrää.

– Vesilintukantojen tilan parantamiseksi tulisi kosteikoilla tehdä rehevöitymistä estäviä hoitotoimia, kuten laidunnusta, sekä vähentää ravinteiden valumista kosteikkoihin, toteaa Helsingin yliopiston akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta.

Vesilintukantojen tilan seuraamiseksi tutkijat ovat kehittäneet erilliset kannan runsautta mittaavat indikaattorit reheville ja karuille vesille.

Kannat taantuivat viime vuodesta

Luomuksen ja Luken seurantatietojen perusteella yleisimmistä riistasorsista sinisorsan määrät taantuivat viime vuodesta 7 prosenttia.

– Tavin ja haapanan kannat pienenivät noin 15 prosentilla viime vuodesta, kertoo Luken tutkija Jukka Rintala.

Syksyisestä nuorten lintujen osuudesta kertova poikastuotto laski sinisorsalla 5 ja tavilla 9 prosenttia viime vuodesta. Nokikanan poikastuotto oli heikko: pudotusta viimevuotisesta 67 prosenttia. Haapanan poikastuotto oli 15 prosenttia parempi kuin viime vuonna, ja telkällä tuotto nousi 10 prosentilla.

Tutkimustiedot perustuvat vuodesta 1986 lähtien toteutettuihin valtakunnallisiin vesilintulaskentoihin. Aineiston ovat keränneet metsästäjät ja lintuharrastajat.

Lisätietoja:

 

Artikkeli: Habitat-specific population trajectories in boreal waterbirds: alarming trends and bioindicators for wetlands
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/acv.12226/abstract

Päiväperhosilla jo toinen ennätysheikko kesä

 

angervohopeatäplä, Vanhakylä, Pernaja, Loviisa © Eija Putkuri

angervohopeatäplä, Vanhakylä, Pernaja, Loviisa © Eija Putkuri

Kuluva kesä on ollut päiväperhosten kannalta surkea. Useimmat päiväperhoslajit ovat esiintyneet tavanomaista vähälukuisempina, esimerkiksi nokkosperhonen ja angervohopeatäplä. Kurjuutta korostaa se, että jo edellinen kesä oli 2000-luvun heikoin. Päiväperhosia oli erityisen vähän keskikesällä, kun taas tällä hetkellä päiväperhosia on ajankohtaan nähden hyvin.

Suomen ympäristökeskuksen keräämien ennakkotietojen perusteella kuluva perhoskesä on ollut selvästi keskimääräistä huonompi. Niin ikään heikkoon edellisvuoteen verrattuna muutokset olivat kuitenkin melko vähäisiä: yksittäisissä päiväperhoslajeissa oli hieman enemmän vähentyneitä (27 lajia) kuin runsastuneita (24 lajia). Erityisen vähissä on ollut nokkosperhonen, jo kolmatta vuotta peräkkäin.

Perhoskannoissa 2000-luvun pahin notkahdus

Heikkoa perhoskesää selittävät huono edellisvuosi sekä kuluvan kesän koleat ja sateiset säät. Seurannan perusteella 2014 oli 2000-luvun heikoin perhosvuosi, joten kuoriutuvia perhosia oli nyt tavanomaista vähemmän. Kesä- ja heinäkuun vaikeat sääolot puolestaan haittasivat päiväperhosten ja monien muidenkin hyönteisten lisääntymistä tänä kesänä. Seurannan tekeminen on myös ollut haastavaa, sillä riittävän aurinkoisia päiviä perhosten havainnointiin on joutunut odottelemaan.

Kesä-heinäkuun vaihde on normaalisti useimpien lajien parasta lentoaikaa. Johtuen koleasta alkukesästä perhosten kuoriutuminen viivästyi tänä vuonna usealla viikolla. Samasta syystä useimpien lajien lentokausi on myös jatkunut tavanomaista pidempään. Esimerkiksi alkukesälle tyypillistä auroraperhosta tavattiin monin paikoin vielä heinäkuun puolivälissä.

Tällä hetkellä päiväperhosia on liikkeellä ajankohtaan nähden paljon. Myös lajeja voi nyt nähdä tavanomaista enemmän. Valtaosa aikuistalvehtijoista lienee vielä kuoriutumatta, joten esimerkiksi neito- ja sitruunaperhosten määrät kasvanevat tuntuvasti lähiviikkoina. Myös vaeltajia kuten amiraalia ja ohdakeperhosta ilmaantuu todennäköisesti lisää.

Pitkäjänteistä perhosseurantaa

Suomen ympäristökeskuksen koordinoima päiväperhosseuranta aloitettiin vuonna 1999. Pitkäjänteinen seuranta on tarpeen, koska päiväperhosten kannat vaihtelevat suuresti lähinnä sääoloista riippuen. Vasta pidempi aikasarja paljastaa vuosien välisen satunnaisvaihtelun takana piilevän kannankehityksen suunnan. Eteläisten lajien, kuten kartta- sekä häiveperhosen, havaittu runsastuminen kertoo myös ilmastonmuutoksen vaikutuksista luontoomme.

Seuranta on keskittynyt maatalousalueille, jotka ovat perhoslajistoltaan rikkaimpia elinympäristöjä. Seuranta perustuu vapaaehtoisten perhosharrastajien työhön. Suomessa esiintyy kaikkiaan noin 120 päiväperhoslajia, joista noin puolesta saadaan vuosittaista runsaustietoa seurannan kautta.

:KATSO VIDEO: KORKEASAAREN ELÄIMET KOEMAISTOIVAT ESPANJANSIRUETANOITA

20571349361_6df07d95fc_z

Mari Lehmonen (2015) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaren eläimille tarjottiin tänään ravinnoksi espanjansiruetanoita, joita on viikon aikana kerätty talkoovoimin Helsingin Lauttasaaresta. Kokeilun tarkoituksena on selvittää, voisiko erittäin haitallisena vieraslajina Suomeen levinneitä etanoita käyttää eläinten rehuna. Korkeasaaren rehukeittiöllä on nyt keitetty ja pakastettu 50 kiloa etanoita, joiden ravintopotentiaalia voidaan turvallisesti testata.

Ensimmäisiksi koemaistajiksi valikoituivat pesukarhut, villisiat ja karhut, joiden monipuoliseen ravintoon kuuluu myös etanoita, joskaan ei tiettävästi tämä etanalaji. Parhaiten etanat maistuivat pesukarhuille, joista kaikki pistelivät niitä kilvan poskeensa. Villisiat kokeilivat etanoita pähkinöiden loputtua.  Karhujen mielestä paras käyttö hunajavedessä marinoiduille etanoille oli niiden tuoksussa kieriskely.

 

Erityisesti kotimaisten lajien kiinnostusta espanjansiruetanoita kohtaan haluttiin testata. Villieläinsairaalan siilit alkoivat popsia etanoita, kun muuta ravintoa ei ollut tarjolla, mikä on kotipuutarhureiden kannalta kiinnostava havainto. Myös korpit ja vesikot söivät etanoita. Ahma sen sijaan yökkäsi etanoita haisteltuaan. Maatiaiskanoillekaan paloitellut etanat eivät kelvanneet. Kokeilua jatketaan vielä, sillä eläimet suhtautuvat uuteen ravintoon usein varauksella.

 

Rehukeittiö ei ota enää etanoita vastaan, joten kotipihoilta kerätyt tuholaiset pitää hävittää itse, esimerkiksi pudottamalla etanat kiehuvaan veteen ja pakkaamalla kuolleet etanat pussiin sekajätteen sekaan. Mikäli etanoille tulee eläintarhassa lisätarvetta, keruutalkoita järjestetään yhteistyössä rakennusviraston kanssa.

 

Espanjansiruetana on levinnyt Suomeen nopeasti. Se lisääntyy tehokkaasti ja on kaikkiruokainen. Kasvien lisäksi se syö jopa koirankakkaa, oksennusta ja omia lajitovereita, mistä se on saanut lempinimensä tappajaetana. Luonnollisia saalistajia ei aikuisella etanalla juurikaan ole. Aikuinen espanjansiruetana on väriltään oranssinpunaruskea tai tummanruskea, juovaton ja 7-14 sentin mittainen.

 

Tietoa etanoiden torjunnasta: http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/rakennusvirasto/espanjansiruetana_230715

Valkoposkihanhien määrä kasvoi selvästi pääkaupunkiseudulla

Valkoposkia_Kuva Eija Putkuri

 

© Eija Putkuri

Helsingin ja Espoon puistonurmikoilla laiduntavien valkoposkihanhien kokonaismäärä kasvoi 50 prosenttia vuodesta 2014. Poikasten määrä kasvoi vielä enemmän eli 78 prosentilla viime vuodesta. Suomen ympäristökeskuksen tutkijat laskivat pääkaupunkiseudulla yhteensä 5 980 valkoposkihanhea, joista poikasia oli 905 yksilöä.

Elokuun alussa tehdyssä laskennassa havaittiin Helsingissä eniten hanhia Kaivopuistossa (686 yksilöä), Arabianrannassa (669 yksilöä), Suomenlinnassa (502 yksilöä), Viikin pelloilla (433 yksilöä) ja Töölönlahdella (314 yksilöä). Espoossa eniten hanhia oli Tapiolan Otsolahdella (551 yksilöä), Silkkiniityllä (530 yksilöä), Vermossa (230 yksilöä) ja Otaniemen itärannalla (132 yksilöä).

Helsingin Arabianrannassa ja Espoossa hanhien määrät kasvoivat eniten

Valkoposkihanhien poikueita havaittiin Helsingissä eniten Arabianrannassa (59 poikuetta), Suomenlinnassa (32 poikuetta), Kaivopuistossa (22 poikuetta), Töölönlahdella (22 poikuetta), Aurinkolahden kanavassa (13 poikuetta) ja Korkeasaaressa (13 poikuetta). Arabianrannassa poikueita oli selvästi enemmän kuina aiempina vuosina.

Espoossa havaittiin yhteensä 1 490 yksilöä ja 108 poikuetta, joista valtaosa laidunsi Silkkiniityllä (56 poikuetta) ja Otsolahdella (27 poikuetta). Espoon osuus loppukesän valkoposkihanhimäärästä oli 25 prosenttia ja määrä kolminkertaistui vuodesta 2014. Seurasaarenselällä hanhet keskittyivät Hietaniemen uimarannalle ja Merikannontielle. Pääkaupunkiseudulla poikueita havaittiin yhteensä 386, mikä on156 poikuetta enemmän kuin viime vuonna. Poikueiden keskikoko oli 2,3 poikasta, mikä on sama kuin vuosina 2006–2014 keskimäärin.

Kolmannes Itämeren valkoposkihanhista pesii Suomessa

Vuonna 2012 Itämerellä pesivän valkoposkihanhikannan suuruudeksi arvioitiin 9 500–12 500 paria. Valtaosa näistä pesii Suomessa ja Ruotsissa, joiden molempien maiden kannankooksi arvioitiin 3 500–5 000 paria.

Vuonna 2013 valkoposkihanhen Suomen pesimäkannan kooksi arvioitiin 3 600 paria. Kannankasvun arvioitiin tuolloin pysähtyneen eteläisillä rannikkoalueilla, mutta kasvavan yhä Pohjanlahdella. Rannikon kokonaiskannan arvio oli 3 400 paria ja sisämaassa pesi noin 200 paria. Syyskannan 2014 laskennan tulokset viittaavat siihen, että Suomen pesimäkanta olisi kohonnut vähintään 4 000 pariin.

Populaatiossa on lisäksi runsaasti pesimättömiä lintuja. Tänä vuonna pääkaupunkiseudulla pesimättömiä tai pesinnässä epäonnistuneita valkoposkihanhia oli yhteensä 4 100. Tanskan suurimmassa yhdyskunnassa pesimättömien lintujen määrä on arvioitu kolminkertaiseksi pesiviin nähden. Näiden lukujen perusteella arvioituna Itämeren kokonaiskanta on vähintään 50 000 yksilöä.

Iloa ja haittaa kaupunkilaisille

Valkoposkihanhikannan voimakas kasvu on aiheuttanut kiistelyä. Lintujen ulosteet hankaloittavat erityisesti rannan tuntumassa olevien nurmialueiden virkistyskäyttöä. Hanhet siirtyvät laiduntamaan rantanurmien ulkopuolelle vasta poikueiden saavutettua lentokyvyn elokuun puolivälin tienoilla. Toisaalta hanhia pidetään myös kaupunkikuvaa elävöittävänä ja ihailtuna nähtävyytenä. Yksittäisille rantaan rajoittuville nurmille hanhipoikueiden pääsy voidaan helposti estää rantaviivaan asetetuilla siirrettävillä aidoilla.