Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Korkeasaaressa syntynyt villihevonen passitetaan Mongoliaan

2014-11-20 14_41_35-Korkeasaari

Kuvaaja: Mari Lehmonen

Korkeasaaren eläintarhassa syntynyt villihevostamma palautetaan lajinkotikonnuille Mongoliaan, jossa se vapautetaan luontoon.

Eläintarhasta kerrotaan, että viikonloppuna alkavan matkan määränpää on Khomyn Tal -reservaatti. Villihevosia elää siellä yhä luonnossa.

Kaksivuotias mongolianvillihevostamma Fimong valikoitui lähtijäksi, koska sen ikä ja geeniperimä ovat sopivia. Lisäksi sillä on rauhallinen luonne.

Tamman matka kulkee Prahan eläintarhan kautta Dobrejoviin, jossa se tutustuu uusiin lajitovereihinsa eli kahteen tammaan ja yhteen oriin. Lauma lennätetään keväällä Mongoliaan Tshekin armeijan lentokoneella.

Luonnossa elää nykyisiin noin 300 mongolianvillihevosta, mutta lajia ei olisi enää olemassa ilman eläintarhoja. Villihevosia on viety eläintarhoista takaisin luontoon vuodesta 1988 alkaen.

Espoo on yhdistänyt onnistuneesti kaupungin kasvun ja liito-oravan suojelun

2014-11-18 13_39_09-selvitys_liito-oravien_ja_maankayton_yhteensovittamisesta_Final.pdf - Nitro Pro

Espoon ympäristökeskuksen järjestämässä Liito-oravat kaupunkioloissa -seminaarissa kokoontui tiistaina 11.11.2014 yli 150 maankäytön suunnittelijaa, ympäristöasiantuntijaa ja virkamiestä kunnista ja valtion ympäristöhallinnosta kuulemaan, miten tiiviin metrokaupungin kehittyminen ja suunnittelu sekä liito-oravan suojelu on sovitettu menestyksekkäästi yhteen Espoossa.

”On todella tärkeää, että edelläkävijäkaupungit osoittavat, kuinka liito-oravan suojelu voidaan hoitaa normaalin toiminnan ohessa,” kehui Risto Sulkava, Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja, Espoon toimintatapaa huomioida liito-orava maankäytön suunnittelussa.  ”Tämä on paras suunnitelma mitä liito-oravan säilyttämiseksi aluetasolla on missään tehty.”

Etelä-Espoossa ei ollut tavattu liito-oravia, kun suunnitelmat metron jatkamista Matinkylästä länteen aloitettiin vuonna 2010. Suunnittelutyön edetessä liito-oravat kuitenkin levisivät suureen osaan Etelä-Espoota, mikä selvisi kaupunkisuunnittelukeskuksen teettämissä kartoituksissa vuosina 2012 ja 2013.

Espoon kaupunki ei jäänyt voivottelemaan tilannetta, vaan otti ohjat omiin käsiinsä ja teki yhdessä asiantuntijoiden kanssa kattavan selvityksen liito-oravan ja metroon tukeutuvan täydennysrakentamisen yhteensovittamisesta Etelä-Espoossa. Tilannetta lähdettiin purkamaan maankäytön suunnittelun ja kaupunkikehityksen näkökulmasta, sillä kaupunki tutkii, onko mahdollista rakentaa Etelä-Espooseen tulevan metron vaikutuspiiriin asuntoja jopa 70 000 uudelle asukkaalle.

”Emme tehneet selvitystä pelkästään liito-oravan turvaamiseksi, vaan tavoitteena oli mahdollistaa Etelä-Espoon tulevan metron varren tiivis rakentaminen”, painotti Etelä-Espoon maankäyttösuunnitelmatyöstä vastannut maisema-arkkitehti Mikla Koivunen.

Selvityksen toimintamallissa esitetään liito-oravan tarvitsemat alueet, rakentamiseen sopivat alueet sekä tarvittavat yhteydet niiden välillä. Toimintamalli on jo nyt, puoli vuotta valmistumisensa jälkeen, osoittautunut voitokkaaksi: liito-oravia esiintyy alueella edelleen, mutta ne eivät enää tule yllätyksenä alueiden suunnittelijoille. Nyt niihin osataan varautua ja kaupunkirakennetta voidaan suunnitella molemmat näkökulmat huomioiden.

”Espoon toiminta liito-oravan suojelun ja rakentamisen yhteensovittamisesta on esimerkillistä”, totesi ylitarkastaja Matti Osara ympäristöministeriöstä. ”On hienoa nähdä, että Espoossa on kehitetty toimiva malli kaikkia tyydyttävien ratkaisujen löytämiseksi.”

Lisätietoja:
Selvitys liito-oravien ja maankäytön yhteensovittamisesta Espoonlahden ja Matinkylän alueilla

SEA LIFESSA AVATAAN UUSI HARTWALL JAFFA -ALLAS 11.11.2014

15761199941_9912939d98_h
Sea Life ja Hartwall Jaffa aloittavat sponsorointiyhteistyön, jonka tuloksena SEA LIFEn näyttelyyn rakennetaan uusi keltaisia kaloja täynnä oleva Hartwall Jaffa -allas. Sponsorointituki käytettiin vanhan altaan korjaukseen ja allas sisustettiin täysin uudelleen. Hartwall Jaffan allas sai uuden asukkaan keltaisesta pippuripallokalasta, joka sulatti jo SEA LIFEn henkilökunnan sydämet iloisella ja sosiaalisella käytöksellään.

Appelsiiniksi nimetty pippuripallokala on kaikkea muuta kuin pippurinen. Appelsiini uiskentelee tervehtimään katselijaansa ja näyttää siltä, kuin se juttelisi jokaiselle ihastelijalle. Yksinäistä

Appelsiinilla ei ole, sillä altaasta löytyy paljon kavereita: keltavälskäreitä ja pyöröpääkaloja.

Hartwall Jaffa oli luonnollinen kumppani SEA LIFElle, sillä Jaffan keltaiset sitrusmaut tulevat tropiikista aivan kuten Jaffa-altaan kalatkin.

Hartwall Jaffa on yksi Linnanmäen pääyhteistyökumppaneista ja siksi myös yhteistyö Sea Lifen kanssa oli hyvin luontevaa. Hartwall Jaffa liittyy vahvasti iloon ja onnellisten lapsuusmuistojen rakentamiseen, joita myös Sea Life tarjoaa.  ”Tämä onkin meille yksi tapa tarjota iloa koko perheelle ja olla samalla mukana tukemassa tärkeää työtä”, kertoo Hartwall Jaffan tuotepäällikkö Karita Taura.

Itä-Suomen yliopisto: Trooppisten metsien ennallistaminen hyödyttää päiväperhosia

Margaret Nyafwono

Ihmistoiminta on johtanut luonnon monimuotoisuuden nopeaan häviämiseen tropiikissa. Metsien ennallistaminen voi hidastaa tätä prosessia, mutta tutkimuksia hyönteisyhteisöjen palautumisesta luontaisesti uusiutuviin tai ennallistettuihin trooppisiin metsiin Afrikassa on vähän.

Master of Science Margaret Nyafwono selvitti väitöstutkimuksessaan, kuinka hedelmiä ravintonaan käyttävät päiväperhoset palautuvat trooppiseen sademetsään luontaisen uudistumisen tai aktiivisten ennallistamistoimien jälkeen Kibalen kansallispuistossa Ugandassa. Lisäksi selvitettiin, voiko puuyhteisöjen koostumus tai kasvillisuuden rakenne ennustaa perhosyhteisön rakennetta eri-ikäisissä metsissä.

Väitöskirjan tulosten perusteella perhosten lajimäärä, runsaus ja monimuotoisuus kasvavat, mitä vanhemmiksi ennallistetut metsät kehittyvät. Samalla niiden perhosyhteisöt muuttuvat yhä samankaltaisemmiksi vanhan metsän perhosyhteisöjen kanssa. Tulokset osoittavat, että trooppisten metsien ennallistaminen voi nopeuttaa perhosyhteisöjen elpymistä ja sademetsän eliöyhteisöjen palautuminen hakkuiden jälkeen voi käynnistyä ainakin jos lähdepopulaatioita on säilynyt lähistöllä.

Lisäksi tulokset osoittivat, että sekä puuyhteisön koostumus että kasvillisuuden rakenne ennustivat hyvin perhosyhteisöjen rakennetta ennallistetuissa ja vanhoissa metsissä. Suurin osa perhoslajeista oli runsaimmillaan vanhoissa ennallistetuissa tai luonnontilaisissa metsissä ja suurin osa puulajeista vanhoissa metsissä. Tulokset osoittavat kuinka trooppisten metsien ennallistaminen käynnistää luontaisen muutoskehityksen (sukkession) puuyhteisöissä ja kasvillisuuden rakenteessa, joka puolestaan muokkaa niiden eläinyhteisöjä resurssien saatavuuden mukaan.

MSc Margaret Nyafwonon väitöskirja tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä väitöstilaisuudessa toimii dosentti Ilari E. Sääksjärvi Turun yliopistosta ja kustoksena professori Heikki Roininen Itä-Suomen yliopistosta.

:KORKEASAARI: Karhut talviunilla itse sisustamassaan pesässä

2014-11-10 13_17_55-Korkeasaari

 

Karhua alkoi jo väsyttää ennen talviunille vetäytymistä. Kuvaaja Mari Lehmonen/Korkeasaari

Karhut ovat vetäytyneet talviunille Korkeasaaressa. Talven lähestyminen on näkynyt 13- ja 8-vuotiaissa karhuissa uneliaisuutena ja ruokahalun heikkenemisenä. Viikonloppuna ulkoilukaan ei enää kiinnostanut niitä, joten eläintenhoitajat sulkivat ulkotarhan luukut talviunen merkiksi.

Karhut ovat saaneet pöyhiä talvipesänsä mieleisekseen. Pesän rakennusta varten niille on tuotu lahoja kantoja, männynoksia ja puukuiviketta, joiden parissa karhut ovat askaroineet. Ravinnoksi ovat viime päivinä kelvanneet lähinnä hedelmät ja pähkinät.

Talviunessa karhun elintoiminnot hidastuvat ja se paastoaa syksyn aikana keräämänsä rasvakerroksen turvin. Karhu heräilee talven aikana vaihtamaan asentoa ja saattaa havahtua myös ääniin. Talviuni päättyy Korkeasaaressa tavallisesti maaliskuun alkupäivinä, mutta jatkuu pidempään pohjoisessa Suomessa.

Uni on pohjoisten karhujen tapa selvitä pitkästä talvesta, jolloin karhun kokoisen eläimen on vaikea löytää riittävästi ruokaa. Luonnossa karhut tekevät talvipesänsä puiden oksien tai juurakoiden alle, vanhaan muurahaispesään tai muuhun sopivaan onkaloon. Makuualustana on usein sammalta ja kuusenoksia.

:KATSO VIDEO: Perheen jännitetty jälleennäkeminen: Korkeasaaren urosleijona osoittautui kelpo isäksi

2014-11-06 20_35_04-Korkeasaari

 

Korkeasaaren urosleijona komentaa pennut syrjään ruokailun ja nokkaunien ajaksi. Kuvaaja: MARI LEHMONEN, KORKEASAAREN ELÄINTARHA

Korkeasaaren aasianleijonat ovat päässeet takaisin yhteiseen tarhaan. Leijonaemo on hoitanut kolmea naaraspentua niiden syntymästä saakka omassa tarhassaan ja sitä on totutettu vähitellen urosleijonan läsnäoloon. Nyt lauma toimii jälleen kuin yhtenä perheenä. Uros on ottanut paikkansa lauman puolustajana ja emo luottaa pentunsa sen hoitoon.

Pentuja uusi leikkitoveri kiinnostaa suunnattomasti. Seitsemän kuukauden ikäisinä ne harjoittelevat leijonan tavoille painien, väijyen ja kiipeillen. Meno tarhassa on vauhdikasta, kun emo ja uros juoksevat vuorotellen karkuun lähes kolmekymmenkiloiset rasavillit perässään. Uros antaa pentujen kiipeillä selässään, mutta komentaa niitä kauemmas ruokailun tai nokosten ajaksi. Lauman vanhan naaraan on nähty opettavan pennuille saalistustaitoja.

Urosleijona on ollut aiemminkin hyvä isä pennuilleen. Se kuuluttaa lauman reviiriä kumeilla bassokarjahduksillaan, merkitsee rajat virtsallaan ja pitää valppaasti silmällä mahdollisia uhkia. Naarasleijonalle pennut ovat ensimmäiset ja tässä uudessa tilanteessa sen suhtautumista urokseen jännitettiin, mutta yhdistäminen sujui ilman rähinöitä.

Erittäin uhanalaiseen leijonan alalajiin kuuluvat pennut saavat aikuistuttuaan uuden kodin toisesta eläintarhasta. Naaraspuoliset sisarukset matkustavat usein samaan paikkaan jatkamaan sukuaan. Aasianleijonia elää Luoteis-Intiassa vain noin 350 yksilöä ja eläintarhojen aasianleijonakantaa pyritään kasvattamaan turvaksi alalajin säilymiselle.

Lue lisää aasianleijonista.

Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta: Lepakoista löydetty vaarallisia bakteereja

Suomalaisen yhteistutkimushankkeen tutkijat ovat ensimmäisinä maailmassa löytäneet lepakoista ihmisille hengenvaarallisia bakteereja. Suomessa lepakot eivät kuitenkaan aiheuta merkittävää vaaraa, sillä lepakoiden koskettamiseen johtavat tilanteet ovat hyvin harvinaisia.

Suomen yleisimmistä lepakkolajeista löytyy useita mahdollisia taudinaiheuttajia. Helsingin yliopiston biotieteiden laitoksella toimivan dosentti Arto Pulliaisen tutkimusryhmän tulokset osoittavat, että Suomessa ja Brittein saarilla elävät lepakot kantavat Bartonella mayotimonensis -bakteeria. Juuri tämän bakteerilajin on aiemmin Yhdysvalloissa raportoitu aiheuttavan ihmisissä tappavaa infektiotautia. Bartonella mayotimonensis -diagnooseja ei ole vielä tehty Suomessa.

– Maailman kaikista nisäkäslajeista jopa viidennes on lepakoita. Suomessa pääosin yöllä liikkuvien lepakoiden lukumäärät tulevatkin monelle yllätyksenä. Esimerkiksi pohjanlepakko on yhtä yleinen kuin peippo, joka puolestaan on yksi Suomen yleisimmistä lintulajeista lähes kymmenen miljoonan pesivän parin määrällä. Lepakot ovat pitkäikäisiä ja liikkuvat aktiivisesti laajalla alueella, joten ne voivat levittää tehokkaasti erilaisia taudinaiheuttajia, Arto Pulliainen toteaa.

Lepakkohysteriaan ei aihetta

Vaikka lepakot kantavatkin taudinaiheuttajia, Suomessa lepakot eivät ole merkittävä vaaratekijä ihmisille. Fyysiseen kontaktiin johtavat kohtaamiset ovat harvinaisia, ja paksut nahkakäsineet riittävät suojaksi, jos pitää siirtää esimerkiksi sisätiloihin päätynyt lepakko ulos. Kontaktia lepakoiden ulosteisiin ja ulkoloisiin, kuten kirppuihin, täikärpäsiin ja luteisiin, tulisi välttää.

Lepakot ovat hyödyllisiä

– Olemme riippuvaisia lepakoista. Lepakoilla on merkittävä rooli maapallon ekosysteemin toiminnassa hyönteisten määrän rajoittajina, kukkien pölyttäjinä ja siementen levittäjinä. Myös maa- ja metsätalous ovat riippuvaisia lepakoista, koska ne pitävät tuholaishyönteiset tehokkaasti kurissa, kertoo projektissa mukana ollut Turun yliopiston tutkija Eero Vesterinen.

Arto Pulliaisen ryhmä jatkaa tutkimustyötä kansallisten ja kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa uusien taudinaiheuttajien tunnistamiseksi. Ryhmä tutkii myös lepakoiden immuunipuolustusmekanismeja.

– Merkittävä osa tutkimustyöstä keskittyy uuteen mikrobien toksiiniryhmään, jonka olemme juuri löytäneet Bartonella-tutkimuksissamme, kertoo Pulliainen.

Tutkimustulokset on julkaistu epidemiologian alan johtavassa julkaisusarjassa Emerging Infectious Diseases. Tutkimuksessa oli mukana tutkijoita Helsingin ja Turun yliopistoista.

Ville Veikkolainen, Eero J. Vesterinen, Thomas M. Lilley, and Arto T. Pulliainen. Bats as Reservoir Hosts of Human Bacterial Pathogen, Bartonella mayotimonensis. Emerging Infectious Diseases. Volume 20, Number 6—June 2014.

Valmisbetonitehdasympäristö sopii lepakoille

Pohjanlepakko

Pohjanlepakko, rengastettu

Rudus Oy:n Varsinais-Suomessa sijaitsevalla valmisbetonitehtaalla tehty tutkimus paljasti, että suuri joukko lepakoita viihtyy betonitehdasalueella. 

Ruduksen tehtaiden luonnon monimuotoisuutta alettiin kartoittamaan vuonna 2013. Keväällä 2014 Satakunnassa sijaitsevalta tehtaalta löytyi pohjanlepakoiden talvehtimispaikka ja Varsinais-Suomessa sijaitsevalta tehtaalta merkkejä siitä, että alueella saattaisi olla kesäisin saalistavia lepakoita. Tehtaiden henkilökunnalla ei ollut aiempia havaintoja lepakoista. Kesällä 2014 suoritetun automaattidetektoritutkimuksen tulokset yllättivät sekä tutkijan että henkilökunnan. Turun yliopiston lepakkotutkija FT Thomas Lilley kertoi havainneensa vastaavia pohjanlepakkomääriä harvoin tutkimuskohteissaan. Merkittävää tutkimuksessa on se, että piha-alueella saalistusta harjoittelevista poikasista voi päätellä, että myös pohjanlepakoiden lisääntymisalue on lähellä, vaikkei sitä ole vielä paikannettu. Valmisbetonitehdasalueilla elävät lepakot eivät siis häiritse betonituotantoa, eivätkä ilmeisesti häiriinny betonituotannosta.

Vaativat kriteerit täyttäviä talvihorrostus-, saalistus- ja lisääntymispaikkoja voi siis löytyä myös teollisuusalueilta. Lepakot ovat elinympäristöjensä suhteen yhtä aikaa hyvin vaativia ja toisaalta vähään tyytyväisiä. Vaatimuksia lepakoilla on horrostuksen aikana lämpötilan ja ilman kosteusprosentin suhteen sekä aktiivikaudella sopivien saalistuspaikkoihin liittyen, mutta kun nämä  tarpeet toteutuvat, aivan vieressä tapahtuva teollinen toiminta ei niitä häiritse. Lepakkotutkimukset jatkuvat Ruduksen tehdasalueilla ensi keväänä, sillä lepakot ovat siirtymässä paraikaa talviunille.

Lepakot ja luonnon monimuotoisuus huomioon suunnittelussa

Rudus järjesti keväällä 2014 yhteistyössä Suomen Lepakkotieteellisen yhdistyksen sekä Aalto-yliopiston Arkkitehtikillan  kanssa lepakkopönttösuunnittelukilpailun opiskelijoille. Tavoitteena oli välittää tutkijoiden tietoa lepakoista ja lisätä opiskelijoiden tietoisuutta luonnon monimuotoisuuden huomioimisesta suunnittelussa. Suunnittelukilpailussa materiaalina oli betoni, sillä tiedossa oli että lepakot ovat mieltyneet betoniin pesämateriaalina. Kilpailun voitti maisema-arkkitehtiopiskelija Säde Palmu lepakkolieriösuunnitelmallaan. Muualla Euroopassa betoniset lepakkopöntöt ovat jo osa rakennettua ympäristöä.

Merimaailma Sea Lifen mysteeriruutanat siirtyivät Kotkaan

15675595656_1102487584_z
Syksyllä 2012 Sea Life sai harvinaislaatuisen avunpyynnön Keravalta, kun satunnainen ohikulkija oli hämmästyksekseen huomannut Volmari Iso-Hollon patsaan vesialtaaseen ilmestyneen suurehkon kalaparven. Oli sanomattakin selvää, että kalat eivät olisi selvinneet patsaan altaassa kovin pitkää aikaa ilman ruokaa ja suojaa.

Mysteeriksi jääneet ruutanat

Sea Lifen akvaristitiimi lähti paikalle katsomaan kaloja, jotka tunnistettiin nopeasti lampiruutanoiksi. Kalat pyydystettiin altaasta ja kuljetettiin Merimaailma Sea Lifeen, jossa ne sijoitettiin kotimaan osastolle. Koskaan ei kuitenkaan selvinnyt, miten ruutanat olivat keravalaisaltaaseen päätyneet. Ilmeisesti kyseessä oli jonkin sortin pila.

Suihkulähteestä lasten suosikeiksi

Sea Lifessa ruutanat oppivat nopeasti täysihoitolan tavoille: kun altaan äärellä seisoi asiakas, ruutanat ampaisivat pinnan tuntumaan aukomaan suutaan. Akvaariossa järjestettäviin lasten synttärijuhliin kuuluu ohjelmanumerona kalojen ruokinta kalanruokapelleteillä, joten ruutanat oppivat nopeasti, miten ruokaa kannattaa lapsilta kerjätä.

Marraskuussa merimaailman pitkään palvelleella kotimaan osastolla aloitettiin kuitenkin purkutyöt, koska tilaan on määrä avata uusi, helmikuussa valmistuva näyttely. Remontin vuoksi ruutanat uhkasivat jälleen jäädä kodittomiksi. Onneksi kotimaisten kalojen esittelyyn erikoistunut Kotkan Maretarium lupasi kuitenkin tarjota mysteeriruutanoille uuden kodin. Kalojen Suomen kiertue jatkui siis Keravan ja Helsingin jälkeen Kotkan vesille.

RUUTANA  (Carassius carassius)

Ulkonäöltään ruutana on kuin kultakalan vaatimattomampi maatiaisserkku. Yhdennäköisyys selittyy läheisellä sukulaissuhteella, sillä kumpikin kala kuuluu Carassius-sukuun. Nuorempana väritön ruutana saa aikuistuessaan kylkiinsä kauniin kuparin- tai kullanhohteen – aivan kuten kultakalakin.

Suomessa ruutanaa tavataan kaikkialla rannikolla ja sisävesissä aina Sodankylän ja Kittilän korkeudelle saakka.  Ruutana on todellinen selviytyjä, joka menestyy monenlaisissa elinympäristöissä, jopa pohjaan asti jäätyvissä lammikoissa. Tällöin ruutanan pitää kuitenkin pystyä kaivautumaan pohjamutaan, mitä se ei pystyisi suihkulähteessä tekemään.


Kirjaimellisesti kännikala

Kun talvisen jääkannen alle jääneestä vedestä on loppunut kaikki happi, muista kaloista poiketen ruutana selviää erikoisen, alkoholikäymiseen perustuvan aineenvaihduntansa avustamana. Talveen valmistautuminen alkaa jo syksyllä, jolloin ruutana alkaa varastoida maksaansa glykogeenia, joidenkin eläinten käyttämää varastohiilihydraattia. Tankkauksen seurauksena ruutanan maksa kasvaa jopa 15 prosenttiin kalan ruumiinpainosta.

Talven tullen ruutana saa energiaa elintoimintojensa ylläpitämiseen hajottamalla hitaasti glykogeenivarastoja maksastaan. Glykogeeni hajoaa ensin rypälesokeriksi, sitten välivaiheiden kautta puhtaaksi etyylialkoholiksi. Talvella ruutanan elimistön alkoholipitoisuus voikin nousta jopa yli kahden promillen.

Energiantuotantotapana alkoholikäyminen on hidas, mutta se toimii täysin ilman happea. Eikä ruutana kovin paljon energiaa talvella kulutakaan, sillä vaihtolämpöisenä eläimenä se ei talvella liiku oikeastaan ollenkaan. Hengissä pysymiseen riittää siis hyvin peruselintoimintojen käyttämä energia.

Ruutanoiden sielunelämään paneutuneet suomalaisbiologit ovat laskeneet, että hehtaarin suuruisessa lammessa voi elää jopa 300 000 ruutanaa. Tämä kalamäärä tuottaa kotilampeensa talven aikana 15 kiloa puhdasta etanolia, sillä ruutanat erittävät alkoholin ulos kidusten kautta suoraan ympäröivään veteen.

 

Pohjoismaiden uhanalaisimman linnun kanta elpymässä

8f6e5c04396fe825_800x800ar

Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteinen kiljuhanhikanta romahti 1900-luvun aikana tuhansista pesivistä pareista noin pariinkymmeneen. Pitkään sukupuuton partaalla olleen lajin pohjoismainen kanta on kuitenkin viime vuosina osoittanut varovaisia elpymisen merkkejä 30 vuotta sitten aloitetun sinnikkään suojelutyön tuloksena.

Nykyisin kiljuhanhia tapaa Suomessa varmimmin Perämeren rannikolla kevätmuuton aikaan. Käytännössä koko pohjoismainen kiljuhanhikanta pysähtyy tuolloin Liminganlahden ja Hailuodon seudun merenrantaniityille tankkaamaan ennen muuttomatkan viimeistä etappia kohti Norjassa sijaitsevia pesimäalueita.

”Kiljuhanhen pesintä varmistettiin edellisen kerran Suomessa vuonna 1995, mutta lajin palaaminen vakituiseen pesimälajistoomme on toiveissa, jos Norjan pesimäkanta jatkaa elpymistään kuten nyt näyttää. Sata vuotta sitten kiljuhanhi oli Tunturi-Lapin yleisin hanhilaji, ja edelleen Suomessa on tarjolla runsaasti sille sopivaa pesimäympäristöä”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Viime vuosina kevätmuutolla havaittujen kiljuhanhien määrä on ollut lievässä mutta tasaisessa kasvussa. WWF:n kiljuhanhityöryhmän vuonna 1985 Oulun seudulla aloittaman keväisen kiljuhanhitarkkailun seuranta-aineisto on pisin ja kattavin havaintosarja lajista koko maailmassa. Kun huonoimmillaan vuonna 2004 kiljuhanhia havaittiin vain 6 yksilöä, keväällä 2014 lintuja laskettiin jo 54. Edellisen kerran vastaavia määriä havaittiin 1990-luvun alkuvuosina.

”Oleellinen tekijä kannan kääntämisessä kasvuun on ollut tutkimuksen tuloksena saatu oivallus, että pesinnässään onnistuneet kiljuhanhiparit valitsevat syysmuutolla turvallisemman muuttoreitin”, Tolvanen sanoo.

Kiljuhanhen suurin uhka on liiallinen metsästys levähdys- ja talvehtimisalueilla. Myös maatalous, merenrantaniittyjen umpeenkasvu, huonosti sijoitettu tuulivoimarakentaminen ja muut maankäytön muutokset uhkaavat lajia.

”Kiljuhanhen pelastamiseksi sukupuutolta tarvitaan yhtä aikaa sekä kansainvälistä yhteistyötä että toimia valtiollisella, paikallisella ja henkilökohtaisella tasolla. Kiljuhanhen suojelemiseksi tehtävä työ hyödyttää samalla monien muiden lajien ja luontotyyppien suojelua”, Tolvanen sanoo.

Lajin suojelua ja tutkimusta Suomessa koordinoi vuonna 1984 perustettu WWF:n kiljuhanhityöryhmä, jossa ovat edustettuina keskeiset viranomaiset ja järjestöt. Työryhmä perustettiin 30 vuotta sitten Juha Markkolan yhdessä Eino Merilän Pekka Niemisen ja Matti Tynjälän kanssa tekemästä aloitteesta. Markkolalle myönnettiin tänään juhlavuoden kunniaksi järjestettävässä seminaarissa BirdLifen kultainen ansiomerkki mm. ansiokkaasta työstään kiljuhanhen pelastamiseksi.

”Kun 1980-luvun alussa kehittelin ajatusta kiljuhanhen suojelun organisoinnista, en olisi arvannut, kuinka kauan menee siihen, että Pohjoismaiden kanta lähtee nousuun. Kärsivällisyys kuitenkin kannatti. Kiljuhanhen esimerkki antaa toivoa muidenkin muuttavien lintulajien suojelulle”, Markkola sanoo.