Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

:KATSO VIDEO: Perheen jännitetty jälleennäkeminen: Korkeasaaren urosleijona osoittautui kelpo isäksi

2014-11-06 20_35_04-Korkeasaari

 

Korkeasaaren urosleijona komentaa pennut syrjään ruokailun ja nokkaunien ajaksi. Kuvaaja: MARI LEHMONEN, KORKEASAAREN ELÄINTARHA

Korkeasaaren aasianleijonat ovat päässeet takaisin yhteiseen tarhaan. Leijonaemo on hoitanut kolmea naaraspentua niiden syntymästä saakka omassa tarhassaan ja sitä on totutettu vähitellen urosleijonan läsnäoloon. Nyt lauma toimii jälleen kuin yhtenä perheenä. Uros on ottanut paikkansa lauman puolustajana ja emo luottaa pentunsa sen hoitoon.

Pentuja uusi leikkitoveri kiinnostaa suunnattomasti. Seitsemän kuukauden ikäisinä ne harjoittelevat leijonan tavoille painien, väijyen ja kiipeillen. Meno tarhassa on vauhdikasta, kun emo ja uros juoksevat vuorotellen karkuun lähes kolmekymmenkiloiset rasavillit perässään. Uros antaa pentujen kiipeillä selässään, mutta komentaa niitä kauemmas ruokailun tai nokosten ajaksi. Lauman vanhan naaraan on nähty opettavan pennuille saalistustaitoja.

Urosleijona on ollut aiemminkin hyvä isä pennuilleen. Se kuuluttaa lauman reviiriä kumeilla bassokarjahduksillaan, merkitsee rajat virtsallaan ja pitää valppaasti silmällä mahdollisia uhkia. Naarasleijonalle pennut ovat ensimmäiset ja tässä uudessa tilanteessa sen suhtautumista urokseen jännitettiin, mutta yhdistäminen sujui ilman rähinöitä.

Erittäin uhanalaiseen leijonan alalajiin kuuluvat pennut saavat aikuistuttuaan uuden kodin toisesta eläintarhasta. Naaraspuoliset sisarukset matkustavat usein samaan paikkaan jatkamaan sukuaan. Aasianleijonia elää Luoteis-Intiassa vain noin 350 yksilöä ja eläintarhojen aasianleijonakantaa pyritään kasvattamaan turvaksi alalajin säilymiselle.

Lue lisää aasianleijonista.

Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta: Lepakoista löydetty vaarallisia bakteereja

Suomalaisen yhteistutkimushankkeen tutkijat ovat ensimmäisinä maailmassa löytäneet lepakoista ihmisille hengenvaarallisia bakteereja. Suomessa lepakot eivät kuitenkaan aiheuta merkittävää vaaraa, sillä lepakoiden koskettamiseen johtavat tilanteet ovat hyvin harvinaisia.

Suomen yleisimmistä lepakkolajeista löytyy useita mahdollisia taudinaiheuttajia. Helsingin yliopiston biotieteiden laitoksella toimivan dosentti Arto Pulliaisen tutkimusryhmän tulokset osoittavat, että Suomessa ja Brittein saarilla elävät lepakot kantavat Bartonella mayotimonensis -bakteeria. Juuri tämän bakteerilajin on aiemmin Yhdysvalloissa raportoitu aiheuttavan ihmisissä tappavaa infektiotautia. Bartonella mayotimonensis -diagnooseja ei ole vielä tehty Suomessa.

– Maailman kaikista nisäkäslajeista jopa viidennes on lepakoita. Suomessa pääosin yöllä liikkuvien lepakoiden lukumäärät tulevatkin monelle yllätyksenä. Esimerkiksi pohjanlepakko on yhtä yleinen kuin peippo, joka puolestaan on yksi Suomen yleisimmistä lintulajeista lähes kymmenen miljoonan pesivän parin määrällä. Lepakot ovat pitkäikäisiä ja liikkuvat aktiivisesti laajalla alueella, joten ne voivat levittää tehokkaasti erilaisia taudinaiheuttajia, Arto Pulliainen toteaa.

Lepakkohysteriaan ei aihetta

Vaikka lepakot kantavatkin taudinaiheuttajia, Suomessa lepakot eivät ole merkittävä vaaratekijä ihmisille. Fyysiseen kontaktiin johtavat kohtaamiset ovat harvinaisia, ja paksut nahkakäsineet riittävät suojaksi, jos pitää siirtää esimerkiksi sisätiloihin päätynyt lepakko ulos. Kontaktia lepakoiden ulosteisiin ja ulkoloisiin, kuten kirppuihin, täikärpäsiin ja luteisiin, tulisi välttää.

Lepakot ovat hyödyllisiä

– Olemme riippuvaisia lepakoista. Lepakoilla on merkittävä rooli maapallon ekosysteemin toiminnassa hyönteisten määrän rajoittajina, kukkien pölyttäjinä ja siementen levittäjinä. Myös maa- ja metsätalous ovat riippuvaisia lepakoista, koska ne pitävät tuholaishyönteiset tehokkaasti kurissa, kertoo projektissa mukana ollut Turun yliopiston tutkija Eero Vesterinen.

Arto Pulliaisen ryhmä jatkaa tutkimustyötä kansallisten ja kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa uusien taudinaiheuttajien tunnistamiseksi. Ryhmä tutkii myös lepakoiden immuunipuolustusmekanismeja.

– Merkittävä osa tutkimustyöstä keskittyy uuteen mikrobien toksiiniryhmään, jonka olemme juuri löytäneet Bartonella-tutkimuksissamme, kertoo Pulliainen.

Tutkimustulokset on julkaistu epidemiologian alan johtavassa julkaisusarjassa Emerging Infectious Diseases. Tutkimuksessa oli mukana tutkijoita Helsingin ja Turun yliopistoista.

Ville Veikkolainen, Eero J. Vesterinen, Thomas M. Lilley, and Arto T. Pulliainen. Bats as Reservoir Hosts of Human Bacterial Pathogen, Bartonella mayotimonensis. Emerging Infectious Diseases. Volume 20, Number 6—June 2014.

Valmisbetonitehdasympäristö sopii lepakoille

Pohjanlepakko

Pohjanlepakko, rengastettu

Rudus Oy:n Varsinais-Suomessa sijaitsevalla valmisbetonitehtaalla tehty tutkimus paljasti, että suuri joukko lepakoita viihtyy betonitehdasalueella. 

Ruduksen tehtaiden luonnon monimuotoisuutta alettiin kartoittamaan vuonna 2013. Keväällä 2014 Satakunnassa sijaitsevalta tehtaalta löytyi pohjanlepakoiden talvehtimispaikka ja Varsinais-Suomessa sijaitsevalta tehtaalta merkkejä siitä, että alueella saattaisi olla kesäisin saalistavia lepakoita. Tehtaiden henkilökunnalla ei ollut aiempia havaintoja lepakoista. Kesällä 2014 suoritetun automaattidetektoritutkimuksen tulokset yllättivät sekä tutkijan että henkilökunnan. Turun yliopiston lepakkotutkija FT Thomas Lilley kertoi havainneensa vastaavia pohjanlepakkomääriä harvoin tutkimuskohteissaan. Merkittävää tutkimuksessa on se, että piha-alueella saalistusta harjoittelevista poikasista voi päätellä, että myös pohjanlepakoiden lisääntymisalue on lähellä, vaikkei sitä ole vielä paikannettu. Valmisbetonitehdasalueilla elävät lepakot eivät siis häiritse betonituotantoa, eivätkä ilmeisesti häiriinny betonituotannosta.

Vaativat kriteerit täyttäviä talvihorrostus-, saalistus- ja lisääntymispaikkoja voi siis löytyä myös teollisuusalueilta. Lepakot ovat elinympäristöjensä suhteen yhtä aikaa hyvin vaativia ja toisaalta vähään tyytyväisiä. Vaatimuksia lepakoilla on horrostuksen aikana lämpötilan ja ilman kosteusprosentin suhteen sekä aktiivikaudella sopivien saalistuspaikkoihin liittyen, mutta kun nämä  tarpeet toteutuvat, aivan vieressä tapahtuva teollinen toiminta ei niitä häiritse. Lepakkotutkimukset jatkuvat Ruduksen tehdasalueilla ensi keväänä, sillä lepakot ovat siirtymässä paraikaa talviunille.

Lepakot ja luonnon monimuotoisuus huomioon suunnittelussa

Rudus järjesti keväällä 2014 yhteistyössä Suomen Lepakkotieteellisen yhdistyksen sekä Aalto-yliopiston Arkkitehtikillan  kanssa lepakkopönttösuunnittelukilpailun opiskelijoille. Tavoitteena oli välittää tutkijoiden tietoa lepakoista ja lisätä opiskelijoiden tietoisuutta luonnon monimuotoisuuden huomioimisesta suunnittelussa. Suunnittelukilpailussa materiaalina oli betoni, sillä tiedossa oli että lepakot ovat mieltyneet betoniin pesämateriaalina. Kilpailun voitti maisema-arkkitehtiopiskelija Säde Palmu lepakkolieriösuunnitelmallaan. Muualla Euroopassa betoniset lepakkopöntöt ovat jo osa rakennettua ympäristöä.

Merimaailma Sea Lifen mysteeriruutanat siirtyivät Kotkaan

15675595656_1102487584_z
Syksyllä 2012 Sea Life sai harvinaislaatuisen avunpyynnön Keravalta, kun satunnainen ohikulkija oli hämmästyksekseen huomannut Volmari Iso-Hollon patsaan vesialtaaseen ilmestyneen suurehkon kalaparven. Oli sanomattakin selvää, että kalat eivät olisi selvinneet patsaan altaassa kovin pitkää aikaa ilman ruokaa ja suojaa.

Mysteeriksi jääneet ruutanat

Sea Lifen akvaristitiimi lähti paikalle katsomaan kaloja, jotka tunnistettiin nopeasti lampiruutanoiksi. Kalat pyydystettiin altaasta ja kuljetettiin Merimaailma Sea Lifeen, jossa ne sijoitettiin kotimaan osastolle. Koskaan ei kuitenkaan selvinnyt, miten ruutanat olivat keravalaisaltaaseen päätyneet. Ilmeisesti kyseessä oli jonkin sortin pila.

Suihkulähteestä lasten suosikeiksi

Sea Lifessa ruutanat oppivat nopeasti täysihoitolan tavoille: kun altaan äärellä seisoi asiakas, ruutanat ampaisivat pinnan tuntumaan aukomaan suutaan. Akvaariossa järjestettäviin lasten synttärijuhliin kuuluu ohjelmanumerona kalojen ruokinta kalanruokapelleteillä, joten ruutanat oppivat nopeasti, miten ruokaa kannattaa lapsilta kerjätä.

Marraskuussa merimaailman pitkään palvelleella kotimaan osastolla aloitettiin kuitenkin purkutyöt, koska tilaan on määrä avata uusi, helmikuussa valmistuva näyttely. Remontin vuoksi ruutanat uhkasivat jälleen jäädä kodittomiksi. Onneksi kotimaisten kalojen esittelyyn erikoistunut Kotkan Maretarium lupasi kuitenkin tarjota mysteeriruutanoille uuden kodin. Kalojen Suomen kiertue jatkui siis Keravan ja Helsingin jälkeen Kotkan vesille.

RUUTANA  (Carassius carassius)

Ulkonäöltään ruutana on kuin kultakalan vaatimattomampi maatiaisserkku. Yhdennäköisyys selittyy läheisellä sukulaissuhteella, sillä kumpikin kala kuuluu Carassius-sukuun. Nuorempana väritön ruutana saa aikuistuessaan kylkiinsä kauniin kuparin- tai kullanhohteen – aivan kuten kultakalakin.

Suomessa ruutanaa tavataan kaikkialla rannikolla ja sisävesissä aina Sodankylän ja Kittilän korkeudelle saakka.  Ruutana on todellinen selviytyjä, joka menestyy monenlaisissa elinympäristöissä, jopa pohjaan asti jäätyvissä lammikoissa. Tällöin ruutanan pitää kuitenkin pystyä kaivautumaan pohjamutaan, mitä se ei pystyisi suihkulähteessä tekemään.


Kirjaimellisesti kännikala

Kun talvisen jääkannen alle jääneestä vedestä on loppunut kaikki happi, muista kaloista poiketen ruutana selviää erikoisen, alkoholikäymiseen perustuvan aineenvaihduntansa avustamana. Talveen valmistautuminen alkaa jo syksyllä, jolloin ruutana alkaa varastoida maksaansa glykogeenia, joidenkin eläinten käyttämää varastohiilihydraattia. Tankkauksen seurauksena ruutanan maksa kasvaa jopa 15 prosenttiin kalan ruumiinpainosta.

Talven tullen ruutana saa energiaa elintoimintojensa ylläpitämiseen hajottamalla hitaasti glykogeenivarastoja maksastaan. Glykogeeni hajoaa ensin rypälesokeriksi, sitten välivaiheiden kautta puhtaaksi etyylialkoholiksi. Talvella ruutanan elimistön alkoholipitoisuus voikin nousta jopa yli kahden promillen.

Energiantuotantotapana alkoholikäyminen on hidas, mutta se toimii täysin ilman happea. Eikä ruutana kovin paljon energiaa talvella kulutakaan, sillä vaihtolämpöisenä eläimenä se ei talvella liiku oikeastaan ollenkaan. Hengissä pysymiseen riittää siis hyvin peruselintoimintojen käyttämä energia.

Ruutanoiden sielunelämään paneutuneet suomalaisbiologit ovat laskeneet, että hehtaarin suuruisessa lammessa voi elää jopa 300 000 ruutanaa. Tämä kalamäärä tuottaa kotilampeensa talven aikana 15 kiloa puhdasta etanolia, sillä ruutanat erittävät alkoholin ulos kidusten kautta suoraan ympäröivään veteen.

 

Pohjoismaiden uhanalaisimman linnun kanta elpymässä

8f6e5c04396fe825_800x800ar

Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteinen kiljuhanhikanta romahti 1900-luvun aikana tuhansista pesivistä pareista noin pariinkymmeneen. Pitkään sukupuuton partaalla olleen lajin pohjoismainen kanta on kuitenkin viime vuosina osoittanut varovaisia elpymisen merkkejä 30 vuotta sitten aloitetun sinnikkään suojelutyön tuloksena.

Nykyisin kiljuhanhia tapaa Suomessa varmimmin Perämeren rannikolla kevätmuuton aikaan. Käytännössä koko pohjoismainen kiljuhanhikanta pysähtyy tuolloin Liminganlahden ja Hailuodon seudun merenrantaniityille tankkaamaan ennen muuttomatkan viimeistä etappia kohti Norjassa sijaitsevia pesimäalueita.

”Kiljuhanhen pesintä varmistettiin edellisen kerran Suomessa vuonna 1995, mutta lajin palaaminen vakituiseen pesimälajistoomme on toiveissa, jos Norjan pesimäkanta jatkaa elpymistään kuten nyt näyttää. Sata vuotta sitten kiljuhanhi oli Tunturi-Lapin yleisin hanhilaji, ja edelleen Suomessa on tarjolla runsaasti sille sopivaa pesimäympäristöä”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Viime vuosina kevätmuutolla havaittujen kiljuhanhien määrä on ollut lievässä mutta tasaisessa kasvussa. WWF:n kiljuhanhityöryhmän vuonna 1985 Oulun seudulla aloittaman keväisen kiljuhanhitarkkailun seuranta-aineisto on pisin ja kattavin havaintosarja lajista koko maailmassa. Kun huonoimmillaan vuonna 2004 kiljuhanhia havaittiin vain 6 yksilöä, keväällä 2014 lintuja laskettiin jo 54. Edellisen kerran vastaavia määriä havaittiin 1990-luvun alkuvuosina.

”Oleellinen tekijä kannan kääntämisessä kasvuun on ollut tutkimuksen tuloksena saatu oivallus, että pesinnässään onnistuneet kiljuhanhiparit valitsevat syysmuutolla turvallisemman muuttoreitin”, Tolvanen sanoo.

Kiljuhanhen suurin uhka on liiallinen metsästys levähdys- ja talvehtimisalueilla. Myös maatalous, merenrantaniittyjen umpeenkasvu, huonosti sijoitettu tuulivoimarakentaminen ja muut maankäytön muutokset uhkaavat lajia.

”Kiljuhanhen pelastamiseksi sukupuutolta tarvitaan yhtä aikaa sekä kansainvälistä yhteistyötä että toimia valtiollisella, paikallisella ja henkilökohtaisella tasolla. Kiljuhanhen suojelemiseksi tehtävä työ hyödyttää samalla monien muiden lajien ja luontotyyppien suojelua”, Tolvanen sanoo.

Lajin suojelua ja tutkimusta Suomessa koordinoi vuonna 1984 perustettu WWF:n kiljuhanhityöryhmä, jossa ovat edustettuina keskeiset viranomaiset ja järjestöt. Työryhmä perustettiin 30 vuotta sitten Juha Markkolan yhdessä Eino Merilän Pekka Niemisen ja Matti Tynjälän kanssa tekemästä aloitteesta. Markkolalle myönnettiin tänään juhlavuoden kunniaksi järjestettävässä seminaarissa BirdLifen kultainen ansiomerkki mm. ansiokkaasta työstään kiljuhanhen pelastamiseksi.

”Kun 1980-luvun alussa kehittelin ajatusta kiljuhanhen suojelun organisoinnista, en olisi arvannut, kuinka kauan menee siihen, että Pohjoismaiden kanta lähtee nousuun. Kärsivällisyys kuitenkin kannatti. Kiljuhanhen esimerkki antaa toivoa muidenkin muuttavien lintulajien suojelulle”, Markkola sanoo.

BirdLife Suomi: Laulujoutsenia laskettiin ennätysmäärä

BirdLife Suomen viime viikonloppuna järjestämässä Joutsenbongauksessa havaittiin yhteensä noin 57 600 laulujoutsenta. Joutsenhavaintoja kertyi yhteensä 3 300, ja niitä saatiin koko maasta Ahvenanmaalta Enontekiölle. Syksyinen joutsenkantamme selvitettiin nyt kolmannen kerran. Viime syksynä Joutsenbongauksessa havaittiin noin 52 200 laulujoutsenta ja edellisenä syksynä 46 700 yksilöä.

Eniten laulujoutsenia havaittiin Pohjanmaalla ja Hämeessä. Pohjois-Pohjanmaalla laskettiin noin 8 400 laulujoutsenta ja yli 5 000 yksilön päästiin myös Pirkanmaalla, Suomenselällä ja Keski-Pohjanmaalla. Itäisestä Suomesta joutsenia löydettiin selvästi viime vuotta vähemmän. Lapista (2 600 yksilöä) joutsenet ovat suureksi osaksi jo lähteneet ja toisaalta esimerkiksi Uudellemaalle (3 200) lajin pääjoukot saapuvat vasta myöhemmin syksyllä.

Suomen kunnista Hämeenlinnassa ja Uudessakaarlepyyssä havaittiin vähintään 1 500 joutsenta. Tuhannen linnun raja ylitettiin myös Alavudella, Kouvolassa, Kokkolassa, Lumijoella, Oulussa, Sastamalassa ja Torniossa. Suurimmat yksittäiset kerääntymät havaittiin Oulun Oulunsalossa (noin 1 000 yksilöä), Vaasan Söderfjärdenillä (799) ja Uudenkaarlepyyn Munsalassa (726).

BirdLife Suomi arvioi tulosten perusteella, että laulujoutsenen syyskanta kasvaa edelleen ja lienee nyt noin 70 000 yksilöä. Syyskanta muodostuu meillä pesivistä pareista ja niiden poikasista, pesimättömistä esiaikuisista linnuista ja Suomen kautta muuttavista Venäjän joutsenista. Tänä vuonna laulujoutsen on BirdLifen vuoden lintu, jonka pesimäkannan suuruus pyritään selvittämään tarkasti.

 

LISÄTIETOJA

Luonto-Liitto: Oikeus olla susi – kaksikymmentä vuotta sudensuojelua

Kaksikymmentä vuotta sitten ryhmä aktiivisia opiskelijoita ja opettajia päätti, että suden huonolle asemalle Suomessa on tehtävä jotain. Ryhmä halusi vaikuttaa susipolitiikkaan ja ottaa osaa petokeskusteluun.

FT, ympäristöfilosofian dosentti Leena Vilkka oli mukana perustamassa ryhmää vuonna 1994.

“Halusimme konkreettista toimintaa susien puolesta. Luonto-Liitto näytti vihreää valoa, ja susiryhmä syntyi. Sama palo on toiminnassa edelleen, sudet on pelastettava. Susiryhmä on antanut monelle nuorelle ja vanhemmallekin väylän edistää susien suojelua ja kartuttaa omaa tietämystään sudesta biologisena ja kulttuurisena eläimenä. Suteen symboloituu koko suomalainen luonnonsuojelu, uhanalaisen luonnon puolesta on toimittava”, Vilkka sanoo. 

Luonto-Liiton susiryhmä on kaksikymmenvuotisen taipaleensa aikana toiminut monipuolisesti Suomen suurpetojen puolesta. Erityisesti ryhmä on keskittynyt suojelemaan sutta, jonka olemassaolo on ollut maassamme jatkuvasti uhattuna. 

Susiryhmän kampanjointi on johtanut metsästysrikollisuuden tunnustamiseen yleisesti laajaksi ongelmaksi. Vuonna 2011 rikoslakiin saatiin kirjaus törkeästä metsästysrikoksesta.

Susiryhmän olemassaolon aikana Suomen susikanta on kokenut sekä lupaavaa kasvua että dramaattisen romahduksen, josta kanta ei ole edelleenkään toipunut. Merkittävimpänä syinä susikannan taantumaan ovat laajalle levinnyt metsästysrikollisuus sekä Suomen petopolitiikka, joka mahdollistaa lailliset kaatoluvat uhanalaiselle sudelle.
 
“Suomen susien tulevaisuuden kannalta eletään ratkaisevia aikoja, sillä maa- ja metsätalousministeriö valmistelee uutta susikannan hoitosuunnitelmaa. Siihen on saatava selkeitä kirjauksia Suomen heikon susikannan pelastamiseksi. Metsästysrikollisuuden ehkäisemiseen ja petokonfliktien ratkaisukeinoihin on paneuduttava entistä lujemmin”, sanoo Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtaja Tea Tawast.

20-vuotias susiryhmä juhlii Tavastialla 

Pyöreiden vuosien täyttämistä juhlistetaan tukikonsertilla torstaina 30. lokakuuta Tavastia-klubilla Helsingissä. Konsertissa esiintyvät Hexvessel, Horse Latitudes, Caskets Open ja Kaleidobolt. 

Tukikonsertin tuotto käytetään suoraan sudensuojelutoimintaan. Tällä hetkellä susiryhmä toimii aktiivisesti salametsästystä vastaan Salakaadot seis -kampanjallaan, minkä lisäksi toiminnassa keskitytään erityisesti rakentavan susipolitiikan edistämiseen sekä vaikutustyöhön lasten ja nuorten parissa.

Susiryhmän toimintaa voi tukea myös tekemällä esimerkiksi pääsylipun hinnan suuruisen lahjoituksen. Ohjeet lahjoituksen tekemiseen löytyvät susiryhmän verkkosivustolta.

Susiryhmä kiittää konsertin järjestämisessä erityisesti yhteistyökumppaninaan toiminutta Stupido Records & Bookingia.

www.luontoliitto.fi/susiryhma
www.salakaadotseis.fi

:KATSO VIDEO: San Diegon eläintarhassa oranginpoikasen yksivuotissynttärit

orangutans-Indah-Aisha

San Diegon eläintarhassa viietetään apinatalon nuorimman asukkaan yksivuotissyntymäpäivää. Aishaksi nimetty oranginpoikanen on kävijöiden suosikkeja maailman kuudenneksi suurimmassa eläintarhassa.

Vaikka suurin osa Aishan ravinnosta on vielä äidinmaitoa, se on jo saanut ensimmäiset hampaansa ja kokeilee myös kiinteää ravintoa.

– Se laittaa kaiken suuhunsa, kaikkea pitää maistaa. Ihan niinkuin yksivuotias ihmislapsikin, kertoo eläintarhan apinatalon eläinhoitaja Julie Krajewski.

Orangit varttuvat verrattain hitaasti ja elävät pitkään. Ne pysyttelevät emonsa kanssa noin seitsemänvuotiaiksi ja voivat elää liki 60-vuotiaiksi.

WWF: Tiikerien ja lumileopardien tarkka määrä uhkaa jäädä ikuiseksi mysteeriksi Himalajalla

Useat Himalajan vuoristossa elävät nisäkkäät ovat vaarassa hävitä, ennen kuin niiden populaatioiden kokoa on ehditty kunnolla selvittää. Maailman ankarimmissa olosuhteissa tähän asti selvinneistä isoista nisäkkäistä vaarassa ovat muun muassa uhanalaiset tiikeri ja lumileopardi. Myös kauluskarhun, intiansarvikuonon ja kultapandan populaatiot ovat vaarantuneita. Isoja nisäkkäitä häviää etenkin salametsästyksen ja elinympäristöjen muutosten ja tuhoutumisen takia.

Himalajan alue on luonnon monimuotoisuuden kannalta erittäin arvokas. Esimerkiksi Himalajalla sijaitseva Bhutan on ainoa paikka maailmassa, jossa lumileopardit ja tiikerit elävät samoilla elinalueilla.

Arviot lumileopardien määrästä vaihtelevat 3500 ja 7500 yksilön välillä. Lajin tutkiminen on erittäin aikaa vievää, sillä se on arka ja elää useiden tuhansien metrien korkeudella vaikeakulkuisessa vuoristossa.

Myös tiikeripopulaatioiden laskentojen kanssa on jo kiire. Villien tiikerien määrä on vähentynyt dramaattisesti: hieman yli sadassa vuodessa tiikerien määrä on laskenut 97 prosentilla maailmassa. Koko maailmassa tiikereitä arvellaan elävän villeinä enää noin 3200 yksilöä.

WWF laskee tiikerien lukumääriä parhaillaan yhdeksässä maassa. Laskennat tehdään pääosin riistakameratutkimuksina, joka on aikaa vievää ja kallista.

”Esimerkiksi Bhutanissa WWF tekee parhaillaan historian ensimmäisiä tiikeri- ja lumileopardikartoituksia yhdessä valtion kanssa. Tutkimus on tärkeää, jotta voimme seurata populaatioiden kehitystä ja kohdentaa suojelutoimet juuri oikeille alueille. Myös Suomen ulkoasianministeriö tukee lajien määrien kartoitusta WWF:n kautta”, sanoo WWF Suomen ohjelmapäällikkö Anne Tarvainen.

Yksi suurimmista uhista lajeille on salametsästys. Tiikereitä ja lumileopardeja metsästetään etenkin niiden turkkien, luiden ja hampaiden takia.

Myös muita Himalajan vuoristo- ja tasankoalueilla eläviä isoja nisäkkäitä uhkaa populaatioiden nopea kutistuminen. Sarvikuonoja tapetaan yksinomaan niiden sarvien takia. Kauluskarhuja metsästetään ja vangitaan etenkin niiden sappinesteen takia. Vanhojen uskomusten mukaan karhun sappinesteen uskotaan parantavan monenlaisia vaivoja. Uhanalaisten lajien ruumiinosat ovat haluttuja etenkin Aasian markkinoilla, jossa uskomukset niiden parantavista ja onnea tuottavista vaikutuksista elävät edelleen sitkeinä.

Salametsästyksen lisäksi lajeja uhkaa Himalajalla ilmastonmuutoksen myötä muuttuva elinympäristö, elinkelpoisten alueiden pieneneminen ja saaliseläinten määrien väheneminen. Tämän takia on tärkeää, että kehitysyhteistyöhankkeissa ei keskitytä vain lajien määrän arviointiin vaan myös vaihtoehtoisten toimeentulomuotojen kehittämiseen ja poliittiseen vaikuttamistyöhön.

”Monissa Himalajan maissa lumileopardin elinaluetta kaventaa etenkin kaivostoiminta. Esimerkiksi Bhutanissa lajin selviytymismahdollisuudet ovat kuitenkin hyvät, sillä maan pinta-alasta yli puolet on suojeltu, eivätkä kaivokset uhkaa lajien elinalueita”, Tarvainen kertoo.

Esimerkkejä Himalajalla elävistä uhanalaisista lajeista:
Populaation koko:
Tiikeri Panthera tigris  (erittäin uhanalainen) arviolta 3200 koko maailmassa
Lumileopardi Uncia uncia  (erittäin uhanalainen) arviot vaihtelevat 3500 – 7500 välillä
Kauluskarhu Ursus thibetanus (vaarantunut) joitain tuhansia Himalajan alueella
Intiansarvikuono Rhinoceros unicornis (vaarantunut) alle 3000 koko maailmassa
Kultapanda Ailurus fulgens (vaarantunut) arviolta alle 10 000 koko maailmassa

Lisätiedot:

Katso WWF:n laskurista, kuinka paljon tiikereiden määrä on vähentynyt syntymäsi jälkeen: wwf.fi/tuplataantiikerit

Väitös biologian alalta: Uhanalaisen saimaannorpan perimä köyhtyy edelleen

Valtonen_Mia

Filosofian maisteri Mia Valtonen

Filosofian maisteri Mia Valtonen tutki väitöskirjassaan uhanalaisen saimaannorpan perinnöllisen monimuotoisuuden ajallista vaihtelua ja alueellista jakautumista. Tutkimuksessa selvisi, että noin 300 yksilön saimaannorppapopulaation perinnöllinen monimuotoisuus on erittäin alhainen ja näyttää alenevan edelleen. Lisäksi kanta on jakautunut pieniin osakantoihin, joiden välinen muuttoliike on hyvin vähäistä. Tutkimuksessa kehitettiin menetelmä, jonka avulla saimaannorppayksilöt voidaan tunnistaa DNA-näytteestä, ja osoitettiin, että poikaspesäpaikoilta kerätyt istukat soveltuvat populaation geneettiseen seurantaan.  Tutkimusta varten analysoitiin kuolleina löydettyjen saimaannorppien kudosnäytteitä ja poikaspesäpaikoilta kerättyjä istukoita sekä vertailunäytteitä itämeren- ja laatokannorpista.

Perinnöllinen monimuotoisuus hylkeistä alhaisin

Norpat saapuivat Itämeren altaaseen jääkauden jälkeen, ja niitä jäi saarroksiin maankohoamisen seurauksena syntyneisiin järviin, kuten Saimaaseen ja Laatokkaan. Tutkimus osoitti, että saimaannorppa on menettänyt valtaosan alkuperäisestä perinnöllisestä muuntelustaan lähes 10 000-vuotisen eristyneisyytensä aikana. Viime vuosisadalla ihmisen toiminnasta, kuten metsästyksestä, kalastuksesta ja elinympäristön pilaantumisesta, aiheutunut kannan romahdus on edelleen köyhdyttänyt perimää.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että saimaannorpan perinnöllinen monimuotoisuus on alhaisempi kuin millään muulla hyljepopulaatiolla maailmassa ja että muuntelu vähenee edelleen. Sitä vastoin laatokannorppa, jonka yksilömäärä on yli kymmenkertainen saimaannorppaan verrattuna, on säilyttänyt geneettisen monimuotoisuutensa lähes yhtä korkealla tasolla kuin merinorpat. Tulokset perustuvat saimaan-, laatokan- ja itämerennorpan mitokondrio- ja mikrosatelliitti-DNA:n muuntelun mittaamiseen.

Eriytyneet populaatiot eivät sekoitu

Väitöskirjatutkimuksessa havaittiin merkittävää perinnöllistä eriytymistä saimaannorpan lisääntymisalueiden välillä, eli kanta on pirstoutunut pienempiin osakantoihin. Tämä on yllättävä havainto, sillä norppa on liikkuvainen nisäkäs ja etäisyydet Saimaalla ovat varsin lyhyitä verrattuna meriympäristöön, missä tuhansien kilometrien etäisyydellä sijaitsevien norppakantojen välillä on havaittu vain heikkoa eriytymistä.

Saimaannorppakannan jakautuminen pieniin osakantoihin johtuu elinympäristön pirstoutuneisuudesta, kannan pienuudesta ja norppien käyttäytymispiirteistä. Naarasnorpat ovat erittäin paikkauskollisia ja jäävät lisääntymään synnyinalueelleen. Urosten muuttoliikettä tapahtuu enemmän, muttei kuitenkaan riittävästi ylläpitämään kannan geneettistä yhtenäisyyttä.

MKK_7118_JPG

Saimaannorppa Kuva: Mervi Kunnasranta

Istukka paljastaa kuutin DNA:n

Geneettisten menetelmien ja näytteiden, joita voidaan kerätä pyydystämättä tai edes näkemättä eläintä, käyttö helpottaa harvalukuisten, piilottelevien ja uhanalaisten lajien seurantaa. Tutkimuksessa kehitettiin saimaannorpalle geneettinen yksilöiden tunnistusmenetelmä. Lisäksi testattiin poikaspesäpaikoilta kerättyjen istukoiden käyttökelpoisuutta geneettisen informaation lähteenä.

Osoittautui, että kuutin DNA voidaan luotettavasti eristää napanuorasta, ja näin olleen istukka toimii kuutin DNA-näytteenä. Verrattaessa myöhemmin tavattavan yksilön DNA-näytettä istukkanäytteisiin voidaan saada selville yksilön syntymäpaikka ja siten tietoa sen levittäytymisestä synnyinpaikaltaan.

Siirtoistutukset lisäisivät geenivirtaa

Perinnöllinen monimuotoisuus kuvastaa eliöiden kykyä sopeutua ympäristömuutoksiin. Pienet ja pirstoutuneet populaatiot menettävät perinnöllistä muuntelua nopeammin kuin suuret, yhtenäiset kannat. Saimaannorpan kannalta huolestuttavinta on se, että pieni kanta on jakautunut vielä pienempiin osakantoihin ja että geneettinen muuntelu näyttää vähenevän edelleen.

Paras keino ehkäistä saimaannorpan perimän köyhtymistä on saada kanta voimakkaaseen kasvuun. Lyhyen aikavälin toimenpiteenä tulisi myös harkita saimaannorppien siirtoistutuksia geenivirran lisäämiseksi Saimaan eri alueiden välillä. Geneettisten menetelmien merkitys norppakannan seurannassa ja suojelutoimien vaikutusten arvioinnissa korostuu tulevaisuudessa.

Filosofian maisteri Mia Valtosen väitöskirja Conservation Genetics of the Saimaa Ringed Seal – Insights into the History of a Critically Endangered Population (Saimaannorpan suojelugenetiikka – näkökulmia äärimmäisen uhanalaisen populaation historiaan) tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä on professori Craig Primmer Turun yliopistosta ja kustoksena apulaisprofessori Tommi Nyman Itä-Suomen yliopistosta.

Väitöskirja on luettavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-1583-2