Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Suomen Mehiläishoitajain Liitto ry: Ampiaisista on riesaa loppukesällä – opettele erottamaan mehiläisestä

ampparipesä – Kopio

Ampiainen on selvästi kelta-mustaraidallinen. Se on hoikka ja karvaton.

Ampiaiset voivat nyt hakeutua grillatun makkaran kimppuun tai pyöriä mehu- tai olutlasin ympärillä. Kesän aikana pesät ovat kasvaneet, ja loppukesällä tai alkusyksystä työläisampiaisista tulee kodittomia ja nälkäisiä. Tällöin ampiaiset pörräävät joskus myös ihmisten häiriöksi. 

Ampiainen ja mehiläinen menevät monilla sekaisin: ne ovat suunnilleen samankokoisia, lentäviä ja usein raidallisia ötököitä. Oikea tunnistaminen olisi kuitenkin tärkeää esimerkiksi silloin, jos pörriäisistä halutaan eroon.

Erota ampiainen mehiläisestä

Ampiainen on hoikka ja karvaton, mehiläisessä taas on hieman karvaa. Ampiaisella on selkeä kelta-musta raidoitus. Ampiaiset rakentavat pallomaisia, usein harmaita pesiä, mutta mehiläiset eivät sellaisia tee.  Mehiläisiä ei myöskään yleensä kiinnosta esimerkiksi ihmisten ruokalautaset.

Mehiläinen ei ole innokas pistämään ihmistä, ja se kuolee itse pistämisen jälkeen. Ampiainen voi pistää useita kertoja.

Ampiaispesiin havahdutaan usein loppukesästä, kun pesän pörrääjien määrä on kasvanut suureksi. Jos pesästä ei ole ihmisille tai kotieläimille vaaraa, niin pesälle ei tarvitse tehdä mitään. Pesä kuolee joka tapauksessa ennen talvea, ja vain ampiaiskuningatar talvehtii.

Kuningatarkaan ei jää pesään, eivätkä ampiaiset yleensä tee seuraavana vuonna pesää samaan paikkaan. Tyhjenneen pesän voi siis poistaa syksyllä huoletta.

ohdake

Mehiläisessä on yleensä oranssit raidat, eivätkä raidat ole kovin selvärajaisia. Mehiläisen keskivartalossa on karvoitusta. Kuvan mehiläisellä on kerättynä siitepölyä takajalkoihin, ja se näkyy vaaleina palloina.

Ihmisten ruoka kiinnostaa pesän hajottua

Ampiaisten tunkeilua ihmisten ruokien kimppuun lisää se, että pesän hajottua ampiaiset eivät enää saa toukkien tuottamaa makeaa nestettä.

Ampiaiset vievät toukilleen mm. muita hyönteisiä. Siksi ampiainen on kotipuutarhassa hyödyllinen, sillä se käyttää ravinnokseen myös tuhohyönteisiä. Pölyttäjänä ampiaisen merkitys on pieni, vaikka aikuiset ampiaiset pitävätkin medestä ja muista vastaavista nesteistä. Siksi niitä voi kiehtoa myös esimerkiksi avattu olutpullo.

Jos ampiainen istuu ruokapöytään, niin sitä ei kannata ryhtyä huitomaan. Huitominen voi voi saada ampiaisen pistämään. Parempi on vetäytyä hieman kauemmaksi ja odottaa ampiaisen poistumista.

Mehiläistarhaaja ei ole ampiaisten hävittämisen ammattilainen

Ampiaisiin liittyvät puhelut ovat tuttuja monille mehiläistarhaajillekin. Jotkut heistä suostuvat esimerkiksi pientä korvausta vastaan auttamaan häiriöksi olevan ampiaispesän hävittämisessä. Toiset taas voivat lainata mehiläishoitohaalarinsa ja antaa neuvoja, jotta ampiaisista häiriintynyt voi hävittää pesän itse turvallisesti.

Mutta mehiläistarhaaja on ennen kaikkea mehiläisten ammattilainen. Ampiaiset ovat tarhaajan näkökulmasta täysin eri asia. Ampiaispesien hävittämisen ammattilaisia ovat tuholaistorjujat.

Lisätietoja:

Tunnista ampiainen, mehiläinen ja kimalainen

WWF: Saimaannorppa voidaan parhaiten pelastaa yhteistyöllä

”Uhanalaisen saimaannorpan suojeluun löydetään parhaat keinot, kun niitä ovat miettimässä laajasti kaikki asiasta kiinnostuneet tahot. Keskustelua on käytävä tieteellisen tiedon pohjalta, ei tunnepitoisesti”, sanoi WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder Saimaan alueen kalastajien norppakokouksessa Savonlinnassa tiistaina.

WWF Suomen mielestä maa- ja metsätalousministeriön aikoinaan perustama, laaja-alainen norppatyöryhmä on paras paikka ratkaisujen etsimiseen.

”Työryhmä sai Sirkka-Liisa Anttilan ministerikaudella aikaan hyviä suojelutuloksia, ja ministeri Orpon olisikin pikaisesti kutsuttava se jälleen koolle”, pääsihteeri Rohweder sanoi.

”Ainoan kotoperäisen nisäkkäämme saimaannorpan suojelu on Suomen vastuulla ja meidän tulee olla norpasta ylpeitä. Halua suojeluun on valtavasti Saimaan alueella. Tästä kertoo muun muassa se, että WWF:n Olen norpan ystävä – en kalasta verkoilla  -diplomeja on tilattu runsaan kuukauden aikana jo yli 200 kappaletta”, pääsihteeri Rohweder kertoi.

”Vankka käsitykseni on myös, että norpan esiintyminen Saimaalla tuo monille mökkiläisille iloa ja lisää merkittävästi heidän viihtymistään.”

Vapaata verkkokalastusta pidetään ikimuistoisena nautintaoikeutena1900-luvun alusta peräisin olevin perustein 2010-luvun maailmassa. ”Kun meillä on tällainen oikeus, on myös muistettava velvollisuudet, kuten äärimmäisen uhanalaisen eläinlajin suojelu”, pääsihteeri Rohweder painottaa.

”WWF:n tavoitteena on pelastaa norppa sukupuutolta, mutta myös edistää kotimaisen kalan syöntiä. Nämä asiat voidaan sovittaa yhteen. Troolaus, norppaystävälliset rysät eivätkä katiskat ole uhka norpalle.”

”Verkkokalastuksen rajoittaminen elvyttää myös uhanalaisia lohikaloja, sillä yksi verkkokalastuksen ongelmista on alamittaisten kalojen jääminen pyydyksiin”, pääsihteeri Rohweder muistuttaa.

WWF:n mielestä kevätaikaista verkkokalastusta koskevat asetukset on otettava uuteen tarkasteluun. Tilastojen mukaan suojelualuerajauksen laajentaminen on vähentänyt saimaannorpan kuuttien kuolleisuutta huhtikuun puolenvälin ja kesäkuun lopun välisenä aikana, mutta nyt ongelmana on heinäkuun korkea kuuttikuolleisuus.

”Kuutteja kuolee edelleen yhtä paljon ja ne hukkuvat edelleen verkkoihin – nyt vain hieman myöhemmin”, pääsihteeri Rohweder toteaa.

Valkoposkihanhia pääkaupunkiseudulla jo yli 4 000

Valkoposki_medialle1.JPG, Valkoposki_medialle1.JPG, Valkoposki_medialle1

 

Kuvaaja: Markku Mikkola-Roos / SYKE

Helsingin ja Espoon puistonurmikoilla laiduntavien valkoposkihanhien kokonaismäärä kasvoi 13 prosenttia, mutta poikasten määrä sen sijaan väheni 17 prosentilla  vuodesta 2013. Suomen ympäristökeskuksen tutkijat laskivat yhteensä 4 036 valkoposkihanhea, joista poikasia oli 529 yksilöä.

Heinäkuun lopussa tehdyssä laskennassa havaittiin eniten hanhia Helsingin Suomenlinnassa (407 yksilöä), Arabianrannassa (329 yksilöä), Kaivopuistossa (282 yksilöä) ja Töölönlahdella (208 yksilöä). Espoossa eniten hanhia oli Tapiolan Otsolahdella (217 yksilöä).

Helsingin Vanhankaupunginlahden ja Espoon kannat kasvoivat eniten

Helsingissä poikueita havaittiin eniten Suomenlinnassa (29 poikuetta), Kaivopuistossa (26 poikuetta), Arabianrannassa (23 poikuetta), Töölönlahdella (19 poikuetta) ja Vanhankaupunginlahdella (13 poikuetta). Vanhankaupunginlahden osuus poikueista kasvoi selvästi aikaisemmista vuosista.

Espoossa havaittiin yhteensä 444 yksilöä ja 32 poikuetta, joista valtaosa laidunsi Otsolahdella ja Silkkiniityllä.

”Espoon osuus loppukesän valkoposkihanhimäärästä oli 11 prosenttia ja se kaksinkertaistui viime vuonna havaitusta jokakesäisten laskentojen pohjalukemasta. Länsiväylän pohjoispuolella hanhet keskittyvät Seurasaarenselän ja Laajalahden itäosan ranta-alueille”, kertoo vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskuksesta.

Pääkaupunkiseudulla poikueiden kokonaismäärä (233 poikuetta) laski 26:lla viime vuodesta. Poikueiden keskikoko oli 2,2 poikasta. Vuosina 2006-2013 keskikoko on ollut 2,3. Kylmä alkukesä verotti sekä poikue- että poikasmääriä. Laskennoissa myös havaittiin aikaisempia vuosia enemmän yhden poikasen poikueita.

Kolmannes Itämeren valkoposkihanhista pesii Suomessa

Vuonna 2012 Itämerellä pesivän valkoposkihanhikannan suuruudeksi arvioitiin 9 500-12 500 paria. Valtaosa näistä pesii Suomessa ja Ruotsissa, joiden molempien maiden kannankooksi arvioitiin 3 500 – 5 000 paria.

Populaatiossa on lisäksi runsaasti pesimättömiä lintuja. Tänä vuonna pääkaupunkiseudulla pesimättömiä tai pesinnässä epäonnistuneita valkoposkihanhia oli yhteensä 2 900. Tanskan suurimmassa yhdyskunnassa pesimättömien lintujen määrä on arvioitu kolminkertaiseksi pesiviin nähden. Näiden lukujen perusteella arvioituna Itämeren kokonaiskanta on vähintään 50 000 yksilöä.

 

Valkoposkihanhi on vakiintunut lintulajistoomme

Valkoposkihanhia on esiintynyt Itämerellä jo 1910-luvulla, jolloin alkujaan luonnonvaraiset linnut ryhtyivät käyttämään Gotlannin ja Öölannin niittyjä muutonaikaisina kerääntymis- ja laidunalueinaan. Ensimmäinen pesintä todettiin Gotlannissa vuonna 1971 ja Virossa 1981. Tämän jälkeen kanta on kasvanut nopeasti ja saanut täydennystä arktista alkuperää olevista linnuista. Suomessa ensimmäinen valkoposkihanhipari pesi Inkoon saaristossa 1980-luvun alussa. Kesällä 1985 tavattiin Turussa pesivänä Skanssenista karannut valkoposkipari ja Helsingissä pesinnät luonnossa alkoivat vuonna 1989. Valkoposkihanhi on rauhoitettu luonnonsuojelulailla.
Valkoposkihanhet_2014_yhteensa_556

Valkoposkihanhien yksilömäärien jakaantuminen Espoossa ja Helsingissä 29.7.2014.

Valkoposkihanhet_2014_poikaset_556

Tämän kesän poikasten jakaantuminen Espoossa ja Helsingissä 29.7.2014.

Suomen sudenkorentoseura: Suomesta löytyi uusi sudenkorentolaji

Aeph_Paimio_3

Lajin erottaa sormusukonkorennosta kaksiväristen silmien ja keskiruumiin, sekä takaruumiin kuvioinnin perusteella. Kuvasta näkyvät päältä ruskeat silmät, yläosasta ruskea, alaosasta vaalea keskiruumis, ja takaruumiin kolmen viimeiset jaokkeen voimakkaat vaaleat kuviot, jotka eivät ole niin silmiinpistävät sormusukonkorennolla. Takaruumiin etuosassa sinistä väriä on vain yläpuolella. Kulku-ukonkorento Paimio Spurilanlampi 24.5.2014 Kuva: Reijo Vikman.

Paimiosta on löytynyt Suomessa uusi sudenkorentolaji, kulku-ukonkorento (Anax ephippiger). Laji havaittiin toukokuun lopulla.

Kulku-ukonkorento muistuttaa läheisesti sormusukonkorentoa, joka löydettiin Suomesta ensimmäisen kerran viime kesänä. Tämän takia lajinmääritys varmistui kaukaa otetusta valokuvasta vasta nyt myöhemmin kesällä.

– Ne ovat hyvin pitkälti samannäköisiä, ja kun kuvatkin olivat kaukaa otettuja ja epätarkkoja, niin ei ole ihan helppo määrittää lajia. Nyt lajinmääritys on varmennettu ulkomailta asti, kertoo Suomen sudenkorentoseuran puheenjohtaja Sami Karjalainen.

Kulku-ukonkorento elää vakituisesti Afrikassa ja Lounais-Aasiassa. Joinakin vuosina se voi vaeltaa pitkälle pohjoiseen, jos sääolot ovat sopivat. Joskus se on vaeltanut jopa Islantiin asti. Islannissa kulku-ukonkorento on ainoa havaittu sudenkorentolaji, ja Ruotsissa se on havaittu kolmesti.

Kulku-ukonkorennon havaitsivat sudenkorentoharrastajat Hanna Järvinen, Reijo Vikman ja Pekka Salmi. Harrastajien määrä on kasvanut Suomessa 2000-luvulla. Samana aikana on löydetty yhdeksän uutta sudenkorentolajia.

– Tässä on selvästi ilmastonmuutosta taustalla. Eteläiset lajit leviävät pohjoiseen, ja jotkut lajit ovat jo asettautuneet Suomeen vakituisesti, Sami Karjalainen sanoo.

Ahvenanmaan tunnuslintu merikotka ikuistetaan rahaan. Ahvenanmaan maakuntaeläinjuhlaraha julkaistaan 18.8.2014

2014_5e_mk_elaimet_ahvenanmaa_obverse2014_5e_mk_elaimet_ahvenanmaa_reverse

Ahvenanmaa saa maakuntaeläintään kunnioittavan juhlarahan 18.8. Nimellisarvoltaan viiden euron maakuntaraha kuvaa merikotkaa pesässään. Juhlarahan arvopuolella on Ahvenanmaan historiallinen vaakuna.

Ahvenanmaalle nyt julkaistava juhlaraha on kolmas tunnusraha. Suomen Rahapajan vuonna 2011 julkaisemassa Ahvenanmaan ensimmäisessä maakuntarahassa muistettiin kalastusta, perinteistä paikallista elinkeinoa. Maakuntien rakennukset -rahasarjassa vuonna 2013 Ahvenanmaa sai Sälskärin majakkaa muistavan juhlarahan.

”Ahvenanmaan maakuntarahat kiinnostavat maakunnan asukkaita ja ystäviä sekä turisteja keräilijöiden lisäksi. Ahvenanmaan oma juhlaraha on matkamuisto, joka kertoo maakunnan kulttuurista ja arvoista”, Suomen Rahapajan toimitusjohtaja Paul Gustafsson sanoo.

Merikotkaa muistava juhlaraha kuuluu rahasarjaan, jonka Suomen Rahapaja lyö valtiovarainministeriön päätöksestä. Sarjassa kunnioitetaan suomalaisten historiallisten maakuntien tunnuseläimiä.

Maakuntaeläinrahat lyödään Ahvenanmaan lisäksi Varsinais-Suomen, Satakunnan, Karjalan, Pohjanmaan, Uudenmaan, Lapin, Hämeen ja Savon kunniaksi.

Sarjasta julkaistiin Karjalan ja Savon kolikot 27.5. Varsinais-Suomen juhlaraha lasketaan liikkeelle syyskuussa 2014. Sarjan muut viisi juhlarahaa on suunniteltu julkaistavan vuonna 2015.

Valtiovarainministeriön asetus maakuntaeläinrahoista on luettavissa täällä http://finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20140363

Ahvenanmaan rahoja lyödään 10 000 peilikiiltoisina ja 35 000 tehdaslaatuisina

Nimellisarvoltaan 5 euron perusmetallisia Ahvenanmaan maakuntaeläinrahoja lyödään tehdaslaatuisina enintään 35 000 kappaletta ja peilikiiltoisina 10 000 kappaletta. Juhlarahan halkaisija on 27,25 millimetriä ja paino 9,8 grammaa. Maakuntaeläinrahojen tunnuspuolen on suunnitellut Erkki Vainio ja arvopuolen Nora Tapper.

Peilikiiltoinen, viimeistelty juhlaraha on pakattu rahaa suojaavaan, läpinäkyvään pilleriin ja rahan tarinan kertovaan pakkaukseen. Peilikiiltoisen juhlarahan hinta on 22 euroa. Tehdaslaatuisista juhlarahoista tarjotaan 500 kappaletta numeroituihin aitoustodistuksiin pakattuina hintaan 10 euroa kappale. Nimellisarvolla oman maakunnan rahat saa lunastamalla niitä kymmenen kappaleen pussillisen, jonka hinta on 50 euroa.

Ahvenanmaan Merikotka-juhlarahat tulevat myyntiin 18.8. Suomen Rahapajan verkkokauppaan ja jälleenmyyjille.

Suomesta löydetty kaksi uutta kotilolajia – uusi opas Suomen nilviäisistä on ilmestynyt

4ec49e6a-880d-434c-b99e-1a58d4152d7d-main_image
Kalkkitorvilokotilo. Kuvat: LUOMUS/ Pekka Malinen
Suomesta on löydetty kaksi uutta kotilolajia, mikä nostaa maamme maanilviäisten lukumäärän 94:än. Molemmat uudet lajit ovat vaateliaita elinympäristöjensä suhteen ja elävät ainoastaan kalkkipitoisissa kosteissa ympäristöissä. 6–7 millimetrin mittainen pulleasilokotilo (Cochlicopa nitens) löytyi Ahvenanmaalta ja 5–10 millimetrin kalkkitorvilokotilo (Quickella arenaria)lisättiin Suomen lajistoon Kuusamosta. Molemmat seudut tunnetaan suomalaisittain harvinaisesta kasvi- ja eläinlajistosta. Kotilot määritettiin Putte-hankkeessa, jossa on juuri valmistunut laadukas määrityskirja Suomen kotiloista ja etanoista.

”Suomesta voidaan odottaa löytyväksi vielä paljon uusia maanilviäislajeja, sillä kotilo- ja etanalajistoa on kartoitettu melko vähän ja eliöryhmän aktiivisia harrastajia ei juurikaan ole,” kertoo hankkeen päätutkija ja nilviäisasiantuntija Anne Koivunen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta. ”Toivottavasti nyt julkaistava kirja innostaa sekä ammattilaisia että harrastajia keräämään lisää havaintoja näistä kiehtovista eläimistä,” Koivunen jatkaa.

Pulleasilokotilo_Pekka_Malinen

Pulleasilokotilo. Kuvat: LUOMUS/ Pekka Malinen

Maaperän muokkaajat

Nilviäisillä on tärkeä roolinsa ekosysteemeissä. Ne ovat suurikokoisimpien maaperän hajottajien joukossa, jotka syövät verraten karkeaa kasviainesta. Nilviäisten ulosteissa ravinto on jo pitkälle sulanutta ja siksi hyvää kasvualustaa maaperän bakteereille, jotka jatkavat hajotusprosessia. Nilviäiset ovat monien kookkaampien eläinten ravintoa. Esimerkiksi monet linnut, siilit ja päästäiset herkuttelevat etanoilla tai kotiloilla.

Nilviäiset saattavat kuitenkin näyttäytyä joillekin ihmisille harmillisina puutarhan tuholaisina. Massoittain esiintyessään ne pistelevät poskeensa isonkin sadon ja kotipuutarhojen lisäksi ne saattavat auttaa taloudellista vahinkoa viljelijöille. Sienimetsässä puolestaan etanat kilpailevat ihmisten kanssa herkullisista aterioista ja monesti ne ehtivät ensin apajille.

Uusi määrityskirja ja tietoteos kotiloista ja etanoista

Suomen kotilot ja etanat – opas maanilviäisten maailmaan -opas on tuotettu Luomuksessa osana ympäristöministeriön rahoittamaa Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelmaa (Putte). Julkaisu on ensimmäinen kattava värikuvateos Suomessa esiintyvistä maanilviäisistä. Mukana on 94 lajia, joista 22 on etanoita ja lisäksi esitellään 11 lähialueiden lajia. Kirjan avulla voi määrittää suomalaiset lajit, etsiä tietoa nilviäisten biologiasta ja elinympäristöistä sekä tutustua nilviäisharrastukseen. Teoksen ja Putte-tutkimusohjelman yhtenä tärkeänä tavoitteena on tarjota alalla toimiville ajantasainen työkalu nilviäisten määrittämiseen ja innostaa harrastajia uuden eliöryhmän pariin.

Nilviaiskirja_kansi

Suomen kotilot ja etanat – Opas maanilviäisten maailmaan © Anne Koivunen, Pekka Malinen, Hannu Ormio, Juhani Terhivuo, Ilmari Valovirta & Hyönteistarvike TIBIALE Oy (kirjan esittely)

Linkit

 

Havainto Suomen harvinaisimpiin eläinlajeihin kuuluvasta punahäröstä Kuhmoisissa

punaharo_LubomirHlasek500

Metsähallituksen luontopalvelujen lajityö tuotti tulosta, kun havainto harvinaisesta punahäröstä tehtiin rutiinitarkastuksessa Kuhmoisissa viime viikolla. Äärimmäisen uhanalainen ja rauhoitettu kovakuoriainen elää Suomessa ainoastaan kahdella alueella: Hämeenlinnan Evolla ja Kuhmoisten Kärppäjärvellä, jotka molemmat ovat Metsähallituksen hoitamia suojelualueita.

Punahärö elää vanhoissa järeissä haapapuissa, joita on Suomessa todella vähän. Haapojen uusiutumista häiritsevät kuusettuminen ja hirvien taimille aiheuttamat vauriot. Kuhmoisten alueella on kuitenkin tyvihalkaisijaltaan lähes metriä hipovia jättiläishaapoja, jotka tarjoavat punahärön lisäksi monelle muullekin harvinaisuudelle kodin.

”Punahäröhavainto kertoo, että harvinainen laji on säilynyt alueella ja suojelutoimet ovat tepsineet. Uhanalaisten lajien esiintymien löytymistä ja säilyttämistä ei pidä mieltää koskaan yhden ainoan lajin suojelutyönä. Kuhmoisten lajilöytö kertoo, että vaateliaan punahärön elinympäristö voi hyvin. Punahärö toimii ikään kuin kuumemittarina kookasta haapaa kasvaville elinympäristöille ja paljastaa niiden tilan”, lajilöydön tehnyt Teemu Rintala Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluista kertoo.

”Havainto punahäröstä on varsin ilahduttava, mutta yleisemmin olemme kuitenkin kiinnostuneita mitä ympäristössämme tapahtuu ja miten voimme täyttää esimerkiksi YK:n jäsenmailleen asettamat kovat tavoitteet biodiversiteetin säilyttämiselle. Tätä työtä tukee myös tekemämme lajisuojelu ja seurantatyö”, sanoo Rintala.

Jotta punahärö voisi elää paikalla tulevaisuudessakin, tulee haapavanhuksille syntyä jatkoa koko ajan. Kuhmoisten Kärppäjärven haapajatkumoa on varmistettu EU:n tuella Luonnonhoito-LIFE-hankkeessa. Hankkeessa hoidetaan uhanalaista luontoa Natura 2000 -alueilla Saaristomereltä Kuusamoon. Hankkeessa hoidetaan yhteensä lähes 1 000 hehtaaria niittyjä, ketoja, puustoisia perinneympäristöjä, lehtoja ja valkoselkätikan asuttamia vanhoja lehtimetsiä.

Tietokulma:

  • Punahärö (Cucujus cinnaberinus) on noin sentin pituinen kirkkaanpunainen kovakuoriainen.
  • Laji on rauhoitettu ja äärimmäisen uhanalainen. Se on myös Metsähallituksen erityisvastuulaji ja Euroopan unionin luontodirektiivin laji.
  • Lajin toukkavaiheet elävät vanhojen haapojen lahoavassa puussa.
  • Lajilla on Suomessa kaksi tunnettua esiintymää. Vanhoja, hävinneeksi luokiteltuja esiintymiä on ollut Etelä-Suomessa muun muassa Vantaalla, Mäntsälässä ja Lohjalla.

Merimetsokanta ylitti 20 000 pesivää paria

Merimetso_kuva-SeppoKnuuttila

Merimetsojen yhdyskunta. Kuva: Seppo Knuuttila

Merimetsojen määrä kasvaa edelleen. Suomen ympäristökeskuksen mukaan merimetsojen pesiä laskettiin tänä kesänä yhteensä noin 20 350, mikä oli yhdeksän prosenttia enemmän kuin edelliskesänä. Pesimäkanta oli vahvin Suomenlahdella, missä laskettiin noin 8 150 pesää.

Pesämäärät runsastuivat eniten Suomenlahdella Porvoon ja Virolahden välillä, missä lisäys oli yli 1 000 pesää. Saaristomerellä lisäys oli noin 450 pesää, joista suurin osa Uudenkaupungin edustalta.

Merimetson_poikasia_pesassa_kuva_SeppoKnuuttila

Merimetson poikasia pesässä. Kuva: Seppo Knuuttila

Ympäristökeskuksen mukaan merimetsokannan kasvu on hidastunut huomattavasti 2000-luvun aikana. Vuosina 2005–2009 vuotuisen kannankasvun keskiarvo oli vielä 41 prosenttia, mutta vuosina 2010–2014 enää viisi prosenttia.

Suomen ympäristökeskus: Merimetsokanta ylitti 20 000 pesivää paria

Korkeasaaren amurintiikeri tuunaa paitoja kansainvälisenä tiikeripäivänä

amurinpaidat450

Kuva: Amurintiikeri näyttää hampaansa. Mari Lehmonen

Kansainvälistä tiikeripäivää vietetään huomenna tiistaina 29.7. Korkeasaaren eläintarha juhlistaa päivää tarjoamalla amurintiikerilleen ravinto- ja hajuvirikkeitä, jotka on kiedottu paitojen sisään. Tiikerin tuunaamat paidat – ainakin ne, jotka ovat vielä paidoiksi tunnistettavissa – huutokaupataan myöhemmin ja kerätyt varat lahjoitetaan AMUR-hankkeen kautta luonnonvaraisten amurintiikerien suojeluun.

Tiikerin virikkeeksi annettavat paidat on saatu Korkeasaaren tiikerikummeilta, von Hertzenin muusikkoveljeksiltä. Valkeissa t-paidoissa on suuri tiikerin kasvokuva. Paidat on sidottu pusseiksi, joihin piilotetaan tiikeriä kiinnostavia asioita, kuten lihaa, vuohentuoksuista olkea ja lantaa. Korkeasaaren kaksivuotias amurintiikeriuros saa paidat tarhaansa tiistaina klo 13.

Tiikeripäivänä eläintarhassa voi myös maalauttaa itselleen tiikeriaiheisia kasvo- ja tassukuvioita klo 10.30-12 ja klo 14 -15.30. Maalauspiste löytyy Kissalaakson sisäänkäynnin luota, tiikeritarhan edustalta. Uudesta tiikerilookista voi antaa haluamansa suuruisen lahjoituksen AMUR-lippaaseen.

Kansainvälisellä tiikeripäivällä herätellään maailmanlaajuista huomiota tiikerien suojelutarpeelle ja järjestetään erilaisia varojenkeruutempauksia. Luonnossa elää tällä hetkellä enää noin 3000 tiikeriä ja yhdeksästä alalajista balin-, kaspian- ja jaavantiikerit ovat hävinneet luonnosta kokonaan.

Lisää aiheesta:

Korkeasaari

Kansainvälinen tiikeripäivä

WWF: Maailmassa jäljellä enää reilut 3000 tiikeriä

bengal-tiger-why-matter_7341043

Villien tiikerien määrä on pienentynyt hälyttävästi kansainvälisistä suojelutoimista huolimatta. Luonnossa tiikereitä arvellaan elävän enää noin 3200 yksilöä. Tarkkaa lukumäärää ei kuitenkaan tiedetä, sillä monissa Aasian maissa tiikerien lukumäärän kartoitus on alkutekijöissään. Epätietoisuus vaikeuttaa myös lajin suojelua. Tänään vietetään kansainvälistä tiikeripäivää.

Vuonna 2010 kolmetoista Aasian valtiota sitoutui sopimukseen, jonka tavoitteena on tuplata luonnonvaraisten tiikerien määrä vuoteen 2022 mennessä. Vuosi 2022 on kiinalaisessa kalenterissa seuraava Tiikerin vuosi.

Toistaiseksi tiikerien määrä tunnetaan Intiassa, Nepalissa ja Venäjällä. Bhutanissa, Bangladeshissa ja Kiinassa tutkimukset ovat parhaillaan käynnissä. Tiikerien määrä on vielä tuntematon Malesiassa, Indonesiassa, Thaimaassa, Myanmarissa, Laosissa, Kambodžassa ja Vietnamissa.

”Monet tiikeripopulaation tuplaamiseen sitoutuneista valtioista ovat jo tehneet tai ovat tekemässä tutkimusta tiikereiden määrästä, mutta eivät kuitenkaan kaikki. Kun meillä on tarkkaa tietoa tiikereiden lukumäärästä ja niiden elinpaikoista, voimme suunnata suojelutoimia entistä tehokkaammin. Näin voimme turvata lajin säilymisen tulevaisuudessakin”, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder .

Maailman villien tiikerien määrä on vähentynyt peräti 97 prosenttia viimeisen sadan vuoden aikana. Kolme maailman yhdeksästä tiikerilajista on kuollut sukupuuttoon.

Tiikerien suurin uhka on salametsästys. Norsunluun ja sarvikuonon sarvien ohella tiikerin osilla on kova kysyntä etenkin Aasian markkinoilla. WWF:n ja kansainvälisen luonnonsuojeluliitto IUCN:n perustaman uhanalaisten lajien tilaa tarkkailevan asiantuntijaorganisaatio TRAFFIC:n mukaan tammikuun 2000 ja huhtikuun 2014 välisenä aikana tapettiin ainakin 1590 tiikeriä. Tämä tarkoittaa keskimäärin kahta tapettua tiikeriä joka viikko.

”Todelliset luvut ovat todennäköisesti vielä suuremmat. Pelkäämme, että jotkut maat saattavat huomaamattaan menettää koko tiikerikantansa salametsästäjille. Joissain maissa näin voi olla jo käynyt. Valtioiden tulisikin nyt ryhtyä nopeasti kartoittamaan tiikerien lukumäärää. Maanlaajuisen tiikeriselvityksen suunnitteluun kuluu 6-12 kuukautta ja sen toteuttaminen kestää ainakin vuoden”, Rohweder kertoo.

Tutkimuksissa tiikeriyksilöt erotetaan toisistaan raitojen avulla: tiikerien raidat ovat yhtä yksilölliset kuin ihmisen sormenjälki. Selvityksillä etsitään tietoa tiikerien populaatioista, elinalueista ja -tavoista. Aiemmat tutkimukset ovat paljastaneet, että osa tiikereistä elää suojelualueiden ulkopuolella tai liikkuu suojattomia käytäviä pitkin suojelualueelta toiselle. Tämän kaltainen tieto auttaa valtioita taistelussa salametsästystä vastaan.

WWF Suomi on mukana tiikerien suojelussa muun muassa suojelemalla ja hoitamalla niiden elinalueita ja pyrkimällä luomaan niin sanottuja ekologisia käytäviä, eli yhteyksiä elinalueiden välillä. Lisäksi ehkäisemme tiikerien ja ihmisten välisiä konflikteja ja kehitämme tiikerien elinalueilla asuvien ihmisten kestäviä elinoloja sekä hyvinvointia.