Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Ähtäri Zoo kirjoitti Pandasopimuksen 5.4.2017

panda-bear-1372644508TmI

Suomi ja Kiinan kansantasavalta ovat allekirjoittaneet jättiläispandan tutkimusta ja suojelua koskevan sopimuksen. Suomen ja Kiinan välillä allekirjoitettiin tänään 15 –vuotinen yhteistyösopimus jättiläispandan tutkimus- ja suojeluhankkeesta. Sopimus on solmittu Ähtärin Eläinpuiston ja Kiinan kansallisen pandahallinnon välillä.

Osana sopimusta Kiina sijoittaa jättiläispandapariskunnan Ähtärin Eläinpuistoon. Kiinan metsähallinnon panda- asiantuntijat ovat tutkineet Ähtärin olosuhteet paikan päällä ja todenneet Eläinpuiston luonnonmukaisen alueen ja tarhasuunnitelmien vastaavan erittäin hyvin olosuhteita pandojen kotimetsissä. Erityisen tärkeänä asiantuntijat ovat pitäneet pandoille sopivaa Suomen vuodenaikaista ilmastoa lumitalvineen.

Ähtärin pitkäaikainen uhanalaisten lajien suojelutyö (mm. lumileopardi, metsäpeura ja vesikko) yhdessä Eläinpuiston laajojen luonnonmukaisten tarhaolosuhteiden ja teknisen osaamisen kanssa ratkaisivat pandojen sijoituksen.

Ähtärin Eläinpuisto rakentaa pandoille laajaa tarhakokonaisuutta, jonka yksityiskohdat on suunniteltu Kiinan kokeneimpien pandojen hyvinvoinnin asiantuntijoiden kanssa. Suomessa hankkeen operatiivinen omistajuus on Ähtärin Eläinpuisto Oy:llä.

Suomi ja suomalaiset asiantuntijat ovat olleet mukana Kiinan Sichuanin alueen metsiensuojeluhankkeissa 1990-luvulta asti. Pitkäaikainen yhteistyökumppanuus ja luottamus mahdollistivat hankkeen neuvottelujen loppuunsaattamisen poikkeuksellisen nopeasti.

Hirvelle maistuvat männyn taimet – erityisesti lehtipuun alla

701f8eaa-4be3-4079-bf93-b73ba3b68b71-w_960

Hirvi on Suomen suurin luonnonvarainen eläin, Fennoskandian tärkeimpiä riistaeläimiä ja taimikoiden pahin tuhoeläin. Ari Nikula selvitti väitöstutkimuksessa, miten hirvi valitsee elinpiirinsä ja miksi jotkin taimikot maistuvat sille toisia paremmin.

Hirvikanta kasvoi voimakkaasti 1970-luvulta alkaen ja huippuvuosina vuosituhannen alussa Suomessa talvehti 140 000 hirveä. Hirvikannan nousuun ovat vaikuttaneet tehometsätalouden myötä yleistyneet avohakkuut ja taimikot, jotka tarjoavat hirville ravintoa etenkin talvella. Lisäksi valikoivan metsästyksen takia naaraiden osuus Suomen hirvikannasta on suuri, minkä vuoksi hirvikanta lisääntyy tehokkaasti.

Kasvaneen hirvikannan myötä myös metsien hirvivahingot ovat lisääntyneet. Metsien inventointitulosten mukaan hirvivahinkoja oli vuosina 2004–2008 noin 750 000 hehtaarilla, eli viidenneksessä taimikoista.

Tutkimusta varten Nikula kartoitti 73 hirven elinpiirit Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Lähemmässä tarkastelussa hän selvitti hirvien suosimat metsätyypit, taimikot ja muut elinympäristöt sekä syitä, minkä vuoksi yksittäinen puu valikoituu hirven ravinnoksi.

– Mieluisin elinympäristö hirvelle näyttää olevan metsämaisema, jossa taimikot sijaitsevat varttuneiden metsien lomassa. Tämä liittyy ilmeisesti hirven kannalta sopivaan ravinnon ja suojan vaihteluun, Nikula kertoo.

Hirvi arvostaa rauhaa, sillä kahden kilometrin säteellä asutuksesta ja teistä vahinkoja havaittiin vähemmän. Erityisesti talvella hirvet suosivat mäntyvaltaisia taimikoita alueilla, joilla on vain vähän asutusta ja peltoja. Kesällä elinpiirit vastasivat keskimääräistä metsämaisemaa.

Hirvien elinpiirin koko vaihteli noin tuhannesta hehtaarista aina muutamaan tuhanteen hehtaariin. Talven ja kesän hirvet viettivät useimmiten eri alueilla, jotka sijaitsivat keskimäärin 15–20 kilometrin päässä toisistaan. Osa hirvistä kuitenkin pysyi kesän ja talven lähes samoilla sijoilla.

Hirvi ei porojen tapaan kaavi ruokaa lumen alta. Suurimman osan vahingoista taimikoille hirvi aiheuttaakin talvella, kun muuta ruokaa on niukasti tarjolla. Lumettomana aikana hirvi käyttää ravinnokseen kymmeniä kasveja, mutta talvella mänty on hirven pääasiallista ravintoa.

Sekä kesällä että talvella hirvet suosivat elinympäristöjä, joissa on runsaasti ja monipuolisesti ravinnoksi kelpaavia kasveja. Tuhoja kirjattiin enemmän ravinteikkaan ja hienojakoisen maaperän mäntytaimikoista kuin muista maa- ja kallioperä -yhdistelmissä.

Myös voimakas maanmuokkaus lisäsi taimien alttiutta hirven syönnille. Tutkimuksen mukaan muokkaus saattaakin parantaa taimien makua. Toisaalta tulokseen voi vaikuttaa se, että maata muokataan eniten juuri hienojakoisilla ja ravinteikkailla maaperillä.

Mäntytaimikoissa kasvavat lehtipuut lisäsivät hirven aiheuttamia tuhoja, mutta vain silloin kun ne olivat mäntyjä pidempiä ja kasvoivat aivan niiden vieressä. Muiden lehtipuiden poistaminen taimikoista ei näytä olevan tarpeellista.

Nikulan tutkimusaineisto koostui muun muassa yksityisille maanomistajille maksetuista hirvituhotaimikoiden korvauksista, Luonnonvarakeskuksen satelliittikuvapohjaisista metsävaratiedoista ja pantahirvien liikkeistä.

Nikulan mukaan tutkimuksen pohjalta voitaisiin luoda edelleen työkaluja, joilla hirvituhoille alttiita alueita voitaisiin ennustaa.

– Metsätalouden käyttöön voidaan muodostaa luokitus, jossa hirvituhoriski arvioidaan maaperä- ja kallioperätekijöiden perusteella. Kun mukaan otetaan metsävaratiedot, voidaan hirville sopivien elinympäristöjen määrää edelleen tarkentaa. Lisätutkimuksilla saataisiin tuhoriskin lisäksi apua myös kestävän hirvikannan määrittelyyn.

MMM Ari Nikula väittelee Helsingin yliopistossa aiheesta “Resource selection of moose Alces alces at multiple scales – from trees, plantations and home ranges up to landscapes and regions”.

Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Metsätieteiden talo, Sali 108 (ls B3), Latokartanonkaari 7. Vastaväittäjänä on MMT., Dos. Sauli Härkönen, Suomen Riistakeskus, ja kustoksena professori Kari Heliövaara.

Väitöskirja on luettavissa verkossa E-thesis-palvelussa.

Perhonen vihdoin paikoilleen evoluutiopuuhun

3b3e78a6-576a-444e-9c42-d8cf2b6c5d5b-w_960

Perhonen on pieni, noin kahden senttimetrin kokoinen, ja sen vuoksi se sai nimeksi Ekboarmia miniaria. Vasemmalla on koiras, oikealla on naaras. Kuva: Pasi Sihvonen

Outo perhonen päätyi valopyydykseen 22 vuotta sitten Portugalissa. Kansainvälinen tutkijaryhmä on lopulta onnistunut sijoittamaan sen paikoilleen evoluutiopuuhun ja tunnistanut sen lähimmät sukulaiset. Parisenttinen perhonen kuuluu mittariperhosten heimoon ja sai pienen kokonsa vuoksi tieteellisen nimen Ekboarmia miniaria.

Erikoisen näköinen siivekäs aiheutti tutkijoille päänsärkyä. Pieni perhonen ei muistuttanut mitään eurooppalaista perhosta, joten sen lähimpiä sukulaisia ei pystytty tunnistamaan. Lajinmääritystä taas hankaloitti se, että lajista tunnettiin pitkään vain yksi koiras. Yli kymmenen vuotta jatkuneiden kenttätöiden jälkeen Lissabonin eteläpuolelta lopulta löydettiin kolme naarasta, nekin valopyydyksistä, joiden epäiltiin olevan kyseisen lajin naaraita.

– Löydetyt naaraat olivat kuitenkin selvästi pienempiä ja niiden siipien kuviot ja väritys olivat erilaisia kuin aiemmin löydetyn koiraan. Sukupuolien yhdistäminen toisiinsa pelkkien ulkoisten tuntomerkkien pohjalta ei ollut mahdollista, kertoo tutkija Pasi Sihvonen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

DNA-viivakoodi auttoi mysteerin ratkaisussa

Vuonna 2015 kahdelle yksilölle, yhdelle koiraalle ja yhdelle naaraalle, tehtiin DNA-viivakoodi eli tälle aiemmin tuntemattomalle perhoslajille tehtiin yksilöllinen geneettinen henkilötunnus, joka perustuu lajin perimään. Henkilötunnusta verrattiin valtavaan lajien henkilötunnusten arkistoon – Barcode of Life Data Systems -tietokantaan. Näin pystyttiin osoittamaan, että koiras ja naaras kuuluvat samaan, aiemmin tuntemattomaan lajiin.

Jatkotutkimukset keskittyivät rakenteellisiin tuntomerkkeihin. Erojen ja yhtäläisyyksien perusteella tutkijaryhmä pystyi luotettavasti sijoittamaan lajin mittariperhosten heimoon – siihen samaan, johon ”mittarimadotkin” kuuluvat. Uusi laji sijoitettiin Ekboarmia-sukuun, jonka kaikki lajit elävät Välimeren alueella. Muut suvun lajit ovat isompia ja erinäköisiä, joten mysteerilajin sukulaisuutta ei pysty päättelemään vain siipikuvioita tarkastelemalla.

– Suurperhosen löytäminen Euroopasta on nykypäivänä harvinainen tapaus, sillä maanosamme on tarkasti tutkittu ja lajisto tunnetaan hyvin. Yli kaksikymmentä vuotta jatkuneiden etsintöjen jälkeen nyt kuvattua Ekboarmia miniaria -perhosta on löydetty yhteensä vain 11 yksilöä.

Tutkija toivoo lisälöytöjä

Sihvonen toivoo julkaisun johtavan uusiin löytöihin, sillä lajista ei tiedetä käytännössä mitään. Paitsi, että sen toukat syövät mahdollisesti suvun muiden lajien tapaan katajan neulasia. Vaikka kaikki uuden lajin yksilöt on löydetty hyvin pieneltä alueelta Lissabonin eteläpuolelta, oletettu ravintokasvi tuskin on lajin levinneisyyttä rajoittava tekijä.

Lajista tiedetään niin vähän, ettei toistaiseksi ole mitään toivoa arvioida sen kannan kokoa esimerkiksi suojelunäkökulmasta. Useimmat yksilöt on löydetty hiekkapohjaisesta mäntymetsästä Atlantin rannalta, joka saattaa olla lajin elinympäristö. Kukaan ei ole vielä nähnyt uuden lajin toukkaa, tai ylipäätään itse perhosta lennossa, joten selvitettävää riittää ja voi viedä toiset 20 vuotta ennen kuin edes lajin perusbiologia tunnetaan. Joskus tutkimus vaatii paljon työtä ja kärsivällisyyttä.

 

Varjojen hyönteinen sai nimen Nightwishin Tuomas Holopaisen mukaan

Kuvaaja: Jukka Salmela

Kuvaaja: Jukka Salmela

Nightwish-yhtyeen Tuomas Holopainen on luontoihminen henkeen ja vereen. Se antoi Metsähallituksen Luontopalvelujen suojelubiologi Jukka Salmelalle virikkeen uuden Suomesta löytämänsä eläinlajin nimeämiselle. Itä-Lapista hyönteiskartoituksessa havaittu sienisääski sai Tuomaksen mukaan tieteellisen nimen Sciophila holopaineni.

”Olen hyvin, hyvin otettu. Tämä on suurin mahdollinen kunnia, joka kaltaiselleni luontonörtille voi tapahtua”, vastasi Tuomas Holopainen, kun sienisääsken kerännyt ja kuvannut Metsähallituksen suojelubiologi Jukka Salmela kysyi lupaa nimetä laji Holopaisen mukaan.

Ajatus nimeämisestä pälkähti Salmelan mieleen hänen miettiessään lajin elinympäristöä ja ulkonäköä sekä muistaessaan Tuomas Holopaisen kiinnostuksen luonnontieteitä kohtaan. Toistaiseksi sienisääskilaji on löydetty vain Suomesta, itäisestä Lapista Törmäojan Natura-alueelta Savukoskelta sekä läheltä Vienanmerta Venäjän Karjalasta. Tumma ja kaunis sienisääski viihtyy varjoisissa ympäristöissä. Törmäojalta se pyydystettiin metsän siimeksestä jokikurusta lähdepuron vierestä. Suomenkieliseksi nimeksi Salmela ehdottaa tuomaanvarjokaista Nightwishin uusimman levyn inspiroimana. Endless Forms Most Beautiful -levyn teemanahan ovat evoluutio ja luonnon monimuotoisuus.

Sienisääsket kuuluvat kaksisiipisiin hyönteisiin, eivätkä ime verta. Suomen lajimäärä on lähes 800 ja Pohjoismaista tunnetaan noin 1000 lajia. Euroopassa Fennoskandia onkin eliöryhmän kuuma piste, lajistollisesti erittäin monimuotoinen alue.

Sciophila holopaineni -sienisääsken lajikuvaus julkaistiin Biodiversity Data Journal -tiedejulkaisussa. Samassa artikkelissa kuvattiin seitsemän muuta uutta sienisääskilajia. Dosentti Yrjö Norokorven mukaan nimettiin toistaiseksi vain Ylitorniolta tunnettu Boletina norokorpii. Phronia reducta tunnetaan vain Sallasta ja Siperiasta sekä Orfelia boreoalpina vain Törmäojalta ja Saksan Alpeilta.

Metsähallituksen luontopalvelut vastaa valtion luonnonsuojelualueiden hoidosta sekä lajistokartoituksista. Kerättyä tietoa tarvitaan muun muassa luonnon monimuotoisuuden tilan arviointiin, lajien suojeluun sekä alueiden hoidon ja käytön suunnitteluun. Hyönteiset kertovat luonnon tilasta siinä missä paremmin tunnetut selkärankaiset tai kasvit. Hyönteisten lajikirjo on osa ihmisenkin hyvinvoinnille välttämätöntä luonnon monimuotoisuutta.

 

Lisätietoa

Artikkeli Biodiversity Data Journalissa. Salmela, Jukka & Kolcsár, Levente-Péter 2017, New and poorly known Palaearctic fungus gnats (Diptera, Sciaroidea) Biodiversity Data Journal: Taxonomic Paper http://bdj.pensoft.net/articles.php?id=11760

Suomi on miljoonan linnunpöntön maa

aff0a44bd38aeded5fc958b7be7fb320

Pönttökuvat: Harri Tuomi, Osmo Anttila, Veli-Matti Saukkonen ja Esa Viinamäki. Lintukuvat: Juha Laaksonen.
Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla on haluttu elvyttää Suomen kolopesijöiden kantaa. Tavoite miljoonasta rekisteröidystä linnunpöntöstä täyttyi vajaassa vuodessa.

Yle käynnisti lukuisten luontotoimijoiden kanssa Miljoona linnunpönttöä -kampanjan 1.3.2016. Maailman suurimmilla pönttötalkoilla on haluttu kannustaa suomalaisia rakentamaan linnunpönttöjä ja kartoittamaan pönttöpaikkoja. Kampanjan nettisivuille rekisteröitiin miljoonas linnunpönttö keskiviikkoiltana. Eniten linnunpönttöjä on rekisteröity Kouvolassa.

Idea miljoonan linnunpöntön pönttötalkoista lähti Ylen luontotoimittaja Juha Laaksoselta, kun hän teki vuonna 2013 ilmestynyttä kirjaa Pihan linnut ja pöntöt. Laaksonen pohti tuolloin keinoja, miten ihmiset saataisiin mukaan tekemään helppo luonnonsuojelullinen teko ja samalla voitaisiin kerätä tietoa siitä, kuinka paljon Suomessa löytyy linnunpönttöjä.

Idean miljoonatavoitteesta Laaksonen kertoi ensimmäisen kerran Äkäslompolon lumihangilla toimittajakollegalleen, Yle Radio Suomen Juha Blombergille.

“Juha pysähtyi siltä seisomalta ja sanoi, että nyt on kyllä niin suuruudenhullu idea, että pitäisihän se toteuttaa”, Laaksonen muistelee.

Myös Yle Luonnon tuottaja Tiina Klemettilä vaikuttui Laaksosen hullusta ideasta ja kokosi hankkeelle innostuneen ja idearikkaan työryhmän.

Miljoona linnunpönttöä -kampanja on onnistunut heti alkumetreiltä asti saamaan suomalaiset rakentamaan, ripustamaan ja kunnostamaan linnunpönttöjä upealla innolla. Ensimmäiset 100 000 pönttöä rekisteröitiin alle kahdessa vuorokaudessa kampanjan alettua. Laaksonen korostaa, että tavoitteeseen ei olisi päästy ilman yhteistyökumppaneita, muttei myöskään ilman yksittäisten ihmisten työpanosta. Kampanja onkin hyvin konkreettisesti osoittanut, että suomalaisilta löytyy paljon rakkautta luontoa kohtaan.

“On tämä todella mahtava juttu! Toivon, että ihan jokainen kampanjaan osallistunut tuntee ylpeyttä ja juhlistaa tätä hienoa lukua omalla pihallaan, lähimetsässään tai mökillään”, Laaksonen iloitsee.

Pönttöjen rekisteröintiaikaa on vielä jäljellä toukokuun 21. päivään asti, jolloin Miljoona linnunpönttöä -kampanja huipentuu Ulos luontoon Kevätseurannan suoraan Miljoonan linnunpöntön juhlalähetykseen Yle TV1:ssä.

Laaksonen muistuttaa, että linnut eivät pönttölukemia laske, ja siksi kampanjatavoitteen täyttymisestä huolimatta kannattaa pöntötystä edelleen kevään aikana ahkerasti jatkaa. Metsätilan ja kolopuiden vähetessä pönttöjä olisi erityisen tärkeää saada talousmetsiin ja taajamien viheralueille.

Toisen syyn pönttöluvun kasvattamiseen Laaksonen heittää enemmän leikillään.

“Työryhmämme on esitellyt Miljoona linnunpönttöä -kampanjaa ulkomailla ja olemme heittäneet haasteen myös muille Pohjoismaille. Mitä enemmän meillä on pönttöjä, sitä vaikeampi muiden maiden on tätä haastetta onnistua päihittämään!”

Mikä Miljoona linnunpönttöä?

– Miljoona linnunpönttöä -kampanja käynnistyi 1.3.2016. Lukuisat Ylen tv- ja radio-ohjelmat sekä aluetoimitukset ovat olleet mukana kampanjassa.

– Yhteistyökumppaneita ovat mm. Metsähallitus, BirdLife Suomi, WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen Latu, Suomen ympäristökeskus SYKE, Suomen Partiolaiset, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus ja Suomen Metsästäjäliitto.

– Miljoona linnunpönttöä -nettisivuilla voi rekisteröidä linnunpönttöjä ja saada monipuolista tietoa kolopesijöistä ja linnunpöntöistä.

– Kampanja huipentuu sunnuntaina 21.5.2017 Ulos luontoon Kevätseurannan suoraan erikoislähetykseen Yle TV1:ssä klo 18.15.

WWF: Afrikassa tapetaan yksi norsu joka 25 minuutti

elephant-111695_640

Afrikannorsuja salametsästetään tahtia, joka vastaa yhden norsun tappamista joka 25 minuutti. Esimerkiksi Keski-Afrikassa sijaitsevan Gabonin Minkeben kansallispuiston norsuista 80 prosenttia on tapettu vuosien 2002-2014 välillä, kertoi Science Magazine eilen. Järkyttävän suuret luvut Gabonissa kertovat afrikannorsujen hälyttävästä tilanteesta koko Afrikan mantereella.

Norsujen määrä on dramaattisessa laskussa monissa Afrikan maissa. Afrikannorsuja on tämän hetkisten tietojen mukaan jäljellä koko Afrikan mantereella noin 415 000 yksilöä. Kymmenessä vuodessa norsujen määrä on romahtanut yli 100 000 yksilöllä. Suurin syy norsujen vähenemiselle on salametsästys niiden syöksyhampaiden takia. Suurin osa syöksyhampaista päätyy myyntiin Aasiaan.

Laiton villieläinkauppa on järjestäytynyttä rikollisuutta ja sen arvoksi on arvioitu vuosittain noin 18 miljardia euroa koko maailmassa.

”Rikollisuus ja korruptio ovat levittyneet laajalle ja tässä taistelussa tarvitaan sekä paikallista että kansainvälistä työtä. On ensiarvoisen tärkeää, että näiden eläinten lähellä elävät paikalliset ihmiset saadaan mukaan suojelutyöhön. Meillä on todella hyviä esimerkkejä salametsästyksen pysäyttämisestä esimerkiksi Nepalista, jossa paikalliset ihmiset ovat ymmärtäneet lajien suojelun tärkeyden”, sanoo WWF:n suojeluasiantuntija Tanja Pirinen.

Vaikka salametsästysluvut ovat todella hälyttäviä, on aivan viime aikoina saatu aikaan lakimuutoksia, joiden toivotaan parantavan norsujen tilannetta.

”Juuri äskettäin kovan painostuksen alla Kiina ilmoitti lopettavansa kokonaan norsunluun kaupan tämän vuoden loppuun mennessä. Kielto on todella hyvä uutinen norsujen kannalta. Toivon, että Kiinan viranomaiset todella pitävät kiinni tästä päätöksestä, sillä se vaikuttaisi myös salametsästyspaineeseen”, Pirinen kertoo.

HUUHKAJA TOIPUI REKKAKOLARISTA – KOTIUTETTIIN KORKEASAARESTA

32858221082_425ac71b08_z

Kuva: Mari Lehmonen (2017) Helsinki Zoo archives

Joulukuussa Vantaan kehätiellä lentänyt huuhkaja törmäsi rekkaan ja tuotiin tienpenkalta poliisikyydillä Korkeasaaren villieläinsairaalaan. Nyt kahden kuukauden toipumisjakson jälkeen kookas pöllö voitiin vihdoin viedä hyväkuntoisena takaisin luontoon. Villieläinsairaalassa iloitaan tarinan onnellisesta lopusta, joka näytti pitkään epätodennäköiseltä.

 

Eläinlääkärin ensimmäinen diagnoosi oli huolestuttava: huuhkaja oli menettänyt näkönsä. Kova iskeytyminen rekkaa päin oli aiheuttanut aivovaurion ja toivo paranemisesta hiipui, kun näkö ei ollut palautunut kahden viikon kuluessa. Eläintenhoitajat alkoivat kuitenkin havaita pöllön käyttäytymisessä lupaavia merkkejä. Kun huuhkajan nähtiin lentävän orrelle, se päätettiin pitää edelleen tarkkailussa.

 

Tammikuun lopulla potilas siirrettiin suurempaan ulkotarhaan treenaamaan siipilihaksiaan. Se osasi väistää tarhan verkkoa ja lensi orsille vaikeuksitta. Eläinlääkärin varmistuttua näön palautumisesta huuhkaja rengastettiin ja vapautettiin sopivalle metsäalueelle pääkaupunkiseudulle.

 

Nuorella, vielä reviiriään etsivällä koirashuuhkajalla on nyt kaikki edellytykset selvitä luonnossa. Hiukan heikomminkin näkevä pöllö selviää hyvin, sillä se saalistaa ensisijaisesti kuuloaistinsa avulla. Kuulossa huuhkajalla ei havaittu mitään vikaa – sokeanakin se pystyi kääntämään silmänsä hiljaista ääntä pitävään kohteeseen.

 

Korkeasaaren villieläinsairaalassa hoidetaan vuosittain 800–1000 loukkaantunutta tai orvoksi jäänyttä luonnonvaraista eläintä. Tavoitteena on saada potilaat kuntoutumaan takaisin luontoon, mikä onnistuu noin 30–40 % kohdalla. Kaupunkiympäristössä eläinten vammat ovat usein ihmisten toiminnasta johtuvia.

 

KEVÄINEN SÄÄ HERÄTTI KORKEASAAREN KARHUT

32795173662_7696e1f689_z

Kuva: Mari Lehmonen (2017) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaren karhut ovat heränneet talviuniltaan. Eläintenhoitajat kuulivat ensi kertaa tiistaina kolistelua Karhulinnasta ja kohtasivat kaksi unenpöpperöistä kontiota. 16- ja 11-vuotiaat naaraskarhut nukkuivat kolmen kuukauden talviunet. Karhut näyttävät havahtuneen kevään tuloon, sillä sää oli alkuviikosta aurinkoinen ja poikkeuksellisen lämmin.

Tänään karhut kömpivät talvipesästään ulos selvästi nälkäisinä. Ne kiersivät lumipälvisen tarhansa laidasta laitaan, penkoivat kannonkolot, nuuskivat puunoksat ja nyhtivät ruohoa suihinsa. Kaluttavaksi löytyi myös lumen alle unohtunut luinen lihanpala. Karhuista nuorempi kävi hankaamassa turkkiaan kaarnaisia puunrunkoja ja vesialtaan karheaa seinää vasten.

Karhujen ruokahalu kasvaa päivä päivältä. Ensimmäisiä makupaloina ne ovat saaneet rusinoita, pähkinöitä, omenoita ja salaattia. Viikonlopulle karhujen jääkaappiin on varattu tuhdimpia liha-aterioita. Talvipesä pidetään karhuille edelleen avoinna, jotta ne voivat halutessaan vetäytyä sinne päivänokosille.

Korkeasaaren karhut ovat nukkuneet viime talvina hieman aiempaa levottomammin. Vuosi sitten talviuni loppui jo helmikuun ensimmäisellä viikolla ja toissavuonna karhut heräsivät syömään tammikuussa kesken talviunien. Tänä talvena karhut nousivat jalkeille pariin kertaan, viimeksi kuukausi sitten, mutta jatkoivat vielä uniaan. Karhuille on normaalia havahtua talviunen aikana vaihtamaan lepoasentoa.

Karhujen talviuni voi Suomen oloissa kestää jopa puoli vuotta. Karhut heräävät yleensä maalis-huhtikuussa, kun lumen sulamisvesi alkaa valua talvipesään. Pohjoiset karhut säästävät paljon energiaa vaipumalla talviuneen lumisiksi kuukausiksi. Etelämpänä Euroopassa karhut löytävät riittävästi ravintoa ympäri vuoden, joten niiden ei tarvitse nukkua talviunta.

 

PAMPA-AGUTIT SAAPUIVAT KORKEASAAREN TROPIIKKIIN

32033471914_78dec48fbc_z

Kuva: Mari Lehmonen (2017) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaren trooppisessa talossa vilistää uusia eteläamerikkalaisia jyrsijöitä, pampa-aguteja. Neljän nuoren agutiveljeksen ryhmä alkoi heti saavuttuaan tutkia reippaasti uutta kotiaan. Kylmänarkojen eläinten talvinen matka Münchenistä Hellabrunnin eläintarhasta taittui lämmitetyssä kuljetusauton takatilassa.

Eläintenhoitajat valmistelivat aguteja varten erilaisia piilopaikkoja ja koloja, vesikupin sekä herkuilla täytetyn ruokakupin. Kun agutit löysivät tervetuliaisaterialle, makeat appelsiini- ja omenalohkot katosivat nopeimmin matkalaisten pieniin suihin. Pähkinöitä agutit usein säästävät piilottamalla ne maahan kaivamiinsa kuoppiin. Luonnossa agutien unohtamista siemen- ja pähkinäkätköistä kasvaa uusia kasveja.

Maan tasalla elävien pampa-agutien tarhassa asuu myös laiskiainen. Kämppäkaverit eivät juurikaan kohtaa, sillä hitaampaa elämää elävä vanha laiskiainen viettää aikansa puiden oksilla, saa ruokakuppinsa sinne ja käy tarpeillaan maassa vain kerran viikossa. Naapurin aratit sen sijaan pistivät pystyyn äänekkään mekkalan jo uusien jyrsijöiden saapuessa.

Pampa-agutit (Dasyprocta azarae) ovat kotoisin Etelä-Amerikan keskiosien trooppisten savannien ympäröimistä metsiköistä. Laji on harvinaistunut, mutta arkaa pampa-agutia ei tunneta tarpeeksi, jotta sen uhanalaisuus voitaisiin arvioida. Eläintarhojen pampa-aguteista pidetään kantakirjaa.

 

Isokokoiset emokalat välttämättömiä kalakantojen uusiutumiselle

cecf6dc7-acd1-41e9-9c92-ce50abd15696-w_960

Ahven kärsii tummuvista vesistä. Etenkin naarasahvenet ovat herkkiä ympäristöpaineille. Kuva: Satu Estlander

Kalastetuimpien petokalojemme, ahvenen, hauen ja kuhan, jälkeläisten laatu paranee emokalan koon kasvaessa. Tehokas kalastus muuttaa kalakannan kokorakennetta ja koko vesiekosysteemin toimintaa. Ihminen voi kuitenkin omilla toimillaan vaikuttaa kalanpoikasten ominaisuuksiin, sillä kalastuspaineen säätelyllä voidaan vaikuttaa kalakantojen rakenteeseen.

Nämä seikat ilmenevät Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen yhteisessä kestävän kalastuksen periaatteet Keskala -hankkeessa, joka toteutettiin vuosina 2005 – 2017.

Ahvenella voimakas kalastus heikensi kudettujen mätijyvien laatua, koska isot emot vähenivät ja naaraat tulivat sukukypsiksi aikaisempaa nuorempina ja pienempinä. Tämän lisäksi mätimunat olivat pienempiä naaraiden kokoon nähden kuin ennen kalastusta.

– Hälyttävää on lisäksi se, että kalastus voi aiheuttaa kalakannoissa myös perinnöllisiä muutoksia, jos vain tietyn tyyppiset kalat pääsevät lisääntymään, kertoo professori Hannu Lehtonen Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitokselta.

Hauen kohdalla kalastus lisäsi jäljellä olevien haukien saatavilla olevaa ravintomäärää, ja suuret haukiemot tuottivat aikaisempaa painavampia mätimunia. Isojen emojen määrä kuitenkin väheni kalastuksen myötä hauellakin.

– Voimakas alamitalla säädelty kalastus voi hävittää isot emokalat jo neljässä vuodessa, toteaa Lehtonen.

Haukikannan tiheys, biomassa sekä kokorakenne säilyivät paremmin välimittasäätelyllä, jossa kalastettiin vain 40 – 65 -senttisiä haukia.

Tutkimuksen yhtenä johtopäätöksenä on, että kalastuspaineen säätelyllä voidaan vaikuttaa kalakantojen rakenteeseen.

– Pelkkä alamittoihin perustuva säätely ei aina ole se kestävin ratkaisu, vaan kalakannan ominaisuudet on myös huomioitava, korostaa Lehtonen.

Esimerkiksi nopeakasvuisilla kuhakannoilla 50 cm:n alamitta on perusteltu. Voimakkaassa kalastuspaineessa välimittakaan ei tuo ratkaisua siihen yleiseen ongelmaan, että pienenä kutevat kalat saavat eniten poikasia ja sukukypsyyskoko tämän takia ennen pitkää alenee johtaen kalakantojen heikentyneeseen tuottavuuteen.

Veden kirkkaus tärkeää

Hankkeessa havaittiin, että vesien tummuminen voi muuttaa lajien välisiä kilpailusuhteita. Tumma vesi vaikeuttaa ahventen siirtymistä kalaravintoon ja haittaa saalistusta. Tästä syystä kalat jäävät keskimääräistä pienikokoisemmiksi. Kirkkaissa vesissä ahvenet ovat aktiivisempia ja tehokkaampia eläinplanktonin syöjiä kuin särki. Näkyvyydeltään heikoissa vesissä ahven sen sijaan häviää särjelle ravintokilpailussa.

Ilmastonmuutos lämmittää ja tummentaa järvivesiä. Naaraiden herkkyys heikentyneille olosuhteille tai muille häiriöille ympäristössä voi kertautua edelleen kalakantoihin, sillä suuret naaraat tuottavat eniten ja parhaiten selviytyviä poikasia. Naaraat ovat myös koiraita herkempiä ympäristöpaineille kuten veden samenemiselle, lämpötilan nousulle ja kalastukselle.

Kalastuksen kohdistuessa isoihin ahveniin suurikokoiset pohjaeläimet runsastuivat huomattavasti. Pieniä ahvenia poistettaessa pohjaeläinyhteisö pysyi sen sijaan melko vakaana. Eläinplanktonyhteisössä tapahtuneet muutokset olivat enemmän riippuvaisia ahventen käyttäytymisestä ja eläinplanktonyhteisön sisäisestä dynamiikasta kuin ahventen määrästä.

– Kalastuksen aiheuttamat muutokset ravintoketjuissa voivatkin olla odottamattomia, summaa Lehtonen.