Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

WWF ja Coca-Cola keräävät jälleen varoja jääkarhujen suojeluun

b79fc8c49c75da14_800x800ar

 

Kuvaoikeudet: WWF / Steven Kazlowski

Syyskuussa Coca-Cola ja WWF toteuttavat toista kertaa Jääkarhuperheille koti (Arctic home) -kampanjan useassa Euroopan maassa, myös Suomessa. Toisen kampanjavuoden päätavoite on kerätä varoja jääkarhujen arktisen kodin suojeluun. Arktisen alueen jääpeitteen pieneneminen vaikeuttaa jääkarhuemojen ja pentujen selviämistä muuttuvassa elinympäristössä. Tänä vuonna jokaista www.arctichome.eu -sivujen kautta kampanjaan lahjoitettua euroa kohden Coca-Cola lahjoittaa yhden euron, aina miljoonaan euroon saakka. 

Coca-Cola ja WWF jatkavat viime vuonna Euroopassa alkanutta yhteistyötä jääkarhujen arktisen elinympäristön suojelemiseksi. Tämän vuoden kampanjateema on niin ihmisiä kuin jääkarhuja yhdistävä äidinvaisto, mikä saa emot huolehtimaan ja turvaamaan jälkikasvulleen turvallisen kasvuympäristön. Jääkarhun pennut syntyvät karvattomina, sokeina ja täysin riippuvaisina emostaan. Jääkarhuemoilla on kuitenkin yhä suurempia ongelmia turvata pentujensa tulevaisuus.

Arktisella alueella ilmaston lämpeneminen on kaksi kertaa nopeampaa kuin muualla maapallolla. Ilmastonmuutos  vaikeuttaa erityisesti jääkarhuemojen ruuan hankintaa ja pentujen selviytymistä.Ilmastonmuutoksen seurauksena merijää muodostuu vasta myöhemmin syksyllä. Tästä johtuen kantavan jääkarhunaaraan on uitava entistä pidempiä matkoja löytääkseen pesäpaikan jääalueilta. Vaihtoehtoisesti jääkarhuemot saattavat yrittää asettua kuivalle maalle, jossa riski joutua konfliktiin ihmisten kanssa on suuri. Muuttuneissa olosuhteissa emojen on vaikea suojella pentujaan.

Jääkarhuperheille Koti (Arctic Home) -kampanja on Coca-Colan ja WWF:n yhteishanke ja sillä kannustetaan ihmisiä osallistumaan jääkarhuäitien auttamiseen www.arctichome.eu -sivuston kautta. Lahjoittamalla WWF:n jääkarhutyöhön nyt voi tuplata oman lahjoituksensa arvon, sillä Coca-Cola on sitoutunut tekemään jokaista lahjoitusta vastaavan suuruisen lahjoituksen WWF:lle – aina miljoonaan euroon saakka.

Coca-Cola ja WWF ovat tehneet yhteistyötä ilmaston ja maailman vesivarojen suojelussa vuodesta 2007 ja arktista suojeluyhteistyötä vuodesta 2012.   WWF on työskennellyt arktisilla alueilla yli 20 vuotta.

— Arktinen merijää on katoamassa silmiemme edessä. Jääkarhut sekä muut jäästä riippuvaiset eläimet yrittävät sopeutua nopeasti muuttuvaan elinympäristöön, koska niillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Jääkarhuperheille koti (Arctic Home) –kampanjalla kerätyn tuen avulla WWF voi tehostaa työtään arktisella alueella ja auttaa sekä jääkarhuja että ihmisiä sopeutumaan muuttuvaan maailmaan. Jääkarhu on arktisen alueen symboli. Jääkarhun selviäminen muutoksesta antaisi toivoa taistelussa arktisen ekosysteemin puolesta, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen .

Arctic Home -kampanjan alkamista juhlistettiin 6.9.2014 Lontoossa ainutlaatuisella eurooppalaisten perheiden tapaamisella. Sadat vanhemmat antoivat tukensa kampanjalle osallistumalla valokuvataideteoksen tekemiseen. Mukanaolijoista muodostettiin jääkarhuemoa esittävä siluettikuva.

8b93469f5199fbb7_800x800ar

 

Sadat eurooppalaiset perheet osallistuivat valokuvataideteoksen tekemiseen lisätäkseen tietoisuutta jääkarhuäitien haasteista löytää turvallinen kasvupaikka poikasilleen. www.arctichome.eu

Videolinkit:

WWF & Coca-Cola yhteistyö   http://www.youtube.com/watch?v=lkR0WDvFK1Q
Arctic Home    http://www.youtube.com/watch?v=OyNLGDGC7XM
Coca-Cola Arctic Home http://www.youtube.com/watch?v=Lzsk9b6K970
Arctic in your backyard    http://www.youtube.com/watch?v=2fVryDk7MEc
Global Warming and Polar Bears  http://www.youtube.com/watch?v=zWrHL1tiIPg
Umky Patrol  http://www.youtube.com/watch?v=YFeZt6rD0Ks

Valkoposkihanhen syyskanta kasvoi viidenneksellä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valkoposkikannan kasvu keskittyi itäiselle Suomenlahdelle sekä pääkaupunkiseudun reunaosiin. Suomen ympäristökeskuksen, Helsingin yliopiston ja BirdLife Suomen järjestämässä laskennassa havaittiin yhteensä noin 25 800 valkoposkihanhea.

Vapaaehtoiset lintuharrastajat laskivat valkoposkihanhet koko Suomesta viime viikonloppuna 29.–31.8. Tuloksien mukaan valkoposkihanhien syyskanta kasvoi 19 prosenttia vuodesta 2013. Voimakkainta kasvu oli jälleen itäisellä Suomenlahdella, missä syyskanta lähes kaksinkertaistui. Pääkaupunkiseudulla kanta kasvoi neljänneksellä ja sisämaassa viidenneksellä. Sen sijaan Varsinais-Suomen ja Pohjanlahden syyskannassa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia viime vuoteen.

Eniten valkoposkihanhia kerääntyi aiempien vuosien tapaan pääkaupunkiseudulle, missä laskettiin yhteensä 10 500 yksilöä. Valkoposkihanhien määrät olivat kasvaneet pääkaupunkiseudun reuna-alueilla, erityisesti Kirkkonummella, Sipoossa ja itäisimmässä Helsingissä.

Valkoposkihanhet yöpyvät ulkosaaristossa ja lintulahdilla

Pääkaupunkiseudun suurimmat määrät havaittiin ruokailemassa peltoalueilla Vantaan Västerkullassa (1 540 valkoposkihanhea), Kirkkonummen Thorsvikissä (1 500), Sipoon Immersbyssä (1 140) ja Espoon Vanhakartanossa (1 100). Suurimmat yöpymisparvet olivat puolestaan kerääntyneet Vuosaaren ulkosaaristoon (2 700 hanhea) ja Espoon Laajalahdelle (2 550), mistä valkoposkihanhet siirtyivät varhain aamulla ruokailualueilleen.

Suuria määriä valkoposkihanhia kerääntyi myös Mynämäen (4 050 hanhea), Porin (2 700), Turun (2 100), Loviisan (2 000), Kristiinankaupungin (1 090) ja Haminan (1 040) seuduille. Sisämaassa valkoposkihanhia havaittiin eniten Hollolan ja Lahden alueella (670 lintua).

Vuonna 2013 valkoposkihanhen Suomen pesimäkannan kooksi arvioitiin 3 600 paria. Kannankasvun arvioitiin tuolloin pysähtyneen eteläisillä rannikkoalueilla, mutta kasvavan yhä Pohjanlahdella. Rannikon kokonaiskannan arvio oli 3 400 paria ja sisämaassa pesi noin 200 paria. Syyskannan 2014 laskennan tulokset viittaavat siihen, että Suomen pesimäkanta olisi kohonnut vähintään 4 000 pariin.

 

Valkoposkihanhen havaintopaikat 29.-31.8.2014
Valkoposkihanhen syyskannan kehitys 2008-2014

LISÄTIETOJA

Helsingin yliopiston tutkijat selvittivät täpläverkkoperhosen perimän

e528f6c3-2f18-4b87-8c7c-1d5a4a8cc4ea-main_image
Täpläverkkoperhonen. Kuva: Tari Haahtela
Täpläverkkoperhonen on maailman kolmas perhoslaji, josta on nyt käytettävissä sekä koko perimän emäsjärjestys että korkearesoluutioinen geneettinen kartta. Akatemiaprofessori Ilkka Hanski toivoo täpläverkkoperhosesta uutta integroidun biologian mallilajia.

Täpläverkkoperhonen on jo ennestään kansainvälisesti tunnettu ekologian ja evoluutiobiologian mallilaji, jonka populaatiobiologiaa on tutkittu Ahvenanmaalla yli 20 vuotta. Nyt lajista on tullut entistä merkittävämpi. Akatemiaprofessori Ilkka Hanskin johtama metapopulaatiobiologian huippuyksikön tutkimusryhmä Helsingin yliopistossa on sekvensoinut täpläverkkoperhosen koko perimän yhdessä kolmen Biotekniikan instituutin ryhmän kanssa.

Täpläverkkoperhosen noin 390 miljoonan emäksen mittainen perimä on ensimmäinen Suomessa sekvensoitu muun kuin viruksen tai bakteerin perimä. Täpläverkkoperhonen on silkkiperhosen ja kaposiiven jälkeen kolmas perhoslaji maailmassa, jolle on olemassa sekä koko perimän emäsjärjestys että korkearesoluutioinen geneettinen kartta. Kartta kertoo noin 16 000 geenin paikat lajin 31 kromosomissa.

Samalla on paljastunut, että perhosten kantamuodolla on 31 kromosomia – juuri niin kuin hyönteisten perinnöllisyyttä Helsingin yliopistossa aikoinaan tutkinut akateemikko Esko Suomalainen esitti.

Hämmästyttävintä on, että geenit näyttävät pysyneen samoissa kromosomeissa arviolta koko perhosten evoluution ajan – tai ainakin 140 miljoonaa vuotta, johon tutkimuksen aikaskaala rajoittuu.

– Tällaista ilmiötä ei ole löydetty juuri miltään muulta eliöryhmältä. Vielä hämmästyttävämpää on se, että vaikka perhosten evoluutiossa tapahtuu jonkin verran kromosomien yhdistymisiä, geenit pysyvät edelleen omilla kromosomin puoliskoillaan lajiutumisen jälkeenkin, tutkimuksessa mukana ollut ryhmänjohtaja Mikko Frilander Biotekniikan instituutista kertoo.

Alun perin ekologeista koostuva tutkimusryhmä panosti paljon perimän selvittämiseen, koska tavoitteena on yhdistää molekyylibiologista ja perimän tutkimusta ennestään vahvaan ekologiseen ja evoluutiobiologiseen tutkimukseen.

– Haluamme täpläverkkoperhosesta yhden uuden integroidun biologian mallilajin. Seuraava haaste on saada entistä useampi biologi kiinnostumaan tästä lajista, akatemiaprofessori Ilkka Hanski toteaa.

Pääosa sekvensoinnista tehtiin Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutissa Viikissä Petri Auvisen johdolla. Perimän kokoamisesta vastasivat Panu Somervuo metapopulaatiobiologian tutkimusryhmästä ja Leena Salmela tietojenkäsittelytieteen laitokselta. Geenien tunnistamisen ja niiden funktion ennustamisen teki Virpi Ahola metapopulaatiobiologian tutkimusryhmästä yhdessä bioinformatiikan professori Liisa Holmin ja Patrik Koskisen kanssa.

Täpläverkkoperhosen korkearesoluutioinen kytkentäkartta rakennettiin metapopulaatiobiologian huippuyksikössä työskentelevän Pasi Rastaan kehittämällä uudella työkalulla.

 

Täpläverkkoperhosen genomi julkaistiin Nature Communications sarjassa:

Ahola V, Lehtonen R, Somervuo P, Salmela L, Koskinen P, Rastas P, Välimäki N, Paulin L, Kvist J, Wahlberg N, Tanskanen J, Hornett E A, Ferguson L C, Luo S, Cao Z, de Jong M A, Duplouy A, Smolander O-P, Vogel H, McCoy R C, Qian K, Chong W S, Zhang Q, Ahmad F, Haukka J K, Joshi A, Salojärvi J, Wheat C W, Grosse-Wilde E, Hughes D, Katainen R, Pitkänen E, Ylinen J, Waterhouse R M, Turunen M, Vähärautio A, Ojanen S P, Schulman A H, Taipale M, Lawson D, Ukkonen E, Mäkinen V, Goldsmith M R, Holm L, Auvinen P, Frilander M J & Hanski I. The Glanville fritillary genome retains an ancient karyotype and reveals selective chromosomal fusions in Lepidoptera.

___________

Täpläverkkoperhosen perimän selvittäminen oli nelivuotinen projekti, jota rahoittivat Euroopan tiedeneuvosto ja Suomen Akatemia.

Linkit

Ranuan karhunpennulle nimeksi Jemma

10371680_777801952276513_5799163949153143927_n

Jemma-karhu Kuva: Marko Junttila/Ranuan eläinpuisto

Ranuan eläinpuistossa viime tammikuussa syntyneelle karhunpennulle on viimeinkin valittu nimi. Kevään ja kesän aikana n. 60 000 pientä ja suurta kävijää on käynyt ihastelemassa karhunpentua.

Kaikki ovat saaneet myös osallistua pennun nimeämiseen antamalla ehdotuksia joko eläinpuiston nettisivujen kautta, eri tapahtumissa kuten lasten messuilla, S-etutapahtumissa, erämessuilla tai paikan päällä Ranualla. Onpa ehdotuksia tullut myös entisvanhaisella kirjepostilla sekä puhelimitsekin. Kaiken kaikkiaan nimiehdotuksia on tullut 7 771 kpl.

Eläinpuistossa on järjestetty nimikilpailuja vuosien ajan ja pennun saama nimiehdotusten määrä oli kautta aikojen toiseksi suurin. Ylivoimainen ennätys tehtiin kuitenkin vuonna 2012, jolloin Ranzo sai huimat 33 000 nimiehdotusta.

Karhupennulle valikoitui nimeksi Jemma henkilökunnan raadin hyvin vaikean karsinnan tuloksena. Nimen haluttiin jollakin tapaa muistuttavan pennun vanhemmista Mallasta ja Jehusta. Raati myös halusi nimen olevan suomalainen. Jemma on nimenä mukavan kuuloinen, kansainvälisessä suussa toimiva, helposti kutsuttava ja myös pennulle mieleen painuva. Jemma ehdotuksia tuli 19 ja pääpalkinnon saaja jouduttiin siten arpomaan ja muut Jemma-nimeä ehdottaneet palkittiin myös eläinpuiston pääsylipuilla. Salme Vaarala Porvoosta oli arvonnassa onnekkain, joten häntä perheineen odottaa nyt luvattu palkintoviikonloppu Ranuan eläinpuiston uudessa Gulo Gulo –lomakylässä, sekä tietysti tutustuminen Jemman arkeen eläinpuiston puolella.

Hilla-nimi oli suosituin ja sitä oli ehdotettu 175 kertaa. Jos tämä olisi ollut äänestys määrän mukaan, olisi Ranuan eläinpuistossa nyt Hilla-niminen karhunpentu. Toiseksi eniten ehdotettu Jella-nimi oli ollut mielessä yli 107 henkilöllä. Nimi oli myös muodostettu karhunpennun vanhempien Mallan ja Jehun mukaan. Kolmanneksi eniten ääniä saivat nimet Alma ja Melli. Jälkimmäinen tarkoittaa latinaksi hunajaa. Muita suosittuja nimiä olivat Halla, Elli, Milla, Jalla, Meiju, Manta, Maisa, Nella ja Vili.

Muutoin nimiä oli taiteiltu paljon sanoista Ranua ( Ranu, Ranukka, Ranuli) ja Hilla ((Hillara, Hillatar, Hilla-nalle, Hillankukka). Paljon ehdotuksia tuli myös pennun käyttäytymisen ja luonteen perusteella (Höpö, Vikkelä, Vekkuli, Ihku)

Ranuan Jemma – karhunpentu painaa nyt yli 50 kiloa ja Jemma viettää aikaansa omassa aitauksessaan. Eläintenhoitajat käyvät yhä aitauksessa Jemmaa ruokkimassa ja pitämässä Jemmalle seuraa. Eläinpuiston ruskeakarhut menevät normaalisti talviunille marraskuun puolenvälin jälkeen.

WWF: Jääkarhun DNA eristettiin tassunjäljestä

Tracks 1

 

Kuvaoikeudet: Tom Arnbom / WWF-Canon

Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa onnistuneet eristämään jääkarhun DNA:ta lumeen jääneestä tassunjäljestä. 

Geenitestaukseen erikoistuneen SPYGEN-yrityksen ranskalaiset tiedemiehet onnistuivat eristämään jääkarhun DNA:ta kahdesta aiemmin tänä vuonna kerätystä näytteestä. Näytteet kerättiin WWF-Canonin ja Norwegian Polar Institute -tutkimuslaitoksen matkalla Norjan Huippuvuorilla.

”Tulokset ovat erittäin mielenkiintoisia”, sanoo projektin vetäjä  Eva Bellemain SPYGENista. ”Tämä on ensimmäinen kerta, kun DNA:ta on onnistuttu eristämään jääkarhun jättämästä jäljestä. Sen lisäksi, että jäljestä löytyi jääkarhun DNA:ta, oli siinä jäänteitä myös hylkeen ja lokin DNA:sta. WWF:n tutkimusryhmän tekemät havainnot todistavat, että kyseinen jääkarhu oli juuri tappanut hylkeen. Paikalla oli nähty myös lokki –  yksi tassunjälki paljasti siis kokonaisen tarinan.”

Arktisen alueen kaltaisessa muuttuvassa ympäristössä on erittäin vaikeaa saada ajantasaista tietoa alueen jääkarhupopulaatioiden koosta ja elintavoista, mikä taas vaikeuttaa lajin suojelua. Tällä hetkellä jääkarhuja seurataan satelliittikaulapantojen ja niihin kiinnitettävien kameroiden avulla. Nykyinen menetelmä on kuitenkin kallis ja hankala.

”Uusi menetelmä on hieno työkalu suojelubiologeille”, toteaa suojelujohtaja Jari Luukkonen WWF Suomesta. ”Käyttämällä tassunjäljestä eristettyä DNA:ta voidaan vähentää vaadittavia tutkimustoimenpiteitä merkittävästi ja tarkkailla jääkarhuja helpommin.”

Seuraavaksi tutkijat odottavat pääsevänsä analysoimaan tarkemmin jääkarhun DNA:ta ja etsimään sen avulla lisää tietoa tästä uhanalaisesta eläimestä. Tutkijat selvittävät myös, voisiko samaa tutkimusmetodia käyttää muiden harvinaisten ja haastavissa olosuhteissa elävien lajien tutkimiseen.

”Tulokset osoittavat, että pitkäjänteinen työ arktisella alueella tuottaa tulosta”, Luukkonen kommentoi.

WWF Suomi on mukana arktisen alueen suojelussa muun muassa työskentelemällä aktiivisesti ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja kotimaisten arktisten lajien tilan parantamiseksi. Lisäksi WWF toimii sen hyväksi, että esimerkiksi kaivosteollisuus tai muu luonnonvarojen hyödyntäminen ei vaaranna arktisen luonnon monimuotoisuutta tai vahingoita ympäristöä. Noin 40 miljoonan neliökilometrin suuruisella arktisella alueella on suuri merkitys koko maapallon luonnon monimuotoisuudelle, ja sitä onkin kuvattu viimeiseksi laajaksi, turmeltumattomaksi ekosysteemiksi maailmassa.

:VÄITÖS: Ansarijauhiainen – tuleeko kasvihuonetuholaisesta pohjoisen uusi vieraslaji?

Foto Trialeurodes

Kasvihuoneviljely parantaa ansarijauhiaisten mahdollisuuksia levitä vieraslajiksi pohjoiseen luontoon, selviää uudesta väitöstutkimuksesta. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n tutkija Irina Ovcarenko on selvittänyt väitöskirjassaan ansarijauhiaisen geneettistä monimuotoisuutta ja ekologiaa Suomessa.

Tutkimuksen perusteella voidaan suunnitella uusia, aiempaa tehokkaampia torjuntamenetelmiä, joilla vältetään ansarijauhiaisen aiheuttamia satovahinkoja kasvihuoneviljelyssä.

Ansarijauhiainen (Trialeurodes vaporariorum) on yleinen ja laajalle levinnyt tuhohyönteinen, jota on esiintynyt Suomessa jo 1920-luvulta lähtien. Se ei kuulu Suomen alkuperäiseen eläimistöön, mutta selviää talvehtimalla kasvihuoneissa.

– Geenitutkimukset osoittivat, että sama ansarijauhiaispopulaatio selviytyy suurimmassa osassa tutkituista kasvihuoneista kaksikin vuotta. Ympärivuotista kasvihuoneviljelyä harjoittavien viljelijöiden tulisikin hävittää ansarijauhiaiset sekä satokasveista että kasvihuonetiloista ennen uusien kasvien istuttamista, Ovcarenko sanoo.

Ansarijauhiaiset selviävät hyönteismyrkytyksistä

Ovcarenkon tutkimus osoitti, että suomalaisissa kasvihuoneissa elävien ansarijauhiaisten geneettinen monimuotoisuus on alhaisempi kuin kreikkalaisten populaatioiden, jotka selviytyvät koko vuoden myös kasvihuoneiden ulkopuolella. Ansarijauhiaisten geneettinen monimuotoisuus on alhainen myös maailman mittakaavassa tarkasteltuna, mikä johtaa yleensä sopeutumiskyvyn heikkenemiseen. Ansarijauhiaisten on kuitenkin havaittu toipuvan hyönteismyrkytyksistä. Paikallisista populaatioista löytyy myös hyvää geneettisen monimuotoisuuden tasoa.

– Oli yllättävää havaita keskimääräistä tai hyvää geneettisen monimuotoisuuden tasoa eikä minkäänlaisia merkkejä haitallisesta geneettisestä pullonkaulatilanteesta niissäkään kasvihuoneissa, joihin istutetaan joka vuosi uudet kasvit ja hyönteismyrkyt aiheuttavat merkittävää kuolleisuutta ansarijauhiaispopulaatioissa, Ovcarenko sanoo.

Alhainen geneettinen monimuotoisuus ei ole myöskään alentanut Suomen jauhiaispopulaation sopeutumiskykyä eikä sen mahdollisuuksia levitä vieraslajiksi. Ansarijauhiainen on kaikkiruokainen kasvissyöjä, joka voi myös erikoistua ruokailemaan tietyillä kasvihuoneiden viljelykasveilla. Tutkimuksissa havaittiin merkkejä siitä, että ansarijauhiaiset ovat erikoistumassa ruokailemaan tomaatilla ja kurkulla, Suomen kasvihuoneissa yleisimmin viljellyillä kasveilla.

– Kun samoja kasveja viljellään jatkuvasti, tuhohyönteisillä on hyvät mahdollisuudet erikoistua. Jos erikoistuneita kantoja muodostuu, hyönteisten määrä ja satovahingot voivat kasvaa, Ovcarenko arvelee. Toistaiseksi ansarijauhiaiset kuitenkin valitsevat ravintokasveikseen mieluiten luonnonkasveja, mikä voi edistää niiden leviämistä luontoon keväisin.

– Ansarijauhiaiset voivat hyödyntää kesällä useita luonnonkasveja ja avomaan viljelykasveja. Sama populaatio voi myös palata luonnon kasveilta kasvihuoneeseen, kun sinne istutetaan syyskesällä uudet taimet, Ovcarenko huomauttaa.

Biologinen torjunta kannattaa

Tutkimuksessa havaittiin, että suomalaisten ansarijauhiaisten vastustuskyky paljon käytetylle hyönteismyrkylle, pymetrosiinille, vaihtelee merkittävästi eri populaatioiden välillä. Ovcarenko suositteleekin, että tuholaisten torjunta aloitetaan tiiviillä tarkkailulla, jotta tuholaiset havaitaan aikaisessa vaiheessa. Jokaisessa kasvihuoneessa tulisi ylläpitää myös tuholaisista vapaita tiloja. Tulosten mukaan biologinen torjunta kannattaa, sillä silloin tuholaisten herkkyys torjunta-aineille säilyy, kun taas niissä kasvihuoneissa, joissa hyönteismyrkkyjä on käytetty useita vuosia, havaittiin merkkejä vastustuskyvystä torjunta-aineille.

Tärkein tekijä satovaurioiden vähentämisessä ja leviämisen estämisessä on yhteistyö ja torjuntamenetelmien yhtenäistäminen seuduilla, joilla kasvihuoneita on paljon. Tutkimus on jo motivoinut viljelijöitä keskinäiseen tiedonvaihtoon ja tarkkailemaan ansarijauhiaisia myös peruna- ja mansikkaviljelyksillä.

– Yhteistyöllä päästään kestäviin torjuntamenetelmiin. Tuholaisten leviäminen voidaan estää yhtenäistämällä tarkkailua, torjuntamenetelmiä ja sadon käsittelyä kasvihuoneviljelijöiden kesken, Ovcarenko neuvoo.

Irina Ovcarenkon ekologian ja evoluutiobiologian alaan kuuluva väitöskirja “The role of agroecosystems for invasion of a generalist herbivore” tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa 12.9.2014 kello 12.00. Vastaväittäjänä on apulaisprofessori Shai Morin Jerusalemin heprealaisesta yliopistosta ja kustoksena dosentti Leena Lindström Jyväskylän yliopistosta.

SEA LIFE YLPEÄNÄ ESITTÄÄ: Rakkauden hedelmä on minikokoinen ”Nemo”

df76a3c7-4e85-4195-b644-813f61d18dec-main_image
Emman ja Kamun iltatähdellä on tällä hetkellä mittaa noin 15 millimetriä ja se on siirretty yleisön nähtäville omaan akvaarioon. Kyljen toinen valkoinen raita katoaa, kun kala kasvaa aikuiseksi.
25.8.2014. Eläkeiässä oleva vuokkokalapariskunta, Emma ja Kamu, yllättivät alkuvuonna Sea Lifen henkilökunnan ryhtymällä kutupuuhiin. Ällistyttävää tapauksessa oli, että edellisestä kalapariskunnan perheenlisäysyrityksestä oli kulunut kymmenkunta vuotta ja lisääntymistä ei pidetty enää mahdollisena.

”Emma ja Kamu ovat viettäneet yhdessä jo 20 vuotta. Ne ovat mahdollisesti maailman vanhin tunnettu korallikalapariskunta. Uskomatonta, että ne intoutuivat vielä kutemaan tuossa iässä”, ihmettelee Sea Lifen intendentti , meribiologi Markus Dernjatin.

Vuokkokalat voivat tuottaa luonnossa elämänsä aikana tuhansia jälkeläisiä, joista keskimäärin vain pari selviää lisääntymisikäiseksi. Akvaariossa haasteena on erityisesti poikasten ruokinta. Valmisruuat eivät kelpaa, vaan menestys vaatii kokonaisen elävän ravintoketjun hallinnan mikroskooppisista leväsoluista hädin tuskin silminnähtäviin rataseläimiin, joilla poikasia ruokitaan neljä, joskus viisi kertaa päivässä.

Emman ja Kamun tempaus sai paljon mediahuomiota ja poikasten kasvatusta toivottiin monelta taholta. Valitettavasti hädin tuskin parin millimetrin mittaiset poikaset ovat haastavia pitää hengissä. Sea Lifen henkilökunta rakensi pikapikaa kasvatusaltaan ja erityisen poikasimurin, jolla noin viikko kudun jälkeen kuoriutuneista poikasista saatiin osa talteen.

a66854c7-8006-41e4-9a15-12b7b7035da2

 

Emma ja Kamu saapuivat Suomeen 90-luvun alussa ja ne ovat viettäneet yhdessä ennätykselliset 20 vuotta. Kamun tunnistaa valkoisista hampaista.

”Vauvaimuri toimi ja lopulta poikasaltaassa uiskenteli parisenkymmentä läpikuultavaa kalatoukkaa. Projektin kannalta tämä oli kuitenkin heikko alku, sillä toivoimme että poikasia olisi tullut huomattavasti enemmän. Poikasten hävikki on suuri erityisesti ensimmäisinä elinpäivinä. Lisäksi poikaset aloittivat jo melko pienenä sisarustensa höykyttämisen sillä seurauksella, että vain yksi poikanen jäi lopulta henkiin. Seuraavalla kerralla jokainen poikanen sijoitetaan omaan akvaarioonsa kasvamaan.”

”Taloudellisesti tai ajankäytöllisesti tässä projektissa tuskin oli paljoakaan järkeä, mutta tulihan tästä hyvä mieli ja toisaalta opimme taas paljon uutta kalojen kasvattamisesta. Tapaus nostaa Sea Lifessä viljeltyjen merikalalajien määrän kymmeneen, esimerkiksi haita on kasvatettu jo reilusti yli 200 yksilöä. Hyvänä uutisena vuokkokalapienokaisen kannalta voidaan pitää, että eräs akvaarioharrastaja on luvannut lahjoittaa sille kodiksi akvaariossa syntyneen merivuokon”, iloitsee Dernjatin.

Lempäälästä löytyi vaarallista taigapunkkia

taigapunkki_Ixodes_persulcatus_tot

Turun yliopiston puutiaistutkijat ovat löytäneet Pirkanmaalta Lempäälästä taigapunkkia eli Siperian puutiaista (Ixodes persulcatus). Etsinnöistä huolimatta puutiaista ei ole vielä löydetty Varsinais-Suomesta. Taigapunkki levittää sekä borrelioosia että aivokuumetautia.

Taigapunkki on toinen Suomessa esiintyvä puutiaislaji, jonka tiedetään levittävän puutiaisaivokuumetta. Sen on todettu kantavan siperiantyypin Tick-Borne Encephalitis eli TBE-virusta, jonka aiheuttama aivokuumetauti on vakavampi kuin yleisen puutiaisen (I. ricinus) kantaman eurooppalaisen tyypin TBE-viruksen aiheuttama tauti. Lisäksi taigapunkki levittää borrelioosia aiheuttavaa Borrelia-bakteeria kuten yleinen puutiainenkin.

Taigapunkki on itäinen laji. Sitä on löydetty Venäjän Karjalasta jo 1950-luvulla. Nykyään tiedetään lajin runsastuneen, ja sen esiintymisalue on laajentunut ulottuen aina Laatokan rannalle, Sortavalaan asti.

Taigapunkin esiintymisalueet Suomessa ovat hyvin yksittäisiä, joskin myös systemaattinen kartoitus on ollut vajavaista. Aikaisemmin taigapunkkia on löydetty viideltä paikkakunnalta; Pohjois-Karjalan Ilomantsin ja Kainuun Kuhmon lisäksi Pohjois-Pohjanmaalta Simosta sekä Pohjanmaalta Kokkolan rannikolta ja Närpiöstä.

Taigapunkki ja tavallinen puutiainen muistuttavat toisiaan hyvin paljon. Niiden erottamiseen pienistä rakenteen yksityiskohdista tarvitaankin mikroskooppia. Elintavoiltaan molemmat lajit ovat myös samankaltaisia.

Molempien lajien isäntäeläiminä toimivat nisäkkäät ihminen mukaan luettuna. Parhaiten kumpikin laji viihtyy kosteissa elinympäristöissä kuten lehdoissa ja mustikkavaltaisissa elinympäristöissä, joista löytyy myös niiden isäntäeläimiä.

Taigapunkin on todettu selviytyvän yleistä puutiaista paremmin kylmissä ja karuissa olosuhteissa.

Varsinais-Suomessa taigapunkkia on etsitty sekä ”lakanaa vetämällä” että yhteistyössä paikallisen Kakskerran Erä -metsästysseuran kanssa. Kaadettujen metsäpeurojen korvien puutiaisia koskevassa tutkimuksessa (Omar Badawieh: Puutiaisia korvissa, opinnäytetyö / Turku AMK) löydettiin vain yleistä puutiaista eli I. ricinus-lajia. Etsinnöistä huolimatta Varsinais-Suomesta ei taigapunkkia ole löytynyt.

Puutiaisten varhaisemmat vaiheet, toukat ja nymfit käyttävät pienikokoisimpia isäntäeläimiä, kuten hiiriä, myyriä ja jäniksiä, mutta lisääntymiskykyiset aikuiset ovat tavallisimpia suuremmilla ja laajalti liikkuvilla lämminverisillä, kuten metsäkauriilla, hirvellä ja supikoiralla, jotka taas ovat eri syistä merkittävästi lisääntyneet maassamme.

Valkoselkätikoilla hyvä pesimävuosi

valkoselkätikka

Metsähallituksen, WWF Suomen ja lintutieteellisten yhdistysten valkoselkätikkaseurannoissa löytyi yli 180 parireviiriä, joilta varmistui 119 pesintää. Seurannoissa löydettiin lisäksi kymmeniä yksittäisiä havaintopaikkoja, joista monet voivat muodostua erittäin uhanalaisen lajin pesimäreviireiksi.

“Pesimäkausi venyi ennätyksellisen pitkäksi, sillä emot hoivasivat maastopoikueitaan vielä kesä-heinäkuun vaihteessa aikaisimpien poikueiden ollessa maastossa jo 6.5. lähtien. Leuto talvi epäilemättä helpotti tikkojen elämää, mutta kylmä kevät ja alkukesä hyydyttivät pesimävirettä maan eteläosia lukuunottamatta”, toteaa suunnittelija Timo Laine Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluista.

Valkoselkätikkojen pesimäalueet painottuivat edelleen vahvasti maan itä- ja kaakkoisosiin. Varmistettuja pesintöjä löytyi eniten Etelä-Karjalasta (43). Muut löytyivät Pohjois-Karjalasta (25), Etelä-Savosta (16), Päijät-Hämeestä (12), Keski-Suomesta (9),  Kymenlaaksosta (5), Pirkanmaalta (3), Pohjois -Savosta (3), Uudeltamaalta (1), Kanta-Hämeestä (1) ja Pohjanmaalta (1).

“Pesimäaikaisten parireviirien yhteismäärä lisääntyi parilla kymmenellä viime vuoteen verrattuna. Reviirejä ja yksittäisten lintujen elinpiirejä löytyi myös monilta paikoilta eteläisen levinneisyysalueen ulkopuolelta aina Kainuuta ja Etelä-Lappia myöten”, Laine kertoo.

Valkoselkätikka tarvitsee lehti- ja lahopuustoista metsää sopivan hyönteisravinnon löytämiseksi. Parhaimmat elinympäristöt vähenivät merkittävästi tehokkaan metsätalouden seurauksena , mutta nykyisin valkoselkätikkakanta on elpymässä ja vahvistumassa aktiivisen suojelun, elinympäristöjen hoidon ja idästä muuttaneiden tikkojen ansiosta.

“Suomen kanta on kuitenkin edelleen erittäin uhanalainen ja vaatii aktiivista seurantaa ja suojelutoimia selviytyäkseen”, Laine muistuttaa.

Valkoselkätikkaseurannoissa tarkastetaan lajin tunnettuja esiintymisalueita ja kartoitetaan uusia elinympäristöjä. Suomen lintuharrastajat ansaitsevat suuren kiitoksen, sillä monet uudet elinpiirit löydetään harrastajilta satujen tietojen ja vihjeiden perusteella.

Korkeasaari juhlii viikonloppuna 125-vuotissynttäreitä

14354164878_81854ea571_z

Kotkanpoikasia emonsa kanssa. Kuva: Kirsi Pynnönen-Oudman / Korkeasaari

Korkeasaaren eläintarha on tänä vuonna juhlistanut 125-vuotista taivaltaan. Juhlavuosi huipentuu syntymäpäiviin viikonloppuna 23.-24. elokuuta. Historian esittelyn ohessa eläintarha katsoo tulevaisuutta kohden. Juhlan kunniaksi nähdään teatteriesityksiä, kuullaan musiikkia ja muistellaan kokemuksia eläintarhasta vuosien varrelta. Eläimille voi viedä lahjoja lahjalistan perusteella.

Korkeasaaren teatterin esitysten välissä yleisöllä on mahdollisuus tarttua mikkiin ja kertoa Korkeasaari-muistoistaan Pukin puiston juhlateltassa. Lauantaina Helsingin kaupungin henkilöstö- ja sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen sekä virkaatekevä eläintarhan johtaja Eila Ratasvuori onnittelevat 125-vuotiasta eläintarhaa.

Jamkids-musiikkikoulun jammailusessioissa lapset saavat iloa uuden oppimisesta ja yhdessä soittamisesta. Karhulinnalla on askartelupaja ja akustiset musiikkiesitykset viihdyttävät asiakkaita HOK-Elannon pisteellä.

Korkeasaaren työkoneisiin pääsee tutustumaan työntekijän opastuksella. Koko ohjelma ja eläinten lahjalista ovat luettavissa Korkeasaaren sivuilla. Tapahtuman ajan Korkeasaarella on normaalit lipunhinnat.