Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Suomesta löydetty kaksi uutta kotilolajia – uusi opas Suomen nilviäisistä on ilmestynyt

4ec49e6a-880d-434c-b99e-1a58d4152d7d-main_image
Kalkkitorvilokotilo. Kuvat: LUOMUS/ Pekka Malinen
Suomesta on löydetty kaksi uutta kotilolajia, mikä nostaa maamme maanilviäisten lukumäärän 94:än. Molemmat uudet lajit ovat vaateliaita elinympäristöjensä suhteen ja elävät ainoastaan kalkkipitoisissa kosteissa ympäristöissä. 6–7 millimetrin mittainen pulleasilokotilo (Cochlicopa nitens) löytyi Ahvenanmaalta ja 5–10 millimetrin kalkkitorvilokotilo (Quickella arenaria)lisättiin Suomen lajistoon Kuusamosta. Molemmat seudut tunnetaan suomalaisittain harvinaisesta kasvi- ja eläinlajistosta. Kotilot määritettiin Putte-hankkeessa, jossa on juuri valmistunut laadukas määrityskirja Suomen kotiloista ja etanoista.

”Suomesta voidaan odottaa löytyväksi vielä paljon uusia maanilviäislajeja, sillä kotilo- ja etanalajistoa on kartoitettu melko vähän ja eliöryhmän aktiivisia harrastajia ei juurikaan ole,” kertoo hankkeen päätutkija ja nilviäisasiantuntija Anne Koivunen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta. ”Toivottavasti nyt julkaistava kirja innostaa sekä ammattilaisia että harrastajia keräämään lisää havaintoja näistä kiehtovista eläimistä,” Koivunen jatkaa.

Pulleasilokotilo_Pekka_Malinen

Pulleasilokotilo. Kuvat: LUOMUS/ Pekka Malinen

Maaperän muokkaajat

Nilviäisillä on tärkeä roolinsa ekosysteemeissä. Ne ovat suurikokoisimpien maaperän hajottajien joukossa, jotka syövät verraten karkeaa kasviainesta. Nilviäisten ulosteissa ravinto on jo pitkälle sulanutta ja siksi hyvää kasvualustaa maaperän bakteereille, jotka jatkavat hajotusprosessia. Nilviäiset ovat monien kookkaampien eläinten ravintoa. Esimerkiksi monet linnut, siilit ja päästäiset herkuttelevat etanoilla tai kotiloilla.

Nilviäiset saattavat kuitenkin näyttäytyä joillekin ihmisille harmillisina puutarhan tuholaisina. Massoittain esiintyessään ne pistelevät poskeensa isonkin sadon ja kotipuutarhojen lisäksi ne saattavat auttaa taloudellista vahinkoa viljelijöille. Sienimetsässä puolestaan etanat kilpailevat ihmisten kanssa herkullisista aterioista ja monesti ne ehtivät ensin apajille.

Uusi määrityskirja ja tietoteos kotiloista ja etanoista

Suomen kotilot ja etanat – opas maanilviäisten maailmaan -opas on tuotettu Luomuksessa osana ympäristöministeriön rahoittamaa Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelmaa (Putte). Julkaisu on ensimmäinen kattava värikuvateos Suomessa esiintyvistä maanilviäisistä. Mukana on 94 lajia, joista 22 on etanoita ja lisäksi esitellään 11 lähialueiden lajia. Kirjan avulla voi määrittää suomalaiset lajit, etsiä tietoa nilviäisten biologiasta ja elinympäristöistä sekä tutustua nilviäisharrastukseen. Teoksen ja Putte-tutkimusohjelman yhtenä tärkeänä tavoitteena on tarjota alalla toimiville ajantasainen työkalu nilviäisten määrittämiseen ja innostaa harrastajia uuden eliöryhmän pariin.

Nilviaiskirja_kansi

Suomen kotilot ja etanat – Opas maanilviäisten maailmaan © Anne Koivunen, Pekka Malinen, Hannu Ormio, Juhani Terhivuo, Ilmari Valovirta & Hyönteistarvike TIBIALE Oy (kirjan esittely)

Linkit

 

Havainto Suomen harvinaisimpiin eläinlajeihin kuuluvasta punahäröstä Kuhmoisissa

punaharo_LubomirHlasek500

Metsähallituksen luontopalvelujen lajityö tuotti tulosta, kun havainto harvinaisesta punahäröstä tehtiin rutiinitarkastuksessa Kuhmoisissa viime viikolla. Äärimmäisen uhanalainen ja rauhoitettu kovakuoriainen elää Suomessa ainoastaan kahdella alueella: Hämeenlinnan Evolla ja Kuhmoisten Kärppäjärvellä, jotka molemmat ovat Metsähallituksen hoitamia suojelualueita.

Punahärö elää vanhoissa järeissä haapapuissa, joita on Suomessa todella vähän. Haapojen uusiutumista häiritsevät kuusettuminen ja hirvien taimille aiheuttamat vauriot. Kuhmoisten alueella on kuitenkin tyvihalkaisijaltaan lähes metriä hipovia jättiläishaapoja, jotka tarjoavat punahärön lisäksi monelle muullekin harvinaisuudelle kodin.

”Punahäröhavainto kertoo, että harvinainen laji on säilynyt alueella ja suojelutoimet ovat tepsineet. Uhanalaisten lajien esiintymien löytymistä ja säilyttämistä ei pidä mieltää koskaan yhden ainoan lajin suojelutyönä. Kuhmoisten lajilöytö kertoo, että vaateliaan punahärön elinympäristö voi hyvin. Punahärö toimii ikään kuin kuumemittarina kookasta haapaa kasvaville elinympäristöille ja paljastaa niiden tilan”, lajilöydön tehnyt Teemu Rintala Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluista kertoo.

”Havainto punahäröstä on varsin ilahduttava, mutta yleisemmin olemme kuitenkin kiinnostuneita mitä ympäristössämme tapahtuu ja miten voimme täyttää esimerkiksi YK:n jäsenmailleen asettamat kovat tavoitteet biodiversiteetin säilyttämiselle. Tätä työtä tukee myös tekemämme lajisuojelu ja seurantatyö”, sanoo Rintala.

Jotta punahärö voisi elää paikalla tulevaisuudessakin, tulee haapavanhuksille syntyä jatkoa koko ajan. Kuhmoisten Kärppäjärven haapajatkumoa on varmistettu EU:n tuella Luonnonhoito-LIFE-hankkeessa. Hankkeessa hoidetaan uhanalaista luontoa Natura 2000 -alueilla Saaristomereltä Kuusamoon. Hankkeessa hoidetaan yhteensä lähes 1 000 hehtaaria niittyjä, ketoja, puustoisia perinneympäristöjä, lehtoja ja valkoselkätikan asuttamia vanhoja lehtimetsiä.

Tietokulma:

  • Punahärö (Cucujus cinnaberinus) on noin sentin pituinen kirkkaanpunainen kovakuoriainen.
  • Laji on rauhoitettu ja äärimmäisen uhanalainen. Se on myös Metsähallituksen erityisvastuulaji ja Euroopan unionin luontodirektiivin laji.
  • Lajin toukkavaiheet elävät vanhojen haapojen lahoavassa puussa.
  • Lajilla on Suomessa kaksi tunnettua esiintymää. Vanhoja, hävinneeksi luokiteltuja esiintymiä on ollut Etelä-Suomessa muun muassa Vantaalla, Mäntsälässä ja Lohjalla.

Merimetsokanta ylitti 20 000 pesivää paria

Merimetso_kuva-SeppoKnuuttila

Merimetsojen yhdyskunta. Kuva: Seppo Knuuttila

Merimetsojen määrä kasvaa edelleen. Suomen ympäristökeskuksen mukaan merimetsojen pesiä laskettiin tänä kesänä yhteensä noin 20 350, mikä oli yhdeksän prosenttia enemmän kuin edelliskesänä. Pesimäkanta oli vahvin Suomenlahdella, missä laskettiin noin 8 150 pesää.

Pesämäärät runsastuivat eniten Suomenlahdella Porvoon ja Virolahden välillä, missä lisäys oli yli 1 000 pesää. Saaristomerellä lisäys oli noin 450 pesää, joista suurin osa Uudenkaupungin edustalta.

Merimetson_poikasia_pesassa_kuva_SeppoKnuuttila

Merimetson poikasia pesässä. Kuva: Seppo Knuuttila

Ympäristökeskuksen mukaan merimetsokannan kasvu on hidastunut huomattavasti 2000-luvun aikana. Vuosina 2005–2009 vuotuisen kannankasvun keskiarvo oli vielä 41 prosenttia, mutta vuosina 2010–2014 enää viisi prosenttia.

Suomen ympäristökeskus: Merimetsokanta ylitti 20 000 pesivää paria

Korkeasaaren amurintiikeri tuunaa paitoja kansainvälisenä tiikeripäivänä

amurinpaidat450

Kuva: Amurintiikeri näyttää hampaansa. Mari Lehmonen

Kansainvälistä tiikeripäivää vietetään huomenna tiistaina 29.7. Korkeasaaren eläintarha juhlistaa päivää tarjoamalla amurintiikerilleen ravinto- ja hajuvirikkeitä, jotka on kiedottu paitojen sisään. Tiikerin tuunaamat paidat – ainakin ne, jotka ovat vielä paidoiksi tunnistettavissa – huutokaupataan myöhemmin ja kerätyt varat lahjoitetaan AMUR-hankkeen kautta luonnonvaraisten amurintiikerien suojeluun.

Tiikerin virikkeeksi annettavat paidat on saatu Korkeasaaren tiikerikummeilta, von Hertzenin muusikkoveljeksiltä. Valkeissa t-paidoissa on suuri tiikerin kasvokuva. Paidat on sidottu pusseiksi, joihin piilotetaan tiikeriä kiinnostavia asioita, kuten lihaa, vuohentuoksuista olkea ja lantaa. Korkeasaaren kaksivuotias amurintiikeriuros saa paidat tarhaansa tiistaina klo 13.

Tiikeripäivänä eläintarhassa voi myös maalauttaa itselleen tiikeriaiheisia kasvo- ja tassukuvioita klo 10.30-12 ja klo 14 -15.30. Maalauspiste löytyy Kissalaakson sisäänkäynnin luota, tiikeritarhan edustalta. Uudesta tiikerilookista voi antaa haluamansa suuruisen lahjoituksen AMUR-lippaaseen.

Kansainvälisellä tiikeripäivällä herätellään maailmanlaajuista huomiota tiikerien suojelutarpeelle ja järjestetään erilaisia varojenkeruutempauksia. Luonnossa elää tällä hetkellä enää noin 3000 tiikeriä ja yhdeksästä alalajista balin-, kaspian- ja jaavantiikerit ovat hävinneet luonnosta kokonaan.

Lisää aiheesta:

Korkeasaari

Kansainvälinen tiikeripäivä

WWF: Maailmassa jäljellä enää reilut 3000 tiikeriä

bengal-tiger-why-matter_7341043

Villien tiikerien määrä on pienentynyt hälyttävästi kansainvälisistä suojelutoimista huolimatta. Luonnossa tiikereitä arvellaan elävän enää noin 3200 yksilöä. Tarkkaa lukumäärää ei kuitenkaan tiedetä, sillä monissa Aasian maissa tiikerien lukumäärän kartoitus on alkutekijöissään. Epätietoisuus vaikeuttaa myös lajin suojelua. Tänään vietetään kansainvälistä tiikeripäivää.

Vuonna 2010 kolmetoista Aasian valtiota sitoutui sopimukseen, jonka tavoitteena on tuplata luonnonvaraisten tiikerien määrä vuoteen 2022 mennessä. Vuosi 2022 on kiinalaisessa kalenterissa seuraava Tiikerin vuosi.

Toistaiseksi tiikerien määrä tunnetaan Intiassa, Nepalissa ja Venäjällä. Bhutanissa, Bangladeshissa ja Kiinassa tutkimukset ovat parhaillaan käynnissä. Tiikerien määrä on vielä tuntematon Malesiassa, Indonesiassa, Thaimaassa, Myanmarissa, Laosissa, Kambodžassa ja Vietnamissa.

”Monet tiikeripopulaation tuplaamiseen sitoutuneista valtioista ovat jo tehneet tai ovat tekemässä tutkimusta tiikereiden määrästä, mutta eivät kuitenkaan kaikki. Kun meillä on tarkkaa tietoa tiikereiden lukumäärästä ja niiden elinpaikoista, voimme suunnata suojelutoimia entistä tehokkaammin. Näin voimme turvata lajin säilymisen tulevaisuudessakin”, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder .

Maailman villien tiikerien määrä on vähentynyt peräti 97 prosenttia viimeisen sadan vuoden aikana. Kolme maailman yhdeksästä tiikerilajista on kuollut sukupuuttoon.

Tiikerien suurin uhka on salametsästys. Norsunluun ja sarvikuonon sarvien ohella tiikerin osilla on kova kysyntä etenkin Aasian markkinoilla. WWF:n ja kansainvälisen luonnonsuojeluliitto IUCN:n perustaman uhanalaisten lajien tilaa tarkkailevan asiantuntijaorganisaatio TRAFFIC:n mukaan tammikuun 2000 ja huhtikuun 2014 välisenä aikana tapettiin ainakin 1590 tiikeriä. Tämä tarkoittaa keskimäärin kahta tapettua tiikeriä joka viikko.

”Todelliset luvut ovat todennäköisesti vielä suuremmat. Pelkäämme, että jotkut maat saattavat huomaamattaan menettää koko tiikerikantansa salametsästäjille. Joissain maissa näin voi olla jo käynyt. Valtioiden tulisikin nyt ryhtyä nopeasti kartoittamaan tiikerien lukumäärää. Maanlaajuisen tiikeriselvityksen suunnitteluun kuluu 6-12 kuukautta ja sen toteuttaminen kestää ainakin vuoden”, Rohweder kertoo.

Tutkimuksissa tiikeriyksilöt erotetaan toisistaan raitojen avulla: tiikerien raidat ovat yhtä yksilölliset kuin ihmisen sormenjälki. Selvityksillä etsitään tietoa tiikerien populaatioista, elinalueista ja -tavoista. Aiemmat tutkimukset ovat paljastaneet, että osa tiikereistä elää suojelualueiden ulkopuolella tai liikkuu suojattomia käytäviä pitkin suojelualueelta toiselle. Tämän kaltainen tieto auttaa valtioita taistelussa salametsästystä vastaan.

WWF Suomi on mukana tiikerien suojelussa muun muassa suojelemalla ja hoitamalla niiden elinalueita ja pyrkimällä luomaan niin sanottuja ekologisia käytäviä, eli yhteyksiä elinalueiden välillä. Lisäksi ehkäisemme tiikerien ja ihmisten välisiä konflikteja ja kehitämme tiikerien elinalueilla asuvien ihmisten kestäviä elinoloja sekä hyvinvointia.

SYKEn merikeskus jatkaa meduusahavaintojen keruuta

meduusatHienoRL kopio

Korvameduusojen määrien vaihtelun syitä ei tiedetä tarkkaan. Kuva: Riku Lumiaro

SYKEn merikeskus kerää nyt viidentenä peräkkäisenä vuonna yleisön havaintoja meduusojen esiintymistä Itämeressä avomerellä ja rannikoilla. Meduusahavainnoista voi ilmoittaa Itämeriportaalin verkkosivuilla olevalla lomakkeella, joka välittää tiedot tutkijoille. Näin vesilläliikkujat voivat auttaa meduusojen runsauden vuosittaisessa arvioinnissa ja massaesiintymisiin liittyvien ympäristötekijöiden selvityksessä.

Loppukesällä ja syksyllä korvameduusoja voi olla Itämeressä niin paljon, että ne sotkevat kalaverkkoja ja tukkivat voimaloiden vedenottoputkia. Tarvittaessa SYKEn tutkijat välittävät voimaloille tietoa meduusaesiintymistä.

”Viime vuonna Suomen merialueilla oli selvästi vähemmän korvameduusoja kuin edellisinä vuosina.  Havaintoja saatiin vain parikymmentä. Aiempina seurantavuosina korvameduusoja on havaittu ja ilmoitettu runsaasti. Meduusojen määrien vaihtelun syitä ei tiedetä tarkkaan. Siihen voivat vaikuttaa esimerkiksi tuulet ja virtaukset, jotka tuovat meduusoja keskiseltä Itämereltä lähemmäs Suomen rannikkoa”, kertoo erikoistutkija Maiju Lehtiniemi Suomen ympäristökeskuksesta.

Eniten havaintoja on viime vuosina tullut Saaristomereltä ja Suomenlahdelta ja jonkin verran myös Ahvenanmereltä ja Selkämereltä.

Meduusojen määrä kasvussa maailman merillä

Meduusojen on viime vuosikymmeninä havaittu runsastuneen joillakin maailman merialueilla. Niiden uskotaan hyötyvän merten lämpenemisestä ja rehevöitymisestä. Lisäksi meduusojen ravinnosta kilpailevat kalat ovat paikoin vähentyneet ylikalastuksen myötä. Meduusojen runsauksista ei ole luotettavia pitkiä aikasarjoja olemassa.

Itämeren seurantaohjelmien puitteissa ei myöskään saada tietoa meduusojen runsaudesta ja vuosien välisestä vaihtelusta. Sen vuoksi yleisön havainnot ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Meduusat (tieteelliseltä nimeltään Cnidaria) kuuluvat hyytelöplanktoniin, joka on osa ulapan eläinplanktonyhteisöä. Pohjoisella Itämerellä esiintyy korvameduusaa (Aurelia aurita). Lisäksi harvakseltaan vesillämme tavataan myös suolaisessa vedessä viihtyvää hiusmeduusaa (Cyanea capillata).

Korvameduusat ovat malliltaan litteitä ja pyöreitä, kooltaan 1-20 cm. Ne ovat usein hiukan vaalean punertavia ja niiden selässä näkyy selvästi 4 vaaleanpunaista hevosenkengän muotoista sukurauhasta. Suomen vesillä korvameduusaa ei voi sekoittaa mihinkään muuhun lajiin.

Korvameduusat käyttävät ravinnokseen muun muassa eläinplanktonia, kalanpoikasia ja mätiä. Meduusa lamaannuttaa saaliinsa pyyntilonkeroiden polttiaissoluilla. Ihmiselle ne eivät kuitenkaan ole vaarallisia, sillä polttiaissolujen teho on heikko eivätkä ne ärsytä ihmisen ihoa.

Meduusahavainnosta voi ilmoittaa täyttämällä lomakkeen Itämeriportaalissa. Se avautuu oheisesta meduusahavaintolomake – linkistä.

Luonnonsuojeluliitto kysyy: “Kuinka monta norppakuolemaa vielä tarvitaan, maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo?”

Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpoa (kok) osoittamaan, että maa- ja metsätalousministeriö pystyy suojelemaan äärimmäisen uhanalaista saimaannorppaa.

“Nyt näyttää siltä, että saimaannorpan suojelu on karannut maa- ja metsätalousministeriöltä. Jos toimet eivät parane, maailman uhanalaisimman hylkeen ja samalla äärimmäisen uhanalaisten kalojen suojelu pitäisi siirtää ympäristöministeriöön”, Luonnonsuojeluliiton johtava asiantuntija Ilpo Kuronen vaatii.

Kesäkuussa maa- ja metsätalousministeriksi valittu Orpo puhui aluksi saimaannorpan suojelutoimien kiristämisen puolesta. Pian hän kuitenkin pyörsi puheensa.

“Kuinka monta norppakuolemaa vielä tarvitaan, jotta nähdään, että rajoituksia on jatkettava ja laajennettava?” Luonnonsuojeluliiton saimaannorppa-asiantuntija Kaarina Tiainen kysyy.

Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että tämän vuoden seitsemän norppakuolemaa ei ikävä kyllä ole poikkeuksellinen määrä. Todellinen kalanpyydyskuolleisuus on tutkijoiden mukaan 2–3-kertainen havaittuun verrattuna. Lisäksi tänä vuonna yhdeksän kuuttia kuoli pesintäaikana onnistuneista apukinoskolauksista huolimatta.

“Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että ehkä jo lähes puolet tämän vuoden kuuteista on kuollut. Eikä edes heinäkuu ole vielä lopussa”, Tiainen sanoo.

Kalanpyydyskuolemat eivät ole vähentyneet vaan siirtyneet loppukesään. Lisäksi kuutteja kuolee rajoitusalueen ulkopuolella sekä laittomiin kalanpyydyksiin. Kannan hidas kasvu 270:stä noin 300:aan johtui hyvistä lumivuosista. Norppien määrän kasvu pysähtyi heti, kun pesimätalvet huononivat.

“Johtopäätös pitäisi olla selvä maa- ja metsätalousministeriöllekin: rajoitusaikaa on pidennettävä ja rajoitusaluetta on laajennettava ja tehtävä se täysin yhtenäiseksi”, Kuronen toteaa.

Saimaalla kalastusosakaskunnat kokoavat joukkojaan ja kutsuvat kalastusalueiden edustajia ja kaikkia alueen ammatti-, kotitarve- ja vapaa-ajankalastajia kansalaiskokoukseen 5.8. vastustamaan norpan suojelutoimien laajentamista. Myös rajoitusten purkamisesta puhutaan. Kutsussa väitetään, että norppa ei ole kuolemassa sukupuuttoon.

Luonnonsuojeluliitto muistuttaa kalastajia, että tämänhetkisillä toimilla ei olla pääsemässä edes välitavoitteeseen, joka on 400 yksilöä vuonna 2025. Silloin välitön sukupuuton uhka hellittäisi. Varsinaisena tavoitteena on kuitenkin saimaannorpan suotuisan suojelun taso, mikä tarkoittaa moninkertaista määrää norppia nykytilanteeseen verrattuna.

“Tavoitetta ei ole mahdollista saavuttaa, jos saimaannorppien tappaminen on sallittua ja laillista niin kuin se tänä päivänä on. Verkkokalastuksella ei ole Saimaalla tulevaisuutta. Kalastusrajoitukset ovat tulleet Saimaalle jäädäkseen”, Tiainen sanoo.

BirdLife Suomi: Uhanalaisia lintuja entistä enemmän

Desertas Petrel (Pterodroma deserta) Vulnerable_copyright Olli Tenovuo

Kuvaoikeudet: Olli Tenovuo

BirdLife International on tänään julkaissut uuden päivityksen maailman uhanalaisista lintulajeista. Maailman runsaasta 10 000 lajista uhanalaisiksi on luokiteltu 1 373 lajia ja silmälläpidettäviksi eli lähes uhanalaisiksi 959 lajia. Määrät ovat taas suurempia kuin koskaan ennen.

Korkeimpaan uhanalaisuusluokkaan eli äärimmäisen uhanalaiseksi on nyt luokiteltu 213 lajia. Näiden lajien katsotaan olevan välittömässä vaarassa hävitä sukupuuttoon. Elinvoimaisiksi on voitu luokitella vain 77 prosenttia maailman lintulajeista.

Arvioinnissa oli mukana yli 350 lajia, joita aikaisemmissa tarkasteluissa on pidetty alalajeina eikä niitä ole luokiteltu lajitasolla. Huolestuttavaa on, että näistä ensi kertaa arvioiduista lajeista yli neljännes todettiin uhanalaisiksi.

Taksonomisten selvitysten mukaan lintulajeja on jopa 10 prosenttia enemmän kuin tämänhetkisen luokittelun mukaan. Jopa kymmenesosa maailman lintulajeista saattaa siis vielä tällä hetkellä lentää uhanalaisuusarvioinnin ulottumattomissa.

Maailmanlaajuisesti uhanalaisista lajeista Suomessa pesiviä tai meillä säännöllisesti havaittavia lajeja ovat erittäin uhanalaisiksi luokitellut pilkkasiipi ja kultasirkku sekä vaarantuneiksi luokitellut kiljuhanhi, alli, allihaahka ja kiljukotka. Maailmanlaajuisesti silmälläpidettäviä Suomessa pesiviä lajeja ovat arosuohaukka, heinäkurppa, mustapyrstökuiri ja kuovi.

 

Tiedote BirdLife Internationalin sivustolla:

http://www.birdlife.org/worldwide/news/Red-List-for-birds-2014

Helsingin yliopisto: Laiton porolaidunnus tuhoaa Mallan luonnonpuiston

01394760-4167-40b9-af20-9475d25a1ef2-main_image
Luvaton porotokka Mallan luonnonpuistossa. Kuva Antero Järvinen 15.7.2014.
Kymmeniä vuosia kestänyt laiton porojen laidunnus Mallan luonnonpuistossa on hävittämässä alueen luonnon monimuotoisuuden. Laidunnus uhkaa niin pesimälintuja, päiväperhosia kuin kukkakasvejakin. Rauhoitettu jääleinikki saattaa kadota alueelta tämän vuosikymmenen loppuun mennessä.

Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologisen aseman johtaja Antero Järvinen tuntee taistelevansa tuulimyllyjä vastaan. Hän on parikymmentä vuotta seurannut, miten laiton porolaidunnus vähitellen tuhoaa aseman naapurissa sijaitsevan Mallan luonnonpuiston kasvillisuutta ja eläimistöä, kenenkään puuttumatta asiaan.

– Olen yrittänyt saada laidunnusta estettyä usein eri keinoin. Olen tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja ottanut toistuvasti yhteyttä maa-alueen kulloiseenkin haltijaan sekä ympäristöministeriöön, luonnonsuojelu- ja ympäristöjärjestöihin ja Käsivarren paliskuntaan. Minulle käsittämättömästä syystä kukaan ei ole tehnyt mitään.

Laiton porolaidunnus on hävittämässä esimerkiksi rauhoitetun jääleinikin, jota Suomessa kasvaa vain alueen suurtuntureilla. Kun porot syövät jääleinikit jatkuvasti lähes maata myöten, ne eivät pysty kukkimaan ja tuottamaan siemeniä. Viimeisetkin jääleinikit ovat muuttuneet kymmenkukkaisista tuppaista vain yhden kukan tuottaviksi kääpiöiksi tai kokonaan kukattomiksi.

P1000648

 

Nykyisin jääleinikit ovat kääpiöityneitä ja niissä on vain yksi tai ei yhtään kukkaa. Kivenkoloissa kasvavat yksilöt välttyvät pisimpään porotuhoilta. Kuva Antero Järvinen Iso-Malla 15.7.2014.

– Kun siemeniä ei enää synny, kanta häviää lopulta. Nyt näyttää siltä, että vuoteen 2020 mennessä viimeisetkin jääleinikit ovat kuolleet, Antero Järvinen sanoo.

Vuosittain tehtyjen lintulaskentojen mukaan Mallan lintukannat ovat olleet laskussa, mikä voi suurelta osin olla seurausta ylilaidunnuksesta.

Kuvankaappaus 2014-7-24 kello 10.45.56

 

Jääleinikkikannan kehitys Mallan luonnonpuistossa 1982-2014. Jopa tuhansien porojen läpi kesän vuosittain jatkunut luvaton laidunnus alkoi 1990 (osoitettu nuolella).

– Puisto pitäisi aidata lyhyeltä matkalta Norjan rajalta Siilasjärvelle, mikä estäisi luvattoman laidunnuksen. Helsingin yliopiston rehtori, nykyinen kansleri Thomas Wilhelmsson esitti aidan rakentamista aluetta hallinnoivalle Metsähallitukselle jo vuonna 2010, Antero Järvinen toteaa.

Myös akatemiaprofessori Ilkka Hanski Helsingin yliopiston biotieteiden laitokselta on hyvin huolestunut Mallan luonnonpuiston tilasta.

– Lapin oloihin sopeutunut lajisto kärsii jo nyt ilmastonmuutoksesta, ja erikoistuneiden lajien elinolot kaventuvat entisestään tulevina vuosikymmeninä. Suojelualueiden luonnonolojen heikentyminen muista syistä voi olla viimeinen pisara monen lajin osalta, Hanski toteaa.

– On käsittämätöntä, että tällainen piittaamattomuus luonnosta ja lainsäädännöstä on saanut jatkua vuosikymmeniä. Metsähallituksen on jo korkea aika huolehtia Mallan suojelusta.

___________

Vuonna 1916 perustettu Mallan luonnonpuisto (kartta) on Suomen vanhin suojelualue. Se on rauhoitettu luonnontilaiseksi vertailualueeksi tutkimusta varten, jotta luonnon omaa muutosta voitaisiin seurata. Porojen laidunnus alueella on kielletty.

WWF: Rajoituksia ja rangaistuksia tiukennettava norpan suojelemiseksi – ministeriön toimittava heti

kuollutkuutti_JouniKoskela345

Savonlinnan seudulta on löytynyt jälleen kuollut saimaannorpan kuutti. ”Jokainen järveen heitetty verkko on kuolemanpyydys. Kuinka monta vastaavaa synkkää uutista vielä tarvitaan, ennen kuin norppien surmaamiselle laitetaan piste?” WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder ihmettelee.

Kuutti oli takertunut kiellettyyn kalaverkkoon Haukivedellä Linnansaaren kansallispuiston liepeillä. Yhteensä viranomaisten tietoon on tänä vuonna tullut jo seitsemän kalanpyydyksiin kuollutta norppaa, joista kuusi on ollut kuutteja. WWF Suomi vaatiikin nyt verkkokalastusrajoitusten ja rangaistusten tuntuvaa tiukentamista.

Saimaannorpan suojelemiseksi säädetyt keväiset verkkokalastusrajoitukset päättyivät kesäkuun lopussa. Rajoitusten päätyttyä viranomaiset ovat saaneet tiedon kolmesta kuolleesta kuutista. Viimeisimmän kohtaloksi koitui monisäikeinen verkko, jonka käyttö on kielletty ympärivuotisesti saimaannorpan keskeisillä elinalueilla.

”Nyt ei ole aikaa odotella kesälomien loppumista. Valtioneuvoston saimaannorpan suojelemiseksi antamia asetuksia tulee ryhtyä muuttamaan heti siten, että verkkokalastuskieltoaikaa jatketaan Saimaalla niin pian kuin mahdollista. Kieltoalueen laajentamista tulee myös ryhtyä selvittämään, jotta sitä voidaan tarvittaessa muuttaa myöhemmin syksyllä”, Rohweder sanoo. WWF on ottanut asian tiimoilta jo yhteyttä maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpoon.

Kuutin kuolemaksi koituneen kielletyn kalanpyydyksen käytöstä on tehty rikosilmoitus. Norpan kuolemaan johtavissa tapauksissa syyllinen voidaan tuomita luonnonsuojelurikoksesta vajaan 10 000 euron korvauksiin. Kalastusrajoitusten rikkomisesta sen sijaan seuraa vaivainen 50 euron rikesakko.

”Rangaistuksia tulisi tiukentaa tuntuvasti, jotta niillä olisi oikeaa asennevaikutusta”, Rohweder sanoo.

Luonnonsuojelurikokset jäävät usein myös helposti pimentoon: niitä ei joko nähdä tai ilmoiteta.

”Meidän tulisi yhdessä kantaa huolta saimaannorpan tulevaisuudesta”, Rohweder vetoaa.