Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Suomen riistakeskus: Luonnossa on lisääntymisaika meneillään – Koirat pidettävä kytkettynä ja koulutettava riistaa häiritsemättä

766c1228-172f-4230-b967-ef6a0a308092-main_image
Alle viiden kuukauden ikäinen saksanseisojan pentu koulutuksessa.
Irrallaan luonnossa juoksenteleva kissa tai koira voi aiheuttaa luonnossa suurta tuhoa. Hetkessä voi tuhoutua linnun pesä tai poikue. Nisäkkäiden poikaset ovat myös suuressa vaarassa. Koirien ehdoton kiinnipitoaika on alkanut maaliskuun alussa ja jatkuu aina 20. päivä elokuuta saakka. Kissa saa oleskella vapaana aina vain omalla pihalla.

Luonnossa eletään nyt herkkää aikaa. Eläimillä on parhaillaan lisääntymisaika. Nisäkkäillä on pienet poikaset huolettavanaan. Metsäkanalintujen poikueet jättävät pesänsä jo viimeistään juhannuksen tietämillä ja seuraavat sen jälkeen emoaan. Erityisen alttiita häirinnän aiheuttamille vaaroille ovat maassa pesivien lintujen ja nisäkkäiden poikaset.

Irrallaan luonnossa juoksenteleva kissa tai koira voi aiheuttaa luonnossa suurta tuhoa. Hetkessä voi tuhoutua linnun pesä tai poikue. Nisäkkäiden poikaset ovat myös suuressa vaarassa. Koirien ehdoton kiinnipitoaika on alkanut maaliskuun alussa ja jatkuu aina 20. päivä elokuuta saakka. Myös tämän aikajakson ulkopuolella koiran irtipitoon on oltava lupa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta.

Lain säädökset koskevat kaikenrotuisia koiria. Poikkeuksena kieltoon ovat viranomaistehtävät, viittä kuukautta nuorempi koira tai kun esimerkiksi noutavaa koiraa käytetään sepelkyyhkyn metsästyksessä. Koira saa myös oleskella alueen haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa tai koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella.

Metsästyslaki antaa mahdollisuuden kouluttaa lintukoiraa riistaa häiritsemättä. Tämän kouluttamisen on kuitenkin tapahduttava riistattomalla alueella, esimerkiksi kentällä tai avoimella pellolla. Käytännössä tämä riistaa häiritsemätön kouluttaminen tarkoittaa esimerkiksi tottelevaisuus- tai noutokoulutusta. Maastossa liikuttaessa koira on pidettävä kytkettynä tai ohjaajansa välittömästi kytkettävissä.

Lain mukaan koiran on oltava kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä. Ulkoilutettaessa kytkemätöntä koiraa sen on oltava lähietäisyydellä täydellisesti ohjaajansa hallinnassa. Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koira ei saa olla koskaan irti toisen maalla.

Myös vesillä lomailevan tulee pitää koira tai kissa kiinni rantauduttaessa. Vesilintujen suosimille luodoille tai saariin rantautumista on syytä välttää, sillä irrallaan liikkuva lemmikki voi aiheuttaa ikävää tuhoa luonnon ”lastenkammarissa”.

Ähtäri Zoo: Ilveksen persoonallisuuden ulottuvaisuudet – etologinen tutkimus

Onerva-Lynx

Ähtäri Zoo ja Ilveskeskus ry toteuttavat yhteistyössä ilvekseen liittyvän etologisen seurantatutkimuksen seuraavien lähivuosien aikana. Tutkimus koostuu useasta (6) eri osasta, joissa suorien havaintojen ja yli kuudenkymmenen muuttuvan tekijän kautta muodostuu tutkimukseen osallistuvien ilvesten persoonallisuuskuva. Tutkimus ottaa huomioon vuorokauden ajan vaikutukset, “arkiset tilanteet”, ilvesten käyttäytymisen suhteessa lajitovereihin/ihmisiin ja reagoinnit poikkeaviin sekä ilveksen elämässä luontaisesti toistuviin tilanteisiin. Suorassa seurannassa tutkimustilanteet myös videoidaan. Kuvamateriaali antaa mahdollisuuden tarkastella syvällisemmin eri yksilöiden persoonallisuuden piirteitä. Ilveksen persoonallisuuden ulottuvaisuudet seurantatutkimus on ensimmäinen ilvekseen liittyvä kognitiivinen tutkimus Suomessa ja tiettävästi ensimmäinen Euraasian ilveksen persoonallisuustutkimus maailmassa. Tutkimuksen käytännön toteutuksesta vastaa Ilveskeskus.

Miksi ilveksen persoonallisuustutkimusta

Tutkimuksesta saatava aineisto laajentaa ymmärrystä ilveksen käyttäytymisestä eri tilanteissa tuottaen samalla tietoa tarhaoloissa elävien ilvesten hyvinvoinnin tueksi. Lisäksi tutkimus avaa yksityiskohtaisemmat mahdollisuudet ympäristönkasvatustyön tekemiseen ja ilveksen käyttäytymistiedon jakamiseen.

Korkeasaaren karhut herkuttelivat hunajalla – luonnonkarhut aiheuttaneet paljon tuhoja mehiläistarhoilla

2009 kesää ym 125 (3)

Karhut tekevät valtavaa tuhoa mehiläispesillä. Edes sähköaidat eivät pidättele kaikkia karhuja. Kuva: Kaija Tunkkari

Korkeasaaren karhut pääsivät herkuttelemaan hunajalla kevään kunniaksi. Hunajalla valellut oksat ja aktivointilelut saivat eläintarhan nalleihin vipinää. Vaikka vankeudessa elävät karhut saavatkin herkutella hunajalla, ei luonnonvaraisia karhuja tule koskaan ruokkia hunajalla esimerkiksi haaskaruokinnan yhteydessä. Hunajan makuun päässeet karhut ovat tänäkin keväänä aiheuttaneet suuria tuhoja mehiläistarhoilla ympäri Suomea.

Karhut saavat Korkeasaaressa silloin tällöin hunaja-aterian. Hunaja on karhulle erittäin energiapitoista ruokaa. Vaikka hunaja houkutteleekin karhuja, ei luonnonvaraisia karhuja tule koskaan ruokkia hunajalla esim. haaskalla.

Hunajan makuun tottuneet karhut tekevät vakavaa tuhoa mehiläistarhoilla. Etsiessään hunajaa ja mehiläisen toukkia pesistä karhu aiheuttaa helposti satojen ja jopa tuhansien eurojen vahingot mehiläistarhalla. Mehiläistarhaajat pelkäävät myös työturvallisuutensa puolesta karhujen mellastaessa tarhoilla.

Karhujen aiheuttamat vahingot mehiläistarhoilla ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosina. Tänä keväänä karhut ovat tuhonneet jo 76 mehiläispesää Suomen Mehiläishoitajain Liiton tietojen mukaan. Viime vuonna karhutuhoja oli yhteensä 170 pesällä eri puolilla maata. Pelkästään yhden pesän tuhoutuminen aiheuttaa satojen eurojen kustannukset tarhaajalle. Myös pesien aitaaminen sähköaidoilla on työlästä, eikä aita aina pidättele karhua.

Hunajassa houkuttelee karhuja sen makeus ja korkea energiapitoisuus. Myös mehiläisten toukat ovat mesikämmenille proteiinipitoinen herkku. Suinkaan kaikki karhut eivät tuhoa mehiläispesiä luonnossa. Vain pieni osuus karhuista on ns. ongelmakarhuja ja ne aiheuttavat toistuvaa tuhoa. Toimenpiteet ja poisto tulisikin kohdistaa ensisijaisesti näihin ongelmakarhuihin.

Korkeasaaressa äiti ja tytär

Korkeasaaren ruskeakarhut (Ursus arctos arctos) ovat äiti ja tytär. Äitikarhu Sofia on 13-vuotias tytär Yulia on 8-vuotias. Korkeasaaressa karhut syövät mm. kasviksia, juureksia, hedelmiä, heinää, kalaa sekä erilaista lihaa.

IMG_7197

Hunaja on karhulle vastustamaton energiapitoinen herkku.

Hunajaa karhuille annetaan saatavuuden mukaan, ja se on hyvä keino saada karhut siirtymään esim. tarhasta toiseen tai virikkeenä sitä voidaan sivellä puidenoksiin, jolloin karhut saadaan liikkeelle ja kiipeämään. Korkeasaaren karhut saivat tällä kertaa hunajaburgereita ja aktivointileluja. Ruoka katosi parempiin suihin nopeasti.

Korkeasaaressa hunajaa kuluu myös muille eläimille. Muun muassa mehiläishaukat, mangustit ja eräät apinat syövät hunajaa.

Lue lisää Korkeasaaren karhujen hunajaruokinnasta: http://hunajalla.blogspot.fi/

Jokihelmisimpukan eli raakun kannan tila on hälyttävä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Raakku eli jokihelmisimpukka.Kuva: Metsähallitus / Panu Oulasvirta

Suomen jokihelmisimpukka- eli raakkukannan tila paljastui odotettuakin huonommaksi Metsähallituksen vetämässä Raakku!-hankkeessa. Lajin taantumisen pysäyttämiseksi tarvitaan jokien valuma-alueiden kunnostamista ja kalateitä lohen nousun varmistamiseksi. Uusin tieto raakun tilasta esitellään seminaarissa Rovaniemellä Arktikumissa.  

Erittäin uhanalaisen raakkukannan tila on huono. Paria latvapuroa lukuun ottamatta raakun lisääntyminen on kaikissa tutkituissa joissa riittämätöntä lajin säilymiseksi.

Tilanne on hälyttävin pääuomissa, joissa raakut eivät ole lisääntyneet vuosikymmeniin. Pääuomien raakkujen kuolema on erityisen vahingollista, sillä raakun perinnöllinen monimuotoisuus on niissä suurin. Jos kehitys jatkuu, jää raakun selviytyminen Suomessa muutaman latvapuron varaan, ja niissäkin kanta vähitellen taantuu.

– Raakun häviäminen vaikuttaa laajalti, sillä raakut luovat tehokkaina vedenpuhdistajina erinomaisen elinympäristön monille joen eliölajeille, muun muassa lohikaloille, kertoo hankkeen vetäjä Panu Oulasvirta.

Taantumisen syyt valuma-alueilla ja vesirakentamisessa

Raakun taantumissyyt löytyvät jokien valuma-alueilta ja vesistörakentamisesta. Pääasiassa metsätalouden ojitus, auraus ja metsäautoteiden rakentaminen ovat aiheuttaneet ravinteiden ja kiintoaineksen kulkeutumista jokiin, jolloin liettyminen on muuttanut pohjan elinolosuhteet kelvottomaksi raakun herkälle nuoruusvaiheelle. Metsähallituksen metsätalouden ohjeistuksessa asiaan on kiinnitetty huomiota.

Pääuomien raakkupopulaatioille erityisen vahingollista on lohen nousun estyminen jokien patoamisen takia. Isäntäkalatutkimukset osoittivat entisten lohijokien raakkujen suosivan lisääntymisessään lohta taimenen sijaan.

Mitä pitäisi tehdä raakun pelastamiseksi?

Välittömän häviämisuhan alla oleville populaatioille voidaan ostaa lisäaikaa kasvattamalla raakkuja laboratoriossa ja istuttamalla ne luontoon kriittisen nuoruusvaiheen jälkeen.

Ainoa kestävä suojelutoimi on kuitenkin kunnostaa raakkujokien valuma-alueet. Lisäksi tarvitaan kalateitä lohen palauttamiseksi lohiriippuvaisille raakuille Iijoen ja Luton vesistöissä. Suomen raakuille ei ole laadittu suojelusuunnitelmaa kuten Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Suojelusuunnitelma ja suojelutoimiin sitoutuminen on edellytys raakun säilymiseksi. Suojelulla on kiire, koska raakkukannan romahtaminen on jo alkanut.
Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteisessä Raakku! – Jokihelmisimpukkakantojen elvyttäminen uusilla menetelmillä -hankkeessa selvitettiin jokihelmisimpukan eli raakun tilaa ja geneettistä rakennetta pohjoisessa Fennoskandiassa, kehitettiin raakkuesiintymien kartoitus- ja elvytysmenetelmiä sekä tutkittiin isäntäkalalajien merkitystä raakun lisääntymisessä.

Hanketta on rahoitettu Interreg IV A Pohjoinen -ohjelmasta. Kansallisia rahoittajia ovat hankkeiden toteuttajatahot Metsähallitus, Lapin Ely-keskus, Jyväskylän yliopisto, Norrbottenin lääninhallitus (Ruotsi), Bioforsk (Norja) ja NINA (Norja).

Karhujen määrä väheni hieman – Idässä kasvua, muualla kanta pieneni

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvan karhu asuu Ähtärin eläintarhassa. Kuvattu heinäkuussa 2011. Kuvaaja: Kerttu Vali

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi, että Suomessa on vähintään 1405 – 1535 karhua ennen syksyn 2014 metsästyskautta. Luku sisältää arvion tänä keväänä syntyvistä noin 265 pennusta. Suomen karhukanta on kokonaisuutena hienoisesti pienentynyt vuoden 2010 huipun jälkeen. Viime vuonna ennen metsästyskautta karhuja oli 1560 – 1680.

Karhukannan hoidossa Suomi jaetaan neljään kannanhoitoalueeseen. Vakiintuneen kannan hoitoalueella itäisessä Suomessa karhujen määrä on hieman kasvanut. Lännen kehittyvän kannan alueella ja Keski-Suomen levittäytymisvyöhykkeellä kanta on vähentynyt.

Riistakeskusalueittain karhujen määrä vahvistui Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kaakkois-Suomessa. Keskisessä Suomessa karhukanta väheni noin 30 prosenttia. Karhujen määrä pieneni erityisesti Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Pohjois-Hämeessä.

karhukanta

Poronhoitoalueen karhukanta on runsain alueen eteläosissa, itäisen valtakunnanrajan tuntumassa. Poronhoitoalueella havainnoitsijaverkosto on harva, ja sen vuoksi havaintoja saadaan vähän. Tämän takia poronhoitoalueen kanta-arvioon liittyy muuta maata enemmän epävarmuustekijöitä.

Arvio karhukannan runsaudesta, pentutuotosta ja metsästyskestävyydestä pohjautuu vuonna 2013 tehtyihin petoyhdyshenkilöverkoston havaintoihin. Kokonaisuudessaan karhuhavainnot (11 193 kpl) vähenivät hienoisesti vuoteen 2012 verrattuna (12 031 kpl). Myös pentuehavaintojen määrä väheni edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2012 kirjattiin 964 pentuehavaintoa ja vuonna 2013 pentuehavaintoja tehtiin 794. Karhukanta-arvion pohjana ovat havainnot vuotta nuoremmista pennuista. Erillisiä pentueita arvioidaan olleen viime vuonna 132 – 156, mikä on hieman vähemmän kuin edellisvuonna (143 – 168).

RKTL:n arvion pohjalta maa- ja metsätalousministeriö antaa asetuksen suurimmista sallitusta saalismäärästä ensi metsästyskaudelle. Karhun metsästys alkaa 20. elokuuta.

RKTL:n lausunto karhukannasta:
http://www.rktl.fi/www/uploads/pdf/Suurpedot/Lausunnot/lausunto_219_401_2014.pdf

Poikkeuksellisen vähäluminen talvi haittasi lumijälkilaskentaa

336458

Lumen vähyyden vuoksi mahdollisuudet lumijälkilaskentaan Etelä- ja Keski-Suomessa olivat tänä talvena erittäin huonot ja laskentatuloksia kertyi näiltä alueilta niukasti. Tämän vuoksi riistakantojen muutoksia alueittain ei voida kuvata luotettavasti. Tulokset saatiin 473 riistakolmiolta, mikä on neljänneksen vähemmän kuin edellisenä talvena.

Tulosten mukaan hirvieläinten jälkitiheydet vastaavat viime vuoden tuloksia. Sen sijaan moni keskisuuri nisäkäslaji näyttäisi vähentyneen viime vuodesta. Esimerkiksi metsäjäniksen ja rusakon jälkimäärät vähenivät viime talvesta noin 40 prosenttia. Kannanmuutos näyttää vastaavan alueiden lumisuutta siten, että vähän lumen alueella kannat vähenivät jyrkimmin. Toisaalta juuri näillä alueilla kolmioita onnistuttiin laskemaan vähän ja johtopäätösten suhteen on oltava varovainen. Aineistoa kertyi niukasti neljältä riistakeskusalueelta. Tärkeää kuitenkin on, että kolmiolaskentojen pitkässä aikasarjassa yksi vähäisemmän aineiston vuosi ei ole kohtalokas vaan kokonaisaineisto kertoo hyvin pitkäaikaisemmista kannankehityssuunnista.

Kettukanta seuraa tulosten mukaan jäniskannan kehitystä. Siellä missä jänisten jälkiä tavattiin tavallista vähemmän, myös kettujen jälkihavaintojen määrä oli pienempi. Myös pienpetojen määrä näyttää pienentyneen. Näädästä saatiin eniten havaintoja Pohjois-Hämeestä, Satakunnasta ja Lapista. Kärpän jälkihavainnot vähenivät, mutta lumikon jälkihavainnot sen sijaan pysyivät ennallaan.

Teeri- ja metsokannoissa ei ole tapahtunut muutoksia edellistalvesta eikä niissä ole havaittavissa myöskään selviä alueellisia eroja. Pyy sitä vastoin vaikuttaa vähentyneen koko maassa. Myös riekkoja tavattiin laskennoissa vähemmän kuin edellisvuonna. Riekko vaikuttaa vähentyneen eniten Lapin eteläpuolisessa Suomessa.

Näin poikkeuksellista lumitalvea ei ole aiemmin sattunut lumijälkilaskentojen historiaan. Ainoastaan Lapissa, Koillismaalla ja Kainuussa lunta oli ajankohtaan nähden normaalisti. Lumitilanteen vuoksi laskentakautta pidennettiin koko maassa 15. maaliskuuta asti. Tästä huolimatta laskentaan soveltuvia päiviä ei ollut tietyillä alueilla kuin muutamia.

Lumijälkilaskentoja on järjestetty 26 kertaa. Aineiston avulla saadaan laskettua havaittujen lajien tiheyksiä. Näitä hyödynnetään muun muassa kannanarvioinnissa ja saalistustutkimuksissa.

Lumijälkilaskennassa lasketaan lumijälkien lukumäärä seuraavista lajeista: metsäjänis, rusakko, orava, liito-orava, majava, piisami, susi, kettu, naali, supikoira, karhu, kärppä, lumikko, minkki, hilleri, näätä, ahma, mäyrä, saukko, ilves, villisika, valkohäntäpeura, hirvi, metsäpeura ja metsäkauris. Lisäksi kirjataan näköhavainnot metsosta, teerestä, pyystä, riekosta, peltopyystä, fasaanista, kanahaukasta ja korpista.

Lisätietoa RKTL:n verkkosivuilla:
http://www.rktl.fi/riista/pienriista/lumijalkilaskenta/

Nisäkkäiden jälki-indeksit tilastotietokannassa:

http://tilastot.rktl.fi/Database/Riista/Nisakkaat/Nisakkaat_fi.asp

KATSO VIDEO: Odotetut aasianleijonanpennut ovat syntyneet Korkeasaareen

14122326195_146e5f75f8_z

Kuva: Mari Lehmonen (2014) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaren aasianleijonille on syntynyt kolme pentua. Kolmevuotias naarasleijona on hoitanut ensimmäisiä jälkeläisiään kaikessa rauhassa takatiloissa jo viisi viikkoa. Leijonaperheen tila on rauhoitettu muilta lauman leijonilta ja myös eläintenhoitajat ovat seuranneet pentujen kehitystä etäämmältä pesäkameran välityksellä.

Viisiviikkoiset leijonanpennut pääsivät eläinlääkärin tarkastukseen maanantaina. Samalla ne punnittiin ja niille annettiin matolääke. Pennut ovat pulleita ja painavat nyt viisi kiloa. Pieniä aasianleijonia voitiin vielä käsitellä vaaratta, kun emo houkuteltiin ensin naapuritarhaan. Se suhtautui eläinlääkärin tarkastukseen murisemalla kumeasti.

Pennut pysyttelevät emonsa seurassa Kissalaakson takatiloissa ainakin kesäkuuhun saakka. Kun pennut alkavat liikkua vauhdikkaammin, niille avataan pääsy ulkotarhaan, jonne ne menevät emonsa johdolla. Sitä ennen ne eivät ole eläintarhan kävijöiden nähtävillä.

Aasianleijonia elää luonnossa vain Luoteis-Intiassa Girin metsäalueella. Noin 350 leijonayksilön elinalue on ihmisasutuksen rajaama, eivätkä ne pääse levittäytymään uusille alueille. 1990-luvun alussa Intian valtio lahjoitti aasianleijonia eurooppalaisiin eläintarhoihin, jotta niistä voitaisiin kasvattaa elinvoimainen tarhakanta lajin säilymisen turvaksi.

Korkeasaaren villieläinsairaalassa on tällä hetkellä karanteenissa kaksi tsekkiläisen eläintarhan naarasleijonaa. Yksilöt saadaan takaisin mukaan kansainväliseen suojeluohjelmaan vuoden karanteenijakson jälkeen. Aasianleijonat ovat Korkeasaaren vanhan leijonanaaraan pentuja vuodelta 2006. Karanteenijakson päätyttyä leijonat saavat uuden kodin toisesta eläintarhasta. Villieläinsairaala ei ole avoinna yleisölle.

Tutkimus perhosten lentämisestä valottaa lajien selviytymistä pirstoutuneissa elinympäristöissä

Viceroy_Butterfly

Eläinlajien täytyy pystyä liikkumaan elinalueelta toiselle, jotta ne voivat selviytyä pirstoutuneessa elinympäristössä. Helsingin yliopistossa tehty perhostutkimus paljastaa, että lentämiseen liittyvä aineenvaihdunnan nopeus on perinnöllistä, ja sillä voi olla vaikutuksia esimerkiksi populaation selviytymiseen ympäristön muutoksista.

Lentoaineenvaihdunnaltaan nopeat perhoset liikkuvat muita pitempiä matkoja maastossa. Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa väittelevän Anniina Mattilan tutkimukset osoittavat, että lentoaineenvaihdunnan nopeus periytyy, ja sillä on vaikutusta myös perhosten lentämiseen erilaisissa lämpötiloissa.

– Tämän tiedon avulla voidaan pystyä arvioimaan muun muassa ilmastonmuutoksen aiheuttamia muutoksia liikkumiskyvyssä, toteaa ekologisena mallilajina tunnetun täpläverkkoperhosen lentoon vaikuttaviin tekijöihin perehtynyt Anniina Mattila.

Anniina Mattila yhteistyökumppaneineen havaitsi, että täpläverkkoperhosen 15 minuutin aktiivisen lennon seurauksena 755 geenin ilmentyminen muuttui merkitsevästi.

– Mitä aktiivisempia solujen tärkeisiin aineenvaihdunta- ja stressivastetoimintoihin liittyvät geenit olivat lennon jälkeen, sitä tehokkaampia olivat lentoaineenvaihdunta ja lentäminen.

Yksilöiden väliset lentokykyerot vaikuttivat päinvastaisella tavalla koiraiden ja naaraiden liikkeisiin pirstoutuneessa elinympäristössä. Liikuntakyvyltään hyvät naaraat lensivät enemmän populaatioiden välillä, kun taas lentokyvyltään parhaat koiraat jäivät todennäköisimmin syntymäkedolleen.

– Sukupuolten väliset erot saattavat johtua siitä, että hyvä lentokyky vaikuttaa eri tavalla koiraiden ja naaraiden kelpoisuuteen. Naarailla hyvä lentokyky on tärkeää sopivan munintapaikan löytämiselle, kun taas hyvin lentävät koiraat pääsevät pariutumaan todennäköisesti jo synnyinaluellaan, pakottaen huonommat lentäjät etsimään parittelukumppania kauempaa. Erot vaikuttavat myös lentokyvyltään erilaisten yksilöiden jakautumiseen populaatioverkoston alueella.

Anniina Mattilan tutkimassa, pitkään täysin eristyksissä olleessa perhospopulaatiossa perimä oli köyhtynyt ja perhosten kelpoisuus merkittävästi alentunut.

– Tämä korostaa populaatioiden välisten liikkeiden ja geenivirran merkitystä populaatioiden elinvoimaisuudelle. Saarelle eristynyt perhospopulaatio toimii esimerkkinä sellaisesta kasvaneesta sukupuuttoriskistä, joka uhkaa mitä luultavimmin lukemattomia maankäytössä tapahtuneiden muutosten seurauksena täysin eristyksiin jääneitä pieniä populaatioita.

Lentokykyyn vaikuttavien tekijöiden ja lennon mekanismien parempi ymmärtäminen voi auttaa ennustamaan muuttuvien ympäristöolosuhteiden vaikutuksia perhosten ja muiden samankaltaisten lajien liikkumiskykyyn ja sitä kautta niiden populaatioiden menestymiseen.

________

FM Anniina L. K. Mattila väittelee 9.5. kello 12 Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa aiheesta “Flight metabolic rate and dispersal in the Glanville fritillary butterfly – from genes to populations” (Täpläverkkoperhosen lentoaineenvaihdunta ja liikkuminen – perimästä populaatioihin ). Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa B-rakennus, Auditorio 2, Latokartanonkaari 7.

Väitöskirja on myös luettavissa E-thesis-palvelussa.

Mehiläiskuolemat Euroopassa pelättyä harvinaisempia

bbed

Mehiläisten pesäkuolleisuus ei ole hälyttävää Euroopassa. Alueelliset ja maiden väliset erot ovat kuitenkin suuria, ja joissain maissa kuolleisuus on huomattavaa. Valmistuneen EU-tutkimuksen mukaan Suomi kuuluu maihin, joissa mehiläistappiot ovat suurempia kuin EU:ssa keskimäärin. Suomen tutkimusosuudesta vastasi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kansallinen mehiläistautien vertailulaboratorio Kuopiossa. Suomen talvikuolleisuus on maiden välisessä vertailussa neljänneksi suurin, joskin talvikuolleisuus on korkeaa myös muissa pohjoisissa maissa. Vaikka taudinaiheuttajien tutkimustulosten koostaminen on vielä kesken, on kuitenkin jo nyt varmaa, ettei vaarallisia tuholaisiaTropilaelaps ja Aethina tumida havaittu missään tutkitussa maassa.

Tutkimus toteutettiin vuosina 2012 – 2013 ja siihen osallistui 17 jäsenmaata. Otantaan osuneille tarhoille tehtiin kolme tarkastuskäyntiä: ensimmäinen ennen talvehtimista, toinen talvehtimisen jälkeen ja kolmas hunajan tuotantokaudella. Tarhojen otannat vaihtelivat maittain, yhteensä tutkittiin 3 284 tarhaa ja 31 832 pesää eri maissa. Suomen otanta, 161 tarhaa ja 787 pesää, kohdistui viiteen alueeseen: Ahvenanmaa sekä ympäryskuntineen Jokioinen, Seinäjoki, Kitee ja Kajaani.

Mehiläisten talvikuolleisuus vaihteli maittain 3,5 – 34 prosenttia.  Suomessa talvikuolleisuus oli 23 prosenttia.  Tutkimusjaksoon osunut kylmä talvi 2013 oli vaativa mehiläisille. Hunajantuotantokaudella kesällä 2013 mehiläisyhteiskuntien kuolleisuus oli Suomessa seitsemän prosenttia, muissa tutkimusmaissa 0,3 – 14 prosenttia. Suomi sijoittui maiden välisessä vertailussa viidenneksi heikoimmaksi. Tuotantokauden kuolleisuutta ei ole aiemmin systemaattisesti koottu ja julkaistu Suomesta.

Uutta tietoa esikotelomädän yleisyydestä

Tutkimuksen avulla selvitettiin myös tarhan hoitokäytäntöjä ja pesien terveydentilaa sekä tarkastuksen yhteydessä suoritetulla näytteenotolla taudinaiheuttajien levinneisyyttä.

Mehiläisillä yleistä esikotelomätää todettiin kolmessa prosentissa Suomen tarhoista. Kuudessa jäsenvaltiossa esiintyvyys oli alle kolme prosenttia ja enimmillään 12 prosenttia. Eurooppalaisessa tautivertailussa Suomi asettuu siten keskikastiin.

“Esikotelomätätilanteen uskottiin Suomessa olevan huomattavasti heikompi kuin muissa maissa. Käsitys on osin syntynyt Suomessa käytössä olevasta, hunajan bakteeriviljelyyn perustuvasta herkästä toteamismenetelmästä. Useassa maassa tauti todetaan vain oireilevista pesistä tyypillisten toukkamuutosten perusteella”, tarkentaa tutkija Sirpa Heinikainen eläintautibakteriologian tutkimusyksiköstä.

Tartunnan levinneisyyden selvittämiseksi Suomi tutki ainoana osallistujamaana myös otantapesien hunajasta itiöllisen esikotelomätäbakteerin, Paenibacillus larvaen esiintymistä. Itiöitä löytyi noin 30 prosentista tarhoja, eli kymmenen kertaa useammasta tarhasta kuin itse tautia. Tutkimusalueiden välillä oli suuria eroja esiintyvyyden ollessa korkeinta Jokioisten ja Seinäjoen alueilla. EU-tutkimuksen perusteella tautia voidaan vielä vastustaa järjestelmällisellä torjunnalla, johon kuuluu myytävien pesien puhtaus Paenibacillus larvae -itiöistä.

Tutustu tutkimukseen A pan-European epidemiological study on honeybee colony losses 2012-2013

Lue lisää  mehiläisten sairauksista

Sunnuntaisuomalainen: Ilmastonmuutos uhkaa pohjoisen eläimiä

Mountain_Hare_Scotland

Metsäjänis

Ilmaston lämpenemisen takia ainakin naali ja metsäjänis ovat häviämässä kokonaan Suomesta, uutisoi Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen.

Ilmastonmuutoksen vuoksi vaarassa ovat myös saimaannorppa, kiiruna ja tunturikiuru.

Eläinlajit joutuvat siirtymään kohti kylmempiä seutuja ilmaston lämmetessä.

– Pohjoisten eläinlajien elinpiiri kapenee, koska jossain vaiheessa ei enää pääse pohjoisemmaksi eikä ylemmäksi, sanoo ekologian ja evoluutiobiologian akatemiaprofessori Ilkka Hanski Helsingin yliopistosta.

1024px-Arcticfox-3

Naali

Naali on jo käytännössä hävinnyt Suomesta. Laji ei ole pesinyt täällä 2000-luvun aikana.

Lumesta ja jäästä riippuvainen saimaannorppa ei pysty siirtymään nykyisiltä asuinsijoiltaan. Metsäjäniksestä on puolestaan tullut helppo saalis, sillä se erottuu valkoisella talviturkillaan lumettomina talvina.