Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

:KATSO VIDEO: Suomesta löytyi pistiäislaji, joka huovuttaa hämähäkinsilkkiä

Turun yliopiston eläinmuseon loispistiäistutkijat Niclas Fritzén ja Ilari E. Sääksjärvi tutkivat salaperäisen Clistopyga-loipistiäisen käyttäytymistä. He huomasivat pistiäisen huovuttavan hämähäkinsilkkiä huovutusneulaksi kehittyneen munanasettimen avulla. Hämmästyttävä havainto julkaistiin tällä viikolla arvostetutussa Royal Societyn Biology Letters-lehdessä. Uusi tutkimus monipuolistaa käsitystämme pistiäisten munanasettimen tai myrkkypiikin toiminnasta ja evoluutiosta.

Hyönteislahko pistiäiset, johon kuuluvat esimerkiksi ampiaiset, mehiläiset, muurahaiset ja loispistiäiset, on yksi maapallon lajirikkaimmista hyönteisryhmistä. Suomessakin elää yli 6000 pistiäislajia. Suurin osa pistiäisistä on parasitoideja eli hyönteisloisia. Ne munivat toisten hyönteisten ja hämähäkkieläinten päälle tai sisälle. Munista kuoriutuvat pistiäistoukat syövät isäntäeläimen ja koteloituvat. Kaikilla loispistiäisnaarailla on terävä munanasetin, jota käytetään munimiseen, mutta usein myös myrkkypiikkinä.

Fritzén ja Sääksjärvi ovat jo vuosien ajan selvittäneet loispistiäisten monimuotoisuuta eri puolilla maapalloa. He tekivät yhden mielenkiintoisimmista loispistiäistutkimuksistaan Suomessa.

– Nyt löytynyt ja mahdollisesti tieteelle tuntematon loispistiäislaji kuuluu Clistopyga-sukuun, jonka biologiasta ei ole tiedetty juuri mitään. Pystyimme havainnoimaan ja dokumentoimaan pistiäisen käyttäytymistä mikroskoopin kautta kuvatun HD-videokuvan avulla. Aluksi pistiäisnaaras lamautti seittipussin sisällä piileskelevän hyppyhämähäkin myrkkypistoksella ja muni sen päälle. Tämän jälkeen loispistiäinen sulki hämähäkin sisältävän seittipussin huovuttamalla seittiä tarkasti munanasettimensa avulla, kuvailee Fritzén.

Uusi, länsirannikolta tehty löytö monipuolistaa käsitystämme pistiäisten munanasettimen toiminnasta ja evoluutiosta. Nyt löytynyttä munanasettimen käyttötapaa ei ole aiemmin havaittu millään muulla hyönteislajilla.

– Käyttäytymistutkimuksen lisäksi selvitimme munanasettimen hienorakennetta elektroni- ja kerroskuvausmikroskooppien avulla. Lopuksi vertailimme munanasetinta ihmisen käyttämään huovutusneulaan. Samankaltaisuus oli hämmästyttävä! Voikin sanoa, että ihminen ei ole keksinyt huovutusneulaa. Pistiäiset kehittivät sen mahdollisesti jo miljoonia vuosia aiemmin, Fritzén ja Sääksjärvi kertovat.

Clistopyga-pistiäiset loisivat uuden tutkimuksen mukaan ainakin hyppyhämähäkeillä. Salticidae-heimon hämähäkit eivät yleensä kudo monille muille hämähäkeille tyypillistä pyyntiverkkoa. Sen sijaan ne kutovat muniensa suojaksi seittipussin, johon ne asettuvat myös itse vartioon. Samankaltainen seittipesä toimii myös hyppyhämähäkkien piilopaikkana ja talvehtimissuojana.

– Clistopyga-loispistiäinen pistää hämähäkkiä ovelasti seittipussin läpi tai peruuttamalla sisään pesän oviaukosta. Sulkemalla pussin oviaukon huovuttamalla loispistiäinen varmistaa, että muut pedot tai loiset eivät pääse käsiksi loispistiäistoukkaan tai sen ravintoon, Fritzén pohtii.

Maapallon lajisto tunnetaan vielä heikosti. Turun yliopiston eläinmuseon tutkijat ovat viimeisen parinkymmenen vuoden aikana löytäneet jo satoja tieteelle tuntemattomia loispistiäislajeja eri puolilta maapalloa.

– Tutkimusryhmämme tekee maastotutkimuksia Suomen lisäksi esimerkiksi Amazoniassa ja trooppisilla Andeilla, joista löytyy edelleen paljon tuntemattomia lajeja. Uusi löytö osoittaa, että myös Suomessa elää yhä uskomattomia lajeja, joiden biologiasta ei tiedetä vielä mitään. Loishyönteiset jaksavat hämmästyttää monimuotoisuudellaan ja erikoisella käyttäytymisellään, kertoo Sääksjärvi.

http://dx.doi.org/10.1098/rsbl.2016.0350

Lepakkoretki Hämeen luontokeskuksessa 13.8.2016

vesisiippa-timometsanen

Luonnosta löytyy vilskettä vielä iltojen hämärtyessäkin! Hämeen luontokeskus tarjoaa tilaisuuden päästä tutustumaan lepakoihin, näihin salaperäisiin yötaivaan lentotaitureihin 13.8.2016 klo 20-22 järjestettävällä lepakkoretkellä. Tervetuloa mukaan bongaamaan eläimiä, joihin ei tule joka päivä törmättyä.

Hämeen luontokeskuksella järjestetään lauantaina 13.8. klo 20–22 lepakkoretki. Luontokeskukselle saapuu vieraaksi asiantuntija Kati Suominen, joka johdattelee lepakoiden maailmaan luontokeskuksen auditoriossa. Noin puolen tunnin mittaisessa esitelmässä kuullaan Suomen lepakkolajeista sekä tutustutaan välineistöön, joiden avulla lepakoita voidaan havainnoida.

Esitelmän jälkeen siirrytään luontokeskuksen lähimaastoon havainnoimaan lepakoita niiden luontaisessa elinympäristössä. Lepakot paikannetaan erityisen ilmaisimen, niin kutsutun detektorin, avulla. Detektori havaitsee lepakon kaikuluotausäänet ja muuttaa ne ihmiskorvin kuultaviksi.

Tavallisesti lepakoita voi havaita saalistuslennoillaan keskiyöllä, mutta lähenevä talvi saa ne liikkumaan syysaikaan jo alkuillasta. Lepakoiden on kerättävä paksu rasvakerros talven varalle, joten niiden on aloitettava saalistus heti hämärän laskeuduttua.

On todennäköistä, että lepakoiden lentoa päästään näkemään tai ainakin kuulemaan illan aikana. Aikaisempien vuosien retkillä lepakoita on kuultu muun muassa Ruostejärven rannassa Kurjenniemessä. Lepakkoretkelle kannattaa varata mukaan säänmukaiset varusteet ja oma taskulamppu lepakkoelämyksen maksimoimiseksi.

Ilmoittaudu mukaan tapahtumaan ottamalla yhteyttä Hämeen luontokeskukseen!  Retkellä on tilaa 40 osallistujalle. Myös lapset ovat tervetulleita!

Merikotkan poikasia varttui ensimmäistä kertaa isojen kaupunkien alueella

Kuvaaja: Ismo Nuuja/WWF

Kuvaaja: Ismo Nuuja/WWF

Merikotkat saivat tänä vuonna suunnilleen saman verran poikasia kuin viime vuonna, mutta poikasia varttui ensimmäistä kertaa Helsingin ja Turun kaupunkien alueella.

WWF Suomen merikotkatyöryhmän inventoijat löysivät tänä kesänä yhteensä 421 merikotkan poikasta. Se on hieman enemmän kuin viime vuonna mutta vähemmän kuin ennätysvuonna 2014. Vahvimman pesimäkannan alueilla Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Merenkurkussa merikotkakanta näyttää vakiintuneen. Myös Pohjois-Suomessa poikastuotto on pysynyt viime vuosina suunnilleen samana, vaikka uusia pesiäkin on löytynyt uusilta alueilta kaukana suurista järvistä.

Sisämaan valloitus sai jatkoa myös etelässä, kun Päijät-Hämeestä löytyi ensimmäinen pesintäyritys. Se ei kuitenkaan selvinnyt kesäkuun alun myrskystä. Pesimäkauden erikoisuutena olivat myös uudet pesät Turun ja Helsingin alueella. Varsinaisista urbaanipesistä ei kuitenkaan voi vielä puhua, vaan pesät sijaitsevat kaupunkien merialueiden saarissa.

”Helsingin pesä on erittäin hyvässä suojassa alueella, jonka maanomistaja valvoo pesärauhaa”, kertoo merikotkatyöryhmän Uudenmaan aluevastaava Hannu Ekblom, joka rengasti pesässä kasvavan poikasen. Ekblom iloitsee myös siitä, että pesän toinen emolintu tunnistettiin renkaiden perusteella vanhaksi tutuksi, jonka hän oli rengastanut Kirkkonummella seitsemän vuotta aikaisemmin, kun se oli vielä poikanen.

Kuvaaja: Matias Snellman /WWF

Kuvaaja: Matias Snellman /WWF

Myös Turun pesä on melko suojaisassa paikassa, vaikka pesältä on näkymät läheiselle asuinalueelle. Seudulla on hyviä merenlahtia merikotkan saalistusalueeksi.

”Oli vain ajan kysymys, milloin Turku saa merikotkansa. Todennäköisesti se on pesinytkin kaupungin alueella olevilla saarilla ennen merikotkakantaa koetellutta vainoa ja ympäristömyrkkyjen aikakautta”, kertoo merikotkatyöryhmän Varsinais-Suomen aluevastaava Sami Lyytinen.

WWF Suomen merikotkatyöryhmä kaipaa yleisöltä kotkan pesintään liittyviä havaintoja. Erityisesti sisämaan uudet reviirit syntyvät alueille, joilta työryhmäläiset eivät osaa niitä etsiä ilman vihjeitä. Merikotkatyöryhmän seurantavastaava Heikki Lokin mukaan saalista jaloissaan kantava merikotka on hyvä vihje poikasista. Samoin toistuvasti samalla alueella kesäaikaan havaitut valkopyrstöiset merikotkat saattavat pesiä jossakin muutamien kilometrien säteellä.

WWF Suomen merikotkatyöryhmä on toiminut vuodesta 1973 alkaen, jolloin poikasia kuoriutui koko maassa vain viisi. Onnistuneen suojelutyön ansiosta kasvava merikotkakanta on yksi Suomen luonnonsuojelutyön menestystarinoista.

:KATSO VIDEO: AAVIKKOKETUT VILISTÄVÄT KORKEASAAREN UUDESSA HÄMÄRÄTALOSSA

28199445501_658c96d1f7_z

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

Pikkuinen vaalea kettu, jolla on suuret silmät ja jättimäiset korvat – siltä näyttää Korkeasaaren uusin laji, aavikkokettu. Kolme tällaista kipittää nyt tutkimassa vastasisustettua kotiaan Hämärätalossa, jossa riittää tilaa suuren sokkeloisen hämäräosaston ja hiekka-aavikkoa muistuttavan ulkotarhan verran. Tänään avattuun taloon tulee nähtäville myös nelivarvassiilejä ja jemeninkameleontti.

 

Yksi ketuista ei arastele ihmisiä, sillä se on entinen lemmikki. Aavikkoketun maahantuonti lemmikiksi on kielletty, mutta silti tämä uros päätyi Virosta Suomeen ilman asianmukaisia lupia. Viranomaiset alkoivat selvittää asiaa ja eläinkauppias poistui maasta. Suomalainen ostaja halusi luovuttaa urosketun luonnollisempiin olosuhteisiin Korkeasaareen, jonne se sai kaksi Prahan eläintarhassa syntynyttä naaraskettua kaveriksi.

 

Soman ulkonäkönsä ja pienen kokonsa vuoksi aavikkokettu vaikuttaa lemmikiksi sopivalta, mutta se ei sopeudu kotioloihin vaan sairastuu herkästi. Aavikkoketut elävät Pohjois-Afrikan hiekka-aavikoilla, jossa eläinten pyynti luonnosta on yksi tulonlähde. Ihmisten toimet ovat paikoittain hävittäneet aavikkoketut.

 

Aavikkokettu on koiraeläimistä pienin ja painaa vain noin kilon. Sen isot, lämpöä haihduttavat korvat, karvaiset tassunpohjat ja tuuhea hiekanvärinen lämpöä eristävä turkki ovat sopeutumia aavikkoympäristöön. Aavikkoketut elävät perheryhmissä maahan kaivamassaan tunneliverkostossa ja liikkuvat ulkona hämärän aikaan.

:KATSO VIDEO: KORKEASAARESSA VARTTUU HARVINAINEN MANULIPENTUE

28041093162_99343f73b4_z

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

Kissalaaksossa varttuu kaikessa hiljaisuudessa pentueellinen manuleita. Nämä neljä pentua ovat pariskunnan ensimmäiset ja ne ovat jo kahden kuukauden ikäisiä. Emon nähtiin ensi kertaa kantavan pentuja pesäkopista toiseen juhannuksen tienoissa ja sen jälkeen pentue on näyttäytynyt hyvin satunnaisesti.

 

Manulinpentujen selviytyminen eläintarhoissa on harvinaisia ja siksi pennut ovat erittäin toivottuja. Kissojen keskuudessa eläintarhoissakin tavallinen toksoplasma-loinen on vaarallinen erityisesti alle nelikuisille manuleille. Vuonna 2013 kaikki maailman eläintarhoissa syntyneet manulinpennut menehtyivät loisen vuoksi, jolloin otettiin käyttöön uudet hoito-ohjeet estämään ympäristöstä saatavaa tartuntaa. Manuleiden elinalueella luonnossa loinen ei ole tavallinen, mikä selittää lajin herkkyyden sille.

 

Korkeasaaren manulinpentuja suojellaan tartunnalta estolääkityksellä ja rajoittamalla loisen leviämistä tarhaan. Neljän kuukauden ikään saakka emo saa hoitaa pentujaan täysin ihmisen asiaan puuttumatta, eikä manuleiden elinpiirissä tehdä mitään äkkinäistä, joka voisi rasittaa pentuetta. Näin pentujen vastustuskyky saa kehittyä rauhassa. Myös yleisön toivotaan käyttäytyvän hillitysti manulipesueen kohdatessaan.

 

Manuli on paksuturkkinen arokissa, jonka elinaluetta ovat Länsi- ja Keski-Aasian karut aroalueet. Laji on rauhoitettu metsästykseltä Mongolian ulkopuolella. Manuleiden ravinnonsaanti on uhattuna niiden tärkeimmän saaliseläimen myrkytysten vuoksi. Korkeasaari on ollut mukana luonnonvaraisten manuleiden suojelu- ja tutkimusprojektissa vuodesta 2014.

 

Pikkuapolloa siirretty Sipoonkorpeen ja Salon Rekijoelle

Parnassius_mnemosyne__clouded_Apollo

Uhanalaisen pikkuapolloperhosen siirtoistutuksia on jatkettu siirtämällä perhosia kesäkuun alkupuolella kahdelle Natura-alueelle Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Uudenmaan siirto tehtiin Sipooseen Sipoonkorven kansallispuiston laidunniitylle, jonka ennallistaminen aloitettiin 20 vuotta sitten. Varsinais-Suomessa perhosia vapautettiin Salon Rekijoelle karjan laiduntamalle niitylle, jossa aiempi istutus oli hiipunut kahden peräkkäisen kylmän alkukesän takia.

Pikkuapollo on hävinnyt monilta alueilta perinteisten laidunniittyjen vähenemisen seurauksena. EU-rahoitteisessa Luonnonhoito-LIFE -hankkeessa perhonen palautettiin vuonna 2012 siirtoistutuksin kolmelle entiselle elinalueelle Varsinais-Suomessa. Ensimmäisen vuoden lupaavan alun jälkeen siirretyt kannat kuitenkin pienenivät kahden vuoden poikkeuksellisen epäedullisten säiden takia. Vuosina 2013-2015 Etelä-Suomen pikkuapollokanta pieneni paikoin noin kymmenesosaan aiemmasta. Tänä kesänä lajin kannat ovat kuitenkin lähteneet uuteen nousuun. Kasvua on havaittu perhosen runsaimmalla esiintymispaikalla Someron Häntälässä sekä Porvoossa, jonne pikkuapollo palautettiin siirtoistutuksen avulla jo 16 vuotta sitten.

Uudet siirrot tehtiin kesäkuun alkupuolella viemällä Someron Häntälästä 20 hedelmöitettyä naarasperhosta kummallekin istutuspaikalle. Lämmin kevät ja alkukesä ovat suosineet pikkuapolloa.

”Sipoonkorpeen ja Rekijoen alajuoksulle vapautetut pikkuapollot ovat pysytelleet uusilla elinalueillaan hyvin siirtoja seuranneiden viikkojen aikana. Onkin todennäköistä, että ne ovat munineet istutusniityille suuren määrän munia. Perhosen lisääntymisen onnistumiseen vaikuttaa kuitenkin myös tulevan vuoden sääolot ja vasta ensi vuoden kesäkuussa selviää, kuinka hyvin uudet istutukset ovat onnistuneet”, erikoistutkija Mikko Kuussaari SYKEstä kertoo.

”Uhanalaisten lajien siirtoistutusten tavoitteena on auttaa lajeja leviämään sopiville paikoille, jotka sijaitsevat liian kaukana niiden nykyisistä esiintymistä. Onnistuessaan siirtoistutuksilla voidaan parantaa lajien suotuisan suojelun tasoa. Pikkuapollon vuosien 2012 ja 2016 siirtoistutukset on tehty Metsähallituksen koordinoiman Luonnonhoito-LIFE-hankkeen osana”, toteaa projektipäällikkö Kati Salovaara Metsähallituksesta.

Rauhoitettua pikkuapolloa tavataan lähinnä Ahvenanmaalla ja lounaisen Suomen saaristo- ja rannikkoalueilla. Vain kaksi esiintymää on säilynyt sisämaassa: toinen Rekijoen yläjuoksulla Somerolla ja toinen Halikonjoen varrella Salossa. Ennen Sipoon istutusta pikkuapollolla oli Uudellamaalla vain Porvooseen palautettu kanta. Viimeiset 2000-luvun siirtoja edeltäneet havainnot pikkuapollosta Uudeltamaalta ovat 1940-luvulta. 1900-luvun alkupuolella pikkuapolloa esiintyi mm. Espoossa, Sipoossa ja Porvoossa.

:KATSO VIDEO: Korkeasaaren kuutti sai venekyydin hyljeluodolle

27367099584_f61acf2f84_z

Kuvaaja: Mari Lehmonen

Korkeasaaren villieläinsairaalassa hoidossa ollut harmaahylkeen kuutti pääsi tänään takaisin mereen. Se varttui yli 20-kiloiseksi ja kalastustaitoiseksi, mutta alkoi tulla valikoivaksi silakoidensa suhteen, joten se oli aika viedä avarammille vesille pyytämään itse kalansa. Kuutti oli ikäisiään pienikokoisempi, mutta hoitajat uskovat, että sillä on paksun rasvakerroksensa ansiosta hyvät edellytykset pärjätä.

Huhtikuun alussa Kirkkonummen Porkkalasta löytyi rannalle uupunut kuutti, joka sai Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kyydin Korkeasaareen. Potilas painoi vain kahdeksan kiloa, noin kolmanneksen normaalipainostaan, eikä vastustanut auttajiaan terveen kuutin tavoin vaan nukkui kuljetuksen ajan sylissä. Nesteytyksen jälkeen sille määrättiin lepoa lämpölampun alla ja ravinnoksi kalamössöä letkulla suoraan vatsaan.

Luonnossa selvitäkseen hylkeen pitää osata kalastaa. Aluksi kuutti ei suostunut syömään kokonaista kalaa ja paleli vedessä. Toukokuun puolivälissä painon tuplaannuttua letkuruokinta lopetettiin ja kuutin altaaseen tuotiin eläviä kaloja. Pyydystysleikin kautta kuutti oppi syömään. Erityisesti isot kalat herättivät sen ruokahalun. Katiskat pistettiin veteen, jotta kuutti saisi kalastaa.

Löytöpaikan sijaan kuutti vietiin Merivartioston aluksella kauas avomeren luodolle hylkeidensuojelualueelle. Kymmeniä harmaahylkeitä makoili aurinkoisella luodolla, johon Korkeasaaressa hoidossa olleet harmaahylkeet on viety jo vuosien ajan. Kuljetuslaatikon luukun auettua kuutti kummasteli hetken ääretöntä merimaisemaa, pulahti veteen ja lähti uimaan pintavedessä kohti uutta kotiluotoa.

Trooppisista metsistä löytyi uusia pistiäislajeja, joille on kehittynyt niskasuojus

uusi_pistiaislaji

Kuvaaja: Ilari E. Sääksjärvi / Turun yliopisto

Turun yliopiston eläinmuseon tutkimusryhmä oli mukana kansainvälisessä hankkeessa, jonka aikana Väli- ja Etelä-Amerikasta kuvattiin 11 tieteelle uutta loispistiäislajia. Jokaiselle uudelle lajille on kehittynyt pään takaosaan erikoinen niskasuojus, joka mahdollisesti suojaa pistiäisiä petojen hyökkäyksiä vastaan.

Turun yliopiston eläinmuseon tutkijat ovat selvittäneet trooppisten loishyönteisten monimuotoisuutta jo lähes 20 vuoden ajan. Tutkimusten aikana on löytynyt suuri määrä tieteelle tuntemattomia lajeja. Monet uudet lajit ovat ulkomuodoltaan mielikuvitusta kiehtovia.

– Uudessa tutkimuksessa kuvatut loispistiäislajit ovat väritykseltään kauniita. Räikeä väritys pelottaa pistiäisiä saalistavia petoja. Jos varoitusvärit kuitenkin pettäisivät, niin lajeilla on takataskussaan vielä toinen suojautumiskeino. Uusille lajeille on kehittynyt niskasuojus, joka muodostuu pään takaosassa olevasta kitiiniharjusta. Se suojaa pään ja keskiruumiin välistä heikkoa kiinnittymiskohtaa ja toimii eräänlaisena kypärän jatkeena, kertoo eläinmuseon esimies Ilari E. Sääksjärvi.

Nyt löydetyt uudet loispistiäislajit kuuluvat Clistopyga-sukuun, jonka lajit loisivat hämähäkeillä. Ne lamauttavat hämähäkin myrkkypistoksella ja munivat sen jälkeen hämähäkin tai niiden vartioimien munakoteloiden päälle. Loismunasta kuoriutuva toukka käyttää ravintonaan lamautetun hämähäkin tai seittikotelossa kehittyvät munat ja poikaset.

Väli- ja Etelä-Amerikan trooppisista metsistä löytyy vielä paljon tieteelle tuntemattomia lajeja. Samanaikaisesti lajeja häviää kiihtyvällä nopeudella ihmistoiminnan vaikutuksesta.

– Nyt kuvatut uudet lajit ovat hyviä esimerkkejä niistä erikoisuuksista, joita kätkeytyy trooppisten sademetsien varjoihin. Jokaisella lajilla on takanaan miljoonien vuosien pituinen ja monimutkainen kehityshistoria. Siitä huolimatta ne voivat hävitä silmänräpäyksessä esimerkiksi nopeasti etenevien trooppisten metsänhakkuiden tai kaivostoiminnan takia. Liian moni upea laji ehtii tuhoutua jo ennen löytymistään, Sääksjärvi huokaa.

Turun yliopisto jatkaa trooppisten loishyönteisten monimuotoisuuden selvittämistä Länsi-Amazonian ja Andien alueella. Jokaisella tutkimusretkellä havaitaan lajeja, joiden elintavoista ei tiedetä vielä mitään.

KORKEASAARESSA ILOITAAN TERVEISTÄ TIIKERINPENNUISTA

27793191515_6fce875fe8_z

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaren amurintiikerinpennut ovat varttuneet viiden viikon ikään. Eläinlääkäri on tarkastanut pennut ja eläintenhoitajat ovat punninneet ne. Pienet tiikerit ovat nyt 4,5–5,5 kilon painoisia ja kasvavat noin puolen kilon viikkovauhtia. Kaikki kolme pentua ovat ilmeisesti naaraita. Emo suhtautui jälkeläisten terveystarkastuksen rauhallisesti ulkotarhassa ruokaillen.

 

Kolmevuotias tiikeriemo on hoitanut ensimmäisiä pentujaan mallikkaasti. Pennut pysyvät vielä päivisin pesäluolassa emonsa seurassa yleisöltä piilossa, mutta hiljaisina aamu- ja ilta-aikoina emon on nähty kantavan niitä ulkona. Omin tassuin pennut eivät vielä lähde ulkoilemaan. Heinäkuussa ne saattavat olla siihen jo riittävän isoja.

Pennut edustavat uutta amurintiikereiden sukulinjaa eläintarhoissa, sillä niiden isoäiti on syntynyt luonnossa Venäjällä vuonna 2007. Se pelastettiin pentuna salametsästäjiltä paikalliseen tiikerikeskukseen ja elää nykyään ruotsalaisessa Nordens Arkin eläintarhassa. Korkeasaaren pennuilla on sen ensimmäisinä lapsenlapsina tärkeä rooli elinvoimaisen amurintiikerin tarhakannan säilyttämisessä. Tarhakantaa voidaan tulevaisuudessa käyttää luontoonpalautuksiin.

 

Amurintiikeri on erittäin uhanalainen tiikerin alalaji, jota elää Venäjän Kaukoidässä noin 500 yksilöä. Korkeasaari on tukenut amurintiikerin suojelua sen omilla elinalueilla vuodesta 1998 ja on suurin yksittäinen Amur Tiger and Leopard Alliancen kenttäprojektien rahoittaja. Pelkästään 2010-luvulla suojelua on edistetty suomalaisten lahjoittamilla yli 200 000 eurolla.

Yli puolet linnunpöntöistä asuttuja

pikkuvarpunen-ari-ahlfors

Pikkuvarpunen  Kuvaaja: Ari Ahlfors

BirdLife Suomen Pönttöbongaus-tapahtuman alustavien tulosten mukaan yli puolet linnunpöntöistä on tänäkin kesänä asuttuna. Määrä on suunnilleen sama kuin viime vuonna, mutta yleisistä pönttöpesijöistä kirjosieppoja on hieman viime vuotta vähemmän ja pikkuvarpusten määrä on huvennut selvästi.

Pesintä havaittiin nyt 53 prosentissa linnunpöntöistä. Viime vuonna vastaava luku oli 54 ja edellisenä 59 prosenttia. Koska kaksi edellistä kesää ovat olleet pesinnöille hyvin hankalia, pieni väheneminen on odotettua, mutta suurta romahdusta pönttölintujen kannoissa ei näytä tapahtuneen. Tämän vuoden pesinnät vaikuttaisivat lämpimän kevään ansiosta olevan hieman keskimääräistä varhaisempia.

Alustavat tulokset perustuvat noin 2 200 paikan ja 18 000 pöntön havaintoihin. Yleisimmät pöntöissä pesivät linnut olivat kirjosieppo, talitiainen ja sinitiainen. Ne kattoivat jälleen lähes 80 % ilmoitetuista pesinnöistä. Kirjosiepon runsaus väheni jonkin verran viime vuodesta, mutta tiaisten määrät näyttävät pysyneen ennallaan. Vähissä tänä vuonna on sen sijaan käenpiika, jonka runsaus näyttäisi tähänastisten tulosten perusteella puolittuneen. Myös tällä vuosituhannella suuresti runsastuneen pikkuvarpusen havaintomäärä putosi nyt noin neljänneksen viime vuodesta.

Viikonloppuna järjestetyn Pönttöbongauksen tavoitteena on kerätä tietoa pönttölintujen pesinnästä ja kannanmuutoksista sekä lisätä kiinnostusta lähiympäristön lintujen seurantaan. Tapahtuma järjestettiin nyt neljännen kerran.

Pönttöbongaushavaintoja voi ilmoittaa vielä sunnuntaihin 19.6. saakka tapahtuman verkkosivuilla www.ponttobongaus.fi tai postikortilla. Osallistujien kesken arvotaan lintuaiheisia palkintoja.

Tapahtuman tulossivuilla voi tarkastella lajikohtaisesti, missä pönttöpesintöjä on havaittu ja missä vaiheessa eri lajien pesinnät nyt ovat eri puolilla Suomea.

LISÄTIETOJA: