Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Helsingissä edelleen runsas linnusto

1a96227c-bb01-4fbd-aaf3-edba43afed78-w_960

Kalatiira. Kuva: Margus Ellermaa.

Helsingin tärkeistä lintualueista ja merkittävästä linnustosta on julkaistu raportti, jossa esitellään suojelullisesti merkittävien lintulajien edustavimmat pesimäalueet ja 136 tärkeää linnustokohdetta.

Linnuille on Helsingissä eniten tilaa saaristossa, ja kaupungin saaristolinnusto onkin hyvin edustava. Myös merenlahtien kosteikot ovat valtakunnallisestikin merkittäviä lintupaikkoja.

Kaupungin kasvaessa metsälinnusto on menettänyt pesimäalueitaan, mutta laajoja yhtenäisiä metsiä ja niiden lajeja on jäljellä Vuosaaren-Östersundomin alueella sekä Haltialassa. Myös isot metsäiset saaret, jotka ovat aiemmin olleet suljettuja sotilasalueita, ovat linnustolle arvokkaita. Suhteellisesti heikoimmassa asemassa on avomaiden linnusto, koska pelto- ja niittyalueet ovat supistuneet.

Kaikilla viheralueilla on merkitystä linnuille, mutta moni tutkituista luontokohteista ei ollut linnustoltaan erityisen edustava. Yleisimpien 50 lintulajin esiintymistä ei raportissa tarkasteltu, vaikka ne ovatkin ihmisten luontoelämysten kannalta tärkeitä.

Yleisten lajien kaavoitusta ja maankäyttöä ohjaava vaikutus on vähäisempi kuin harvinaisten lajien. Toisaalta maailmanlaajuisesti on todettu, että monien yleistenkin lintulajien yksilömäärät vähenevät, vaikka niiden kannat ovat edelleen runsaita. Tässä raportissa on tämänkin vuoksi lajistoa tarkasteltu laajemmin kuin uhanalaisuusluetteloissa.

”Merialueilla erityispiirteenä on maailmanlaajuisesti uhanalaisen allin merkittävä talvehtimiskeskittymä: suuri osa Helsingin merialueen matalikoista on luokiteltu kansainvälisesti tärkeäksi lintualueeksi. Helsingissä elää lisäksi maailmanlaajuisesti uhanalaisia pilkkasiipiä, punasotkia ja mustakurkku-uikkuja”, toteaa ympäristöjohtaja Esa Nikunen ympäristöpalveluista.

Raportti perustuu suurelta osin Tringa ry:n jäsenistön talkootöinä tekemiin pesimälintulaskentoihin sekä harrastusluonteisesti ympäri vuoden kerättyihin havaintoihin.

Lähde: Margus Ellermaa: Helsingin tärkeät lintualueet ja merkittävä linnusto 2017. Kaupunkiympäristön julkaisuja 2018:8 (pdf)

KORKEASAAREN KARHUJEN KEVÄT ALKOI PAKKASISTA HUOLIMATTA

40508877292_1d1a23d30c_z

Picture by: Mari Lehmonen (2018) Helsinki Zoo

Kevät on tulossa, jos Korkeasaaren karhuja on uskominen. 17 ja 12-vuotiaat naaraskarhut heräsivät talviuniltaan, vaikka ulkona paukkuvat talven kovimmat pakkaset. Karhut nukkuivat lähes neljä kuukautta, sillä ne vetäytyivät talvipesäänsä marraskuun alussa. Unet kestivät pidempään kuin kahtena edellisenä vuotena.

Karhujen ulkotarhan luukut avattiin tänä aamuna. Ensimmäinen karhu tuli saman tien näkyviin ja lähti hitaasti astelemaan ihmisten lumeen jättämiä jälkiä pitkin. Toinen karhu kävi ovella katsomassa auringonpaistetta ja nuuhkimassa kylmää ilmaa, ja kääntyi sitten takaisin. Hetken näytti, että karhut lepäävät mieluummin sisällä. Laukkaaminen syvässä pakkaslumessa ja nautinnollinen turkin rapsuttelu puunrunkoja vasten veivät lopulta voiton.

40508879682_053459cfec_z

Picture by: Mari Lehmonen (2018) Helsinki Zoo

Eläintenhoitajien mukaan karhut ovat vasta laiskasti hereillä, eivätkä olleet vielä ilmaisseet halua päästä ulos. Ne ovat maistelleet pieniä määriä kevyttä ravintoa: kiinankaalta, salaattia, omenaa ja porkkanaa. Karhuilla ei varmasti riitä vielä energiaa ulkoilla koko päivää, joten ne saavat halutessaan vetäytyä takaisin sisälle päiväunille. Eläintenhoitajat sulkevat luukut yöksi suojaksi pakkaselta.

Tänä talvena karhujen talvitilaa oli ensi kertaa pimennetty luonnonvalolta. Viime keväänä otsot heräsivät lämpimiin keleihin helmikuun puolivälissä ja vuotta aiemmin ne olivat jalkeilla jo helmikuun alussa. Karhut havahtuvat normaalisti talviunen aikana muutaman kerran vaihtaakseen asentoa ja juodakseen ennen unien jatkamista. Suomen metsien karhut heräävät yleensä maalis-huhtikuussa.

Kansainvälinen tutkimus vahvistaa: nisäkkäiden kokoon vaikuttaa suuri joukko yhteisiä geenejä

lehmä

Moni nykynaudan kokoon vaikuttavista geenimuodoista on peräisin alkuhärältä. (kuva: Janne Lehtinen)

Suuressa kansainvälisessä hankkeessa tunnistettiin joukko eläimen kokoon vaikuttavia yhteisiä geenejä nisäkkäillä. Tutkituista 17 nautapopulaatiosta löydetyt kokoon vaikuttavat geenit olivat osin samoja, joita on aiemmin tunnistettu ihmisillä ja koirilla.

Arvostetussa Nature Genetics -tiedelehdessä julkaistut tuoreet tulokset perustuvat ennenäkemättömän suureen aineistoon: mukana oli 17 nautapopulaatiota, joista yli 58 000 yksilölle ennustettiin koko perimän koostumus.

– Koko genomin eli geeniperimän vaihtelevien kohtien yhteys eläinten kokoon arvioitiin ensin populaatio kerrallaan, jonka jälkeen tulokset yhdistettiin meta-analyysillä, Luken tutkimusprofessori Johanna Vilkki kuvaa.

Luonnonvarakeskus (Luke) osallistui hankkeeseen suomalaisen ayrshiren koko geeniperimän kattavalla, eläinten kokoa koskevalla tutkimuksella.

Tutkimuksessa tunnistettiin 163 perimän kohtaa, joiden vaihtelu selitti enimmillään 14 prosenttia koon vaihtelusta yksittäisessä populaatiossa. Suurin osa nyt löytyneistä kokoon vaikuttavista kohdista ei sijainnut varsinaisissa geeneissä vaan niiden toimintaa säätelevillä alueilla.

Tutkimus vahvistaa, että nisäkkään koko on monitekijäinen ominaisuus, johon vaikuttaa suuri joukko geenejä. Aiemmin on ajateltu, että esimerkiksi koiralla kokoon vaikuttaa vain muutamia geenejä. Nämä päätelmät perustuivat rotujen väliseen vertailuun.

– Nyt julkaistussa tutkimuksessa osoitettiin koirapopulaatiota analysoimalla, että koirallakin kokoon vaikuttaa arveltua suurempi joukko geenejä.

Moni nykynaudan kokoon vaikuttavista geenimuodoista on peräisin alkuhärältä

Hankkeessa arvioitiin myös eläimen kokoon vaikuttavien alleelien alkuperää ja syntyajankohtaa vertaamalla nykynaudan ja alkuhärän perimää. Nykynauta polveutuu jo sukupuuttoon kuolleesta alkuhärästä, joka oli luulöytöjen perusteella nykynautaa suurempi.

– Tutkimuksessa selvisi, että moni naudan kokoon kasvattavasti vaikuttava alleeli on peräisin alkuhärältä, ja vähintäänkin ajalta ennen nautarotujen muodostumista, Johanna Vilkki sanoo.

Naudan kesyttämisen jälkeen ihmiset ovat tietoisesti valinneet pienempiä yksilöitä niin, että esimerkiksi keskiajalla nautojen säkäkorkeus oli alle metrin. Tämän jälkeen alettiin valita taas suurempikokoisia eläimiä niin, että osalla roduista, esimerkiksi holsteinilla, säkäkorkeus on kasvanut noin 2 mm vuodessa viimeisten vuosikymmenten aikana.

– Nautojen kokoon kohdistunut vaihteleva valinta on saattanut edesauttaa muinaisen vaihtelun säilymistä.

 

Lisätietoja:

Nature Genetics -lehden artikkeli ‘Meta-analysis of genome-wide association studies for cattle stature identifies common genes that regulate body size in mammals’.

http://dx.doi.org/10.1038/s41588-018-0056-5

Yli 100 000 orankia menetetty vain 16 vuodessa Borneossa – merkittävänä syynä luonnonvarojen ylikulutus

orangutan

Kaakkois-Aasiassa Borneon saarella elävien uhanalaisten orankien määrä on vähentynyt dramaattisesti lyhyessä ajassa. Uuden tutkimuksen mukaan yli 100 000 orankia on menetetty vuodesta 1999. Hälyttävimmin orankien määrä on vähentynyt alueilla, joilla orankien elinalueita on tuhottu esimerkiksi metsätalouden tieltä.

Current Biologyssa julkaistun tutkimuksen mukaan orankien dramaattiseen vähenemiseen on kolme syytä: orankien elinympäristöjen tuhoaminen, orankien metsästys ja pyydystäminen lemmikeiksi. Orankien määrä on vähentynyt etenkin luonnonvarojen kestämättömän hyödyntämisen takia.

Villejä borneonorankeja arvioidaan elävän Borneon saarella yhteensä noin 54 000 yksilöä. Laji on äärimmäisen uhanalainen. Suurimmat orankipopulaatiot elävät Kalimantanilla eli Indonesian puoleisella Borneolla. Tutkimuksen mukaan 16 vuodessa menetettiin jopa yli puolet näiden populaatioiden orangeista.

”Borneonorankeja suojellaan tehokkaimmin tekemällä tarkat maankäytön suunnitelmat yhdessä paikallisten kanssa ja sitoutumalla niihin. Orankien elinalueet on määriteltävä ja suojeltava muulta käytöltä. Jos mitään ei tehdä, riskinä on, että kymmenen vuoden päästä orangit voivat olla sukupuuton partaalla, kertoo WWF Suomen kansainvälisen kehityksen asiantuntija Aleksi Heiskanen.

Suomen ulkoministeriön rahoittamassa WWF:n kehitysyhteistyöhankkeessa Kalimantanilla on saatu rohkaisevia tuloksia: yli 2 miljoonaa hehtaaria metsää, joista osa myös orankien kotimetsiä, on saatu vastuullisen metsänhoidon piiriin.

Metsähakkuut, metsäkato ja teollisuuden plantaasitalous ovat vaikuttaneet jopa puoleen kaikista Borneon orangeista. Orankien metsiä hävitetään muun muassa puuplantaasien ja öljypalmun tieltä.

”Palmuöljyn haittoja orangeille voidaan ehkäistä vastuullisilla viljelytavoilla, joissa orankien metsiä ei kaadeta viljelmien tieltä. Esimerkiksi RSPO-sertifikaatti kertoo vastuullisesta palmuöljyn viljelemisestä”, Heiskanen kertoo.

Tutkimuksessa kartoitettiin orankien pesiä yhteensä 1 234 neliökilometrin alueelta. Vuosina 1999-2015 havaittiin yhteensä 36 555 orangin pesää. WWF on osallistunut Current Biologyssa julkaistun tutkimuksen tekemiseen.

Luonnonvarakeskus merkitsee susia kannan koon arviointia varten

wolf-2984865_1280

Luonnonvarakeskus (Luke) asentaa lähiviikkoina GPS-pantoja susille Itä-Suomessa. Pannoituksia tehdään etupäässä Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Merkintä jatkuu säistä riippuen enintään huhtikuun puoliväliin asti.

Merkintäpyynnissä susi nukutetaan helikopterista käsin, ja nukutetulle sudelle asennetaan panta ja korvamerkki. Valtaosa pannoista on niin kutsuttua Iridium-mallia, joista paikannustieto välittyy satelliitin kautta palvelimelle aiempaa varmemmin.

Pantasusien seurantatietoa käytetään susikannan koon arvioinnissa sekä arviointimenetelmiä kehittävässä tutkimuksessa ja ekologisissa tutkimuksissa.

Pantasusien paikannustiedot ovat kaikkien kiinnostuneiden nähtävissä osan aikaa vuodesta Riistahavainnot.fi-palvelussa. Maaliskuusta elokuuhun välisellä ajalla paikannustietoja ei esitetä suden lisääntymisajan vuoksi.

Paikannustietojen näyttämisellä pyritään ennaltaehkäisemään erityisesti susien aiheuttamia koiravahinkoja metsästyskauden aikana.

 

Susikannan arviointi tarkentuu

Susiasiat hoituvat yhteisvoimin

Riistahavainnot.fi

Järripeippo rikkoi ennätyksiä Pihabongauksessa

jarripeippo_micha-fager

Kuvaaja: Micha Fager

BirdLife Suomi järjesti viime viikonloppuna Pihabongaus-tapahtuman jo 13. kerran. Ennen varsinaista tapahtumaviikonloppua järjestettiin Pihabongauksen koululaisviikko. Pihabongaukseen on jälleen osallistuttu aktiivisesti.

Tänä vuonna Pihabongauksessa nähtiin järripeippoja, peippoja ja tiklejä enemmän kuin koskaan aiemmin. Alustavien tulosten mukaan järripeippoja on nyt noin 20 kertaa ja peippoja kolme kertaa tavallista enemmän. Järripeippoja on jo nyt ilmoitettu kolme kertaa niin paljon kuin edellisenä huippuvuonna 2013. Peipot, järripeipot hyötyivät leudosta syksystä ja pelloille jääneestä viljasta.

Tikli on eteläinen laji, joka talvehtii meillä yhä yleisemmin. Pihabongauksessa tiklejä on havaittu vuosi vuodelta enemmän. Tänä vuonna havaittiin myös huomattavan runsaasti urpiaisia voimakkaan syysvaelluksen jäljiltä. Vain vuonna 2013 havaittiin vielä enemmän urpiaisia.

Tavallista vähemmän Pihabongauksessa nähtiin muun muassa varpusia, vihervarpusia, töyhtötiaisia ja varpushaukkoja. Ennätyksellisen vähissä oli viherpeippo, jonka kantaa loistartunta on kurittanut jo vuosia.

Pihabongauksen runsaimmat lajit olivat talitiainen, urpiainen ja keltasirkku. Yleisimmät eli useimmilla pihoilla havaitut lajit olivat puolestaan talitiainen, sinitiainen ja harakka.

Alustavat tulokset perustuvat noin 10 000 pihan havaintoihin. Kaikkiaan tämän vuoden Pihabongauksessa on toistaiseksi ilmoitettu havaintoja 102 lintulajista ja noin 400 000 lintuyksilöstä. Viikonlopun harvinaisin lintu oli Saarijärvellä havaittu keltahemppo.

Havaintoja voi ilmoittaa vielä perjantaihin 2.2. saakka osoitteessa www.pihabongaus.fi. Tuloksia päivitetään jatkuvasti BirdLifen verkkosivuille, ja lopulliset yhteenvedot julkaistaan helmikuun lopulla.

Pihabongauksessa tarkkaillaan tammikuun viimeisenä viikonloppuna tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongauksen tarkoituksena on innostaa ihmisiä tarkkailemaan lähiluontoa. Samalla kerätään tietoa maamme talvilinnuston muutoksista.

Runsaat järripeipot, peipot ja urpiaiset värittävät talven lintumaailmaa

ba31579e-d5fb-4dda-8a8b-950beff78d2a-w_960

Järripeippoja ja peippoja voi vielä nähdä ruokinnoilla (kuvat: järripeippo Perhols, CC BY-SA 3.0; peippo: Kim Kuntze)

Talvilintujen valtakunnallinen laskenta on saatu juuri päätökseen. Vuodenvaihteen laskennoissa havaittiin ennätyksellisen paljon järripeippoja, peippoja ja urpiaisia, myös talvehtivia vesilintuja oli runsaasti. Suuria tilhiparvia vasta odotellaan eteläiseen Suomeen.

Talvilintujen valtakunnallinen laskenta on saatu juuri päätökseen. Vuodenvaihteen laskennoissa havaittiin ennätyksellisen paljon järripeippoja, peippoja ja urpiaisia, myös talvehtivia vesilintuja oli runsaasti. Suuria tilhiparvia vasta odotellaan eteläiseen Suomeen.

Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen ja BirdLife Suomen organisoimat talvilintujen laskennat on toistettu jo 61 talven ajan. Laskennat pitävät kärkisijaa Euroopan pisimpään jatkuneena vuosittain toistuvana luonnon seurantamuotona, joka perustuu täysin vapaaehtoisten harrastajien havaintoihin.

Katoviljat kelpaavat talvehtiville linnuille

Kuluva laskentakausi tuotti runsaasti maassamme yleensä harvalukuisena talvehtivia järripeippoja ja peippoja.

– Nämä siemensyöjät ovat jääneet viivyttelemään syksyllä puimatta jääneille katoviljapelloille. Talven tullen ne ovat ilmestyneet monille ruokintapaikoille ilahduttamaan, kertoo tutkimuskoordinaattori Päivi SirkiäLuomuksesta.

Urpiaisilla ennätysvuosi

Punaotsaisia pieniä urpiaisia tavattiin talvilintulaskennoissa erittäin runsaasti – toiseksi eniten koko laskennan historiassa. Selitys löytyy syksyllä Suomeen vaeltaneista suurista urpiaismääristä, joita on tavattu vielä pitkin alkutalvea.

– Syksyn massiivisen vaelluksen ansiosta urpiaisia rengastettiin viime vuonna yli 40 000 yksilöä. Se on enemmän kuin mitään yksittäistä lintulajia on merkitty vuoden aikana koko linturengastuksen historiassa, hehkuttaa rengastustoimiston johtaja Jari Valkama.

Lintujen rengastus tuo tärkeää tietoa lintujen liikkeistä. Urpiainen on lajina erityisen kiinnostava, sillä Suomessa rengastetut urpiaiset saattavat lentää tuhansien kilometrien päähän. Esimerkiksi Tanskassa havaittiin vastikään Kiinassa rengastettu urpiainen.

Vesilinnut jäävät Suomeen

Vuodenvaihteen lintulaskennassa havaittiin myös runsaasti talvehtivia vesilintuja kuten laulu- ja kyhmyjoutsenia, isokoskeloita, uiveloita ja telkkiä. Ilmaston lämpeneminen auttaa vesilintujen talvehtimista Suomessa. Meri- ja järvialueiden jäättömän ajan pidetessä yhä useampi vesilintu jää maahamme.

Tilhiparvia odotellaan

Syksyn runsaasta pihlajanmarjasadosta huolimatta tilhiä havaittiin eteläisessä Suomessa vain siellä täällä. Pohjoisempana niitä havaittiin suuria määriä.

– Esimerkiksi Rovaniemellä, Torniossa, Kemissä, Oulussa sekä Kokkolassa ja Kuopiossa havaittiin satoja tilhiä. Odotuksista huolimatta voi käydä niin, ettei etelässä tänä vuonna päästä ihailemaan suuria tilhiparvia, pohtii Sirkiä.

Tämän talven laskennoissa vapaaehtoiset harrastajat ovat laskeneet yli 550 vuodesta toiseen samana pysyvää laskentareittiä. Lintujen rengastus perustuu noin 600 rengastajan vapaaehtoistyöhön. Helsingin yliopiston erillislaitos Luomus koordinoi laskentoja ja lintujen rengastusta.

Ähtäri Zoon isopandojen lento Suomeen sujui hyvin

beece8e6-6ff8-4cd2-aba7-9d19f7cdb1cd-w_960

Kuvassa Ähtäriin saapuva isopanda Lumi (Jin BaoBao) ennen lähtöään Kiinasta. Kuva: Anna Palmroth

Ähtäri Zoon odotettu Snowpanda -pariskunta Lumi (Jin BaoBao) ja Pyry (Hua Bao) saapuivat Helsinki-Vantaan lentokentälle aamupäivällä. Pandojen matka Kiinasta Suomeen sujui suunnitellusti.

Pandojen matka alkoi Dujiangyan pandakeskuksesta jo keskiviikkona 17.1. Ne matkustivat ensin Chengdun lentokentälle, mistä ne lensivät 6500 km Helsinkiin. Suomeen pandat kuljetti DHL, joka on osallistunut useisiin pandojen siirto-operaatioihin.

Pandat eivät taittaneet pitkää matkaansa Suomeen yksin. Yhdessä niiden kanssa matkustivat Ähtäri Zoon pandahoitaja Anna Palmroth ja eläinlääkäri Heini Niinimäki. Mukana olivat myös kiinalainen eläinlääkäri ja pandahoitaja.

– Lento sujui rauhallisesti, sillä tuttujen ihmisten läsnäolo rauhoittaa pandoja. Matkan aikana pandat saivat tietysti myös ruokaa ja juomaa. Eväinä oli niiden herkkuja eli bambua, porkkanaa, omenaa ja pandakakkuja, kertoo Anna Palmroth.

a16949e1-439e-4bec-8b4d-7e08d5664a65

Kuvassa Ähtäriin saapuva isopanda Pyry (Hua Bao) ennen lähtöään Kiinasta. Kuva: Anna Palmroth

Lumille ja Pyrylle juhlava vastaanotto

Suomessa pandoille järjestettiin tervetulotilaisuus, johon osallistui kutsuvieraita Kiinasta ja Suomesta. Helsinki-Vantaan lentokentältä pandat jatkoivat matkaansa Ähtäri Zoohon.

– Kun pandat saapuvat Ähtäriin, ne pääsevät omiin sisätarhoihinsa, joissa niille on tarjolla tuoretta bambua kotiutumisen helpottamiseksi. Ensimmäisten vuorokausien aikana tarkkailemme pandojen käyttäytymistä ja ruokahalua intensiivisesti, Palmroth jatkaa.

Kiinalainen eläinlääkäri ja hoitaja jäävät Ähtäriin noin kuukaudeksi.

– He opastavat meitä suomalaisia kaikissa pandoihin liittyvissä asioissa ja varmistavat vielä, että meillä on riittävä osaaminen pandojen hoitoon.

Yleisö pääsee ihastelemaan Snowpandoja Pyryä ja Lumia ensimmäistä kertaa lauantaina 17.2. Pandatalon liput ovat myynnissä Ähtäri Zoon verkkosivuilla sekä lippu.fissä.

Saimaannorpan pesintään tarvitaan jälleen apukinoksia

Timo Seppäläinen

Kuvaaja: Timo Seppäläinen

Metsähallitus tekee yhdessä apukinoksia vapaaehtoisten ja WWF:n kanssa jo viidentenä peräkkäisenä talvena. Apukinoksia tarvitaan saimaannorpan pesinnän turvaksi, sillä lumitilanne Saimaalla on pesien kannalta jälleen heikko.

Saimaa on saanut yhtenäisen jääpeitteen vasta tammikuun puolella ja osa suurista selkävesistä on jäätynyt vasta viime päivien aikana. Jää on monin paikoin edelleen heikkoa, eikä sen päälle ole kertynyt lainkaan lunta norpalle pesätarpeiksi.

Metsähallitus koordinoi apukinosten tekemistä osana Saimaannorppa-LIFE-hanketta ja apukinoksia aletaan kasata heti kun lumi- ja jääolosuhteet sallivat. Apukinosten sijaintipaikat on suunniteltu aiempien pesimähavaintojen perusteella sopiville rannoille. Omin päin ei kinoksia pidä lähteä kolaamaan eikä norppia saa houkutella pesimään esimerkiksi kesämökkien lähelle, sillä siellä syntyvien kuuttien todennäköisyys menehtyä on luonnontilaista rantaa suurempi. Saimaannorpan pesäkinosten tulisi olla valmiina ennen helmikuun puolivälin tienoilla alkavaa synnytysjaksoa.

”Ilman pesän suojaa kuutit ovat alttiita pedoille ja ihmisen aiheuttamalle häiriölle, ja ne ovat vaarassa kuolla jo imetysaikana. Apukinoksia tekemällä on tarkoitus varmistaa, että jokainen poikanen saisi syntyä kestävän pesän suojaan eikä avoimelle jäälle”, kertoo Metsähallituksen suojelubiologi Miina Auttila.

Apukinokset osaksi saimaannorpan suojelua

Apukinoksia tehtiin ensimmäisen kerran suojelutoimena vuonna 2014, minkä jälkeen niitä on heikkojen lumiolosuhteiden vuoksi kasattu vuosittain. Näiden neljän vuoden aikana on tehty kaikkiaan 800 apukinosta ja niihin on syntynyt 190 kuuttia, mikä on hieman reilut 60 % noiden vuosien kokonaissyntyvyydestä. Apukinosmenetelmän käyttöönotto on tehty osana Saimaannorppa-LIFE -hanketta. Apukinokset on tehokkuutensa ansiosta lisätty yhdeksi vakiintuneeksi saimaannorpan suojelumenetelmäksi Ympäristöministeriön viime marrasjuussa hyväksymässä Saimaannorpan suojelun strategiassa ja toimenpidesuunnitelmassa.

Ilmastonmuutos vaarantaa peltolintujen pesät

d521f435-4aea-4137-98b9-30c72a5cb041-w_960

Töyhtöhyyppä muniin vaatimattomaan pesäänsä neljä munaa (kuva: Andrea Santangeli)

Kuu kiurusta kesään alkaa vanha loru, jonka avulla maanviljelijät kevätkylvönsä aikanaan ajoittivat. Ilmastonmuutos on aikaistanut keväitä, mikä on johtanut niin kylvötöiden kuin lintujen pesinnän aikaistumiseen. Eikä lorukaan enää pidä paikkaansa.

Tuore tutkimus osoittaa, että peltolinnut ovat aikaistaneet pesintäänsä huomattavasti nopeammin kuin maanviljelijät kylvötöitään. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa linnut perustavat yhä useammin pesänsä kylvämättömille pelloille – monesti kohtalokkain seurauksin.

– Kuovien ja töyhtöhyyppien pesät kyntämättömillä pelloilla ovat suuressa vaarassa tuhoutua kylvökoneen alle. Myös silloin, kun maanviljelijä pyrkii välttämään pesätuhoja, kertoo Andrea Santangeli Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Tehostuminen ajaa maatalousympäristön luonnon ahdinkoon

Viimeisen puolen vuosisadan aikana maatalous on tehostunut valtavasti, jotta se pystyisi tyydyttämään yhteiskunnan kasvanutta ravinnontarvetta. Rikkakasvi- ja hyönteismyrkkyjen käyttö on yleistynyt ja peltomaisemat yksipuolistuneet. Samanaikaisesti maanviljely on koneistunut voimakkaasti, mikä mahdollistaa laajempien alueiden käsittelyn lyhyemmässä ajassa.

Muutokset ovat romahduttaneet maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden muiden muassa Suomessa ja useissa Euroopan maissa. Korkeimman hinnan ovat maksaneet pellolla pesivät linnut, kuten kuovi ja töyhtöhyyppä.

Aiemmin linnut aloittivat pesintänsä myöhemmin ja välttivät useammin pesätuhot.

Pitkäaikaisseuranta-aineistoon perustuva tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, että ilmastonmuutoksen takia viljelymaille munittujen pesien tuhoutumisriski on olennaisesti kasvanut 1970-luvulta lähtien. Koneellinen kylvö tuhoaa käytännössä lähes kaikki kuovien ja töyhtöhyyppien jo rakennetut pesät.

Ihmistoiminnan ajoituksella on väliä

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia ihmisen ja luonnon välisiin vuorovaikutuksiin on tutkittu toistaiseksi vasta vähän. Tuore tutkimus on ensimmäisiä, jossa osoitetaan, että ihmistoiminnan ajoituksen muutos vaikuttaa merkittävästi lajien selviytymiseen. Kyseinen havainto ei kuitenkaan liene ainutlaatuinen.

– Suomessa havaittu kylvön ja pesinnän ajoituksen välisen ongelman kaltaiset tilanteet voivat olla yleisiä muissakin ympäristöissä, pohtii Santangeli.

Tilanteen parantamiseksi tutkijat ehdottavat entistä tehokkaampia toimenpideohjelmia. He nostavat esimerkiksi Euroopan Unionin maatalouden ympäristötukijärjestelmän, jonka tavoitteena on parantaa luonnon monimuotoisuutta maatalousympäristöissä.

Alkuperäisjulkaisu: Stronger response of farmland birds than farmers to climate change leads to the emergence of an ecological trap