Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Norsut voivat kadota UNESCO:n maailmanperintökohteesta Tansaniassa kuudessa vuodessa

Kuva: Frederick J. Weyerhaeuser/ WWF

Kuva: Frederick J. Weyerhaeuser/ WWF

Yksi Afrikan vanhimmista riistansuojelualueista saattaa menettää norsupopulaationsa vuoteen 2022 mennessä, jos järjestäytyneeseen salametsästykseen ei pian puututa, ilmenee WWF:n tänään julkaisemasta selvityksestä.

Selous’n riistansuojelualue oli aikanaan yksi maanosan merkittävimmistä afrikannorsukeskittymistä. Tansanian suurimman suojelualueen savanneilla, kosteikoilla ja metsissä vaelsi vielä vuonna 1976 lähes 110 000 norsua, joista nykyään on jäljellä noin 15 000 yksilöä. Rehottava norsunluukauppa on romahduttanut kannan 90 prosenttia pienemmäksi kuin mikä se oli 40 vuotta sitten.

Norsujen salametsästys on alueella niin vakavalla tasolla, että vuonna 2014 UNESCO asetti Selous’n vaarantuneiden maailmanperintökohteiden listalleen. Kriisin ollessa pahimmillaan luonnonpuistossa ammuttiin päivittäin kuusi norsua.

“Selous on eteläisen Tansanian ainoa UNESCO:n maailmanperintökohde ja yksi suurimmista jäljellä olevista riistansuojelualuista Afrikassa. Sen arvo Tansanialle – ja koko maailmalle – perustuu sen suuriin villieläinpopulaatioihin ja koskemattomiin ekosysteemeihin”, sanoo Jari Luukkonen, WWF Suomen suojelujohtaja.

WWF:n tuoreesta raportista selviää, että norsujen katoamisesta kärsisivät myös Tansanian talous sekä 1,2 miljoonaa ihmistä, jotka saavat elantonsa matkailusta. Selous’hun matkustavat turistit tuovat maahan vuosittain noin 5,4 miljoonaa euroa (6 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria). Yhteensä matkailun ja turismin osuus Tansanian bruttokansantuotteesta on lähes 4,5 miljardia euroa (5 miljardia dollaria) – sisältäen myös Kilimanjaro-vuoren ja Serengetin kansallispuiston kaltaiset tunnetut kohteet.

UNESCO on ilmaissut huolensa myös suojelualueelle mahdollisesti haitallisesta teollisuustoiminnasta, kuten kaivostoiminnasta, öljyn ja kaasun etsinnästä sekä padonrakennuksesta. Seuraavan kerran Selous’n asemaa käsitellään globaalisti maailmanperintökomitean vuosittaisessa tapaamisessa heinäkuussa.

”Norsujen katoaminen Selous’sta olisi traagista. Jotta Selous voitaisiin poistaa UNESCON vaaralistalta, on villieläinrikosten vastaiseen taisteluun panostettava enemmän sekä Tansaniassa että norsunluun kuluttajamaissa, kuten Kiinassa ja Vietnamissa”, kommentoi Luukkonen.

WWF vaatii myös mahdollisten teollisuustoimien vaikutusten selvittämistä, sijoittamista kestävään turismi-infrastruktuuriin ja hyötyjen jakamista kestävästi lähialueiden yhteisöissä.

 

Lisätietoja:

Selvitys (englanniksi): http://wwf.fi/mediabank/8543.pdf

Kaupunkilintujen pesinnät jo pitkällä

bd643208-596e-41a7-a4a4-9decb585ec36-main_image

Kalalokin poikasia. Kuva: Marianne Saviaho.

Kaupungissa pesivien lokkien, meriharakoiden ja varisten pesinnät ovat aikaisessa ja osa poikasista jo hajaantumassa maastoon. Pihoilla ja katoilla pesivät sinisorsat ja isokoskelot ovat myös jo kuljettaneet poikueitaan vesistöihin. Valkoposkihanhet vielä hautovat. Etenkin variksen ja kalalokin poikueet voivat aiheuttaa ongelmatilanteita pihoilla ja viheralueilla.

”Kalalokkien äänekäs poikaspuolustus sisältää pelottavan tuntuisia valehyökkäyksiä, kun taas kaupunkivarikset vievät usein hyökkäyksen päätökseen ja voivat iskeä ihmisen päälaelle nokallaan haavan. Jos näin pääsee käymään, haava kannattaa hoidattaa terveyskeskuksessa ja varmistua jäykkäkouristusrokotteen voimassaolosta”, kertoo ympäristötarkastaja Raimo Pakarinen Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta.

”Variksenpoikaset ovat lentokyvyttöminä maassa yleensä vain joitakin päiviä. Niiden päästyä siivilleen emojen aggressiivisuus laimenee”, Pakarinen jatkaa.

Paras tapa välttyä pelottavan tuntuisilta lintuhyökkäyksiltä on jättää lintupoikueille tilaa. Sateenvarjon tai jo kädenkin nostaminen pään yläpuolelle estää lintua tulemasta aivan kiinni. Voimakkaasti raakkuvalle ja puun oksia nokallaan naputtelevalle varikselle ei kannata kääntää selkää, vaan pyrkiä säilyttämään katsekontakti vetäytymisen aikana.

Kaikki linnut ovat rauhoitettuja pesimäaikana

Ympäristökeskus muistuttaa, että kaikki linnut pesineen ja poikasineen ovat pesimäaikana rauhoitettuja. Pesien poistamiseen tai siirtämiseen tarvitaan lupa riistakeskukselta (rauhoittamattomat lajit) tai Elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskukselta (ELY) (rauhoitetut eli valtaosa lajeista). Kaupungin ympäristökeskus ei ole tässä asiassa lupaviranomainen, mutta antaa tarvittaessa neuvontaa.

Helsingin pelastuslaitoksen eläinpelastusyksikkö auttaa apua tarvitsevia eläimiä. Luonnonvaraisten eläinten siirtely niiden ihmiselle aiheuttaman häiriön vuoksi ei kuulu viranomaisten tehtäviin. Lintujen aiheuttama häiriö on yleensä lyhytaikainen, eikä sen kanssa toimeen tuleminen vaadi niihin koskemista. Varttuvat poikueet pyrkivät itse hakeutumaan rauhallisiin paikkoihin.

 

:VIDEO: AMURINTIIKEREILLÄ YLLÄTYSKOLMOSET KORKEASAARESSA

26629732374_080ccf2398_z

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaressa seurataan jännityksellä amurintiikerin pesäkameran kuvaa. Pesäluolan hämärässä ryömii kolme pentua, joita 3-vuotias, vasta sukukypsyyden saavuttanut tiikeriemo imettää ja hoivaa. Ensisynnyttäjien pentueilla on pienemmät selviytymismahdollisuudet, mutta tiikerinpennut ovat jo ohittaneet kriittisimmän ikävaiheen ja ovat nyt kahden viikon ikäisiä. Edellisen kerran Korkeasaaressa oli tiikeripentue 18 vuotta sitten.

Tiikerinaaraan pyöristynyt vatsa oli pistetty merkille eläintenhoidossa ja arvio mahdollisten pentujen syntymisajasta piti kutinsa viikon tarkkuudella. Muutamaa tuntia ennen synnytystä emo peuhasi pesän pahnat uusiksi, eikä sillä ollut ruokahalua. Levoton emo rauhoittui saatuaan kaikki pennut maailmaan. Tiikerinpesän lähistö on rauhoitettu, sillä pennut pysyvät pesässä vielä useita viikkoja.

Korkeasaareen on toivottu lisääntyvää tiikeriparia on jo pitkään. Sellainen saatiin, kun amurintiikereiden kansainvälisen suojeluohjelman koordinaattori valitsi Suomeen Leipzigin eläintarhassa syntyneen uroksen ja ruotsalaisessa Nordens Arkissa syntyneen naaraan, jotka muuttivat uuteen kotiinsa 1,5-vuotiaina. Nuori tiikeripari on viettänyt aikaa yhdessä viime syksystä saakka.

Amurintiikeri on erittäin uhanalainen tiikerin alalaji, jota elää Venäjän Kaukoidässä noin 500 yksilöä. Suurimpia uhkia ovat salametsästys ja elinalueiden rajallisuus. Korkeasaari on tukenut amurintiikerin suojelua sen omilla elinalueilla vuodesta 1998 ja on suurin yksittäinen Amur Tiger and Leopard Alliancen kenttäprojektien rahoittaja.

 

VILLIELÄINSAIRAALAN KUUTTI OPPI SYÖMÄÄN KALAA

27011550522_5c39ef423e_z

Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaren villieläinsairaalaan huhtikuun alussa Kirkkonummen Porkkalan edustalta tuotu nälkiintynyt harmaahylkeen kuutti on harjoitellut jo muutaman viikon elävien kalojen pyydystystä. Hauska pikkukalojen pyydystysleikki altaassa on tuottanut toivotun tuloksen: kuutti on alkanut itse syödä kalaa. Kuolleet kalat eivät kuuttia kiinnosta, mutta isot elävät kalat herättävät sen ruokahalun.

Tähän saakka kuuttia on ravittu kalamössöllä, joka on annettu letkun avulla suoraan sen mahaan. Alun perin vain kahdeksankiloinen kurttunahkainen rääpäle on saanut näin painoa puolet lisää. Nyt kuutin rasvakerros on niin paksu, ettei se enää palele vedessä. Tällä viikolla letkuruokinta lopetettiin ja kuutti jätettiin omilleen altaassa olevien kalojen kanssa, jolloin sen on pitänyt opetella syömään itse. Sillä ei ollut lajitovereita näyttämässä mallia.

Villieläinsairaalan rannassa käydään katiskoilla joka päivä, jotta kuutille saataisiin mahdollisimman paljon elävää kalaa. Sairaala saa lahjoituksena järvestä pyydettyä elävää kalaa, mutta kookkaammat merikalat näyttävät maistuvan kuutille paremmin. Kun kuutti on syönyt itsensä riittävän pulskaksi, se voidaan viedä takaisin mereen. Aiempina vuosina villieläinsairaalassa hoidetut kuutit ovat päässeet luontoon noin 30-kiloisina.

Korkeasaaren villieläinsairaalassa hoidetaan luonnonvaraisia orpoja ja loukkaantuneita eläimiä. Emon vieroittamia kuutteja tuodaan villieläinsairaalaan lähes joka kevät, kun niitä löydetään rannoilta nälkiintyneinä tai merestä kauas harhautuneina. Villieläinsairaala toimii osittain lahjoitusvaroin.

Villieläinsairaalan tukeminen:
Lahjoitustekstarilla 5E VILLI numeroon 16588 – viestin hinta 5 euroa.
Lahjoita elävää kalaa! Lisätiedot kuuttiartikkelin lopussa:

 

Norppaliveä katsottu yli miljoona kertaa

kaksinorppaa-iso

WWF:n kaksi viikkoa sitten käynnistämää livelähetystä on katsottu jo 1 050 000 kertaa. Lähetyksen parissa myös viihdytään pitkään: kävijät viipyvät sivulla keskimäärin 28 minuuttia. Yhteensä livelähetystä Saimaalla sijaitsevalta kiveltä on katsottu noin 490 000 tuntia.

”Siiri, Pullervo ja muut saimaannorpat ovat selvästi tulleet suomalaisille läheisiksi ja tutuiksi. Uskomme tämän näkyvän myös ihmisten halussa suojella tätä upeaa ja erittäin uhanalaista lajia”, WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder sanoo.

”Norpan auttaminenhan on kelle hyvänsä Saimaan rannalla asuvalle tai mökkeilevälle varsin yksinkertaista. Iso luonnonsuojeluteko on jo se, että jättää kalastamatta verkoilla”, Rohweder jatkaa.

WWF on toteuttanut Norppaliven yhteistyössä luontokuvaaja Juha Taskisen, Itä-Suomen yliopiston norppatutkijoiden, asennusliike Antenni Neuvosen ja streamauspalvelut tarjoavan Pukki Visualsin kanssa. WWF kiittää myös Metsähallituksen luontopalveluita ja Etelä-Savon Ely-keskusta toimivasta yhteistyöstä. Norppalive jatkuu vielä parin viikon ajan.

Norppaurokselle nimi – finalistit selvillä

phs106

Sulo, Severi, Saimo, Aarre tai Pullervo. Joku edellä luetelluista on WWF:n Norppaliven toisen päätähden, tähän asti koodinimellä Phs106 tunnetun urosnorpan, uusi nimi. Luontokuvaaja Juha Taskinen ja norppatutkija Meeri Koivuniemi valitsivat nimikilpailun finalistit yli 6 000 ehdotuksen joukosta. Yleisö saa päättää nimen äänestämällä.

WWF:n viime viikolla käynnistämä saimaannorppien elämää kuvaava livekamera on osoittautunut valtavan suosituksi. Suorassa lähetyksessä on käynyt köllöttelemässä kaksi norppaa: Siiri ja tähän asti koodinimellä Phs106 tunnettu uros. WWF käynnisti alkuviikosta nimikilpailun, jossa pyydettiin yleisöltä ehdotuksia urosnorpan uudeksi nimeksi.

”Hyviä nimiehdotuksia tuli valtavan paljon, eikä tehtävä ollut helppo. Kaikki viisi valitsemaamme nimeä ovat hienoja, ja sopisivat mielestämme hyvin kansansuosikiksi nousseelle saimaannorpalle. Nyt antaa kansan päättää”, luontokuvaaja Juha Taskinen sanoo.

Yleisö saa äänestää finalisteista suosikkinsa. Eniten ääniä saanut nimi voittaa. Phs106:n uusi nimi paljastetaan maanantaina 16. toukokuuta.

Phs106 on väritykseltään erityisen vaalea ja isohko urosyksilö, joka on nähty samaisella Norppaliven kivellä myös kolme vuotta sitten. Kahtena viime vuotena se on vaihtanut karvansa lähistöllä sijaitsevassa saaressa.

WWF:n Norppaliveä on katsottu noin 750 000 kertaa. Livelähetyksen tavoitteena on tehdä saimaannorppaa tutummaksi ihmisille ja valistaa lajin uhkista, kuten verkkokalastuksesta.

Äänestysaikaa on sunnuntaihin asti. Äänestää voi osoitteessa https://wwf.typeform.com/to/UEHV3H

Suomessa lepäilee ennätysmäärä uhanalaisia kiljuhanhia

kiljuhanhien-maara-oulun-seudulla-1985-2016

Graafi kiljuhanhen yksilömäärien kehityksestä Oulun seudulla keväinä 1985-2016. Vuoden 2016 luku kuvaa kevään väliaikatilannetta tähän mennessä.

Oulun seudulle on pysähtynyt kevätmuutollaan enemmän äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia kuin kertaakaan yli 50 vuoteen. WWF:n kiljuhanhityöryhmän jäsenet Risto Karvonen ja Arto Niemi laskivat keskiviikkona Siikajoella 104 kiljuhanhea jokakeväisessä kiljuhanhien tehotarkkailussa.

”Enemmän kiljuhanhia on havaittu Suomessa edellisen kerran 1960-luvun alussa. Kiljuhanhet voidaan tunnistaa yksilöllisesti vatsapuolella olevien epäsäännöllisten laikkukuvioiden perusteella, ja havaittujen yksilöiden määrä voikin vielä tarkentua”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Kiljuhanhi on Pohjoismaissa pesivistä lintulajeista uhanalaisin. Oulun seudulla toukokuussa lepäilevien kiljuhanhien ainoa tunnettu pesimäalue on Pohjois-Norjassa. Suomessa varma kiljuhanhen pesintä todettiin viimeksi vuonna 1995. Pohjolan villin kiljuhanhikannan kooksi arvioidaan parikymmentä pesivää paria. Viime vuosina kanta on ollut pitkään jatkuneen taantumisen jälkeen ilahduttavassa nousussa.

”Usko oli koetuksella, kun vuonna 2004 Oulun seudulla havaittiin vain 6 yksilöä, vaikka tiesimmekin muiden maiden havaintojen perusteella kiljuhanhia olevan sentään hieman enemmän jäljellä. Tämän pohjanoteerauksen jälkeen sinnikäs kansainvälinen suojelutyö on alkanut kuitenkin tuottaa tulosta ja kanta on kääntynyt kasvuun. Nyt olemme nähneet jo yli 100 kiljukasta, vaikka kausi on vielä kesken!”, kertoo kiljuhanhen suojelutyön uranuurtajaJuha Markkola WWF:n kiljuhanhityöryhmästä.

Pohjolan kiljuhanhet talvehtivat Pohjois-Kreikassa, missä niitä uhkaa salametsästys jopa suojelualueilla, vaikka tilanne onkin viime vuosina parantunut käynnissä olevan kansainvälisen EU:n LIFE-rahaston tukeman hankeen työn tuloksena. Pohjolassa keskeinen kiljuhanhen suojelutoimenpide on tunturialueelle levittäytyneen ketun poistopyynti pesimäalueilta. Tästä on Norjasta saatu erittäin lupaavia tuloksia.

Oulun seudun havaintosarja kevätmuutolla levähtävien kiljuhanhien määristä on maailman pisin katkeamaton aikasarja lajin kannan kehityksestä. WWF:n kiljuhanhityöryhmä aloitti tarkkailun vuonna 1985, ja nykyisin työ toteutetaan WWF:n ja Metsähallituksen yhteistyönä, ympäristöministeriön tukemana.

Kiljuhanhi-LIFE -hanke verkossa: http://wwf.fi/en/lwfg/
Kiljuhanhi-LIFE -hanke Facebookissa: https://www.facebook.com/LesserWhitefrontedGoose

Hirvet kertovat: puutiaisaivokuume leviää

de8deef6-89f8-480b-bf4e-731151f129f1-main_image (1)

Kuva: Erkki Oksanen, Luke.

Helsingin yliopiston poikkitieteellinen tutkimusryhmä ja Luonnonvarakeskus (Luke) löysivät tutkimuksessaan suomalaisilta hirvieläimiltä vasta-aineita puutiaisaivokuumevirusta (TBE) vastaan. Vasta-ainepositiiviset eläimet olivat pääosin peräisin alueilta, joissa puutiaisaivokuumetta on todettu myös ihmisillä. Tutkimusryhmän mukaan puutiaisaivokuumeen riskiä voidaan ennustaa hirvien verinäytteistä.

Puutiaisaivokuumevirus kiertää luonnossa puutiaisissa ja niiden isännissä, ja voi tarttua ihmiseen puutiaisen pureman välityksellä tai infektoituneen eläimen maidosta. Viruksen säilymöinä on tutkittu lähinnä puutiaisia ja jyrsijöitä. Hirvieläimet ovat hyviä isäntiä puutiaisille ja myös niiden merkitys viruksen säilymiselle on herättänyt keskustelua.

Professori Olli Vapalahden koordinoima poikkitieteellinen tutkimusryhmä Helsingin yliopistossa, yhdessä Luken tutkijoiden kanssa, tutki puutiaisaivokuumevirusta vastaan muodostettujen vasta-aineiden esiintymistä yli tuhannesta vuosina 2008-2009 kerätystä hirvieläinnäytteestä. Metsästäjien kanssa yhteistyössä kerättyyn kattavaan aineistoon kuului hirviä koko Suomesta ja kauriita maan lounaisosista.

“Yhdeksällä hirvellä ja yhdellä valkohäntäkauriilla todettiin vasta-aineita puutiaisaivokuumevirusta vastaan. Vasta-ainepositiiviset eläimet olivat peräisin alueilta, joissa puutiaisaivokuumetta on todettu myös ihmisillä. Yksi vasta-ainepositiivinen hirvi löytyi Kainuusta, jossa puutiaisaivokuumetapauksia ei ole todettu ihmisillä“, kertovat tutkijat FT Elina Tonteri ja ELT Pikka Jokelainen.

Tutkijaryhmä ehdottaakin, että hirvieläinnäytteiden tutkimista voitaisiin hyödyntää puutiaisaivokuumeviruksen esiintymisen seurannassa ja riskialuiden ennustamisessa.

Linkit

Alkuperäinen artikkeli Parasites and Vectors tiedejulkaisussa

ILVES PALASI KORKEASAAREEN

26325435543_6586127df9_z

Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

Kissalaaksoon on saapunut nuori ilvesnaaras. Vasta vuoden ikäinen ilves on kotoisin Riian eläintarhasta ja se on tutustunut uuteen kotiinsa kahden viikon ajan. Tupsukorva on väriltään kauniin täplikäs ja luonteeltaan pentumaisen utelias ja leikkisä. Eläintenhoitajat ovat nähneet ilveksen heittelevän tarhassa ruuaksi tuotuja kaninruhoja ja väijyvän asiakkaita alppiruusupensaiden alla.

 

Ilvesnaaras on ottanut reviirikseen molemmat ilvestarhat. Tilanne muuttuu kesäkuussa, kun toiseen tarhaan muuttaa nuori ilvesuros. Pariskunnan toivotaan lisääntyvän tulevina vuosina. Korkeasaaren edellinen ilvesuros oli Kissalaakson kaikkien aikojen pitkäikäisin asukas 22 vuoden ja 4 kuukauden iällään. Sen jälkeläiset rikastuttavat ilveksen luonnonkantoja Puolassa ja Liettuassa.

 

Ilves on runsastunut Suomessa viime vuosina ja tällä hetkellä kannan koko on noin 2700 yksilöä. Lajia elää koko maassamme pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. 1950-luvulla ilves oli vähällä kadota eläimistöstämme liiallisen metsästyksen takia. Korkeasaaressa ilveksiä on ollut lähes eläintarhan perustamisesta saakka, jo vuodesta 1897.

 

Tutkija löysi Suomesta uuden kovakuoriaislajin

Glischrochilus_tremulae_m

Glischrochilus tremulae -kuoriainen Kuvaaja: Veikko Rinne

 

Turun yliopiston eläinmuseon vieraileva tutkija Tom Clayhills löysi uuden punamustan kiiltokovakuoriaislajin tutkiessaan Kaakkois-Suomen kovakuoriaislajistoa.
Uusi kovakuoriaislaji on noin 0,5 senttimetriä pitkä ja se sai nimekseen Glischrochilus tremulae. Tom Clayhills löysi ensimmäisen uutta lajia edustavan yksilön Parikkalasta tutkiessaan Kaakkois-Suomen kovakuoriaislajistoa yhdessä Helsingin yliopiston Lammin biologisen aseman tutkimusassistentti Jussi Vilénin kanssa.
– Suomenkielistä nimeä tällä kirjavalla ja paljain silmin helposti havaittavalla kuoriaisella ei vielä ole, mutta haapamäihiäinen voisi olla hyvä vaihtoehto, Clayhills sanoo.

Työpari alkoi kartoittaa kovakuoriaisia vuonna 2009 Lappeenrannan ja Joutsenon alueella. He keskittyivät erityisesti hakkuualueiden ja niiden reunojen haapoihin ja koivupökkelöihin. Vuonna 2012 he laajensivat kartoituksia Parikkalan puolelle, vaikka tutkimusten pääpaino oli yhä Joutsenon Kuurmanpohjan alueella.

– Vuonna 2012 kiiltokuoriaisyksilöitä alkoi aluksi löytyä Parikkalan Kolmikannan haapametsistä. Kuoriaiset olivat liian pieniä sopiakseen yleiseen havupuissa viihtyvään lajiin eli litteämäihiäisiin, Clayhills sanoo.

Clayhills ja Vilén pyydystivät puunrungoilla liikkuvia kovakuoriaisia niin sanotun risti-ikkunaloukun avulla.

– Löysin yhteensä kymmeniä uusia kovakuoriaisyksilöitä. Tarkat tutkimukset vahvistivat, että yksilöt edustivat tieteelle aikaisemmin tuntematonta lajia. Sain tutkimuksiin apua italialaiselta kiiltokovakuoriaisasiantuntijalta sekä yhdysvaltalaiselta molekyylibiologilta, Clayhills kertoo.

Uuden lajin tieteellinen kuvaus ilmestyi hiljattain Insect Systematics and Evolution -julkaisusarjassa.

Turun yliopiston eläinmuseo on jo kymmeniä vuosia erikoistunut tieteelle tuntemattomien lajien etsintään eri puolilla maapalloa. Pääosa tieteelle uusista lajeista on löytynyt trooppisista sademetsistä tai valtamerten saarilta. Suomesta löytynyt uusi kovakuoriaislaji osoittaa, että myös Suomen lajisto tunnetaan vielä puutteellisesti.