Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Lohikalojen hyppyjä bongaamaan

vkk

Kuvaaja: Henrik Kettunen / SLL

Suomen luonnonsuojeluliitto kutsuu suomalaisia havainnoimaan ja laskemaan hyppiviä lohikaloja lokakuun puoliväliin saakka. Havaintojen avulla kerätään tietoa, jolla voidaan auttaa lohikalojen paluuta synnyinjokiinsa.

“Eräs syksyn hienoimmista luonnonnäytelmistä on käsillä, kun lohikalat hyppivät yli kuohujen. Tämä tapahtuu paraikaa Etelä-Suomessa ja pian pohjoisessakin. Lohet ja taimenet ovat kalastusasetuksen perusteella rauhoitettuja kaikissa joissa ja puroissa syyskuun alusta marraskuun loppuun sekä siiat vastaavasti mereen laskevissa joissa ja puroissa”Luonnonsuojeluliiton Kutusoraikko-hankkeen koordinaattori Henrik Kettunen.

Suomessa tunnetuimpia paikkoja nähdä kalojen uljaita ponkaisuja ovat esimerkiksi Helsingin Vanhankaupunginkoski, Kuusamon Kiutaköngäs sekä Näätämöjoki. Parhaimmillaan hopeakylkiset lohikalat nousevat yli metrin korkeuteen veden pinnasta. Havainnointipaikkoja on kadonnut virtavesien rakentamisen myötä.

“Kalojen aatelisten paluu kutupaikoilleen on vaarallinen. Padot, tierummut, salakalastajat, hauet ja myrkytetyt vedet vaanivat. Liian laajamittainen verkkokalastus on vaaroista pahimpia”, Kettunen kertoo.

Luonnonsuojeluliitto haluaa osallistua vaelluskalojen havainnointiin, jotta Suomessa voitaisiin koota nykyistä paremmin tietoa uhanalaisista kalakannoistamme niiden pelastamiseksi. Yhdessä kalavedenomistajien ja kalakerhojen kanssa Luonnonsuojeluliitto toteuttaa lukuisia talkookunnostuksia ympäri maata. Liiton Kutusoraikko-hanke tarjoaa kouriintuntuvaa apua. Talikolla voi jo vartissa kuohkeuttaa merkittävästi liettynyttä joenpohjan ja auttaa näin kalojen lisääntymistä.

Vantaanjoen tarkkailupaikat

Kutusoraikko-hankkeessa tarkkaillaan tänä syksynä lohikalojen nousua pilottikohteella Vantaanjoen rannalla. Myös yleisö on tervetullutta seuraamaan nousevien lohikalojen laskentaa Vanhankaupunginkoskella torstaisin klo 10-11. Lisäksi Vantaankoskella ja Keravanjoen Kirkonkylänkoskella vaelluskaloja lasketaan tulevina viikonloppuina aamupäivisin tunnin ajan.

Omat havainnot lohikaloista tervetulleita

Kutusoraikko-hankkeessa otetaan vastaan myös harrastajien muualta Suomesta keräämiä havaintoja kudulle nousevista kaloista. Seuranta on helppoa: laske tunnin aikana havaitsemasi kalat ja ilmoita ne Facebookissa Vaelluskala-sivulla. Mahdollisista valokuvista voi usein tunnistaa, ovatko kalat istutettuja vai luonnonvaraisia. Istutetuilta kaloilta on poistettu pyrstön tyveltä pieni rasvaevä.

Vaelluskalojen seurantaan osallistuvat Suomen luonnonsuojeluliiton lisäksi Vaelluskala ry, Virtavesien hoitoyhdistys, Metsähallitus, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura, Helsinginkoski ry, Helsingin yliopisto, Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus sekä Maa- ja metsätalousministeriö.

Ennätysmäärä uhanalaisia valkoselkätikkoja Suomessa

vst-koiras_

Valkoselkätikkakoiras, Kuvaaja Ilkka Markkanen

Metsähallituksen, WWF Suomen ja BirdLife Suomen jäsenyhdistysten kartoituksissa löytyi yli 250 parireviiriin viittaavaa havaintopaikkaa, joilta varmistettiin 140 pesintää. Viimesyksyisen massavaelluksen jäljiltä pesimäaikaisia valkoselkätikkahavaintoja saatiin Ahvenanmaata ja Keski-Lappia myöten. Reviirimäärät lisääntyivät lähes 70 kappaleella edellisvuosiin verrattuna, ja vuoden 2014 pesälöytöennätys (125) ylittyi selvästi.

” Valkoselkätikan suojelu on purrut hitaasti ja varmasti, ja kanta päässyt hitaaseen kasvuun, mutta tuhansien yksilöiden massavaellus idästä oli todella mahtava piristysruiske kannankehitykselle. Vaarantuneen uhanalaisen lajin yksilöitä havaittiin vielä pesimäkaudellakin aina Brändöstä Sodankylään asti”, iloitsee suunnittelija Timo Laine Metsähallituksen luontopalveluista.

Valkoselkätikan kanta painottuu itään ja vahvistuu rannikolla. Kasvu näkyy selkeimmin rannikkomaakunnissa Kymenlaaksossa ja Uudellamaalla. Varsinais-Suomessa saatiin ensimmäinen pesintävarmistus yli kolmikymmenvuotisen seurantahistorian aikana.

”Satakunnassa maakunnan toisen pesinnän varmistusta ei täysin pystynyt tekemään, mutta pesiviä pareja löytyy myös Satakunnasta. Rannikon sokkeloisissa ja rikkonaisissa maastoissa inventointi jää pakostakin vähemmälle kuin sisämaassa, kertoo Laine.

Keväällä jo syntyi uudisreviirejä, mutta vasta vuoden parin päästä voidaan kunnolla arvioida vaelluksen merkitystä pesimäkantaan. Ensimmäisellä elinvuodellaan olevien tikkojen pesintä etenee harvoin poikasiin asti, mutta kokeneen vanhemman kumppanin kanssa se voi hyvinkin onnistua.

”Valkoselkätikan ahdingon syynä on ollut lehti- ja lahopuustoisten metsien väheneminen tehokkaan metsätalouden seurauksena, sillä lajin tärkein ravinto löytyy lahosta lehtipuusta, ja pesäkolokin koverretaan tavallisimmin lahopökkelöön. Nyt jos koskaan tulisi valkoselkätikan elinympäristövaatimukset ottaa huomioon myös talousmetsien hoidossa, sillä suojelualueet eivät riitä elinvoimaisen kannan ylläpitämiseksi”, Laine muistuttaa.

”Yhä useammat maanomistajat ovat kiinnostuneita vapaaehtoisesta luonnonhoidosta metsissään, mutta kiihtyvän energiapuuhakkuun ja kehittyvän biotalouden vaatimukset ja vaikutukset huolestuttavat. Olisi melkoinen takaisku, jos kiihtyvä metsähakkuu veisi valkoselkätikan elinympäristörippeet juuri nyt kun kannan kasvulle on paremmat edellytykset kuin koskaan”, Laine toteaa.

Pesinnät alueittain

Valkoselkätikan pesimäalueet painottuvat edelleen vahvasti maan itä- ja kaakkoisosiin. Varmistettuja pesintöjä löytyi eniten Etelä-Karjalasta (40). Muut löytyivät Etelä-Savosta (30), Pohjois-Karjalasta (23), Kymenlaaksosta (11), Keski-Suomesta (10), Päijät-Hämeestä (9), Uudeltamaalta (5), Pirkanmaalta (4), Pohjois-Savosta (3), Pohjois-Pohjanmaalta (2) ja Pohjanmaalta, Satakunnasta ja Varsinais-Suomesta kustakin 1 pesintä.

Valkoselkätikkaseurannoissa tarkastetaan lajin tunnettuja esiintymisalueita ja kartoitetaan uusia elinympäristöjä. Suomen lintuharrastajat ansaitsevat suuren kiitoksen, sillä vapaaehtoistyön merkitys kannanseurannassa on erittäin tärkeä. Monet uudet elinpiirit löydetäänkin harrastajilta saatujen tietojen ja vihjeiden perusteella.

”Hitaasta elpymisestä ja lieventyneestä uhanalaisuusluokituksesta huolimatta vaarantunut valkoselkätikka vaatii edelleen seurantaa, suojelua ja elinympäristöjen hoitoa selviytyäkseen”, Laine muistuttaa.

Lintuharrastus kiinnosti yli tuhatta messuvierasta

messut16_02

Ensimmäiset messuvieraat ehtivät näkemään harvinaisen arosuohaukan. Kuva: Jan Södersved

Suomen ensimmäiset lintumessut järjestettiin lauantaina 20.8. Helsingin Viikissä. Lintuharrastuksen messutapahtumaan kävi tutustumassa lähes 1 500 vierasta.

Kauniissa kesäsäässä jaettiin lintutietoutta, esiteltiin lintuharrastusvälineitä ja osallistuttiin asiantuntijoiden opastamille linturetkille. Juuri tapahtuman alkaessa messualueen yli lensi harvinainen arosuohaukka ja vähän myöhemmin vielä toinen. Retkillä nähtiin myös muuttava maakotka ja yhteensä yli 70 lintulajia.

Ohjelmalavalla esiintyivät Dick Forsman, joka on maailman parhaita petolintuasiantuntijoita, sekä luontotoimittaja Lasse J. Laine. Lisäksi kuultiin esitykset muun muassa vahingoittuneiden lintujen hoidosta sekä Välimeren alueen laittomasta pikkulintujen metsästyksestä. Esiintyjiä haastatteli Paul Segersvärd.

”Lintuharrastuksen suosion kasvu näkyy selvästi. Tällaiselle tapahtumalle oli selvästi kysyntää”, toteaa toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa BirdLife Suomesta.

Lintumessujen järjestelyistä vastasivat BirdLife Suomi ja Suomen Lintuvaruste Oy. Messujen tuotolla tuetaan lintujen suojelua.

 

LISÄTIETOJA

 

 

Päiväperhosten kannat selvästi edelliskesää vahvempia

Tiedote_Neitoperhonen_JuhaSormunen

Neitoperhonen. Kuva Juha Sormunen.

Kuluva kesä on ollut päiväperhosille huomattavasti edellisiä suotuisampi. Useimpien lajien kannat ovat toipuneet selvästi kahden poikkeuksellisen heikon vuoden jälkeen. Kokonaisuutena perhoskesä näyttää nousevan tavanomaiseksi. Viime viikkoina etenkin neitoperhosta on esiintynyt runsaampana kuin vuosiin.

Useimpien lajien kannat ovat vahvistuneet selvästi. Kaksi edeltävää vuotta olivat päiväperhosille 2000-luvun heikoimmat. Tämä johtui poikkeuksellisen koleista ja sateisista kesäsäistä. Kuluva kesä on ollut sääoloiltaan tavanomainen, jopa hieman keskimääräistä lämpimämpi. Tämän ansiosta päiväperhosten lisääntyminen on nyt onnistunut paremmin. Alueellinen vaihtelu on kuitenkin ollut suurta, sillä paikoin perhoskato jatkui edelleen.

Suomen ympäristökeskuksen keräämien ennakkotietojen perusteella kuluva perhoskesä on ollut jokseenkin tavanomainen, ja selvästi kahta edellistä parempi. Useimpien lajien kantojen odotetaan nousseen lähelle 2000-luvun keskitasoa. Runsastuneita lajeja on ollut huomattavasti enemmän (35 lajia) kuin vähentyneitä (15 lajia). Viime vuosina vähissä ollut nokkosperhonen toipui nyt laajalti, mutta on edelleen paikoin kateissa. Muita selvimmin runsastuneita lajeja ovat olleet neitoperhonen, keisarinviitta ja muut hopeatäplät. Vähentyneissä on etenkin alkukesän lajeja, kuten kangasperhonen ja paatsamasinisiipi. Uhanalaisista lajeista ainakin pikkuapollolla ja harjusinisiivellä on myös ollut hyvä vuosi.

Oheisen kuvaajan lajikohtaiset arviot päiväperhosten kannanmuutoksista perustuvat 10.8. mennessä kerättyihin ennakkotietoihin. Niitä saatiin käyttöön lähes puolelta havaintopaikoista. Lopulliset tulokset selviävät vuodenvaihteessa, mutta perhoskesän myönteisen yleiskuvan odotetaan säilyvän.

PerhosseurantaGraafi556

Perhoskannat toipumassa 2000-luvun aallonpohjasta

Perhoskesä 2016 alkoi mainiosti, sillä toukokuu oli tavanomaista lämpimämpi. Tämän ansiosta moni perhoslaji lähti lentoon etuajassa. Alkukesän perhoslajien heikko menestys johtuneekin lähinnä kahden edellisvuoden ennätyksellisen koleista alkukesistä. Tuolloin lisääntyminen onnistui heikosti, joten perhosia oli nyt vähän. Heinäkuu 2016 oli monin paikoin sateinen, mutta poutapäiviäkin kertyi riittävästi lisääntymisen onnistumiseksi.

Päiväperhosia oli nyt edellisvuotta enemmän etenkin keskikesällä (viikoilla 26-28; ks. kuvaaja alla). Myös elokuussa päiväperhosia on ollut liikkeellä ajankohtaan nähden paljon. Etenkin neitoperhosia esiintyy nyt monin paikoin runsaana. Perhoskesä on kuitenkin edennyt etuajassa, joten neitoperhonen ja muut aikuistalvehtijat katoavat pian kukilta ja siirtyvät talvilepoon. Syyskesälle tyypillisiä vaeltajia, kuten amiraalia ja ohdakeperhosta saattaa vielä ilmaantua lisää.

Perhosmaarat2015-2016

Pitkäjänteistä perhosseurantaa

Suomen ympäristökeskuksen koordinoima päiväperhosseuranta aloitettiin vuonna 1999. Pitkäjänteinen seuranta on tarpeen, koska päiväperhosten kannat vaihtelevat suuresti lähinnä kesän sääoloista riippuen. Vasta pidempi aikasarja paljastaa vuosien välisen satunnaisvaihtelun takana piilevän kannankehityksen suunnan. Aiemmin eteläisten lajien, kuten kartta- sekä häiveperhosen havaittu runsastuminen kertovat myös ilmastonmuutoksen vaikutuksista luontoomme.

Seuranta on keskittynyt maatalousalueille, jotka ovat perhoslajistoltaan rikkaimpia elinympäristöjä. Seuranta perustuu vapaaehtoisten perhosharrastajien työhön. Suomessa esiintyy kaikkiaan noin 120 päiväperhoslajia, joista noin puolesta saadaan vuosittaista runsaustietoa seurannan kautta.

Suomessa pitäisi olla vähintään 800 sutta, sanoo tuore ruotsalaistutkimus

wolf

Tukholman yliopiston kesällä julkaiseman tutkimuksen mukaan Suomessa pitäisi olla vähintään 800 sutta ja Ruotsissa 1200, jotta susikanta säilyisi elinvoimaisena.

Lisäksi susipopulaatioiden välillä pitäisi olla vaeltavia susia vähintään 20 sukupolvessa, jotta susikannan voisi katsoa olevan elinvoimainen pitkällä aikavälillä. Matemaattinen mallinnus Fennoskandian ja Venäjän susipopulaatioista on toteutettu geneetikkojen ja matemaatikkojen yhteistyönä genetiikan professori Linda Laikren johdolla.

Tutkimuksessa Suomen, Ruotsin, Norjan, Venäjän Karjalan ja Koillis-Venäjän susipopulaatioita on tarkasteltu yhtenä kokonaisuutena. Fennoskandian eristyksissä oleva susipopulaatio tarvitsee kipeästi Venäjältä Suomeen ja edelleen Ruotsiin ja Norjaan vaeltavien susien tuomaa geneettistä vaihtelua. Uudet yksilöt turvaisivat geenivirran Fennoskandiaan, mikä ehkäisisi sisäsiittoisuutta. Nykyisellään sudet eivät kuitenkaan pysty vaeltamaan maiden välillä. Koska kansainväliset suojelusopimukset eivät sido Venäjää, ovat Suomi, Ruotsi ja Norja avainasemassa Pohjois-Euroopan susikannan elinvoimaisuuden säilyttämisessä tulevaisuudessa.

Luonto-Liitto, Suomen Susi ja Luonnonsuojeluliitto Tapiola ovat huolissaan Suomen ja Skandinavian susikannan tilasta ja tulevaisuudesta. ”Tukholman yliopiston tutkimustulokset on syytä ottaa vakavasti myös Suomen susipolitiikassa”, Mari Nyyssölä-Kiisla Luonto-Liitosta kehottaa.

Tutkimus tukee käsitystä siitä, että viime talven kannanhoidollinen sudenmetsästys heikensi merkittävästi Suomen susikannan elinvoimaisuutta. Viime metsästysvuonna kuoli yhteensä 78 sutta, joista 43 tapettiin kannanhoidollisessa metsästyksessä ja 15 poliisin määräyksellä. Suomessa elää Luonnonvarakeskuksen tuoreimman arvion mukaan reilu 200 sutta.

 

Tukholman yliopiston tutkimus

:KATSO VIDEO: Suomesta löytyi pistiäislaji, joka huovuttaa hämähäkinsilkkiä

Turun yliopiston eläinmuseon loispistiäistutkijat Niclas Fritzén ja Ilari E. Sääksjärvi tutkivat salaperäisen Clistopyga-loipistiäisen käyttäytymistä. He huomasivat pistiäisen huovuttavan hämähäkinsilkkiä huovutusneulaksi kehittyneen munanasettimen avulla. Hämmästyttävä havainto julkaistiin tällä viikolla arvostetutussa Royal Societyn Biology Letters-lehdessä. Uusi tutkimus monipuolistaa käsitystämme pistiäisten munanasettimen tai myrkkypiikin toiminnasta ja evoluutiosta.

Hyönteislahko pistiäiset, johon kuuluvat esimerkiksi ampiaiset, mehiläiset, muurahaiset ja loispistiäiset, on yksi maapallon lajirikkaimmista hyönteisryhmistä. Suomessakin elää yli 6000 pistiäislajia. Suurin osa pistiäisistä on parasitoideja eli hyönteisloisia. Ne munivat toisten hyönteisten ja hämähäkkieläinten päälle tai sisälle. Munista kuoriutuvat pistiäistoukat syövät isäntäeläimen ja koteloituvat. Kaikilla loispistiäisnaarailla on terävä munanasetin, jota käytetään munimiseen, mutta usein myös myrkkypiikkinä.

Fritzén ja Sääksjärvi ovat jo vuosien ajan selvittäneet loispistiäisten monimuotoisuuta eri puolilla maapalloa. He tekivät yhden mielenkiintoisimmista loispistiäistutkimuksistaan Suomessa.

– Nyt löytynyt ja mahdollisesti tieteelle tuntematon loispistiäislaji kuuluu Clistopyga-sukuun, jonka biologiasta ei ole tiedetty juuri mitään. Pystyimme havainnoimaan ja dokumentoimaan pistiäisen käyttäytymistä mikroskoopin kautta kuvatun HD-videokuvan avulla. Aluksi pistiäisnaaras lamautti seittipussin sisällä piileskelevän hyppyhämähäkin myrkkypistoksella ja muni sen päälle. Tämän jälkeen loispistiäinen sulki hämähäkin sisältävän seittipussin huovuttamalla seittiä tarkasti munanasettimensa avulla, kuvailee Fritzén.

Uusi, länsirannikolta tehty löytö monipuolistaa käsitystämme pistiäisten munanasettimen toiminnasta ja evoluutiosta. Nyt löytynyttä munanasettimen käyttötapaa ei ole aiemmin havaittu millään muulla hyönteislajilla.

– Käyttäytymistutkimuksen lisäksi selvitimme munanasettimen hienorakennetta elektroni- ja kerroskuvausmikroskooppien avulla. Lopuksi vertailimme munanasetinta ihmisen käyttämään huovutusneulaan. Samankaltaisuus oli hämmästyttävä! Voikin sanoa, että ihminen ei ole keksinyt huovutusneulaa. Pistiäiset kehittivät sen mahdollisesti jo miljoonia vuosia aiemmin, Fritzén ja Sääksjärvi kertovat.

Clistopyga-pistiäiset loisivat uuden tutkimuksen mukaan ainakin hyppyhämähäkeillä. Salticidae-heimon hämähäkit eivät yleensä kudo monille muille hämähäkeille tyypillistä pyyntiverkkoa. Sen sijaan ne kutovat muniensa suojaksi seittipussin, johon ne asettuvat myös itse vartioon. Samankaltainen seittipesä toimii myös hyppyhämähäkkien piilopaikkana ja talvehtimissuojana.

– Clistopyga-loispistiäinen pistää hämähäkkiä ovelasti seittipussin läpi tai peruuttamalla sisään pesän oviaukosta. Sulkemalla pussin oviaukon huovuttamalla loispistiäinen varmistaa, että muut pedot tai loiset eivät pääse käsiksi loispistiäistoukkaan tai sen ravintoon, Fritzén pohtii.

Maapallon lajisto tunnetaan vielä heikosti. Turun yliopiston eläinmuseon tutkijat ovat viimeisen parinkymmenen vuoden aikana löytäneet jo satoja tieteelle tuntemattomia loispistiäislajeja eri puolilta maapalloa.

– Tutkimusryhmämme tekee maastotutkimuksia Suomen lisäksi esimerkiksi Amazoniassa ja trooppisilla Andeilla, joista löytyy edelleen paljon tuntemattomia lajeja. Uusi löytö osoittaa, että myös Suomessa elää yhä uskomattomia lajeja, joiden biologiasta ei tiedetä vielä mitään. Loishyönteiset jaksavat hämmästyttää monimuotoisuudellaan ja erikoisella käyttäytymisellään, kertoo Sääksjärvi.

http://dx.doi.org/10.1098/rsbl.2016.0350

Lepakkoretki Hämeen luontokeskuksessa 13.8.2016

vesisiippa-timometsanen

Luonnosta löytyy vilskettä vielä iltojen hämärtyessäkin! Hämeen luontokeskus tarjoaa tilaisuuden päästä tutustumaan lepakoihin, näihin salaperäisiin yötaivaan lentotaitureihin 13.8.2016 klo 20-22 järjestettävällä lepakkoretkellä. Tervetuloa mukaan bongaamaan eläimiä, joihin ei tule joka päivä törmättyä.

Hämeen luontokeskuksella järjestetään lauantaina 13.8. klo 20–22 lepakkoretki. Luontokeskukselle saapuu vieraaksi asiantuntija Kati Suominen, joka johdattelee lepakoiden maailmaan luontokeskuksen auditoriossa. Noin puolen tunnin mittaisessa esitelmässä kuullaan Suomen lepakkolajeista sekä tutustutaan välineistöön, joiden avulla lepakoita voidaan havainnoida.

Esitelmän jälkeen siirrytään luontokeskuksen lähimaastoon havainnoimaan lepakoita niiden luontaisessa elinympäristössä. Lepakot paikannetaan erityisen ilmaisimen, niin kutsutun detektorin, avulla. Detektori havaitsee lepakon kaikuluotausäänet ja muuttaa ne ihmiskorvin kuultaviksi.

Tavallisesti lepakoita voi havaita saalistuslennoillaan keskiyöllä, mutta lähenevä talvi saa ne liikkumaan syysaikaan jo alkuillasta. Lepakoiden on kerättävä paksu rasvakerros talven varalle, joten niiden on aloitettava saalistus heti hämärän laskeuduttua.

On todennäköistä, että lepakoiden lentoa päästään näkemään tai ainakin kuulemaan illan aikana. Aikaisempien vuosien retkillä lepakoita on kuultu muun muassa Ruostejärven rannassa Kurjenniemessä. Lepakkoretkelle kannattaa varata mukaan säänmukaiset varusteet ja oma taskulamppu lepakkoelämyksen maksimoimiseksi.

Ilmoittaudu mukaan tapahtumaan ottamalla yhteyttä Hämeen luontokeskukseen!  Retkellä on tilaa 40 osallistujalle. Myös lapset ovat tervetulleita!

Merikotkan poikasia varttui ensimmäistä kertaa isojen kaupunkien alueella

Kuvaaja: Ismo Nuuja/WWF

Kuvaaja: Ismo Nuuja/WWF

Merikotkat saivat tänä vuonna suunnilleen saman verran poikasia kuin viime vuonna, mutta poikasia varttui ensimmäistä kertaa Helsingin ja Turun kaupunkien alueella.

WWF Suomen merikotkatyöryhmän inventoijat löysivät tänä kesänä yhteensä 421 merikotkan poikasta. Se on hieman enemmän kuin viime vuonna mutta vähemmän kuin ennätysvuonna 2014. Vahvimman pesimäkannan alueilla Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Merenkurkussa merikotkakanta näyttää vakiintuneen. Myös Pohjois-Suomessa poikastuotto on pysynyt viime vuosina suunnilleen samana, vaikka uusia pesiäkin on löytynyt uusilta alueilta kaukana suurista järvistä.

Sisämaan valloitus sai jatkoa myös etelässä, kun Päijät-Hämeestä löytyi ensimmäinen pesintäyritys. Se ei kuitenkaan selvinnyt kesäkuun alun myrskystä. Pesimäkauden erikoisuutena olivat myös uudet pesät Turun ja Helsingin alueella. Varsinaisista urbaanipesistä ei kuitenkaan voi vielä puhua, vaan pesät sijaitsevat kaupunkien merialueiden saarissa.

”Helsingin pesä on erittäin hyvässä suojassa alueella, jonka maanomistaja valvoo pesärauhaa”, kertoo merikotkatyöryhmän Uudenmaan aluevastaava Hannu Ekblom, joka rengasti pesässä kasvavan poikasen. Ekblom iloitsee myös siitä, että pesän toinen emolintu tunnistettiin renkaiden perusteella vanhaksi tutuksi, jonka hän oli rengastanut Kirkkonummella seitsemän vuotta aikaisemmin, kun se oli vielä poikanen.

Kuvaaja: Matias Snellman /WWF

Kuvaaja: Matias Snellman /WWF

Myös Turun pesä on melko suojaisassa paikassa, vaikka pesältä on näkymät läheiselle asuinalueelle. Seudulla on hyviä merenlahtia merikotkan saalistusalueeksi.

”Oli vain ajan kysymys, milloin Turku saa merikotkansa. Todennäköisesti se on pesinytkin kaupungin alueella olevilla saarilla ennen merikotkakantaa koetellutta vainoa ja ympäristömyrkkyjen aikakautta”, kertoo merikotkatyöryhmän Varsinais-Suomen aluevastaava Sami Lyytinen.

WWF Suomen merikotkatyöryhmä kaipaa yleisöltä kotkan pesintään liittyviä havaintoja. Erityisesti sisämaan uudet reviirit syntyvät alueille, joilta työryhmäläiset eivät osaa niitä etsiä ilman vihjeitä. Merikotkatyöryhmän seurantavastaava Heikki Lokin mukaan saalista jaloissaan kantava merikotka on hyvä vihje poikasista. Samoin toistuvasti samalla alueella kesäaikaan havaitut valkopyrstöiset merikotkat saattavat pesiä jossakin muutamien kilometrien säteellä.

WWF Suomen merikotkatyöryhmä on toiminut vuodesta 1973 alkaen, jolloin poikasia kuoriutui koko maassa vain viisi. Onnistuneen suojelutyön ansiosta kasvava merikotkakanta on yksi Suomen luonnonsuojelutyön menestystarinoista.

:KATSO VIDEO: AAVIKKOKETUT VILISTÄVÄT KORKEASAAREN UUDESSA HÄMÄRÄTALOSSA

28199445501_658c96d1f7_z

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

Pikkuinen vaalea kettu, jolla on suuret silmät ja jättimäiset korvat – siltä näyttää Korkeasaaren uusin laji, aavikkokettu. Kolme tällaista kipittää nyt tutkimassa vastasisustettua kotiaan Hämärätalossa, jossa riittää tilaa suuren sokkeloisen hämäräosaston ja hiekka-aavikkoa muistuttavan ulkotarhan verran. Tänään avattuun taloon tulee nähtäville myös nelivarvassiilejä ja jemeninkameleontti.

 

Yksi ketuista ei arastele ihmisiä, sillä se on entinen lemmikki. Aavikkoketun maahantuonti lemmikiksi on kielletty, mutta silti tämä uros päätyi Virosta Suomeen ilman asianmukaisia lupia. Viranomaiset alkoivat selvittää asiaa ja eläinkauppias poistui maasta. Suomalainen ostaja halusi luovuttaa urosketun luonnollisempiin olosuhteisiin Korkeasaareen, jonne se sai kaksi Prahan eläintarhassa syntynyttä naaraskettua kaveriksi.

 

Soman ulkonäkönsä ja pienen kokonsa vuoksi aavikkokettu vaikuttaa lemmikiksi sopivalta, mutta se ei sopeudu kotioloihin vaan sairastuu herkästi. Aavikkoketut elävät Pohjois-Afrikan hiekka-aavikoilla, jossa eläinten pyynti luonnosta on yksi tulonlähde. Ihmisten toimet ovat paikoittain hävittäneet aavikkoketut.

 

Aavikkokettu on koiraeläimistä pienin ja painaa vain noin kilon. Sen isot, lämpöä haihduttavat korvat, karvaiset tassunpohjat ja tuuhea hiekanvärinen lämpöä eristävä turkki ovat sopeutumia aavikkoympäristöön. Aavikkoketut elävät perheryhmissä maahan kaivamassaan tunneliverkostossa ja liikkuvat ulkona hämärän aikaan.

:KATSO VIDEO: KORKEASAARESSA VARTTUU HARVINAINEN MANULIPENTUE

28041093162_99343f73b4_z

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

Kissalaaksossa varttuu kaikessa hiljaisuudessa pentueellinen manuleita. Nämä neljä pentua ovat pariskunnan ensimmäiset ja ne ovat jo kahden kuukauden ikäisiä. Emon nähtiin ensi kertaa kantavan pentuja pesäkopista toiseen juhannuksen tienoissa ja sen jälkeen pentue on näyttäytynyt hyvin satunnaisesti.

 

Manulinpentujen selviytyminen eläintarhoissa on harvinaisia ja siksi pennut ovat erittäin toivottuja. Kissojen keskuudessa eläintarhoissakin tavallinen toksoplasma-loinen on vaarallinen erityisesti alle nelikuisille manuleille. Vuonna 2013 kaikki maailman eläintarhoissa syntyneet manulinpennut menehtyivät loisen vuoksi, jolloin otettiin käyttöön uudet hoito-ohjeet estämään ympäristöstä saatavaa tartuntaa. Manuleiden elinalueella luonnossa loinen ei ole tavallinen, mikä selittää lajin herkkyyden sille.

 

Korkeasaaren manulinpentuja suojellaan tartunnalta estolääkityksellä ja rajoittamalla loisen leviämistä tarhaan. Neljän kuukauden ikään saakka emo saa hoitaa pentujaan täysin ihmisen asiaan puuttumatta, eikä manuleiden elinpiirissä tehdä mitään äkkinäistä, joka voisi rasittaa pentuetta. Näin pentujen vastustuskyky saa kehittyä rauhassa. Myös yleisön toivotaan käyttäytyvän hillitysti manulipesueen kohdatessaan.

 

Manuli on paksuturkkinen arokissa, jonka elinaluetta ovat Länsi- ja Keski-Aasian karut aroalueet. Laji on rauhoitettu metsästykseltä Mongolian ulkopuolella. Manuleiden ravinnonsaanti on uhattuna niiden tärkeimmän saaliseläimen myrkytysten vuoksi. Korkeasaari on ollut mukana luonnonvaraisten manuleiden suojelu- ja tutkimusprojektissa vuodesta 2014.