Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Ilmastonmuutos voi näivettää pandat ja makit salakavalasti sukupuuttoon

panda-bear-1493822564eUe

Pandoilla ja Madagaskarin makeilla on riski nääntyä nälkään, jos ilmastonmuutos pakottaa ne syömään vähäravinteista kuivan kauden ravintoa nykyistä pitempään.

Äärimmäisen uhanalaiset leveänenämakit, Prolemur simus, ovat Madagaskarilla eläviä, hieman kissaa pienempiä puoliapinoita. Ne syövät pandojen tapaan mieluiten bambun pehmeitä versoja.

Erikoistunut hampaisto takaa sen, että bambunversojen puuttuessa leveänenämakit pystyvät syömään myös bambun kovaa vartta. Isopandat ja leveänenämakit ovatkin ainoat nisäkkäät, jotka saavat tarvittaessa bambun rungosta ravintoa irti.

– Erikoistuminen mahdollistaa isopandalle ja leveänenämakille erityisen ravintolähteen, jota muut lajit eivät hyödynnä. Samalla se kuitenkin lukitsee lajit hyvin kapeaan ekolokeroon, Jukka Jernvall Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutista sanoo.

Kuivalla kaudella energiansaanti vaatii enemmän työtä

Kapean ekolokeron seuraukset näkyvät esimerkiksi ravinnonhankinnassa. Leveänenämakit kuluttavat lähes kaiken ravinnon hankkimiseen käytetyn aikansa Madagaskarin jättibambun, Cathariostachys madagascariensis, syömiseen. Makit turvautuvat bambun rungon syömiseen vain vähäsateisena aikana elokuusta marraskuuhun, jolloin pehmeitä bambun versoja ei ole saatavilla.

Ilmastomallinnukset ennustavat kuivan kauden pitenevän Madagaskarilla. Tulevaisuudessa leveänenämakien olisi siis nykyisilläkin alueilla pärjättävä pidempään syömällä bambun runkoa. Bambun rungossa on niukasti ravintoa, ja se kuluttaa hampaita. Uhkana on, että hampaiden kuluessa laji alkaa nähdä nälkää.

– Leveänenämakin kaltaisille äärimmäisen erikoistuneille lajeille ilmastonmuutos voi olla salakavala tappaja. Mikäli ne joutuvat tyytymään edes hiukan nykyistä pitemmän aikaa bambun rungon syömiseen, se voi olla jo liikaa, ja johtaa sukupuuttoon, Jukka Jernvall toteaa.

Fossiiliaineiston perusteella laji on aiemmin elänyt nykyistä laajemmalla alueella. Nykyään levinneisyysalue kattaa vain sen alueen, jossa bambun kovaa runkoa ei tarvitse käyttää ravintona suurinta osaa ajasta. Kuivan kauden lyhyys näyttää siis olevan kriittinen leveänenämakien selvitymiselle.

– Ilmastonmuutoksen vaikutus tulee kaikkien muiden muutospaineiden lisäksi. Se vaikuttaa myös suojelualuiden sisällä makien selviämiseen, toisin kuin esimerkiksi maankäytön muutokset. Siksi tämä voi olla kohtalonkysymys makeille, sanoo Jussi Eronen Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitokselta.

______________________

Jussi T. Eronen, Sarah Zohdy, Alistair R. Evans, Stacey R. Tecot, Patricia C. Wright, Jukka Jernvall. Feeding Ecology and Morphology Make a Bamboo Specialist Vulnerable to Climate Change. Current Biology. DOI: http://dx.doi.org/10.1016/j.cub.2017.09.050

Saimaannorppakannan kasvu jatkunut tänäkin vuonna

saimaanorppa_kuutti_ja_emo_mervi-kunnasranta

Kuutti ja emo: Mervi Kunnasranta

– Apukinokset yhdessä kalastusrajoitusten kanssa turvanneet kannan kasvun

Metsähallituksen arvion mukaan saimaannorppien talvikanta vuodelta 2017 on noin 370-380 norppaa. Arvion mukaan kanta on kasvanut 10-20 eläimellä. Tänä vuonna syntyvyys oli 83 kuuttia, toisena vuonna peräkkäin ylitettiin 80 kuutin määrä.

Kulunut talvi oli haasteellinen sekä saimaannorpan pesinnälle että kannanseurannalle.

“Talven 2017 heikosta lumitilanteesta johtuen pesätarkistuksissa löydettiin vain 387 norpan lumipesää, joista 209 oli ihmisen tekemissä apukinoksissa. Nyt löydettyjen pesien lukumäärä on vähäinen, esimerkiksi edellisenä talvena 2016 havaittiin 772 pesää, mikä on suhteellisen tyypillinen määrä lumitilanteeltaan normaalille talvelle. Tänä vuonna havaitulla pesämäärällä ei pystytty tarkkaa kannanarviota tekemään. Kuitenkin pesien määrä ja alueellinen jakauma sekä syntyvyys ja kuolleisuusluvut viittaavat kannan kasvuun. Oletettavasti kanta on kasvanut 10-20 eläimellä, mikä suurin piirtein vastaa viimeisen viiden vuoden aikaa havaittua kasvuvauhtia”, kertoo ylitarkastaja Tero Sipilä Metsähallituksesta.

Heikon lumitilanteen vuoksi viime talvena kasattiin noin 280 apukinosta parantamaan saimaannorpan pesimäolosuhteita, ja 70 kuuttia syntyi apukinoksiin ja vain 13 kuuttia luonnonkinoksiin tai avojäälle. Metsähallituksen johdolla Itä-Suomen yliopiston, WWF Suomen ja vapaaehtoisten kanssa osana Saimaannorppa-LIFE-hanketta kasatut apukinokset paransivat merkittävästi saimaannorppien synnytys ja imetysoloja. Osa synnyttämättömistä saimaannorpista talvehtikin ilman lumipesän suojaa. Saimaalta löytyi selkävesialueita, joilla ei havaittu yhtään pesintään sopivaa luonnonkinosta.

Tänä vuonna kuuttien pesäkuolleisuus jäi 17 prosenttiin syntyneistä, kun ilman apukinoksia kuolleisuus olisi ollut noin 30 prosenttia syntyneistä. Toistaiseksi on havaittu viisi kalanpyydyksiin kuollutta norppaa, joista vain yksi on tämän vuoden kuutti.

“Apukinostyö yhdessä kalastusrajoitusten kanssa turvaa kannan kasvun. Molemmat suojelutoimet ovat välttämättömiä, ilman niitä kanta todennäköisesti pienenisi”, Sipilä sanoo.

FAKTALAATIKKO:

• Vuonna 2015 syntyi 71 kuuttia, vuosina 2012–2014 hieman yli 60 ja vuosina 2005–2011 hieman yli 50 kuuttia. Aiempi n. 50–60 kuutin vuosituotto mahdollisti vuosittain keskimäärin n. 10–15 yksilöllä kannan kasvun. Nykyinen kuuttituotanto viittaa vuosittaiseen 10–20 yksilön kannan kasvuun .

• Arvioitu synnyttäjien määrä on myös noussut; arvio 2014: 87kpl, 2015: 95 kpl, 2016: 111 kpl ja vuonna 2017 110 kpl.

• Kevätkalastusrajoituksia laajennettiin voimakkaasti vuosina 2010 ja 2011, jolloin niiden pinta-ala nousi noin 700 neliökilometrin tasolta noin 1 800 neliökilometrin tasoon. Vuosina 2010 ja 2012 syntyneet ja elossa säilyneet kuutit ovat nyt lisääntymisiässä, mikä on nostanut kannan syntyvyyttä. Nykyisin kalastusrajoituksen pinta-ala on noin 2 680 km².

www.metsa.fi/saimaannorppa

www.metsa.fi/hyljekanta2017

Peltovirnaperhonen on levittäytynyt Keski-Euroopasta Suomeen – tutkijoiden löytö on hyönteisharrastajien ansiota

virnaperhoset

Virnaperhonen (vas.) ja peltovirnaperhonen (oik.) ovat harhaanjohtavan samannäköisiä, ja ne tunnistettiinkin omiksi lajeikseen vasta 1990-luvulla DNA-menetelmien tullessa käyttöön. Kuva: Anssi Teräs

Suomessa on maailmanlaajuisesti poikkeuksellisen aktiivinen hyönteisharrastajien joukko. Harrastajien keräämät havainnot ja kokoelmanäytteet ovat ensiarvoisen tärkeitä luonnossa tapahtuvien muutosten seurannassa. Hyönteisharrastajien havaintoihin pohjautuva tutkimus osoittaa, että parikymmentä vuotta sitten omaksi lajikseen tunnistettu peltovirnaperhonen on levinnyt laajalti Suomeen.

Suomen luonnossa liikkuu runsas joukko hyönteisharrastajia kamerat, haavit, ynnä muut pyydysvälineet mukanaan. Tämä vapaaehtoisporukka tuottaa vuosittain valtavan määrän havaintoaineistoa hyönteisten runsaudesta ja luonnossa tapahtuvista muutoksista. Suomen hyönteislajisto on voimakkaassa muutoksessa, mutta aktiivisten harrastajien ansiosta se tunnetaan poikkeuksellisen hyvin.

– Viime vuosina vastaan on tullut yhä useammin eteläisiä lajeja, joita ei näillä leveysasteilla ole totuttu näkemään. Nopeasti lisääntyvät ja leviävät hyönteiset ovatkin ilmastonmuutoksen ensiairuita. Aktiivinen keräily mahdollistaa muutoksen seuraamisen reaaliajassa, Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön tutkija Samuli Lehtonen kertoo.

Vuodesta 2011 alkaen perhosharrastajat eri puolilla Etelä-Suomea ovat havainneet tyypillisesti metsissä viihtyvää virnaperhosta yhä runsaammin lajille oudoista paikoista, kuten pelloilta ja avoimilta joutomailta. Tämä herätti epäilyn, että Keski-Euroopan avomailla viihtyvä ja vasta parikymmentä vuotta sitten omaksi lajikseen tunnistettu peltovirnaperhonen on levinnyt Suomeen.

– Nämä kaksi virnaperhoslajia ovat malliesimerkki niin sanotuista kryptisistä lajeista, joita ei voi varmuudella erottaa toisistaan ulkonäön, vaan ainoastaan DNA:n perusteella, Lehtonen kertoo.

Turkulaistutkijat lähtivät selvittämään tavoiltaan poikkeavien virnaperhosten identiteettiä DNA-laboratoriossa. Tutkimuksia varten harrastajat keräsivät kymmeniä virnaperhosnäytteitä eri puolilta Etelä-Suomea. Entomologisk Tidskrift -lehdessä julkaistu tutkimus paljasti, että eteläinen peltovirnaperhonen esiintyy koko etelärannikon leveydeltä Ahvenanmaalta Itä-Suomeen asti.

Harrastajat paljastivat hyönteisten massakadon

Viime vuonna uutisoitiin Living Planet -indeksin osoittavan maailman selkärankaisten eläinten yksilömäärien puolittuneen 1970-luvulta tähän päivään tultaessa. Paraikaa maailmaa kuohuttaa ehkä vielä hälyttävämpi tutkimus, jonka mukaan hyönteisten lukumäärä on romahtanut katastrofaaliset 76 prosenttia viimeisten 25 vuoden aikana.

Ekologisen maailmanlopun merkiksikin tulkittu hyönteisten katoaminen olisi jäänyt huomaamatta ilman vapaaehtoisten hyönteisharrastajien pitkäaikaiseen keräilyyn perustuvia havaintosarjoja.

– Nämä tutkimukset osoittavat tavallisten hyönteisharrastajien keräämien aineistojen korvaamattoman arvon ympäristömuutosten seurannassa ja luonnonsuojelussa, toteaa Åbo Akademin eläinkokoelmista vastaava museomestari Anssi Teräs.

Tutkimusartikkeli: https://www.researchgate.net/publication/320250389_DNA_barcoding_reveals_widespread_occurrence_of_Leptidea_juvernica_Lepidoptera_Pieridae_in_southern_Finland

Pitkäaikaisseuranta toi esiin suuria muutoksia Turun saariston linnustossa – merikotka palannut, haahka-kanta hiipunut

haahka-naaras_emmakosonen

Haahka naaras (kuva: Emma Kosonen)

Uunituore raportti saaristolintulintulaskentojen tuloksista viimeisten 25 vuoden ajalta kokoaa yhteen linnustotietoja viime vuosisadan alkupuolelta alkaen. Raportti kertoo suurista muutoksista: runsaimman merilinnun, haahkan, määrät saavuttivat huippunsa 1990-luvun puolivälissä, sittemmin merikotkan paluu on merkittävimpänä tekijänä vaikuttanut haahka-kannan romahdukseen ulkosaaristossa. Samalla kun eräät lintulajit ovat vähentyneet, ovat toiset osoittautuneet voittajiksi. Laaja ja monimuotoinen Turun saaristo on lajirikkaudessa ja parimäärissä mitattuna maamme arvokkaimpia lintualueita.

Saaristolintuja on laskettu Turun saaristossa kymmenellä laskenta-alueella, jotka sijoittuvat sisä-,väli- ja ulkosaaristoon. Seurannassa on mukana 447 luotoa Turun Ruissalon lähivesiltä aina ulkomerelle, Utön eteläpuolelle asti. Raportissa esitetyt tulokset kuvaavat kannanmuutoksia kyseisillä laskenta-alueilla.

Pedot vaikuttavat kantoihin

Tutkimusten mukaan merikotka ja minkki, sekä ulkosaaristossakin lisääntyneet kettu ja supikoira ovat vaikuttaneet suuresti saariston eliöyhteisöihin. Haahkakannan romahdus Turun saariston mereisimmissä osissa johtuu pääosin merikotkan, Itämeren ravintoketjun huippupedon paluusta neljän-viidenkymmenen vuoden poissaolon jälkeen. Merikotkan runsastuminen on luultavasti vaikuttanut myös merihanhen ja ristisorsan parimääriin etenkin ulkosaaristossa.

Myös harmaalokki ja merilokki ovat vähentyneet ulko- ja välisaaristossa, eivät kuitenkaan sisäsaaristossa. Samaan aikaan useat lintulajit ovat lisääntyneet, mm. valkoposkihanhen määrät sisäsaaristossa ovat kymmenkertaistuneet.

Vaikka laskenta-alueilla on havaittu vain muutamien lajien taantuvan, on niillä tavattavien, valtakunnallisesti uhanalaisten ja silmälläpidettävien lintulajien määrä noussut huolestuttavasti kahdeksasta yhdeksääntoista viimeisten viidentoista vuoden aikana, kun uhanalaisluokituksia on  arvioitu uudelleen. Useat uhanalaisiksi luokitellut lajit, kuten tukkasotka, tukkakoskelo, pilkkasiipi ja punajalkaviklo, näyttävät selviävän Turun saaristossa muuta maata paremmin. Maailman suomalaisimman lintulajin, selkälokin, kanta on laskenta-alueella muutaman prosentin kasvussa.

Suurimmalla osalla saariston lintulajeista pesimäkannat ovat Turun saaristossa joko kasvaneet tai pysyneet vakaina. Myös Suomen saaristojen uhanalaisimman kahlaajan, karikukon, kanta on Turun ulkosaaristossa vahva ja vakaa, vaikkakin välisaaristossa sen parimäärä on huomattavasti vähentynyt.

Ihmisen aiheuttamat muutokset

Saariston lintukantoihin vaikuttavat luonnollisten tekijöiden lisäksi monet ihmisen aiheuttamat muutokset, kuten Itämeren rehevöityminen, ympäristömyrkyt, öljypäästöt, muutokset metsästyskulttuurissa ja muutokset talvehtimisalueiden oloissa.

Pienpetojen tehopyynti on ollut yksi keskeinen tekijä ulkosaariston lintukantojen suojelussa. Metsähallitus on organisoinut vuosittain ulkosaariston pienpetopyyntiä, jossa alueelta poistetaan minkkejä, sekä pienemmissä määrin supikoiria ja kettuja. Pienpetojen poistamisesta ovat hyötyneet erityisesti pienikokoiset sorsalinnut, monet kahlaajat, tiirat ja kalalokki.

Tämän raportin ovat rahoittaneet Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalvelut ja Turun kaupungin ympäristönsuojelu, ja se on tehty yhteistyössä Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön ja Åbo Akademin ympäristö- ja meribiologian tutkijoiden kanssa. Laskennoista ovat vastanneet Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalvelut, Turun kaupungin ympäristönsuojelu, Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön ja Åbo Akademin ympäristö- ja meribiologian tutkijat, sekä lukuisat vapaaehtoiset lintulaskijat. Pienpetojen poistosta ovat vastanneet metsästäjät.

Raportti on luettavissa pdf-muodossa Metsähallituksen sivuilta: https://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/show/2163 .

Sinitiaisen pesänrakennuskäyttäytymisellä odotettua matalampi perinnöllisyysaste

blue-tit-bird-cute-nature

Useimmat lintulajit rakentavat pesiä, jotka poikkeavat toisistaan merkittävästi. Turun yliopiston kymmenvuotisessa tutkimuksessa selvitettiin sinitiaisen pesänrakennusta ja sen perinnöllisyyttä. Tutkimusryhmän aihetta käsittelevä artikkeli on nyt julkaistu the Royal Societyn Biology Letters -lehdessä.

The Royal Societyn julkaisemassa Biology Letters -lehdessä ilmestyneen artikkelin kirjoittivat Pauliina Järvinen, Edward Kluen sekä Jon E. Brommer. Artikkeli pohjaa Turun yliopiston kymmenvuotiseen tutkimukseen, joka on ensimmäisiä yrityksiä selvittää lintujen pesänrakennuskäyttäytymisen perinnöllisyyttä. Tutkimus myös hyödyntää poikkeuksellisesti koko tutkimuspopulaation kattavaa geneettistä aineistoa.

Tutkimuksessa ilmeni, että sinitiaisten pesänrakennuskäyttäytyminen on perinnöllistä, mutta vähemmän kuin on aiemmin oletettu. Järvisen mukaan yksilöiden pesät ovat vuodesta toiseen hyvin samanlaisia ja sinitiaisten materiaalivalinnat pesänrakennuksessa toistuvia. Osa sinitiaisista vuoraa pesänsä pelkästään hirvenkarvoilla, kun taas toiset yksilöt lisäävät pesään muiden lajien höyheniä ja sulkia, jolloin lopputuloksena on muhkea ja näyttävä pesä.

– Jälkeläisten pesät muistuttavat emojensa pesiä. Silti perinnöllisyys on melko rajallista. Suurin osa pesien monimuotoisuudesta on selitettävissä ympäristön tai muiden olosuhteiden vaihtelulla pesänrakennuksen aikaan, Järvinen kertoo.

Matala perinnöllisyysaste on tutkijoiden mukaan yllättävä tulos, sillä pesänrakennuksen on tyypillisesti oletettu olevan perinnöllistä ja siten luonnonvalinnan muokattavissa. Näin ollen on epätodennäköistä, että sinitiaisten pesät kykenevät sopeutumaan nopeisiin ympäristönmuutoksiin, joita voi aiheuttaa esimerkiksi ilmastonmuutos.

Low heritability of nest construction in a wild bird -artikkelissa eritellyt tutkimustulokset tarjoavat tärkeää tietoa pesänrakennuksen perimmäisistä tekijöistä ja niitä on tutkijoiden mukaan mahdollista soveltaa muihin pesiä rakentaviin lajeihin kaloista nisäkkäisiin.

Sinitiaispopulaatioita tarkastelevan tutkimusryhmän jäsen Barbara Class tuo ensi viikolla Turun yliopistossa tarkastettavaksi sinitiaisten persoonallisuutta käsittelevän väitöstutkimuksensa.

SEY jakoi Vuoden Eläinsuojeluteko 2017 -palkinnon Korkeasaaren Villieläinsairaalalle

14373310496_343a03cf81_z

Kuva: Mari Lehmonen (2014) Helsinki Zoo archives

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto juhlii tänä vuonna Suomen 100-vuotista luontoa omistamalla Eläinten viikon 4.–10.10. kotimaamme luonnoneläimille.

Joka vuosi Eläinten viikolla SEY jakaa Vuoden Eläinsuojeluteko -palkinnon henkilölle tai organisaatiolle, joka on toiminnallaan tuonut esiin epäkohtia eläinten oloissa tai edistänyt merkittävällä tavalla eläinten hyvinvointia. Tämän vuoden palkinto jaettiin SEYn Eläinten viikon tilaisuudessa 4.10. Korkeasaaren Villieläinsairaalalle.

SEYn toiminnanjohtajan Kati Pullin mukaan Vuoden Eläinsuojeluteko -palkinnon myöntäminen Korkeasaaren Villieläinsairaalle oli helppo päätös.

– Suomesta puuttuu koko maan kattava luonnonvaraisten eläinten hoitoverkosto, mutta Korkeasaaren Villieläinsairaala on hoitanut työn omalla toiminta-alueellaan mallikkaasti. Villieläinsairaalan työ luonnoneläinten auttamiseksi on arvokasta ja ansaitsee tällaisen tunnustuksen, sanoo Pulli.

Villieläinsairaalan kuraattori Ville Vepsäläisen mukaan Villieläinsairaalan eläintenhoitajat näkevät työssään hyvin konkreettisesti, millaisiin ahdinkoihin eläimet joutuvat ihmisten toimien vuoksi.

– Eläimet jäävät jumiin siimoihin ja koukkuihin ja loukkaantuvat auto-onnettomuuksissa. Jo laki määrää, että hädässä olevaa eläintä pitää auttaa. Koen asian myös niin, että se, miten eläimistä pidetään huolta, määrittää myös jonkinlaisen sivistyksen tason yhteiskunnassamme.

Noin kolmasosa hoitoon tulevista eläimistä on siilejä ja oravia, puolet kaikista lintuja ja puolet nisäkkäitä. Esimerkiksi käärmeitä tai sammakoita tulee hoitoon harvoin, mutta nekin hoidetaan kuntoon mahdollisuuksien mukaan.

– Kaikki eläimet ovat omanlaisiaan ja kiinnostavia. Se, että eläin pääsee takaisin luontoon on aina hyvä palkinto. Emme voi taata, että eläin pärjää, mutta ainakin se on saanut toisen mahdollisuuden elämään.

Korkeasaaren Villieläinsairaalassa palkinto on otettu ilolla vastaan.

– Tämän tunnustuksen saaminen on hienoa, sillä olemme Suomen suurin luonnonvaraisia eläimiä hoitava paikka. Meillä työskentelee äärettömän ammattitaitoinen porukka. On palkitsevaa huomata, että asiantuntemukseemme luotetaan, sanoo Vepsäläinen.

 

Eläinten viikko 4.–10.10.

Eläinten viikon teemana on tänä vuonna luonnoneläimet. Kun luonnoneläimet ja ihmiset asuvat ja liikkuvat samassa ympäristössä, syntyy erilaisia kohtaamisia. Luonnonvaraisia eläimiä vahingoittuu jatkuvasti esimerkiksi liikenteen, roskaamisen ja ihmisen ymmärtämättömyyden seurauksena. Myös hyvää tarkoittavat teot voivat saada vahinkoa aikaan.

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto haluaa Eläinten viikolla muistuttaa eläinten hyvästä kohtelusta. Luonnoneläimistä, niiden elintavoista sekä ihmisen ja luonnoneläinten kohtaamisista on tehty maksuton tietopaketti lapsille ja nuorille. Opasta on tilattu jo yli 120 000 kappaletta kouluihin ja kerhoihin ympäri maan. www.luonnoneläimet.fi -sivustolle on koottu syventävää tietoa luonnoneläimistä, niiden elintavoista ja siitä, miten voimme ottaa luonnoneläimet huomioon omassa arjessamme.

Lisätietoa SEYn Eläinten viikon kampanjasta löydät sivulta www.eläintenviikko.fi. Eläinten viikkoa on vietetty Suomessa SEYn aloitteesta jo vuodesta 1959 lähtien. Eläinten viikon aloittaa kansainvälinen Eläinten päivä, jota juhlitaan vuosittain 4.10.

Hyönteisten kemiallinen sota monimuotoisia vihollisia vastaan

butterfly4

Aikuisilla Täpläsiilikkäillä on niskassaan puolustukseen erikoistuneet rauhaset, joista ne erittävät pahanhajuista ja -makuista ainetta. Kuva: Bibiana Rojas

Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen tutkijat yhdessä kemian laitoksen tutkijoiden kanssa ovat ensimmäistä kertaa osoittaneet hyönteisten pystyvän puolustautumaan saman aikaisesti useita erilaisia vihollisia vastaan.

Eläinmaailmassa puolustautuminen on elinehto. Jokaiselle lajille on kehittynyt jokin keino välttyä saalistukselta. Kemiallinen puolustautuminen on yleinen puolustautumisstrategia niin kasveilla, eläimillä kuin mikrobeilla. Se perustuu lajin kykyyn erittää tai varastoida yhdisteitä, jotka tekevät siitä saalistajalle tai loiselle vastenmielisen tai haitallisen ravinnonlähteen. Tehokkainta se on yhdistyessä varoittavaan signaaliin. Esimerkiksi monien perhosten kauniit värit ovat signaaleita niitä saalistaville pedoille. Pedot oppivat välttämään kyseistä saaliskohdetta ja voivat yleistää välttämiskäyttäytymisen myös muihin samannäköisiin perhosiin.

Puolustautuminen ei ole yhden kortin varassa

Kemiallista puolustautumista tutkittiin Täpläsiilikäs –perhoslajilla. Aikuisilla perhosilla on niskassaan puolustukseen erikoistuneet rauhaset, joista ne erittävät pahanhajuista ja -makuista ainetta. Lisäksi Täpläsiilikkäs tuottaa kemialliselta koostumukseltaan erilaista puolustusnestettä takaosastaan. Prof. Johanna Mappesin tutkimusryhmä halusi selvittää, puolustautuuko Täpläsiilikäs sen avulla erilaisia vihollisia vastaan. Asiaa tutkittiin testaamalla puolustusnesteiden tehoa kahta erilaista Täpläsiilikkään vihollista, sinitiaista ja kekomuurahaista, vastaan. Tutkijat havaitsivat, että petojen käyttäytymisvaste oli hyvin selkeä: sinitiaiset reagoivat hyvin voimakkaasti ”niskatippoihin”. Sen sijaan muurahaiset eivät voineet sietää ”perätippojen” kemiallista koostumusta, joihin taas sinitiaiset eivät reagoineet lainkaan.

Tuloksemme osoittavat, että hyönteisten kemiallinen puolustus voi olla yllättävän spesifi. Tutkimus on ensimmäinen, joka osoittaa, että hyönteisillä voi olla kehittynyt  täsmäpuolustus vasteena monimuotoista vihollisyhteisöä vastaan.” kertoo professori Johanna Mappes.

Tutkimus on julkaistu Proceedings or Royal Society of London B lehdessä.

Lisätietoja:

WWF:n Norppalive laajenee ympärivuotiseksi luontokanavaksi

hqdefault

Ympäristöjärjestö WWF aloittaa nettisivuillaan uusia livelähetyksiä luonnosta. WWF:n Norppalive saa ensi keväästä alkaen rinnalleen livekameroita, jotka välittävät kuvaa upeista mutta harvinaisista eläinlajeista, joiden suojelemiseksi WWF on tehnyt töitä. Hankkeen mahdollistavat lukuisat yhteistyökumppanit.

”Tavoitteenamme on tuoda luonto toimistoihin ja olohuoneisiin. Haluamme ihmisten innostuvan, oppivan, liikuttuvan ja viihtyvän livelähetysten parissa”, WWF:n tiedottaja Joonas Fritze sanoo.

Tällä hetkellä yhteistyö on varmistunut WWF:n Norppaliven mahdollistaneiden luontokuvaaja Juha Taskisen ja Itä-Suomen yliopiston tutkijoiden kanssa. Lisäksi WWF on aloittamassa yhteistyön muun muassa luontokuvaaja Benjam Pöntisen kanssa. Teknisinä kumppaneina jatkavat Live Eye, Pukki Visuals ja Frantic.

Tavoitteena on, että livenä olisi vähintään yksi kamera ympäri vuoden. Kuvaaminen toteutetaan aina viranomaisten ja maanomistajien luvalla niin, etteivät eläimet häiriinny.

”Livekuvan välittäminen sopii erinomaisesti ympäristöjärjestölle. Haluamme tarjota ihmisille mahdollisuuden harvinaisten lajien omakohtaiseen havainnointiin ja innostaa ihmisiä osallistumaan luonnon suojeluun. Tästä meillä on jo erinomaisia kokemuksia WWF:n Norppaliven myötä”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

”Olemme kartoittaneet uuden norppakameran lisäksi muun muassa liito-oravakameran avaamista. Ja huolestuneille tiedoksi, ettei Pullervoakaan olla unohtamassa. Vanha tuttu Norppalive tulee olemaan jatkossa osa isompaa kokonaisuutta”, Tolvanen sanoo.

Tiikerit kuolivat Kazakstanista sukupuuttoon 70 vuotta sitten – nyt ne aiotaan palauttaa

Panthera_tigris_virgata

Kaspiantiikeri

Villejä tiikereitä yritetään palauttaa luontoon Kazakstanissa yli puoli vuosisataa sen jälkeen, kun ne kuolivat maasta sukupuuttoon. Kazakstan olisi onnistuessaan ensimmäinen maa maailmassa, joka palauttaisi jo kerran koko maasta sukupuuttoon kuolleet villit tiikerit takaisin. Ainutlaatuinen ympäristöjärjestö WWF:n ja Kazakstanin valtion yhteisen tiikerien palauttamisohjelman onnistuminen edellyttää myös laajojen jokivarsimetsien ennallistamista. 

Tiikerien historialliselle elinalueelle Balkašjärven ympäristöön on tavoitteena palauttaa siellä kerran eläneen kaspiantiikerin läheinen sukulainen, amurintiikeri. Viimeinen kaspiantiikeri kuoli Kazakstanista noin 70 vuotta sitten. Koko maailmasta kaspiantiikerit kuolivat sukupuuttoon yli 50 vuotta sitten. Tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä.

Kazakstan valmistautuu tiikerien palauttamiseen perustamalla uuden luonnonsuojelualueen Balkašjärven lounaisosaan. Uudella suojelualueella suojellaan myös alueen nykyistä lajistoa. Alueelle palautetaan tiikereiden lisäksi myös niiden saaliseläimiä, kuten isokauriita (Cervus elaphus bactrianus) ja aaseihin kuuluvia kulaaneja (Equus hemionus), jotka ovat myös hävinneet Kazakstanista salametsästyksen ja elinympäristön katoamisen takia. Tiikerien palauttamista alueelle yritetään seuraavan vuosikymmenen kuluessa sen jälkeen, kun alue on ennallistettu niille elinkelpoiseksi.

“Tiikerien palauttamisohjelma ei pelkästään auta tiikerinsuojelussa, vaan se suojelee yhden Aasian suurimman järven, Balkašjärven, aluetta. Toivottavasti ohjelman avulla voimme myös välttää Balkašjärvellä Araljärven surullisen kohtalon. Araljärvi on kutistunut etenkin sen kestämättömän vesivarantojen hyödyntämisen takia vain kymmenesosaan sen alkuperäisestä koosta”, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen.

Tähän asti tiikereiden palauttamisohjelmat ovat toteutuneet vain kansallisten rajojen puitteissa alueilla, jotka on tunnistettu tiikereiden nykyisiksi elinympäristöiksi.

Palautusohjelma on osa kansainvälistä tavoitetta tuplata villien tiikerien määrä vuoteen 2022 mennessä vuoden 2010 tasosta. Salametsästys ja elinalueiden häviäminen ovat tiikereiden suurimmat uhat. Tiikerien määrä on vähentynyt 97 prosenttia viimeisen sadan vuoden aikana. Aivan viime vuosina tiikeripopulaatioiden määrä on kuitenkin saatu kasvuun monissa tiikerivaltioissa ja villien tiikereiden lukumääräksi arvioidaan tällä hetkellä n. 3900.

Ranuan jääkarhunpentu sai viimein nimen

rz_jaakarhunpentu_nimiuutinen_1280x663px_04092017

Kuvaoikeudet: Ranuan Eläinpuisto

Ranuan eläinpuistossa viime marraskuussa syntyneelle jääkarhunpennulle on viimeinkin valittu nimi. Pennun nimeksi annettiin Sisu. Nimi kuvaa hoitajien mielestä hyvin pennun reipasta ja periksiantamatonta luonnetta, ja se viittaa myös mukavasti Suomen ja Ranuan 100-vuotisjuhlavuoteen.

Eläintenhoitajat valitsivat nimen nimikilpailuun tulleiden 18 000 ehdotuksen joukosta. Lumi (335 ehdotusta) oli monen mielestä sopiva nimi jääkarhulle. Suosittuja vaihtoehtoja olivat myös Sulo (300 ehdotusta) ja Pyry (180 ehdotusta). Sisu-nimeä ehdotettiin 94 kertaa, joten pääpalkinto jouduttiin arpomaan. Arpaonni suosi Annukka Moilasta Sodankylästä. Hän pääsee perheineen viettämään viikonlopun lomakylä Gulo Gulossa ja tutustumaan jääkarhuperheen arkeen eläintenhoitajien kanssa. Muita voittajanimen ehdottajia muistetaan eläinpuiston pääsylipuilla. Ilman lahjaa ei jäänyt myöskään juuri nimetty Sisu. Pohjolan Osuuspankki lahjoitti pennulle jääkarhunkestäviä palloja, jotka Sisulle pääsi luovuttamaan lahjoittajan järjestämän arvonnan voittanut sodankyläläinen Eila Kaunisvaara perheineen.

Ranuan Sisu-jääkarhu viettänee vielä pari vuotta emonsa Venuksen hoivissa. Noin 2,5–vuotiaana se voi muuttaa uuteen, tarkasti valittuun kotiin johonkin toiseen eurooppalaiseen eläintarhaan.