Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Pikkuapolloa siirretty Sipoonkorpeen ja Salon Rekijoelle

Parnassius_mnemosyne__clouded_Apollo

Uhanalaisen pikkuapolloperhosen siirtoistutuksia on jatkettu siirtämällä perhosia kesäkuun alkupuolella kahdelle Natura-alueelle Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Uudenmaan siirto tehtiin Sipooseen Sipoonkorven kansallispuiston laidunniitylle, jonka ennallistaminen aloitettiin 20 vuotta sitten. Varsinais-Suomessa perhosia vapautettiin Salon Rekijoelle karjan laiduntamalle niitylle, jossa aiempi istutus oli hiipunut kahden peräkkäisen kylmän alkukesän takia.

Pikkuapollo on hävinnyt monilta alueilta perinteisten laidunniittyjen vähenemisen seurauksena. EU-rahoitteisessa Luonnonhoito-LIFE -hankkeessa perhonen palautettiin vuonna 2012 siirtoistutuksin kolmelle entiselle elinalueelle Varsinais-Suomessa. Ensimmäisen vuoden lupaavan alun jälkeen siirretyt kannat kuitenkin pienenivät kahden vuoden poikkeuksellisen epäedullisten säiden takia. Vuosina 2013-2015 Etelä-Suomen pikkuapollokanta pieneni paikoin noin kymmenesosaan aiemmasta. Tänä kesänä lajin kannat ovat kuitenkin lähteneet uuteen nousuun. Kasvua on havaittu perhosen runsaimmalla esiintymispaikalla Someron Häntälässä sekä Porvoossa, jonne pikkuapollo palautettiin siirtoistutuksen avulla jo 16 vuotta sitten.

Uudet siirrot tehtiin kesäkuun alkupuolella viemällä Someron Häntälästä 20 hedelmöitettyä naarasperhosta kummallekin istutuspaikalle. Lämmin kevät ja alkukesä ovat suosineet pikkuapolloa.

”Sipoonkorpeen ja Rekijoen alajuoksulle vapautetut pikkuapollot ovat pysytelleet uusilla elinalueillaan hyvin siirtoja seuranneiden viikkojen aikana. Onkin todennäköistä, että ne ovat munineet istutusniityille suuren määrän munia. Perhosen lisääntymisen onnistumiseen vaikuttaa kuitenkin myös tulevan vuoden sääolot ja vasta ensi vuoden kesäkuussa selviää, kuinka hyvin uudet istutukset ovat onnistuneet”, erikoistutkija Mikko Kuussaari SYKEstä kertoo.

”Uhanalaisten lajien siirtoistutusten tavoitteena on auttaa lajeja leviämään sopiville paikoille, jotka sijaitsevat liian kaukana niiden nykyisistä esiintymistä. Onnistuessaan siirtoistutuksilla voidaan parantaa lajien suotuisan suojelun tasoa. Pikkuapollon vuosien 2012 ja 2016 siirtoistutukset on tehty Metsähallituksen koordinoiman Luonnonhoito-LIFE-hankkeen osana”, toteaa projektipäällikkö Kati Salovaara Metsähallituksesta.

Rauhoitettua pikkuapolloa tavataan lähinnä Ahvenanmaalla ja lounaisen Suomen saaristo- ja rannikkoalueilla. Vain kaksi esiintymää on säilynyt sisämaassa: toinen Rekijoen yläjuoksulla Somerolla ja toinen Halikonjoen varrella Salossa. Ennen Sipoon istutusta pikkuapollolla oli Uudellamaalla vain Porvooseen palautettu kanta. Viimeiset 2000-luvun siirtoja edeltäneet havainnot pikkuapollosta Uudeltamaalta ovat 1940-luvulta. 1900-luvun alkupuolella pikkuapolloa esiintyi mm. Espoossa, Sipoossa ja Porvoossa.

:KATSO VIDEO: Korkeasaaren kuutti sai venekyydin hyljeluodolle

27367099584_f61acf2f84_z

Kuvaaja: Mari Lehmonen

Korkeasaaren villieläinsairaalassa hoidossa ollut harmaahylkeen kuutti pääsi tänään takaisin mereen. Se varttui yli 20-kiloiseksi ja kalastustaitoiseksi, mutta alkoi tulla valikoivaksi silakoidensa suhteen, joten se oli aika viedä avarammille vesille pyytämään itse kalansa. Kuutti oli ikäisiään pienikokoisempi, mutta hoitajat uskovat, että sillä on paksun rasvakerroksensa ansiosta hyvät edellytykset pärjätä.

Huhtikuun alussa Kirkkonummen Porkkalasta löytyi rannalle uupunut kuutti, joka sai Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kyydin Korkeasaareen. Potilas painoi vain kahdeksan kiloa, noin kolmanneksen normaalipainostaan, eikä vastustanut auttajiaan terveen kuutin tavoin vaan nukkui kuljetuksen ajan sylissä. Nesteytyksen jälkeen sille määrättiin lepoa lämpölampun alla ja ravinnoksi kalamössöä letkulla suoraan vatsaan.

Luonnossa selvitäkseen hylkeen pitää osata kalastaa. Aluksi kuutti ei suostunut syömään kokonaista kalaa ja paleli vedessä. Toukokuun puolivälissä painon tuplaannuttua letkuruokinta lopetettiin ja kuutin altaaseen tuotiin eläviä kaloja. Pyydystysleikin kautta kuutti oppi syömään. Erityisesti isot kalat herättivät sen ruokahalun. Katiskat pistettiin veteen, jotta kuutti saisi kalastaa.

Löytöpaikan sijaan kuutti vietiin Merivartioston aluksella kauas avomeren luodolle hylkeidensuojelualueelle. Kymmeniä harmaahylkeitä makoili aurinkoisella luodolla, johon Korkeasaaressa hoidossa olleet harmaahylkeet on viety jo vuosien ajan. Kuljetuslaatikon luukun auettua kuutti kummasteli hetken ääretöntä merimaisemaa, pulahti veteen ja lähti uimaan pintavedessä kohti uutta kotiluotoa.

Trooppisista metsistä löytyi uusia pistiäislajeja, joille on kehittynyt niskasuojus

uusi_pistiaislaji

Kuvaaja: Ilari E. Sääksjärvi / Turun yliopisto

Turun yliopiston eläinmuseon tutkimusryhmä oli mukana kansainvälisessä hankkeessa, jonka aikana Väli- ja Etelä-Amerikasta kuvattiin 11 tieteelle uutta loispistiäislajia. Jokaiselle uudelle lajille on kehittynyt pään takaosaan erikoinen niskasuojus, joka mahdollisesti suojaa pistiäisiä petojen hyökkäyksiä vastaan.

Turun yliopiston eläinmuseon tutkijat ovat selvittäneet trooppisten loishyönteisten monimuotoisuutta jo lähes 20 vuoden ajan. Tutkimusten aikana on löytynyt suuri määrä tieteelle tuntemattomia lajeja. Monet uudet lajit ovat ulkomuodoltaan mielikuvitusta kiehtovia.

– Uudessa tutkimuksessa kuvatut loispistiäislajit ovat väritykseltään kauniita. Räikeä väritys pelottaa pistiäisiä saalistavia petoja. Jos varoitusvärit kuitenkin pettäisivät, niin lajeilla on takataskussaan vielä toinen suojautumiskeino. Uusille lajeille on kehittynyt niskasuojus, joka muodostuu pään takaosassa olevasta kitiiniharjusta. Se suojaa pään ja keskiruumiin välistä heikkoa kiinnittymiskohtaa ja toimii eräänlaisena kypärän jatkeena, kertoo eläinmuseon esimies Ilari E. Sääksjärvi.

Nyt löydetyt uudet loispistiäislajit kuuluvat Clistopyga-sukuun, jonka lajit loisivat hämähäkeillä. Ne lamauttavat hämähäkin myrkkypistoksella ja munivat sen jälkeen hämähäkin tai niiden vartioimien munakoteloiden päälle. Loismunasta kuoriutuva toukka käyttää ravintonaan lamautetun hämähäkin tai seittikotelossa kehittyvät munat ja poikaset.

Väli- ja Etelä-Amerikan trooppisista metsistä löytyy vielä paljon tieteelle tuntemattomia lajeja. Samanaikaisesti lajeja häviää kiihtyvällä nopeudella ihmistoiminnan vaikutuksesta.

– Nyt kuvatut uudet lajit ovat hyviä esimerkkejä niistä erikoisuuksista, joita kätkeytyy trooppisten sademetsien varjoihin. Jokaisella lajilla on takanaan miljoonien vuosien pituinen ja monimutkainen kehityshistoria. Siitä huolimatta ne voivat hävitä silmänräpäyksessä esimerkiksi nopeasti etenevien trooppisten metsänhakkuiden tai kaivostoiminnan takia. Liian moni upea laji ehtii tuhoutua jo ennen löytymistään, Sääksjärvi huokaa.

Turun yliopisto jatkaa trooppisten loishyönteisten monimuotoisuuden selvittämistä Länsi-Amazonian ja Andien alueella. Jokaisella tutkimusretkellä havaitaan lajeja, joiden elintavoista ei tiedetä vielä mitään.

KORKEASAARESSA ILOITAAN TERVEISTÄ TIIKERINPENNUISTA

27793191515_6fce875fe8_z

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaren amurintiikerinpennut ovat varttuneet viiden viikon ikään. Eläinlääkäri on tarkastanut pennut ja eläintenhoitajat ovat punninneet ne. Pienet tiikerit ovat nyt 4,5–5,5 kilon painoisia ja kasvavat noin puolen kilon viikkovauhtia. Kaikki kolme pentua ovat ilmeisesti naaraita. Emo suhtautui jälkeläisten terveystarkastuksen rauhallisesti ulkotarhassa ruokaillen.

 

Kolmevuotias tiikeriemo on hoitanut ensimmäisiä pentujaan mallikkaasti. Pennut pysyvät vielä päivisin pesäluolassa emonsa seurassa yleisöltä piilossa, mutta hiljaisina aamu- ja ilta-aikoina emon on nähty kantavan niitä ulkona. Omin tassuin pennut eivät vielä lähde ulkoilemaan. Heinäkuussa ne saattavat olla siihen jo riittävän isoja.

Pennut edustavat uutta amurintiikereiden sukulinjaa eläintarhoissa, sillä niiden isoäiti on syntynyt luonnossa Venäjällä vuonna 2007. Se pelastettiin pentuna salametsästäjiltä paikalliseen tiikerikeskukseen ja elää nykyään ruotsalaisessa Nordens Arkin eläintarhassa. Korkeasaaren pennuilla on sen ensimmäisinä lapsenlapsina tärkeä rooli elinvoimaisen amurintiikerin tarhakannan säilyttämisessä. Tarhakantaa voidaan tulevaisuudessa käyttää luontoonpalautuksiin.

 

Amurintiikeri on erittäin uhanalainen tiikerin alalaji, jota elää Venäjän Kaukoidässä noin 500 yksilöä. Korkeasaari on tukenut amurintiikerin suojelua sen omilla elinalueilla vuodesta 1998 ja on suurin yksittäinen Amur Tiger and Leopard Alliancen kenttäprojektien rahoittaja. Pelkästään 2010-luvulla suojelua on edistetty suomalaisten lahjoittamilla yli 200 000 eurolla.

Yli puolet linnunpöntöistä asuttuja

pikkuvarpunen-ari-ahlfors

Pikkuvarpunen  Kuvaaja: Ari Ahlfors

BirdLife Suomen Pönttöbongaus-tapahtuman alustavien tulosten mukaan yli puolet linnunpöntöistä on tänäkin kesänä asuttuna. Määrä on suunnilleen sama kuin viime vuonna, mutta yleisistä pönttöpesijöistä kirjosieppoja on hieman viime vuotta vähemmän ja pikkuvarpusten määrä on huvennut selvästi.

Pesintä havaittiin nyt 53 prosentissa linnunpöntöistä. Viime vuonna vastaava luku oli 54 ja edellisenä 59 prosenttia. Koska kaksi edellistä kesää ovat olleet pesinnöille hyvin hankalia, pieni väheneminen on odotettua, mutta suurta romahdusta pönttölintujen kannoissa ei näytä tapahtuneen. Tämän vuoden pesinnät vaikuttaisivat lämpimän kevään ansiosta olevan hieman keskimääräistä varhaisempia.

Alustavat tulokset perustuvat noin 2 200 paikan ja 18 000 pöntön havaintoihin. Yleisimmät pöntöissä pesivät linnut olivat kirjosieppo, talitiainen ja sinitiainen. Ne kattoivat jälleen lähes 80 % ilmoitetuista pesinnöistä. Kirjosiepon runsaus väheni jonkin verran viime vuodesta, mutta tiaisten määrät näyttävät pysyneen ennallaan. Vähissä tänä vuonna on sen sijaan käenpiika, jonka runsaus näyttäisi tähänastisten tulosten perusteella puolittuneen. Myös tällä vuosituhannella suuresti runsastuneen pikkuvarpusen havaintomäärä putosi nyt noin neljänneksen viime vuodesta.

Viikonloppuna järjestetyn Pönttöbongauksen tavoitteena on kerätä tietoa pönttölintujen pesinnästä ja kannanmuutoksista sekä lisätä kiinnostusta lähiympäristön lintujen seurantaan. Tapahtuma järjestettiin nyt neljännen kerran.

Pönttöbongaushavaintoja voi ilmoittaa vielä sunnuntaihin 19.6. saakka tapahtuman verkkosivuilla www.ponttobongaus.fi tai postikortilla. Osallistujien kesken arvotaan lintuaiheisia palkintoja.

Tapahtuman tulossivuilla voi tarkastella lajikohtaisesti, missä pönttöpesintöjä on havaittu ja missä vaiheessa eri lajien pesinnät nyt ovat eri puolilla Suomea.

LISÄTIETOJA:

Norsut voivat kadota UNESCO:n maailmanperintökohteesta Tansaniassa kuudessa vuodessa

Kuva: Frederick J. Weyerhaeuser/ WWF

Kuva: Frederick J. Weyerhaeuser/ WWF

Yksi Afrikan vanhimmista riistansuojelualueista saattaa menettää norsupopulaationsa vuoteen 2022 mennessä, jos järjestäytyneeseen salametsästykseen ei pian puututa, ilmenee WWF:n tänään julkaisemasta selvityksestä.

Selous’n riistansuojelualue oli aikanaan yksi maanosan merkittävimmistä afrikannorsukeskittymistä. Tansanian suurimman suojelualueen savanneilla, kosteikoilla ja metsissä vaelsi vielä vuonna 1976 lähes 110 000 norsua, joista nykyään on jäljellä noin 15 000 yksilöä. Rehottava norsunluukauppa on romahduttanut kannan 90 prosenttia pienemmäksi kuin mikä se oli 40 vuotta sitten.

Norsujen salametsästys on alueella niin vakavalla tasolla, että vuonna 2014 UNESCO asetti Selous’n vaarantuneiden maailmanperintökohteiden listalleen. Kriisin ollessa pahimmillaan luonnonpuistossa ammuttiin päivittäin kuusi norsua.

“Selous on eteläisen Tansanian ainoa UNESCO:n maailmanperintökohde ja yksi suurimmista jäljellä olevista riistansuojelualuista Afrikassa. Sen arvo Tansanialle – ja koko maailmalle – perustuu sen suuriin villieläinpopulaatioihin ja koskemattomiin ekosysteemeihin”, sanoo Jari Luukkonen, WWF Suomen suojelujohtaja.

WWF:n tuoreesta raportista selviää, että norsujen katoamisesta kärsisivät myös Tansanian talous sekä 1,2 miljoonaa ihmistä, jotka saavat elantonsa matkailusta. Selous’hun matkustavat turistit tuovat maahan vuosittain noin 5,4 miljoonaa euroa (6 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria). Yhteensä matkailun ja turismin osuus Tansanian bruttokansantuotteesta on lähes 4,5 miljardia euroa (5 miljardia dollaria) – sisältäen myös Kilimanjaro-vuoren ja Serengetin kansallispuiston kaltaiset tunnetut kohteet.

UNESCO on ilmaissut huolensa myös suojelualueelle mahdollisesti haitallisesta teollisuustoiminnasta, kuten kaivostoiminnasta, öljyn ja kaasun etsinnästä sekä padonrakennuksesta. Seuraavan kerran Selous’n asemaa käsitellään globaalisti maailmanperintökomitean vuosittaisessa tapaamisessa heinäkuussa.

”Norsujen katoaminen Selous’sta olisi traagista. Jotta Selous voitaisiin poistaa UNESCON vaaralistalta, on villieläinrikosten vastaiseen taisteluun panostettava enemmän sekä Tansaniassa että norsunluun kuluttajamaissa, kuten Kiinassa ja Vietnamissa”, kommentoi Luukkonen.

WWF vaatii myös mahdollisten teollisuustoimien vaikutusten selvittämistä, sijoittamista kestävään turismi-infrastruktuuriin ja hyötyjen jakamista kestävästi lähialueiden yhteisöissä.

 

Lisätietoja:

Selvitys (englanniksi): http://wwf.fi/mediabank/8543.pdf

Kaupunkilintujen pesinnät jo pitkällä

bd643208-596e-41a7-a4a4-9decb585ec36-main_image

Kalalokin poikasia. Kuva: Marianne Saviaho.

Kaupungissa pesivien lokkien, meriharakoiden ja varisten pesinnät ovat aikaisessa ja osa poikasista jo hajaantumassa maastoon. Pihoilla ja katoilla pesivät sinisorsat ja isokoskelot ovat myös jo kuljettaneet poikueitaan vesistöihin. Valkoposkihanhet vielä hautovat. Etenkin variksen ja kalalokin poikueet voivat aiheuttaa ongelmatilanteita pihoilla ja viheralueilla.

”Kalalokkien äänekäs poikaspuolustus sisältää pelottavan tuntuisia valehyökkäyksiä, kun taas kaupunkivarikset vievät usein hyökkäyksen päätökseen ja voivat iskeä ihmisen päälaelle nokallaan haavan. Jos näin pääsee käymään, haava kannattaa hoidattaa terveyskeskuksessa ja varmistua jäykkäkouristusrokotteen voimassaolosta”, kertoo ympäristötarkastaja Raimo Pakarinen Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta.

”Variksenpoikaset ovat lentokyvyttöminä maassa yleensä vain joitakin päiviä. Niiden päästyä siivilleen emojen aggressiivisuus laimenee”, Pakarinen jatkaa.

Paras tapa välttyä pelottavan tuntuisilta lintuhyökkäyksiltä on jättää lintupoikueille tilaa. Sateenvarjon tai jo kädenkin nostaminen pään yläpuolelle estää lintua tulemasta aivan kiinni. Voimakkaasti raakkuvalle ja puun oksia nokallaan naputtelevalle varikselle ei kannata kääntää selkää, vaan pyrkiä säilyttämään katsekontakti vetäytymisen aikana.

Kaikki linnut ovat rauhoitettuja pesimäaikana

Ympäristökeskus muistuttaa, että kaikki linnut pesineen ja poikasineen ovat pesimäaikana rauhoitettuja. Pesien poistamiseen tai siirtämiseen tarvitaan lupa riistakeskukselta (rauhoittamattomat lajit) tai Elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskukselta (ELY) (rauhoitetut eli valtaosa lajeista). Kaupungin ympäristökeskus ei ole tässä asiassa lupaviranomainen, mutta antaa tarvittaessa neuvontaa.

Helsingin pelastuslaitoksen eläinpelastusyksikkö auttaa apua tarvitsevia eläimiä. Luonnonvaraisten eläinten siirtely niiden ihmiselle aiheuttaman häiriön vuoksi ei kuulu viranomaisten tehtäviin. Lintujen aiheuttama häiriö on yleensä lyhytaikainen, eikä sen kanssa toimeen tuleminen vaadi niihin koskemista. Varttuvat poikueet pyrkivät itse hakeutumaan rauhallisiin paikkoihin.

 

:VIDEO: AMURINTIIKEREILLÄ YLLÄTYSKOLMOSET KORKEASAARESSA

26629732374_080ccf2398_z

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaressa seurataan jännityksellä amurintiikerin pesäkameran kuvaa. Pesäluolan hämärässä ryömii kolme pentua, joita 3-vuotias, vasta sukukypsyyden saavuttanut tiikeriemo imettää ja hoivaa. Ensisynnyttäjien pentueilla on pienemmät selviytymismahdollisuudet, mutta tiikerinpennut ovat jo ohittaneet kriittisimmän ikävaiheen ja ovat nyt kahden viikon ikäisiä. Edellisen kerran Korkeasaaressa oli tiikeripentue 18 vuotta sitten.

Tiikerinaaraan pyöristynyt vatsa oli pistetty merkille eläintenhoidossa ja arvio mahdollisten pentujen syntymisajasta piti kutinsa viikon tarkkuudella. Muutamaa tuntia ennen synnytystä emo peuhasi pesän pahnat uusiksi, eikä sillä ollut ruokahalua. Levoton emo rauhoittui saatuaan kaikki pennut maailmaan. Tiikerinpesän lähistö on rauhoitettu, sillä pennut pysyvät pesässä vielä useita viikkoja.

Korkeasaareen on toivottu lisääntyvää tiikeriparia on jo pitkään. Sellainen saatiin, kun amurintiikereiden kansainvälisen suojeluohjelman koordinaattori valitsi Suomeen Leipzigin eläintarhassa syntyneen uroksen ja ruotsalaisessa Nordens Arkissa syntyneen naaraan, jotka muuttivat uuteen kotiinsa 1,5-vuotiaina. Nuori tiikeripari on viettänyt aikaa yhdessä viime syksystä saakka.

Amurintiikeri on erittäin uhanalainen tiikerin alalaji, jota elää Venäjän Kaukoidässä noin 500 yksilöä. Suurimpia uhkia ovat salametsästys ja elinalueiden rajallisuus. Korkeasaari on tukenut amurintiikerin suojelua sen omilla elinalueilla vuodesta 1998 ja on suurin yksittäinen Amur Tiger and Leopard Alliancen kenttäprojektien rahoittaja.

 

VILLIELÄINSAIRAALAN KUUTTI OPPI SYÖMÄÄN KALAA

27011550522_5c39ef423e_z

Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

Korkeasaaren villieläinsairaalaan huhtikuun alussa Kirkkonummen Porkkalan edustalta tuotu nälkiintynyt harmaahylkeen kuutti on harjoitellut jo muutaman viikon elävien kalojen pyydystystä. Hauska pikkukalojen pyydystysleikki altaassa on tuottanut toivotun tuloksen: kuutti on alkanut itse syödä kalaa. Kuolleet kalat eivät kuuttia kiinnosta, mutta isot elävät kalat herättävät sen ruokahalun.

Tähän saakka kuuttia on ravittu kalamössöllä, joka on annettu letkun avulla suoraan sen mahaan. Alun perin vain kahdeksankiloinen kurttunahkainen rääpäle on saanut näin painoa puolet lisää. Nyt kuutin rasvakerros on niin paksu, ettei se enää palele vedessä. Tällä viikolla letkuruokinta lopetettiin ja kuutti jätettiin omilleen altaassa olevien kalojen kanssa, jolloin sen on pitänyt opetella syömään itse. Sillä ei ollut lajitovereita näyttämässä mallia.

Villieläinsairaalan rannassa käydään katiskoilla joka päivä, jotta kuutille saataisiin mahdollisimman paljon elävää kalaa. Sairaala saa lahjoituksena järvestä pyydettyä elävää kalaa, mutta kookkaammat merikalat näyttävät maistuvan kuutille paremmin. Kun kuutti on syönyt itsensä riittävän pulskaksi, se voidaan viedä takaisin mereen. Aiempina vuosina villieläinsairaalassa hoidetut kuutit ovat päässeet luontoon noin 30-kiloisina.

Korkeasaaren villieläinsairaalassa hoidetaan luonnonvaraisia orpoja ja loukkaantuneita eläimiä. Emon vieroittamia kuutteja tuodaan villieläinsairaalaan lähes joka kevät, kun niitä löydetään rannoilta nälkiintyneinä tai merestä kauas harhautuneina. Villieläinsairaala toimii osittain lahjoitusvaroin.

Villieläinsairaalan tukeminen:
Lahjoitustekstarilla 5E VILLI numeroon 16588 – viestin hinta 5 euroa.
Lahjoita elävää kalaa! Lisätiedot kuuttiartikkelin lopussa:

 

Norppaliveä katsottu yli miljoona kertaa

kaksinorppaa-iso

WWF:n kaksi viikkoa sitten käynnistämää livelähetystä on katsottu jo 1 050 000 kertaa. Lähetyksen parissa myös viihdytään pitkään: kävijät viipyvät sivulla keskimäärin 28 minuuttia. Yhteensä livelähetystä Saimaalla sijaitsevalta kiveltä on katsottu noin 490 000 tuntia.

”Siiri, Pullervo ja muut saimaannorpat ovat selvästi tulleet suomalaisille läheisiksi ja tutuiksi. Uskomme tämän näkyvän myös ihmisten halussa suojella tätä upeaa ja erittäin uhanalaista lajia”, WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder sanoo.

”Norpan auttaminenhan on kelle hyvänsä Saimaan rannalla asuvalle tai mökkeilevälle varsin yksinkertaista. Iso luonnonsuojeluteko on jo se, että jättää kalastamatta verkoilla”, Rohweder jatkaa.

WWF on toteuttanut Norppaliven yhteistyössä luontokuvaaja Juha Taskisen, Itä-Suomen yliopiston norppatutkijoiden, asennusliike Antenni Neuvosen ja streamauspalvelut tarjoavan Pukki Visualsin kanssa. WWF kiittää myös Metsähallituksen luontopalveluita ja Etelä-Savon Ely-keskusta toimivasta yhteistyöstä. Norppalive jatkuu vielä parin viikon ajan.