Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

KORKEASAAREN AMURINTIIKERINPENNUT VALITSIVAT NIMET ISLA, IRIS JA INA

30328545642_62ab367a75_z

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2016)

Korkeasaaren kolmen amurintiikerinpennun nimet selvisivät tänään kissanristiäisissä, joissa pennut saivat itse osallistua nimensä valintaan. Eläintenhoitajat virittivät tiikeritarhan puuhun kolme eriväristä yleisöltä lahjoituksina saatua pehmolelua, joista jokainen merkitsi yhtä nimikolmikkoa. Pennut kiinnostuivat ensimmäiseksi pinkistä hevoslelusta ja repivät sen hajalle. Näin nimiksi valikoituivat Isla, Iris ja Ina.

Yleisöltä saatiin pentujen nimiksi lähes 6000 ehdotusta, joista eläintenhoitajat tekivät esivalinnan. Kissanristiäisissä oli kutsuvieraina nimiä ehdottaneita henkilöitä ja tiikerikummeja, jotka tukevat Amurin kissapetojen suojelua. Lopullisesta nimikolmikosta Isla oli suosituin nimi, sitä ehdotettiin 152 kertaa. Iris oli 115:n mielestä sopiva nimi ja Ina sai kannatusta 38 hengeltä. Eläintenhoitajien mielestä nimet ovat helpot, kansainväliset ja kauniit.

Korkeasaaren amurintiikerinaaras synnytti toukokuussa pesäluolaansa kolme pentua. Nuoresta iästään huolimatta emo on hoitanut ensimmäisiä pentujaan mallikkaasti. Nyt yli 20-kiloisiksi kasvaneet pennut leikkivät jo reippaasti keskenään ja näyttävät hampaitaan ohikulkijoille. Pentujen vanhemmat ovat kotoisin Leipzigin ja Nordens Arkin eläintarhoista. Korkeasaaressa on ollut viimeksi tiikerinpentuja 18 vuotta sitten.

Amurintiikeri on erittäin uhanalainen tiikerin alalaji, jota elää Venäjän Kaukoidässä noin 500 yksilöä. Suojelua voi tukea ryhtymällä tiikerikummiksi 50 euron lahjoituksella Korkeasaaren verkkokaupassa. Varat käytetään lyhentämättöminä luonnonvaraisten Amurin kissapetojen suojelutyöhön. Korkeasaari on osallistunut amurintiikerin ja amurinleopardin suojeluun Amur Tiger and Leopard Alliancen kautta vuodesta 1998.

 

 

Norppabongarit opastavat oppilaita saimaannorpan elämän saloihin

aapro_koskinen_muukkonen

Kuva norppabongarikolmikosta Saimaan vesillä (kuva: Hito hyvä).

Norppatuotteistaan tunnettu Hito hyvä bongasi tarunhohtoisia norppia Saimaalla kesällä 2015 ja teki seikkailuistaan elokuvan. Nyt Suomen luonnonsuojeluliitto ja Hito hyvä valjastavat elokuvan ympäristökasvatusmateriaaliksi.

“Saimaannorppa on mystinen eläin, lähestulkoon Loch Nessin hirviöön verrattava taruolento. Voiko Saimaassa oikeasti elää lähes ihmisen kokoinen hylje – vieläpä useita? Valokuvia norpasta on kuitenkin vain muutamalla ammattikuvaajalla.”

“Huhujen mukaan norpille kolataan talvella lumesta pesiä järven jäälle. Väitetään myös, että norpat aistivat kalojen liikkeitä viiksillään. Mistä oikein on kyse?”

Näistä lähtökohdista lappeenrantalainen Hito hyvä lähti bongaamaan tarunhohtoisia norppia Saimaalle kesällä 2015. Syntyi noin 20 minuutin mittainen dokumenttielokuva, jonka takana ovat ohjaaja Lauri Aapro sekä hito hyvät näyttelijät Samu Koskinen ja Arttu Muukkonen.

“Purjehdus- ja kuvausreissu Saimaalle oli elämys meille kaikille. Oli helpompi ymmärtää ja bongata norppaa sen luontaisessa elinympäristössä. Se, löysimmekö Saimaan alkuperäisasukkaita, selviää dokumentista”, kertovat Muukkonen ja Koskinen.

Elokuva sai ensi-iltansa ulkoilmaleffanäytöksessä syksyllä 2015. Innostuneen vastaanoton saanut elokuva on nyt valjastettu ympäristökasvatusmateriaaliksi yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa.

Norppabongareiden seikkailuista syntynyt aineisto sopii erityisesti yläkouluikäisille, mutta on hauska tapa tutustua saimaannorpan elämään myös muillekin. Se on suunniteltu 45 minuutin mittaiselle oppitunnille siten, että ensin katsotaan huumorilla höystetty dokumenttielokuva, jossa norpanbongaajat lähtevät etsimään Saimaalta norppia. Dokumenttia katsellessaan oppilaat vastaavat norppa-aiheisiin monivalintakysymyksiin, joiden oikeat vastaukset käydään läpi elokuvan jälkeen. Lopuksi opittuja asioita voi vielä testata Kahoot-mobiilipelillä.

Uhanalaiset perhoslajit kotiutuivat sorakuopalle Lahdessa

rudus_lumo_renkomaki

Karujen paikkojen kukkasella, ketotuulenlennolla, elää erittäin uhanalaisen tuulenlentopussikoi-perhosen toukka.
Huippuharvinaisuus esiintyy Lahden Renkomäessä Ruduksen soranottoalueella, joka on jälkihoidossa jätetty avoimeksi mäntyjen istuttamisen sijaan. Renkomäen soranottoalueen jälkihoito liittyy Ruduksen LUMO-ohjelmaan.

Koko Euroopassa erittäin harvinainen tuulenlentopussikoi ja toinen erityisesti suojeltu perhoslaji, maitekiiltokääriäinen elävät Lahden Renkomäessä Ruduksen soranottoalueella. Siellä elää monta muutkin uhanalaista ja silmälläpidettävää lajia.

Esiintymät on mahdollistanut soranoton jälkihoito, jossa männytyksen sijaan alueita on jätetty avoimiksi. Toimenpiteet kuuluvat Ruduksen LUMO-ohjelmaan, jonka tavoitteena on edistää ja säilyttää luonnon monimuotoisuutta.

Kaksi vuotta sitten Renkomäen soranottoalueen länsiosa maisemoitiin alkuperäisillä vanhoilla pintamailla, jotta karulle harjunpohjalle saataisiin näille kahdelle uhanalaiselle perhoslajille lisää uutta elinympäristöä.

Alueelta löytyi kylmimpinä mahdollisina kesinä 2014 ja 2015 yhteensä 587 lajia perhosia, joista 18 lajia on erittäin uhanalaisia, vaarantuneita tai puutteellisesti tunnettuja.

Lisäksi havaittiin eräitä Suomessa erittäin harvinaisia tai eteläisiä tulokaslajeja, joiden esiintymistä Renkomäessä voidaan pitää yllättävänä tai poikkeuksellisen pohjoisena. Uhanalaisten lajien määrä on huomattava, sillä havainnot ovat soranottoalueelta.

Kesällä 2016 todettiin maitekiiltokääriäisen levinneen myös koko maisemointialueelle ja pussikoita tavattiin varsinkin sen reunoilta.

– Sorakuopilla ei ole usein nähty suojeluarvoa, vaikka monet harvinaiset harjulajit ovat säilyneet niillä. Alkuperäisen luonnon suojelu on tärkeää. Jos siihen ei kuitenkaan tehokkaasti pystytä, pitää ymmärtää elävien kasvi- ja eläinesiintymien merkitys myös ihmisen luomilla paikoilla eikä museoida eläviä lajeja, sanoo biologi ja museomestari Jaakko Kullberg Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Sorakuoppien kasvilajisto ja avoin, paahteinen mikroilmasto antoi uhanalaisille perhosille mahdollisuuden menestyä.

– Renkomäen havainnoissa on lukuisia metsä- ja kulttuurilajeja, joita itse tutkimusalueella ei varsinaisesti elä. Kukkia kasvavat lämpimät rinteet muistuttavat kasvillisuudeltaan enemmän alkuperäistä harjuluontoa kuin männyn muodostamat monokulttuurit, joista ei löydy ravintoa aikuisille perhosille. Soranottoalue houkuttelee alueelle muualtakin tulevia perhosia lämpimän mikroilmaston takia, Jaakko Kullberg sanoo.

– Ruduksen LUMO-ohjelma on muutamassa vuodessa muuttanut täysin suhtautumisen hiekkakuoppien maisemointiin sekä uhanalaisen harju- ja avomaalajistojen säilyttämiseen. Ympäristönsuojelu ja yritysmaailma ovat löytäneet toisensa luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa, Jaakko Kullberg toteaa.

 

Yli 20 000 ihmistä osallistui Euroopan suurimpaan lintuharrastustapahtumaan

valkoposkihanhet-jussi-vakkala

Kuvaaja: Jussi Vakkala

Viime viikonloppuna 40:ssä Euroopan ja Keski-Aasian maassa tarkkailtiin lintuja osana BirdLifen EuroBirdwatchia, Euroopan suurinta lintuharrastustapahtumaa.

Lauantaina ja sunnuntaina 1.–2.10. järjestettiin yli tuhat retkeä tai muuta tapahtumaa ja yli 24 000 ihmistä tarkkaili muuttolintuja. Alustavien tietojen mukaan viikonlopun aikana kirjattiin havaintoja lähes kuudesta miljoonasta lintuyksilöstä. Yli miljoonaa lintuyksilöä havaittiin Ruotsissa, Suomessa ja Liettuassa. Runsaimmat muuttajat olivat peippo ja kottarainen.

Suomessa havaintoja kirjattiin eniten valkoposkihanhesta. Rääkkylän Vuoniemessä laskettiin sunnuntai-iltana 75 000 ja Iitin Sääskjärvellä 70 000 valkoposkihanhea. Seuraavaksi runsaimmat lajit olivat sepelkyyhky ja alli.

Lauantaina Lappeenrannassa laskettiin yhdestä pisteestä noin 18 000 muuttavaa räkättirastasta ja Asikkalassa muutti yli 1 300 sinitiaista. Heikkotuulinen sunnuntai oli vielä monipuolisempi lintupäivä. Porkkalanniemellä Kirkkonummella laskettiin yli 20 000 muuttavaa sepelkyyhkyä, ja länsirannikolla vaelsi muun muassa tuhansia pyrstö- ja kuusitiaisia. Myös viimeiset kurjet lähtivät sunnuntaina liikkeelle, ja komeita kurkiauroja nähtiin iltaan saakka Länsi- ja Etelä-Suomessa.

Viikonlopun harvinaisin lintu oli lauantaina Kuopiosta löytynyt arotasku. Harvinaisia taigauunilintuja havaittiin noin 50. Muita harvinaisuuksia olivat muun muassa kiljukotka, sinipyrstö, viitatiainen, hippiäisuunilintu ja harjalintu. Viikonlopun aikana Suomessa havaittiin 223 lintulajia.

EuroBirdwatch-tapahtuman tarkoitus on edistää linnustonsuojelua ja lintuharrastusta. Valtioiden rajoista välittämättä matkaa tekevät muuttolinnut kuvastavat hyvin kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä lintujen suojelussa. BirdLifen selvityksen mukaan Välimeren maissa pyydetään laittomasti joka vuosi 25 miljoonaa muuttolintua. BirdLifen tavoitteena on turvata linnuille tärkeiden elinympäristöjen säilyminen pesimäalueilla, muutonaikaisilla levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla.

EuroBirdwatch järjestettiin ensimmäisen kerran syksyllä 1993.

 

EuroBirdwatch saa tuhannet ihmiset liikkeelle viikonloppuna

valkoposkihanhet-jan-sodersved

Itä-Suomessa lepäilee jo noin 400 000 muuttomatkalla olevaa valkoposkihanhea. Kuva: Jan Södersved

Tulevana viikonloppuna 1.–2.10. muuttolintuja seurataan noin 40 maassa BirdLifen EuroBirdwatch-tapahtumassa. Viime vuonna eri puolilla Eurooppaa ja Keski-Aasiaa tapahtumaan osallistui yli 32 000 ihmistä. Euroopan suurin lintutapahtuma on järjestetty joka syksy vuodesta 1993 lähtien.

Eri puolilla Suomea järjestetään viikonlopun aikana linturetkiä, muutonseurantaa ja muita tapahtumia, joihin kaikki linnusta kiinnostuneet ovat tervetulleita.

Suurin osa muuttolinnuistamme on jo lähtenyt, mutta lokakuun alku tarjoaa vielä runsaasti nähtävää. Itä-Suomeen on saapunut satojatuhansia valkoposkihanhia, jotka laiduntavat nyt pelloilla ennen kuin jatkavat muuttomatkaansa. Muun muassa peippoja, rastaita sekä sini- ja hömötiaisia näkee nyt muutolla. Lokakuun alku on myös hyvää aikaa idästä Suomeen saapuville lintuharvinaisuuksille. Taigauunilintuja on tänäkin syksynä nähty paljon.

EuroBirdwatch-tapahtuman tarkoitus on edistää linnustonsuojelua ja lintuharrastusta. Valtioiden rajoista välittämättä matkaa tekevät muuttolinnut kuvastavat hyvin kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä lintujen suojelussa. BirdLifen tavoite on turvata linnuille tärkeiden elinympäristöjen säilyminen pesimäalueilla, muutonaikaisilla levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla.

LISÄTIETOJA

 

 

:KATSO VIDEO: KORKEASAAREN MANULINPENNUT ENSIMMÄISESSÄ ELÄINLÄÄKÄRIN TARKASTUKSESSA

29200028674_a16f0ec6f3_z

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2016) Helsinki Zoo archives

Kissalaaksossa vilistää neljä tervettä manulinpentua. Toukokuun puolivälissä syntyneet harmaat pörröturkit ovat varttuneet jo 2-3 kiloisiksi sähäköiksi kissoiksi. Eläintenhoitajat pyydystivät ne tarhasta eläinlääkärin tarkastukseen, jossa pennuille laitettiin tunnistussirut, tarkastettiin sukupuolet ja annettiin ensimmäinen rokotus. Pentuja ei ole käsitelty aiemmin, joten ne olivat eläinlääkärissä tuimailmeisinä ja kynnet esille työnnettyinä. Pennuista kolme oli naaraita ja yksi uros.

Neljän kuukauden ikä on manulien elämässä merkittävä, sillä eläintarhoissa yleinen toksoplasma-loinen on kohtalokas etenkin alle nelikuisille manuleille. Kriittisen nuoruusiän ohitettuaan manulipentue todennäköisesti selviytyy aikuiseksi saakka, mikä on ollut eläintarhoissa melko harvinaista. Eläintarhoilla on yhteiset hoito-ohjeet estämään ympäristöstä saatavaa loistartuntaa. Ohjeet suosittelivat ensimmäistä pentujen käsittelyä vasta tässä iässä.

Nuoret manulit asuvat Korkeasaaressa noin vuoden ikäisiksi, minkä jälkeen ne siirretään lajikoordinaattorin valitsemiin eläintarhoihin lisääntymään. Laji kuuluu suojeluohjelmaan, jolla pyritään kasvattamaan elinvoimaista tarhakantaa. Korkeasaaren manulit eivät ole lisääntyneet menestyksekkäästi sitten vuoden 2007 ja tämä on nykyisen pariskunnan ensimmäinen pentue.

Manuli on paksuturkkinen arokissa, jonka elinaluetta ovat Länsi- ja Keski-Aasian karut aroalueet. Laji on rauhoitettu metsästykseltä Mongolian ulkopuolella. Manuleiden ravinnonsaanti on uhattuna niiden tärkeimmän saaliseläimen myrkytysten vuoksi. Korkeasaari on ollut mukana luonnonvaraisten manuleiden suojelu- ja tutkimusprojektissa vuodesta 2014.

 

Saimaannorppakannan kasvu jatkuu – tehdyt suojelutoimet tuottavat tulosta

metsahallitus_harri_ekholm_saimaannorppa

Saimaannorppa. Kuva: Metsähallitus / Harri Ekholm.

Metsähallituksen arvion mukaan saimaannorppien talvikanta vuodelta 2016 on noin 360 norppaa. Tänä vuonna syntyi 86 kuuttia, mikä on enemmän kuin koskaan yli 30 vuoden seurantahistorian aikana. Keskeistä ovat vuosina 2010 ja 2011 tehdyt verkkokalastuksen kevätrajoitusalueiden laajennukset sekä onnistunut vapaaehtoisvoimin tehty apukinostyö. Etenkin kahtena viime vuonna havaittu poikasmäärän nousu osoittaa näiden suojelupäätösten ja -toimien onnistumisen.

Vuosina 2010 ja 2011 yhä useampi kuutti selvisi hengissä kiitos laajentuneiden verkkokalastuksen kevätrajoitusalueiden, ja nyt ensimmäiset näinä vuosina syntyneistä norpista ovat saavuttaneet sukukypsyyden ja lisänneet kannan syntyvyyttä. Suurella vapaaehtoistyöllä ja Metsähallituksen johdolla tehdyt apukinokset ovat ehkäisseet luontaisten pesäkinosten puutteesta johtuvaa pesäkuolleisuutta.

Saimaannorppakannan neljän prosentin vuosittainen kasvu on eri tahojen yhteistyön tulos. Metsähallitus on vastannut suojelusta maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön ohjauksessa, ja osakaskuntien ja ELY-keskuksen yhteistyö kalastusrajoitussopimusten tekemiseksi on onnistunut hyvin.

”Erityiskiitos Metsähallituksen väelle, ELY-keskukselle, lukuisille vapaaehtoisille ja kumppaneille kalastajista ympäristöjärjestöihin ja paikallisväestöön. Metsähallituksen johdolla tehty apukinosten kolaaminen tuottaa tulosta. Kalastusrajoitussopimuksia on tehty kiitettävästi, ja toivon vielä, että loputkin asetuksella rajoitetut alueet saataisiin sopimusten ja korvausten piiriin”, sanoo maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

saimaannorpan-talvikannan-kehitys-2000_2016_metsahallitus

Kaavio: Saimaannorpan talvikannan kehitys vuosina 2000–2016. Metsähallitus, luontopalvelut

Saimaannorppakannan seurantaa, hoitoa ja suojelua jatketaan laajalla yhteistyöllä saimaannorpan suojelustrategian ja -toimenpidesuunnitelman mukaisesti. Tänäkin keväänä laajennettiin saimaannorppien turvaksi verkkokalastuksen rajoitusaluetta, ja osakaskunnat ovat kiitettävästi tehneet kalastusrajoitussopimuksia kevätkesän aikana.
Saimaannorppakannan elpyminen kuvaa hyvin suomalaisten yhteistä tahtoa norpan säilyttämiseen.

”Etenkin paikallisten ihmisten merkittävä vapaaehtoistyö apukinosten teossa sekä pesälaskennassa osoittaa, että ainutlaatuisen norpan halutaan pysyvän osana Suomen luontoa”, sanoo ylitarkastaja Tero Sipilä Metsähallituksesta. ”Apukinostalkoisiin on tultu myös kaikkialta Suomesta. Ihmisten aktiivisuus norppahavaintojen ilmoittamisessa on niin ikään ollut erinomaista.”

”Tämän vuoden keväänä pystyttiin tekemään kattava pesälaskenta, koska jäätilanne pesälaskenta-aikaan oli hyvä. Lumen määrä riitti pesintään, vaikka osalle Saimaata kinokset muodostuivat vasta maaliskuun alussa”, sanoo pesälaskennoista vastaava suojelubiologi Jouni Koskela Metsähallituksesta.

Pesiä löydettiin 722 kpl, mikä on yli 30 vuotta tehdyn kannan seurantahistorian ennätys. Samoin arvioitu kuuttituotos (86 kpl) ja arvio synnytyskykyisten naaraiden määrästä (111 kpl) ovat kaikkien aikojen suurimmat.

FAKTALAATIKKO:
• Vuonna 2010 uhanalaisuusluokaksi määritettiin äärimmäisen uhanalainen (CR) ja vuonna 2015 astetta vähäisemmäksi tasolle erittäin uhanalainen (EN). Saimaannorppa on edelleen uhanalainen, mutta sukupuuton riski vähenee pienen kannan kasvaessa.
• Keskimääräinen kannan kasvu viimeisen viiden vuoden ajalta on ollut 3.6 % vastaten saimaannorpan suojelun strategian tavoitetta 3–4 % vuodessa.
• Hyvän lumitilanteen ansiosta vuoden 2016 pesintä on lähes luonnonmukainen, vaikka myös apukinoksia tehtiin. Pesäpoikaskuolleisuus oli vain 8 %, joka vastaa hyvälumisen talven luontaista pesäkuolleisuutta. Kannan koon arviointiin pesäaineiston laatu ja laajuus on hyvä verrattuna kahteen aikaisempaan vuoteen, jolloin pesinnän ongelmana oli lumen puute. Näinä vuosina apukinosten teko oli erityisen tärkeää.
• Vuonna 2015 syntyi 71 kuuttia, vuosina 2012–2014 hieman yli 60 ja vuosina 2005–2011 hieman yli 50 kuuttia. Aiempi n. 50–60 kuutin vuosituotto mahdollisti vuosittain keskimäärin n. 10–15 yksilöllä kannan kasvun. Nykyinen kuuttituotanto viittaa vuosittaiseen 10–20 yksilön kannan kasvuun, jos pesimäolot eivät esim. ilmaston muutoksen vuoksi voimakkaasti heikkene. Tällöin apukinosten teon merkitys kasvaa.
• Arvioitu synnyttäjien määrä on myös noussut tasaisesti; arvio 2014: 87kpl, 2015: 95 kpl ja vuonna 2016: 111 kpl.
• Kevätkalastusrajoituksia laajennettiin voimakkaasti vuosina 2010 ja 2011, jolloin niiden pinta-ala nousi noin 700 neliökilometrin tasolta noin 1 800 neliökilometrin tasoon. Vuosina 2010 ja 2011 syntyneet ja elossa säilyneet kuutit ovat nyt lisääntymisiässä, joka on nostanut kannan syntyvyyttä. Nykyisin kalastusrajoituksen pinta-ala on noin 2 680 km².
• Vapaaehtoisten kalastusrajoitussopimusten kattavuus on yli 90 % tavoite- tai asetusalueen pinta-alasta. Kattavuuden odotetaan parantuvan ensivuonna, koska useilla osakaskunnilla on alkuvuodesta vuosikokoukset. Jopa 18 osakaskuntaa asetusalueen reunoilla ovat tehneet esitettyä asetusaluetta laajemmat kalastusrajoitussopimukset alueensa kuuttien turvaksi.

• www.metsa.fi/saimaannorppa

Isopandat eivät enää yhtä uhanalaisia

Grosser_Panda

Vapaana elävien isopandojen (Ailuropoda melanoleuca) populaatiot ovat kasvaneet. Isopandat luokitellaan nyt kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n raportissa vaarantuneiksi. Aiemmin isopandat luokiteltiin erittäin uhanalaisiksi.

IUCN:n uhanalaisluokituksista kertovan Punaisen kirjan mukaan isopandojen kanta on kasvanut 17 prosentilla viimeisen vuosikymmenen aikana. Vapaana eläviä pandoja arvioidaan olevan Kiinassa 1864 yksilöä.

”Pandojen kannan kasvu osoittaa, että tieteellinen tutkimus, poliittinen tahto ja paikallisyhteisöjen sitoutuminen suojelutyöhön yhdessä mahdollistavat villieläinten suojelun ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen. Isopandoista on tullut viimeisten viidenkymmenen vuoden kuluessa luonnonsuojelun tunnuseläin samalla kun se on organisaatiomme symboli. Se, että isopandat ovat suojelutyön ansiosta askeleen kauempana katoamisesta, on innostava tieto kaikille ympäristönsuojelutyötä tekeville”, iloitsee WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

Kansainvälinen WWF-verkosto on suojellut isopandoja Kiinassa 1980-luvulta saakka esimerkiksi edistämällä suojelualueiden perustamista. Nykyisin vapaina elävistä pandoista noin 60 prosenttia elää suojelualueilla. Pandoja uhkaa yhä etenkin ilmastonmuutos, joka vaikuttaa muun muassa niiden pääasiallisen ravinnon, bambujen, kasvuun.

 

Lisätietoja IUCN:n verkkosivustolla (englanniksi): https://www.iucn.org/news/four-out-six-great-apes-one-step-away-extinction-%E2%80%93-iucn-red-list

Lohikalojen hyppyjä bongaamaan

vkk

Kuvaaja: Henrik Kettunen / SLL

Suomen luonnonsuojeluliitto kutsuu suomalaisia havainnoimaan ja laskemaan hyppiviä lohikaloja lokakuun puoliväliin saakka. Havaintojen avulla kerätään tietoa, jolla voidaan auttaa lohikalojen paluuta synnyinjokiinsa.

“Eräs syksyn hienoimmista luonnonnäytelmistä on käsillä, kun lohikalat hyppivät yli kuohujen. Tämä tapahtuu paraikaa Etelä-Suomessa ja pian pohjoisessakin. Lohet ja taimenet ovat kalastusasetuksen perusteella rauhoitettuja kaikissa joissa ja puroissa syyskuun alusta marraskuun loppuun sekä siiat vastaavasti mereen laskevissa joissa ja puroissa”Luonnonsuojeluliiton Kutusoraikko-hankkeen koordinaattori Henrik Kettunen.

Suomessa tunnetuimpia paikkoja nähdä kalojen uljaita ponkaisuja ovat esimerkiksi Helsingin Vanhankaupunginkoski, Kuusamon Kiutaköngäs sekä Näätämöjoki. Parhaimmillaan hopeakylkiset lohikalat nousevat yli metrin korkeuteen veden pinnasta. Havainnointipaikkoja on kadonnut virtavesien rakentamisen myötä.

“Kalojen aatelisten paluu kutupaikoilleen on vaarallinen. Padot, tierummut, salakalastajat, hauet ja myrkytetyt vedet vaanivat. Liian laajamittainen verkkokalastus on vaaroista pahimpia”, Kettunen kertoo.

Luonnonsuojeluliitto haluaa osallistua vaelluskalojen havainnointiin, jotta Suomessa voitaisiin koota nykyistä paremmin tietoa uhanalaisista kalakannoistamme niiden pelastamiseksi. Yhdessä kalavedenomistajien ja kalakerhojen kanssa Luonnonsuojeluliitto toteuttaa lukuisia talkookunnostuksia ympäri maata. Liiton Kutusoraikko-hanke tarjoaa kouriintuntuvaa apua. Talikolla voi jo vartissa kuohkeuttaa merkittävästi liettynyttä joenpohjan ja auttaa näin kalojen lisääntymistä.

Vantaanjoen tarkkailupaikat

Kutusoraikko-hankkeessa tarkkaillaan tänä syksynä lohikalojen nousua pilottikohteella Vantaanjoen rannalla. Myös yleisö on tervetullutta seuraamaan nousevien lohikalojen laskentaa Vanhankaupunginkoskella torstaisin klo 10-11. Lisäksi Vantaankoskella ja Keravanjoen Kirkonkylänkoskella vaelluskaloja lasketaan tulevina viikonloppuina aamupäivisin tunnin ajan.

Omat havainnot lohikaloista tervetulleita

Kutusoraikko-hankkeessa otetaan vastaan myös harrastajien muualta Suomesta keräämiä havaintoja kudulle nousevista kaloista. Seuranta on helppoa: laske tunnin aikana havaitsemasi kalat ja ilmoita ne Facebookissa Vaelluskala-sivulla. Mahdollisista valokuvista voi usein tunnistaa, ovatko kalat istutettuja vai luonnonvaraisia. Istutetuilta kaloilta on poistettu pyrstön tyveltä pieni rasvaevä.

Vaelluskalojen seurantaan osallistuvat Suomen luonnonsuojeluliiton lisäksi Vaelluskala ry, Virtavesien hoitoyhdistys, Metsähallitus, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura, Helsinginkoski ry, Helsingin yliopisto, Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus sekä Maa- ja metsätalousministeriö.

Ennätysmäärä uhanalaisia valkoselkätikkoja Suomessa

vst-koiras_

Valkoselkätikkakoiras, Kuvaaja Ilkka Markkanen

Metsähallituksen, WWF Suomen ja BirdLife Suomen jäsenyhdistysten kartoituksissa löytyi yli 250 parireviiriin viittaavaa havaintopaikkaa, joilta varmistettiin 140 pesintää. Viimesyksyisen massavaelluksen jäljiltä pesimäaikaisia valkoselkätikkahavaintoja saatiin Ahvenanmaata ja Keski-Lappia myöten. Reviirimäärät lisääntyivät lähes 70 kappaleella edellisvuosiin verrattuna, ja vuoden 2014 pesälöytöennätys (125) ylittyi selvästi.

” Valkoselkätikan suojelu on purrut hitaasti ja varmasti, ja kanta päässyt hitaaseen kasvuun, mutta tuhansien yksilöiden massavaellus idästä oli todella mahtava piristysruiske kannankehitykselle. Vaarantuneen uhanalaisen lajin yksilöitä havaittiin vielä pesimäkaudellakin aina Brändöstä Sodankylään asti”, iloitsee suunnittelija Timo Laine Metsähallituksen luontopalveluista.

Valkoselkätikan kanta painottuu itään ja vahvistuu rannikolla. Kasvu näkyy selkeimmin rannikkomaakunnissa Kymenlaaksossa ja Uudellamaalla. Varsinais-Suomessa saatiin ensimmäinen pesintävarmistus yli kolmikymmenvuotisen seurantahistorian aikana.

”Satakunnassa maakunnan toisen pesinnän varmistusta ei täysin pystynyt tekemään, mutta pesiviä pareja löytyy myös Satakunnasta. Rannikon sokkeloisissa ja rikkonaisissa maastoissa inventointi jää pakostakin vähemmälle kuin sisämaassa, kertoo Laine.

Keväällä jo syntyi uudisreviirejä, mutta vasta vuoden parin päästä voidaan kunnolla arvioida vaelluksen merkitystä pesimäkantaan. Ensimmäisellä elinvuodellaan olevien tikkojen pesintä etenee harvoin poikasiin asti, mutta kokeneen vanhemman kumppanin kanssa se voi hyvinkin onnistua.

”Valkoselkätikan ahdingon syynä on ollut lehti- ja lahopuustoisten metsien väheneminen tehokkaan metsätalouden seurauksena, sillä lajin tärkein ravinto löytyy lahosta lehtipuusta, ja pesäkolokin koverretaan tavallisimmin lahopökkelöön. Nyt jos koskaan tulisi valkoselkätikan elinympäristövaatimukset ottaa huomioon myös talousmetsien hoidossa, sillä suojelualueet eivät riitä elinvoimaisen kannan ylläpitämiseksi”, Laine muistuttaa.

”Yhä useammat maanomistajat ovat kiinnostuneita vapaaehtoisesta luonnonhoidosta metsissään, mutta kiihtyvän energiapuuhakkuun ja kehittyvän biotalouden vaatimukset ja vaikutukset huolestuttavat. Olisi melkoinen takaisku, jos kiihtyvä metsähakkuu veisi valkoselkätikan elinympäristörippeet juuri nyt kun kannan kasvulle on paremmat edellytykset kuin koskaan”, Laine toteaa.

Pesinnät alueittain

Valkoselkätikan pesimäalueet painottuvat edelleen vahvasti maan itä- ja kaakkoisosiin. Varmistettuja pesintöjä löytyi eniten Etelä-Karjalasta (40). Muut löytyivät Etelä-Savosta (30), Pohjois-Karjalasta (23), Kymenlaaksosta (11), Keski-Suomesta (10), Päijät-Hämeestä (9), Uudeltamaalta (5), Pirkanmaalta (4), Pohjois-Savosta (3), Pohjois-Pohjanmaalta (2) ja Pohjanmaalta, Satakunnasta ja Varsinais-Suomesta kustakin 1 pesintä.

Valkoselkätikkaseurannoissa tarkastetaan lajin tunnettuja esiintymisalueita ja kartoitetaan uusia elinympäristöjä. Suomen lintuharrastajat ansaitsevat suuren kiitoksen, sillä vapaaehtoistyön merkitys kannanseurannassa on erittäin tärkeä. Monet uudet elinpiirit löydetäänkin harrastajilta saatujen tietojen ja vihjeiden perusteella.

”Hitaasta elpymisestä ja lieventyneestä uhanalaisuusluokituksesta huolimatta vaarantunut valkoselkätikka vaatii edelleen seurantaa, suojelua ja elinympäristöjen hoitoa selviytyäkseen”, Laine muistuttaa.