Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Sotkamon Palovaarassa sovitetaan yhteen liito-oravan suojelua ja metsätaloutta

509.4134048

Metsähallitus on aloittamassa metsänkäsittelyn Sotkamon Palovaarassa, joka on yksi elokuussa 2018 käynnistyneen Liito-orava-LIFE -hankkeen kohteista. Hankkeen päätavoitteena on parantaa liito-oravan suojelutasoa Euroopassa.
Liito-orava-LIFE-hankkeen keskeinen käytännön tavoite on löytää hyviä tapoja turvata liito-oravan elinolosuhteet esimerkiksi kaupunkirakentamisen ja metsätalouden arjessa.

Palovaarassa on jo aiemmin todettu esiintyvän liito-oravia. ”Metsähallituksen Luontopalvelut ja Luonnonsuojeluliitto ovat yhdessä ja erikseen inventoineet alueen hankekesänä 2019”, kertoo Ari Jäntti, Suomen luonnonsuojeluliiton Liito-orava-LIFE hankekoordinaattori.

Kolopuiden ja risupesien lisäksi on myös selvitetty liito-oravan tarvitsemat ruokailualueet sekä kulkuyhteydet ympäröiville liito-oravapaikoille. Todettujen pesäpaikkojen ympärille on tehty lisääntymis- ja levähdyspaikkarajauksia liito-oravaesiintymän turvaamiseksi.

Kohteen metsätoimenpidesuunnitelmaa on käsitelty hankkeen kohdesuunnitteluprosessissa, johon hankekumppanit ovat voineet osallistua ja jossa metsätalous ja liito-oravan riittävä suojelu on soviteltu yhteistyössä asiantuntijavoimin.
Hankkeessa selvitetään myös aivan uutta kartoitustapaa: hajukoirien tarkkanenäisyyttä. Sotkamon Palovaarassa koirakartoituksen tekivät heinäkuussa ammattilaiskoirat ohjaajineen.

Metsähallitus toteuttaa Palovaaran kohdealueella peitteisen metsänkäsittelyn menetelmiin lukeutuvaa pienalakasvatusta. ”Kohdealueen varttuneen metsän alueille tehdään neljä, pinta-alaltaan suhteellisen pienikokoista (noin 4-9 aaria) pienkasvatusalaa, joilta vallitseva puustokerros poistetaan. Pienalojen lisäksi metsää käsitellään lisäksi pienialaisesti varovaisin poimintahakkuin.”, kertoo suunnittelija Ossi Pesälä Metsähallitus, Metsätalous Oy:stä. Haavat ja muut lehtipuut jätetään pääsääntöisesti korjuutoimenpiteiden ulkopuolelle. Lisäksi liito-oravalle tärkeiden haapojen tulevaisuutta turvataan avaamalla taimille kasvutilaa ja aitaamalla niitä.

Hankkeen www-sivut: https://www.metsa.fi/projekti/liito-orava-life/

Maakotkalla hyvä, muuttohaukalla huono, tunturihaukalla ja Pohjois-Suomen merikotkalla keskinkertainen pesintävuosi

maakotkan-poikasia-pesassa-kuva-metsahallitus

Kuva: Metsähallitus

Metsähallituksen Luontopalvelujen asiantuntijat sekä 50 vapaaehtoista lintuharrastajaa kävi läpi yli 1000 maakotkan, muuttohaukan ja tunturihaukan sekä Pohjois-Suomen merikotkan pesää ja tarkisti pesinnän onnistumisen. Petolintujen pesinnän seuranta on osa Luontopalvelujen luonnonsuojelutyötä. Maakotkan pesinnän onnistumista seurataan myös porotalouden kotkien reviiriperusteista korvausjärjestelmää varten.

Maakotkan pesintätulos oli hyvä lukuun ottamatta pohjoisinta Lappia, missä tulos oli erittäin huono.

Tänä vuonna asuttuja reviirejä löydettiin 396, ja niissä 157 onnistunutta pesintää. Rengastusikäisiä poikasia oli 193. Uusia maakotkareviirejä löydettiin uusia maakotkareviirejä 13. Pesivän maakotkakannan koko on vuosittain 350-378 paria.

Pohjois-Lappia lukuun ottamatta runsastuneet kanalintukannat, jänisten runsaus sekä pesinnälle suotuisat sääolot auttoivat onnistumisessa.

Pohjois-Suomen* merikotkien pesintätulos oli kokonaisuudessa keskinkertainen, mutta pohjoisimmassa Lapissa huono. Tarkastetuista reviireistä asuttuja oli 122, ja 71 pesässä pesintä onnistui. Rengastusikäisiä poikasia oli 102. Pohjois-Suomen pesivän merikotkakannan koko on 134-148 paria.

Muuttohaukan pesintätulos oli edellisen vuoden tapaan huono. Asuttuja reviirejä oli 154, ja niissä pesintä onnistui 83 reviirillä. Rengastusikäisiä poikasia oli 194. Toukokuun kylmät säät, lumien sulaminen pohjoisesta vasta kuun lopulla sekä tulvivat suot aiheuttivat pesintöjen keskeytyksiä tai pesintää ei edes aloitettu.

Tunturihaukan pesintätulos oli keskimääräinen. Tarkastuksissa löydettiin 13 asuttua reviiriä ja 10 onnistunutta pesintää. Niissä oli 22 poikasta. Tunturihaukkojen pesintätulos riippuu vahvasti riekkojen määrästä, ja vuosien väliset vaihtelut ovat suuria. Riekkoja oli nyt aiempia vuosia enemmän ja se kiritti pesintätulosta keskimääräiseksi.

Tietoa tarvitaan lajien suojelemiseksi

Vain merikotka on Suomessa arvioitu elinvoimaiseksi, maakotka ja muuttohaukka vaarantuneiksi. Surkein tilanne on äärimmäisen uhanalaiseksi luokitellulla tunturihaukalla.

Lajisuojelussa on olennaisen tärkeää tietää, missä lajin yksilöitä on ja miten niillä menee. Siksi kartoitukset ovat olennaisen tärkeää työtä. Maakotkien pesinnän seuranta on lisäksi osa porotalouden reviiriperusteista korvausjärjestelmää, ja Metsähallitus on tehnyt sitä vuodesta 1992 lähtien. Muiden lajien seuranta Metsähallituksen Luontopalvelujen muuta luonnonsuojelutyötä.

Vapaaehtoisten lintuharrastajien työpanos oli olennaisen tärkeä, sillä he tarkastivat suurimman osan poronhoitoalueen eteläpuolisista maakotkan ja muuttohaukan pesistä, rengastivat poikasia ja toimittivat lisätietoa pesintöjen onnistumisesta.

*Lapin maakunta ja entisen Oulun läänin alue

Tuore raportti maakotkan, muuttohaukan ja tunturihaukan sekä Pohjois-Suomen merikotkan pesinnän onnistumisesta vuonna 2020 https://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/show/2481

Uhanalainen naali yritti pesiä Enontekiön tunturialueella

naali-riistakamerassa-kuva-metsahallitus

Tutkijat epäilevät pesinnän epäonnistumisen syynä olevan mahdollisesti myyrien ja erityisesti sopulien määrän romahdus pesinnän aloitusvaiheen aikana. Kuva: Metsähallitus

Uhanalainen naali on Metsähallituksen Luontopalvelujen vastuulaji. Metsähallitus ja WWF:n kanssa yhdessä koulutetut vapaaehtoiset tarkastavat vuosittain naalinpesiä lajin tilan selvittämiseksi. Tänä vuonna havaittiin pesintäyritys, mutta se valitettavasti epäonnistui. Metsähallitus ja WWF tekevät yhteistyötä naalin pelastamiseksi myös toimittamalla ruokinta-automaatteja lajin elinalueelle.

Viime kesänä Metsähallituksen Luontopalvelujen eläinasiantuntijat havaitsivat, että tietyllä Enontekiön tunturialueella liikkui kaksi naalia. Tämän naaliparin myös huomattiin asuttavan pesää. Naalit olivat muun muassa kaivaneet pesän koloja. Valitettavasti heinäkuussa tehdyissä pesätarkastuksissa pesintäyrityksen todettiin kuitenkin epäonnistuneen.

Epäonnistumisen syynä saattoi olla myyrien ja erityisesti sopulien määrän romahdus pesinnän aloitusvaiheen aikana. Tunturialueella sopuleilla on iso merkitys naalien pesinnän onnistumisiin. Heikkoina sopulivuosina naali ei yleensä pesi lainkaan.

Naalin onnistuneita pesintöjä ei ole havaittu Suomesta yli kahteen vuosikymmeneen, vaikka naaleja liikkuukin Lapin tuntureilla vuosittain jonkin verran.

Naapurimaissa naalilla menee paremmin

Ruotsissa ja Norjassa on todettu tänä vuonna yhteensä ainakin 73 naalipentuetta. Suomea lähimmät pesinnät olivat Norrbottenin läänissä Ruotsissa ja Varangin niemimaalla Norjassa.

Naalin tilanteen parantamiseksi on menossa kolmivuotinen InterregNordin rahoittama hanke. Hankealue käsittää Suomessa Enontekiön ja Utsjoen tunturialueet sekä Ruotsin ja Norja pohjoisimmat osat. Hankkeen tavoite on parantaa naalin suojelutilannetta, ja keinoina ovat muun muassa yhteistyön tiivistäminen eri maiden välillä, naalin lisäruokinta, ketunmetsästys ja tiedotus.  Suomessa ruokinta-automaatteja on nyt kaikkiaan 17, ja niitä on tarkoitus lisätä jonkin verran. Naalin kilpailijalajia, kettua, metsästettiin viime talvena naalin potentiaalisilla pesimäalueilla lähes 400. Kettu on viime vuosina levittäytynyt yhä enemmän pohjoiseen naalin elinalueelle.

Suomessa naalin seurantaa ja käytännön suojelutoimia hoitaa Metsähallituksen Luontopalvelut. Tänä vuonna WWF perusti uudelleen naalityöryhmän, jossa on Metsähallituksen Luontopalvelujen ja WWF:n lisäksi mukana myös lajin seurantaa ja suojelutoimia tekeviä vapaaehtoisia. WWF osallistuu naalin lisäruokintaan hankkimalla automaateissa käytettävää koiranruokaa sekä riistakameroita sekä rekrytoimalla ja kouluttamalla vapaaehtoisia kenttätöihin.

http://www.fellesfjellrev.se/om-felles-fjellrev/

:VÄITÖS: Leudot syyssäät voivat koitua varpuspöllöjen kohtaloksi, kun ruokavarastot pilaantuvat

1280px-Värbkakk

Kuva: Ovesiimsen – Oma teos, CC BY-SA 3.0,

MSc Giulia Masoero havaitsi väitöskirjassaan, että sekä ravintoa varastoivien varpuspöllöjen määrä että niiden varastojen koko kasvoivat myyräkantojen kasvaessa. Suuristakaan varastoista ei kuitenkaan ollut hyötyä, mikäli ne pilaantuivat leutojen syyssäiden seurauksena ennen talvea. Erityisesti naaraspöllöille saalisvaraston pilaantuminen tarkoittaa kuolemaa tai lähtöä muualle.

Monet pohjoisessa elävät eläimet keräävät ravintovarastoja talven varalle. Pienin petolintumme, varpuspöllö, varastoi syksyisin pönttöihin ja muihin koloihin pääasiassa myyriä. Varpuspöllöt aloittavat talvivarastoinnin yleensä lokakuun lopulta alkaen, kun lämpötila laskee nollan alapuolelle.

Giulia Masoero tutki väitöskirjassaan varastoinnin ajallista vaihtelua suhteessa myyrien runsauteen ja ilmastotekijöihin. Pöllöyksilön iän ja sukupuolen vaikutus varastointikäyttäytymiseen tuli esiin monella tavalla.

Etelä-Pohjanmaalla Kauhavan ympäristössä vuosina 2003–2018 kerätyssä pitkäaikaisaineistossa oli käytettävissä tarkat tiedot varastoitujen saaliiden lajeista, määristä ja painoista sekä pöllöyksilöiden iästä ja sukupuolesta. Tutkimuksessa havaittiin, että saalisvarastojen koko oli selvästi suurempi myyräkantojen ollessa korkealla ja että koiraspöllöjä suuremmat naaraspöllöt keräävät suurempia varastoja kuin koiraat.

Samoin nuoret yksilöt keräävät suurempia varastoja kuin aikuiset eli yli yksivuotiaat pöllöt. Kun myyriä ei ollut tarjolla, aikuiset pöllöt kuitenkin varastoivat enemmän lintuja kuin nuoret. Pöllöt käyttivät varastojaan sitä enemmän, mitä enemmän talvella oli lunta.

– Nuorten pöllöjen ja naaraiden isommat varastot hyvässä myyrätilanteessa saattavat kertoa siitä, että ne ovat talvella riippuvaisempia varastoista kuin aikuiset koiraspöllöt, sanoo Masoero.

Pöllöillä oli ravintotilanteesta riippumatta odotettua harvemmin samaa sukupuolta tai ikäluokkaa oleva naapuri talvella, mikä viittaa sukupuolten ja ikäluokkien sisäisen kilpailun välttämiseen. Huonoina myyrävuosina yksittäisen varpuspöllön varastoimien saaliiden lukumäärä laski lajikumppanien määrän kasvaessa, mikä sekin viittaa lajinsisäisen kilpailun kustannuksiin.

Väitöskirjassa osoitetaan myös, miten suuri vaikutus syystalven sääoloilla on varastoiviin varpuspöllöihin ja varastoidun ravinnon laatuun. Aikaisin aloitetut varastot pilaantuivat suurella todennäköisyydellä. Aloitus siirtyikin tutkimusjakson aikana myöhemmäksi. Erityisesti runsaat sateet syksyllä johtivat varastosaaliiden mätänemiseen. Pilaantuneen varaston ravintoarvo on todennäköisesti huono. Naaraspöllöjä, joilla oli pilaantuneita varastoja, tavattiin harvemmin uudestaan, mikä kertoo niiden todennäköisesti joko menehtyneen tai lähteneen alueelta muualle.

***

MSc Giulia Masoero esittää väitöskirjansa ”Food hoarding of an avian predator under food limitation and climate change” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 23.10.2020 klo 12.00. Yleisö voi seurata väitöstä etäyhteyden kautta.

Vastaväittäjänä toimii professori Alexandre Roulin (University of Lausanne, Sveitsi) ja kustoksena professori Toni Laaksonen (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on biologia.

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: https://www.utupub.fi/handle/10024/150424

**

Äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia Liminganlahdella – WWF pyytää pidättäytymään hanhien metsästyksestä alueella

vasemmalla-aikuinen-kiljuhanhi-oikealla-nuori-yksilo-norjan-porsanginvuonolla.-copyright-tomas-aarvak-nof-birdlife-norway

Liminganlahden Virkkulan lintutornin edustalla tavattiin eilen ainakin 24 äärimmäisen uhanalaista kiljuhanhea. Kiljuhanhia on paikalla edelleen tänään. Kiljuhanhia on havaittu myös Virkkulan lähellä olevilla pelloilla, Liminganlahden metsästysrauhoitusalueen ulkopuolella.

”Vetoamme Liminganlahden alueella hanhia ja vesilintuja metsästäviin, että kaikkien hanhien metsästämisestä pidättäydytään siksi aikaa, kun kiljuhanhet ovat paikalla. Tällä hetkellä alueella on myös paljon metsähanhia, joita ei saa metsästää Pohjois-Pohjanmaalla”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Hanhien varma lajinmääritys, varsinkin syksyisessä nuoruuspuvussa, on metsästystilanteessa vaikeaa. WWF:n kiljuhanhityöryhmä tarkkailee kiljuhanhia tehostetusti alueella. Kiljuhanhi on rauhoitettu, ja sen tappamisesta voidaan tuomita 6 391 euron korvauksiin.

Yksi Pohjolan uhanalaisimmista linnuista

Tunturi-Lapissa pesivä kiljuhanhi on Pohjolan uhanalaisimpia pesimälintuja. Sen pelastamiseksi sukupuutolta on tehty vuosikymmenten ajan kansainvälistä yhteistyötä. Pohjolan kanta oli pienimmillään alle 20 paria, mutta se on viime vuosina elpynyt noin 40 pariin. Kanta on kuitenkin edelleen niin pieni, että yhdenkin yksilön menetys on suuri takaisku.

Oulun seutu oli aikanaan hyvin tärkeä kiljuhanhien syysmuuton aikainen levähdysalue, mutta edellisistä syysmuuton aikaisista kiljuhanhihavainnoista alueella on vuosikymmeniä. Sen sijaan kevätmuutolla kiljuhanhet levähtävät alueella edelleen säännöllisesti.

Suomelle uusi sudenkorentolaji lännenkirsikorento havaittiin Ahvenanmaalla

64a4fba2-2ba9-4329-947c-94dc962a717c

Lännenkirsikorento. Kuva: Jyri Mäki-Jaakkola.

Luontoharrastaja lisäsi Suomen Lajitietokeskukseen kuvan sudenkorennosta, jollaista maastamme ei ole aiemmin tavattu. Laji paljastui Suomelle uudeksi.

Elokuun lopulla Lajitietokeskuksen foorumilla huomattiin, että harrastajan Ahvenanmaan Getasta lisäämät sudenkorentokuvat edustivat Suomelle uutta lajia. Laji osattiin muiden harrastajien toimesta tunnistaa pian lännenkirsikorennoksi (Sympecma fusca). Lajilla on jo suomenkielinen nimi, sillä sen leviämistä Suomeen on osattu odottaa.

– Uuden sudenkorentolajin paljastuminen laji.fi-portaalista oli mukava löytö. Havainto rekisteröitiin Lajitietokeskuksen tietokantaan ja täydentää nyt tietojamme Suomen lajistosta, kertoo Lajitietokeskuksen ylläpitäjä, tietotekniikka-asiantuntija Mikko Heikkinen Luomuksesta, Helsingin yliopistosta.

– Lännenkirsikorennon löytyminen Suomesta ja Ahvenanmaalta ei ollut yllätys, sillä se on esiintynyt jo pitkään Ruotsin rannikolla Ahvenanmaan lähellä, kertoo sudenkorentoasiantuntija Sami Karjalainen, joka on myös kirjoittanut Suomen sudenkorennot -kirjan.

Kirsikorennot ovat aikuistalvehtijoita muista Suomessa tavatuista sudenkorennoista poiketen. Ne parittelevat ja munivat keväällä, ja toukat kehittyvät aikuisiksi kesän aikana. Nyt löydetyn lännenkirsikorennon sukulaislaji idänkirsikorento (Sympecma paedisca) löydettiin Suomesta ensi kerran 2002 ja se on jo vakiintunut Etelä-Suomeen.

Suomessa tavattujen sudenkorentolajien määrä on nyt 63. Lajien määrä on lisääntynyt nopeasti sudenkorentoharrastuksen kasvun ja ilmaston lämpenemisen myötä. 2000-luvulla on löydetty peräti yksitoista Suomelle uutta sudenkorentolajia.

Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen ylläpitämä Suomen Lajitietokeskus vastaanottaa ja kokoaa luontoharrastajien havaintoja kaikista eliöryhmistä. Joskus harrastajien havainnot saattavat paljastaa entuudestaan tuntemattomia lajeja tai tunnettuja lajeja uusilta elinalueilta. Harrastajat ovat kiitettävän aktiivisia lisäämään luontohavaintojaan Lajitietokeskukseen. Tänä vuonna Lajitietokeskuksen oman havaintopäiväkirja Vihko-palvelun kautta on ilmoitettu jo yli 200 000 havaintoa ja keväällä julkaistun iNaturalistin, suomeksi käännetyn kansainvälisen luontohavaintosovelluksen, kautta lähes 170 000 havaintoa.

Suomen sudenkorentolajistoon voi tutustua Lajitietokeskuksen sivuilla.

Maailmalla julkaistut lintuindikaattorit osoittavat: lintuja on entistä vähemmän

bird-robin-erithacus-rubecula

Erityisesti maatalous- ja metsäympäristön linnut voivat maailmanlaajuisesti aiempaa huonommin. Kosteikoissa ja urbaaneilla alueilla tilanne on näitä elinympäristöjä parempi. Näin toteaa tuore tutkimus, joka kokoaa yhteen yli 250 linnustoa kuvaavaa indikaattoria eri puolilta maailmaa, tarkastelee, mitä ne kertovat linnuston muutoksista ja miten menetelmiä tulisi kehittää edelleen.

Suomessa 15 suolintulajin runsaudet ovat pudonneet keskimäärin puoleen vuodesta 1980 lähtien. Toisaalta Suomen urbaanien lajien talvimäärät ovat kasvaneet kolminkertaisesti 1960-luvulta. Muun muassa nämä tiedot löytyvät tuoreesta kokoomajulkaisusta, jonka tulokset pohjautuvat tiedeartikkeleissa julkaistuihin linnustoindikaattoreihin lähimpien kymmenen vuoden ajalta.

– Noin puolet indikaattoreista osoittaa, että luonnon monimuotoisuus on maailmanlaajuisesti vähentynyt. Sen sijaan suunnilleen viidennes indikaattoreista osoittaa muutosta parempaan suuntaan, kertoo intendentti Aleksi Lehikoinen Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Tarkempi tarkastelu osoitti, että maatalous- ja metsäympäristöissä linnut voivat huonommin kuin monissa muissa ympäristöissä. Noin puolet näiden elinympäristöjen linnustoa kuvaavista indikaattoreista osoitti merkitsevää vähenemistä.

– Todennäköisin syy lintukantojen heikkenemisiin näissä ympäristöissä on niiden yhä voimakkaampi maankäyttö, Lehikoinen toteaa.

Sekä maatalous- että metsäympäristöissä laajat, yhtä lajia sisältävät kasvustot yksipuolistavat lintulajistoa. Maataloudessa pienemmät suojavyöhykkeet ja lisääntyneet torjunta-ainemäärät heikentävät lintujen oloja, kun taas metsissä lisääntyneet hakkuut ovat ongelma.

Indikaattoreilla voidaan myös arvioida, miten esimerkiksi ilmastonmuutos vaikuttaa lintukantoihin.

– Noin 70 prosenttia ilmastonmuutoksen vaikutuksiin yhdistetyistä indikaattoreista osoittaa, että ilmaston lämpeneminen on jo merkittävästi muovannut lintuyhteisöjä, tiivistää erikoistutkija Andreas Lindén Luonnonvarakeskuksesta.

Julkaistut tutkimukset eivät jakautuneet maantieteellisesti tasaisesti, vaan valtaosa indikaattoreista koskee eurooppalaisia ekosysteemejä. Linnustonseurantaa ja indikaattoreiden kehitystä tulisikin parantaa etenkin Afrikassa, Aasiassa ja Amerikoissa. Tutkimus paljasti myös, että indikaattorit painottuvat selvästi tiettyihin ympäristöihin ja esimerkiksi vuoristojen ja merien lintujen indikaattorit ovat harvinaisia.
Artikkeli:

Sara Fraixedas, Andreas Lindén, Markus Piha, Mar Cabeza, Richard Gregory & Aleksi Lehikoinen. A state-of-the-art review on birds as indicators of biodiversity: Advances, challenges, and future directions. Ecological Indicators
Volume 118, 2020. https://doi.org/10.1016/j.ecolind.2020.106728

Tutkimus on tehty yhteistyössä Helsingin yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja The Royal Society for the Protection of Birds -järjestön kanssa.

Mikä indikaattori?

Linnustoa kuvaavat indikaattorit ovat eräänlaisia numeerisia yhteenvetoja linnuston tilasta. Indikaattorit kootaan vuosikohtaisesti laajoista lajien runsauksia ja ekosysteemien muutoksia kuvaavista aineistoista. Niitä käytetään seurannassa kuvaamaan yksikertaisella tavalla mahdollisesti monimutkaistenkin biologisten kannanmuutosten pääpiirteitä.

Tyypillisesti indikaattorit muodostetaan elinympäristöittäin, tai siten, että ne ilmentävät joitakin kantoihin kohdistuvia paineita. Niistä on hyötyä myös arvioitaessa, miten hyvin monimuotoisuustavoitteet on saavutettu ja mihin suojelutoimiin tulisi erityisesti keskittyä.

Suomalaisia indikaattoreita (Luonnontila.fi)

Tunturi-Lapin riekkokanta keskinkertainen – Utsjoella kanta taantui

PIXNIO-34186-2100x1402

Elokuun laskentojen perusteella koko tunturialueen riekkokanta on pysynyt kutakuinkin keskimääräisellä tasolla. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria: Utsjoella riekkokanta on taantunut huomattavasti viime vuodesta, Inarissa ja Enontekiöllä riekkokanta on keskimääräisen tuntumassa. Kanakoirametsästäjät laskivat tunturialueen riekkolinjat jo kolmannentoista kerran Metsähallituksen ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tukemana.

− Poikkeuksena aikaisemmista vuosista nyt havaittiin useita aivan nuoria ja pieniä riekonpoikasia, mikä kertoo epätavallisen myöhäisestä pesinnästä. Erityisesti Utsjoella poikastuotto on tänä kesänä ollut heikkoa. Se saattaa johtua myöhäisen pesinnän ja kesä-heinäkuun vaihteen kylmän sääjakson yhteisvaikutuksesta, kertoo tutkija Antti Paasivaara Lukesta.

Riekkokanta heijastelee osin edellisen vuoden riekkokantaa ja erityisesti kuluvan kesän poikastuottoa. Pienet untuvikot kestävät huonosti usean päivän kestäviä kylmiä ja märkiä sääjaksoja, mutta myös munapesyeet voivat tuhoutua samasta syystä.

Riekkokannan kehitys graafina: Riekkokannan vaihtelu Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella kanakoiralaskennan ajalta 2008-2020. Tiheys tarkoittaa riekkoa/km2. Linkki kuvaan

Kanakoirametsästäjät laskivat tunturialueen riekkolinjoja tänä vuonna yhteensä noin 700 kilometriä 46 eri alueella tasaisesti jaettuna Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kuntiin. Linjat on sijoitettu neljän linjan linjastoihin, joissa yhden linjan pituus on yleensä neljä kilometriä.

Kanakoiralaskenta tehdään arktis-alpiinisilla ja avoimilla riekon elinympäristöillä, kun taas riistakolmiolaskenta keskittyy boreaalisten metsien kanalintukantojen seurantaan. Laskennat täydentävät toisiaan. Kanakoiralla suoritetut riekkolaskennat ovat yhtenäinen kannanseurantamenetelmä myös Ruotsin ja Norjan avoimilla tunturialueilla.

Pääkallokiitäjä (Acherontia atropos) havaittu Kuhmossa

image1011067184025884987

Pääkallokiitäjää havaitaan vaeltaneena lähes vuosittain Suomessa

Pääkallokiitäjä on kookkain Suomessa tavattava perhoslaji ja sen siipien kärkiväli on 10-13 cm. Laji elää vakituisesti Afrikassa ja Välimeren ympäristössä, josta se kulkeutuu ilmavirtausten mukana myös tänne Pohjolaan lähes vuosittain. Lajin toukka syö koisokasvien mm. perunan lehtiä ja on vakituisella elinalueellaan paha perunan tuholainen. Sen vuoksi Välimeren ympäristössä käytetään torjunta-aineita perunaviljelmillä. Toukka kasvaa noin 13 cm pituiseksi. Lajin aikuinen on valohakuinen ja lentää öisin, joten sitä voi havaita ulkovaloilta.

Lajia esiintyi keskiajalla silloin, kun Euroopassa oli sotia ja ruttoa. Kun aikuisen yksilön selässä on pääkallokuvio ja se pystyy ääntelemään häirittäessä piipittämällä, niin sen ajateltiin olevan paholaisen lähetti. Paavi julisti sen pannaan ja se on ainoa perhonen, joka on edelleen pannassa.

Kainuussa pääkallokiitäjää on havaittu vuosien saatossa 13 kertaa ja ensihavainto on Kainuusta vuodelta 1925. Viimeisimmät havainnot lajista ovat vuosilta 1975 Kajaani, Aulis Piirainen, 2010 Kajaani, Samuel Rusanen ja 2020 Kuhmo Mona Komulainen. Pääkallokiitäjän löysi Mona Komulainen 29.8.2020 Kuhmon Hukkajärven suunnalta rakennuksen vierestä kuolleena aamulla, kun lämpötila oli 2,5 astetta. Pääkallokiitäjä on todella herkkä kylmälle, eikä se pysty selviämään Suomen talvesta, vaan kaikki syksyllä meille kulkeutuneet yksilöt kuolevat aika pian.

Ilmoita pääkallokiitäjähavainnoista

Kansalaiset voivat ilmoittaa havainnoistaan vieraslajikoordinaattori Reima Leinoselle Kainuun ELY-keskukseen puh. 029 502 3799.

KORKEASAAREN AMURINLEOPARDIKISSAT SAIVAT ENSIMMÄISET PENTUNSA

50292675318_ca7f3c971e_c

Picture by: Annika Sorjonen (2020) Korkeasaari Zoo

Kissalaaksosta kuuluu iloisia pentu-uutisia. Viime vuonna Korkeasaareen muuttanut amurinleopardikissapari on saanut ensimmäiset pentunsa. Puolikiloiset pörröturkit pääsivät nyt kuukauden iässä eläinlääkärin tarkastukseen, jossa ne saivat matolääkkeen ja mikrosirun. Pennuista kaksi on naaraita ja yksi uros.

Syntymää osattiin odottaa, kun naaras alkoi puolustaa reviiriään ja hääti uroksen tarhasta. Eläintenhoitajat siirsivät uroskissan takatiloihin, jotta emolle voitiin taata rauhallinen ympäristö. Varmuus pentueesta saatiin heinäkuun lopulla, kun emo alkoi kantaa ruokaa pesään. Pennut ovat jo ensi kertoja uskaltautuneet omille tutkimusmatkoilleen pesän ulkopuolelle, jolloin niistä on nähty vilauksia.

Pentujen vanhemmat kohtasivat ensi kertaa viime kesänä Korkeasaaressa. Emokissa on kotoisin Novosibirskin eläintarhasta Venäjältä ja sen geneettisesti arvokkaat jälkeläiset ovat tervetulleita eurooppalaiseen tarhakantaan. Pentujen isä on syntyjään tsekkiläisestä eläintarhasta. Laji palasi Korkeasaareen 15 vuoden tauon jälkeen ja edellisistä pennuista on ehtinyt kulua jo 20 vuotta.

Amurinleopardikissaa on metsästetty sen kauniin turkin vuoksi. Metsästyksen ja elinympäristön häviämisen takia laji on harvinaistunut paikallisesti. Erityisesti elinalueensa saarilla amurinleopardikissalla menee huonosti ja Japanissa se luokitellaan jo äärimmäisen uhanalaiseksi. Laji on kuitenkin koko elinalueensa mittakaavassa edelleen elinvoimainen.

 Samalla seudulla Aasian itälaidalla amurinleopardikissan kanssa elävät sen isommat sukulaiset amurintiikeri ja amurinleopardi. Syyskuussa Korkeasaaressa vietetään Kissojen Iltoja, joilla kerätään varoja Amurin alueen kissojen suojeluun niiden elinalueella. Isojen kissojen elinalueita turvaamalla suojellaan myös muita alueella eläviä lajeja, kuten amurinleopardikissoja.