Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia Liminganlahdella – WWF pyytää pidättäytymään hanhien metsästyksestä alueella

vasemmalla-aikuinen-kiljuhanhi-oikealla-nuori-yksilo-norjan-porsanginvuonolla.-copyright-tomas-aarvak-nof-birdlife-norway

Liminganlahden Virkkulan lintutornin edustalla tavattiin eilen ainakin 24 äärimmäisen uhanalaista kiljuhanhea. Kiljuhanhia on paikalla edelleen tänään. Kiljuhanhia on havaittu myös Virkkulan lähellä olevilla pelloilla, Liminganlahden metsästysrauhoitusalueen ulkopuolella.

”Vetoamme Liminganlahden alueella hanhia ja vesilintuja metsästäviin, että kaikkien hanhien metsästämisestä pidättäydytään siksi aikaa, kun kiljuhanhet ovat paikalla. Tällä hetkellä alueella on myös paljon metsähanhia, joita ei saa metsästää Pohjois-Pohjanmaalla”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Hanhien varma lajinmääritys, varsinkin syksyisessä nuoruuspuvussa, on metsästystilanteessa vaikeaa. WWF:n kiljuhanhityöryhmä tarkkailee kiljuhanhia tehostetusti alueella. Kiljuhanhi on rauhoitettu, ja sen tappamisesta voidaan tuomita 6 391 euron korvauksiin.

Yksi Pohjolan uhanalaisimmista linnuista

Tunturi-Lapissa pesivä kiljuhanhi on Pohjolan uhanalaisimpia pesimälintuja. Sen pelastamiseksi sukupuutolta on tehty vuosikymmenten ajan kansainvälistä yhteistyötä. Pohjolan kanta oli pienimmillään alle 20 paria, mutta se on viime vuosina elpynyt noin 40 pariin. Kanta on kuitenkin edelleen niin pieni, että yhdenkin yksilön menetys on suuri takaisku.

Oulun seutu oli aikanaan hyvin tärkeä kiljuhanhien syysmuuton aikainen levähdysalue, mutta edellisistä syysmuuton aikaisista kiljuhanhihavainnoista alueella on vuosikymmeniä. Sen sijaan kevätmuutolla kiljuhanhet levähtävät alueella edelleen säännöllisesti.

Suomelle uusi sudenkorentolaji lännenkirsikorento havaittiin Ahvenanmaalla

64a4fba2-2ba9-4329-947c-94dc962a717c

Lännenkirsikorento. Kuva: Jyri Mäki-Jaakkola.

Luontoharrastaja lisäsi Suomen Lajitietokeskukseen kuvan sudenkorennosta, jollaista maastamme ei ole aiemmin tavattu. Laji paljastui Suomelle uudeksi.

Elokuun lopulla Lajitietokeskuksen foorumilla huomattiin, että harrastajan Ahvenanmaan Getasta lisäämät sudenkorentokuvat edustivat Suomelle uutta lajia. Laji osattiin muiden harrastajien toimesta tunnistaa pian lännenkirsikorennoksi (Sympecma fusca). Lajilla on jo suomenkielinen nimi, sillä sen leviämistä Suomeen on osattu odottaa.

– Uuden sudenkorentolajin paljastuminen laji.fi-portaalista oli mukava löytö. Havainto rekisteröitiin Lajitietokeskuksen tietokantaan ja täydentää nyt tietojamme Suomen lajistosta, kertoo Lajitietokeskuksen ylläpitäjä, tietotekniikka-asiantuntija Mikko Heikkinen Luomuksesta, Helsingin yliopistosta.

– Lännenkirsikorennon löytyminen Suomesta ja Ahvenanmaalta ei ollut yllätys, sillä se on esiintynyt jo pitkään Ruotsin rannikolla Ahvenanmaan lähellä, kertoo sudenkorentoasiantuntija Sami Karjalainen, joka on myös kirjoittanut Suomen sudenkorennot -kirjan.

Kirsikorennot ovat aikuistalvehtijoita muista Suomessa tavatuista sudenkorennoista poiketen. Ne parittelevat ja munivat keväällä, ja toukat kehittyvät aikuisiksi kesän aikana. Nyt löydetyn lännenkirsikorennon sukulaislaji idänkirsikorento (Sympecma paedisca) löydettiin Suomesta ensi kerran 2002 ja se on jo vakiintunut Etelä-Suomeen.

Suomessa tavattujen sudenkorentolajien määrä on nyt 63. Lajien määrä on lisääntynyt nopeasti sudenkorentoharrastuksen kasvun ja ilmaston lämpenemisen myötä. 2000-luvulla on löydetty peräti yksitoista Suomelle uutta sudenkorentolajia.

Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen ylläpitämä Suomen Lajitietokeskus vastaanottaa ja kokoaa luontoharrastajien havaintoja kaikista eliöryhmistä. Joskus harrastajien havainnot saattavat paljastaa entuudestaan tuntemattomia lajeja tai tunnettuja lajeja uusilta elinalueilta. Harrastajat ovat kiitettävän aktiivisia lisäämään luontohavaintojaan Lajitietokeskukseen. Tänä vuonna Lajitietokeskuksen oman havaintopäiväkirja Vihko-palvelun kautta on ilmoitettu jo yli 200 000 havaintoa ja keväällä julkaistun iNaturalistin, suomeksi käännetyn kansainvälisen luontohavaintosovelluksen, kautta lähes 170 000 havaintoa.

Suomen sudenkorentolajistoon voi tutustua Lajitietokeskuksen sivuilla.

Maailmalla julkaistut lintuindikaattorit osoittavat: lintuja on entistä vähemmän

bird-robin-erithacus-rubecula

Erityisesti maatalous- ja metsäympäristön linnut voivat maailmanlaajuisesti aiempaa huonommin. Kosteikoissa ja urbaaneilla alueilla tilanne on näitä elinympäristöjä parempi. Näin toteaa tuore tutkimus, joka kokoaa yhteen yli 250 linnustoa kuvaavaa indikaattoria eri puolilta maailmaa, tarkastelee, mitä ne kertovat linnuston muutoksista ja miten menetelmiä tulisi kehittää edelleen.

Suomessa 15 suolintulajin runsaudet ovat pudonneet keskimäärin puoleen vuodesta 1980 lähtien. Toisaalta Suomen urbaanien lajien talvimäärät ovat kasvaneet kolminkertaisesti 1960-luvulta. Muun muassa nämä tiedot löytyvät tuoreesta kokoomajulkaisusta, jonka tulokset pohjautuvat tiedeartikkeleissa julkaistuihin linnustoindikaattoreihin lähimpien kymmenen vuoden ajalta.

– Noin puolet indikaattoreista osoittaa, että luonnon monimuotoisuus on maailmanlaajuisesti vähentynyt. Sen sijaan suunnilleen viidennes indikaattoreista osoittaa muutosta parempaan suuntaan, kertoo intendentti Aleksi Lehikoinen Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Tarkempi tarkastelu osoitti, että maatalous- ja metsäympäristöissä linnut voivat huonommin kuin monissa muissa ympäristöissä. Noin puolet näiden elinympäristöjen linnustoa kuvaavista indikaattoreista osoitti merkitsevää vähenemistä.

– Todennäköisin syy lintukantojen heikkenemisiin näissä ympäristöissä on niiden yhä voimakkaampi maankäyttö, Lehikoinen toteaa.

Sekä maatalous- että metsäympäristöissä laajat, yhtä lajia sisältävät kasvustot yksipuolistavat lintulajistoa. Maataloudessa pienemmät suojavyöhykkeet ja lisääntyneet torjunta-ainemäärät heikentävät lintujen oloja, kun taas metsissä lisääntyneet hakkuut ovat ongelma.

Indikaattoreilla voidaan myös arvioida, miten esimerkiksi ilmastonmuutos vaikuttaa lintukantoihin.

– Noin 70 prosenttia ilmastonmuutoksen vaikutuksiin yhdistetyistä indikaattoreista osoittaa, että ilmaston lämpeneminen on jo merkittävästi muovannut lintuyhteisöjä, tiivistää erikoistutkija Andreas Lindén Luonnonvarakeskuksesta.

Julkaistut tutkimukset eivät jakautuneet maantieteellisesti tasaisesti, vaan valtaosa indikaattoreista koskee eurooppalaisia ekosysteemejä. Linnustonseurantaa ja indikaattoreiden kehitystä tulisikin parantaa etenkin Afrikassa, Aasiassa ja Amerikoissa. Tutkimus paljasti myös, että indikaattorit painottuvat selvästi tiettyihin ympäristöihin ja esimerkiksi vuoristojen ja merien lintujen indikaattorit ovat harvinaisia.
Artikkeli:

Sara Fraixedas, Andreas Lindén, Markus Piha, Mar Cabeza, Richard Gregory & Aleksi Lehikoinen. A state-of-the-art review on birds as indicators of biodiversity: Advances, challenges, and future directions. Ecological Indicators
Volume 118, 2020. https://doi.org/10.1016/j.ecolind.2020.106728

Tutkimus on tehty yhteistyössä Helsingin yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja The Royal Society for the Protection of Birds -järjestön kanssa.

Mikä indikaattori?

Linnustoa kuvaavat indikaattorit ovat eräänlaisia numeerisia yhteenvetoja linnuston tilasta. Indikaattorit kootaan vuosikohtaisesti laajoista lajien runsauksia ja ekosysteemien muutoksia kuvaavista aineistoista. Niitä käytetään seurannassa kuvaamaan yksikertaisella tavalla mahdollisesti monimutkaistenkin biologisten kannanmuutosten pääpiirteitä.

Tyypillisesti indikaattorit muodostetaan elinympäristöittäin, tai siten, että ne ilmentävät joitakin kantoihin kohdistuvia paineita. Niistä on hyötyä myös arvioitaessa, miten hyvin monimuotoisuustavoitteet on saavutettu ja mihin suojelutoimiin tulisi erityisesti keskittyä.

Suomalaisia indikaattoreita (Luonnontila.fi)

Tunturi-Lapin riekkokanta keskinkertainen – Utsjoella kanta taantui

PIXNIO-34186-2100x1402

Elokuun laskentojen perusteella koko tunturialueen riekkokanta on pysynyt kutakuinkin keskimääräisellä tasolla. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria: Utsjoella riekkokanta on taantunut huomattavasti viime vuodesta, Inarissa ja Enontekiöllä riekkokanta on keskimääräisen tuntumassa. Kanakoirametsästäjät laskivat tunturialueen riekkolinjat jo kolmannentoista kerran Metsähallituksen ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tukemana.

− Poikkeuksena aikaisemmista vuosista nyt havaittiin useita aivan nuoria ja pieniä riekonpoikasia, mikä kertoo epätavallisen myöhäisestä pesinnästä. Erityisesti Utsjoella poikastuotto on tänä kesänä ollut heikkoa. Se saattaa johtua myöhäisen pesinnän ja kesä-heinäkuun vaihteen kylmän sääjakson yhteisvaikutuksesta, kertoo tutkija Antti Paasivaara Lukesta.

Riekkokanta heijastelee osin edellisen vuoden riekkokantaa ja erityisesti kuluvan kesän poikastuottoa. Pienet untuvikot kestävät huonosti usean päivän kestäviä kylmiä ja märkiä sääjaksoja, mutta myös munapesyeet voivat tuhoutua samasta syystä.

Riekkokannan kehitys graafina: Riekkokannan vaihtelu Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella kanakoiralaskennan ajalta 2008-2020. Tiheys tarkoittaa riekkoa/km2. Linkki kuvaan

Kanakoirametsästäjät laskivat tunturialueen riekkolinjoja tänä vuonna yhteensä noin 700 kilometriä 46 eri alueella tasaisesti jaettuna Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kuntiin. Linjat on sijoitettu neljän linjan linjastoihin, joissa yhden linjan pituus on yleensä neljä kilometriä.

Kanakoiralaskenta tehdään arktis-alpiinisilla ja avoimilla riekon elinympäristöillä, kun taas riistakolmiolaskenta keskittyy boreaalisten metsien kanalintukantojen seurantaan. Laskennat täydentävät toisiaan. Kanakoiralla suoritetut riekkolaskennat ovat yhtenäinen kannanseurantamenetelmä myös Ruotsin ja Norjan avoimilla tunturialueilla.

Pääkallokiitäjä (Acherontia atropos) havaittu Kuhmossa

image1011067184025884987

Pääkallokiitäjää havaitaan vaeltaneena lähes vuosittain Suomessa

Pääkallokiitäjä on kookkain Suomessa tavattava perhoslaji ja sen siipien kärkiväli on 10-13 cm. Laji elää vakituisesti Afrikassa ja Välimeren ympäristössä, josta se kulkeutuu ilmavirtausten mukana myös tänne Pohjolaan lähes vuosittain. Lajin toukka syö koisokasvien mm. perunan lehtiä ja on vakituisella elinalueellaan paha perunan tuholainen. Sen vuoksi Välimeren ympäristössä käytetään torjunta-aineita perunaviljelmillä. Toukka kasvaa noin 13 cm pituiseksi. Lajin aikuinen on valohakuinen ja lentää öisin, joten sitä voi havaita ulkovaloilta.

Lajia esiintyi keskiajalla silloin, kun Euroopassa oli sotia ja ruttoa. Kun aikuisen yksilön selässä on pääkallokuvio ja se pystyy ääntelemään häirittäessä piipittämällä, niin sen ajateltiin olevan paholaisen lähetti. Paavi julisti sen pannaan ja se on ainoa perhonen, joka on edelleen pannassa.

Kainuussa pääkallokiitäjää on havaittu vuosien saatossa 13 kertaa ja ensihavainto on Kainuusta vuodelta 1925. Viimeisimmät havainnot lajista ovat vuosilta 1975 Kajaani, Aulis Piirainen, 2010 Kajaani, Samuel Rusanen ja 2020 Kuhmo Mona Komulainen. Pääkallokiitäjän löysi Mona Komulainen 29.8.2020 Kuhmon Hukkajärven suunnalta rakennuksen vierestä kuolleena aamulla, kun lämpötila oli 2,5 astetta. Pääkallokiitäjä on todella herkkä kylmälle, eikä se pysty selviämään Suomen talvesta, vaan kaikki syksyllä meille kulkeutuneet yksilöt kuolevat aika pian.

Ilmoita pääkallokiitäjähavainnoista

Kansalaiset voivat ilmoittaa havainnoistaan vieraslajikoordinaattori Reima Leinoselle Kainuun ELY-keskukseen puh. 029 502 3799.

KORKEASAAREN AMURINLEOPARDIKISSAT SAIVAT ENSIMMÄISET PENTUNSA

50292675318_ca7f3c971e_c

Picture by: Annika Sorjonen (2020) Korkeasaari Zoo

Kissalaaksosta kuuluu iloisia pentu-uutisia. Viime vuonna Korkeasaareen muuttanut amurinleopardikissapari on saanut ensimmäiset pentunsa. Puolikiloiset pörröturkit pääsivät nyt kuukauden iässä eläinlääkärin tarkastukseen, jossa ne saivat matolääkkeen ja mikrosirun. Pennuista kaksi on naaraita ja yksi uros.

Syntymää osattiin odottaa, kun naaras alkoi puolustaa reviiriään ja hääti uroksen tarhasta. Eläintenhoitajat siirsivät uroskissan takatiloihin, jotta emolle voitiin taata rauhallinen ympäristö. Varmuus pentueesta saatiin heinäkuun lopulla, kun emo alkoi kantaa ruokaa pesään. Pennut ovat jo ensi kertoja uskaltautuneet omille tutkimusmatkoilleen pesän ulkopuolelle, jolloin niistä on nähty vilauksia.

Pentujen vanhemmat kohtasivat ensi kertaa viime kesänä Korkeasaaressa. Emokissa on kotoisin Novosibirskin eläintarhasta Venäjältä ja sen geneettisesti arvokkaat jälkeläiset ovat tervetulleita eurooppalaiseen tarhakantaan. Pentujen isä on syntyjään tsekkiläisestä eläintarhasta. Laji palasi Korkeasaareen 15 vuoden tauon jälkeen ja edellisistä pennuista on ehtinyt kulua jo 20 vuotta.

Amurinleopardikissaa on metsästetty sen kauniin turkin vuoksi. Metsästyksen ja elinympäristön häviämisen takia laji on harvinaistunut paikallisesti. Erityisesti elinalueensa saarilla amurinleopardikissalla menee huonosti ja Japanissa se luokitellaan jo äärimmäisen uhanalaiseksi. Laji on kuitenkin koko elinalueensa mittakaavassa edelleen elinvoimainen.

 Samalla seudulla Aasian itälaidalla amurinleopardikissan kanssa elävät sen isommat sukulaiset amurintiikeri ja amurinleopardi. Syyskuussa Korkeasaaressa vietetään Kissojen Iltoja, joilla kerätään varoja Amurin alueen kissojen suojeluun niiden elinalueella. Isojen kissojen elinalueita turvaamalla suojellaan myös muita alueella eläviä lajeja, kuten amurinleopardikissoja.

Hyvät siemenvuodet viivästyttävät lintujen syysmuuttoa ja aikaistavat kevätmuuttoa

2019-05-15-15-31-42-1200x800

Ravinnon määrä vaikuttaa merkittävästi marjoja ja siemeniä syövien lintujen syysmuuton ja kevätmuuton ajoittumiseen. Tämän vuoden heikko puiden siemensato lähettänee siemensyöjät muutolle normaalia aikaisemmin, selviää Turun yliopiston, Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen yhteisestä tutkimuksesta.

Suomalaisen pitkäaikaistutkimuksen perusteella lintujen syysmuutto viivästyy vuosina, jolloin puissa on runsaasti siemeniä, ja muutto aikaistuu siementen katovuosina. Hieman yllättäen ilman lämpötilalla ei havaittu olevan vaikutusta rastaiden, tilhien ja peippolintujen syysmuuton ajoitukseen.

Puiden siemensato vaikuttaa myös seuraavan vuoden kevätmuuton ajoitukseen yhdessä sääolojen kanssa. Runsas edellisen syksyn siemensato ja lämmin kevät aikaistavat lintujen kevätmuuttoa.

– Tuloksemme viittaavat siihen, että linnut talvehtivat lähempänä pesimäalueitaan, kun edellisenä syksynä on ollut runsaasti ravintoa tarjolla. Tämä mahdollistaa aikaisemman kevätmuuton, kertoo yliopistolehtori Jukka Suhonen Turun yliopistosta.

Kuusen ja koivun siemenet ovat monien lintulajien suosimaa ravintoa. Luonnonvarakeskuksen ennusteen mukaan molempien puulajien siemeniä on nyt tavanomaista vähemmän tarjolla. Alustavien arvioiden mukaan huippusatoa ei ole myöskään odotettavissa pihlajanmarjoista.

– Siemensatotietojen perusteella on odotettavissa, että tänä syksynä rastaat ja peippolinnut muuttavat keskimääräistä aikaisemmassa aikataulussa eivätkä jää viivyttelemään, pohtii intendentti Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Tutkimustulokset perustuvat Turun ja Helsingin yliopistojen sekä Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijoiden yhteisjulkaisuun, jossa on hyödynnetty useita pitkäaikaisia aineistoja. Käytettävissä on ollut 29 vuoden yhtenäinen aineisto puiden siemensadosta, ilman lämpötilasta sekä 11:n siemeniä syövän lintulajin, kuten rastaiden, tilhen ja peippolintujen, muuton vuosittaisista ajoituksista. Lintujen muuttoaineiston keräsivät lintuharrastajat Hankoniemen kärjessä sijaitsevalta lintuasemalta.

Linkki alkuperäisjulkaisuun:

https://link.springer.com/article/10.1007/s00442-020-04726-5

Suomen merimetsokanta vakiintunut noin 26 000 pesivään pariin

merimetso_2020

Merimetson alueelliset pesämäärät (kpl) vuonna 2020

Kesällä 2020 merimetsojen pesiä laskettiin noin 25 760 kappaletta Suomen rannikkoalueilla. Pesimäkanta on vaihdellut enää muutamalla prosentilla viiden viime vuoden aikana. Pesämäärien vuotuiset vaihtelut ovat kuitenkin alueellisesti suuria ja merikotkan saalistuksen vaikutus pesintämenestykseen ja yhdyskuntien sijoittumiseen on voimistumassa.

Sekä Suomenlahdella että Selkämerellä sijaitsi kolmasosa merimetson pesistä, Saaristomerellä viidennes, Merenkurkussa 12 prosenttia ja Perämerellä viisi prosenttia. Kanta pieneni Merenkurkussa 16 prosenttia, Saaristomerellä 14 prosenttia ja Suomenlahdella kaksi prosenttia. Kanta puolestaan kasvoi Perämerellä 70 prosenttia ja Selkämerellä 17 prosenttia.

Kokonaisuudessaan Pohjanlahden merimetsokanta kasvoi kymmenen prosenttia ollen noin 12 200 pesää, joista Selkämerellä 7 660, Merenkurkussa noin 3 200 ja Perämerellä 1 360 pesää. Suomenlahdella kanta oli noin 8 500 pesää ja Saaristomerellä 5 000 pesää.

Suurimmat yhdyskunnat Porvoosta Mustasaareen

Merimetsoyhdyskuntia havaittiin Suomessa 54 kappaletta 81 hehtaarin alalla, yhteensä 83 luodolla tai saarella. Yli puolet koko kannasta pesi kahdeksassa suurimmassa yhdyskunnassa.

Yli tuhannen pesän yhdyskunnat sijaitsivat Raumalla (3 600 pesää), Mustasaaressa (1 560), Turussa (1 540), Uudessakaupungissa (1 540), Porvoossa (1 320), Porissa (1 320), Kirkkonummella (1 300) ja Eurajoella (1 170). Kuntatasolla voimakkain kasvu todettiin Raumalla ja Kokkolassa. Uudessakaarlepyyssä pesämäärä puolestaan pieneni yli puolella.

Kymmenen yhdyskuntaa autioitui edellisvuodesta ja uusia yhdyskuntia havaittiin 11: Virolahdella (2 kpl), Loviisassa (3), Salossa (2), Paraisilla, Porissa, Kokkolassa ja Lumijoella. Myös Vaasassa ja Kotkassa pesittiin vuoden tauon jälkeen. Porin yhdyskunta oli asettunut pesimään rannikon tuntuman pienelle lintujärvelle. Suomessa ei ole aiemmin todettu onnistuneita sisämaapesintöjä.

Pyhtään ja Haminan kolmella puuttomalla luodolla havaittiin tuhotun laittomasti yli 400 merimetson munapesää, minkä seurauksena lähialueiden sisäsaariston metsäisille luodoille syntyi uusia pesintöjä lähemmäs mökkiasutusta.

Merikotkan saalistus voimistuu merimetsoyhdyskunnissa

Merikotkan saalistus voimistui edelleen heikentäen poikastuottoa suurissakin pesimäyhdyskunnissa. Tämän seurauksena aikuistuneita merimetsoja palaa synnyinseuduilleen suhteellisesti vähemmän kuin aiemmin. Merikotkan saalistus vaikuttaa myös yhdyskuntien sijoittumiseen ja pesintätapaan: pesinnät painottuvat enenevässä määrin sisäsaaristoon ja metsäpesintöjen osuus kasvaa.

Merenkurkun pitkäikäisin lähes 20-vuotias yhdyskunta Uudessakaarlepyyssä ei onnistunut kasvattamaan poikasia juurikaan lentokykyisiksi, kun enimmillään yli 30 merikotkan havaittiin ruokailevan pesimäluodolla. Myös itäisen Suomenlahden rajavyöhykkeellä merikotkien tulkittiin aiheuttaneen ainakin kolmen luodon pesintöjen epäonnistumisen jo munavaiheessa.

Merimetsoyhdyskuntien etsintöihin, tarkistuksiin ja laskentoihin osallistui yli 80 henkilöä kesällä 2020.

Merimetson seurannalla kerätään perustietoa lajin ekologiasta ja levittäytymisestä Suomessa. Merimetso on Suomessa luonnonsuojelulailla rauhoitettu ympärivuotisesti, eikä se kuulu EU:n metsästettävien lajien listalle.

 

Ilmastonmuutos voi sulattaa varpuspöllöjen ”pakastimet” ja lisätä pöllöjen paikallista kuolleisuutta

pygmy_owl

Varpuspöllö on pienin petolintumme. Kuva: Erkki Korpimäki
Turun yliopiston ekologit osoittavat uudessa tieteellisessä artikkelissaan, että varpuspöllöjen ”pakastimiin” eli pönttöihin ja koloihin talven varalle keräämät ruokavarastot pilaantuvat kahdesta syystä: runsaiden syyssateiden seurauksena ja jos varaston kerääminen on aloitettu aikaisin. Artikkelin tulokset osoittavat, että ilmastomuutos saattaa vaikeuttaa petojen ravinnonhankintaa ja siten vähentää paikallista talviaikaista eloonjäävyyttä. Tutkimus on julkaistu korkealuokkaisessa kansainvälisessä Global Change Biology -tiedejulkaisussa.

Väitöskirjatutkija Giulia Masoero ja kanssakirjoittajat Turun yliopiston biologian laitokselta analysoivat professori Erkki Korpimäen tutkimusryhmän keräämää ainutlaatuista pitkäaikaisaineistoa vuosilta 2003–2018. Tavoitteena oli tutkia, miten muuttuvat sääolot loppusyksyllä ja talvella vaikuttavat varpuspöllöjen keräämien ruokavarastojen aloitukseen sekä varastojen karttumiseen, käyttöön ja säilyvyyteen. Aineisto on Kauhavan seudulta Etelä-Pohjanmaalta, saalisvarastoja on yli 500 ja tutkimusalueen koko on 1000 neliökilometriä.

Varpuspöllö on pienin petolintumme, joka saalistaa pääasiassa pikkunisäkkäitä, erityisesti myyriä, mutta käyttää korvaavana ravintona pikkulintuja. Varpuspöllöt aloittavat talvivarastoinnin yleensä silloin, kun lämpötila laskee nollan alapuolelle lokakuun lopulta alkaen. Ne keräävät suuria, usein kymmenien saaliiden varastoja tikankoloihin ja pönttöihin.

Varastoja voi olla monessa pöntössä muutaman kilometrin päässä toisistaan. Koiraita suuremmat naaraspöllöt ja nuoret yksilöt keräävät suurempia varastoja kuin koiraat ja yli yksivuotiaat pöllöt.

Erkki Korpimäen mukaan varastot ovat varpuspöllöille tärkeitä, koska myyrät ovat talvella suojassa lumen alla ja pikkulintuja on maastossa vähän.

– Varastointikäyttäytyminen on altis ilmastonmuutokselle, koska syksyn ja talven säät vaikuttavat varastojen säilymiseen ja käytettävyyteen. Monilla pohjoisilla alueilla syksyt ovat lämmenneet ja talvet ovat tulleet leudoiksi ja sateisiksi. Ennusteet osoittavat, että ilmastonmuutos tulee todennäköisesti jatkumaan samaan suuntaan, ja talvet tulevat suuresti lyhenemään.

Tutkimuksen mukaan varpuspöllöjen aikaisin kerätyt ruokavarastot pilaantuvat sitä todennäköisemmin, mitä enemmän lokakuun puolivälin ja joulukuun puolivälin aikana on sadepäiviä. Pöllöt käyttävät pilaantuneita varastosaaliita erityisesti huonoina myyrävuosina, mutta tutkimus osoitti, että varastosaaliiden pilaantuessa naaraspöllöjen tuleva tapaamistodennäköisyys tutkimusalueella oli alentunut: naaraspöllöt joko kuolevat tai joutuvat lähtemään alueelta.

– Tulos viittaa siihen, että pilaantuneiden varastosaaliiden käyttö ja/tai suuren pilaantuneen varaston keräämisestä syntyvä ajan ja energian hukka alentaa eloonjäävyyttä tai lisää lähtömuuttoa tutkimusalueelta, sanoo Giulia Masoero.

Varpuspöllöt saattavat kyetä osittain sopeutumaan ilmastonmuutokseen viivyttämällä ruokavarastojen keruun aloittamista, mutta todennäköisemmin ne kärsivät lämpenevän ilmaston aiheuttamista muutoksista. Sekä tuoreet tutkimustulokset että maailmanlaajuiset ilmastoennusteet osoittavat, että ilmastomuutos voi suuresti heikentää talvehtivien petojen ravinnonhankintaa ja siten ravinnon kulutusta, millä taas todennäköisesti on haitallisia vaikutuksia pohjoisten havumetsien ravintoverkkoon.

KORKEASAAREN BERBERIAPINOILLE SYNTYI POIKANEN

50187195973_e9997cbd30_c

Picture by: Mari Lehmonen (2020) Korkeasaari Zoo

Berberiapinat lisääntyivät Korkeasaaressa onnistuneesti jo toista kertaa. Laumaan syntyi viikko sitten pienokainen, joka saa paljon huomiota vanhemmiltaan. Aiemmat poikaset ovat reilun vuoden ikäisiä. Korkeasaaren aikuiset berberiapinat ovat huonoista oloista pelastettuja yksilöitä, joista on koottu toimiva lauma tarhaoloissa. Poikasten hoitoon osallistuu koko lauma.

Tuoreen poikasen vanhemmat ovat lauman johtajauros sekä toinen lisääntymisikäisistä naaraista. Syntymää osattiin ennakoida emon käyttäytymisen perusteella. Viime maanantaiaamuna eläintenhoitajat löysivät naaraan hoivaamasta pientä tummaturkkista poikastaan. Emo kantaa poikasta turkissaan ja imettää sitä säännöllisesti. Laumassa on nyt yhteensä kahdeksan apinaa.

Berberiapinoilla urokset osallistuvat innokkaasti poikasten hoitoon. Korkeasaaren lauman uros osoittautui jo vanhempien sisarusten kohdalla huolelliseksi hoitajaksi. Nytkin se kanniskelee viikon ikäistä poikastaan puuhun asti ja suhtautuu siihen omistavasti. Lauman uusin jäsen kiinnostaa kaikkia, erityisesti vuoden ikäisiä poikasia. Yksivuotiaat puolestaan saavat huomiota vanhemmalta naaraalta, joka on ottanut laumassa mummon roolin. Menee vielä muutamia viikkoja ennen kuin lauman nuorimmainen alkaa kaipailla leikkiseuraa.

Erittäin uhanalaiset berberiapinat elävät Marokon ja Pohjois-Algerian vuoristometsissä. Elinalueiden tuhoutumisen lisäksi laiton lemmikkieläinkauppa on suuri uhka lajille. Somia apinanpoikasia pyydystetään luonnosta, myydään lemmikeiksi tai käytetään rahan ansaitsemiseen turistikohteissa. Hankaliksi käyneet hylätyt lemmikkiapinat päätyvät usein eläintarhoihin ja pelastuskeskuksiin. Korkeasaaren aikuiset berberiapinat ovat entisiä lemmikkejä ja lakkautetusta yksityisestä eläintarhasta pelastettuja yksilöitä.

Korkeasaari tukee luonnonvaraisten berberiapinoiden suojelua. Barbary Macaque Awareness and Conservation -kansalaisjärjestö taistelee laitonta lemmikkikauppaa vastaan takavarikoimalla salametsästettyjä apinoita ja sopeuttamalla niitä takaisin luontoon, lisäämällä ihmisten tietoisuutta kampanjoilla ja sitouttamalla paikallisväestöä apinoiden suojeluun.