Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Uusi paarmalaji Suomesta

paarma_jaakko_pohjoismäki

Hybomitra expollicata on 39. Suomesta tavattu paarmalaji. Kuva: Jaakko Pohjoismäki

Itä-Suomen yliopiston, Helsingin luonnontieteellisen museon ja Turun yliopiston eläinmuseon tutkijoiden työryhmä löysi juhannusviikolla Suomelle uuden paarmalajin Hangosta, Tvärminnen biologisen aseman ympäristöstä.

Löydetty laji, Hybomitra expollicata, kuuluu verraten kookkaan kokoisiin hevospaarmoihin, joista monet ovat hyvin samannäköisiä keskenään. Laji on kuitenkin helppo erottaa muista sukunsa edustajista tunnusomaisen vaalean yleisvärinsä, takaruumiin pitkittäisraidoituksen, sekä tasaisesti kaventuvan peränpäänsä ansiosta (kuva). Lajin suomenkieliseksi nimeksi voisikin sopia juovapaarma, pitkittäisjuovaisen takaruumiin perusteella.

Juovapaarma on elintavoiltaan vaatelias, ollen riippuvainen murtovesikosteikoista –  ja rämeistä. Sen levinneisyyden painopistealueita Euroopassa ovatkin Atlantin ja Välimeren rannikkorämeet. Lähinnä Suomea laji tunnetaan Ruotsin Skånesta ja Öölannista. Hybomitra expollicatan ruotsinkielinen nimi on elintapoihin viitaten saltfäbroms. Rannikkokosteikkojen kuivaamisen sekä rakentamisen takia juovapaarma on uhanalainen suurimmassa osassa Länsi-Eurooppaa, ja myös Ruotsissa se luetaan vaarantuneeksi.

Juovapaarmalla on kanta ainakin Tvärminnen ympäristössä, sillä työryhmä havaitsi useita yksilöitä päivän aikana. On mahdollista, että laji on hiljattain levittäytynyt Suomeen, koska Hangon, erityisesti biologisen aseman alueen, paarmalajisto on ennestään hyvin tunnettu, ja on epätodennäköistä, että näin tunnusomainen laji olisi jäänyt aiemmin huomaamatta. On mahdollista, että lajia esiintyy sopivilla paikoilla muuallakin Suomen etelärannikolla.

Ensimmäinen villi metsäpeuranvasa syntyi Lauhanvuoressa

rsz_2lauhanvuoren-villi-vasa_lahikuva_sakari-mykra-pohja_metsahallitus

Lauhanvuoren ensimmäinen villi metsäpeuranvasa emänsä kanssa toukokuussa 2021. Kuvaaja: Sakari Mykrä-Pohja, Metsähallitus.

Lauhanvuoren kansallispuiston tuntumassa syntyi viime viikolla villi metsäpeuranvasa vaatimelle, joka vapautettiin totutustarhasta viime kesänä. Nyt syntyneellä vasalla on tärkeä rooli metsäpeuran palautuksessa osaksi läntisen Suomen lajistoa.

Lauhanvuoren kansallispuistoon rakennettiin syksyllä 2017 totutustarha metsäpeuroille. Tarhassa on syntynyt jo 18 vasaa, mutta ensimmäistä luonnossa syntynyttä vasaa saatiin odottaa tähän kevääseen saakka. Jälkeläinen syntyi eläintarhasta tuodulle vaatimelle, joka ehti viettää totutustarhassa lähes kolme vuotta ennen vapautustaan kesällä 2020.

Vasonnan ajankohta pystyttiin päättelemään vaatimelle asennetun satelliittipannan paikannusten perusteella. Vaatimen ja vasan vointi käytiin tarkistamassa kahden päivän kuluttua vasan oletetusta syntymästä. Vasonta tapahtui kansallispuiston tuntumassa puiston länsipuolella.

”Erityisen hienon uutisen tästä tekee se, että vasonut vaadin on myös tiinehtynyt vapaudessa”, MetsäpeuraLIFE-hankkeen projektipäällikkö Sakari Mykrä-Pohja Metsähallituksesta iloitsee. ”Onnistunut vasonta osoittaa, että totutustarhasta vapautetuilla metsäpeuroilla on täydet edellytykset lisääntyä Lauhanvuoren maastoissa.”

Totutustarhasta vapautettiin ensimmäisen kerran metsäpeuroja syksyllä 2019. Kaikkiaan vapauteen on päässyt jo parisenkymmentä yksilöä. Toinen metsäpeurojen totutustarha sijaitsee Pirkanmaalla Seitsemisessä. Seitsemisessä syntyi ensimmäinen villi vasa viime keväänä.

Näitkö vasan? Ilmoita havaintosi Metsähallitukselle

Metsähallitus kerää yleisöhavaintoja sekä Lauhanvuoressa että Seitsemisessä villinä syntyneistä metsäpeuranvasoista. Havainnot voi toimittaa sähköpostilla hankkeen suunnittelijalle: milla.niemi(a)metsa.fi.

Totutustarhaus ja palautusistutukset ovat osa vuonna 2016 alkanutta, EU-rahoitteista metsäpeuran kannanhoito- ja suojeluhanketta MetsäpeuraLIFE. Hanketta koordinoi Metsähallituksen Eräpalvelut. Totutustarhaus jatkuu vuoteen 2022 saakka. Tavoitteena on, että hankkeen loputtua sekä Lauhanvuoren että Seitsemisen kansallispuiston tuntumassa elää muutaman kymmenen yksilön kokoinen, kasvava metsäpeurakanta.

Saimaannorppakantaan syntyi 86 kuuttia

rsz_saimaannorppa_kuva_miinaauttila
Kuva: Miina Auttila

Metsähallituksen saimaannorppien pesätarkistuksissa löydettiin tänä vuonna 76 kuuttia. Kokonaissyntyvyydeksi arvioidaan 86 poikasta. Talvi 2021 oli suotuisa norpan pesinnälle. Alkutalvi oli lämmin, mutta tammikuun lopun lumisateiden ansioista Saimaan rannoille kinostui riittävästi lunta pesintään. Pesien etsinnässä oli mukana noin sata vapaaehtoista pesälaskijaa. 

”Saimaannorppien pesälaskenta oli kattava. Pesimäalueesta saatiin kartoitettua noin 90 prosenttia. Luvut täsmentyvät vielä syksymmällä kanta-arvion teon yhteydessä. Syntyneistä kuuteista kahdeksan kuoli pesintäaikaan. Noin 10 prosentin kuuttikuolleisuutta voidaan pitää normaalina norppakannassa”, kertoo suojelubiologi Lauri Liukkonen Metsähallituksesta.

Viitenä vuonna peräkkäin Saimaalla on havaittu yli 80 kuuttia. Kuuttituotos viittaa hieman yli 400 norpan kantaan.

”Keskimäärin norppakannoissa syntyvyys on noin 20 prosenttia kannan koosta. Arvio saimaannorpan talvikannan koosta saadaan valmiiksi syksyllä, kun keväällä kerätty laaja havaintoaineisto on analysoitu”, kertoo ylitarkastaja Tero Sipilä Metsähallituksesta.

Norppien lisääntymistulos ja kuolleisuus arvioidaan vuosittain. Pesälaskenta on välttämätöntä saimaannorpan kannan seuraamiseksi ja suojelutoimien toteuttamiseksi. Lukuisat vapaaehtoiset, WWF Suomi, ja Itä-Suomen yliopisto avustavat Metsähallitusta pesälaskennoissa.

”Kahden kuutin syntyminen Kyläniemen eteläpuolelle viittaa eteläisen norppakannan hitaaseen leviämiseen entisille elinalueilleen”, arvioi 40 vuotta Etelä-Saimaalla saimaannorppakantaa seurannut WWF:n Ismo Marttinen.

ALUE HAVAITUT KUUTIT ARVIOITU SYNTYVYYS
Pyhäselkä-Jänisselkä 1 1
Orivesi 2 2
Pyyvesi ja Enonvesi 1 2
Kolovesi 1 1
Joutenvesi 4 4
Haukivesi ja Haapavesi 18 20
Pihlajavesi 25 30
Puruvesi 2 2
Tolvanselkä Haapaselkä 5 5
Katosselkä 2 3
Luonteri 1 2
Lietvesi 4 4
Petranselkä – Yövesi 8 8
Suur-Saimaa (Ilkonselkä yms.) 2 2
Koko Saimaa 76 86

Suomen harvinaisin sammakkoeläin tähdittää uutta livelähetystä – tutustu rupiliskoon WWF:n Luontolivessä

rupiliskokoiras-kutuasussa-c-ville-vuorio

Rupilisko elää muutamaa erillisesiintymää lukuun ottamatta vain Ahvenanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Kuva: Ville Vuorio

WWF:n uusimmassa livekamerassa katsojat pääsevät tutustumaan erittäin uhanalaiseen rupiliskoon. Myös rupimanterina tunnettu rupilisko on rauhoitettu ja suojeltava laji koko Suomessa. Tällä kertaa WWF:n Luontolivessä on ensimmäistä kertaa käytössä kelluva kamera.

Tänä kesänä WWF tarjoaa tilaisuuden kurkistaa erittäin uhanalaisen rupiliskon elämään kirkasvetisessä lammessa Joensuun lähimaastossa. Rupilisko on Suomen harvinaisin sammakkoeläin, ja se elää Suomessa muutamaa erillisesiintymää lukuun ottamatta vain Ahvenanmaalla ja Pohjois-Karjalan alueella. Elinympäristön pitää olla kostea metsä, mieluusti lehto.

”Rupilisko vaatii ympärilleen metsää ja monimuotoista luontoa, jossa se talvehtii. Metsätalouden vesistövaikutukset näkyvät rupiliskon uhanalaistumisessa”, sanoo WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen.

Rupiliskon viihtyvät kutemisensa ajan metsälammissa, joiden vedenpinnan korkeus vaihtelee sääolosuhteiden mukaan. Siksi kamera on toteutettu kelluvana.

”Metsälammen kirkas vesi mahdollistaa kurkistuksen kahteen todellisuuteen. Pinnan alle, jossa riittää vilinää ja osin myös rantapenkalle, jossa kuviin voi astua vaikka hirvi. Toteutus on monelta osin kokeellinen ja tässä kerätään samalla kokemusta siitä, mihin livekameroilla kuvaaminen voi venyä”, WWF:n digitaalisen viestinnän kehityspäällikkö Justus Hyvärinen selvittää.

Rupiliskot ja vesiliskot elävät samassa, kalattomassa lammessa

Rupiliskokamerassa on odotettavissa suurin piirtein juhannukseen asti rupiliskojen soidinta, munintaa ja muuta eloa. Kutuajan jälkeen ne elävät maalla, yleensä kutulammen lähellä. Kamera sijaitsee Joensuun lähistöllä, ja lähetys on toteutettu yhteistyössä Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen kanssa.

”Rupiliskokoiras kosii naarasta leyhyttämällä komeaa pyrstöään tämän edessä. Tässä kyseisessä lammessa elää kymmeniä rupiliskoja. Lammen alueella liikkuu paljon muitakin eläimiä, kuten vesiliskoja, suursukeltajia ja nisäkkäitä. Kaloja kamerassa ei tulla näkemään, sillä rupiliskot eivät elä samoissa vesissä kalojen kanssa”, ELY-keskuksen Jari Kontiokorpi huomauttaa.

Suurin osa Suomen rupiliskoista elää Pohjois-Karjalan, erityisesti Joensuun alueella. Rupilisko onkin Joensuun nimikkoeläin.

”Joensuu tunnetaan monesta asiasta, mutta ennen kaikkea haluamme Joensuun tulevaisuudessa muistettavan rupilisko-pääkaupunkina. Tarkkasilmäiset ovat huomanneet, että Joensuussa on myös rupiliskolle pyhitetty lasten leikkipaikka ja esimerkiksi Ilosaarirock on ollut mukana tukemassa kutualueiden kunnostamista. Joensuulle on kunnia olla mukana tässä projektissa”, kertoo Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen.

Miten rupiliskon erottaa vesiliskosta?

Rupiliskon erottaa vesiliskosta kyhmyisestä ihosta, koiraan kutuasun harjasta ja värityksestä. Rupiliskon selän väri vaihtelee mustasta tummanharmaaseen tai tummanruskeaan. Keltaoranssia vatsaa puolestaan koristavat tummat täplät. Koiraalla on kutuasunaan kaksiosainen harja selässä ja pyrstössä. Vesilisko taas on vaaleampi, sen iho on sileämpi ja se on kooltaan pienempi. Kutuaikaisen vesiliskokoiraan harja on yhtenäinen. Vesiliskon kurkku on pohjaväritykseltään vaalea, rupiliskon tumma. Rupilisko voi kasvaa jopa 17 sentin pituiseksi, kun taas vesilisko jää 10 sentin pituiseksi.

WWF:n Luontoliven rupiliskokamera on toteutettu yhteistyössä Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen, Joensuun kaupungin ja Pukki Visualsin kanssa. Luontoliven kamerat välittävät kuvaa upeista mutta harvinaisista eläinlajeista, joiden suojelemiseksi on vielä tehtävä töitä.

Rupiliskokameran löydät osoitteesta wwf.fi/luontolive/rupilisko

www.joensuu.fi/rupilisko

Valkoposkihanhia seurataan GPS-lähettimillä

Valkoposkihanhi_gps

GPS-lähettimellä varustettu valkoposkihanhi valmiina paljastamaan hanhien liikkeitä Keski-Karjalassa. Kuva Jukka Forsman/Luke.

Turun yliopisto ja Luonnonvarakeskus asensivat viime viikolla Pohjois-Karjalaan muutolla pysähtyneille valkoposkihanhille 50 GPS-lähetintä. Lähettimien avulla tutkitaan, miten hanhiyksilöt valitsevat ruokailupaikkoja ja käyttäytyvät, kun niitä karkotetaan pelloilta.

Ympäristöministeriön rahoittamassa Luonnonvarakeskuksen Hanhipelto-hankkeessa tutkitaan hanhille osoitettujen peltojen, ns. hanhipeltojen, ja erilaisten karkotusmenetelmien toimivuutta ja hyväksyttävyyttä valkoposkihanhien maataloudelle aiheuttamien vahinkojen vähentämiseksi. Hanhipellot ovat peltoja, joissa hanhet voivat ruokailla ja levätä rauhassa, ja ne ovat viljelijöiden vapaaehtoisesti tähän tarkoitukseen luovuttamia.

Turun yliopiston osuus tutkimuksessa on GPS-lähettimien laittaminen hanhille ja niistä kertyvän aineiston analysointi. GPS-lähettimet kertovat, kuinka paljon aikaa linnut viettävät erilaisilla peltoalueilla. Niiden avulla nähdään, kuinka pitkäksi aikaa ne vaihtavat paikkaa, kun ne on karkotettu pellolta. Isojen hanhiparvien liikkuessa on muuten vaikea arvioida, tulevatko paikalle uudestaan samat linnut vai tuleeko niiden tilalle uusia lintuja.

Tutkimuksessa vertaillaan eri karkotusmenetelmien vaikutuksen kestoa. Lintuja säikytetään liikkeelle käsilaserien, pamahtavan äänen ja jalkaisin lähestymisen avulla.

– Lähetinlintuja voidaan seurata kartalla ja lähestyä tarkoituksella siellä missä ne ovat, jolloin voidaan karkottaa juuri kyseinen lintu halutulla menetelmällä. Näin saadaan verrattua saman yksilön reaktioita eri menetelmiin, mikä on tutkimuksen kannalta parempi tilanne kuin se, että lintuyksilöistä ja niiden vaihtuvuudesta ei tiedetä mitään, kertoo ekologian professori Toni Laaksonen Turun yliopiston biologian laitokselta.

Lähettimiä laitettiin viikolla 19 Kiteellä ja Tohmajärvellä kahdessa erässä yhteensä 50 linnulle. Lähetin on pieni rengas linnun kaulan ympärillä. Siinä on aurinkopaneelit, joiden avulla lähetin lataa akkunsa ja saa virtaa paikannustietojen keräämiseen ja lähettämiseen. Valoisaan vuodenaikaan keväällä ja kesällä lähettimet keräävät paikannuksia kymmenen minuutin välein.

– Lähettimien tietojen perusteella samalta paikalta kiinniotetut linnut hajaantuivat ruokailemaan ja yöpymään eri alueille, kertoo lähettimiä laittamassa ollut Turun yliopiston tohtorikoulutettava Antti Piironen.

Karkotuskokeita tehtiin loppuviikon ja viikonlopun aikana. Nyt suurin osa lähetinlinnuista on jo lähtenyt jatkamaan muuttoa kohti arktisia pesimäalueita. Syksyllä nähdään, kuinka moni niistä palaa Hollannin talvehtimisalueille Pohjois-Karjalan peltojen kautta.

Elinympäristöjen pirstoutuminen vaikeuttaa päiväperhosten sopeutumista ilmaston muutokseen

Keisarinviitta_Mikko_Kuussaari

Keisarinviitta (Argynnis paphia) on esimerkki ilmaston lämpenemisen myötä Suomessa voimakkaasti pohjoiseen levittäytyneistä lajeista. Sen tarvitsemia avoimia metsäreunoja on paljon ja tasaisesti ympäri Suomea. Valokuva: Mikko Kuussaari.

Maailmanlaajuisesti ilmastonmuutos vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen pakottamalla lajeja siirtymään uusille alueille lämpenevän ilmaston perässä. Neljän maan tutkijoiden yhteistyönä Ecology Letters- julkaisusarjassa ilmestynyt tuore tutkimus osoittaa, että ilmastonmuutoksen rinnalla ihmisen aiheuttama elinympäristöjen pirstoutuminen vaikuttaa perhosten levinneisyysalueiden muutoksiin ja siten niiden kykyyn seurata muuttuvaa ilmastoa.

Ilmastonmuutoksella on perusteellinen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen. Yksi ilmaston lämpenemisen merkittävimmistä vaikutuksista on sen aiheuttama paine lajeille siirtyä kohti viileämpiä alueita, jotta ne voisivat pysytellä sellaisen ilmaston alueella, johon ne ovat sukupolvien myötä perinnöllisesti sopeutuneet. Lajien levittäytymistä muuttuneen ilmaston perässä on tutkittu monissa eliöryhmissä. Lajien on havaittu seuraavan viiveellä niille sopivaa ilmastoa muuttunutta ilmastoa hitaammin. Lajien siirtymisessä viivettä aiheuttavien syiden sekä viiveestä luonnon monimuotoisuudelle aiheutuvien seurausten ymmärtäminen on tärkeää ilmastonmuutoksen ja luontokadon aiheuttamien ongelmien ratkaisemisessa.

Tämän tutkimuksen tulosten mukaan sekä perhosille sopivan puoliluonnontilaisen elinympäristön pinta-ala että sen alueellinen jakautuminen maisemassa vaikuttivat perhosyhteisöissä tapahtuneisiin muutoksiin. Sopivan elinympäristön pirstoutumisen vaikutus tutkittuihin 98 perhoslajiin erosi sen mukaan, miten lajit suhtautuvat ilmaston lämpenemiseen, eli hyötyvätkö (lämpimään sopeutuneet) vai kärsivätkö (kylmään sopeutuneet lajit) ne ilmaston lämpenemisestä. Lämpimään sopeutuneet lajit hyötyivät siitä, että perhosille sopivaa elinympäristöä oli maisemassa paljon ja tasaisesti jakautuneena. Silloin ne kykenivät levittäytymään uusille alueille lämpenevän ilmaston perässä.

Päiväperhoset tarvitsevat sekä askelkiviä levittäytymiseen että laajoja yhtenäisiä elinympäristöjä

Kylmään sopeutuneet lajit puolestaan hyötyivät siitä, että niille sopivat elinympäristöt muodostivat laajoja yhtenäisiä alueita. Sellaisilla alueilla kylmiin oloihin sopeutuneet lajit pystyivät parhaiten säilymään ilmaston lämmetessä. Elinympäristön keskittymäalueilla kylmien olojen lajeja hävisi paikallisesti vähemmän kuin maisemissa, joissa perhosten tarvitsemia elinympäristöjä oli vähän ja kaukana toisistaan sijaitsevina eristyneinä laikkuina. Lämpimään sopeutuneilla lajeilla sopivan elinympäristön keskittyminen harvoille alueille päin vastoin vaikeutti lajien levittäytymistä, koska etäisyydet sopivien elinpaikkojen välillä olivat suurempia kuin tasaisen elinympäristön jakautumisen alueilla.

Tutkimus osoitti, että perhosten elinympäristön jakautumisella maisemassa on vaikutusta siihen, miten päiväperhoslajien levinneisyydet muuttuvat ilmaston lämmetessä. Sopivia perhoselinympäristöjä tulisi pyrkiä vahvistamaan siten, että lämpimään sopeutuneille levittäytyville lajeille olisi leviämistä edistäviä ”askelkiviä” melko tasaisesti maisemassa. Kylmään sopeutuneiden lajien säilymistä voidaan edistää turvaamalla niille sopivien elinympäristökeskittymien säilyminen esimerkiksi panostamalla hyvin säilyneiden perhosalueiden hoitoon.

Kansainvälisen asiantuntijaryhmän tutkimus perustui lukuisten vapaaehtoisten perhosharrastajien Suomessa ja Hollannissa keräämään laajaan pitkäaikaisseuranta-aineistoon. Molemmissa maissa päiväperhosia laskettiin vuosittain samoilla paikoilla sijainneilta vakiolaskentareiteiltä yli 15 vuoden ajan. Aineiston perusteella selvitettiin, miten perhosille sopivan elinympäristön esiintyminen kunkin laskentalinjan ympäristössä vaikutti perhosyhteisössä ajan myötä tapahtuneisiin muutoksiin.

Julkaisu verkossa

Talvilinnusto seuraa ilmastonmuutosta nopeammin kuin pesimälinnusto Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa

20140403_031_Kessel_Weerdbeemden_Kuifeend_(13609671014)

Talvehtivien vesilintujen, kuten kuvan tukkasotkien, nopea runsastuminen on kotimainen esimerkki talvisista lintuyhteisömuutoksista. Kuva: Jac. Janssen from Baarlo lb, NL – 20140403 031 Kessel Weerdbeemden Kuifeend, CC BY 2.0

Tuoreen eurooppalaisen ja pohjoisamerikkalaisen tutkimuksen mukaan sekä talvi- että pesimäaikaiset lintuyhteisöt muuttuvat ilmaston lämmetessä. Talviaikaiset lintuyhteisöt seuraavat kuitenkin huomattavasti nopeammin muuttuvaa ilmastoa kuin pesimäaikaiset yhteisöt.

Ilmastonmuutos siirtää lajien levinneisyysalueita kohti napa-alueita ja vuoristojen lakia, mikä johtaa linnustomuutoksiin. Koska huomattava osa linnuista on muuttolintuja, joiden muuttomatkan pituus vaihtelee lajikohtaisesti, voivat linnustomuutokset tapahtua eri nopeudella pesimä- ja talviaikana. Uusi suomalaisvetoinen tutkimus osoittaa ensimmäistä kertaa, että linnustomuutos on huomattavasti nopeampaa talvella kuin pesimäaikaan.

– Ilmastonmuutos muokkaa linnustoa niin, että eteläiset lajit runsastuvat ja pohjoiset lajit vähenevät, kertoo tutkimusta vetänyt intendentti Aleksi Lehikoinen Luonnontieteelliseltä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Talvilinnuston nopeampi muuttuminen johtunee siitä, että linnut ovat vähemmän paikkauskollisia talvehtimisalueilleen kuin pesimäalueilleen. Osa lajeista pystyy vaihtamaan maisemaa vielä keskellä talvea, jos sää sattuisi viilenemään. Lämpötilan nousu lisäsikin talvisen linnuston vuosittaista muutosnopeutta. Pesimäaikana yksilöt ovat puolestaan sidottuja tiettyyn ympäristöön useamman kuukauden ajaksi ja ne eivät voi vaihtaa paikkaa kesken pesinnän, vaikka sää muuttuisi.

– Suomessa talvilinnusto on etenkin muuttunut useiden eteläisten nopeasti runsastuneiden lajien kuten tukkasotkan, mustarastaan ja tiklin, myötä. Talvien lämmetessä kesää nopeammin meidän talvilinnusto muuttuu vastaisuudessakin vauhdikkaasti, Lehikoinen selventää.

Tutkimuksessa tarkasteltiin linnustomuutoksia kahdeksassa Euroopan maassa ja Yhdysvalloissa ja Kanadassa 1980-luvulta lähtien. Aineisto kattaa yli 1200 lintulajia ja hyvin erilaisia lintuyhteisöjä. Tästä huolimatta tulokset olivat molemmilla mantereilla varsin samansuuntaiset.

– Yhteensä tutkimus kattoi havaintoja lähes kolmesta miljardista linnusta. Tällaisen aineiston kerääminen ei olisi mahdollista ilman ahkeria vapaaehtoisia harrastajia Lehikoinen kiittelee.

Tutkimus julkaistiin kansainvälisesti arvostetun Journal of Animal Ecologyn verkkosivuilla.

Alkuperäinen artikkeli

:KATSO VIDEO: Saimaannorpan suojelijat julistivat pesärauhan alkaneeksi – mukana muun muassa ministeri Krista Mikkonen

pesarauhakollaasi

Joukko saimaannorpan suojeluun osallistuvia ja sen suojelun tärkeäksi kokevia henkilöitä on julistanut saimaannorpan pesärauhan alkaneeksi Saimaan rannoilla 16. helmikuuta 2021. Pesärauhan julistus on ympäristöjärjestö WWF:n vuonna 1993 aloittama perinne. Apukinoksia saimaannorpan pesintää varten kolattiin tänä vuonna 71 kappaletta.

Saimaannorppa synnyttää poikasensa lumikinokseen kaivamaansa pesään helmi-maaliskuussa. Pesä suojaa kuuttia pedoilta ja viimalta, mutta ihmisen aiheuttama häiriö voi olla sille uhka. WWF:n vuosittain järjestämän saimaannorpan pesärauhan julistuksen tarkoituksena on kehottaa ihmisiä välttämään kaikkea liikkumista Saimaalla luotojen ja saarien lähellä.

”Erityisesti moottorikelkkailu ja mönkijällä ajo voivat ajaa emon ja kuutin pesän suojasta veteen, jolloin pieni poikanen kylmettyy herkästi. Siksi pesärauhan julistus on tärkeä osa saimaannorpan suojelua”, kertoo WWF:n aluevastaava Ismo Marttinen.

Tänä vuonna julistuksen lukivat etäyhteyksien kautta Saimaan alueen vaikuttajat, tunnetut Saimaan seudun asukkaat sekä saimaannorpan suojeluun omistautuneet henkilöt. Yksi pesärauhan julistajista on ympäristöministeri Krista Mikkonen, joka asuu Saimaan rannalla ja mökkeilee norpan pesimäalueella.

”Vain me suomalaiset voimme turvata saimaannorpan tulevaisuuden, sitä ei voi suojella missään muualla eikä kukaan muu. Pesimärauhan turvaaminen on tärkeää, jotta norppakanta voi vahvistua uusien kuuttien myötä. Samoin on varmistettava riittävät kalastusrajoitukset, jotta kuuttien elämän ensikuukaudet ovat turvattuja”, joensuulainen ministeri Mikkonen kertoo.

Saimi Hoyer: ”Saimaannorppa on kansallisaarteemme”

Norppaturvallisilla katiskoilla Puruvedellä kalastava hotelliyrittäjä Saimi Hoyer on seurannut ilolla norppien paluuta kotivesilleen. Hänen mukaansa nimettiin myös ensimmäinen Puruvedellä pitkään aikaan nähty norppa.

”Saimaannorppien suojelu on itselleni todella tärkeä asia. Olen mökkeillyt koko ikäni Puruveden rannalla ja nyt asun täällä itse. Toivon, että rantakinokset saadaan pidettyä rauhassa tänä talvena. Saimaannorppa on meidän kansallisaarteemme ja sen kannan kasvu on tärkeää”, Hoyer toteaa.

WWF:n Norppaliven faniksi tunnustautuva, Lappeenrannassa varttunut artisti Hanna Pakarinen lähti innoissaan julistamaan pesärauhaa.

”Minulle Saimaa jo itsessään on äärimmäisen rakas, koska olen saanut kasvaa lapsuuteni sen rannoilla. Sen myötä myös saimaannorppa on minulle äärimmäisen tärkeä. Tuo erityislaatuinen pötkylä tarvitsee meidän kaikkien tukea ja turvaa, jotta niiden tulevaisuus olisi valoisa”, Pakarinen painottaa.

Pesärauhan vuonna 2021 julistivat Savonlinnan Kellarpellon koulun nelosluokkalaiset, Saimaan alueella mökkeilevät WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder sekä suojelujohtaja Jari Luukkonen, WWF:n aluevastaava Ismo Marttinen, Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Satu Sikanen, Saimaa-ilmiön hankejohtaja Sari Kaasinen, Saimaan norppaklubin Päivi Paavilainen, Itä-Suomen yliopiston saimaannorppatutkimusryhmän tutkija Mervi Kunnasranta, norppaturvalliseen kalastukseen erikoistunut Juha Taskinen, Pullervo-kirjan tekijä Pinja Meretoja, yrittäjä Saimi Hoyer, artisti Hanna Pakarinen sekä ympäristöministeri Krista Mikkonen.

Odotukset pesinnän onnistumiselle ovat hyvät

Saimaannorppakanta on kasvanut hitaasti viime vuosikymmeninä. Karkean arvion mukaan norppia on tällä hetkellä noin 420–430 yksilöä. Saimaannorppa on kuitenkin edelleen erittäin uhanalainen ja tarvitsee ihmisen apua vielä pitkään. Norppia uhkaavat muun muassa ihmisen aiheuttama häiriö, ilmastonmuutos ja kuoleminen kalaverkkoihin. Pesintäolot ovat olleet suotuisat alkuvuodesta, toisin kuin viime vuonna.

”Nyt on ollut oikea talvi kinoksineen Saimaalla. Odotusarvot pesinnän onnistumiselle ovat hyvät, vaikka aluekohtaiset erot pesintäkinosten suhteen ovatkin suuret. Karkeasti yleistäen eteläisellä Saimaalla on paremmat luonnonkinokset kuin pohjoisempana, mikä on poikkeuksellista”, WWF:n aluevastaava Ismo Marttinen toteaa.

Norpille on tänä vuonna kolattu yhteensä 71 apukinosta. Kolauksista on vastannut Metsähallitus ja lukuun sisältyy myös Itä-Suomen yliopiston kolaamat 13 apukinosta. WWF:n vastuualueella eteläisellä Saimaalla luonnollisia kinoksia oli pohjoisempaa enemmän, ja etelään kolattiin yhteensä 10 apukinosta. Lisäksi Saimaalle on viety yhteensä 10 keinopesää, joiden tutkimisesta ja kehittämisestä vastaa Itä-Suomen yliopisto.

Luonto- ja eläinjärjestöt EU-komissiolle: Suden osalta on nyt toimittava!

susi_christa_granroth

Kuva: Christa Granroth

Luonto-Liitto vaati yhdessä kotimaisten ja eurooppalaisten luonto- ja eläinjärjestöjen kanssa Euroopan komissiolta toimia ja puuttumista vakavasti Suomen susipolitiikkaan.

Suomen susipolitiikka kiteytyy tällä hetkellä kilpajuoksuun riistahallinnon, hallinto-oikeuksien ja luontoa puolustavien tahojen välillä sekä suden salametsästykseen.

Susi on Suomessa tiukasti suojeltu ja erittäin uhanalainen laji, mutta suden tulevaisuutta varjostaa susiviha, sekä Suomen riistakeskuksen myöntämät sudentappoluvat ja susiin kohdistuva salametsästys. 

Suomen susipolitiikka rikkoo EU:n luontodirektiiviä

EU:n luontodirektiivin mukaan suden metsästys voi olla sallittua ainoastaan silloin, kun mitään muuta ratkaisua ei löydy. Suden metsästäminen ei saa heikentää myöskään suden suotuisan suojelun tasoa.

”Suden luontaista levinneisyyttä ei pidä vähentää. Poikkeusluvat kokonaisten susilaumojen tappamiseksi ovat vastoin Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksiä ja EU:n lainsäädännön vastaisia”, sanoo Luonto-Liiton suurpetovastaava Francisco Sánchez Molina.

Sudentappoluvat ylläpitävät toivetta sudettomasta maaseudusta, ja siihen liittyen näkemystä sudesta ei-toivottuna ja kielteisenä ilmiönä.

Susien metsästyskoirille aiheuttamien vahinkojen ehkäisyn pitää olla koiranomistajan vastuulla. Vahinkoja tai pelkoa aiheuttavien susien karkottamiseen pitää puolestaan panostaa huomattavasti nykyistä enemmän, niin karkotusmenetelmien, kuin karkotusyritystenkin määrään.

Susien tappaminen Suomen riistakeskuksen poikkeusluvilla tai poliisin antamilla lopetuspäätöksillä ei saa olla keinona hoitaa Suomen susikantaa.

”Euroopan unionin uudessa biodiversiteettiä koskevassa strategiassa (EU Biodiversity Strategy) Euroopan komissio sitoutui jo olemassa olevan ympäristöpolitiikan vahvana pitämiseen sekä luontodirektiivin (Habitats Directive) täytäntöönpanon edistämiseen.

Rauhoitettujen eurooppalaisten lajien suojelun tavoitteet ovat kunnianhimoiset: jäsenvaltioita kehotetaan olemaan heikentämättä jo rauhoitettujen lajien kuten suden, sekä yleisen suojelutason kehityssuuntaa.

Odotamme, että Euroopan komissio muuttaa tämän tavoitteen konkreettisiksi toimiksi ja pyydämme, että Suomen viranomaiset mukauttavat susienhoitopolitiikkansa EU:n lainsäädännön ja biodiversiteettiä koskevan strategian vaatimusten mukaiseksi.

Jo saatujen kokemusten perusteella voidaan osoittaa, että ei-tappavat menetelmät konfliktien hallinnassa toimivat ja rinnakkaiselo suurpetojen kanssa on mahdollista. Nämä ovat ainoa oikea ja järkevä tapa eteenpäin”, sanoo Ilaria Di Silvestre, Eurogroup for Animalsin ohjelmanjohtaja (villieläimet).
Luonto- ja eläinjärjestöjen kirje Euroopan komissiolle on luettavissa täältä:

http://www.luontoliitto.fi/susiryhma/luonto-ja-elainjarjestot-vaativat-euroopan-komissiolta

Kirjeen allekirjoittajina ovat:

Animalia

Eurogroup for Animals

European Alliance for Wolf Conservation

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry

Luonto-Liitto

Luonto-Liiton susiryhmä

Luonnonsuojeluliitto Tapiola ry

Oikeutta eläimille

SEY Suomen eläinsuojelu

Suomen Susi ry

Kirjosiepon poikastuottoon vaikuttavat talven säät Afrikassa ja muuttomatkan varrella

Svarthvit_fluesnapper_hunn

Kirjosieppo naaras  Kuva: Marton Berntsen

Sää vaikuttaa pikkulintujen pesimämenestykseen. Kylmässä ja sateisessa säässä poikasille tulee kylmä ja hyönteisravintoa on huonosti saatavilla. Turun yliopiston poikkeuksellisen laajaan tutkimusaineistoon perustuvan uuden tutkimuksen mukaan säätila voi vaikuttaa poikastuottoon kuitenkin jo paljon ennen pesintää ja kaukana pesimäalueista.

Turun yliopiston biologien uudessa tutkimuksessa selvisi, että Afrikkaan talveksi muuttavien kirjosieppojen poikastuotto oli sitä heikompi, mitä kylmempää talvehtimisalueilla oli ollut. Kylmät talvet muuttomatkan varrella Keski-Euroopassa taas paransivat pesimätulosta.

Tutkimuksessa pystyttiin sulkemaan pois mahdollisuus siitä, että parempi poikastuotto voisi johtua aikaisemmasta pesinnästä tai suuremmasta munittujen munien määrästä.

– Yksi mahdollisuus on, että kyse on emojen kuntoon vaikuttavista tekijöistä, jotka sitten näkyvät jälkeläishoidossa jaksamisessa vielä pesimäalueella, sanoo yliopistonlehtori Tapio Eeva Turun yliopiston biologian laitokselta.

Viileämmät talvehtimisolosuhteet Afrikassa saattavat tarkoittaa, että linnuille on tarjolla vähemmän ravintoa. Kovemmat talvet Euroopassa taas voivat olla edullisia Afrikasta tuleville muuttolinnuille, koska niiden jälkeen keväinen hyönteisten saatavuus voi osua paremmin yksiin lintujen matkanteon kanssa.

– Tämä on kuitenkin vielä epävarmaa ja vaatii lisäselvitystä, Eeva toteaa.

Lämmin talvi Välimeren alueella pienentää kirjosieppojen populaatiota

Tutkimuksessa tehtiin aiempaa tarkempi havainto myös pesinnän aikaisen sään merkityksestä. Kirjosieppojen poikastuotto oli sitä heikompi, mitä kylmempää poikasvaiheessa oli, mutta vain jos samalla oli sateista. Pelkästään sade tai kylmyys eivät siten aiheuttaneet huonoa poikastuottoa vaan niiden yhteisvaikutus.

Poikastuotto on tärkeä tekijä kirjosieppopopulaation kasvussa tai laskussa, sillä lyhytikäisellä linnulla ensipesijät muodostavat suuren osan seuraavan vuoden pesimäkannasta.

Populaation havaittiin pienenevän myös poikastuotosta riippumatta silloin, kun muuttomatkan varrella Välimeren alueella oli ollut lämmin talvi tai talvehtimisalueella Afrikassa oli ollut syksyllä sateista. Kummassakin tapauksessa vaikutus on ajalta ennen kuin linnut saapuvat alueelle.

– Tämä viittaa siihen, että vaikutus syntyy todennäköisesti sään vaikuttaessa tulevan ravintotilanteen kehittymiseen ja sitä kautta mahdollisesti lintujen hengissä selviytymiseen, Eeva sanoo.

Tutkimus pohjaa 77 vuoden aikana kerättyihin tietoihin

Tutkijoilla oli harvinainen tilaisuus tutkia lintulajin populaatiomuutoksia suhteessa ilmasto- ja säätekijöihin, kun he saivat käyttöönsä arvostetun ornitologin Lars von Haartmanin kirjosieppoaineiston. Von Haartmanin aineisto kirjosieppojen pesinnöistä Maskun Askaisten Lempisaaresta alkaa vuodesta 1941 ja päättyy vuoteen 1994.

Uudempaa aineistoa oli tarjolla Harjavallasta, missä Tapio Eeva aloitti työnsä dosentti Esa Lehikoisen ilmansaasteiden vaikutuksia lintuihin tutkivassa projektissa vuonna 1991. Aineiston keruu on jatkunut siitä asti. Kolmekymmentä vuotta jatkunut tutkimus yhdistettynä von Haartmanin aineistoon on tuottanut 77-vuotisen aikasarjan.

– Näin pitkän aineiston kerääminen ja kokoaminen on vaatinut usean tutkijasukupolven yhteistyötä, toteaa tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, erikoistutkija Vesa Selonen.

Tutkimusartikkeli “Identifying the paths of climate effects on population dynamics: dynamic and multilevel structural equation model around the annual cycle” on julkaistu kansainvälisessä Oecologia-lehdessä: https://doi.org/10.1007/s00442-020-04817-3