Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Yhteinen saimaannorppamme -LIFE -projekti turvaa norppiensuojelun rahoitusta seuraavat viisi vuotta

saimaannorppa_kuva-miina-auttila

Kuvaaja: Miia Auttila

Juuri käynnistyneen Yhteinen saimaannorppamme -LIFE -projektin tavoitteena on ehkäistä ja vähentää ilmastonmuutoksen, kalastuksen, ihmislähtöisen häiriön sekä kannan pienuuden aiheuttamia ongelmia saimaannorppakannalle. Euroopan unionin rahoittaman projektin budjetti on 7,1 miljoonaa euroa. Projektissa tehdään toimenpiteitä myös Saaristomeren itämerennorppakannan tilanteen parantamiseksi.

“Hienoa, että uusi laaja hanke saimaannorpan elinolojen turvaamiseksi alkaa. Vaikka saimaannorpan puolesta on tehty työtä jo pitkään, lisätoimia tarvitaan. Laji on edelleen erittäin uhanalainen ja sen kanta hyvin haavoittuva. Viimeisin leuto talvi teki norpan pesinnästä vaikeaa ja johti lukuisiin kuuttikuolemiin. Myös ihmistoiminta häirinnästä verkkokalastuskuolemiin uhkaa norppaa. On tärkeää kehittää uusia työkaluja norppakannan turvaamiseksi”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.

Projektin aikana parannetaan tietoisuutta saimaannorpan suojelusta ja pyritään lisäämään suojelutoimien hyväksyntää sekä tehdään erilaista välineiden, menetelmien ja toimintatapojen kehitystyötä ja käyttöönottoa. Esimerkiksi norppaturvallisten katiskojen kehitystyötä jatketaan, ja vapaa-ajankalastajille pyritään kehittämään norppaturvallinen rysä ja vesialueen omistajien kanssa kehitetään kalastusrajoitusten valvontaa.

Ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi testataan mm. erilaisia keinopesiä, joissa norppa voisi pesiä vähälumisina ja jäättöminä talvina. Lisäksi kehitetään uusia kannanseurantamenetelmiä, joita tarvitaan, jos saimaannorppien pesäpaikkoja ei jatkossa päästä tutkimaan kevätjäille. Esimerkiksi viime talvena jäät olivat keväällä niin heikkoja, ettei syntyneiden kuuttien määrää päästy normaaliin tapaan laskemaan pesäpaikkaseurannoissa. Photo-ID- tutkimuksessa kehitetään yksilöiden tunnistamista valokuvien avulla.

Lisäksi tutkitaan saimaannorppien geeniperimää ja tulosten perusteella mietitään, olisiko geeniperimän monipuolistamiseksi tarvetta siirtää norppia Saimaan sisällä. Tarkoitus ei kuitenkaan ole siirtää norppia uusille alueille, vaan pysytellä nykyisillä elinalueilla.

Yhteinen saimaannorppamme -LIFE -projekti kestää viisi vuotta. Projektin kokonaisbudjetti on 7,1 miljoonaa euroa, josta EU-rahoituksen osuus on 5,3 miljoonaa euroa. Projekti saa rahoitusta myös Ympäristöministeriöltä, Etelä-Karjalan liitolta, Yleisradiolta, Nestorisäätiöltä sekä Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiöltä.

Saimaannorppa on yksi maailman uhanalaisimmista ja harvinaisimmista hylkeistä. Pitkäjänteisten suojelutoimien ansiosta Saimaalla elää nykyään yli 400 norppaa, mutta vakava sukupuuton uhka on edelleen olemassa. Metsähallitus vastaa saimaannorppakannan seurannasta ja suojelusta ja on sitoutunut norpan suojeluun valtion mailla. Suojeluun osallistuu eri viranomaistahoja, luontojärjestöjä, tutkijoita ja vuosittain yli sata vapaaehtoista.

Metsähallitus on projektin päätoteuttaja. Muita kumppaneita ovat: DocArt Ky, Etelä-Karjalan Virkistysaluesäätiö, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan Ely-keskukset, Suomen luonnonsuojeluliitto, Ruokavirasto, Luonnonvarakeskus, Turun ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto, Helsingin yliopisto, Maailman Luonnon Säätiön Suomen Rahasto ja Ahvenanmaan maakuntahallitus.

Korkeasaari valittiin metsäpeuran kansainvälisen suojeluohjelman johtoon

50593201551_6bc6df698d_c

Photo: Annika Sorjonen (2020) Korkeasaari Zoo

Neljä nuorta metsäpeuraa on lastattu kuljetusautoon Korkeasaaressa. Ne pääsevät illaksi kansallispuistoissa sijaitseviin totutustarhoihin; kaksi Seitsemiseen ja kaksi Lauhanvuoreen. Luonnonkannan vahvistaminen on mahdollista elinvoimaisen eläintarhakannan ansiosta. Korkeasaari vastaa nyt metsäpeuran maailmanlaajuisesta tarhakannasta ja edistää samalla lajin paluuta luontoon.

Tarhoissa syntyneiden metsäpeurojen siirto luontoon on eläintarhojen käytännön suojelutyötä. Eläintarhojen tärkeimpiä tehtäviä on ylläpitää uhanalaisten ja harvinaistuvien lajien geneettistä monimuotoisuutta tarhakannassa. Se turvaa lajien tulevaisuutta luonnossa. Eläintarhojen kansainvälisissä suojeluohjelmissa kunkin lajin lisääntymiset ja siirrot suunnittelee vastaava asiantuntija, lajikoordinaattori.

Korkeasaaren kuraattori Hanna-Maija Lahtinen on valittu metsäpeuran uudeksi lajikoordinaattoriksi. Hän kertoo, mitä työ käytännössä on: ”Teen metsäpeuran kantakirjan avulla eläintarhoille suosituksia siitä, mitkä eläimet saavat lisääntyä keskenään ja minne syntyneet eläimet siirretään, jotta geneettinen monimuotoisuus säilyy. Kehitän myös metsäpeurojen hoito- ja ruokintaohjeita muiden asiantuntijoiden kanssa. Ilokseni pääsen välillä itsekin hoitamaan metsäpeuroja tai avustamaan eläinlääkäriä, kun eläimiä on lähdössä totutustarhoihin.”

Kaikki lähivuosina Suomen eläintarhoissa syntyvät metsäpeurat ovat mukana luontoonpalautushankkeessa. Kansallispuistoihin nyt muuttaneet Loru, Luppo ja Lauha ovat Korkeasaaressa viime vuonna syntyneitä metsäpeuranaaraita eli vaatimia, ja mukaan pääsi myös Ähtärin eläinpuistossa syntynyt kaksivuotias vaadin Tonttu. Kaikilla neljällä on korvissaan pienet lähettimet, joiden avulla eläinten liikkeitä voidaan seurata.

Metsäpeura on suojelun tarpeessa, sillä niitä on luonnossa vain noin 4500 ja laji lisääntyy hitaasti. 1900-luvun alkupuolella laji metsästettiin Suomesta sukupuuttoon, mutta peurat palasivat maamme itäosiin ainoalta jäljelle jääneeltä elinalueeltaan Venäjän Karjalasta. Nykyisin metsäpeuroja elää Kainuun lisäksi pohjoisen Suomenselän metsissä, jonne lajia siirrettiin neljä vuosikymmentä sitten.

Vuonna 2016 alkaneen MetsäpeuraLIFE-hankkeen yhtenä tavoitteena on metsäpeuran palautus entisille elinalueilleen. Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistossa on 15-30 hehtaarin aitaukset eläintarhoissa syntyneiden nuorten metsäpeurojen luontoon totutusta varten. Ensimmäiset luonnonvaraiset metsäpeurat ovat liikkuneet kansallispuistoissa viime syksystä alkaen.

Livekamera metsälintujen talviruokintapaikalta avautui – WWF:n suorassa lähetyksessä nyt myös äänet

pahkinanakkeli-2-c-hannusiitonen

Kuva: Hannu Siitonen

WWF:n Luontoliven uusimmassa lähetyksessä katsoja pääsee seuraamaan lintujen talviruokintaa vanhassa, suojellussa metsässä. Livekuvassa voi vilahtaa talitiaisten ja närhien lisäksi uhanalaisia töyhtö- ja hömötiaisia ja hyvällä onnella jopa valkoselkätikka. Tällä kertaa kokemusta siivittää yleisön pyynnöstä myös ääni.

WWF:n Luontoliven uusimman kameran kuvaan odotellaan tänä talvena muun muassa hömötiaisia, töyhtötiaisia ja valkoselkätikkoja. Ne ovat kaikki uhanalaisia lajeja. Varsinkin lisääntyneistä metsien hakkuista kärsivät hömö- ja töyhtötiainen ovat taantuneet viime aikoina huolestuttavan nopeasti.

”Suurin uhka nopeasti uhanalaistuneille hömö- ja töyhtötiaiselle ovat hakkuut ja metsien yksipuolistuminen. Talousmetsästä ei esimerkiksi hömötiaiselle löydy läheskään yhtä hyvin talviravintoa kuin vanhoista luonnonmetsistä”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen kertoo.

WWF vei livekameran toistamiseen suojeltuun vanhaan metsään Etelä-Karjalaan. Metsänsä Metso-ohjelman kautta suojelleen Hannu Siitosen mukaan kameran edustalla käy melkoinen suhina. Ilahduttavaa on Siitosen mukaan ollut se, että myös hömötiaisia on näkynyt.

”Suuri osa ihmisistä ei edes tiedä, millainen on vanha metsä. Tässä kamerassa näkee juuri tällaista monimuotoista metsää ja vanhan metsän lajeja, kuten hömötiaisia. Tämä on kuin näyteikkuna”, Siitonen sanoo.

WWF sai viime talvena livekamerasta paljon kiitosta erityisesti ihmisiltä, joilla on vaikeuksia päästä luonnonhelmaan tai joiden taloyhtiöissä lintujen talviruokinta on kielletty. Myös opettajilta ja lasten vanhemmilta tuli paljon kiitosta. Lähetys auttoi opetuksessa ja myös rauhoitti lapsia.

Äänet osaksi virtuaalista lintuhavainnointia

Tänä syksynä WWF vastasi saamaansa palautteeseen ja toiveisiin tuomalla äänet mukaan lähetykseen.

”Talvilintukamerassa päätettiin nyt testata äänen käyttöä yleisön pyynnöstä. Jää nähtäväksi, miten hyvin laitteisto toimii läpi syksyn sateiden ja myrskyjen, sekä miten talven pakkaset vaikuttavat herkkään elektroniikkaan”, WWF:n digitaalisen viestinnän kehityspäällikkö Justus Hyvärinen huomauttaa.

Hyvärinen muistuttaa, ettei esimerkiksi jonkin matkan päässä kulkevan maantien ääniltä voi kuitenkaan täysin välttyä.

”Lintujen ruokintapaikka on kuitenkin niin syrjäinen, että pääosin lähetyksessä kuullaan vain luonnon ääniä”, Hyvärinen jatkaa.

Ihmisen tarjoama talviruokinta voi auttaa monia lintuja selviämään pahimpien pakkasten yli. Talviruokinnasta voi olla apua monelle uhanalaiselle lajille, mutta se ei ole ensisijainen keino niiden suojelemiseksi.

Kamera on osa WWF:n Luontoliveä

Talvilintukamera on osa WWF:n laajempaa Luontolive-palvelua, jossa seurataan suoria lähetyksiä suomalaisesta luonnosta. Aiemmin kamerat ovat taltioineet muun muassa saimaannorpan, sääksen, ahman, kyyn, metsäpeuran, liito-oravan ja järvilohen elämää. Lähetyksiä on katsottu yhteensä seitsemän miljoonaa kertaa.

WWF on toteuttanut talvilintukameran yhdessä luontokuvaaja Hannu Siitosen kanssa. Kameran teknisestä toteutuksesta vastaavat Live Eye ja Pukki Visuals.

Linkki Luontoliveen: https://wwf.fi/luontolive/talvilintu/

WWF: Ministeriö uhmaa oikeuden päätöstä uudella esityksellään ahman tappoluvista

rsz_kuva-ahmasta-c-ola-jennersten-wwf-sweden

Kuva: WWF

Maa- ja metsätalousministeriö esittää kahdeksan ahman metsästyskiintiötä poronhoitoalueen pohjois- ja itäosiin. Ministeriö kapinoi korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä vastaan, kun se ei selväsanaisesti edellytä selvityksiä Natura 2000 -luonnonsuojelualueille myönnettävistä tappoluvista.

Ahma ehti olla 35 vuotta täysin rauhoitettu, kunnes vuodesta 2017 lähtien niiden tappamiseksi on vuosittain myönnetty kahdeksan poikkeuslupaa. Maa- ja metsätalousministeriö on perustellut metsästystä tarpeella vähentää porovahinkoja. Tähän mennessä ahmoja on tapettu poikkeusluvin jo 32 yksilöä, ja nyt maa- ja metsätalousministeriö esittää jälleen kahdeksan ahman metsästyskiintiötä poronhoitoalueen pohjois- ja itäosiin.

”Koska ahma on pitkäikäinen ja hidas lisääntymään, usean vuoden metsästyksen vaikutukset kertautuvat ja näkyvät jo selvästi pohjoisimman Lapin ahmakannan taantumisena. Vastustamme lähtökohtaisesti kaikkia ahmojen poikkeuslupia, kunnes ahmakanta on myös poronhoitoalueella selkeästi elpymässä erittäin uhanalaisesta asemastaan”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Suomen suurin näätäeläin ahma on luokiteltu kansallisesti erittäin uhanlaiseksi, ja niitä elää Suomessa tällä hetkellä noin 390 yksilöä. Poronhoitoalueella Suomen ahmoista elää vain noin kolmasosa. Tunturi-Lapin ahmakanta on taantunut jopa neljänneksellä samana aikana, kun poikkeuslupia ahman metsästykseen on myönnetty.

Oikeus päätti, ahma voitti

Viime vuosien aikana ahmojen tappolupia on myönnetty sellaisille Natura 2000 -alueille, jotka on perustettu myös ahmojen elinympäristön suojelua varten. Kaikkiaan viimeisten neljän talven aikana 20 ahmaa on tapettu tällaisilla luonnonsuojelualueilla.

Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piirin vuonna 2017 tekemästä valituksesta käynnistynyt oikeusprosessi ahmojen tappolupiin liittyen sai kauan odotetun päätöksen tänä keväänä, kun korkein hallinto-oikeus linjasi, ettei vuonna 2017 Natura 2000 -alueelle myönnetty poikkeuslupa ollut lainmukainen. Päätöksen mukaan poikkeuslupa olisi edellyttänyt Natura-selvitystä. Näitä vaadittuja selvityksiä ei ole tehty SLL:n valituksen jälkeenkään, vaikka lupia on vuosittain myönnetty Natura 2000 -alueille.

KHO:n päätöksestä huolimatta maa- ja metsätalousministeriö ei uusimmassa esityksessään edelleenkään selväsanaisesti edellytä poikkeusluvat myöntävää Suomen riistakeskusta teettämään Natura-selvityksiä.

”KHO:n ratkaisun jälkeen tilanteeseen ei liity juridista tulkinnanvaraisuutta. Jos poikkeuslupia myönnetään ilman Natura-arviointia sellaisille Natura 2000 -alueille, jotka on perustettu ahmojen elinympäristön suojelua varten, viranomaisten voidaan katsoa toimivan tietoisesti lain ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen vastaisesti. Tämä voisi johtaa tutkintaan virkatoimien laillisuudesta”, WWF:n oikeudellinen neuvonantaja Raija-Leena Ojanen huomauttaa.

WWF:n mielestä poikkeuslupia ei tule myöntää lainkaan Natura 2000 -alueille, jotka on perustettu ahmojen elinympäristön suojelua varten. Kaiken kaikkiaan WWF:n mielestä ahman suojelun ja porotalouden yhteensovittamiseen on haettava kestävämpiä ratkaisuja kuin erittäin uhanalaisen lajin metsästys. Yksi ratkaisu olisivat reviiripohjaiset eli ahman onnistuneiden pesintöjen määrän perusteella paliskunnalle maksettavat porovahinkojen korvaukset.

 

Linkki WWF:n lausuntoon MMM:lle 

 

Valkoselkätikalla ennätyksellinen pesimävuosi

valkoselkatikka_kuva_ilkka_markkanen

Kuva: Ilkka Markkanen

Uhanalainen valkoselkätikkakanta on edelleen hyvässä kasvussa. Metsähallituksen ja BirdLife Suomen seurannassa löytyi ennätyksellisesti yli 300 reviiriä. Aktiivisen suojelun ja seurannan ansiosta uhanalaisen valkoselkätikan kanta on saatu nousemaan.

”Viime talvi oli poikkeuksellisen lauha ja lumeton, mikä helpotti suuresti valkoselkätikkojen ja erityisesti nuorten, vasta pesintäänsä aloittelevien tikkojen, selviytymistä ankarimman vuodenajan yli”, valkoselkätikkaseurantaa koordinoinut Timo Laine kertoo.

Nuorten lintujen osuus populaatiossa on kasvanut myös vuosien 2015 ja 2019 massavaellusten seurauksena. Tuhansia idästä tulleita vaeltajia on havaittu kymmenillä paikkakunnilla, ja osa on vaeltanut rannikkoa pitkin Perämeren toiselle puolelle asti. Ensimmäisellä elinvuodellaan olevat valkoselkätikat hyvin harvoin onnistuvat pesintäyrityksissään, joten vaellusten vaikutus pesivään kantaan varmistuu yleensä vasta parin kolmen vuoden päästä.

Reviirien sijoittuminen on lähes ennallaan

Valkoselkätikkaseurannoissa tutkitaan lajin esiintymisalueita, tarkastetaan tunnettuja reviirejä, arvioidaan elinympäristöjen tilaa ja hoitotarvetta sekä kartoitetaan uusia valkoselkätikalle soveltuvia reviirialueita. Tänä vuonna seurantatuloksissa yllettiin ennätyslukemiin. Potentiaalisten reviirien määrä oli noin 300 ja niiltä varmistui yli 160 pesintää. Valkoselkätikan pesivä kanta painottuu edelleen maan itä- ja kaakkoisosiin Etelä-Karjalassa, Pohjois-Karjalassa, Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa. Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen kanta vahvistuu hitaasti. Ja vähitellen kanta vahvistuu myös muualla sisämaassa sekä lounaisella ja läntisellä rannikolla.

”Vapaaehtoistyön merkitys seuranta-aineiston keruussa on aina ollut äärimmäisen tärkeä ja sen merkitys on korostunut viime vuosina Luontopalvelujen seurantaresurssien vähentyessä. Viimevuotiseen tapaan seuranta tehtiin tänäkin vuonna yksinomaan aktiivisten lintuharrastajien voimin. He ansaitsevat suuret kiitokset osallistumisestaan seurantatyöhön”, luonnonsuojelupäällikkö Panu Kuokkanen Metsähallituksesta korostaa.

Viimeisimmässä uhanalaisuusarvioinnissa valkoselkätikka määriteltiin vaarantuneeksi (VU) lajiksi. Kannankasvu antaa toiveita lajin nostamiseksi astetta parempaan silmällä pidettävien (NT) lajien luokkaan. Metsähallitus on vastannut valkoselkätikan kannanseurannasta vuosina 2003-2020. Nykymuotoinen Metsähallituksen toteuttama erillisseuranta päättyy vuoden 2020 jälkeen.

 

Valkoselkätikka

Sotkamon Palovaarassa sovitetaan yhteen liito-oravan suojelua ja metsätaloutta

509.4134048

Metsähallitus on aloittamassa metsänkäsittelyn Sotkamon Palovaarassa, joka on yksi elokuussa 2018 käynnistyneen Liito-orava-LIFE -hankkeen kohteista. Hankkeen päätavoitteena on parantaa liito-oravan suojelutasoa Euroopassa.
Liito-orava-LIFE-hankkeen keskeinen käytännön tavoite on löytää hyviä tapoja turvata liito-oravan elinolosuhteet esimerkiksi kaupunkirakentamisen ja metsätalouden arjessa.

Palovaarassa on jo aiemmin todettu esiintyvän liito-oravia. ”Metsähallituksen Luontopalvelut ja Luonnonsuojeluliitto ovat yhdessä ja erikseen inventoineet alueen hankekesänä 2019”, kertoo Ari Jäntti, Suomen luonnonsuojeluliiton Liito-orava-LIFE hankekoordinaattori.

Kolopuiden ja risupesien lisäksi on myös selvitetty liito-oravan tarvitsemat ruokailualueet sekä kulkuyhteydet ympäröiville liito-oravapaikoille. Todettujen pesäpaikkojen ympärille on tehty lisääntymis- ja levähdyspaikkarajauksia liito-oravaesiintymän turvaamiseksi.

Kohteen metsätoimenpidesuunnitelmaa on käsitelty hankkeen kohdesuunnitteluprosessissa, johon hankekumppanit ovat voineet osallistua ja jossa metsätalous ja liito-oravan riittävä suojelu on soviteltu yhteistyössä asiantuntijavoimin.
Hankkeessa selvitetään myös aivan uutta kartoitustapaa: hajukoirien tarkkanenäisyyttä. Sotkamon Palovaarassa koirakartoituksen tekivät heinäkuussa ammattilaiskoirat ohjaajineen.

Metsähallitus toteuttaa Palovaaran kohdealueella peitteisen metsänkäsittelyn menetelmiin lukeutuvaa pienalakasvatusta. ”Kohdealueen varttuneen metsän alueille tehdään neljä, pinta-alaltaan suhteellisen pienikokoista (noin 4-9 aaria) pienkasvatusalaa, joilta vallitseva puustokerros poistetaan. Pienalojen lisäksi metsää käsitellään lisäksi pienialaisesti varovaisin poimintahakkuin.”, kertoo suunnittelija Ossi Pesälä Metsähallitus, Metsätalous Oy:stä. Haavat ja muut lehtipuut jätetään pääsääntöisesti korjuutoimenpiteiden ulkopuolelle. Lisäksi liito-oravalle tärkeiden haapojen tulevaisuutta turvataan avaamalla taimille kasvutilaa ja aitaamalla niitä.

Hankkeen www-sivut: https://www.metsa.fi/projekti/liito-orava-life/

Maakotkalla hyvä, muuttohaukalla huono, tunturihaukalla ja Pohjois-Suomen merikotkalla keskinkertainen pesintävuosi

maakotkan-poikasia-pesassa-kuva-metsahallitus

Kuva: Metsähallitus

Metsähallituksen Luontopalvelujen asiantuntijat sekä 50 vapaaehtoista lintuharrastajaa kävi läpi yli 1000 maakotkan, muuttohaukan ja tunturihaukan sekä Pohjois-Suomen merikotkan pesää ja tarkisti pesinnän onnistumisen. Petolintujen pesinnän seuranta on osa Luontopalvelujen luonnonsuojelutyötä. Maakotkan pesinnän onnistumista seurataan myös porotalouden kotkien reviiriperusteista korvausjärjestelmää varten.

Maakotkan pesintätulos oli hyvä lukuun ottamatta pohjoisinta Lappia, missä tulos oli erittäin huono.

Tänä vuonna asuttuja reviirejä löydettiin 396, ja niissä 157 onnistunutta pesintää. Rengastusikäisiä poikasia oli 193. Uusia maakotkareviirejä löydettiin uusia maakotkareviirejä 13. Pesivän maakotkakannan koko on vuosittain 350-378 paria.

Pohjois-Lappia lukuun ottamatta runsastuneet kanalintukannat, jänisten runsaus sekä pesinnälle suotuisat sääolot auttoivat onnistumisessa.

Pohjois-Suomen* merikotkien pesintätulos oli kokonaisuudessa keskinkertainen, mutta pohjoisimmassa Lapissa huono. Tarkastetuista reviireistä asuttuja oli 122, ja 71 pesässä pesintä onnistui. Rengastusikäisiä poikasia oli 102. Pohjois-Suomen pesivän merikotkakannan koko on 134-148 paria.

Muuttohaukan pesintätulos oli edellisen vuoden tapaan huono. Asuttuja reviirejä oli 154, ja niissä pesintä onnistui 83 reviirillä. Rengastusikäisiä poikasia oli 194. Toukokuun kylmät säät, lumien sulaminen pohjoisesta vasta kuun lopulla sekä tulvivat suot aiheuttivat pesintöjen keskeytyksiä tai pesintää ei edes aloitettu.

Tunturihaukan pesintätulos oli keskimääräinen. Tarkastuksissa löydettiin 13 asuttua reviiriä ja 10 onnistunutta pesintää. Niissä oli 22 poikasta. Tunturihaukkojen pesintätulos riippuu vahvasti riekkojen määrästä, ja vuosien väliset vaihtelut ovat suuria. Riekkoja oli nyt aiempia vuosia enemmän ja se kiritti pesintätulosta keskimääräiseksi.

Tietoa tarvitaan lajien suojelemiseksi

Vain merikotka on Suomessa arvioitu elinvoimaiseksi, maakotka ja muuttohaukka vaarantuneiksi. Surkein tilanne on äärimmäisen uhanalaiseksi luokitellulla tunturihaukalla.

Lajisuojelussa on olennaisen tärkeää tietää, missä lajin yksilöitä on ja miten niillä menee. Siksi kartoitukset ovat olennaisen tärkeää työtä. Maakotkien pesinnän seuranta on lisäksi osa porotalouden reviiriperusteista korvausjärjestelmää, ja Metsähallitus on tehnyt sitä vuodesta 1992 lähtien. Muiden lajien seuranta Metsähallituksen Luontopalvelujen muuta luonnonsuojelutyötä.

Vapaaehtoisten lintuharrastajien työpanos oli olennaisen tärkeä, sillä he tarkastivat suurimman osan poronhoitoalueen eteläpuolisista maakotkan ja muuttohaukan pesistä, rengastivat poikasia ja toimittivat lisätietoa pesintöjen onnistumisesta.

*Lapin maakunta ja entisen Oulun läänin alue

Tuore raportti maakotkan, muuttohaukan ja tunturihaukan sekä Pohjois-Suomen merikotkan pesinnän onnistumisesta vuonna 2020 https://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/show/2481

Uhanalainen naali yritti pesiä Enontekiön tunturialueella

naali-riistakamerassa-kuva-metsahallitus

Tutkijat epäilevät pesinnän epäonnistumisen syynä olevan mahdollisesti myyrien ja erityisesti sopulien määrän romahdus pesinnän aloitusvaiheen aikana. Kuva: Metsähallitus

Uhanalainen naali on Metsähallituksen Luontopalvelujen vastuulaji. Metsähallitus ja WWF:n kanssa yhdessä koulutetut vapaaehtoiset tarkastavat vuosittain naalinpesiä lajin tilan selvittämiseksi. Tänä vuonna havaittiin pesintäyritys, mutta se valitettavasti epäonnistui. Metsähallitus ja WWF tekevät yhteistyötä naalin pelastamiseksi myös toimittamalla ruokinta-automaatteja lajin elinalueelle.

Viime kesänä Metsähallituksen Luontopalvelujen eläinasiantuntijat havaitsivat, että tietyllä Enontekiön tunturialueella liikkui kaksi naalia. Tämän naaliparin myös huomattiin asuttavan pesää. Naalit olivat muun muassa kaivaneet pesän koloja. Valitettavasti heinäkuussa tehdyissä pesätarkastuksissa pesintäyrityksen todettiin kuitenkin epäonnistuneen.

Epäonnistumisen syynä saattoi olla myyrien ja erityisesti sopulien määrän romahdus pesinnän aloitusvaiheen aikana. Tunturialueella sopuleilla on iso merkitys naalien pesinnän onnistumisiin. Heikkoina sopulivuosina naali ei yleensä pesi lainkaan.

Naalin onnistuneita pesintöjä ei ole havaittu Suomesta yli kahteen vuosikymmeneen, vaikka naaleja liikkuukin Lapin tuntureilla vuosittain jonkin verran.

Naapurimaissa naalilla menee paremmin

Ruotsissa ja Norjassa on todettu tänä vuonna yhteensä ainakin 73 naalipentuetta. Suomea lähimmät pesinnät olivat Norrbottenin läänissä Ruotsissa ja Varangin niemimaalla Norjassa.

Naalin tilanteen parantamiseksi on menossa kolmivuotinen InterregNordin rahoittama hanke. Hankealue käsittää Suomessa Enontekiön ja Utsjoen tunturialueet sekä Ruotsin ja Norja pohjoisimmat osat. Hankkeen tavoite on parantaa naalin suojelutilannetta, ja keinoina ovat muun muassa yhteistyön tiivistäminen eri maiden välillä, naalin lisäruokinta, ketunmetsästys ja tiedotus.  Suomessa ruokinta-automaatteja on nyt kaikkiaan 17, ja niitä on tarkoitus lisätä jonkin verran. Naalin kilpailijalajia, kettua, metsästettiin viime talvena naalin potentiaalisilla pesimäalueilla lähes 400. Kettu on viime vuosina levittäytynyt yhä enemmän pohjoiseen naalin elinalueelle.

Suomessa naalin seurantaa ja käytännön suojelutoimia hoitaa Metsähallituksen Luontopalvelut. Tänä vuonna WWF perusti uudelleen naalityöryhmän, jossa on Metsähallituksen Luontopalvelujen ja WWF:n lisäksi mukana myös lajin seurantaa ja suojelutoimia tekeviä vapaaehtoisia. WWF osallistuu naalin lisäruokintaan hankkimalla automaateissa käytettävää koiranruokaa sekä riistakameroita sekä rekrytoimalla ja kouluttamalla vapaaehtoisia kenttätöihin.

http://www.fellesfjellrev.se/om-felles-fjellrev/

:VÄITÖS: Leudot syyssäät voivat koitua varpuspöllöjen kohtaloksi, kun ruokavarastot pilaantuvat

1280px-Värbkakk

Kuva: Ovesiimsen – Oma teos, CC BY-SA 3.0,

MSc Giulia Masoero havaitsi väitöskirjassaan, että sekä ravintoa varastoivien varpuspöllöjen määrä että niiden varastojen koko kasvoivat myyräkantojen kasvaessa. Suuristakaan varastoista ei kuitenkaan ollut hyötyä, mikäli ne pilaantuivat leutojen syyssäiden seurauksena ennen talvea. Erityisesti naaraspöllöille saalisvaraston pilaantuminen tarkoittaa kuolemaa tai lähtöä muualle.

Monet pohjoisessa elävät eläimet keräävät ravintovarastoja talven varalle. Pienin petolintumme, varpuspöllö, varastoi syksyisin pönttöihin ja muihin koloihin pääasiassa myyriä. Varpuspöllöt aloittavat talvivarastoinnin yleensä lokakuun lopulta alkaen, kun lämpötila laskee nollan alapuolelle.

Giulia Masoero tutki väitöskirjassaan varastoinnin ajallista vaihtelua suhteessa myyrien runsauteen ja ilmastotekijöihin. Pöllöyksilön iän ja sukupuolen vaikutus varastointikäyttäytymiseen tuli esiin monella tavalla.

Etelä-Pohjanmaalla Kauhavan ympäristössä vuosina 2003–2018 kerätyssä pitkäaikaisaineistossa oli käytettävissä tarkat tiedot varastoitujen saaliiden lajeista, määristä ja painoista sekä pöllöyksilöiden iästä ja sukupuolesta. Tutkimuksessa havaittiin, että saalisvarastojen koko oli selvästi suurempi myyräkantojen ollessa korkealla ja että koiraspöllöjä suuremmat naaraspöllöt keräävät suurempia varastoja kuin koiraat.

Samoin nuoret yksilöt keräävät suurempia varastoja kuin aikuiset eli yli yksivuotiaat pöllöt. Kun myyriä ei ollut tarjolla, aikuiset pöllöt kuitenkin varastoivat enemmän lintuja kuin nuoret. Pöllöt käyttivät varastojaan sitä enemmän, mitä enemmän talvella oli lunta.

– Nuorten pöllöjen ja naaraiden isommat varastot hyvässä myyrätilanteessa saattavat kertoa siitä, että ne ovat talvella riippuvaisempia varastoista kuin aikuiset koiraspöllöt, sanoo Masoero.

Pöllöillä oli ravintotilanteesta riippumatta odotettua harvemmin samaa sukupuolta tai ikäluokkaa oleva naapuri talvella, mikä viittaa sukupuolten ja ikäluokkien sisäisen kilpailun välttämiseen. Huonoina myyrävuosina yksittäisen varpuspöllön varastoimien saaliiden lukumäärä laski lajikumppanien määrän kasvaessa, mikä sekin viittaa lajinsisäisen kilpailun kustannuksiin.

Väitöskirjassa osoitetaan myös, miten suuri vaikutus syystalven sääoloilla on varastoiviin varpuspöllöihin ja varastoidun ravinnon laatuun. Aikaisin aloitetut varastot pilaantuivat suurella todennäköisyydellä. Aloitus siirtyikin tutkimusjakson aikana myöhemmäksi. Erityisesti runsaat sateet syksyllä johtivat varastosaaliiden mätänemiseen. Pilaantuneen varaston ravintoarvo on todennäköisesti huono. Naaraspöllöjä, joilla oli pilaantuneita varastoja, tavattiin harvemmin uudestaan, mikä kertoo niiden todennäköisesti joko menehtyneen tai lähteneen alueelta muualle.

***

MSc Giulia Masoero esittää väitöskirjansa ”Food hoarding of an avian predator under food limitation and climate change” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 23.10.2020 klo 12.00. Yleisö voi seurata väitöstä etäyhteyden kautta.

Vastaväittäjänä toimii professori Alexandre Roulin (University of Lausanne, Sveitsi) ja kustoksena professori Toni Laaksonen (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on biologia.

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: https://www.utupub.fi/handle/10024/150424

**

Äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia Liminganlahdella – WWF pyytää pidättäytymään hanhien metsästyksestä alueella

vasemmalla-aikuinen-kiljuhanhi-oikealla-nuori-yksilo-norjan-porsanginvuonolla.-copyright-tomas-aarvak-nof-birdlife-norway

Liminganlahden Virkkulan lintutornin edustalla tavattiin eilen ainakin 24 äärimmäisen uhanalaista kiljuhanhea. Kiljuhanhia on paikalla edelleen tänään. Kiljuhanhia on havaittu myös Virkkulan lähellä olevilla pelloilla, Liminganlahden metsästysrauhoitusalueen ulkopuolella.

”Vetoamme Liminganlahden alueella hanhia ja vesilintuja metsästäviin, että kaikkien hanhien metsästämisestä pidättäydytään siksi aikaa, kun kiljuhanhet ovat paikalla. Tällä hetkellä alueella on myös paljon metsähanhia, joita ei saa metsästää Pohjois-Pohjanmaalla”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Hanhien varma lajinmääritys, varsinkin syksyisessä nuoruuspuvussa, on metsästystilanteessa vaikeaa. WWF:n kiljuhanhityöryhmä tarkkailee kiljuhanhia tehostetusti alueella. Kiljuhanhi on rauhoitettu, ja sen tappamisesta voidaan tuomita 6 391 euron korvauksiin.

Yksi Pohjolan uhanalaisimmista linnuista

Tunturi-Lapissa pesivä kiljuhanhi on Pohjolan uhanalaisimpia pesimälintuja. Sen pelastamiseksi sukupuutolta on tehty vuosikymmenten ajan kansainvälistä yhteistyötä. Pohjolan kanta oli pienimmillään alle 20 paria, mutta se on viime vuosina elpynyt noin 40 pariin. Kanta on kuitenkin edelleen niin pieni, että yhdenkin yksilön menetys on suuri takaisku.

Oulun seutu oli aikanaan hyvin tärkeä kiljuhanhien syysmuuton aikainen levähdysalue, mutta edellisistä syysmuuton aikaisista kiljuhanhihavainnoista alueella on vuosikymmeniä. Sen sijaan kevätmuutolla kiljuhanhet levähtävät alueella edelleen säännöllisesti.