Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Monthly Archives: February 2019

Lohi pärjää lemmenleikeissä kotikenttäedulla

Synnyinpaikoillaan kutevat lohet saavat selvästi enemmän jälkeläisiä kuin muualta tulevat kosiskelijat. Synnyinpaikoillaan kutevilla lohilla on etulyöntiasema kauempaa tuleviin kosiskelijoihin nähden. Näin kertoo uusi tutkimus, joka syventyi lohen pariutumiseen Utsjoella. Tutkjoiden analysoimat geneettiset näytteet osoittivat, että kotikulmien lohet menestyvät lisääntymisessä huomattavasti paremmin kuin lohet, jotka kokeilevat onneaan vierailla kutualueilla. – Lohien lisääntymisen tunteminen auttaa suojelemaan paikallisia […]

Mangustinpentujen saama ylimääräinen hoiva tuo etuja seuraavallekin sukupolvelle

Ne seepramangustin pennut, joilla on elämänsä ensi kuukausina henkilökohtainen kaitsija, pärjäävät aikuisinakin paremmin ja lisääntyvät menestyksekkäämmin. Kuva: Emma Vitikainen Seepramangustien varhaislapsuudessa saaman huolenpidon hyödyt eivät lopu siihen kun hoiva päättyy, vaan jatkuvat vuosien päähän aikuisikään saakka. Yhteistyön tuomilla pysyvillä eduilla on voinut olla merkittävä vaikutus myös muiden sosiaalisten lajien, kuten ihmisen, kehitykseen, terveyteen ja elinkaaren […]

Korkeasaaren uusi laji turkoosipikkugekko havahduttaa lemmikkikaupan vaaroista

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2019) Helsinki Zoo Korkeasaaren uudet asukkaat ovat pieniä ja kirkasvärisiä. Turkoosipikkugekoilla aikuinen koiras on turkoosi ja naaras pronssisen vihertävä, vatsapuolelta molemmat ovat oranssinkeltaisia. Kooltaan ne ovat alle kymmenen sentin mittaisia. Suomalaiselta vastuulliselta kasvattajalta saatu pari muutti trooppisen Africasia-talon terraarioonsa viikonloppuna. Turkoosipikkugekon kotiseutu on itäisessä Tansaniassa, Uluguru-vuorten alarinteillä, alle kahdeksan neliökilometrin metsäalueella. Laji […]

Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistys: Maakotkia muuttaa ja ensimmäiset kiurut on havaittu

Maakotka Kuva: Jukka T.Helin BirdLife Suomen jäsenjärjestön Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen (Pily:n) tiedote 20.2.2019 kevätmuuton alkamisesta Pirkanmaalla Maakotkia muuttaa ja ensimmäiset kiurut on havaittu Keväinen ja sopivatuulinen sää sai maakotkat muuttamaan Pirkanmaan taivaalla kohti pohjoista ja koillista. Maakotkien muutto alkaa aikaisin – heti, kun säätilanne sen sallii. Viime torstain ja sunnuntain välisenä aikana (14.2-17.2.2019) Pirkanmaalta ilmoitettiin […]

Ilmastonmuutos vaikuttaa lintujen muuttorytmiin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa

Sepelkyyhky, Columba palumbus. Kuvaaja Aleksi Lehikoinen. Tuore tutkimus paljastaa, että lintujen kevätmuutto on aikaistunut huomattavasti ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Euroopassa ja Kanadassa. Keskimääräinen lintu on aikaistanut kevätmuuttoaan noin viikon viidessä vuosikymmenessä, ja samalla muuttokauden kesto on pidentynyt. Voimakkaimmin kevätmuutto on aikaistunut muuton alkuvaiheessa etenkin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa talvehtivilla lähimuuttajilla. Näillä lajeilla, kuten kiuru, töyhtöhyyppä tai sepelkyyhky, muuton […]

Kainuun hyönteiskesä 2018

Kuva: Amiraaliperhonen – kuvaaja Reima Leinonen Kesä 2018 oli Kainuussa lämmin ja sen aikana havaittiin maakunnassa 9 uutta perhoslajia. Lisäksi Kainuuseenkin ulottui gammayökkösten (Autographa gamma) runsas vaellus. Keväällä saapui myös amiraaleja (Vanessa atalanta) ja niistä kehittyi runsaasti “kesäpolvea” myös Kainuussa. Amiraalilla on havaittu Etelä-Suomessa paluumuuttoa syksyn kylmissä tuulissa kohti Viroa. Kainuussa helle jatkui lähes koko kesä-heinäkuun ja se näkyi […]

Pohjoisen Itämeren merkitys talvehtiville vesilinnuille on kasvanut

Vesilintulaskentojen perusteella Suomessa talvehtivien vesilintujen runsaudet ovat nykyään kansainvälisesti merkittäviä kyhmy- ja laulujoutsenella, tukkasotkalla, telkällä, uivelolla ja isokoskelolla. Useiden lajien määrät ovat kasvaneet voimakkaasti, kun niiden talvehtimisolosuhteet ovat muuttuneet merialueellamme suotuisammiksi ilmaston lämpenemisen myötä. Pääosin meriympäristössä talvehtivista 29 lintulajista selvästi runsastuvia on seitsemän lajia ja väheneviä kuusi lajia viimeisen 30 vuoden aikana (Taulukko 1). Voimakkaimmin […]

Vuoden lintulaskija on Margus Ellermaa

BirdLife Suomi ja Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus valitsivat vuoden 2019 lintulaskijaksi Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen Tringan Margus Ellermaan. Ellermaa käynnisti Suomen kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden (ns. IBA-alueet, Important Bird and Biodiversity Areas) seurantalaskennat 2000-luvulla ja toimi IBA-laskentojen koordinaattorina lähes kymmenen vuotta. Ellermaa on myös organisoinut vuosittain alueellisia linnustoselvityksiä Länsi-Uudenmaan alueella. Selvityksiin on parhaimmillaan osallistunut yli 100 lintuharrastajaa. Ellermaa on […]

Helsingin liito-oravakanta kasvaa edelleen

Liito-orava Helsingin Meilahdessa. Kuva: Tuomas Lahti. Helsingin kaupunki on teettänyt kolmannen selvityksen kaupungin liito-oravatilanteesta. Kanta on vahvistunut nopeasti. Helsingistä tunnetaan vuosilta 2014–2018 kaikkiaan 89 liito-oravan asuttamaa metsäkuviota, joista valtaosa on ollut asuttuna myös vuonna 2018. Yhdistämällä läheiset kuviot toisiinsa saadaan asuttujen elinpiirien määräksi noin 70. Uusia vahvan kannan alueita ovat Konala–Malminkartano, Haaga, Pakila ja Veräjämäki–Viikinmäki. […]

Laulujoutsenten pääjoukot viipyvät meillä nykyään kuukauden pidempään – uusi muuttolintuselain Haahka kertoo Suomen linnustossa tapahtuneista muutoksista

Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen Tringa ry:n julkaisema Haahka-muuttolintuselain kokoaa yhteen arvokkaan lintuhavaintoaineiston, joka on kerätty Hangon lintuasemalla 40 vuoden aikana. Helppokäyttöinen sovellus auttaa hahmottamaan yli 300 lintulajin yksilömäärissä ja muuttokäyttäytymisessä tapahtuneita muutoksia ja esittelee lajit tekstein ja kuvin. Hangon lintuasemalla on kerätty vakioiduin menetelmin havaintoja lintujen muutosta jo 40 vuoden ajan. Aineistosta on julkaistu kymmeniä […]