Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Monthly Archives: April 2019

Liito-oravan esiintymisestä on saatu uutta tietoa – koko Etelä-ja Keski-Suomen kattava esiintymisennustekartta julkaistu

Tuore tutkimus osoittaa, että maisema- ja aluetason tekijät ovat liito-oravalle tärkeitä. Leudot talvet selittävät osittain, miksi liito-oravaa on esiintynyt runsaimmin Lounais-Suomessa ja Pohjanmaalla. Helsingin ja Turun yliopistojen tutkijat ovat mallintaneet liito-oravan esiintymistä Etelä- ja Keski-Suomessa. He käyttivät perustana vuosina 2003–2005 tehdyn kansallisen liito-oravakartoituksen esiintymistietoja, ja muuttivat ennusteen nykyhetkeen metsänhakkuutietojen avulla. Juuri julkaistuihin, solukooltaan 250 x […]

Saimaannorpan kuutteja löytyi alkukevään pesälaskennoissa 63

Saimaannorppa Kuvaaja:  A. Pedersen Metsähallituksen Luontopalvelujen johtamat saimaannorpan pesälaskennat tehtiin vaikeissa olosuhteissa. Pesälaskennoissa havaittiin 63 kuuttia, joista kuolleita oli vain yksi. Syntyneiden kuuttien määrä tarkentuu pesäpaikkasukelluksissa toukokuussa. Laskentoihin osallistui lähes sata henkilöä, joista suurin osa oli paikallisia vapaaehtoisia. Metsähallituksen suojelubiologi Jouni Koskelan mukaan viime talvea luonnehti heikko jäätilanne. – Jää peittyi nopeasti lumikerroksella ja jäätyminen oli […]

Luonnonvarakeskus pannoitti 18 sutta

Luonnonvarakeskus (Luke) pannoitti 18 sutta kevään 2019 aikana. GPS-pannoilla merkittiin kuusi sutta läntisellä kannanhoitoalueella: neljä Pohjois-Pohjanmaalla ja kaksi Pohjois-Hämeessä. Itäisellä kannanhoitoalueella pannoitettiin 12 sutta: kolme Kainuussa, kolme Pohjois-Savossa ja kuusi Pohjois-Karjalassa. Merkityistä susista neljä oli pentuja ja 14 aikuisia. Pannoitettujen susien kokonaismäärään sisältyy seitsemän pannanvaihtoa. Pantojen vaihdot tehtiin itäisellä kannanhoitoalueella. Asennettu panta toimii noin vuoden. […]

Liminganlahden lintupyhätön superviikonloppu asettaa valtakunnallisen tavoitteen

Joutsenet Liminganlahdella_Kuva: Mika Honkalinna/ Metsähallitus Huhtikuu huipentuu Liminganlahdella luontokeskuksen superviikonloppuun (26.–28.4.2019). Perjantaina koululaiset kisaavat Lintuvisassa ja samaan aikaan etsitään keinoja, miten kisa levitettäisiin koko Suomeen. Lintukuvafestivaali pidetään pitkästä aikaa kahden päivän mittaisena. Lauantaina esiintyvät valtakunnallisesti ja kansainvälisesti menestyneet kuvaajat. Sunnuntaina rohkaistaan aloittelevia lintukuvaajia ja nostetaan esille esteettömyyden tärkeys lintukuvauskohteita kehitettäessä. Kahdeksatta kertaa Liminganlahdella järjestettävä koululaisten […]

Siilit ja matelijat heräsivät, sammakoiden kutu on aluillaan

Viileän ajanjakson jälkeen kevät on palannut takaisin raiteilleen hyvin aurinkoisen ja lämpimän sään saattelemana. Keväässä tapahtuu nyt paljon. Kevätseurannan neljäs havaintoviikonloppu toi runsaasti uusia havaintoja niin kasveista kuin eläimistäkin. Kevät etenee havaintojen perusteella kohti pohjoista. “Siilit ovat paikoitellen heränneet horroksesta. Viikonloppuna aikaisia siilejä nähtiin liikkeellä muun muassa Jyväskylässä ja Turussa”, Kevätseurannan kampanjatyöntekijä Vilja Tupola kertoo. Matelijoiden talvihorros […]

Saimaannorpan suojelemiseksi säädetty verkkokalastuskielto alkaa tänään

Saimaannorpan kuutti, copyright Ismo Marttinen / WWF Erittäin uhanalaisia saimaannorppia suojeleva jokavuotinen verkkokalastuskielto alkaa tänään. Verkkokalastus on kielletty Saimaan norppa-alueilla kesäkuun loppuun saakka poikasten eli kuuttien suojelemiseksi. Kalanpyydysten aiheuttama kuolleisuus on tällä hetkellä saimaannorpan suurin uhka. ”Norppaemot alkavat vieroittaa poikasiaan näinä päivinä. Tämä tarkoittaa, että Saimaan sokkeloisissa vesissä ui pian useita kymmeniä kuutteja vailla emon […]