Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

EuroBirdwatch kääntää katseet taivaalle

EuroBirdWatch-top

Tulevana viikonloppuna 5.–6.10. seurataan muuttolintuja noin 40 maassa BirdLifen EuroBirdwatch-tapahtumassa. Euroopan suurimpaan lintutapahtumaan osallistuu kymmeniätuhansia ihmisiä eri puolilla Eurooppa ja Keski-Aasiaa.

Suomessa järjestetään viikonlopun aikana linturetkiä, muutonseurantaa ja muita tapahtumia, joihin kaikki linnusta kiinnostuneet ovat tervetulleita.

Suurin osa muuttolinnuistamme on jo lähtenyt, mutta lokakuun alku tarjoaa vielä paljon nähtävää. Itä-Suomessa on runsaasti arktisia valkoposkihanhia, jotka laiduntavat pelloilla ennen kuin jatkavat muuttomatkaansa. Näkyviä muuttajia ovat myös sepelkyyhkyt, rastaat, peipot ja järripeipot. Vaelluslinnuista liikkeellä on erityisesti närhiä ja tikkoja.

EuroBirdwatch-tapahtumalla edistetään linnustonsuojelua ja lintuharrastusta. Valtioiden rajoista välittämättä matkaa tekevät muuttolinnut kuvastavat hyvin kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä lintujen suojelussa. BirdLifen tavoite on turvata linnuille tärkeiden elinympäristöjen säilyminen pesimäalueilla, muutonaikaisilla levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla.

EuroBirdwatch on järjestetty joka syksy vuodesta 1993 lähtien.

  • EuroBirdwatch-tapahtuma BirdLife Suomen verkkosivuilla: https://www.birdlife.fi/tapahtumat/ebw/
  • Viikonlopun retkiä ja tapahtumia: https://www.birdlife.fi/tapahtumat/ebw/ebw-2019/
  • Lintutilanne Suomessa: https://www.birdlife.fi/lintutilanne-20190927/

Rudus LUMO -ohjelma tuottaa tulosta: Viitasammakko pulputtaa Kråkön entisellä soranottoalueella

rudus_lumo_kra-cc-8ako_sammakko

Ruduksen Porvoossa sijaitsevalla vanhalla soranottoalueella viihtyvät nykyisin niin viitasammakot kuin vapaa-aikaansa viettävät kaupunkilaisetkin. Rudus rakensi viitasammakoille uudet lammet 2013, joissa ne ovat sen jälkeen myös tutkitusti kuteneet.

Porvoon Kråkön soranottoalue on yksi pilottihanke Rudus Oy:n LUMO-ohjelmassa, jonka tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kråkössä  on soranotto aloitettu jo 1930-luvulla ja sen on loppunut 1960-luvulla. Alueelle on muodostunut pohjavesilampia, koska soraa on aikoinaan otettu pohjaveden pinnan alapuolelta. Naapuruston asukkaat käyttävät nykyisin suurinta lampea uimapaikkana.

Alueella on vielä hyödyntämiskelpoista soraa ja Rudus alkoi suunnitella soranottoa vuonna 2003. Alueelle tehtiin ympäristövaikutusten arviointi (YVA) ja laadittiin suunnitelma alueen virkistyskäytölle.

YVA:n yhteydessä havaittiin alueen pienemmissä lammissa erittäin tiukasti suojeltuja viitasammakoita.

– Maa-ainesten ottohanke luonnollisesti keskeytettiin. Viitasammakoiden seuranta aloitettiin vuonna 2014 ja halusimme selvittää niiden levinneisyyden alueella, kertoo ympäristöinsinööri Ilkka Ojalehto Rudukselta.

Viitasammakoille uudet lammet

Luontoasiantuntijoista koostuva ryhmä vieraili Kråkön alueella keväällä 2013.

Alueella oleva noin kymmenen aarin kokoinen lammikko on viitasammakoille suotuisa lisääntymispaikka, mutta se oli kasvamassa umpeen. Jos niin olisi käynyt, viitasammakko olisi poistunut alueelta. Myös harvinainen nuokkukohokki olisi tukehtunut muun kasvillisuuden jalkoihin.

Näin päätettiin rakentaa viitasammakoille kaksi uutta lampea ja samalla parantaa myös nuokkukohokin ja rantakäärmeen elinympäristöjä. Nuokkukohokin kukalla elää erittäin uhanalainen perhoslaji nuokkukohokkipussikoi.

Lampien rakentamisen jälkeen viitasammakoita ja niiden mahdollista lisääntymistä on seurattu säännöllisesti. Tulokset ovat erittäin hyviä. Viitasammakot ovat löytäneet tiensä uusiin lampiin ja mikä tärkeintä, myös lisääntyneet.

– Vuosina 2015 ja 2016 viitasammakon kutua havaittiin toisesta uudesta rakennetusta lammesta. Tuolloin havaittiin myös kaksi luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettua korentolajia, lummelampikorento ja täplälampikorento, Ilkka Ojalehto kertoo.

Kesällä 2017 viitasammakko lisääntyi jo molemmilla uusilla lammilla.

– Lammet kehittyvät hiljalleen paremmiksi ympäristöiksi viitasammakoille, kun ne kasvittuvat lisää, Ojalehto toteaa.

Koiraat äänessä myös uusilla lampareilla

Eri luontoasiantuntijat ovat tehneet Kråkön soranottoalueen luontoarvioita. Selvitysten mukaan viitasammakon lisääntymis- ja levähdyspaikan parannustoimet Kråkössä ovat seurantatietojen perusteella täyttäneet tavoitteensa. Viitasammakko on kutenut vuodesta 2015 lähtien vuosittain 1–2 muussakin lampareessa kuin alkuperäisessä kutulampareessa.

Aikaisempina seurantavuosina pulputtavia viitasammakoita on havaittu ainoastaan alkuperäisellä kutulampareella, mutta vuonna 2019 koiraita oli äänessä myös kahdessa muussa lampareessa.

– Ruduksen luonnonhoidon tavoitteena Kråkössä on alueen umpeenkasvun pysäyttäminen ja viitasammakoiden, rantakäärmeiden ja nuokkukohokin elinpiirien parantaminen. Seurantatutkimusten mukaan tässä ollaan onnistuttu, mutta työ jatkuu, Ilkka Ojalehto sanoo.

Kuvateksti:

Erittäin tiukasti suojeltu viitasammakko kutee edelleen Porvoossa Kråkön vanhalla soranottoalueella. Rudus rakensi viitasammakoille kaksi uutta kutulampea, kun niiden alkuperäinen lampi oli kasvamassa umpeen. Samalla turvattiin myös nuokkukohokin ja rantakäärmeen elinolosuhteita. Alueella tehdyt toimenpiteet ovat osa Rudus LUMO -ohjelmaa

 

Käytännön toimia Kråkössä

– Sammakoille kaksi uutta lampea
– Kiviröykkiö rantakäärmeiden talvehtimispaikaksi ja suotuisaksi kivitaskun pesinnälle
– Lammikoiden tieltä raivatuista puista lahopuuympäristö
– Viereisestä paahderinteestä poistettu puustoa
– Nuokkukohokkeja siirretty avoimiin rinteisiin paremmille kasvupaikoille
– Alueen paahderinteitä avattu, jotta mm. nuokkukohokki pääsee levittäytymään laajemmalle alueelle
– Seurataan viitasammakoiden siirtymistä lammikoihin ja populaation kasvua säännöllisesti

 

Ruduksen LUMO-ohjelma

– Toimintatapa, jolla edistetään luonnon monimuotoisuutta
– Tavoite: luonto on Ruduksen kiviaines- ja tehdasalueilla monimuotoisuuden kannalta arvokkaampi toiminnan päättyessä kuin sen alkaessa
– Sovittaa yhteen kiviaineshuollon ja luonnonsuojelun
– Osa Ruduksen ympäristövastuullista toimintaa
– Asiantuntijaverkosto, koulutettu henkilöstö, kartoitetut mahdollisuudet ja haasteet sekä määritellyt tavoitteet
– www.rudus.fi/lumo

www.facebook.com/RudusLumo/
www.rudus.fi/lumo

 

Katso videot

https://www.youtube.com/watch?time_continue=21&v=99oFCsyFno4

https://www.youtube.com/watch?time_continue=7&v=I9PhY0aFCyE

Metsäpeuroja alettiin vapauttaa luontoon

1.vapautus_kuvaaja-tiina-makela

Metsäpeura vapautetaan Lauhanvuoren totutustarhasta. Kuva: Tiina Mäkelä

Ensimmäiset metsäpeurat vapautettiin totutustarhasta Lauhanvuoren kansallispuistoon tiistaina. Tavoitteena on palauttaa metsäpeura entisille asuinsijoilleen läntiseen Suomeen.

Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistot toimivat seitsenvuotisen metsäpeuran suojelu- ja kannanhoitohankkeen päänäyttämönä. Syksyllä 2017 rakennettuihin totutustarhoihin on tuotu aikuisia yksilöitä sekä eläintarhoista että luonnosta, ja metsäpeurat ovat vasoneet aitauksissa jo kahtena kesänä. Nyt palautusistutuksessa otettiin uusi askel: ensimmäiset metsäpeurat vapautettiin Lauhanvuorelle, josta ne ovat olleet pois tiettävästi ainakin 150 vuotta. Metsäpeura metsästettiin Suomesta sukupuuttoon noin sata vuotta sitten.

Totutustarhasta päästettiin ensivaiheessa ulos neljä nuorta aikuista hirvasta. Nyt vapautetuista eläimistä kolme on peräisin suomalaisista eläintarhoista, joista ne on siirretty Lauhanvuorelle opettelemaan omatoimisempaa elämää. Yksi vapautetuista on syntynyt totutustarhassa edelliskesänä. ”Metsäpeurojen rykimäaika alkaa olla käsillä, ja nuoremmat urokset jäisivät silloin helposti valtahirvaan jalkoihin”, taustoittaa projektipäällikkö Sakari Mykrä-Pohja ensimmäisenä vapautettujen yksilöiden valintaa.

Metsäpeurojen vapautuskäytäntöjä ja -aikataulua on kuluvana vuonna punnittu huolellisesti muun muassa siksi, että Lauhanvuoren kansallispuisto kuuluu nykyisellään susilauman reviiriin. ”Seuraamme vapautettujen yksilöiden selviämistä luonnossa tarkasti, ja päätämme jatkosta nyt saatavien kokemusten perusteella”, Mykrä-Pohja kertoo. Vapautetuilla hirvailla on värikkäät korvamerkit, jotka mahdollistavat eläinten yksilöllisen tunnistamisen. Kahdelle hirvaalle kiinnitettiin lisäksi pieni GPS-lähetin vapautuksen yhteydessä.

Vapautettujen metsäpeurojen odotetaan pysyttelevän aluksi totutustarhan lähimaastossa, johon niille järjestetään tukiruokintaa.

Metsäpeuroja on tarkoitus vapauttaa Lauhanvuoren lisäksi myös Seitsemisen kansallispuistoon siellä sijaitsevasta toisesta totutustarhasta. Seuraavat vapautukset ovat ajankohtaisia myöhemmin syksyllä rykimäajan päätyttyä.

Palautusistutukset ovat osa vuonna 2016 alkanutta, EU-rahoitteista metsäpeuran kannanhoito- ja suojeluhanketta MetsäpeuraLIFE. Hanketta koordinoi Metsähallituksen Eräpalvelut. Ensimmäiset metsäpeurat vietiin totutustarhoihin syksyllä 2017, ja totutustarhoista on tarkoitus vapauttaa metsäpeuroja luontoon vuoteen 2022 saakka. Tavoitteena on, että hankkeen loputtua sekä Lauhanvuoren että Seitsemisen kansallispuistojen tuntumassa elää muutaman kymmenen yksilön kokoinen, kasvava metsäpeurakanta.

Jalohaikaroita enemmän kuin koskaan

jalohaikarat_pertti-rasp

Kuva: Pertti Rasp

Jalohaikaroita kiertelee nyt järvillä ja merenlahdilla enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Havaintoja on tehty etelästä Oulu–Joensuu-linjalle saakka. Viimeisen kuukauden aikana havaintoja on kirjattu yli tuhat, joskin monet havainnot koskevat samoja lintuja.

Suomessa on tällä hetkellä satoja jalohaikaroita. Useassa paikassa on havaittu yli kymmenen linnun parvia, muutamin paikoin jopa yli 20 yksilön kerääntymiä. Elokuun alussa Kotkassa ja Haminassa nähtiin peräti 45 jalohaikaran parvi. Vielä muutama vuosi sitten havaittiin lähinnä yksittäisiä lintuja.

Kokonaan valkoinen ja lähes kurjen kokoinen jalohaikara on helppo tuntea, eikä sitä juuri voi sekoittaa mihinkään muuhun lajiin. Samankokoinen harmaahaikara on pääosin harmaa ja selvästi tummempi.

Jalohaikara on Suomessa suhteellisen uusi tulokas. Se havaittiin ensimmäisen kerran vappuna 1966 Helsingissä. 1980-luvun loppuun mennessä havaintoja oli kertynyt noin 40, ja vasta 1990-luvun alkupuolelta lähtien lajia on havaittu vuosittain. Vuonna 2010 havaintoja kirjattiin 44 ja viime vuonna jo yli 1 500. Tänä vuonna havaintoja on jo tähän mennessä ilmoitettu yli 1 900.

Viime vuosikymmeninä jalohaikara on levittäytynyt voimakkaasti pohjoiseen ja länteen. Baltian maiden ensimmäiset pesinnät todettiin Liettuassa vuonna 2000, Latviassa 2005 ja Virossa 2008. Ruotsissa ensimmäinen pesintä varmistui vuonna 2012 ja Suomessa viime vuonna. Porvoossa harmaahaikarayhdyskunnan suojissa pesinyt pari sai neljä poikasta. Tältä vuodelta ei ole tiedossa jalohaikaran pesintöjä.

Jalohaikara on karaistunut laji, ja se on satunnaisesti talvehtinutkin Suomessa. Näitä komeita haikaroita voi nähdä vielä pitkälle syksyyn.

 

WWF iloitsee: Susipolitiikassa askel parempaan suuntaan

the-old-man

Maa- ja metsätalousministeriön valmistelema uusi susikannan hoitosuunnitelma on edistysaskel susikiistan ratkaisussa. Suunnitelman luonnoksessa nostetaan keskeiseksi tavoitteeksi suden sietämisen edistäminen ja esitetään useita toimenpiteitä, jotka voivat auttaa ihmisten ja susien välistä rinnakkaiseloa.

Maa- ja metsätalousministeriön valmisteleman susikannan hoitosuunnitelman toivotaan auttavan petoalueilla eläviä ihmisiä sietämään susia aiempaa paremmin. Hoitosuunnitelmassa ehdotetaan muun muassa suden aiheuttamien kotieläin- ja koiravahinkojen korvaamista täysimääräisesti. Lisäksi alueille, joille on vasta muodostumassa susireviiri, suunnattaisiin ennakoivaa viestintää.

”Susikiista on käynyt kuumana pitkään, ja moni osapuoli on jo väsynyt riitelyyn. Rauhanomaisen rinnakkaiselon edistämiseen tähtäävästä suunnitelmasta voivat hyötyä niin ihmiset kuin sudetkin”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Rinnakkaiselon edistäminen on tärkeää suden suojelun kannalta, sillä lajilla ei ole ihmisen lisäksi luontaisia vihollisia. Laillisen pyynnin lisäksi suden salametsästys on yleistä. Ihmisten suhtautumiseen vaikuttavat vahingot, joita sudet aiheuttavat esimerkiksi metsästyskoirille, kotieläimille ja poroille. Susia myös pelätään, vaikka niiden ei tiedetä vahingoittaneen ihmistä Suomessa vuoden 1882 jälkeen.

”Sutta kohtaan tunnettua pelkoa ei pidä vähätellä. Samalla pitää muistaa, ettei sitä kohtaan koettu pelko ole usein suhteessa todelliseen riskiin. Ihmisten ja susien välinen rinnakkaiselo on mahdollista”, Tolvanen sanoo.

Suomen susikanta on vaihdellut huomattavasti 2000-luvulla laittoman ja laillisen metsästyksen takia. Suomessa elää uusimman arvion mukaan 185–205 sutta. Laji luokitellaan Suomessa erittäin uhanalaiseksi. Esimerkiksi Saksassa, Puolassa, Liettuassa ja Latviassa on selvästi enemmän susia kuin Suomessa.

Susien tilanne ei parane poronhoitoalueella

Kannanhoitosuunnitelman suurin puute on, ettei se paranna susien tilannetta poronhoitoalueella. Maaliskuussa julkaistun virallisen arvion mukaan alueella ei ole yhtään susilaumaa.

”Susilaumat on hävitetty koko poronhoitoalueelta, joka on pinta-alaltaan noin kolmasosa Suomesta. On surullista ja väärin, ettei muuten lupaavassa kannanhoitosuunnitelmassa puututa tähän räikeään epäkohtaan”, Tolvanen sanoo.

Yksi kannanhoitosuunnitelman tärkeimmistä tavoitteista on saavuttaa suden suotuisa suojelutaso. Se tarkoittaa, että lajin tulevaisuus on turvattu pitkällä aikavälillä eikä sen luontainen levinneisyysalue pienene.

”Suden levinneisyysalue on pienentynyt Suomessa susipolitiikan takia poronhoitoalueen verran, joten suotuisasta suojelun tasosta ollaan vielä kaukana. Tavoitteena tulee olla, että susi voi asettua ja elää ainakin Lapin suurissa kansallispuistoissa.”

Yksi keino luoda susireviirialueita poronhoitoalueelle olisi hoitosuunnitelmassa mainittu luonnonarvokauppa. Se voi tarkoittaa käytännössä esimerkiksi taloudellisia kannustimia susia sietävälle paliskunnalle.

WWF:n lausunto susikannan hoitosuunnitelmasta: https://wwf.fi/mediabank/12680.pdf

Ranuan susipari sai nimet: Ruska ja Routa

67618955_2530618793661478_5571494811174699008_n

Kuva: Ranuan eläinpuisto

Eläinpuistoomme keväällä saapuneelle susiparille on valittu nimet. Nimikilpailu pidettiin toukokuu – elokuu välisenä aikana. Kaikkinensa nimiehdotuksia on tullut yli 7 326 kpl, jotka eläinpuiston raati kävi kaikki lävitseEläinpuiston eläinten nimeäminen on tärkeää, sillä nimet auttavat eläintenhoitajia vaihtamaan kuulumisia eläinten voinnista.

Odotetusti suosituimpia nimiehdotuksia pariskunnille olivat Hannu ja Kerttu, Miina ja Manu, Minttu ja Ville, Bonnie ja Clyde, Hilma ja Onni ja Omega ja Alfa. Ranualla suosittua Hillaa oli ehdotettu naarassudelle 105 kertaa ja urossudelle odotettu suosikki oli Hukka 163 kertaa. Naaraan suosittuja nimiehdotuksia olivat myös Luna, Lumi, Saana, Sissi ja Usva. Urossuden kotimaa Ruotsi innoitti vastaajia ehdottamaan ruotsalaisia nimiä Gunnaria, Håkania ja Kaarlea ja suomalaisista nimistä suosittuja olivat Matti, Pekka ja Otto.

Susikilpailu käynnistyi samoihin aikoihin kun Suomi voitti jääkiekossa MM-kultaa, joten moni ehdotti myös Mörköä urossuden nimeksi.

Naarassuden nimeksi valikoitui nimi Ruska, joka eläintenhoitajien mielestä on nimenä naarassuden väritykseen ja syksyyn sointuva. Urossudelle nimeksi valikoitui Routa. Uroksen erottaa tummemmasta väristä ja roudasta eläintenhoitajille tuli mieleen tumma routainen maa.

Ruska ja Routa nimet keksi Päivi Kelloniemi Kempeleestä.

Ylä-Lapin riekkokanta viime vuoden tasolla

1024px-Denali_National_Park_Ptarmigan

Loppukesän kanakoiralaskentojen perusteella Ylä-Lapin riekkokanta on lähellä pitkänaikavälin (2008−2019) keskiarvoa, joka on noin 7,6 riekkoa/km2. Kanta on ollut pari viimeistä vuotta hienoisessa nousussa vuoden 2017 aallonpohjan jälkeen.

Utsjoella kanta on hieman keskiarvon yläpuolella ja myös kasvoi hieman edelliseen vuoteen verrattuna. Kuluneen kesän poikastuotto oli hyvä Utsjoella, mutta muualla hiukan vaisu. Riekkokannan hienoista nousua Utsjoella voi selittää myös se, että viime kevään emokanta oli siellä hiukan muita alueita vahvempi.

Enontekiöllä riekkokanta on pysynyt kutakuinkin vakaana jo kolme vuotta. Samoin Inarin riekkomäärä pysyi viime vuoden tasolla.

Yla-lapin-riekot

Riekkokannan kehittyminen kanakoiralaskennan perusteella vuosina 2008–2019. Tiheys tarkoittaa kanta-arviota (riekkoa/km2) koko Ylä-Lappiin. Kanta-arvioon liittyvää epävarmuutta kuvaavat 95 % luottamusvälin ala- ja ylärajat. Kuvaan on merkitty myös koko aineiston pitkäaikainen keskiarvo vuosilta 2008-2019, joka on noin 7,6 riekkoa/km2.

Vuonna 2008 aloitettua riekon kanakoiralaskentaa jatkettiin Ylä-Lapin kolmen kunnan avoimilla tunturi-, suo- ja koivikkoalueilla. Kanakoiralaskennan tekivät pääasiassa Ylä-Lapin kanakoirametsästäjät. Laskentaa koordinoi Metsähallitus. Luonnonvarakeskus (Luke) käsittelee aineiston ja raportoi tulokset.

Tänä vuonna laskentaolosuhteet olivat pääosin hyviä, vaikka loppukesän kuivuus todennäköisesti ohjasi riekkoja linjojen kosteille osuuksilla. Laskenta käsitti yhteensä 185 linjaa 50 eri alueella (linjan pituus n. 4 km) eli yhteensä noin 740 kilometriä, jotka kattoivat tasaisesti koko Ylä-Lapin. Riekkoparvia havaittiin 208 kappaletta, joissa oli keskimäärin 4,9 yksilöä.

Ylä-Lapin riekot 2019, raportti

Luonnonvarakeskus kiittää kanakoiralaskentoja tehneitä arvokkaasta työstä!

Hoidossa olleen saimaannorppayksilön palauttaminen Saimaalle voi vaarantaa koko luonnonkannan – Varsinais-Suomen ELY-keskus ei myöntänyt lupaa norpan kuljetukseen

Picture by: Annika Sorjonen (2019)rKorkeasaari Zoo

Kuvaoikeudet: Annika Sorjonen (2019) Korkeasaari Zoo

Korkeasaaren villieläinsairaalassa on ollut hoidettavana saimaannorppa, joka on löydetty huonokuntoisena Saimaalta heinäkuun 2019 lopussa. Saimaannorppayksilön toivuttua on selvitetty mahdollisuuksia yksilön Saimaalle palauttamiseen.

Varsinais-Suomen ELY-keskuksella on ollut käsiteltävänä hakemus, jossa haettiin lupaa hoidossa olleen saimaannorpan kuljettamiseen Korkeasaaren villieläinsairaalasta takaisin Saimaalle, josta huonokuntoinen yksilö alun perin löytyi. Varsinais-Suomen ELY-keskus ei myöntänyt lupaa kyseisen saimaannorpan Saimaalle kuljettamiseen.

Tapaukseen liittyvä lainsäädäntö

Saimaannorppa on luontodirektiivin liitteessä IV mainittu ns. tiukan suojelun laji, jonka kuljetus on luonnonsuojelulaissa ja luontodirektiivissä kielletty (Luonnonsuojelulaki 49 § momentti 2). ELY-keskus voi myöntää yksittäistapauksessa luvan rauhoitusmääräyksistä poikkeamiseen luontodirektiivin määrittelemillä perusteilla. Luontodirektiivin liitteen IV lajien kuljetuksen osalta poikkeamiset on keskitetty koko Suomessa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ratkaistavaksi.

Hoidettavana olleen rauhoitetun eläimen luontoon palauttaminen ei automaattisesti edellytä poikkeamislupaa luonnonsuojelulain rauhoitusmääräyksistä. Luvan tarve arvioidaan tapauskohtaisesti. Lupatarvetta arvioitaessa on otettava huomioon luontoon palauttamisen edellytykset ja vaikutukset palautettavan yksilön lisäksi myös lajin luonnonpopulaatioon kannalta.

Päätöksen perustelut

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen mukaan tapauksessa ei ollut edellytyksiä myöntää poikkeuslupaa hoidossa olleen saimaannorppayksilön kuljetukseen takaisin Saimaalle.

“Hoidettavana olleen saimaannorpan kannalta on todella valitettavaa, ettei sitä voida kuljettaa takaisin alkuperäiseen populaatioonsa Saimaalle. Vaikka Korkeasaaren villieläinsairaalassa norppaa on hoidettu asiantuntevasti ja parhaalla mahdollisella tavalla tautien tarttumisen mahdollisuus minimoiden, ei tautiriskin muodostumista voida täysin poissulkea. Hoidossa ollutta saimaannorppaa ei voida kuljettaa takaisin Saimaalle, jottei sen mukana kulkeutuisi mahdollisesti tautia, joka voisi sairastuttaa koko saimaannorpan luonnonpopulaation”, ylitarkastaja Salli Uljas Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta sanoo.

Maailman ainoa saimaannorppapopulaatio elää Saimaalla. Lisäksi laji on geeniperimältään kapea, minkä vuoksi se on erityisen herkkä epidemioille. ELY-keskus arvioi, että tapauksessa on huomioitava se, että yhden yksilön kuljettaminen takaisin Saimaan populaatioon voi aiheuttaa suuremman riskin lajin suojelutasolle kuin palauttamatta jättäminen. “Lajin suhteen ei ole mahdollista ottaa sellaista riskiä, jonka seurauksena koko populaatio voisi olla vaarassa”, Uljas lisää.

Eläinsuojelulain mukaan loukkaantuneen luonnonvaraisen eläimen hoidon tulee olla tilapäistä. Nyt hoidossa ollutta saimaannorppaa ei voida palauttaa luontoon. Jos eläimelle löytyy asianmukaiset tilat eläintarhasta, voidaan harkita poikkeusluvan myöntämistä norpan pysyvään hallussapitoon. Mikäli hallussapitoa eläintarhassa ei voida toteuttaa, tulee yksilö eläinsuojelulain perusteella lopettaa.

Hoitoon ottamista ja hoidon tarvetta harkittaessa on muistettava, että hoitoon otettua yksilöä ei todennäköisesti ole mahdollista palauttaa luontoon, vaikka yksilö hoidossa voimistuisikin. Tämän vuoksi saimaannorpan hoitotarpeen arvio ja mahdollinen heikkokuntoisen norpan pyydystäminen ja hoitoon kuljettaminen tulisi aina jättää saimaannorppakannan hoidosta ja seurannasta vastaavalle Metsähallitukselle.

Merikotkan poikasia syntyi ennätysmäärä

White tailed sea eagle, Flatanger, Norway

Wild Wonders of Europe Widstrand WWF

Suomessa syntyi tänä vuonna yli 550 merikotkan poikasta. Tiedot perustuvat WWF:n merikotkatyöryhmän tekemiin laskentoihin. Kanta on kasvanut niin paljon, että merikotkaa ei luokitella enää uhanalaiseksi.

Merikotka on yleistynyt koko Suomessa. Tänä vuonna merikotkia syntyi ennätysmäärä: WWF:n merikotkatyöryhmän vapaaehtoiset laskivat 558 poikasta. Todellisuudessa syntyneiden poikasten lukumäärä on hieman suurempi, sillä kaikkia poikasia ei löydetä. Edellinen poikasennätys oli vuodelta 2017, jolloin työryhmä laski 502 poikasta.

”Pesivien merikotkaparien lukumäärä ei ole kasvanut viime vuosina. Se tarkoittaa, että tämän vuoden ennätyksellinen poikasmäärä johtuu hyvistä pesimäolosuhteista”, WWF:n merikotkatyöryhmän seurantavastaava Heikki Lokki sanoo.

Rannikkoalueilla ja saaristossa merikotkakannan kasvu on pysähtynyt. Myös Pohjois-Suomessa kanta on vakaa. Suomenlahdella ja Etelä- ja Keski-Suomen sisämaassa paljastuu vuosittain joitakin uusia pesimäpaikkoja. Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan maakunnista ei tunneta lainkaan merikotkan pesiä.

Merikotka ei ole enää uhanalainen – vastuu kannan seurannasta siirtyy WWF:ltä Sääksisäätiölle

Merikotka rauhoitettiin 1920-luvulla. Rauhoituksesta huolimatta merikotkia vainottiin aina 1950-luvulle saakka pesintää häiritsemällä, pesäpuita kaatamalla ja lintuja ampumalla. 1960-luvulla havaittiin, että pesivien lintujen lisääntymiskyky oli alentunut ympäristömyrkkyjen takia, ja esimerkiksi vuonna 1975 kuoriutui ainoastaan neljä poikasta.

WWF perusti työryhmän merikotkan pelastamiseksi vuonna 1972. Työryhmä, joka koostuu asiantuntijoista ja innokkaista lintuharrastajista, alkoi tehdä valistustyötä ja suojella pesäpaikkoja yhdessä maanomistajien ja viranomaisten kanssa. Kenties tärkein yksittäinen toimi merikotkan pelastamisessa on ollut työryhmän aloittama talviruokinta, jonka avulla kotkille tarjottiin myrkytöntä ravintoa.

Vaikka talviruokinta auttoi ja myrkyt kiellettiin, merikotkakannalla kesti kauan toipua niistä. Poikasten määrä lähti selvään kasvuun 1980-luvulla, ja työryhmä lopetti talviruokinnan 20 vuotta sitten. Merikotka poistettiin aiemmin tänä vuonna Suomen uhanalaisten lajien listalta ja luokiteltiin elinvoimaiseksi lajiksi.

Koska merikotka ei ole enää uhanalainen, WWF ei käytä jatkossa enää yhtä paljon resursseja sen suojeluun. Vastuu merikotkakannan seurantaan ja suojeluun liittyvästä kenttätyöstä on siirtymässä WWF:ltä Sääksisäätiölle. Säätiön hallituksessa on jo nykyisellään merikotkatyöryhmän edustaja ja kokoonpanoa tullaan täydentämään. Metsähallitus vastaa merikotkainventoinnista Lapissa.

”Se, että merikotka luokitellaan nyt elinvoimaiseksi, on hieno palkinto niille sadoille vapaaehtoisille, jotka ovat auttaneet lajin pelastamisessa. Merikotkan pelastaminen on huikea menestystarina, ja haluan kiittää kaikkia sen suojeluun osallistuneita ihmisiä täydestä sydämestäni”, WWF:n pääsihteeri Liisa Rohwedersanoo.

”WWF:n merikotkatyöryhmän tarina on vailla vertaansa suomalaisen luonnonsuojelun historiassa. Vaikka WWF:n työ on nyt tehty, merikotkakannan seurantaa on tärkeä jatkaa. Kannan kehitystä ja merikotkan pesimämenestystä seuraamalla saadaan viranomaisten käyttöön todella arvokasta tietoa ympäristön ja Itämeren tilasta”, WWF:n merikotkatyöryhmän puheenjohtaja Jouko Högmander sanoo.

Merikotkan pesintään viittaavista havainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen merikotka@wwf.fi.

Ludvig-nimen saanut kulta-ahven muutti Maretariumiin — Syytä erikoiselle väritykselle ei tiedetä

69652741_2807765119252818_6900806409265348608_o

Kuva: Sari Saukkonen / Maretarium

Maretariumiin on nyt saatu erikoisen värinen ahven, nk. kulta-ahven. Tämän ahvenen saivat viime syksynä Tiia Äikäs ja Timo Kaukoranta katiskasta Lammin Kahtlammesta. Noin kymmenen kuukautta ahven asusti Timo Kaukorannan veljen, eläkkeellä olevan kalatutkija Markku Kaukorannan 500-litraisessa akvaarioaltaassa. Nyt elokuussa ahven on päässyt 10-kertaa suurempaan altaaseen Maretariumissa.

Kullanvärisiä tai keltaisia ahvenia on Suomessa löydetty ennenkin. Selvyyttä siitä, mikä erikoisen värityksen aiheuttaa ei ole. Useimmiten punaisia, keltaisia tai kullanvärisiä ahvenia on saatu sellaisilta vesistöalueilta, missä on harjoitettu uittoa tai säilytetty pitkään kuorellista puutavaraa rannoilla. Lammin Kaihtlammella ei puutavaraa ole uitettu tai säilytetty, mutta siellä on ollut pellavan liotusta. Pellavan liotuksessa puumaiset tukisolut eli päistäreet irtovat pellavasta veteen.

Mielenkiintoista on nyt seurata tämän kullanvärisen ahvenen elämää Maretariumissa – etenkin siltä kannalta, muuttuuko väritys tavallisen ahvenen värityksen suuntaan vai pysyykö erikoinen väritys ennallaan.

Lähes kuusi vuotta sitten Maretariumiin saatiin erikoinen Loviisan Ahvenkoskenlahdelta pyydystetty made, jonka päävärit olivat sitruunankeltainen ja valkoinen. Tämä made eli Maretariumissa vajaa kolme vuotta ja sinä aikana se muuttui pikku hiljaa normaalin mateen väriseksi.

Kotkaan saapunut ahven on jonkin sortin julkkis jo tullessaan. Paikallislehti Keski-Häme teki kalasta viime syksynä jutun, josta käy ilmi, että ahvenelle oli ehditty antaa jo nimikin: Ludvig aurinkokuningas Ludvig XIV:n mukaan. Juttua tehtäessä ei tosin vielä tiedetty, onko Ludvig-ahven naaras vai koiras.