Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Anna ranta- ja vesilinnuille pesimärauha – vältä nousemista luodoille ja pikkusaariin

Isokoskeloperhe. Lauttasaari, Helsinki.

Isokoskelo poikasineen. Kuva: Tuomo Björksten/Ympäristöhallinnon kuvapankki

Järvien luodoilla ja pienissä saarissa pesivien lintujen pesimäaika on meneillään ja ensimmäiset sorsanpoikaset ovat jo syntyneet. Lokkien ja tiirojenkin poikaset syntyvät lähiaikoina. Tyypillisimpiä luodoilla ja pikkusaarissa pesiviä lajeja ovat esim. kalalokki, kalatiira, tukkakoskelo, isokoskelo, kuikka, harmaalokki ja selkälokki.

Kesä- ja heinäkuu ovat lintujen poikasten kannalta herkkää aikaa, joka vesillä liikkuvien tulisi ottaa huomioon. Kyseisenä aikana on tarpeen välttää nousemista lintujen pesimäluodoille ja pikkusaariin. Asia on otettava huomioon myös valitessa paikkaa juhannuskokolle.

Pesinnän turvaaminen on tärkeää myös siitä syystä, että keväällä julkistetun Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnin (Suomen lajien uhanalaisuus, Punainen kirja 2019) mukaan esimerkiksi selkälokki ja harmaalokki ovat uhanalaisia lajeja.

Linkit:

Tuhansia lintuja, satoja kilometrejä rantaa – Perämeren rannikon linnut lasketaan tarkkaan tänä kesänä

valkoposkihanhi_kuva-hannu-tikkanen-metsahallitus

Valkoposkihanhi_Kuva: Hannu Tikkanen / Metsähallitus

Metsähallituksen biologit haravoivat Perämeren rannikkoa kiikareiden kanssa näinä viikkoina. Kattavia saaristolintulaskentoja on tehty Natura-saarilla edellisen kerran 15 vuotta sitten Oulun pohjoispuolella ja 5 vuotta sitten Raahessa. Odotettavissa on muutoksia käsitykseemme Perämeren lintukannoista.

Rannikko-LIFE -hankkeessa kunnostetaan merkittäviä rannikon ja saariston elinympäristöjä kuten paahdealueita, rantaniittyjä, lehtoja ja hakamaita. Hoidettavana on rannikon luontoa Perämereltä Viron pohjoisrannikolle. Hankkeessa tehdään myös paljon vapaaehtoistyötä. EU-rahoitteisen mittavan luonnonsuojeluhankkeen budjetti on 8,7 miljoonaa euroa.

Konkreettiset työt alkavat saaristolinnustolaskennoilla Perämerellä Raahessa ja Haukiputaan-Simon saarilla. Raahessa laskennat liittyvät linnustohoitokohteiden seurantoihin. Laskennoilla selvitetään hoitotoimien vaikutuksia lintusaarilla. Tänä vuonna katsotaan nykytilanne ennen toimien käynnistämistä. Avoimuutta lisäävät hoitotoimet, kuten pensaiden raivaus ja laidunnus toteutetaan Raahen ulkoluodoilla ja Iin Krunneilla lähivuosina.

selkalokki-ja-kaksi-rayskaa_kuva-hannu-tikkanen-metsahallitus

Selkälokki ja kaksi räyskää_Kuva: Hannu Tikkanen/ Metsähallitus

Haukiputaan-Simon saarilla laskennat liittyvät hoito- ja käyttösuunnitelman laadintaan. Lintuasiantuntijat etsivät arvokkaimmat linnustokohteet, joiden suojeluun- ja hoitoon on tarvetta kiinnittää huomioita.

Laskennat tekevät Metsähallituksen Luontopalvelujen suojelubiologit. Urakkana on käydä läpi kymmeniä luotoja, satoja kilometrejä rantaa, tuhansia lintupareja. Edellisistä Natura-saarten lintulaskennoista on niin paljon aikaa, että on todennäköistä odottaa suuriakin muutoksia käsitykseemme Perämeren lintukannoista.

Onko Suomen suurimpiin lukeutuva räyskäkolonia edelleen voimissaan?

Onko valkoposkihanhien ja merimetsojen voittokulku ulottunut jo Perämeren pohjukkaan?

Miten voivat uhanalaistuneiden, ennen yleisten lajien, kuten tukkasotkien, pilkkasiipien ja selkälokkien kannat?

Selvitettäviä kysymyksiä riittää.

Vuosina 2018-2025 toteutettava Rannikko-LIFE on EU-rahoitteinen luonnonsuojeluhanke, jossa kunnostetaan rannikon lajirikkaita elinympäristöjä raivauksin, kulotuksin ja palauttamalla perinneympäristöjä laidunkäyttöön. Näin vahvistetaan elinympäristöjen verkostoa, jotta lajit pystyvät leviämään uusille alueille ilmastonmuutoksen muuttaessa vanhoja elinalueita kelvottomiksi. Hoidon kohteena on 41 Natura 2000 suojelualuetta Perämereltä Viron pohjoisrannikolle.

http://www.metsa.fi/rannikkolife

Liito-oravan poikaset tähdittävät WWF:n uutta livelähetystä

Young flying squirrel, Nurmo Finland, June.

Copyright Benjam Pöntinen

WWF:n Luontolivessä voi seurata nyt liito-oravan elämää suorassa lähetyksessä. Erityisen mielenkiintoista katsottavaa on luvassa lähipäivinä, kun poikaset alkavat liikkua pesän ulkopuolella. WWF:n Luontoliven lähetyksiä on katsottu yhteensä jo 4,5 miljoonaa kertaa.

Liito-orava on suomalaismetsien myyttinen laji, jonka vain harva on nähnyt omin silmin. WWF:n tavoite on tehdä liito-oravaa tutummaksi livekameran avulla.

Luontolivessä seurattiin liito-oravia myös viime keväänä. Tuolloin lähetystä katsottiin kahden kuukauden aikana yli 500 000 kertaa.

Tänä vuonna kamera kuvaa liito-oravan asuttamaa pönttöä. Pesässä olevien poikasten lukumäärää ei vielä tiedetä. Useimmiten poikasia on kaksi tai kolme, enimmillään jopa viisi. Reilun kuukauden ikäisinä ne alkavat tutkia pesän ulkopuolista maailmaa.

”Poikasten touhujen katseleminen on äärimmäisen kiinnostavaa. Olen kuvannut ja seurannut liito-oravia liki 30 vuoden ajan ja silti jaksan edelleen innostua”, sanoo luontokuvaaja Benjam Pöntinen, jonka kanssa WWF on toteuttanut lähetyksen.

Liito-orava luokitellaan Suomessa vaarantuneeksi eli uhanalaiseksi lajiksi. Se liikkuu liitämällä puusta toiseen eikä ylitä mielellään suuria avomaita. Merkittävin syy liito-oravan ahdinkoon ovat avohakkuut. Suomalainen metsämaisema pirstoutuu nopeasti, ja lajille sopivat metsiköt ovat usein erillisiä ja liian pieniä saarekkeita hakkuuaukkojen keskellä.

Hieman yli vuosi sitten avattua WWF:n Luontoliveä on katsottu yhteensä jo noin 4,5 miljoonaa kertaa. Liito-oravien lisäksi Luontolivessä voi seurata tällä hetkellä sääksien, metsäpeurojen ja ahmojen elämää ja kuunnella lintujen laulua suorassa lähetyksessä.

”Haluamme tuoda luonnon ihmisten lähelle, levittää tietoa harvinaisista eläinlajeista ja innostaa ihmisiä osallistumaan luonnon suojeluun. Luontoliven suuri suosio osoittaa, että olemme onnistuneet tavoitteessamme”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

:VÄITÖS: Uhanalaisen saimaannorpan käyttäytymistä voidaan tarkkailla entistä yksilöllisemmin

 

1024px-Pusa_hispida_saimensis_1_Jouni_Koskela

Kuva: Jouni Koskela – Metsähallitus

Saimaannorpan kanta on kasvanut viime vuosina, mutta laji on edelleen erittäin uhanalainen ja kohtaa suuria haasteita ilmastonmuutoksen edetessä. Ilmastonmuutos haittaa etenkin norppien jäähän ja lumeen vahvasti sidoksissa olevaa pesintää. Samalla leudot talvet myös hankaloittavat luotettavaa kannanseurantaa, sillä nykyinen menetelmä perustuu vuotuisiin pesälaskentoihin. Pesälaskennoissa määritetään talviaikaisten pesien määrää ja niiden sijainteja.

Filosofian maisteri Meeri Koivuniemen väitöskirjatutkimus tuo uutta ja yksityiskohtaisempaa tietoa saimaannorpan käyttäytymisekologiasta. Väitöskirjassa kehitettiin uusi kannanseurantamenetelmä norppakannan monitorointiin käyttämällä ensimmäistä kertaa saimaannorpalla yksilöntunnistus- ja merkintä-takaisinpyyntimenetelmiä. Tämä uusi menetelmä ja aiempaa tarkempi käyttäytymisen tunteminen ovat erittäin tärkeitä tämän norpan alalajin tehokkaassa seurannassa ja suojelutoimenpiteiden kohdentamisessa.

 

Piilossa tapahtuva talvikäyttäytyminen paremmin esiin

Saimaannorpan talviaikaisen käyttäytymisen ymmärtäminen on tärkeää muuttuvassa ilmastossa. Talvella norpat ovat pääasiassa näkymättömissä jään alla ja lumipesien suojassa, mutta telemetriaseuranta mahdollistaa yksilöiden liikkumisen ja elinpiirien tutkimisen. Saimaannorpan elinpiiri on talvella pieni. Tutkimuksessa havaittiin, että norpan liikkuminen on talvisin rajoittunut vain 7.4 neliökilometrin alueelle ja norpat käyttävät samoja talvielinpiirejä vuodesta toiseen. Pesässään norppa on keskimäärin kuusi tuntia joka toinen päivä. Pesiä ja muita levähdyspaikkoja norpalla on myös enemmän kuin aiemmin on oletettu.

Hyvä pesimäpaikka on myös puolustamisen arvoinen. Tutkimuksessa saatiinkin viitteitä norppanaaraiden territoriaalisesta käyttäytymisestä toisia naaraita kohtaan. Lisäksi urokset saattavat tarjota pesiään naaraille, sillä naaraan havaittiin ottaneen käyttöön uroksen aiemmin saman talven aikana käyttämän pesän. Tietoa talviaikaisten makuupaikkojen käytöstä voidaan hyödyntää pesälaskentamenetelmän uudelleen arvioinnissa ja maankäytön suunnittelussa.

 

Norpan turkkikuvio on kuin sormenjälki

Väitöskirjassa kehitettiin norpan kiehkuraisiin turkkikuvioihin perustuva yksilöntunnistus- eli photo-ID-menetelmä. Norpat kuvattiin yksilöntunnistusta varten järjestelmä- ja riistakameroilla karvanvaihtoaikaisilta makuukiviltä. Turkkikuvioiden havaittiin säilyvän samankaltaisina koko hylkeiden elämän, mikä mahdollistaa yksilöiden koko elinkaarten seuraamisen. Tutkimuksen osana avattiin myös Norppagalleria (www.norppagalleria.fi), jossa kaikki kuvatut saimaannorpat ovat yleisölle nähtävissä.  Sivuston kautta kansalaiset voivat osallistua tutkimukseen lataamalla sinne omat norppakuvansa. Norppagalleriassa on tällä hetkellä runsaat 400 yksilöä ympäri Saimaata jopa parinkymmenen vuoden ajalta.

Photo-ID-tutkimus vahvisti osaltaan käsitystä saimaannorpan vankasta paikkauskollisuudesta.  Karvanvaihtoaikaan norpat käyttivät muutamaa makuupaikkaa parin kilometrin säteellä ja olivat tyypillisesti samoilla alueilla vuodesta toiseen. Kaikki kymmenen yksilöä, joita seurattiin kuutista aikuisuuteen, jäivät synnyinseuduilleen, tai palasivat sinne takaisin käytyään tilapäisesti kauempana. Myös lähes kaikki synnyttäneet naaraat pysyivät aiemmilla alueillaan.  Geenivirta Saimaan eri lisääntymisalueiden välillä onkin vähäistä, mutta pientä muuttoliikettä myös havaittiin, sillä 12 yksilöä liikkui aiemmalta elinalueeltaan toiselle. Suurinta muuttoliike on norpparunsaalta Pihlajavedeltä muille alueille.

 

Keino kannanarviointiin tulevaisuudessa

Väitöskirjatyössä testattiin yksilöntunnistukseen pohjautuvaa merkintä-takaisinpyyntimenetelmää arvioimaan osapopulaatioiden suuruutta kahdella saimaannorpan tärkeimmällä lisääntymisalueella. Tutkimuksen tulokset tukevat Metsähallituksen pesälaskentamenetelmän arvioita; molempien menetelmien perusteella kanta kasvaa. Photo-ID kanta-arvio on todennäköisesti pienempi kuin kannan todellinen koko, eli se tarjoaa minimiarvion kannan koosta. Heikentyneet talviolosuhteet ovat vaikeuttaneet nykyistä pesälaskentamenetelmää, kun taas photo-ID ei ole säästä riippuvainen.

Tulevaisuudessa photo-ID:hen perustuva merkintä-takaisinpyynti menetelmä luo mahdollisuuden toistettavaan ja entistä systemaattisempaan kannan koon arviointiin. Koko Saimaan yksilöiden kuvaaminen on aloitettu vuonna 2016, ja menetelmä tulee tuottamaan tarkkaa tietoa populaatiosta sen eri lisääntymisalueilla. Photo-ID avaakin aivan uuden lähestymistavan norppatutkimukseen. Kannan koon arvioinnin lisäksi sen avulla on mahdollista arvioida muun muassa levinneisyyttä, levittäytymistä, selviytymistä, terveydentilaa ja sosiaalisia verkostoja, jotka ovat kaikki tärkeitä tutkimuskohteita saimaannorppien tulevaisuuden uhkia arvioitaessa.

FM Meeri Koivuniemen ympäristö- ja biotieteiden alaan kuuluva väitöskirja Monitoring the endangered Saimaa ringed seal in a changing climate (Uhanalaisen saimaannorpan monitorointi muuttuvassa ilmastossa) tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii akatemiaprofessori Virpi Lummaa Turun yliopistosta ja kustoksena professori Raine KortetItä-Suomen yliopistosta.

 

Kesällä kartoitetaan euroopanmajavia Lapväärtin-Isojoen jokivarsissa

Beaver_pho34

Kuva: Per Harald Olsen

Tulevana kesänä liikutaan euroopanmajavan kotiseudulla, kun kesäharjoittelijat lähtevät maastoon selvittämään Isojoen euroopanmajavakantaa. Kartoituksen tarkoituksena on kerätä tietoa majavien esiintymistä ja vaikutuksista jokivarsissa. Tavoitteena on etsiä keinoja vähentää majavien aiheuttamia vahinkoja ja lisätä tiedonvaihtoa eri toimijoiden kesken.

Lapväärtin-Isojoen vesistöalueella elää Suomen alkuperäiseen nisäkäslajistoon kuuluva euroopanmajava. Euroopanmajavaa tavataankin vain mantereen länsiosissa, etenkin Pohjanmaan eteläosien ja Satakunnan alueella. Viime vuosina majavakanta on kasvanut, mikä on ilmennyt näkyvinä muutoksina jokivarsien ympäristöissä. Majavien kaatamat puut ja patorakennelmat ovat nostaneet uomien vedenpintaa, mikä on aiheuttanut paikoittain mm. pelto- ja metsämaiden vettymistä ja joen penkkojen sortumista.

Majavia ei turhaan kutsuta insinöörilajeiksi, sillä niiden toiminta lisää ympäristöjen luonnonarvoja ja lajistoa. Majavat muokkaavat elinympäristöään itselleen sopiviksi, mikä luo samalla paljon uusia ympäristölaikkuja, joissa moni laji viihtyy. Kolopesijät, käävät ja selkärangattomat hyötyvät majavien kaatamista puista ja lahopuun määrästä. Monet sorsalinnut poikueineen viihtyvät majavien suojaisissa pesälammissa ja tulva-altaissa. Lisäksi suuret kalat talvehtivat majavien patojen läheisyydessä.

Kesäkuussa alkavan majavaselvityksen päätavoitteena on tutkia maastossa majavien aiheuttamien muutosten luonnetta ja laajuutta sekä selvittää niiden mittasuhteet. Maastosta kartoitetaan majavien pesät, padot ja muut rakennelmat sekä elinympäristöjen laatu. Pohjatietona kartoituksessa käytetään paikallisten metsästysseurojen keräämiä pesälaskentatietoja.

majavanjaljet kaatunuthaapa

Kuva euroopanmajavan syönnökseltä ja kaatunut haapa Isojoen Siironjoelta. Kuvaaja: Nico Karlström.

Maastossa edetään Isojoen latvavesistä alajuoksulle Lapväärtinjokeen

Kartoitusalue kattaa Lapväärtinjokilaakson Natura 2000 -alueen ja maastossa edetään Isojoen latvavesiltä, Lohiluoman ja Riitaluoman yhtymäkohdasta, pääuomaa pitkin Lapväärtinjokeen ja alajuoksulle. Mahdollisia muita mielenkiinnon kohteita ovat mm. Heikkilänjoki sivuhaaroineen. Kartoitus tehdään jokivarsia pitkin kävelemällä ja melomalla suurimmat uomat. Kartoitusaika on kesäkuun alusta heinäkuun alkuun.

Maastossa kerättyjä tietoja käytetään pohjatietona euroopanmajavaan liittyvän toimintamallin laadinnassa. Toimintamallilla pyritään sovittamaan yhteen lajin suojelu ja alueellisten elinkeinojen toimiva harjoittaminen sekä yhteistyö eri toimijoiden välillä. Toimintamalli valmistuu tulevana syksynä ja mukana työssä ovat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Suomen riistakeskus, Suomen metsäkeskus ja Luonnonvarakeskus.

Kartoitus ja toimintamallin kehitys ovat osa Freshabit Life IP:n Pohjanmaan joet -osahanketta, jonka tavoitteina on mm. parantaa Lapväärtin-Isojoen vesistöalueen ekologista tilaa ja ylläpitää monimuotoisuutta.

Ikäennätyskotka löydetty kuolleena

b82dc41c-cd27-45ee-badf-d5658cbbe1ec-w_576_h_2000

Euroopan vanhin maakotka. Kuva: Ari Komulainen.

Euroopan vanhin maakotka havaittiin tammikuun lopulla hyväkuntoisena Pohjois-Savossa. Paria kuukautta myöhemmin tämä yli 34-vuotias naaraskotka löydettiin kuolleena Pyhännältä.

Maaliskuun lopulla iisalmelainen luontoharrastaja ja metsästäjä, metsäinsinööri Antti Juutinen lähti hankiaisten houkuttelemana koiran kanssa lenkille tutulle suoalueelle Pyhäntään. Kovan hangen päälle oli satanut sentin verran pehmeää lunta. Ulkoilupäivän yllättävin havainto oli hangelta löytynyt kuollut kotka. Kotkan ympärillä oli taistelun jälkiä ja hieman verta. Mitä täällä oli tapahtunut? Kotka oli vielä tuore, samoin oletetun taistelun jäljet.

Juutinen otti linnun talteen ja toimitti sen Ruokavirastoon (entinen Evira) kuolinsyyntutkimukseen. Samalla hän teki rengasilmoituksen Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen rengastustoimistoon. Nopeasti selvisi, että kyseessä oli kuuluisa ikäennätyskotka, eli Suomen ja Euroopan vanhin maakotka, josta uutisoitiin kevättalvella 2019.

Ruokaviraston suorittama ruumiinavaus paljasti kotkanaaraan kokeneen kovia elämänsä viimeisinä aikoina. Sen kehossa oli haavoja ja ruhjevammoja, ilmeisesti taistelun jäljiltä. Pyrstön tyvellä oli verestävä haava ja haavassa yksi hauli, halkaisijaltaan noin 3 mm. Linnun lihaskunto ja höyhenpeite olivat normaalit, mutta ravitsemustila heikko: lihasmaha oli kutistunut, ruokatorvi tyhjä ja suolessa oli vain vähän limaa. Kotkan elimistössä ei todettu sairauksia tai myrkkyjä. Kuolinsyytä puntaroitaessa ei ole selvää mikä johti mihin. Taistelun ja ampumisen aiheuttama rasitus ja stressi ilmeisesti aiheuttivat shokin ja lopulta linnun kuoleman. Ennätyskotka eli 34 vuoden, 8 kuukauden ja 28 päivän ikäiseksi.

Nyt kuolleena löydetty naarasmaakotka syntyi keväällä 1984 Kainuussa pesän ainoana poikasena. Poikasen rengasti Jouni Ruuskanen, joka on tehnyt pitkän uran kotka- ja muuttohaukkarengastajana.

Rengastushetken jälkeen kotka tavattiin seuraavan kerran 1986 Lounais-Suomessa, Laitilassa, jossa se vieraili talviaikaan haaskalla. Linnusta saatiin valokuvia, joista renkaan tunnus kyettiin luotettavasti lukemaan.

Tämän jälkeen kului yli kolme vuosikymmentä ilman ainoatakaan havaintoa linnusta. Näinä vuosina kotkanaaras on saavuttanut sukukypsyyden ja löytänyt puolison ja mitä ilmeisimmin lisääntynyt useita kertoja.

Tammikuun 2019 lopulla luontokuvaaja Ari Komulaisen Pohjois-Savossa valokuvaama kotka tunnistettiin renkaan perusteella ja todettiin Euroopan vanhimmaksi yksilöksi.

Suomessa on rengastettu ajanjaksolla 1913–2018 yhteensä 3 865 maakotkaa. Valtaosa näistä on saanut renkaan jalkaansa pesäpoikasena. Pesimämenestyksestä riippuen vuosittain rengastetaan keskimäärin hieman yli sata maakotkan poikasta.

Pääosa maakotkistamme pesii poronhoitoalueella. Aiemmin maakotkaa vainottiin, mutta tätä nykyä paliskunnat saavat korvauksen alueella pesivien maakotkien pesämäärän mukaan. Tämä on johtanut vainon vähenemiseen ja kannan hitaaseen kasvuun. Tästä johtuen maakotka on hiljalleen asettumassa pesimään alueille, joilta se on ollut pitkään poissa. Maakotka on yhä hyvin harvinainen pesimälintu maamme pohjoisosien laajimmilla metsäalueilla. Pesimäkantamme koko on noin 300–400 paria.

Kansainvälinen tutkimus auttoi lopettamaan peltosirkun metsästyksen Ranskassa

eb0b35db-c37f-4fd2-9532-a3d5a8632c08-w_576_h_2000

Tiettävästi maailman vanhin peltosirkku, vähintään seitsemänvuotias Ensio on todistanut lajitoveriensa vähenemisen noin 70 prosentilla vuodesta 2012 alkaen. Kuvaaja: Tuomas Seimola.

Suomessa äärimmäisen uhanalainen peltosirkku on ollut Ranskassa perinteinen kulinaristinen herkku. Luonnonsuojelujärjestöt ovat vastustaneet sen laitonta, mutta silti jatkunutta metsästystä pitkään, ja vuonna 2016 Euroopan komissio määräsi Ranskan lopettamaan metsästämisen harjoittamisen ja vei asian lintudirektiivin vastaisena EU:n tuomioistuimeen. Euroopan laajuinen tutkimus osoitti, että Ranskassa tapahtuva perinteinen peltosirkun metsästys on kestämätöntä. Ranskan valtio päätti tämän tutkimuksen tulosten perusteella suojella peltosirkun tiukasti ja saada metsästyksen loppumaan.

Peltosirkun pääasiallisen pyyntialueen Les Landesin alueen metsästysjärjestö osallistui myös tutkimuksen rahoitukseen, ja tutkimustulosten ohjaamana järjestö vaati jäseniään lopettamaan peltosirkun metsästyksen. Suojelutoimien johdosta Euroopan komissio luopui vaateistaan Ranskan valtiota kohtaan.

Tämä tapaus osoittaa, että objektiiviset tieteelliset tulokset voivat parhaimmillaan tarjota merkittäviä luonnonsuojelupolitiikkaa ja -päätöksentekoa ohjaavia tietoja.

Tutkimus julkaistiin arvostetussa Science Advances -sarjassa ja Suomen osuudesta vastasivat Markus Piha (Luonnonstieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin yliopisto) ja Tuomas Seimola (Luke).

Tutkimus kattoi koko Euroopan

Vuonna 2012 Ranskan ympäristöministeriö antoi Pariisin luonnontieteelliselle museolle tehtäväksi selvittää Ranskan läpi syksyllä muuttavien peltosirkkujen alkuperän ja kannan tilan. Tutkimuksen johtaja, professori Frédéric Jiguet, perusti vuonna 2013 kansainvälisen tutkimusryhmän selvittämään Euroopan peltosirkkukannan tilaa ja muuttoa. Tutkijat pyydystivät ja merkitsivät paikannuslaittein peltosirkkuja neljän vuoden ajan Euroopassa aina Espanjasta Etelä-Venäjälle ja Suomeen asti selvittääkseen peltosirkkujen kannan, muuttoreitit ja talvehtimisalueet.

Peltosirkkujen muuttoreitit jakavat maailmankannan itäiseen ja läntiseen ryhmään, joista itäinen ryhmä talvehtii Itä-Afrikassa ja läntinen Länsi-Afrikan ylängöillä. Läntinen peltosirkkujen ryhmä käsittää noin 10 prosenttia maailmankannasta. Science Advances –sarjassa julkaistujen tulosten mukaan Lounais-Ranskan peltosirkkujen metsästysalueen läpi muuttaa noin 300 000 peltosirkkua. Vuosittainen kymmenien tuhansien peltosirkkujen pyynti Ranskassa voi olla vastuussa jopa 50 prosentista tämän läntisimmän muuttoreitin populaation vähenemisestä. Ranskan läpi muuttava populaatio on vähentynyt nopeammin (30 prosenttia 2000-luvun alusta) kuin muu Euroopan populaatio, joka on vähentynyt 10–20 prosenttia.

Suomen peltosirkkukanta vaarassa kadota lähivuosikymmeninä

Peltosirkku on luokiteltu Suomessa äärimmäisen uhanalaiseksi (CR). Maamme peltosirkkukanta on vähentynyt 30 vuodessa jopa 99 prosenttia, ja tutkimusryhmän suomalaistutkijat arvioivat nykyisen kannan käsittävän enää noin 4400 reviiriä. Peltosirkun Suomen kanta vähenee nykyisellään noin 17 prosenttia vuodessa ja tällä vähenemisvauhdilla laji on vaarassa kuolla Suomesta sukupuuttoon jo muutaman vuosikymmenen aikana. Maailman vanhimmat peltosirkut Ensio ja Eino ovat Pukkilassa ja Orimattilassa todistaneet lajitoveriensa katoa vuodesta 2012 alkaen. Suomen peltosirkkukannasta on 2012 lähtien kadonnut noin 70 prosenttia.

Suomalaistutkijat jatkavat peltosirkun kannan tarkkaa seurantaa ja populaatiotutkimusta Suomessa. Aiemmin julkaistujen tietojen perusteella pohjoismainen kanta on taantunut kaikkein nopeimmin ja on geneettisesti eriytynyt muista Euroopan populaatioista. Pihan ja Seimolan mukaan Suomen peltosirkkujen uhanalaisuudelle on Ranskan metsästyspaineen ohella muitakin todennäköisiä syitä, kuten peltomaiseman yksipuolistuminen, kesantojen ja pientareiden määrän vähentyminen, maatalousympäristön hyönteiskato sekä Länsi-Afrikan talvehtimisalueiden olosuhteiden muutokset. Lajin pelastamiseksi tarvittaisiin Suomessakin pikaisesti suojelusuunnitelma ja tehokkaita poikastuottoa parantavia toimenpiteitä.
Lisätietoja

Alkuperäinen julkaisu

Jiguet F, Robert A, Lorrilliere R, Hobson KA, Kardynal KJ, Arlettaz R, Bairlein F, Belik V, Bernardy P, Copete JL, Czajkowski MA, Dale S, Dombrovski V, Ducros D, Efrat R, Elts J, Ferrand Y , Marja R, Minkevicius S, Olsson P, Perez M, Piha M, Rakovic M, Schmaljohann H, Seimola T, Selstam G, JP Siblet, Skierczyzski M, Sokolov A, Sondell J, Moussy C (2019). Unraveling migration connectivity reveals unsustainable hunting of declining ortolan bunting. Science Advances

Kirkkonummella kunnostettiin puroa uhanalaisille vaelluskaloille sopivaksi

 

hirsala_3

Kirkkonummella kunnostettiin talkoovoimin Hirsala Golfin alueen läpi virtaavaa puroa. Tavoitteena on saada erittäin uhanalaisille meritaimenille lisää elin- ja lisääntymisalueita.

Reilut parikymmentä talkoolaista huhki tiistaina Kirkkonummen Hirsalassa WWF:n, Hirsala Golfin ja K-ryhmän järjestämissä Långvikin puron kunnostamistalkoissa. Kyseinen puro laskee Finnträskin järvestä mereen, ja talkoissa kunnostettiin Hirsala Golfin läpi virtaavaa noin puolen kilometrin osuutta.

Kivenjärkäleet loiskahtelivat veteen ja rapa roiskui, kun vapaaehtoiset kohensivat puroa luonnontilaisemmaksi ja jälleen solisevaksi. Vaikka työ oli raskasta, talkoolaiset hihkuivat innosta, sillä muutos oli silminnähtävissä.

”Katsokaa, miten eri näköinen siitä tuli!” yks talkoolaisista huudahti.

”Sehän alkaa jo solista!” toinen huomasi pian.

Kallisarvoinen kutupuro?

Työtä riitti koko päiväksi: jokea kohennettiin luonnontilaisemmaksi haravoimalla sekä lisäämällä sinne kiviä ja puunrunkoja. Lisäämällä jokeen kiviä ja puuainesta pyritään parantamaan sen virtaamisnopeutta, jolloin purosta tulee solisevampi ja ennen kaikkea monimuotoisempi ja eri virtavesilajeille soveltuvampi.

”Puro on paikoitellen pahasti umpeutunut, minkä takia tällä osuudella ei ole riittävästi taimenille sopivia lisääntymispaikkoja tai kuoriutuvien poikasten vaatimia piilopaikkoja”, WWF Suomen virtavesiasiantuntija Manu Vihtonen selitti.

”Ei sitä monta kertaa pääse puroa kitkemään!” totesi yksi talkoolainen, joka huhki kainaloitaan myöten purossa.

Kun uoma kunnostetaan, pääsevät merestä asti nousevat kalalajit liikkumaan ja kutemaan joessa esteettömästi. Solisevan raikkaana ja hapekkaana puro varmasti houkutteleekin kaloja.

”Kuka siis tietää, vaikka tästä Långvikeniin laskevasta purosta voi muodostua vaeltaville virtavesikaloille kallisarvoinen kutupuro”, Vihtonen totesi.

Kalapolut auki

Virtavesien eli jokien, purojen ja norojen patoamisen ja perkaamisen seurauksena niissä elävä lajistomme on uhanalaistunut voimakkaasti.  Kaikki vaelluskalalajimme ovat tätä nykyä uhanalaisia: jopa 90 prosenttia Suomen lohikannoista on menetetty kuluneen puolen vuosisadan aikana, ja 60 meritaimenjoesta on jäljellä enää 11. Siksi jokien ja purojen kunnostaminen on kaloille elintärkeää.

Talkoot olivat osa WWF:n ja K-ryhmän vuonna 2017 alkanutta K-Kalapolut-yhteistyötä uhanalaisten vaelluskalojen hyväksi. Yhteistyön aikana avataan vähintään 50 nousuestettä ja tehdään vähintään 100 kutupaikkaa uhanalaisille vaelluskaloille Suomessa. Samalla lisätään tietoisuutta vaelluskalojen uhanalaisuudesta ja järjestetään talkootapahtumia.

Niin kauan kuin kalojen tiet on tukittu tarpeettomilla siltarummuilla, vanhoilla myllypadoilla tai muilla esteillä, kalat eivät pääse nousemaan joissa ja puroissa sijaitseville lisääntymisalueilleen.

”K-Kalapolut-talkoot ovat upea esimerkki siitä, miten jokainen meistä voi osaltaan edistää luonnon monimuotoisuutta. Talkoopäivä luonnossa on hieno kokemus, ja on palkitsevaa nähdä, että uhanalainen taimen on jo palannut aiemmin kunnostamillemme puroille”, sanoi K-ryhmän vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo, joka myös tarttui talkoissa lapion varteen.

Hirsala Golf on ollut jo parina edellisenä talvena mukana istuttamassa meritaimenen mätimunia alueen läpi virtaavan puron luonnontilaisille osuuksille. Hirsala Golf itse ehdotti puroa kunnostettavaksi kohteeksi K-Kalapolut-sivuston kautta.

”Ympäristöasiat ovat meille todella tärkeitä ja ajattelimme, että tätä kautta saisimme ammattiosaamista mukaan työhön”, talkoisiin itsekin osallistunut kenttämestari Janne Lehto kertoi.

”Vuosi sitten WWF kävi tutustumassa alueeseen ja nyt pääsemme vihdoinkin käytännön työhön. Tässä tapahtuu paljon ja nopeasti”, hän hymyili haravanvarressa.

 

https://kesko.fi/kalapolut
http://wwf.fi/virtavedet

#kuteminenkuuluukaikille
#kalapolut

Isojoen meritaimenten vaellusta seurataan radiolähettimillä

villamon_ohitusuoma

Isojoki ohitusuomassaan entisen Villamon padon kohdalla. Taimenten radiolähetinseurannalla selvitetään nouseeko meritaimen Villamon uutta vaellusyhteyttä pitkin Isojoen latvaosiin vuosikymmenten tauon jälkeen. Kuva: Panu Orell.

Isojoella on käynnistetty meritaimenien radiotelemetriatutkimus, jonka tavoitteena on seurata taimenien kutuvaellusta ja levittäytymistä vesistön eri osiin. Erityisen mielenkiinnon kohteena on taimenten mahdollinen vaellus Villamon poistetun padon yläpuolisille vesialueille vuosikymmenten tauon jälkeen.

Isojoki on maamme merkittävimpiä meritaimenen lisääntymisjokia ja suosittu kalastuskohde. Joessa on kuitenkin ollut useita taimenen vaellusta haittaavia patorakenteita, joita on viime vuosina saatu joko poistettua tai muokattua taimenille vähemmän haitallisiksi. “Villamon padon poistamisen jälkeen meritaimenilla on vuosikymmenten tauon jälkeen vaellusyhteys Isojoen latvoille asti. Tämä on merkittävä edistysaskel vesistön taimenkannan tilan parantamisessa”, kommentoi padon poistoa Luonnonvarakeskuksen (Luken) Panu Orell, joka koordinoi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa radiotelemetriatutkimuksen toteutusta.

Patojen poiston ja muokkaamisen vaikutusta taimenten nousuvaellukseen tutkitaan nyt radiolähetinseurannalla. Samalla selvitetään vaikuttavatko vesistössä vielä olevat pohjapatorakenteet taimenen vaellukseen sekä kartoitetaan meritaimenen lisääntymisalueiden sijoittumista niin Isojoen pääuomassa kuin sen keskeisissä sivujoissa.

50 taimenta saa radiolähettimen

Kevään ja syksyn 2019 aikana Isojoella merkitään radiolähettimillä kaikkiaan 50 aikuista meritaimenta. Merkinnät toteutetaan Isojoen alajuoksulla Lapväärtissä sekä Villamon entisen padon alapuolella. Radiolähetin asennetaan kalan vatsaonteloon.

Merkittyjen taimenten vaellusta seurataan pääosin automaattisten radiovastaanottimien avulla, joita on sijoitettu yhteensä 10 kappaletta eri osiin Isojokivartta ja sen sivujokia. Lisäksi taimenia seurataan säännöllisesti autolla tehtävin käsipaikannuksin. Radiolähettimillä pystytään seuramaan taimenten vaellusta tarkasti ja yksilökohtaisesti. Merkittyjen taimenten seuranta jatkuu kevääseen 2020 asti, jolloin viimeistenkin kuteneiden taimenten pitäisi vaeltaa takaisin mereen.

Isojoen taimenten radiolähetinseuranta toteutetaan Luken ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen yhteistyönä. Tutkimus on osa Freshabit LIFE IP Pohjanmaan joet -osahanketta, jossa toteutetaan monipuolisia toimenpiteitä mm. Isojoen vesistöalueen tilan parantamiseksi.

Tervetuloa hyönteiset puutarhaan!

merge_from_ofoct

Kevään herättämät hyönteiset ovat pääosin hyödyllisiä puutarhoissamme. Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on  uhka, johon jokainen kotipuutarhuri voi vaikuttaa hidastavasti. Voimme luoda olosuhteet, joissa hyönteiset viihtyvät pihapiirissämme ja rikastuttavat niin ruoantuotantoamme kuin muuta luontoa.

Lähivuosina 40 prosenttia hyönteisistä on vaarassa hävitä kokonaan.  Maalla elävistä hyönteisistä perhoset mesipistiäiset ja lantakuoriaiset ovat uhanalaisimpia. Niiden merkitys on erityisen tärkeä luonnon monimuotoisuuden ylläpidossa ja ruokaketjussa. Myös monet vesistöjen hyönteiset ovat vaarassa.

Hyönteiskadon päätekijänä on luonnon biodiversiteetin väheneminen. Hyönteiset eivät viihdy hyvin ylihoidetuilla pelloilla, tiiviisti rakennetuissa kaupungeissa ja talousmetsissä. Jokainen kotipuutarhuri voi kantaa kortensa kekoon luomalla pihaansa monipuolisen luonnon hyönteisen elämää edistämään. Monet muutkin eläinlajit, erityisesti linnut ja matelijat, hyötyvät hyönteisistä ja näin saamme houkuteltua lisää elämää puutarhoihimme.

Emme elä ilman öttiäisiä

Ravintokasveistamme noin 70 prosenttia tarvitsee hyönteisiä sadon onnistumiseksi. Kaikki marja- ja hedelmäpuut hyötyvät hyönteisistä, mutta yllättäen myös monet peltokasvit kuten rypsi, herneet ja pavut tarvitsevat pölyttäjiä. Onkin ennustettu, että jos pölyttäjät katoaisivat maapallolta, myös monet kalat, linnut ja nisäkkäät mukaan lukien ihmiset kuolisivat nälkään noin neljässä vuodessa.

Rötypuutarha avuksi

Samalla kun edistämme hyönteisten viihtyvyyttä puutarhassa, luodaan siitä viihtyisämpi ja elämyksellisempi paikka ihmisille. Hyönteiset tarvitsevat paikkoja, joissa lisääntyä ja talvehtia. Niille voi rakentaa luonnonmateriaaleista hyönteishotelleja, mutta paras tapa on jättää osa puutarhasta puolihoitamattomaksi alueeksi, rötypuutarhaksi, jossa on ketokukkia, lahoavia kannokkoja ja kiviä.

Rötypuutarha edistää tarkkaan hoidettua pihaa paremmin kaikkea luonnon monimuotoisuutta. Sadevesiä tulisi myös hyödyntää aikaisempaa paremmin pihapiirissä rakentamalla pihaan hulevesikosteikkoja. Myös katto- ja seinäpuutarhat toimivat hyönteisten koteina ja ravinnonlähteinä.

Ruokaa hyönteisille

Mesipistiäiset ja perhoset tarvitsevat koko kasvukauden ajan ruokaa, jota tarjoavat erityisesti siitepölyä ja mettä tuottavat kasvit. Kevään ensikukkijat kuten sipulikasvit ja pajut ravitsevat pitkän talven uuvuttamia pölyttäjiä. Hyvin suunnitellussa pihassa riittää kukkijoita koko kasvukauden ajaksi. Yöliikkujat puolestaan suuntaavat kohti tuoksuvia ja vaaleita kukkia. Päiväperhoset, kukkakärpäset, kimalaiset sekä mehiläiset löytävät puolestaan hyvin keltaisen ja sinisen sävyisiä kasveja.

Hyönteispuutarhan suosikkeja ovat erityisesti tuoksuvat kukat -kesäkukat ja perennat, jotka kukkivat pitkään. Esimerkiksi syyssyrikkä, punahattu ja -latva ovat perhosten kannalta parhaita houkuttimia luomaan syyskesäinen perhospuutarha. Kaupunkimehiläiset tuottavat puolestaan erityisen herkullista hunajaa juuri kukkivilla alueilla.  Kotipuutarhanhoidossa tulisikin välttää kaikkien kemiallisten yhdisteiden käyttöä, sillä niiden epäillään haittaavan hyönteisen lisääntymistä niin maan päällä kuin sen sisällä.