Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Uusilla Viherympäristöliiton nettisivuilla tietoa vaarallisista kasvintuhoojista

kastanjantuhooja (1)

Haitalliseksi kasvintuhoojaksi määriteltyä kastanjantuhoojaa on esiintynyt harvakseltaan Etelä-Suomessa. Kuva: Zeuzera pyrina female. By Rasbak [CC BY-SA 3.0 or GFDL], from Wikimedia Commons

Viherympäristöliiton vetämän kaksivuotisen hankkeen päätavoitteena oli lisätä viheralan tietoisuutta ja vastuullisuutta kasvintuhoojariskeistä. Uuden kasvinterveyslain mukaan toimijoilla on huolellisuusvelvoite kasvinterveysriskien hallinnassa. Omavalvontavelvoitteiden toteuttamiseksi Viherympäristöliiton nettisivuille laadittiin laaja viheralan kasvinterveyden hallintaan liittyvä tietopankki ja ohjeistot viheralan eri ammattiryhmille.

Viime vuosina huoli viheralan kasvinterveydestä on konkretisoitunut aivan uudella tavalla. Uudet vakavat kasvintuhoojat, kuten aasianrunkojäärä ja tulipolte, ovat löytäneet tiensä Suomeen. Ja aivan tuoreimpana tämän kesän kastanjantuhoojaesiintymät osoittavat, että meidän on nostettava valmiutta estää uusien tuhoojien leviäminen viheralueille ja metsiin. Kansainvälisen kaupan kasvu ja ilmastonmuutos lisäävät riskiä uusien kasvintuhoojien rantautumiselle Suomeen.

Käytännöllistä apua viheralan toimijoille

Viheralan käytännön toimijoiden kasvintuhoojariskien hallinta -hankkeessa kehitettiin ohjeistusta ja menetelmiä viheralan kasvintuhoojariskien hallintaan ja haittojen ehkäisyyn. Ohjeistus jaetaan kolmeen vaiheeseen: olemassa olevien riskien tunnistus, viherrakentamisen materiaalien puhtauden varmistus ja tulevaisuudessa mahdollisten uhkaavien tuhoojariskien ennakointi. Lisäksi sivustolla on ohjeet toimintatavoista mahdollisessa riskitilanteessa. Hankkeen aikana Eviran kasvinterveyslaboratorio kehitti tunnistuspalvelun, joka auttaa määrittämään tarkasti harvinaisemmatkin kasvintuhoojat.

Konkreettinen tulos hankkeesta on Viherympäristöliiton nettisivuille sisällytetty laaja kokonaisuus, josta toimijat löytävät vaivattomasti tukimateriaalia tuhoojariskien minimoimiseen ja hallintaan. Nettisivuilta viheralan ammattilaiset saavat kasvintuhoojien tunnistusapua. Lisäksi sivusto palvelee pikatiedotuskanavana uusien löydösten ilmetessä. Uusi ViherRiski-sivusto löytyy osoitteesta:https://www.vyl.fi/tietopankki/viherriski/

Kansainvälistynyt kauppa lisännyt tuhoojapainetta

Viherrakentamisessa käytettävä kasvimateriaali on keskeinen kohde parannettaessa kasvinterveysriskien hallintaa. Taimien kansainvälinen kauppa on hyvin vapaata ja runsasta. Sen vuoksi käytännön ohjeistuksessa painotetaan tämän leviämisväylän riskien hallintaa. Hankkeessa keskityttiin taimien ammattimaiseen kauppaan liittyvien tuotevirtojen hallintaan riskejä minimoimalla.

Viherrakentamisessa kasvintuhoojia kulkeutuu maahamme taimien lisäksi myös muiden tuotteiden mukana. Riskiryhmään kuuluvat pääasiassa puiset pakkausmateriaalit, joita käytetään viherrakentamisen tuotteissa, esimerkiksi kivitavarassa. Kasvintuhoojat voivat levitä myös kasvualustan ja katteen mukana.

Jotta tätä monitahoista kasvintuhoojapainetta voidaan ehkäistä tai edes pienentää, on viheralan toimijoiden käytössä oltava käytännönläheistä ohjeistoa ja tunnistusmateriaalia. Pahimmillaan viheralan kasvintuhoojariskien konkretisoituminen voi aiheuttaa merkittäviä taloudellisia menetyksiä Suomen metsätaloudelle ja luonnonympäristöille sekä viheralueille.

Hanketta rahoittivat maa- ja metsätalousministeriö, Maiju ja Yrjö Rikalan puutarhasäätiö, Helsinki, Espoo, Turku, Tampere, Rudus Oy ja Viherympäristöliitto ry.

Jalohaikara pesi ensi kertaa Suomessa

1024px-Ardea_alba_003

Kuva: Franco Folini

Jalohaikara on pesinyt ensi kertaa Suomessa. Porvoossa suuren harmaahaikarayhdyskunnan suojissa pesineen jalohaikaraparin pesässä varttui neljä poikasta. Ne lähtivät pesästään viime viikolla.

Pesivä pari saapui reviirilleen huhtikuun lopulla, ja muninnan lasketaan alkaneen toukokuun puolivälin jälkeen. Poikaset kuoriutuivat juhannuksen aikoihin. Toisella emolinnuista oli jalassaan niin sanottu lukurengas. Siinä olevan kirjainkoodin perusteella selvisi, että lintu oli syntynyt kaksi vuotta sitten Hollannissa.

Tänä kesänä jalohaikara yritti pesiä myös Vihdissä muutaman harmaahaikaraparin seurana, mutta pesintä keskeytyi jo haudontavaiheessa.

Jalohaikara on harmaahaikaran kokoinen, mutta kokonaan valkoinen. Laji on levittäytynyt voimakkaasti pohjoiseen ja länteen viime vuosikymmeninä. Baltian maiden ensimmäiset pesinnät todettiin Liettuassa vuonna 2000, Latviassa 2005 ja Virossa 2008. Nykyään pelkästään Latviassa pesii noin 100 paria jalohaikaroita. Ruotsissa ensimmäinen pesintä varmistui vuonna 2012.

Suomessa jalohaikara havaittiin ensimmäisen kerran vappuna 1966 Helsingissä. 1980-luvun loppuun mennessä havaintoja oli kertynyt noin 40, ja 1990-luvun alkupuolelta lähtien lajia on havaittu vuosittain. Viime vuosina on kirjattu satoja havaintoja vuodessa, joten pesintää osattiin jo odottaa.

Majavat vaikuttavat ilmastoon: Majavien patoaltaat sekä sitovat että vapauttavat hiiltä

beaver-animal-in-water-castor-canadensis-725x483

Kasvavat majavapopulaatiot ovat luoneet suuria määriä uusia elinympäristöjä jokien ja lampien reunamille. Majavien tekemät padot nostavat veden pintaa, jolloin vesi pääsee liuottamaan maalta orgaanista hiiltä. Patoaltaista hiiltä karkaa ilmakehään. Osa siitä myös vajoaa pohjaan, päätyy kasvien käyttöön tai valuu veden mukana alajuoksulle.

– Majavien määrän lisääntymisellä on siis ilmastollisia vaikutuksia, sillä vedenpinnan nousu vaikuttaa majavien patoaltaiden, veden ja ilman rajapinnan sekä vesialuetta lähinnä olevan maakaistaleen hiilitaseeseen, sanoo yliopistonlehtori Petri Nummi Helsingin yliopistosta.

Nykyarvion mukaan majavalammikot vaihtelevat hiilinieluista hiilen lähteisiin. Majava-altaat ja majavien synnyttämät niityt voivat sitoa jopa 470 000 tonnia hiiltä vuodessa, tai ne voivat vapauttaa 820 000 tonnia vuositasolla. Samanaikainen hiilinielun ja hiilen lähteen rooli tekee majavien muokkaamasta maisemasta monimutkaisen.

Majava muokkaa maisemaa jatkuvasti

Majavaperhe muuttaa asuinsijaa yleensä 3–5 vuoden välein, mutta voi olla samalla paikalla jopa parikymmentä vuottakin. Majavien lähdön jälkeen pato rapautuu vähitellen ja allas tyhjenee täyttyäkseen kenties kymmenen vuoden kuluttua uudelleen, kun paluumuuttajat korjaavat padon. Majavien asuinsijat ovatkin jatkuvassa muutoksessa maaekosysteemistä vesiekosysteemiksi ja takaisin.

Majavat metsästettiin lähes sukupuuttoon 1900-luvun alussa sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikan keski- ja eteläosissa. Arvioiden mukaan Euroopassa oli ennen metsästyksen alkamista kymmenen miljoonaa majavaa, joista vain noin tuhat selviytyi pienissä, eristyneissä populaatioissa eri puolilla mannerta.

Suomessakin majava oli runsaslukuinen. Se oli täällä vuosituhannet yleisintä munaissuomalaisten riistaa, ennen kuin se 1800-luvun loppupuolella metsästettiin sukupuuttoon.

– On ilmeistä, ettei nykyihmisellä ole itse asiassa käsitystä ”luonnontilaisista” lampi- ja puroekosysteemeistä, sillä kaikki tutkimus on aloitettu vasta majavien poiston jälkeen, Petri Nummi toteaa.

Majavien määrä on vähitellen kasvanut, ja viisi vuotta sitten niitä arvioitiin olevan Euroopassa vähintään miljoona yksilöä. Näistä suurin osa on alkuperäistä euroopanmajavaa, mutta esimerkiksi Suomen nykyinen majavakanta on peräisin 1930-luvun lopulla tehdyistä amerikan- ja euroopanmajavan siirtoistutuksista. Euroopan- ja amerikanmajava eivät risteydy keskenään.

Artikkeli:

Petri Nummi, Mia Vehkaoja, Jukka Pumpanen, Anne Ojala. Beavers affect carbon biogeochemistry: both short‐term and long‐term processes are involved. Mammal Review https://doi.org/10.1111/mam.12134

Valkoposkihanhien määrä väheni pääkaupunkiseudulla kolmantena vuonna peräkkäin

canada-geese-94356_1280

Helsingin ja itäisen Espoon puistonurmikoilla laiduntavien valkoposkihanhien kokonaismäärä väheni yksitoista prosenttia viime vuodesta. Väheneminen johtui pääosin heikentyneestä poikastuotosta. Poikueiden määrä väheni neljänneksellä ja poikasten kokonaismäärä lähes puolella vuodesta 2017. Suomen ympäristökeskuksen ja Helsingin kaupungin tutkijat laskivat yhteensä 4 721 valkoposkihanhea, joista poikasia oli 444 yksilöä.

Heinäkuun lopussa tehdyssä laskennassa havaittiin eniten hanhia Helsingin Suomenlinnassa (548 yksilöä), Kaivopuistossa (506), Arabianrannassa (495) ja Töölönlahdella (359). Seurasaarenselällä hanhet keskittyivät Hietaniemen uimarannalle ja Merikannontielle. Itä-Helsingissä hanhia oli eniten Tammisalon Porolahdella.

Espoossa havaittiin yhteensä 617 yksilöä, joista valtaosa laidunsi Otsolahdella (303) ja Laajalahdella (115). Itäisen Espoon osuus loppukesän valkoposkihanhimäärästä oli 13 prosenttia. Vermon raviradan lampareen saarekkeessa todettiin pääkaupunkiseudun ensimmäinen “mannerpesintä”.

Poikasten määrä väheni huomattavasti

Pääkaupunkiseudulla poikueiden kokonaismäärä (220) väheni neljänneksellä viime vuodesta. Poikueiden keskikoko oli 2,0 poikasta ja se on vuosien 2006-2018 seurantajakson pienin. Poikuemäärän ja poikuekoon pienenemisen takia poikastuotto oli seurantajakson viidenneksi alhaisin (444 poikasta).

Helsingissä poikueita havaittiin eniten Kaivopuistossa (42 poikuetta), Suomenlinnassa (25), Arabianrannassa (25), Töölönlahdella (14) ja Töölön Merikannontiellä (11). Itä-Helsingin suurin määrä havaittiin Tammisalon Porolahdella (6). Itäisessä Espoossa poikueita oli eniten Otsolahdella (10) ja Otarannassa (5).

Poikueet ahtaalla helteiden takia

Heinäkuun helteet kuivattivat poikueille sopivia ruokailunurmia laajasti koko rannikkoalueella. Tämän takia hanhet liikkuvat kauempana vesialueista ja ovat keskittyneet vihreinä pysyville kastelluille tai puiden varjostamille nurmialueille. Kuivuuden aiheuttaman ravinnonpuutteen takia poikaset ovat heikkokuntoisina alttiimpia loisille ja taudeille.

Lisäksi niiden kuolleisuus voi kasvaa liikenneturmien seurauksena, kun ne lentokyvyttöminä ylittävät vilkasliikenteisiä katuja. Poikasten alttius petojen saalistukselle on myös saattanut lisääntyä kun etäisyys vesialueista kasvaa ja maapetoja pakeneminen veteen kestää selvästi kauemmin tai se ei enää ole jopa mahdollista.

Valkoposkihanhen seurannalla kerätään perustietoa lajin ekologiasta ja levittäytymisestä Suomessa. Valkoposkihanhi kuuluu Euroopan unionin lintudirektiivin liitteeseen I ja sen suojeluun on kiinnitettävä erityistä huomiota EU:n jäsenmaissa. Suomessa valkoposkihanhi on rauhoitettu luonnonsuojelulailla.

Mäntypistiäiset tekevät tuhoja metsissä – ja auttavat ymmärtämään yhteistyön evoluutiota

Diprion pini larvae 3

Kun mäntypistiäistoukka tuntee itsensä uhatuksi, se köyristää itsensä mutkalle ja puristaa suustaan pihkaista puolustusnestettä. Kuvaaja: Carita Lindstedt

Mäntypistiäiset herättävät tuholaisina metsänomistajissa kauhua, mutta auttavat tutkijoita ymmärtämään yhteistyön evoluutiota ja eliöiden sopeutumista muuttuvaan ympäristöön. Jyväskylän yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että erilaiset ympäristöolosuhteet vaikuttavat siihen, kuinka paljon ryhmissä elävät mäntypistiäiset tekevät keskenään yhteistyötä.

Mäntypistiäisten toukat elävät ryhmissä ja puolustautuvat yhteistuumin kohtaamiaan petoja vastaan. Uhattuna toukat köyristävät itsensä kaarelle ja pusertavat suustaan petoja karkottavaa pihkaista puolustusnestettä.

Tutkimuksessa selvisi, että puolustautuminen on mäntypistiäistoukille kallista. Toistuva osallistuminen yhteiseen puolustukseen lisää toukkien kuolleisuutta ja heikentää niiden kykyä puolustautua petoja ja loisia vastaan myöhemmin.

– Tutkimus tuo lisävaloa evoluutiobiologian keskeiseen kysymykseen siitä, miksi ja milloin yksilöt tekevät yhteistyötä lajitoveriensa kanssa, ja milloin ne huijaavat niitä, sanoo vastaava tutkija Carita Lindstedt.

Tutkimus osoitti, että puolustautumisen yleisyys ja toukkien saaman ravinnon laatu vaikuttavat yhdessä siihen, kuinka haitallista puolustautuminen on toukille. Siksi myös toukkien osallistuminen yhteiseen puolustukseen riippuu näistä olosuhteista ja niiden vuorovaikutuksista.

Kun kokeessa tietynlaista ravintoa saaneet toukat puolustautuivat toistuvasti petoja vastaan, ne kasvoivat hitaammin ja niiden kyky vastustaa taudinaiheuttajia heikkeni. Ne myös osallistuivat harvemmin yhteiseen puolustukseen kuin toisenlaisissa oloissa eläneet toukat.

Tutkijat myös havaitsivat, että harvemmin yhteiseen puolustukseen osallistuneet koiraat kasvoivat nopeammin kuin säntilliset puolustautujat. Toukat siis hyötyivät puolustautumattomuudestaan. Koirastoukat hyötyivät tällaisesta vapaamatkustamisesta enemmän kuin naaraat.

– Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että erilaiset vuorovaikutukset lajien elinympäristöissä pitävät yllä muuntelua siinä, kuinka yleisesti nämä saaliseläimet huijaavat tai tekevät yhteistyötä puolustuksessa, Lindstedt sanoo.

Mäntypistiäiset ovat oivia tutkimuskohteita yhteistyön evoluutiolle. Ne ovat myös aiheuttaneet tänä vuonna paljon tuhoja Suomen havumetsissä.

– Kun ymmärrämme mäntypistiäisten ekologiaa ja sosiaalista elämää, voimme ennustaa paremmin olosuhteita, joissa mäntypistiäisillä menee hyvin tai huonosti, ja mitkä olosuhteet voivat johtaa tuholaispopulaation nopeaan kasvuun. Samalla saamme tietoa siitä, miten nopeasti eliöt pystyvät sopeutumaan nopeasti muuttuviin ympäristöolosuhteisiin, Lindstedt sanoo.

Tutkimusryhmä pureutui aiheeseen mittaamalla erilaisissa olosuhteissa kasvaneiden pilkkumäntypistiäisen (Diprion pini) toukkien puolustuskäyttäytymistä. Toukkien kasvuympäristö vaihteli keinotekoisen saalistuspaineen ja ravinnon laadun suhteen.

Tutkimus julkaistaan arvostetussa Proceedings of the Royal Society B -tiedelehdessä 1.8.2018.

Tutkimuksen rahoittivat Suomen Akatemia, Jyväskylän yliopiston biologisten vuorovaikutusten huippututkimusyksikkö sekä Niemi- ja Olvi-säätiöt.

 

Linkki tutkimukseen: Ilmestyy 1.8.2018 osoitteessa http://rspb.royalsocietypublishing.org/
Lisätietoja mäntypistiäistutkimuksesta: http://users.jyu.fi/~carlind/lab/

Pesimälintulaskennat paljastivat: Metsäkanalintuja ja metsätiaisia vähän

birds-nest-4-eggs

Harrastajien tekemät valtakunnalliset pesimälinnuston laskennat paljastivat lintukantojen tilan. Tuoreet tulokset ovat Suomessa ensimmäistä kertaa nähtävillä suurelle yleisölle.

Lintujen pesimäkausi on tänä kesänä ollut poikkeuksellisen pitkä. Lämpimän toukokuun myötä osa linnuista pesi hyvin aikaisin.

– Toisaalta muuttolintuja saapui runsaasti lisää vielä kesäkuun puolella ja pesimäkesä olikin hyvin pitkä. Syynä hyvin myöhäiseen saapumiseen lienee ollut Välimeren alueen huono muuttosää toukokuussa, pohtii tutkimuskoordinaattori Päivi Sirkiä Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Riekko ja pyy edelleen alamaissa, pensastaskun ja peltosirkun alamäki jatkuu

Metsäkanalinnuista erityisesti riekolla näyttää olevan huono vuosi, ja myös pyyn heikot vuodet saivat jatkoa. Taantuneiden metsätiaisten hömö- ja töyhtötiaisen kannat eivät näytä piristymisen merkkejä tänäkään vuonna. Peltolinnustosta pensastasku ja peltosirkku vähenevät edelleen jyrkästi.

– Myyristä tiukasti riippuvaiset lajit loistivat poissaolollaan muualla maassa paitsi Pohjanmaalla, jossa runsaat suopöllöt kielivät hyvästä myyräkannasta, kertoo Sirkiä.

Lämpimistä ilmoista huolimatta tervapääskyjä havaittiin laskennoissa vähiten vuosikausiin. Samoin sirittäjällä ja viherpeipolla näyttää olleen hyvin heikko vuosi. Viherpeippo ei näytä elpymisen merkkejä vuonna 2008 alkaneesta loisepidemiasta.

Urpiaisia ja järripeippoja paljon

Urpiaisia ja järripeippoja havaittiin paljon toista kesää peräkkäin. Runsastuneella hempolla on yksi parhaita vuosia laskentojen historiassa.

– Pihapiirien linnuista viime vuosikymmeninä runsastuneet pikkuvarpunen ja sinitiainen näyttävät tulleen hieman alas muutaman vuoden takaisesta huippukannastaan, Sirkiä pohtii.

Tiedot perustuvat Luomuksen yhteistyössä BirdLife Suomen kanssa koordinoimiin ja vapaaehtoisten lintuharrastajien tekemiin valtakunnallisiin linjalaskentoihin. Kaikkien laskentapaikkojen tietoja ei ole vielä palautettu, joten tulokset tarkentuvat myöhemmin.

– Vapaaehtoisten lintulaskijoiden panos on linnuston tilan seurannassa äärimmäisen tärkeä, korostaa Sirkiä.

Tulokset avoimesti nähtävillä

Ensimmäistä kertaa pesimälintulaskentojen tuoreet tulokset ovat vapaasti nähtävillä Suomen Lajitietokeskuksen sivuilla.

– Tietojen avoimuus palvelee laajasti linnuista ja ympäristöstään kiinnostuneita kansalaisia, toteaa Sirkiä.

Luomuksen lintulaskentojen verkkosivut
Tulossivut

Niukka ruokapöytä on johtanut maakotkien huonoon pesintätulokseen

vajaan-kuukauden-ikainen-maakotkan-poikanen_kuva-juha-haikola

Vajaan kuukauden ikäinen maakotkan poikanen_Kuva: Juha Haikola

Kesän pesätarkastuksissa on todettu noin 380 asuttua maakotkareviiriä. Pesintätulos oli heikko lähes koko maakotkan levinneisyysalueella, vain osassa Itä-Lappia se oli hieman parempi. Syy heikkoon pesintätulokseen on huono ravintotilanne, erityisesti kanalintujen vähäinen määrä.

Pesintätuloksen vaihtelu on maakotkalla normaalia ja joskus peräkkäisten vuosien välillä voi olla suuriakin eroja. Esimerkiksi vuonna 2010 todettiin koko maassa yhteensä 83 poikasta ja seuraavana vuonna 2011 yhteensä 239 poikasta

Tänä vuonna tarkastuksissa on todettu 86 onnistunutta pesintää ja niissä kaikkiaan 101 rengastusikäistä poikasta

Suomessa tunnetaan 543 maakotkareviiriä ja niistä asuttuina viimeisen viiden vuoden aikana on ollut noin 450 reviiriä. Tunnetuista reviireistä noin 80 prosenttia on vanhan Lapin läänin alueella ja noin 90 prosenttia poronhoitoalueella. Vuoden 2018 aikana on löydetty viisi uutta maakotkareviiriä. Maakotkien leviämisestä etelää kohti kertoo, että uusista reviireistä neljä löytyi maakotkan levinneisyyden eteläosasta.

Metsähallitus maksaa ilmoittajalle seurannalle aiemmin tuntemattomasta maakotkan pesästä 100 euron löytöpalkkion.

Maakotkien pesätarkastuksista ja maakotkan porotaloudelle aiheuttamien vahinkojen reviiriperusteisen korvausjärjestelmän vaatimista töistä vastaa Metsähallitus. Huomattavan osan maastotöistä tekevät ympäristöministeriön tähän tehtävään valtuuttamat vapaaehtoiset lintuharrastajat.

 

 

Vuosi

2006

2007

2008

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

2018

Onnistuneita pesintöjä

119

153

115

79

79

188

130

97

133

165

119

94

86

 

Poikasia

135

194

123

87

83

239

150

113

190

192

136

98

101

 

Suomen muurahaisten tilannetta kartoitetaan suurena kansalaiskeräyksenä

ants-on-leaf

Itä-Suomen yliopistossa on käynnistynyt kaksivuotinen tutkimushanke, jossa selvitetään kekoja rakentavien muurahaisten levinneisyyttä sekä tarkempia elinympäristövaatimuksia Suomessa. Tutkimuksen toteuttamisessa erikoista on se, että näytteiden keruun tekevät kansalaiset.

Kansalaistiedehanke muurahaisista

Suomessa on tusinan verran kekoja rakentavia muurahaislajeja, jotka ovat suomalaisen luonnon maahyönteisten joukossa valtalajeja. Niillä on merkittävä rooli muun muassa kasvinsyöjähyönteisten saalistajina. Merkittävyydestään huolimatta tiedot lajien levinneisyydestä ovat vielä osin epätarkkoja. Nyt alkaneessa uudessa hankkeessa kansalaiset voivat lähettää kekopesien pinnalta keräämiään muurahaisia tutkijoille.

Hankkeeseen osallistuville kansalaisille on tehty verkkosivuille ohjeet kekoja rakentavien muurahaisten keruuseen ja postittamiseen. Muurahaistutkimukseen voivat yksityishenkilöiden lisäksi osallistua erilaiset yhteisöt, kerhot ja koululuokat.

– Muurahaiskeräys sopisi hyvin vaikka koululaisten biologian tai ympäristöopin tehtäväksi, kertoo apulaisprofessori Jouni Sorvari Itä-Suomen yliopistosta.

– Kekopesän pinnalta kerätään vain muutamia yksilöitä, eikä pyydystys kohdistu lisääntyviin yksilöihin vaan työläismuurahaisiin. Tällaisella näytteiden keruulla ei ole haitallista vaikutusta muurahaispesän toimintaan, Sorvari sanoo.

Hankkeeseen osallistuneet henkilöt ja yhteisöt saavat ensimmäisinä yhteenvedon hankkeen tuloksista. Lisäksi valmistuvissa tieteellisissä tutkimusartikkeleissa painotetaan kansalaisten merkittävää panosta tutkimusten toteuttajina. Hanke lisää tutkijoiden ja yhteiskunnan välistä vuorovaikutusta.

Kansalaistiedehankkeet yleistyneet myös Suomessa

Tutkimushanke on luonteeltaan kansalaistiedeprojekti, jollaiset ovat yleistyneet maailmalla viimevuosina. Sorvari kertoo, että myös Suomessa on ollut viime vuosina hankkeita, joissa kansalaisten keräämät kasvi-, liero- tai puutiaisnäytteet ovat olleet keskeisessä roolissa. Nyt vuorossa ovat muurahaiset, kun Suomen suurin kekomuurahaiskartoitus käynnistyy.

Hankkeen tuloksena näiden muurahaisten levinneisyystiedot tarkentuvat. Ilmastonmuutoksen myötä monien lajien elinolosuhteet muuttuvat ja tämän hankkeen myötä tarkentuneita levinneisyystietoja voidaan käyttää lähtökohtana tulevissa muurahaisiin liittyvissä seurannoissa.

Hankkeen verkkosivut: www.uef.fi/muurahaiset

Rotterdamin öljyonnettomuudessa tahriintui jopa tuhat joutsenta – ensimmäiset päässevät viimein tänään vapaaksi

oljyyntyneita-joutsenia-3088x2316-copyright-son-respons

Öljyyntyneitä joutsenia copyright Son-Respons.

Rotterdamin satamassa Hollannissa sattui juhannuspäivänä onnettomuus, jossa norjalaisesta tankkerista valui 200 tonnia raskasta polttoöljyä mereen. Onnettomuudessa tahriintui jopa noin tuhat kyhmyjoutsenta, joista ensimmäisten on määrä päästä viimein tänään takaisin luontoon. H-hetkellä lintuja pelastamaan matkasi myös WWF Suomen vapaaehtoisiin öljyntorjuntajoukkoihin ja -kouluttajiin kuuluva Vesa Nurminen. Tunnettu eläinpelastaja ja eläkkeellä oleva palomies Nurminen kuvailee eläinpelastusoperaatiota massiiviseksi. 

Kiinni otetut joutsenet ovat olleet useita päiviä suojassa valtavassa telttakylässä, jonka järjestöt kokosivat viranomaistuella pikaisesti Rotterdamin satamaan heti onnettomuuden jälkeen. Lintujen hoitoon ja puhdistukseen koottuja keskuksia on useampia, ja Nurminen työskentelee niistä isoimmassa.

”Täällä on noin 580 lintua sisällä, eikä ainuttakaan niistä ole vielä voitu päästää takaisin luontoon. Operaatio on massiivinen”, Nurminen kertoo.

Telttoja on keskuksessa kaksi. Toisessa niistä on pesua odottavia, öljyyntyneitä lintuja, kun taas toisessa teltassa odottaa liukuhihnamainen hoitoprosessi: joutsen tulee teltan toisesta päästä sisään verikokeeseen ja pesuun, mistä se siirretään vuorokaudeksi rauhoittumaan. Tämän jälkeen puhdistettu lintu pääsee allasalueelle ja kuivahäkkeihin odottelemaan jatkotoimia. Ruokaa kuluu trukkilasteittain.

”Eilen keskiviikkona sain eroteltua altaasta 38 lintua, jotka menevät eläinlääkärin tarkastukseen ja rengastukseen. Jos nämä vaiheet menevät hyvin, voi olla, että saamme tänään ensimmäiset linnut vapaaksi.”

Sulkiaan pudottaneet joutsenet jäivät kiikkiin

Rotterdamin öljyonnettomuus juhannuspäivänä sattui varsin ikävään aikaan. Joutsenilla oli juuri sulkasato, minkä vuoksi niitä oli satama-alueella runsaasti. Muita lintulajeja on ollut hoidettavana varsin vähän.

Nurminen kertoo havainneensa, että kiinni otetuista joutsenista nuorimmat näyttävät olevan vanhempia yksilöitä huonommassa kunnossa.

”Linnut syövät hyvin, mutta etenkin nuorten joutsenten kuivuminen kestää pitkään. Näyttäisi siltä, että aikuiset joutsenet ovat jo oppineet huolehtimaan itsestään paremmin. Ne ovat ehkä kokeneet jo aiemmin jotain likaantumisia, ja ehkä siksi niiden höyhenpuvun kuntoon laittaminen sujuu helpommin”, hän arvelee.

Öljyyntyneiden joutsenten pelastusoperaatio Euroopan suurimmassa satamassa jatkuu Nurmisen arvion mukaan vielä kolme viikkoa. Pelastustoimintaa yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa johtaa Sea Alarm -järjestö, jonka alaiseen öljyyntyneiden eläinten hoitoverkostoon myös WWF Suomi kuuluu. Päivittäin pelastustöissä työskentelee vajaat sata ihmistä.

WWF:n suojeluasiantuntija Teemu Niinimäki on tyytyväinen, että myös suomalaista asiantuntijuutta hyödynnetään Rotterdamissa.

”Lisäksi saamme erittäin arvokasta oppia ja kokemusta vastaavien öljyonnettomuuksien varalle Suomessa”, Niinimäki sanoo.

Sitä, miten moni kiinni otetuista joutsenista selviää takaisin luontoon, on tässä vaiheessa vaikea arvioida. Tarkkailijoiden mukaan tahriintuneita joutsenia ui edelleenkin meressä ja ne matkaavat alueelta pois ja takaisin. Lisäksi tahriintumattomia joutsenia tavataan merialueella, jossa polttoöljyä edelleen on.

”Kun saavuin maanantaina, minulle kerrottiin, että öljyä on edelleen erittäin laajalla alueella”, Nurminen sanoo.

Itämeren ensimmäinen kotoperäinen kalalaji sai nimen

c2ff06b4-c59d-48d0-8319-b481f35e8023-w_960

”Itämeren kampela” Platichthys solemdali on ensimmäinen kotoperäinen eli endeeminen kalalaji joka on kuvattu Itämerestä. Kuva: Mats Westerbom

Helsingin yliopiston tutkijat tunnistivat ja nimesivät uuden kotoperäisen kalalajin “Itämeren kampelan” Itämeressä. Kalalajin latinankieliseksi nimeksi tuli Platichthys solemdali.

”Itämeren kampela” Platichthys solemdali on ensimmäinen kotoperäinen eli endeeminen kalalaji joka on kuvattu Itämerestä, ja vasta toinen kotoperäinen laji Itämerelle kun huomioidaan muutkin eliöt ja kasvit. Se että Euroopan vesistä, ja varsinkin lajiköyhästä Itämerestä, vuosisadan kestäneen luonnontieteellisen tutkimuksen jälkeenkin löydetään ja kuvataan uusi kalalaji tieteelle tekee löydöstä merkittävän.

– Syy miksi lajia ei ole tunnistettu aiemmin on se, että se on ulkoasultaan jokseenkin identtinen toisen Itämeressä esiintyvän kampela-lajin kanssa niin kutsutun tavallisen kampelan kanssa, kertoo artikkelin kirjoittaja professori Juha Merilä bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta.

Lajit voidaan nykyisellään erottaa vain geneettisin menetelmin, tai tutkimalla niiden munia tai siittiösoluja. Lajit eroavat myös vuorovaikutukseltaan ympäristön kanssa: uusi laji munii munansa pohjaan, kun taas toinen laji kelluvia munia avomerelle. Lisäksi uusi laji on yleisempi Suomenlahdella, kun taas toisen lajin esiintyminen painottuu eteläiselle Itämerelle.

Aikaisemmin uutisoitiin näiden kampeloiden meriympäristöissä harvakseltaan todistettu ekologinen lajiutumisprosessi, joka on tapahtunut evolutiivisessa mittakaavassa ennätyksellisen lyhyessä ajassa. Vasta nyt lajikuvauksen jälkeen näitä kampeloita voidaan kuitenkin virallisesti kutsua kahdeksi eri lajiksi.

– Koska lajimääritelmä ja siihen liittyvä virallinen latinankielinen binomiaalinen nimi ovat keskeisiä käsitteitä ja yksiköitä yleisesti biologiassa ja biologisessa taksonomiassa varsinkin, on formaalisella lajikuvauksella ja nimeämisellä edelleen tärkeä osa biologisen järjestyksen ymmärtämisessä, Merilä toteaa.

Kampeloiden virallinen erottaminen kahdeksi eri lajiksi formaalisen kuvauksen ja nimeämisen kautta on oleellista oikeiden kanta-arvioiden ja kantojen hoito- ja suojelupäätösten ja -suunnitelmien tekemisen kannalta.

Koska nämä kaksi kampelalajia on aiemmin käsitetty erheellisesti yhdeksi ja samaksi lajiksi, myös kampelan kaupallinen kalastus Itämeressä perustuu tai voi perustua vääriin olettamuksiin. Koska kalastusponnistus nykyisellään kohdistuu molempiin kampeloihin lajista riippumatta, on olemassa vaara, että kalastus paikasta riippuen, verottaa liiaksi toisen lajin kantaa.

Itämeren kampelan nimi Platichthys solemdali on omistettu tutkija Per Solemdalille (1941–2016), joka tutki ensimmäisenä Itämeren kampelan mätimunien ja siittiösolujen ominaisuuksia, ja meren suolaisuuden vaikutusta niihin. Hänen tutkimuksensa loivat pohjan monelle tulevalle Itämeren kalojen sopeutumista käsittelevälle tutkimukselle ja otti ensimmäiset konkreettiset askeleet kohti Itämeren kampelan tunnistamista ja erottamista omaksi lajikseen.