Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Yksi aikakausi päättyi – Vesivoimala väistyi Vuokalankoskella taimenen tieltä

mylly-ja-myllypato-jalkeen-c-manu-wwf-21.1.2021

Kuva: Manu Vihtonen / WWF

Toimiva vesivoimala ja voimalan säännöstelypadot väistyivät vuoden vaihteessa Savonrannan Vuokalankoskella uhanalaisten lajien tieltä.

Patojen purkaminen ja koskialueen kunnostaminen hyödyttävät muun muassa erittäin uhanalaista järvitaimenta.

Vuokalanreitti on Savonrannan kylän keskellä kulkeva puolen kilometrin pituinen vesireitti Vuoksen vesistöön kuuluvan Vuokalajärven ja Saimaan Pyyveden välissä.

Vesivoimaa on hyödynnetty Vuokalanreitillä 1700-luvulta saakka. Sähköntuotanto alueella alkoi 1800-luvulla. Viime vuosina alueella toimivat enää 1930-luvulla rakennettu Vuokalan sähkölaitos ja museomylly.

Alueen ja rakennukset omistava Savonrannan kehittämissäätiö teki helmikuussa 2017 päätöksen lopettaa sähköntuotanto voimalaitoksessa ja muuttaa voimalaitoksen säännöstelypadot luonnonmukaisiksi pohjakynnyksiksi. Pohjakynnykset ovat kivistä tehtyjä pohjapatoja, jotka muistuttavat luonnonkoskea. Vuonna 2019 raukesivat vanhan vesivoimalan lupa ja velvoitteet.

Ympäristöjärjestö WWF on osaltaan rahoittanut muutosta ja antanut asiantuntija-apua.

”Nyt palataan vanhaan tilanteeseen, aikaan ennen kosken patoamista, jolloin vaelluskalat nousivat ylävirtaan. Vuokalanreitillä ja sen yläpuolisella Kaidan vesistöalueella on erinomainen vedenlaatu. On hyvä mahdollisuus, että Vuoksen järvitaimen alkaa lisääntyä ja liikkua koskien kautta”, sanoo ympäristöjärjestö WWF:n virtavesiasiantuntija Manu Vihtonen.

”Jonkinlaiset puiset kalatiethän täällä aiemmin olivat, mutta nyt koskipinta-ala noin viisinkertaistuu ja kaikille virtavesien lajeille luodaan paljon uutta elinympäristöä. Padoista vapaa koskipuisto on upea kohde. Ehdottomasti tällaisia lisää kautta maan”, Vihtonen sanoo.

”Oikeanlaista kehittämistä”

”Päätöstä voimalan sähköntuotannon lopettamisesta ja lupien rauettamisesta ei ollut vaikea tehdä, sillä voimalaitos ei enää juuri tuonut tuloja kiinteistön omistajalle”, kertoo Savonrannan kehittämissäätiön asiamies Anne Käyhkö.

”Kalojen arvo ymmärretään nykyisin hyvin. Kosken avaaminen virtavesikalojen reitiksi ja elinympäristöksi on mielestämme oikeanlaista kehittämistä.  Paikalliset ovatkin suhtautuneet hankkeeseen myönteisesti ja sosiaalinen media on täyttynyt ihastuneista postauksista ja rakentamista koskevista valokuvista.”

Mahdollisimman suuri osa patorakenteista ja museomylly säilytetään osana kulttuurihistoriallista lähimaisemaa. Vanha mylly jatkaa museona. Patojen yläpuolisten Koski- ja Sahalammen keskivesikorkeudet pidetään nykyisessä vakiintuneessa tasossaan.

”Luonnontaloudellisten arvojen lisäksi kunnostus parantaa Savonrannan kylän virtavesimaisemaa ja lisää ihmisten viihtyvyyttä.  Paikallisille on tulossa hieno miljöö, josta näkee edelleen, millaista koskella on aikoinaan ollut”, Käyhkö sanoo.

Hankkeessa ovat WWF:n lisäksi rahoittajina ELY, Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö, Rapala Rahasto, Kalastusalue ja Ilvessalon osakaskunta.

Moni turha pato on jo saanut väistyä

Viimeisen reilun vuoden aikana WWF on ollut poistamassa Vauhtia vaellukseen -hankkeessaan seitsemää vaellusestettä.

Hankkeessa poistetaan turhia patoja, jotka estävät uhanalaisten vaelluskalojen vapaan liikkumisen ja lisääntymisen. Käyttötarkoitusta vailla olevat padot ja patojen rauniot poistetaan kulttuurihistoriaa kunnioittaen.

“Ainoastaan vaellusesteitä poistamalla uhanalaistuneet vaelluskalakantamme saadaan elpymään. Vaelluskaloja on autettava poistamalla este ja pato kerrallaan, oikotietä tavoitteen saavuttamiseen ei ole. Parhaimmillaan samalla edistetään myös vesien hyvän tilan saavuttamista ja elvytetään virtavesiluonnon monimuotoisuutta”, toteaa Manu Vihtonen.

3,5-vuotinen Vauhtia vaellukseen -hanke käynnistyi heinäkuussa 2019 ja päättyy vuoden 2022 lopussa. Lähes puolen miljoonan euron hanketta rahoittaa Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR). Hankkeen omarahoitusosuuden mahdollistaa Lassi Leppinen Säätiön merkittävä lahjoitus WWF:lle.

 

Linkki Vauhtia vaellukseen -sivuille https://wwf.fi/alueet/virtavedet/vauhtia-vaellukseen/

Metsähallituksella on iso rooli jokihelmisimpukan suojelutyössä – Raakun suojelun strategia valmistui

raakkukartoitusta-vesikiikareilla.-kainuu-heinakuu-2020.-kuva-heikki-erkinaro

Kuva: Heikki Erkinaro

Jokihelmisimpukan eli raakun suojelun strategia ja toimenpidesuunnitelma on valmistunut, ympäristöministeriö tiedotti tänään. Raakku on erittäin uhanalainen laji, jonka häviämisuhka on ilmeinen. Metsähallituksella on suuri rooli raakun suojelussa: raakun luontaisia esiintymiä on eniten pohjoisen Suomen valtionmailla, ja käynnissä on monia hankkeita ja toimia, joilla edistetään raakkukantojen elinvoimaisuutta. Hallituksen HELMI-ohjelman rahoitus on ratkaisevaa raakun suojelussa.

Raakun suojelussa tärkeää on ajantasainen tieto lajin esiintymistä ja niiden tilasta.

Metsähallituksen luontopalvelujen SALMUS-hankkeessa etsittiin uusia raakkuesiintymiä parilta sadalta joelta ja purolta. Uusia esiintymiä löytyi 13 Koutajoen, Kemijoen ja Oulujoen vesistöstä. Tänä vuonna aloitetaan myös raakkuvesistöjen kunnostus.

Lapissa raakkuja kartoitettiin n. 50 jokikilometrillä mm. Lutolla. Kokonaan uusia raakkupopulaatioita löytyi viisi, mikä on merkittävä lisäys tiedossa olevien populaatioiden listaan. Monista raakun elinympäristöksi sopivista virtavesistä ei raakkua kuitenkaan löytynyt.

Tiedon saatavuus toimijoille on keskeisimpiä lajin suojelua edistäviä toimia. Luontopalvelut tallensi paikkatietojärjestelmiin kaikkien Suomen tiedossa olevien raakkuesiintymien tiedot, ja aineisto on jaettu eri toimijoiden käyttöön Luonnontieteellisen keskusmuseon Lajitietokeskuksen kautta. Nyt nämä raakkuesiintymät  voidaan ottaa huomioon maankäytössä ja metsien hoidossa. Metsähallitus Metsätalous Oy onkin varmistanut raakkuesiintymien huomioon ottamisen tallentamalla tietojärjestelmiinsä tunnettujen raakkupurojen varteen suojavyöhykkeet.

”Nykyisen hallituksen Helmi-ohjelman rahoituksella on suuri merkitys siihen, että voimme eri tavoin parantaa erittäin uhanalaisen ja Suomen pitkäikäisimmän eläinlajin kantojen elinvoimaisuutta”, sanoo Metsähallituksen luonnon- ja kulttuuriperinnön suojelun päällikkö, raakkutyöryhmän puheenjohtaja Tuula Kurikka.

SAMSUNG

Kuva: Metsahallitu/ Pirkko-Liisahuhta.

Raakun hyväksi on saatu myös EU-rahoitusta.

Esimerkiksi EU-rahoitteisessa Freshabit IP hankkeessa Etelä-Suomen uhanalaisten raakkupopulaatioiden tilan parantamiselle saatiin uutta toivoa, kun Jyväskylän yliopiston kanssa yhteistyössä kasvatettuja nuoria jokihelmisimpukoita palautettiin Mustionjokeen ja Ähtävänjokeen. Laji ei enää luontaisesti lisäänny siellä.

FRESHABIT IP hankkeessa on myös toteutettu Mustionjoen Natura-alueelle kaksi kalatietä, jotka edistävät joen vaelluskalakannan palauttamista.  Raakun toukat kehittyvät lohen tai taimenen kiduksissa, joten elinvoimainen vaelluskalakanta on välttämätön raakun säilymiseksi.

Ympäristöministeriön tiedote raakkustrategiasta: https://ym.fi/-/jokihelmisimpukan-suojelulle-askelmerkit

Salmus-projekti https://www.metsa.fi/projekti/salmus-hanke/

Luonnonsuojelujärjestöt, Saimaan Norppaklubi ja Itä-Suomen yliopisto: Saimaannorppatyöryhmän esitys ei turvaa riittävästi kannan kasvua

kuvaaja-mainittava-kertakayttooikeus-c-juha-taskinen

Kuva: Juha Taskinen

WWF, Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL), Saimaan Norppaklubi ja Itä-Suomen yliopiston saimaannorppatutkimus jättivät eriävän mielipiteen saimaannorpan suojelun ja kalastuksen yhteensovittamista pohtineen työryhmän tänään julkaistuun raporttiin. Järjestöjen ja yliopiston yhteisen kannanoton mukaan raportissa esitetyt toimet eivät turvaa riittävästi erittäin uhanalaisen saimaannorpan kannan kasvua.

Maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä luovutti raporttinsa tänään 21. tammikuuta maa- ja metsätalousministeri Jari Lepälle. Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee työryhmän esityksen pohjalta uuden viisivuotisen asetuksen saimaannorpan suojelemiseksi säädettävistä kalastusrajoituksista. Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan 15. huhtikuuta.

Työryhmä teki kaikkiaan 35 toimenpide-esitystä. Vaikka järjestöt ja Itä-Suomen yliopisto yhtyvät monilta osin raportin ehdotuksiin, esitys ei turvaa riittävästi norppakannan kasvua. Esityksen keskeiset puutteet koskevat tapaa, jolla raportissa käsitellään verkkokalastuskiellon keston vaikutuksia, sekä muikkuverkkojen sallimista verkkokalastuskiellon aikana ja verkkokiellon kattavuutta saimaannorpan pesimäalueen reunaosissa.

Kalastusrajoituksiin tarvitaan tehostusta

Työryhmä ei tehnyt esitystä siitä, tuleeko kevään ja alkukesän verkkokalastuskieltoa jatkaa heinäkuun loppuun vaan sen sijaan laati vaikutusarvioinnin verkkokiellon päättymisestä joko kesäkuun tai heinäkuun loppuun. Päättyvällä viisivuotisjaksolla puolet havaitusta saimaannorppien kalanpyydyskuolleisuudesta tapahtui nimenomaan heinäkuussa. Kannan seurannasta vastaava Metsähallitus arvioi saavansa tietoonsa noin 40 % saimaannorppien kokonaiskuolleisuudesta. WWF, SLL, Saimaan Norppaklubi ja Itä-Suomen yliopisto esittävät, että verkkokiellon tulee jatkua heinäkuun loppuun.

”Verkkokiellon pidentäminen kompensoisi lämpenevien talvien aiheuttamaa ylimääräistä pesäpoikaskuolleisuutta ja mahdollistaisi kannan suotuisamman kasvun”, kertoo WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen.

Tuoreet mielipidekyselyt osoittavat selkeästi, että sekä koko Suomen että myös Saimaan alueen asukkaat haluavat suojella saimaannorppaa ja lisätä kalastusrajoituksia lajin tulevaisuuden turvaamiseksi. Esimerkiksi WWF:n marraskuussa teettämän tutkimuksen mukaan Saimaan alueen asukkaista 66 % kannatti verkkokalastusrajoitusten ulottamista heinäkuun loppuun. Samansuuntaisia tuloksia saatiin myös Etelä-Savon maakuntaliitolla teetetystä kyselystä, jossa vastaajista 61 % kannatti heinäkuun loppuun ulottuvaa verkkokalastusrajoitusta.

Toinen keskeinen epäkohta esityksessä on, että se sallisi edelleen muikkuverkkojen käytön verkkokiellon aikana. Viimeisen viiden vuoden aikana noin neljäsosa verkkoon kuolleina raportoiduista norpista kuoli nimenomaan muikkuverkkoihin. ”Tämä osoittaa, että kaikki kalaverkot, myös muikkuverkot, ovat vaarallisia norpille. Niinpä esitämme, että myös muikkuverkot kielletään verkkokiellon aikana”, toteaa Suomen luonnonsuojeluliiton saimaannorppakoordinaattori Kaarina Tiainen.

Kolmas huolenaihe liittyy asetuksen aluerajaukseen. Vaikka rajoitusaluetta esitetään laajennettavaksi, raportissa esitytetyssä rajauksessa on paikoin jätetty pois matalia ranta-alueita, eikä pesimäalueen reunoilla noudateta varovaisuusperiaatetta. Nykyisen asetuksen kattamia reuna-alueita on raportin mukaan paikoin tarkoitus jättää pois asetusalueesta ja rauhoittaa pelkästään vapaaehtoisilla sopimuksilla.

Leudot talvet uhkaavat norpan pesintää

WWF, Suomen luonnonsuojeluliitto, Saimaan Norppaklubi ja Itä-Suomen yliopisto katsovat, että saimaannorpan suojelemiseksi asetettavista kalastusrajoituksista päätettäessä on otettava paremmin huomioon talvien lämpenemisen uhka.

Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat leudot talvet vaikeuttavat saimaannorpan pesintää jo nyt, ja lämpenemiskehitys muodostaa yhä vakavamman uhan saimaannorpalle. Tämä voi johtaa siihen, että viime vuosikymmenien suojelutyöllä aikaan saatu kannan hidas kasvu voi nopeastikin taittua. Kannan hidas kasvu on osoitus suojelutoimien tehokkuudesta, mutta vielä tarvitaan tehokkaampia suojelukeinoja, jotta saimaannorpan elinvoimainen tulevaisuus olisi mahdollinen.

Luontoon päästetty akvaariokala voi osoittautua haitalliseksi vieraslajiksi

aurinkoahven-photo-lauri-urho

Aurinkoahven, kuvaaja Lauri Urho, Luke

Luonnonvarakeskuksessa on selvitetty 17 EU:ssa haitalliseksi luokitellut vieraslajin riskit, leviämisväylät ja levinneisyys sekä laadittu ehdotukset hallintatoimenpiteistä. Lajeista akvaariokalana tunnettu aurinkoahven on muodostanut lisääntyviä kantoja Suomen luonnossa.

EU:n haitallisten vieraslajien luettelo ssa on monia akvaariokaloja ja -kasveja sekä puutarhakasveja. Suomen pohjoisen sijainnin takia kaikista luettelon lajeista ei meillä ole välttämättä haittaa, koska olosuhteet rajoittavat niiden vakiintumista ja leviämistä. Jäsenmaiden tulee silti laatia kaikille luettelon lajeille hallintasuunnitelmat varsinkin laajalle levinneiden vieraslajien hävittämiseksi tai niiden leviämisen rajoittamiseksi, etteivät lajit pääse runsastumaan, aiheuttamaan haittaa ja leviämään muihin jäsenmaihin.

Vieraslajilla tarkoitetaan eläimiä, kasveja ja muita eliöitä, joiden leviämistä luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolelle ihminen on tahallisesti tai tahattomasti edesauttanut. Osa vieraslajeista on osoittautunut haitallisiksi uhaten luonnon monimuotoisuutta tai siihen liittyviä ekosysteemipalveluita.

Jatkumona aiemmille haitallisten vieraslajien hallintasuunnitelmille Luonnonvarakeskuksessa selvitettiin viimeksi (15.8.2019) EU-luetteloon lisätyn 17 haitallisen vieraslajin riskit, leviämisväylät ja nykylevinneisyys sekä laadittiin ehdotukset vaadittavista hallintatoimenpiteistä. Lisäluettelon lajeista vain aurinkoahven on meillä luonnossa vakiintunut.

Aggressiivinen aurinkoahven kilpailee alkuperäisten lajien kanssa

Selvityksessä akvaariokalana tunnettu aurinkoahven paljastui paljon uskottua laajemmalle levinneeksi. Lajia löydettiin ainakin yhdeksän kunnan alueelta Varsinais-Suomessa.

”Aurinkoahvenen havaittiin lisääntyvän tehokkaasti luonnossa, ja useimmissa lammissa populaatiot näyttivät olevan runsastumassa. Haittoja voidaan olettaa ilmenevän kalatiheyden kasvaessa. Aurinkoahvenet ovat voimakkaita kilpailijoita ja uhka alkuperäisille lajeille”, erikoistutkija Lauri Urho Luonnonvarakeskuksesta sanoo.

Muualla Euroopassa luontoon päästettynä aurinkoahvenen on havaittu aiheuttavan ravintokilpailua ja populaatioiden pienenemistä useissa eri eliöryhmissä johtaen luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen.

Hallintakeinoiksi ehdotetaan aurinkoahvenpopulaatioiden hävittämistä kaikista niistä lammista, joista se kohtuullisin resurssein on mahdollista. Muissa esiintymissä yksilömäärää tulisi rajoittaa, jotta niistä ei aiheutuisi merkittävää haittaa.

”Toivomme myös, että jakamalla tietoa lajin aiheuttamista uhista ja säädösten noudattamisen tärkeydestä, lajin tahallinen levittäminen saadaan loppumaan”, Urho sanoo.

Selvityksen muista lajeista haisujumaltenpuuta, japaninhumalaa ja brasilianvesiasteria on käytetty satunnaisesti puutarha- tai akvaariokasveina Suomessa. EU-asetuksen mukaan näidenkin lajien myynti ja kasvatus on listauksen myötä kielletty, eikä niitä saa päästää leviämään luontoon. Tästä ja vieraslajien mahdollisista haitoista on myös tärkeää levittää tietoa.

Tutkijat toivovat, että kaikista vieraslajihavainnoista ilmoitettaisiin vieraslajit.fi -sivustolla.

 Ehdotus haitallisten vieraslajien hallintasuunnitelmaksi EU-luettelon toisen täydennysluettelon lajeille

Aurinkoahvenen tiedossa olevat esiintymispaikat: http://kalahavainnot.luke.fi/kartta?speciesId=89&layer=yl

Aurinkoahvenen lajitietoa Vieraslajit.fi-sivustolla: https://vieraslajit.fi/lajit/MX.206832

Pihabongauksessa tarkkaillaan taas talvilintuja

birds-on-wire-sunset-1586943956mdI

BirdLifen Pihabongaus-tapahtuma järjestetään tammikuun viimeisenä viikonloppuna 30.–31.1. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa, Suomen suurimmassa luontotapahtumassa seurataan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongauksen tuloksista saadaan arvokasta tietoa maamme talvisen linnuston muutoksista.

Pihabongaus ei ole kilpailu, joten havaittujen lintujen määrä ei ole olennaista. Tavoitteena on ennen kaikkea innostaa tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Kuka tahansa voi osallistua Pihabongaukseen. Koulut voivat osallistua Pihabongaukseen ennen varsinaista tapahtumaviikonloppua.

Tapahtumaviikonloppuna tehdyt havainnot ilmoitetaan osoitteessa www.pihabongaus.fi tai postikortilla. Osallistujien kesken arvotaan lintuaiheisia palkintoja. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 1.2. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana.

Pihabongaus järjestetään joka vuosi tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Viime vuonna tapahtumaan osallistui yli 20 000 ihmistä lähes 14 000 paikassa ympäri maan. Vuosien varrella on kertynyt havaintoja yli 7,5 miljoonasta lintuyksilöstä. Tänä vuonna pihojen talvilintuja tarkkaillaan jo 16. kerran. Pihabongauksen suojelijana on tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.

OSALLISTUMISOHJEET LYHYESTI

Hauskaa, helppoa, hyödyllistä ja siihen kuluu vain tunti!

Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa ja missä tahansa Suomessa. Pihabongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua.

  • Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 30. tai sunnuntaina 31. tammikuuta.
  • Tunnista havaitsemasi lintulajit.
  • Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
  • Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle viimeistään perjantaina 5.2. osoitteessa www.pihabongaus.fi
  • Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.

Tutkimuksessa paljastui kaksi Suomelle uutta vierasperäistä kalalajia

nokkasarki-20200820_193605-osa_-x-photo-lauri-urho-1

Kuva 1. Nimensä mukaisesti nokkasärki muistuttaa hieman särkeä, mutta sen suu on kuonomaisen rustomuodostuman alla. Ravinnon nokkasärki hankkiikin lähinnä pohjalta. Nokkasärki voi saavuttaa jopa 1,5 kg painon ja 40 cm pituuden, mutta usein yksilöt ovat 20–30 cm pituisia, kuten meilläkin. Kuva: Lauri Urho, Luke

Vieraslajit ovat kasvava riski uhanalaisille lajeille. Päinvastoin kuin luullaan, uuden lajin tuonti ja päästäminen luontoon on riski myös luonnon monimuotoisuudelle.

Varsinais-Suomessa on löytynyt kaksi kalalajia, joita ei ole aiemmin tavattu Suomessa. Lajit havaittiin aurinkoahvenesiintymien kartoitusten ja tutkimusten yhteydessä. Haitallisiin vieraslajeihin lukeutuvan aurinkoahvenen (Lepomis gibbosus) tilannekatsaus ja hallintasuunnitelmaehdotus julkaistaan ensi viikolla. Kartoituksissa vieraslajeja tavattiin kaikkiaan yli 50 varsinaissuomalaisesta lammesta.

Uudet löydetyt lajit, nokkasärki (Chondrostoma nasus, kuva 1) ja katkerokala (Rhodeus amarus, kuva 2), ovat kaukana kotiseuduiltaan. Keski-Euroopan joet ovat vaelluksistaan tunnettujen nokkasärkiparvien luontaisia elinalueita. Katkerokalan alkuperäiseltä esiintymisalueelta Mustameren pohjoispuolelta lajia on levitetty pitkän ajan kuluessa kauas länteen ja pohjoiseen. Katkerokala on löydetty myös Virosta vuonna 2019. Lajien lähin yhteinen esiintymisalue on nykyään Puolassa. Onkin todennäköistä, että joku on tuonut lajit tullessaan ja päästänyt ne varsinaissuomalaiseen lampeen.

Vielä ei tiedetä, mitä vaikutuksia vierailla kalalajeilla voisi olla lammen muulle lajistolle. Pääasiassa kasviperäistä ravintoa käyttävien lajien ei vielä nykyisellä kalatiheydellä uskoisi aiheuttavan haittaa kotimaisille lajeille, mutta asiaa ei ole toistaiseksi tarkemmin tutkittu.

katkerokala-20200820_185337_osa-x-photo-lauri-urho-1

Kuva 2. Katkerokala ei kasva 12 cm suuremmaksi. Laji tulee sukukypsäksi jo 3–6 cm mittaisena. Kutuaikana koiras (vasemmalla) erottuu värikkäämpänä sinivioletin ja roosan sävyissä ja naaraalle (oikealla) kehittyy munanasetin. Kalan erikoispiirre onkin munien asettaminen kehittymään simpukoiden sisään. Katkerokala hakee usein suojaa kasvillisuudesta ja myös käyttää kasveja ravintonaan. Poikasten löytyminen kertoo lisääntymisestä myös Suomessa, joskin vasta muutaman talven jälkeen tiedetään varmasti, onko lampeen syntynyt pysyvä kanta. Kuva: Lauri Urho, Luke

”Nokkasärkien tiedetään kantavan ihmiseenkin tarttuvaa maksamatoa, joka voi väli-isäntien, esimerkiksi lintujen, avulla levitä myös muihin vesistöihin. Katkerokala taas voi kantaa lohikaloihin tarttuvaa tautia. Vieraiden kalalajien tuonti ja istuttaminen ilman valvontaa onkin kuin pelaisi venäläistä rulettia Suomen luonnolla”, lajit löytänyt erikoistutkija Lauri Urho Luonnonvarakeskuksesta sanoo.

Useiden vieraiden lajien tuontia ja luvatonta luontoon levittämistä on tapahtunut Varsinais-Suomessa todennäköisesti jo noin vuosikymmenen ajan. Kalojen tuonti Suomeen vaatii luvan. Samoin lupa tarvitaan niiden istuttamiseen luonnonvesiin.

”Vieraslajien istuttamiseen ei lupaa tulisi edes myöntää, mikäli kyseessä on laji, joka voisi aiheuttaa haittaa alkuperäiselle luonnolle. Tällaisia lupia ei tiedetä myöskään myönnetyn. Säädöksiä ei ilmeisesti tunneta tai ollaan välinpitämättömiä. Luvattomista istutuksista ei ole kerrottu edes vesialueenomistajille”, Urho sanoo.

Viimeisen 30 vuoden aikana Suomessa havaituista kymmenestä uudesta kalalajista yhdeksän on ollut vieraslajeja eli ihmistoiminnan takia Suomeen tulleita. Tutkijasta on huolestuttavaa, että vieraslajien maahantuonti ja levittäminen jatkuu kielloista huolimatta.

”Taustalla voi olla myös tietämättömyyttä. Toivomme, että jakamalla tietoa vieraslajien riskeistä ja uhista luvaton tuonti ja levittäminen saadaan loppumaan”.

Pienilmasto muovailee ja mullistaa pohjoisen hyönteisyhteisöjä ja niiden vuorovaikutusprosesseja: kasvituhoja ja loisintaa

f9829e88-8c41-4634-85a3-2b2d34cb3190

Hyönteispyydyksiä maailman laella. Alkukesästä laakson usein peittävä merisumu on yksi hyönteisten kokemaan pienilmastoon vaikuttavista tekijöistä.Kuva: Tuomas Kankaanpää.

Ilmasto ja sen muutokset vaikuttavat paitsi lajeihin myös lajien muodostamiin monimutkaisiin vuorovaikutusverkkoihin. Nyt Helsingin yliopiston Spatial food web ecology -tutkimusryhmä osoittaa, miten pienilmasto muotoilee eliöyhteisöjen jokaista osaa yksittäisten lajien runsauksista lajien vuorovaikutuksiin ja vuorovaikutuksista syntyviin kasvintuhoihin. Näiden tulosten valossa näyttää, että ilmastonmuutos voi mullistaa pohjoisen hyönteisten valtarakenteet.

Ilmasto-olojen merkitystä juuri lajienvälisille vuorovaikutuksille on tärkeä ymmärtää, koska niihin sisältyvät sellaiset ympäristöä muovaavat voimat kuten kasvinsyönti, pölytys, saalistus ja loisinta.

Tutkimuksen johtanut tutkija Tuomas Kankaanpää Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta selvitti pienilmaston vaikutuksia Koillis-Grönlannin hyönteisyhteisöihin. Tutkimuksessa hän hyödynsi pienilmaston vaihtelua pitkin vuorenrinnettä. Tätä ympäristöolojen vaihtelua hän vertasi vaihteluun lapinvuokon kukintoja syövien perhosten sekä perhostoukkia saalistavien loispistiäisten- ja kärpästen, eli parasitoidihyönteisten, yhteisöissä. Erikoistuneina saalistajina parasitoidit ovat erityisen herkkiä reagoimaan ympäristönmuutoksiin.

Tutkimusryhmä havaitsi maisematason pienilmaston vaikuttavan ratkaisevasti paikallisten parasitoidiyhteisöjen rakenteeseen. Vaikka tutkittu elinympäristö pysyi kaikkialla samanlaisena lapinvuokkonummena, vaihtelivat paikallisten eläinlajien runsaudet ja vuorovaikutukset pienilmaston mukana.

– Jotta eliöyhteisöjen vasteita pystyttäisiin ymmärtämään ja yleistämään, on selvitettävä mitkä ominaisuudet yhdistävät samalla tavalla ilmasto-oloihin reagoivia lajeja. Pohjoisen parasitoideilla tällaisia piirteitä ovat esimerkiksi niiden tapa hyödyntää isäntälajejaan. Pitkään isäntien sisällä lymyilevien lajien havaittiin suosivan aikaisin lumesta sulavia, talvella kylmiä ja kesällä paahteisia paikkoja, kun taas pääasiassa suuria toukkia ja koteloita saalistavat lajit vaikuttivat tarvitsevan lumikerroksen suojaa, kertoo Kankaanpää.

Lapinvuokon kukkia tuhoavat pörhönopsayökkösen toukat puolestaan aiheuttivat sitä mittavampia vaurioita, mitä vähälumisempi, kuivempi ja paahteisempi kasvupaikka oli. Tämä trendi on havaittavissa myös Zackenbergin tutkimusasemalla aiemmin kartutetuista seuranta-aineistoista, joissa näiden perhostoukkien aiheuttamat vauriot ovat suurimpia kuumien kesien jälkeen.

Eräänä ilmastonmuutoksen vakavana seurauksena eliöyhteisöille pidetään fenologisten irtaantumisten mahdollisuutta. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa vuorovaikuttavien lajien vuodenaikainen esiintyminen, kuten hyönteisten lentoajat ja kasvien kukinta, muuttuu eri tavoin. Seurauksena voi olla esimerkiksi se, että kasvinsyöjät välttävät saalistajansa ja runsastuvat sen seurauksena. Pörhönopsayökkösen tärkeimmistä saalistajista toinen (Microplitis lugubris) esiintyi ajassa ja tilassa täsmällisesti suhteessa lapinvuokon kukintaan ja isäntänsä toukkien kehitykseen, kun taas ruokavalioltaan monipuolisemman lajin (Hyposoter frigidus) lentoajalla ei ollut juuri yhteyttä ravintoverkon alempien tasojen kanssa. Jälkimmäinen laji onnistui silti munimaan suurempaan osaan pörhönopsayökkösen toukista alueilla, joilla toukkia oli runsaimmin. Tällaiset eroavaisuudet kilpailevien parasitoidien välillä voivat olla merkityksellisiä, sillä samaan isäntäyksilöön päätyessään toukat joutuvat kilpailemaan elävästä ruoastaan.

Hyvin pohjoisten alueiden parasitoidiyhteisöjä on tutkittu yllättävän vähän. Yllättävän, sillä vähälajisina ne tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden tutkia yhteisöjen muodostumiseen ja lajienvälisiin vuorovaikutuksiin vaikuttavia tekijöitä.

Tuomas Kannkaanpää teki tutkimuksensa Helsingin yliopistossa ja Ruotsin maatalousyliopistossa (SLU) toimivassa, Tomas Roslinin johtamassa tutkimusryhmässä. Ryhmä on tutkinut hyönteisten välisiä vuorovaikutuksia muun muassa Grönlannissa, joka tarjoa ainutlaatuiset edellytykset ilmastonmuutoksen vaikutusten seuraamiseen. Ylä-Arktiksen vyöhykkeellä ilmasto muuttuu erityisen nopeasti – ja maailman suurimmassa kansallispuistossa muu ihmisvaikutus on vähäistä.

– Hyönteisyhteisöjen rakenteen vaihtelu maiseman pienilmastoissa antaa osviittaa siitä millaisia muutoksia niissä voidaan odottaa tapahtuvan ajan myötä. Siinä miten vaikutukset välittyvät ravintoverkoissa on vielä selvitettävää. Esimerkiksi onko yhden ykköslajin runsastuminen uhka harvalukuisemmille perhoslajeille jotka jakavat sen kanssa samoja saalistajia? Kankaanpää summaa.

Vanhankaupunginlahden merikotkat tarvitsevat taas pesimärauhan

51a4d186-933d-4aa1-aa72-96048fd304a0

Merikotka Lopissa. Kuva: Otso Häärä.

Helsinkiläisiä viime vuonna suuresti ilahduttanut Vanhankaupunginlahden merikotkapari näyttäisi kotiutuneen Lopin saarelle jäädäkseen. Merikotkapari on viettänyt syksyn ja alkutalven tiiviisti Vanhankaupunginlahdella ja kohentanut pesäänsä Lopin saarella tulevaa pesimäkautta varten. Merikotkaparin pesintärauhan takaamiseksi Lopin saaren läheisyydessä ei tulisi liikkua tänäkään vuonna talvikaudella.

Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueen vesialueella on sulan veden aikaan liikkumiskielto, jota noudatetaan ilahduttavan hyvin. Sääennuste lupaa tammikuulle kiristyvää pakkasta, jolloin koko Vanhankaupunginlahti mahdollisesti jäätyy ja vesialueen liikkumiskielto raukeaa.

6592b8c5-9989-4882-beef-c176c56674b1

Vaikka merikotkan pesinnän häiriöherkin vaihe ajoittuu vasta maalis−toukokuulle, tulisi Lopin saari kiertää kauempaa myös alkutalvesta. Etelä-Suomen aikuiset merikotkat pyrkivät pysymään reviirillään koko talven. Kunnioittamalla Vanhankaupunginlahden merikotkien pesimäsaaren rauhaa talvikaudella, tuetaan tämän komean lajin pesinnän onnistumista tänäkin vuonna.

Uusi teoria: susi kesyyntyi, koska pystyi hyödyntämään ihmisiltä ylijääneen proteiiniravinnon

wolf-142173_1280

Suden kesyyntyminen koiraksi oli mahdollista vain kylmässä ilmastossa, esittää tuore Scientific Reports -tiedelehdessä julkaistu tutkimus.

Koira on ainoa laji, jonka metsästäjä-keräilijät ovat aikoinaan kesyttäneet sudesta. Syitä suden kesyyntymiseen ei ole aikaisemmin pystytty kattavasti selittämään.

“Tutkimuksessa päädyimme siihen, että kylmässä ilmastossa ihmisen ja suden ekologinen kilpailu ruoasta puuttui talvikuukausina. Näin metsästäjä-keräilijät pitivät sutta kumppaninaan useiden sukupolvien ajan, joten kesyyntyminen koiraksi mahdollistui”, sanoo erikoistutkija Maria Lahtinen-Kaislaniemi Ruokavirastosta ja Helsingin yliopistosta.

Sudet kesyyntyivät koiriksi viimeisen jääkauden aikana vähintään 15 000 vuotta sitten tai jopa aikaisemmin. Osa todisteista viittaa siihen, että kesyyntyminen tapahtui useita kertoja eri puolilla Euraasiaa.

Koirien kesyyntymiseen kaksi teoriaa

Tähän mennessä susien kesyyntymistä on selitetty kahdella tavoin. Susista kehittyi vähemmän pelokas jätteillä elävä esikoira tai toisen teorian mukaan ne kesytettiin metsästyskumppaniksi.

“Kummassakin selityksessä on ongelmansa, sillä jääkauden aikaiset ihmiset olivat liikkuvia, eivätkä jättäneet jatkuvasti jälkeensä jätteitä samaan paikkaan. Ilman pysyvää jätepaikkaa useita sukupolvia jatkuvaa susien kanssakäymistä ihmisten kanssa on vaikeaa perustella”, pohtii Lahtinen-Kaislaniemi.

Toisaalta on osoitettu, että koirista on eniten apua metsästyksessä susien luontaisen elinympäristön ulkopuolella. Lisäksi metsästyskumppanista on eniten hyötyä vasta, kun se on jo kesyyntynyt. Niinpä koiria ei ole voitu kesyttää tarkoituksena parantaa metsästystulosta. Lisäksi on ihmetelty, miksi ihminen olisi sietänyt petoeläintä lähistöllään.

Tutkimuksessa esitettiin uusi ravinnon jakamiseen perustuva teoria suden kesyyntymisen syystä

“On ymmärrettävää, että yksittäisiä pentuja on otettu elätiksi, koska metsästäjä-keräilijät ottavat edelleenkin jatkuvasti lemmikkejä. Tällöin lajit eivät kuitenkaan kesyynny kokonaan, sillä useiden sukupolvien ajan jatkuva kasvatus loppuu ihmisten omiin ruoansaantivaikeuksiin. Toisin sanoen kriisitilanteissa ihmiset priorisoivat omaa ravintoaan ohi kilpailijoidensa”, sanoo Lahtinen-Kaislaniemi.

Tutkimuksessa osoitettiin, että arktisilla ja subarktisilla alueilla saalistettavasta riistasta ihmisellä jää yli proteiinipitoista ravintoa. Talven laihduttamissa eläimissä on vain vähän rasvaa ja hiilihydraattipitoisia kasvejakaan ei ollut tarjolla. Siksi ihmiset pystyivät hyödyntämään näistä vain rasvapitoisimmat osat. Susien kyky sulattaa proteiinia on huomattavasti parempi, joten alkukoiralla ja ihmisillä ei ollut ekologista kilpailua ravinnosta eloonjäämisen kannalta kriittisten talvikuukausien aikana.

Tutkimuksessa olivat mukana Maria Lahtinen-Kaislaniemi (Ruokavirasto ja Helsingin yliopisto), Suvi Viranta-Kovanen (Helsingin yliopisto), Kristiina Mannermaa (Helsingin yliopisto ja Tarton yliopisto), Sakari Salonen (Helsingin yliopisto ja Bordeauxin yliopisto) ja David Clinnick (Durhamin yliopisto ja Saint Mary’s College of California).

Viite:

Lahtinen, M., Clinnick, D., Mannermaa, K. et al. Excess protein enabled dog domestication during severe Ice Age winters. Sci Rep 117 (2021).

DOI: https://www.doi.org/10.1038/s41598-020-78214-4
https://www.nature.com/articles/s41598-020-78214-4

Metsätalous ja liito-oravan suojelu sovitetaan yhteen Taivalkosken Kivilammella

Wiki-ezomomonga1

Kuvaaja: Tokumi – Own work, Copyrighted free use

Metsähallitus on aloittamassa ensi viikolla metsänkäsittelyn Taivalkosken Kivilammella, joka on yksi elokuussa 2018 käynnistyneen Liito-orava-LIFE -hankkeen kohteista. Hankkeen päätavoitteena on parantaa liito-oravan suojelutasoa Euroopassa. Keskeisenä käytännön tavoitteena on löytää hyviä tapoja turvata liito-oravan elinmahdollisuudet esimerkiksi kaupunkirakentamisen ja metsätalouden arjessa.

”Kivilammen 63 hehtaarin hankealueelle on rajattu kartoituksen perusteella kaksi liito-oravan lisääntymisaluetta, yhteensä 10 hehtaaria. Hankkeen myötä korostuu entisestään jo aiemmin suojeltu kuusivaltainen, 150-200 metriä leveä metsäalue. Se on tärkeä ekologinen yhteys, jolla turvataan niin liito-oravan kuin muidenkin metsälajien liikkuminen ja siirtyminen alueilta toisille”, kertoo Suomen luonnonsuojeluliiton Liito-orava-LIFE hankekoordinaattori Ari Jäntti.

”Kohteen metsätoimenpiteitä on käyty läpi hankekumppaneiden kanssa. Metsätalous ja liito-oravan suojelu on soviteltu yhteistyössä asiantuntijavoimin”, kertoo suunnittelija Markus Junttila Metsähallitus Metsätalous Oy:stä.

Kohdealueesta käsitellään hakkuin 13,9 hehtaarin ala: pienaloja, harvennusta sekä poimintahakkuita. Harvennusvoimakkuutta vaihtelemalla luodaan taimettumismahdollisuuksia ja siten kehitetään erirakenteisuutta.

Kasvava sekapuusto on liito-oravalle parempi elinympäristö kuin yksipuolinen männikkö. Karuimmilla männiköillä tehdään pieniä avohakkuita (0,2 ha-1 ha). Laajalla hankekohteella pienet aukot eivät välttämättä heikennä liito-oravan lyhyen aikavälin elinmahdollisuuksia, kun ympärillä on riittävästi sopivia elinympäristöjä. Kohteelle istutetaan havupuita, tavoitteena on lisäksi koivun ja haavan lisääntyminen pitkällä aikavälillä. Haavat ja muut lehtipuut jätetään pääsääntöisesti korjuutoimenpiteiden ulkopuolelle. Lisäksi liito-oravalle tärkeiden haapojen tulevaisuutta turvataan avaamalla taimille kasvutilaa. Nuoret haavat suojataan aidalla kasvinsyöjiltä, lähinnä hirviltä.

Hankealueelta on turvattu pysyvä yhteys Syötteen kansallispuistossa sijaitseville liito-oravan elinalueille. Lisäksi liito-oravan kulkuyhteydet hankealueella ja sen läheisillä talousmetsäalueilla on merkitty Metsähallitus Metsätalous Oy:n paikkatietojärjestelmään, jotta ne voidaan huomioida jatkossa, kun metsien käsittelyä suunnitellaan hankealueen ulkopuolella.

Hankkeen www-sivut: https://www.metsa.fi/projekti/liito-orava-life/