Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Ennätyksellisen kuiva kesä 2018 romahdutti perhosmetapopulaation Ahvenanmaalla

tiger-swallowtail-butterfly-1533828335NoH

Matemaattisten mallien avulla tutkijat osoittivat, että perhoskannan romahdus oli ennustettavissa kesän 2018 poikkeavista säätekijöistä. Tutkijat eivät kuitenkaan pystyneet tarkasti ennustamaan, mitkä yksittäiset populaatiot selviäisivät ääri-ilmiöstä ja mitkä eivät.

Luonnon populaatioiden pitkäaikaisseuranta-aineistot ovat erittäin tärkeässä asemassa ilmastonmuutoksen aiheuttamien vaikutusten ennustettavuuden parantamisessa.

– Käydessämme Ahvenanmaalla kesäkuun 2018 lopussa oli selvää, että pitkäaikaisseurannan kannalta saisimme ainutlaatuista aineistoa. Tavallisesti vehreimmätkin kedot olivat nyt täynnä  kuivuuden takia ruskeiksi kuivuneita perhostoukkien ravintokasveja,  kertoo evoluutioekologian apulaisprofessori Marjo Saastamoinen Helsingin yliopiston HiLIFE Helsinki Institute of Life Sciencestä ja bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta.

Tutkimuksessa HiLIFE:ssa toimiva Saastamoisen tutkimusryhmä ja luonnonmaantieteen professori Miska Luoto matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta selvittivät ilmaston ääri-ilmiöiden vaikutuksia ja niiden ennustettavuutta luonnossa.

Tutkijat osoittivat satelliittikuva-aineiston perusteella, että kasvillisuus oli poikkeuksellisen voimakkaasti kärsinyt perhosten elinalueilla kevään ja kesän 2018 pahasta kuivuudesta johtuen. Matemaattisten mallien avulla tutkijat pystyivät myös osoittamaan, että perhoskannan romahdus oli ennustettavissa näistä poikkeavista säätekijöistä.

Tutkimus osoitti, että äärimmäinen kuivuus aiheutti täpläverkkoperhosten kannanromahduksen, mutta tutkijat eivät kuitenkaan pystyneet tarkasti ennustamaan, mitkä yksittäiset populaatiot selviäisivät ääri-ilmiöstä ja mitkä eivät.

– Paikalliset vaikutukset luonnonpopulaatioissa ovat vaikeasti ennustettavissa jopa systeemissä, josta on kerätty aineistoa vuosikymmeniä, toteaa Saastamoinen.

Tutkimuksessa yhdistettiin ilmasto- ja satelliittiaineistoja Ahvenanmaan laitumilla ja kedoilla paikallispopulaatioiden verkostona eli metapopulaationa esiintyvän täpläverkkoperhosen yli 25 vuotta kestäneeseen pitkäaikaisseuranta-aineistoon.

Täpläverkkoperhosen populaatiodynamiikkaa on tutkittu Helsingin yliopistossa jo vuosikymmeniä. Tutkimuksen aloitti kansainvälisestikin erittäin arvostettu, nyt jo edesmennyt akateemikko Ilkka Hanski. Perhospopulaatiosta on tullut tunnettu ekologinen mallisysteemi, jota hyödyntävät tutkimuksissaan edelleen useat tutkijat.

– Erityisen mielenkiintoista oli se, että kun yritimme nyt käyttää apunaan jo olemassa olevaa tietoa koko metapopulaation sijasta yksittäisten paikallispopulaatioiden sukupuuttoriskistä, eivät matemaattiset ennustukset pitäneet paikkaansa vuoden 2018 osalta, Saastamoinen kertoo.

– Jokainen vuosi uutta aineistoa lisää aineiston merkittävyyttä. Ilmastonmuutoksen myötä kesän 2018 kuivuuden kaltaisten ääri-ilmiöiden on ennustettu lisääntyvän. Pitkäaikaisseuranta-aineistot ovatkin nyt erittäin tärkeässä asemassa, jotta pystymme lisäämään ymmärrystämme siitä, kuinka luonnon monimuotoisuus tulee muuttumaan ilmaston muutoksen myötä ja siitä, millaisilla suojelutoimilla sen säilymistä voidaan edesauttaa, muistuttaa Saastamoinen.

Artikkeli:

van Bergen E, Dallas T, DiLeo M, Kahilainen A, Mattila ALK, Luoto M & Saastamoinen M (2020). Effects of summer drought on the predictability of local extinctions in a butterfly metapopulation. Conservation Biology. Early online. (BioRxiv doi.org/10.1101/863795).

Peltosirkun väheneminen jatkuu – lajin pesimäpaikat turvattava

peltosirkku_tuomas-seimola

Kuvaaja: Tuomas Seimola

BirdLife Suomen vuoden lintu on äärimmäisen uhanalainen peltosirkku. Lintuharrastajien kevään ja kesän aikana toteuttamissa kartoituksissa on tänä vuonna löydetty lähes tuhat peltosirkkureviiriä. Eniten peltosirkkuja on havaittu Pohjanmaalla, joka on nykyisin lajin vahvinta esiintymisaluetta. Paikoin hyvin kattavat inventoinnit osoittavat peltosirkun hävinneen kokonaan laajoilta alueilta, kuten monista sisämaan maakunnista.

Alustavien tulosten mukaan Suomen peltosirkkukanta taantuu edelleen. Vuosittaisessa seurannassa olevilla tutkimusalueilla reviirien määrä on pysynyt Pohjanmaalla viime vuoden tasolla, mutta etenkin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa peltosirkku on viime vuodesta selvästi vähentynyt.

Peltosirkku on nopeimmin taantunut pesimälintumme. Sen pesimäkannasta on hävinnyt peräti 99 prosenttia kolmessa vuosikymmenessä. Vähenemisen taustalla on ilmeisesti useita tekijöitä. Peltosirkun kantaa voivat kurittaa elinympäristön muutokset talvehtimisalueilla Länsi-Afrikassa sekä maatalouden muutokset ja torjunta-aineiden, etenkin neonikotinoidien käyttö lajin pesimäalueilla. Suomessa poikastuotto vaikuttaa riittämättömältä ylläpitämään elinvoimaista kantaa, joten iso osa taantumisen syistä todennäköisesti sijaitsee kotimaassa.

Suomen peltosirkkukannan pelastaminen vaatii lajin elinmahdollisuuksien huomioon ottamista sen tärkeimmillä esiintymispaikoilla. Keskeistä on saada pesinnät onnistumaan niillä alueilla, missä peltosirkkuja vielä on.

”Emot ruokkivat poikasiaan enimmäkseen hyönteisillä, mutta syövät itse pääasiassa paljaalta maalta löytämiään siemeniä. Jotta laji säilyy, tarvitaan riittävästi ravintoa ja sopivaa elinympäristöä”, taustoittaa hankkeen toinen koordinaattori Tuomas Seimola.

Peltosirkut viihtyvät maisemarakenteeltaan monipuolisilla suurilla peltoaukeilla. Näillä on tarpeen ylläpitää ja suosia aukeiden keskellä sijaitsevia niukkakasvuisia kesantoja. Ojien reunoilla, jotka ovat peltosirkulle tärkeitä ruokailu- ja pesimäpaikkoja, olisi hyvä pitää leveitä suojakaistoja. Valtaojien ja jokivarsien pienet puut ja pensaat sekä peltomaiseman puustoiset saarekkeet on syytä säilyttää. Tienpenkkojen ja ojanvarsien perkaaminen on tehtävä pesimäkauden ulkopuolella, jotta pesiä ei tuhoudu. Haitallisimpien kasvinsuojeluaineiden käyttöä pitäisi peltosirkkukohteilla vähentää.

Peltosirkkua hyödyttävät toimet auttavat myös monia muita vähentyneitä peltolintulajeja.

BirdLife Suomen vuoden lintu -hankkeen tavoitteena on tuottaa lisätietoa peltosirkun pesimäkannan nykytilasta ja suojelumahdollisuuksista Suomessa. Hankkeen toteuttamisesta vastaavat pääosin vapaaehtoiset lintuharrastajat ja alueelliset BirdLifen jäsenyhdistykset.

Tulipäähippiäinen liittyi Suomen pesimälinnustoon

tulipaahippiainen-antti-j-lind

Kuvaaja Antti J. Lind

Suomen pesimälinnustoon on tänä kesänä saatu uusi laji, tulipäähippiäinen. Nopeasti runsastuvan lajin ensipesintää on odotettu jo useita vuosia.

Tulipäähippiäisen pesintä on nyt onnistunut sekä Porissa että Helsingissä. Porissa pesineellä parilla on havaittu heinäkuun alussa ainakin kolme poikasta ja Helsingissä peräti seitsemän. Jo vuonna 2017 Helsingissä tavattiin poikasia ruokkiva tulipäähippiäinen, mutta silloin poikasten todettiin kuuluvan tavalliselle hippiäiselle.

Tulipäähippiäinen havaittiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1968. Koko viime vuosisadan aikana laji nähtiin meillä vain 14 kertaa. 2000-luvulla tulipäähippiäinen on ollut Suomessa lähes jokavuotinen vieras, ja havainnot ovat lisääntyneet erityisesti viimeisen viiden vuoden aikana: vuonna 2019 nähtiin jo 18 yksilöä.

Tulipäähippiäisen runsastuminen Suomessa liittyy sen levinneisyysalueen nopeaan laajenemiseen todennäköisesti ilmaston lämpenemisen myötä. Esimerkiksi Ruotsissa laji vakiintui pesimälinnuksi vasta vuosituhannen taitteessa, mutta nyt lajin pesimäkanta arvioidaan jo 4 000 pariksi. Myös Virossa tulipäähippiäinen on runsastunut viime vuosina, ja sielläkin pesinee nykyisin toista tuhatta paria.

Suomessa tulipäähippiäiset suosivat vanhoja kuusikoita, mutta Ruotsissa lajin elinympäristövaatimukset ovat selvästi väljemmät. Molemmat nyt todetut pesinnät olivat taajamissa varsin vilkkaasti liikennöityjen kulkuväylien varrella. Tulipäähippiäisen laulu ei kanna kauas, ja lajin havaitseminen on vaikeaa: onkin ilmeistä, että niitä – ja niiden pesintöjä – on Suomessa jo paljon enemmän kuin havainnot kertovat.

Tulipäähippiäinen muistuttaa tavallista hippiäistä, mutta eroaa siitä ennen kaikkea räikeiden pään kuvioiden, muun muassa pitkän valkeahkon silmäkulmanjuovan puolesta. Lajin laulu on hippiäisen lauluun verrattuna sävelkulultaan yksitoikkoisempi ja päättyy sirisevään osuuteen.

Suomesta löytyi uusi hyttyslaji, joka pystynee levittämään malariaa

eac50d90-7483-41fd-8634-a963b88f24c1-w_576_h_2000

Anopheles daciae -lajiin kuuluvia hyttysiä havaittiin useilta alueilta Suomessa. Kuva: Lorna Culverwell

Suomen hyttyslajiston ja sen levinneisyyden kartoituksen yhteydessä on löytynyt Anopheles daciae -lajiin kuuluvia hyttysiä, joita ei ole aiemmin tiedetty olevan maassamme. Laji on läheistä sukua tunnetuille malariavektoreille ja voidaan olettaa, että se kykenee mahdollisesti välittämään malariaa.

Anopheles daciae on kuvattu omaksi lajikseen vasta vuonna 2004. Laji kuuluu Anopheles maculipennis -kompleksiin, josta on aikaisemmin löytynyt Suomessa kolme lajia. Lajit muistuttavat toisiaan ulkoisesti, mutta erot ovat havaittavissa DNA:n sekvensoinnilla.

Kompleksiin kuuluva Anopheles messeae on Euroopan keskeisin malariaa välittävä hyttyslaji. On oletettavaa, että tämä laji toimi malarian välittäjänä myös Suomessa, kunnes malaria katosi maasta 1950-luvulla.

Helsingin yliopiston tohtorikoulutettavan Lorna Culverwellin mukaan eri patogeeneja, myös malariaa, välittävien hyttyslajien levinneisyydestä Euroopassa on tärkeää saada tietoa erityisesti ilmastonmuutoksen takia.

– Suomessa ei tällä hetkellä esiinny endeemistä malariaa, joten syytä paniikkiin ei ole. Koronapandemia on kuitenkin osoittanut, että meidän on oltava valmiita mihin tahansa hätätilanteeseen, Culverwell sanoo.

– Malarian, Usutu- ja Sindbis-virusten ja muiden hyttysten levittämien tautien ehkäisyn ja hallinnan näkökulmasta on tarpeen, että meillä on perustieto Suomessa esiintyvistä hyttyslajeista, niiden levinneisyysalueista sekä siitä, mitä taudinaiheuttajia kukin laji voi välittää. Tieto antaa puitteet mahdollisille toimenpiteille, hän jatkaa.

Kartoituksen hyttyset kerättiin eri puolilta Suomea vuosina 2013–2018. Useimmat keräsi Lorna Culverwell.

Potentiaalisia malariaa välittäviä hyttyslajeja Anopheles daciaeta tai Anopheles messeaeta havaittiin Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kymenlaaksossa, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Päijät-Hämeessä, Satakunnassa ja Ahvenanmaalla.

Koolla on väliä lohen kutupuuhissa

1200px-Salmo_salar-Atlantic_Salmon-Atlanterhavsparken_Norway_(cropped)

Kuvaaja: Hans-Petter Fjeld

Lohen lemmenleikeissä koolla on väliä. Suuret, useamman vuoden meressä kasvaneet kutulohet tuottavat enemmän jälkeläisiä, mutta isoja lohia on tavallisesti kutualueilla vähemmän kuin pienempiä.

Joka vuosi kymmeniä tuhansia lohia nousee Jäämerestä synnyinsijoilleen Tenojokeen. Vaellus takaisin kotijokeen on pitkä ja uuvuttava. Lohet lakkaavat syömästä noustessaan jokeen, uivat pitkiä matkoja vasten voimakasta virtaa ja hyppivät putouksien yli. Niiden täytyy myös selviytyä pedoista ja kalanpyydyksistä päästäkseen hengissä kutupaikoilleen.

Ponnistelut eivät pääty vielä kutualueillakaan, edessä ovat vielä kamppailut kilpakumppaneiden kanssa. Ketkä sitten ovat tämän kilpailun voittajia? Suurimmat lohet tuottavat eniten jälkeläisiä mutta isoja lohia on kutualueilla vähemmän kilpailemassa onnistuneesta lisääntymisestä, kertoo Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen yhteinen tutkimus.

Vastikään Molecular Ecology -tiedelehdessä julkaistu tutkimus on osa monivuotista tutkimushanketta, jossa on kerätty yli 5000 lohesta näytteeksi pieniä evänpalasia perinnöllistä tunnistamista varten- Samalla kutulohista otetaan suomunäyte, joka sisältää paljon tietoa lohen iästä, aiemmista elämänvaiheista ja kasvusta. Suomu kertoo lohen elämästä hieman puiden vuosirenkaiden tapaan.

– Kaloja käsitellään tutkimuksessa hyvin hellävaraisesti, jotta ne eivät vahingoitu, sanoo tohtori Kenyon Mobley, joka on vasta ilmestyneen tutkimusartikkelin pääkirjoittaja.

– Useita lohia on pyydystetty uudelleen myöhempinä vuosina seuraavalla kutuvaelluksellaan, ja lisäksi on saatu kutemaan palaavia lohia, joista on otettu geneettinen näyte poikasena muutama vuosi aiemmin, hän jatkaa.

Isompi lohi tuottaa enemmän poikasia

Suurin osa Tenojoen lohista vaeltaa Atlantin valtamerellä yhdestä neljään vuotta ennen paluuta kutemaan synnyinjokeensa. Mitä useampi vuosi meren kasvualueilla, sitä suurempana lohi palaa Tenoon. Naaraslohet viettävät useimmiten kahdesta kolmeen vuotta merellä, mutta suurin osa koiraista viihtyy merellä vain vuoden, vaikka suurempiakin koiraita toki tavataan, jopa neljästä viiteen vuotta merellä vaeltaneita.

Tutkimuksen mukaan jokainen meressä vietetty vuosi ensimmäisen vuoden jälkeen tuottaa naaraslohille neljä kiloa lisää painoa ja 60% enemmän jälkeläisiä. Koiraslohilla lisävuosi merivaelluksella kasvattaa kokoa viisi kiloa ja peräti 200% lisää jälkeläistuottoa.

Lisävuodet meressä vaativat kuitenkin veronsa – vain harva useamman merivuoden lohi selviytyy kutemaan kotijokeensa.

– Meressä vietetyn ajan venyttäminen kasvattaa saaliiksi joutumisen riskiä ja hengissä pysymisen todennäköisyys pienenee mitä pidempään vaellus kestää, selittää Mobley.

– Tenojoen lohikantojen hoitotyössä käytetään laskentamalleja, joita varten on tunnettava eri kokoisten lohien jälkeläisten tuottokyky, kertoo tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskuksesta.

– Samalla kerätään tärkeää tietoa pitkän aikavälin tutkimukselle, jossa arvioidaan lohien merivaiheen eloonjääntiä ja selviytymistä takaisin jokeen kudulle, lisää Mobley.

Isoilla lohilla on useampia kutukumppaneita

Kuten useimmat eläinlajit, lohetkaan eivät ole yksiavioisia, vaan tutkimuksen mukaan lohella voi olla jopa kahdeksan eri lisääntymiskumppania samana kutusyksynä. Useamman koiraan osallistuminen kutuun lisää naaraiden lisääntymismenestystä ja mätimunien hedelmöittymisen todennäköisyyttä.

Lähes kaikki tutkimuksessa mukana olleet lohinaaraat tuottivat jälkeläisiä, joiden emo voitiin määrittää geneettisin menetelmin. Naaraat kutivat keskimäärin yli kahden koiraan kanssa, ja jokainen meressä vietetty vuosi lisäsi kutukumppanien määrä, keskimäärin kolmanneksella. Koirailla oli keskimäärin alle yksi kumppani, eli kaikki koiraat eivät jälkeläisanalyysin perusteella päässeet kovan kilpailun vuoksi lainkaan kutemaan. Mutta koko ratkaisee: yksi lisävuosi meressä tuotti 60% lisäyksen kutukumppanien määrään. Suurempi koko on etenkin koirailla merkittävä etu, kun kilpaillaan lisääntymiskumppaneista.

Missä ovat naaraslohet?

Tutkitussa Utsjoen alaosan lohipopulaatiossa naaraat ovat harvassa: jokaista naarasta kohti kutualueella on keskimäärin seitsemän koirasta, ja sukupuolisuhde oli suurin piirtein sama vuodesta toiseen. Suuri koirasenemmistö lisää niiden keskinäistä kilpailua ja taistelua naaraista. Tämän kutualueen selvä naarasvähemmistö on poikkeuksellinen, kun sitä verrataan sukupuolisuhteisiin Tenojoen muilla kutualueilla.

Lohen nuoruusvaiheet vaikuttavat naaraiden lisääntymiseen

Ennen merivaellusta Tenojoen lohet viettävät poikasina joessa tavallisesti kolmesta viiteen vuotta. Tutkimusryhmä havaitsi mielenkiintoisen ilmiön: mitä useamman vuoden naaraslohet viettävät poikasina joessa, sitä vähemmän vuosia ne viettävät meressä ja palaavat siten pienempinä kutemaan. Jokipoikasina pidempään viihtyneet, mutta merestä pienempänä palaavat naaraslohet tuottavat vähemmän mätimunia ja poikasia. Koiraslohilla vastaavaa poikasvuosien ja merivuosien yhteyttä ei havaittu.

– Nämä tulokset osoittavat, että aiemmin vähemmälle huomiolle jääneet piirteet lohen elämässä voivat olla merkittäviä tietoja lohikantojen pitkäaikaisessa suojelu- ja hoitotyössä, muistuttaa Mobley.

Alkuperäinen julkaisu:

Mobley KB, Granroth-Wilding H, Ellmen M, Orell P, Erkinaro J, Primmer CR. 2020. Time spent in distinct life-history stages has sex-specific effects on reproductive fitness in wild Atlantic salmon Molecular Ecology. 29: 1173-1184. DOI: 10.1111/mec.15390

Suden kanta-arvio 2020: Susilaumojen määrä kasvoi – kasvua etenkin läntisessä Suomessa

wolf-walking-in-winter

Suomessa oli maaliskuussa 2020 todennäköisimmin 30 susilaumaa , joista 24 (21−27) kokonaan Suomen puolella. Suomen itäisen valtakunnanrajan molemmin puolin liikkui kuusi (5−7) laumaa. Laumojen kokonaismäärä kasvoi vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna noin 25 %.

− Laumoja oli aiempaa enemmän erityisesti läntisessä Suomessa. Siellä oli todennäköisimmin 18 (16−21) laumaa. Esimerkiksi Laitila-Mynämäki-Pöytyä -alueella oli kolme isoa laumaa, kertoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Lukesta.

Susipareja oli todennäköisimmin 17 (13−20). Näistä Suomen puolella eläviä oli 15 (11−18) ja kaksi (1−3) sijaitsi Suomen itäisen valtakunnanrajan molemmin puolin.

Susilauma tarkoittaa kolmen tai useamman suden ryhmää, jotka liikkuvat pääosin yhdessä ja jakavat saman reviirin. Pari tarkoittaa kahta yhdessä liikkuvaa ja saman reviirin jakavaa sutta. Susikannasta suurin osa elää talvisin laumoissa tai pareina.

Reviirien määrässä ei muutosta

Reviirien kokonaismäärässä ei tapahtunut selvää muutosta vuoden takaiseen. Muutos tapahtui siinä, että reviirejä asuttavan susikannan rakenne muuttui. Viime vuoteen verrattuna reviireillä elää enemmän laumoja ja vähemmän pareja.

− Kevään 2019 pentutuotto oli hyvä, ja näin parit muuttuivat pentujen syntymisen myötä laumoiksi, Kojola kertoo.

Lauma- ja parireviirien yhteenlaskettu määrä maaliskuussa 2020 oli 90 % todennäköisyydellä 43−49.

Susien yksilömäärän arvioidaan maaliskuussa 2020 olleen 90 % todennäköisyydellä 216−246 yksilöä. Vuosi sitten maaliskuussa kannan suuruudeksi arvioitiin 185−205 yksilöä.

Maaliskuun 2020 kanta-arvion aineistopohja oli kattava. Tassuun tallennettujen havaintojen määrä oli huomattavasti suurempi kuin vuosi sitten (Tassu-havaintojen määrän kehitys). Myös onnistuneita DNA-analyysejä oli noin 40 % viimevuotista enemmän.

Ennuste maaliskuuhun 2021: susikanta ei kasva merkittävästi

Ennustemallin mukaan susikannan ei odoteta merkittävästi runsastuvan maaliskuuhun 2021 mennessä (kuva 2). Tämä johtuu siitä, että pentutuottoon kykenevien parien ja laumojen yhteismäärä on nyt samalla tasolla kuin keväällä 2019. Vuoden 2019 hyvä pentutuotto voi realisoitua kannan runsastumisena aikaisintaan kevään 2021 pentutuotossa, kun 2019 syntyneet sudet saavuttavat sukukypsyysiän.

− Vuoden 2019 hyvän pentutuoton odotetaan näkyvän vaeltavien susien aiempaa suurempana määränä kesällä 2020 ja uusien reviirialueiden valtaamisena syksyn ja talven aikana. Reviirien määrä on suurimmillaan alkutalvesta, ennen kuin talviajan ankarammat olosuhteet kasvattavat kuolleisuutta, kertoo erikoistutkija Samu Mäntyniemi.

Marraskuun 2020 reviirien lukumääräksi ennustetaan 90 % todennäköisyydellä 57−71. Maaliskuussa 2021 reviirejä ennustetaan olevan jäljellä 42−69, joista laumojen osuudeksi ennustetaan 34−56 %.

Kanta-arviota kehitetään: Todennäköisyysjakaumat kuvaavat suden kanta-arvion tarkkuutta

Luke on kehittänyt viimeisen vuoden aikana susikannan arvioinnissa käytettävää menetelmää siten, että arvioon liittyvää epävarmuutta ilmaistaan todennäköisyysjakauman avulla. Koska kyse on luonnossa elävistä eläimistä, kannan koon arviointiin liittyy aina jonkin verran epävarmuutta. Mitä enemmän susista kerätään havaintoaineistoa ja tutkimustietoa, sitä varmemmin kannan kokoa voidaan arvioida.

Esimerkiksi Utajärven reviirillä todennäköisin susien lukumäärä maaliskuussa oli neljä, mutta reviirillä saattoi olla myös 5−6 sutta 18 % todennäköisyydellä. Koska havaintoaineiston mukaan reviirillä oli varmasti vähintään neljä sutta, voitiin päätellä reviirillä olevan 100 prosentin todennäköisyydellä lauma.

Uuttaa todennäköisyysmallia käytettiin reviirikohtaisten yksilömäärien arvioinnissa sen jälkeen, kun reviirien rajat oli ensin hahmotettu aineistoa tarkastelemalla. Malli yhdistää onnistuneiden DNA-näytteiden ja Tassu-havaintojen sisältämän tiedon sekä tiedot kuolleista ja reviiriltä pois vaeltaneista susista.

Kun reviirikohtaiset yksilömäärien todennäköisyysjakaumat yhdistettiin, saatiin selville laumojen ja parien asuttamien reviirien lukumäärien todennäköisyysjakaumat.

Raportti: Susikanta Suomessa maaliskuussa 2020,

Lämmin alkukesä luo otolliset puitteet hyytelösammaleläimen esiintymiselle

Jenni Hellqvist_pieni

Hyytelösammaleläin. Kuva: Jenni Hellqvist.

Kesä on alkanut melko lämpimänä ja järvivesien lämpötila noussut tasolle, joka alkaa olla suotuisaa hyytelösammaleläimen (Pectinatella magnifica) esiintymiselle.

Hyytelösammaleläin on sisävesien vieraslaji, joka esiintyy runsasravinteisissa ja lämpimissä, yli 15 °C vesissä. Havainnot keskittyvät elo-syyskuulle, mutta havaintoja on tehty jo aiemminkin, kesä-heinäkuun vaihteessa.

– Yhdyskunta kiinnittyy yleensä vesikasveihin tai esim. laiturin rakenteisiin, mutta voi irrota alustastaan ja kellua vedessä. Ihanteellinen kasvupaikka on matala järven lahti tai hitaasti virtaava joki, kertoo vesienhoidon asiantuntija Salla Taskinen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Loppukesällä yhdyskunnat hajoavat veden viiletessä alle 15-asteiseksi. Loppukesällä ja syksyllä sammaleläin muodostaa statoplasteiksi kutsuttuja lisääntymisvaiheita, joiden avulla leviäminen tapahtuu esim. painolastivesien tai pilssivesien mukana uusille alueille. Statoplastit saattavat kulkeutua myös veneiden ja kalastusvälineistön mukana, sillä ne kestävät lämpötilanvaihteluita ja kuivumistakin suhteellisen hyvin. Statoplastissa on koukkumaisia ulokkeita, joilla ne voivat kiinnittyä mm. vesilintujen höyhenpeitteeseen ja nisäkkäiden karvoihin.

Havaintoja Vuoksen vesistössä ja Pirkanmaalla

Lajia on tavattu Suomessa ensimmäisen kerran Vuoksen vesistössä. Tutkijat arvelevat, että laji on levinnyt alun perin Vuokseen laivojen painolastivesien mukana parisenkymmentä vuotta sitten. Muutama vuosi sitten havaintoja on alkanut kertyä Pirkanmaaltakin.

– Havaintoja on erityisesti Pyhäjärven eteläosista ja Lempäälän Kirkkojärvestä. Leviäminen Pirkanmaan vesistöihin on toistaiseksi mysteeri, mutta todennäköisimmin tapahtunut ihmistoiminnan seurauksena, Taskinen jatkaa.

ELY-keskus neuvookin edellisten kesien tapaan kansalaisia ilmoittamaan mahdollisista havainnoistaan Vieraslajiportaaliin www.vieraslajit.fi mieluiten kuvan kera tunnistamisen helpottamiseksi. Vedessä voi esiintyä myös muita eliöitä, esim. Nostoc-sinilevää, Ophrydium-ripsieläimiä tai sirvikkään munarykelmiä, jotka voivat erehdyttävästi muistuttaa pieniä hyytelösammaleläinyhdyskuntia.

– Kansalaisten ilmoittamat hyytelösammaleläinhavainnot ovat tärkein tapa seurata lajin levinneisyyttä, joten kaikki havainnot on tärkeää ilmoittaa. Tähän mennessä hyytelösammaleläinhavaintoja Pirkanmaalta ei ole vielä kertynyt, toteaa Taskinen.

Haitat

Kuten monilla vieraslajeilla, myös hyytelösammaleläimellä on omat mahdolliset haittavaikutuksensa Suomen luonnossa. Tutkijoiden mukaan ekosysteemiä uhkaavat riskit liittyvät esimerkiksi siihen, että sammaleläin voi toimia lohikaloille tappavan PKD-kalataudin väli-isäntänä.

Viime ja edelliskesänä Pirkanmaan, Pohjois-Savon ja Etelä-Karjalan ELY-keskukset ja Suomen ympäristökeskus tutkivat yhteistyössä virolaisten ja sveitsiläisten tutkijoiden kanssa Lempäälän Kirkkojärvellä ja Pirkanmaan Pyhäjärvellä sekä Vuoksen vesistössä tavattujen Pectinatella magnifica -hyytelösammaleläinten alkuperää sekä sitä, levittävätkö yksilöt mahdollisesti lohikaloille munuaistautia aiheuttavaa PKD-tautiloista.

– Hyvä asia on, että tutkitut sammaleläimet eivät kantaneet PKD-lohikalatautiloista, eivätkä muitakaan loisia. Sen sijaan lajin alkuperästä ei tutkimuksessa vielä saatu täyttä varmuutta, summaa erikoistutkija Kristiina Vuorio Suomen ympäristökeskuksesta.

Lajin ei tiedetä olevan haitaksi ihmiselle, mutta sen leviämistä Suomessa kannattaa pitää silmällä. Eliö suodattaa vedestä hiukkasia ja vesi voi hetkellisesti kirkastua. Haittoina voidaan pitää kalastusvälineisiin kuten verkkoihin ja katiskoihin tarttumista, sekä vedenottoputkien tukkeutumista. Laji saattaa aiheuttaa myös esteettistä haittaa esimerkiksi uimarannoilla.

Lajin leviämisen estäminen – toimi näin

Sammaleläinten torjunta on haasteellista, sillä laji leviää voimakkaasti. Niiden lisääntymistä voi yrittää estää esimerkiksi keräämällä sammaleläinten yhdyskunnat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa pois vedestä tai laiturirakenteista eli ennen kuin ne alkavat tuottaa statoplasteja. Havaitut eläimet tulisi nostaa maalle, kompostoida tai haudata maakuoppaan, jossa ne kuolevat helposti.  Sammaleläinten esiintymistä voi myös yrittää vähentää poistamalla rannasta mahdollisia kiinnittymispintoja, kuten ilmaversoisia vesikasveja ja rantaveteen pudonneita oksia.

Lisäksi kalastusvälineiden, joihin sammaleläintä on kiinnittynyt, puhdistukseen toivotaan huolellisuutta, erityisesti niitä siirrettäessä vesistöstä toiseen. Sama koskee myös veneitä tai muita vesikulkuvälineitä. Torjunnan tehokkuudesta ei ole Suomessa vielä kokemusta, mutta ELY-keskus haluaa ehkäistä lajin leviämistä.

KEVÄTSEURANTA KERÄSI HUIMASTI PERHOSHAVAINTOJA

sitruunaperhonen_riina_pippuri

Sitruunaperhonen KUVA: Riina Pippuri

Kulunut kevät alkoi Etelä-Suomessa poikkeuksellisen varhain, kun terminen talvi ei päässyt osassa maata lainkaan alkamaan. Pohjoisessa Suomessa kevättalvi ja kevät olivat sen sijaan ennätyksellisen lumisia ja päättyivät toukokuun suuriin tulviin.

Osasta Kevätseurannan lajeja saatiin ensihavaintoja keskimääräistä aiemmin. Muuttolintuja saapui Suomeen, aikuisena talvehtivat perhoset lähtivät lentoon ja alkukevään poikkeuksellinen lämpö edisti kasvien kukintaa.

Etelä-Suomessa varhain alkanut kevät näkyi ihmisten aktiivisena luonnossa liikkumisena. Havaintoja on ilmoitettu paljon enemmän kuin kolmena edellisenä keväänä – ja osa tiedoista on vielä saapumatta. Kevään perhosteemaa kruunaten nokkos- ja sitruunaperhosesta saatiin huomattavan paljon havaintoja. Kaikki mukana olleet perhoset keräsivät hienosti suomalaisten huomiota, keväthangilla taivaltavasta ruostesiiven toukasta aina kesää enteilevään lanttuperhoseen asti.

Viimeisen Kevätseuranta-viikonlopun teemana oli Pohjois-Suomen kevät. Kevätlajit ja muut kevään merkit ovat nyt havaittavissa Tunturi-Lappia myöten. Rovaniemellä ja Kemijärvellä tuomet kukkivat ja koivujen lehdet ovat puhjenneet. Inarissa kukkivat kullerot ja rentukat.

“Oulun korkeudella tämä kevät on ollut jossain määrin tavallisesta poikkeava. Lintujen pesintä on ollut jonkin verran myöhässä, osalla lajeista jopa pari viikkoa. Lisäksi oman havaintoni mukaan kotini lähellä olevat lehtipuut pääsivät kunnolla lehteen vasta viime viikon aikana. Tällä viikolla on kuitenkin ollut jo kovin kesäinen tunnelma, kun on ollut lämmintä ja sain ihastella metsäpoluilla vastaan lenteleviä neitoperhosia ja korentoja, sekä ojassa uiskentelevia nuijapäitä” Maria Honkanen, Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piirin puheenjohtaja.

Havainnot tallentuvat Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan, josta ne ovat saatavilla tutkimuskäyttöön. Kaikki havainnot ilmoitetaan osoitteessa www.kevatseuranta.fi. Lisäksi lapsille on tarjolla oma Kevätseuranta-kortti, jossa seurataan kolmeatoista helposti tunnistettavaa lajia. Lasten tulostettavat kortit voi lähettää osoitteeseen:

Luonto-Liitto, Itälahdenkatu 22 B (3. krs.), 00210 Helsinki.

Kannustamme jakamaan havaintoja ja keväisiä kuvia myös sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #kevätseuranta ja @kevatseuranta

Norppalive päättyi – Miljoonayleisö todisti hiljaisia hetkiä ja norppien nahistelua

ezgif-frame-047

WWF:n Norppalive on päättynyt tältä vuodelta. Suoraa lähetystä katseltiin 1,2 miljoonaa kertaa. WWF:n lähetys sääksen pesältä jatkuu kesän ajan.

WWF:n Norppaliven viides tuotantokausi alkoi 1. toukokuuta. Hieman yli kuukauden aikana lähetyksessä todistettiin sekä hiljaisia hetkiä että vauhdikasta toimintaa.

”Kun avasimme Norppaliven, ennustimme näkevämme jälleen rauhallista ja leppoisaa köllöttelyä. Sitäkin pääsimme todistamaan, mutta ensimmäistä kertaa Norppaliven historiassa lähetyksessä nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä”, WWF:n viestinnän asiantuntija Joonas Fritze sanoo.

Norppaliven kuvaamalle kivelle kapusi kävi tänä keväänä kaikkiaan kolme eri saimaannorppaa. Lähetyksessä aiempina keväinä viihtynyt Pullervo ei esittäytynyt katsojille. Suomen tunnetuimmalla saimaannorpalla on kuitenkin kaikki hyvin: Itä-Suomen yliopiston norppatutkijat onnistuivat kuvaamaan Pullervon toukokuussa toisessa paikassa Saimaalla.

WWF:n Norppaliveä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa. Viitenä viime keväänä saimaannorppien köllöttelyä on katsottu yhteensä yli 8 miljoonaa kertaa. WWF toteuttaa Norppaliven yhdessä luontokuvaaja Juha Taskisen, Itä-Suomen yliopiston norppatutkijoiden, Janne Neuvosen ja Pukki Visualsin kanssa. Lisäksi WWF kiittää Metsähallituksen luontopalveluita ja Etelä-Savon ELY-keskusta yhteistyöstä.

Norppalive on osa WWF:n Luontoliveä

Norppalive on osa WWF:n laajempaa Luontolive-sivustoa, jossa seurataan suoria lähetyksiä suomalaisesta luonnosta. Tällä hetkellä Luontolivessä seurataan sääksiä. Aiemmin kamerat ovat taltioineet muun muassa ahman, kyyn, metsälintujen, metsäpeuran, liito-oravan ja järvilohen elämää. WWF avaa tänä kesänä vielä ainakin yhden ennennäkemättömän kameran.

”Kaikkien Luontoliven kamerahankkeiden tavoitteena on levittää tietoa harvinaisista tai uhattuina olevista luonnonvaraisista eläinlajeista ja innostaa ihmisiä osallistumaan luonnon suojeluun tarjoamalla omakohtaisia luontoelämyksiä virtuaalisesti”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

”Norppaliven yhteydessä muistutamme Saimaalla kalastavia siitä, että norppia voi parhaiten suojella vaihtamalla verkot norpalle turvallisiin kalanpyydyksiin”, Tolvanen sanoo.

WWF:n Luontolive osoitteessa wwf.fi/luontolive

Susien alueellisen lumijälkilaskennan raportti valmis

2020-06-02 20_34_01-Susien alueellinen lumijälkilaskenta

Helmikuussa järjestettiin Länsi-Suomessa susien alueellinen lumijälkilaskenta. Maa- ja metsätalousministeriön tänään julkaiseman raportin mukaan vaikeista lumiolosuhteista huolimatta laskenta saatiin vietyä läpi vähintään tyydyttävästi. Kentältä saatu palaute laskennasta oli pääasiassa positiivista.

Maa- ja metsätalousministeriön tänään julkaisemassa raportissa kuvataan helmikuussa järjestetyn suden lumilaskennan taustat, valmistelu, toteutus ja laskentapäivän susihavainnot. Lisäksi raportissa esitellään laskennassa mukana olleiden vapaaehtoisten palautetta, jota kerättiin sähköisellä kyselyllä. Raportissa tarkastellaan lyhyesti myös, mitkä tekijät vaikuttavat laskennan onnistumiseen.

Laskennan järjestivät 9. helmikuuta yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriö, Luonnonvarakeskus, Suomen riistakeskus ja Suomen Metsästäjäliitto. Yhteistä laskentaa olivat toivoneet erityisesti metsästäjät. Mukana oli yhteensä 765 vapaaehtoista.

Alueellisen lumijälkilaskennan tavoitteena oli lisätä vuoropuhelua erityisesti metsästäjien ja riistahallinnon sekä tutkimuksen välillä. Tavoitteena oli myös saada tietoa laskenta-alueen susista, niiden liikkumisesta ja reviireistä laskentahetkellä.

–Yhteisellä ponnistuksella laskenta saatiin suoritettua nopealla aikataululla aina koulutuksista itse laskentaan ja palautetilaisuuteen. Kiitokset vielä kaikille mukana olleille vapaaehtoisille. Työpanoksenne laskennan toteuttamiselle oli aivan ratkaisevaa, toteaa erätalousneuvos Vesa Ruusila maa- ja metsätalousministeriöstä.

Suurin haaste laskentapäivänä olivat lumiolosuhteet, jotka vaihtelivat laskenta-alueella. Hyvissä olosuhteissa lunta on riittävästi koko laskenta-alueella niin, että edellisestä lumisateesta on kulunut 1 – 2 vuorokautta peittäen vanhat jäljet. Lämpöasteista johtuen osa lumesta kuitenkin hävisi osista laskenta-aluetta ennen sovittua laskenta-ajankohtaa.

Kevättä kohti tullessa susien liikkuminen oli jo mahdollisesti lisääntynyt, mikä todennäköisesti vaikutti havaintoihin.

Laskenta-alueena oli Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan eteläosissa hirvitalousalue ”Rannikko-Pohjanmaa–Pohjanmaa 3” sekä Satakunnan pohjoisosia.

Laskennan pohjalta ei muodostettu alueelle omaa kanta-arviota, koska yhden päivän aikana suoritettavassa laskennassa on paljon epävarmuustekijöitä.

Lumijälkilaskennan yhteydessä kerättiin myös DNA-näytteitä, mutta niiden määrä jäi pieneksi.

DNA-näytteiden rooli kasvaa jatkossa kannanarvioinnissa, ja siinä metsästäjien keräämät näytteet ovat aivan keskeisiä.

DNA-keräyksen etuna on muun muassa se, ettei näytteiden keruuseen tarvita tietynlaista talvikeliä, vaan lumiaikaan näytteitä on helpompi havaita maastosta läpi talven.

Linkit:

Susien alueellinen lumijälkilaskenta -raportti