Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Susien alueellisen lumijälkilaskennan raportti valmis

2020-06-02 20_34_01-Susien alueellinen lumijälkilaskenta

Helmikuussa järjestettiin Länsi-Suomessa susien alueellinen lumijälkilaskenta. Maa- ja metsätalousministeriön tänään julkaiseman raportin mukaan vaikeista lumiolosuhteista huolimatta laskenta saatiin vietyä läpi vähintään tyydyttävästi. Kentältä saatu palaute laskennasta oli pääasiassa positiivista.

Maa- ja metsätalousministeriön tänään julkaisemassa raportissa kuvataan helmikuussa järjestetyn suden lumilaskennan taustat, valmistelu, toteutus ja laskentapäivän susihavainnot. Lisäksi raportissa esitellään laskennassa mukana olleiden vapaaehtoisten palautetta, jota kerättiin sähköisellä kyselyllä. Raportissa tarkastellaan lyhyesti myös, mitkä tekijät vaikuttavat laskennan onnistumiseen.

Laskennan järjestivät 9. helmikuuta yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriö, Luonnonvarakeskus, Suomen riistakeskus ja Suomen Metsästäjäliitto. Yhteistä laskentaa olivat toivoneet erityisesti metsästäjät. Mukana oli yhteensä 765 vapaaehtoista.

Alueellisen lumijälkilaskennan tavoitteena oli lisätä vuoropuhelua erityisesti metsästäjien ja riistahallinnon sekä tutkimuksen välillä. Tavoitteena oli myös saada tietoa laskenta-alueen susista, niiden liikkumisesta ja reviireistä laskentahetkellä.

–Yhteisellä ponnistuksella laskenta saatiin suoritettua nopealla aikataululla aina koulutuksista itse laskentaan ja palautetilaisuuteen. Kiitokset vielä kaikille mukana olleille vapaaehtoisille. Työpanoksenne laskennan toteuttamiselle oli aivan ratkaisevaa, toteaa erätalousneuvos Vesa Ruusila maa- ja metsätalousministeriöstä.

Suurin haaste laskentapäivänä olivat lumiolosuhteet, jotka vaihtelivat laskenta-alueella. Hyvissä olosuhteissa lunta on riittävästi koko laskenta-alueella niin, että edellisestä lumisateesta on kulunut 1 – 2 vuorokautta peittäen vanhat jäljet. Lämpöasteista johtuen osa lumesta kuitenkin hävisi osista laskenta-aluetta ennen sovittua laskenta-ajankohtaa.

Kevättä kohti tullessa susien liikkuminen oli jo mahdollisesti lisääntynyt, mikä todennäköisesti vaikutti havaintoihin.

Laskenta-alueena oli Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan eteläosissa hirvitalousalue ”Rannikko-Pohjanmaa–Pohjanmaa 3” sekä Satakunnan pohjoisosia.

Laskennan pohjalta ei muodostettu alueelle omaa kanta-arviota, koska yhden päivän aikana suoritettavassa laskennassa on paljon epävarmuustekijöitä.

Lumijälkilaskennan yhteydessä kerättiin myös DNA-näytteitä, mutta niiden määrä jäi pieneksi.

DNA-näytteiden rooli kasvaa jatkossa kannanarvioinnissa, ja siinä metsästäjien keräämät näytteet ovat aivan keskeisiä.

DNA-keräyksen etuna on muun muassa se, ettei näytteiden keruuseen tarvita tietynlaista talvikeliä, vaan lumiaikaan näytteitä on helpompi havaita maastosta läpi talven.

Linkit:

Susien alueellinen lumijälkilaskenta -raportti 

Kun lentomuurahainen ei lennäkään

429f9636-e387-492b-86b8-925094ac9876-w_576_h_2000

Muurahaiskuningatar.Kuva: Senja Hakala.

Itsekkäät muurahaiskuningattaret jäävät kotipesäänsä, vaikka kykenisivät lentämään – yhdessä pesässä voi olla satoja kuningattaria, ja yhdessä yhteiskunnassa satoja pesiä. Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa, että muurahaisten sosiaalinen evoluutio ja levittäytymisen evoluutio liittyvät vahvasti toisiinsa.

Sanja Hakala tutki väitöskirjatyössään muurahaisten levittäytymistä ja sen yhteyttä sosiaalisuuden evoluutioon. Hakala osoittaa tutkimuksessaan, että sosiaalinen evoluutio ja levittäytymisen evoluutio liittyvät vahvasti toisiinsa, ja niiden tutkiminen yhdessä antaa meille paremman käsityksen sosiaalisten järjestelmien evoluutiosta – ei vain muurahaisilla vaan kautta koko eliökunnan.

Hakala keskittyi tutkimuksessaan siivekkäisiin nuoriin kuningattariin ja koiraisiin eli niin sanottuihin lentomuurahaisiin, ja lajeina olivat Suomessa yleiset kekomuurahaiset ja mustamuurahaiset (Formica).

– Minua kiinnostavat erityisesti kaikkein suurimmat muurahaisyhteiskunnat, superkoloniat, joita osalla näistä lajeista on tavallisten perhemäisten yhteiskuntien sijaan. Superkolonioissa nuoret kuningattaret eivät levittäydy vaan jäävät kotiyhteiskuntaan lisäkuningattariksi, ja yhteiskunta kasvaa monipesäiseksi verkostoksi, jossa työläiset ja kuningattaret voivat liikkua vapaasti pesien välillä. Koska yhteiskunnassa voi olla satoja tai tuhansia munivia kuningattaria, yksilöiden välinen sukulaisuus on hyvin alhainen ja niiden välillä on sosiaalisia konflikteja, kertoo Hakala. Yhteiskunnan eri jäsenten edut voivat siis olla ristiriidassa keskenään, ja koko yhteiskunnan olemassaolo täten vaakalaudalla.

Hakalan tutkimuksessa ilmeni, että esimerkiksi pieniä heinäkekoja rakentavan kaljuloviniskan (Formica pressilabris) superkoloniaalisessa populaatiossa on yli 1300 pesää, jotka ovat enemmän tai vähemmän yhteydessä toisiinsa.

– Täysin rauhaisaa pesäverkoston yhteiselo ei ole, vaan työläiset kohtelevat joitakin kaukaisempien pesien työläisiä aggressiivisesti, sitä enemmän mitä kauempaa ne tulevat, sanoo Hakala. Silti selkeitä pesät toisistaan erottavia rajoja ei ole.

Entä kuinka hyvin eri lajien nuoret kuningattaret ja koiraat pystyvät lentämään, ja onko lentokyvyllä ja yhteiskuntatyypillä yhteyttä?

– Näyttää siltä, että superkolonioiden nuoret kuningattaret pystyisivät kyllä lentämään aivan kuten perhemäistenkin yhteiskuntien kuningattaret. Niillä on tarvittavat lentolihakset, ja yhteiskunta antaa niille muutenkin hyvät resurssit lentämistä varten. Silti iso osa niistä jää ylimääräisiksi kuningattariksi synnyinpesäänsä, mikä on arvokkaiden resurssien tuhlaamista, eikä välttämättä ole kaikkien yhteiskunnan jäsenten etu. Nuorten kuningatarten, ehkä jopa itsekäs, kotiin jääminen on mahdollisesti yksi superkolonioiden syntyä selittävä tekijä, Hakala toteaa.

Kuningatarten käyttäytymisen muutos näyttää johtaneen myös näiden lajien koiraiden levittäytymisstrategian muuttumiseen, ja nekin saattavat paritella kotipesän lähettyvillä kauemmas lentämisen sijaan.

Väi­tös:
Sanja Maria Hakala väittelee 9.6.2020 kello 12 Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa aiheesta “Social polymorphism and dispersal in Formica ants” (Sosiaalinen monimuotoisuus ja levittäytyminen suomumuurahaisilla (Formica)). Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Metsätalo 2.

Vastaväittäjänä on professori Mark Brown, Royal Holloway, University of London, ja kustoksena on professori Liselotte Sundström. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

Lue lisää muurhaistutkimuksesta Ötökkäakatemia-blogista.

Korkeasaaren uusi laji on sikojen Amerikan sukulainen

49961924618_66f75355ec_c

Kuva: Annika Sorjonen (2020) Korkeasaari Zoo

Korkeasaari avautui kesäkuun ensimmäisenä päivänä ja samalla eläintarhan vierailijoiden nähtäville tuli uusi laji. Huulipekarit ovat sikojen Amerikan sukulaisia, säkäkorkeudeltaan vain puolimetrisiä. Etelä- ja Väli-Amerikasta kotoisin oleva laji on uhanalainen.

Huulipekarit muuttivat Korkeasaareen muista eläintarhoista jo vuoden lopulla ja viettivät talvensa lämmitetyissä karanteenitiloissa toisiinsa tutustuen. Uuteen kotiin siirtoa varten pekarit koulutettiin herkkujen avulla astumaan omin sorkin kuljetuslaatikkoon. Siirto sujui hyvin, vaikka pekarit alkuun pörhistelivät harjojaan uudesta tilanteesta jännittyneinä.

“Nyt pekarit puuhastelevat ahkerasti tarhassaan ja katselevat uteliaina eläintarhan vierailijoita. Ne kotiutuivat ilahduttavan nopeasti”, kertoo kuraattori Hanna-Maija Lahtinen.

Sikojen tapaan pekarit nauttivat mutakylvyistä ja ovat kaikkiruokaisia, vaikka suosivatkin kasviravintoa. Ruokalistalle kuuluu esimerkiksi linnunmunia, joten varmuuden vuoksi pekarien tarhasta on ohjattu ulos riikinkukot ja valkoposkihanhien poikueet. Mutaisa lampi saattaa houkutella lintuvieraita, joiden on opittava pitämään pekareita silmällä.

Pekarit ovat hyvin reviiritietoisia ja liikkuvat luonnossa usein kymmenien yksilöiden kokoisissa laumoissa. Laji on vaarantunut, sillä elinalueen metsiä on hakattu talousmetsiä ja laidunmaita varten. Korkeasaaren kolmen pekarin seuraksi mahtuu lisääkin lajitovereita, joten pikkupossut ovat hyvin toivottuja.

Miten EU suojaa luonnon monimuotoisuutta

bobcat-1516716737EBL

Lähes sukupuuttoon kuollut pantteri-ilves, Lynx pardinus

Maailman eliölajeista miljoona on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Lue, mitä EU tekee suojellakseen luonnon monimuotoisuutta.

Suojellakseen uhanalaisia lajeja EU haluaa vahvistaa ja suojata biodiversiteettiä Euroopassa.

Tammikuussa parlamentti vaati EU:lle kunnianhimoista biodiversiteettistrategiaa vuodelle 2030, jotta voidaan vastata luonnon monimuotoisuutta uhkaaviin tekijöihin ja asettaa laillisesti sitovia tavoitteita. Tällaisia tavoitteita voisivat olla esimerkiksi suojata 30 % kaikista luonnonalueista tai sitoa 10 % EU:n pitkän aikavälin budjetista biodiversiteetin suojaamiseen.

Osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa komissio on esitellyt oman ehdotuksensa 2030 biodiversiteettistrategiaksi toukokuussa 2020.

Parlamentin ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Pascal Canfin piti tervetulleena tavoitetta vähentää torjunta-aineiden käyttöä 50 prosentilla, tuottaa 25 % maataloustuotteista luonnonmukaisesti vuoteen 2030 mennessä sekä suojella 30 % alueista. Canfin kuitenkin totesi, että strategia tulee sisällyttää EU-lakiin ja panna todella toimeen.

Lue lisää luonnon monimuotoisuuden merkityksestä.

Miten luonnon monimuotoisuutta ja uhanalaisia lajeja on suojattu Euroopassa?

EU:n nykyisiä toimia luonnon monimuotoisuuden suojaamiseksi ohjaa biodiversiteettistrategia vuodelle 2020, joka otettiin käyttöön vuonna 2010.

Vuoteen 2020 ulottuva biodiversiteettistrategia

  • Lintudirektiivin tavoitteena on suojella kaikkia 500:a EU:ssa esiintyvää luonnonvaraista lintulajia.
  • Luontodirektiivillä suojellaan lukuisia harvinaisia, uhanalaisia tai kotoperäisiä eläin- ja kasvilajeja sekä noin 200:a harvinaista ja lajityypillistä elinympäristöä.
  • Natura 2000 on maailman laajin suojeltujen alueiden verkosto, johon kuuluu keskeisiä lisääntymis- ja lepoalueita harvinaisille ja uhanalaisille lajeille sekä harvinaisia elinympäristöjä.
  • EU:n pölyttäjiä koskeva aloite pyrkii estämään pölyttäjäkatoa EU:ssa sekä tukemaan kansainvälisiä suojelutoimia lisäämällä tietoa aiheesta ja vastaamalla ongelman juurisyihin.

Lisäksi EU:n LIFE-ohjelma on palauttanut muun muassa pantteri-ilveksen ja Bulgarian pikkutuulihaukan kantoja sukupuuton partaalta.

Lue lisää uhanalaisista lajeista Euroopassa.

Vuoden 2020 strategiasta ei ole vielä tehty lopullista arviota, mutta parlamentin hyväksymässä väliarviossa lajien ja elinympäristöjen suojelemiseen, ekosysteemien ylläpitoon ja palauttamiseen sekä merien tervehdyttämiseen tähtäävissä tavoitteissa oli edistytty, mutta ei tarpeeksi vauhdikkaasti.

Haitallisten vieraslajien torjumiseen tähtäävässä tavoitteessa oltiin aikataulussa, mutta vahvana vastakohtana tälle maanviljelyssä ja metsienhoidossa ei oltu edistytty merkittävästi biodiversiteetin suojelemisessa.

Natura 2000 -suojelualueiden verkosto on kasvanut Euroopassa merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana ja kattaa nyt jo yli 18 % EU:n maa-alueesta.

Vuosien 2008 ja 2018 välillä Natura 2000 -suojelualue kasvoi merellä yli nelinkertaiseksi ja kattaa nyt 360 000 km2. Monien lintulajien kannat ovat kasvaneet ja monien muiden lajien tilanne ja elinympäristöt ovat merkittävästi parantuneet.

Huolimatta näistä saavutuksista toimien mittakaava ei riitä kumoamaan negatiivista kehitystä. Tärkeimmät syyt luonnon monimuotoisuuden katoamiseen – elinympäristöjen katoaminen ja heikkeneminen, saasteet, ilmastonmuutos ja haitalliset vieraslajit – ovat vain voimistuneet, ja niiden voittamiseksi tarvitaan paljon enemmän toimia.

Vuoteen 2030 ulottuva biodiversiteettistrategia

Osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa komissio julkaisi vuoteen 2030 ulottuvan biodiversiteettistrategian, joka kulkee käsi kädessä Pellolta pöytään -strategian kanssa.

Seuraavien kymmenen vuoden ajan EU:ssa keskitytään unionin laajuiseen suojeltujen alueiden verkostoon maalla ja merellä, konkreettisiin sitoumuksiin huonokuntoisten ekosysteemien entisöimiseksisitoviin ja käytännönläheisiin toimiin sekä johtoaseman ottamiseen kansainvälisellä tasolla.

Uudessa strategiassa hahmotellaan EU:n tavoitteet kansainvälisessä biodiversiteettiä koskevassa yhteistyössä vuoden 2020 jälkeen. Kansainvälisistä tavoitteista oli tarkoitus sopia lokakuussa 2020 Kiinassa järjestettävässä YK:n osapuolikokouksessa, jota on kuitenkin lykätty koronaviruksen vuoksi.

Komission on määrä antaa konkreettisia ehdotuksia toimista vuoteen 2021 mennessä.

Apolloperhosten suojelua tehostetaan yhteistyöllä

kuva_pikkuapollo_iiro-ikonen

Pikkuapollo voikukalla. Iiro Ikonen

Metsähallitus ja Varsinais-Suomen ELY-keskus tehostavat pikkuapollo- ja isoapolloperhosen suojelutyötä. Perhoskartoituksia tehdään kesän aikana Saaristomerellä. Kartoitusalueet on valittu vanhojen esiintymistietojen perusteella, mutta kuka tahansa saaristossa liikkuja voi auttaa ilmoittamalla havainnostaan. Molemmat perhoset ovat uhanalaisia ja ennakkokartoitusten perusteella lajien elinalueet ovat vähentyneet ja kannat supistuneet Saaristomerellä viimeisen 15 vuoden aikana. Esiintymien säilyminen edellyttää suunnitelmallista luonnonhoitoa.

Suojelutyö keskittyy Saaristomeren alueelle

Perhoskartoitusta toteutetaan suojelualueilla ja niiden ulkopuolella. Kartoittajat liikkuvat Paraisten sisäsaaristossa sekä Kemiönsaarella, Hiittisten ja Vänön ulkosaaristossa touko-kesäkuussa. Toukokuussa lasketaan isoapollon toukkia ja molempien ravintokasveja ja kesäkuussa lentäviä pikkuapolloperhosia. Kesän kartoitusten ja tutkimusten pohjalta laaditaan toimintaohjelmat lajien säilyttämiseksi. Suojelutyön yhteistyöryhmässä on mukana myös Turun Yliopisto sekä asiantuntijoita eri organisaatioista.

Molemmat perhoset ovat elinympäristönsä suhteen vaateliaita. Toukka elää yhden kasvilajin varassa ja aikuiset tarvitsevat mesikasveja. Pikkuapolloperhosen elinympäristöjä on hoidettu yksittäisiä Saaristomeren alueella eri hankkeiden turvin. Vaikka hankkeita on ollut useita, pelkät yksittäiset toimet eivät ole onnistuneet turvaamaan sen elinoloja. Laji elää avoimissa lehdoissa ja ravinteisilla niityillä. Sen ravintokasvi on pystykiurunkannus. Saaristomeren erityisoloihin perehtynyt Arkipelagia-seura on jo kokeiluluontoisesti avannut ketoja parilla saarella.

Sekä pikkuapollo- että isoapolloperhonen ovat luontodirektiivin liitteen IV lajeja ja rauhoitettuja lajeja. Liitteen IV lajien esiintymispaikkojen tilan hävittäminen tai heikentäminen on kielletty.

Hoitotoimia jo aloitellaan

Kartoituksen ja luonnonhoidon mahdollistaa Metsähallituksen vetämä Rannikko-LIFE-hanke ja tänä vuonna käynnistynyt ympäristöministeriön luonnonhoidon tehostamiseen tähtäävä Helmi-ohjelma. Pikkuapolloperhosen hoidon tehostamisohjelma aloitetaan kattavalla kartoituksella nykytilan selvittämiseksi. Samanaikaisesti hoitotoimia jo käynnistellään, sillä pikkuapolloperhosen elinalueiden hoidosta on vankkaa kokemusta. Toimintaohjelma lajin säilymiseksi laaditaan talven 2020 aikana. Vuonna 2021 kohteiden kunnostus ja hoito pyörähtää voimalla käyntiin.

Viime kesän kartoitusten perusteella isoapolloperhosen elinalue on supistunut Saaristomeren alueella. Laji elää kallioilla, kalliokedoilla ja niityillä. Toukka syö isomaksaruohoa. Kartoitukset jatkuvat vuonna 2020 esiintymän laajuuden selvittämiseksi ja hoitotoimien suunnittelu ja kokeilu alkaa. Hoitotoimilla pyritään lisäämään isomaksaruohoa ja mesikasveja lajin elinalueella. Myös isoapollolle laaditaan Saaristomeren alueelle hoito-ohjelma.

Kartoitusten lisäksi selvitetään yhdessä Turun ylipiston kanssa isoapollon elinympäristövaatimuksia sisäsaaristossa. Tämän lajin kohdalla hoitokokemus on vielä vähäistä, vaikka erilaisia toimia on jo kokeiltu.
Arkipelagia-seura ja Paraisten luonnonsuojeluyhdistys jatkavat pienimuotoisia hoitotöitä isoapollon elinalueilla. Metsähallitus taas aloittaa kokeiluluontoiset toimet ulkosaaristossa isoapollon elinalueella.
Miten sinä voit auttaa näiden perhosten säilyttämisessä Saaristomeren lajistossa?

Ilmoita havaintosi lajista alla listatuille asiantuntijoille. Isoapolloperhonen, joka ei ole ison kokonsa vuoksi sekoitettavissa mihinkään muuhun lajiin, lentää heinäkuussa. Pikkuapolloperhonen lentää kesäkuussa omintakeisella liitelytyylillään. Perhosten säilyminen alueella edellyttää usein luonnonhoitotoimia. Perhoset hyötyvät mesikasveista, pienialaisista kedoista ja avarasta lehtimetsästä. Niitä voi auttaa jopa omassa mökkipihassa muun muassa vähentämällä nurmikon leikkuuta. Samalla saat perhoset pihallesi pölyttäjiksi. Lisäksi vapaaehtoinen suojelualueen perustaminen on hyvä keino edistää kohteiden luonnonhoitoa. Talkooleireille osallistumalla taas pääsee konkreettisesti itse hoitamaan perhosten elinalueita.

Pihojen taistossa tehdään linturetki kotona

wildganse-sonnenuntergang-herbst

BirdLife Suomi järjestää ensi lauantaina kaikille lintuharrastajille ja linnuista kiinnostuneille tapahtuman, jossa tarkkaillaan lintuja poistumatta kotoa. Tapahtuma on nimetty leikkimielisesti Pihojen taistoksi tänä keväänä perutun lintutornitapahtuman Tornien taiston mukaan.

Pihojen taiston tarkoituksena on viettää turvallisesti mukava lintupäivä ja löytää linnut lähiluonnosta. Samalla lasketaan, kuinka monta lintulajia onnistuu näkemään tai kuulemaan omasta pihasta aamun ja aamupäivän aikana.

Tapahtumaan voi osallistua kuka tahansa yksin tai muiden samassa taloudessa asuvien kanssa. Lintuja voi havainnoida esimerkiksi kuistilta, kerrostalon pihalta, parvekkeelta tai vaikkapa ikkunasta tarkkailemalla. Koko aamuviideltä alkavaa kahdeksantuntista tapahtuma-aikaa ei tarvitse käyttää lintujen havainnointiin.

Pihojen taistoon ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, eikä kyseessä ole kilpailu, vaikka harrastajat voivat leikkimielisesti kisailla keskenään lajimäärillä.

Havaitut lajit ilmoitetaan verkkolomakkeella heti tapahtuman päätyttyä. BirdLife Suomen verkkosivuilla voi myös seurata päivittyvää tulossivua.

Hyvän mielen lintutapahtuma järjestetään lauantaina myös Ruotsissa ja Tanskassa.

 

Sinitiaisten pesänrakennus on osittain perinnöllistä – pesämateriaalit vaikuttavat poikasten pärjäämiseen

bird-4058195_1280

FM Pauliina Järvinen havaitsi väitöskirjassaan, että sinitiaisnaaraat rakentavat itselleen ominaisia pesiä lisääntymiskaudesta toiseen ja koristelevat pesiään muiden lintujen höyhenillä. Järvisen väitöskirja todistaa myös ensimmäistä kertaa, että pesämateriaalit ovat yhteydessä poikasten selviytymiseen.

Useat linnut rakentavat yksilöllisiä pesiä, jotka vaihtelevat kooltaan ja materiaaleiltaan populaation muiden yksilöiden pesistä. FM Pauliina Järvinen tutki väitöskirjassaan yksilöiden välisten erojen syitä ja seurauksia sinitiaisten pesänrakennuksessa.

– Myös sinitiaisten pesät ovat keskenään erilaisia. Yhdet vuoraavat pesänsä esimerkiksi peurankarvalla ja toiset taas suosivat höyheniä. Jotkut ripottelevat pesään vielä tuoreita yrttejä tai koristelevat sen sulin tai myyrännahoin, Järvinen kertoo.

Järvinen osoitti tutkimuksissaan, että yksilöillä on osin geneettinenkin taipumus rakentaa tietyn tyyppisiä pesiä. Tulosten mukaan höyhenten käyttö on yksilöllinen ja lievästi periytyvä piirre sinitiaisnaaraiden pesänrakennuksessa.

Kyseessä on ensimmäinen tutkimus, joka käsittelee pesänrakennuksen periytyvyyttä kaikkien tunnettujen sukulaisuussuhteiden kautta. Väitöstutkimuksessa vertaillaan keskenään naaraiden pesiä jopa kahdeksasta sukupolvesta. Tutkimus edellytti kymmenen vuoden aineistoa, joka käsitti 1010 pesää ja niitä rakentaneiden naaraiden sekä niiden kumppanien yksilöllistä tunnistamista ja tuhansia kenttätyötunteja.

Naaraatkin mainostavat kilpailukykyään

Väitöskirjassaan Järvinen havaitsi, että suomalaiset sinitiaisnaaraat asettelevat muiden lintujen sulkia ja höyheniä pesän päälle koristeeksi. Aikaisemmin vain sinitiaiskoiraiden on havaittu koristelevan pesiä, vaikka ne eivät muuten pesänrakennukseen puutukaan.

Eri populaatiot voivat olla alttiita erilaisille valintapaineille, mikä voi lisätä kilpailua sukupuolten sisällä. Esimerkiksi korkea pesimätiheys voi lisätä sukupuolen sisäistä kilpailua lisääntymiseen vaadittavista resursseista ja kehittää seksuaaliviestintää niin koiraissa kuin naaraissakin.

Järvisen mukaan tulos on erittäin kiinnostava, sillä se viittaa sinitiaisnaaraan viestivän hyvästä kunnostaan kumppanilleen. Naaraiden seksuaaliviestintää on tutkittu hyvin vähän, sillä perinteisesti on ajateltu vain koiraiden viestivän liehitelläkseen naaraita tai pitääkseen kilpailijat loitolla.

– Eläinlajeilla, joilla poikasten selviytyminen edellyttää molempien vanhempien vaivannäköä, on kuitenkin myös naarailla syytä viestiä. Viestimällä kelpoisuudestaan tai kyvystään panostaa poikasten hoitoon naaras voi innostaa myös koirasta sijoittamaan enemmän poikasiinsa, Järvinen kertoo.

Poikaset hyötyvät pesähöyhenistä

Mitä enemmän pesässä oli materiaalina höyheniä, sitä todennäköisemmin poikaset selvisivät ensimmäisen talvensa yli ja lisääntymään seuraavana keväänä. Järvisen mukaan tämä on merkittävä löydös, sillä pesänpiirteiden pitkäaikaisvaikutusta elossa säilymiseen ei ole koskaan aiemmin tutkittu.

– Kiinnostavaa kyllä, pesähöyhenet eivät parantaneet poikasten todennäköisyyttä selvitä ensimmäisistä elinviikoistaan. Höyhenten suotuisa vaikutus ilmeni siis vasta poikasten pesästä lähdön ja ensimmäisen pesimisyrityksen välillä. Mikä vaikutus on, sen selvittäminen edellyttää jatkotutkimuksia.

Linnunpesät suojelevat munia ja kehittyviä poikasia sääolosuhteilta ja ympäristön uhilta. Aikaisemmissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että höyhenet pesämateriaalina voivat esimerkiksi tehostaa poikasten immuunijärjestelmää.

– Pesät ovat ensisijaisen tärkeitä lintujen lisääntymiselle, sillä pesä suojaa munia ja poikasia ulkomaailman uhilta. Siksi on hämmästyttävää, että saman lintulajin ja jopa naapurusten pesät voivat erota toisistaan sekä kooltaan että materiaaleiltaan. Väitöskirjassani halusin pureutua kysymykseen, miksi pesissä on eroa, Järvinen tiivistää.

***

FM Pauliina Järvinen esittää väitöskirjansa ”Causes and consequences of variation in blue tit nest construction” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 8.5.2020 klo 12.

Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori D. Charles Deeming (School of Life Science, University of Lincoln, Iso-Britannia) ja kustoksena professori Jon Brommer (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on biologia.

Väitöskirjan lukukappale on yliopiston Natura-rakennuksen infopisteessä (kulku Vesilinnantien puoleisen ulko-oven kautta: Vesilinnantie 3, 20500 Turku), josta sitä voi pyytää puhelimitse (numero ulko-ovessa) arkisin klo 9–15 päivystävältä henkilökunnalta paikan päällä tutustuttavaksi.

Turun yliopisto seuraa aktiivisesti koronavirustilannetta ja viranomaisten ohjeita. Yliopisto päivittää ohjeitaan tilanteen mukaan. Ohjeet ja linkit löytyvät osoitteesta: utu.fi/koronavirus

 

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-8067-3

Lohikaloilla on monta tapaa puolustautua loisia vastaan

head Chinook salmon fish close

Jyväskylän yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen lohikaloilla tekemä yhteistyötutkimus toi uutta tietoa eläinten puolustusmekanismeista ja niiden välisistä vuorovaikutuksista. Tutkimuksessa selvisi, että vastustuskyvyltään parhaimmat lohikalapopulaatiot olivat heikoimpia välttämään loisia sekä korjaamaan loisen aiheuttamia vaurioita. Vastaavasti, käyttäytymiseen ja loistartuntojen sietokykyyn satsaavilla populaatioilla oli heikoin vastustuskyky. Tuloksia voidaan hyödyntää uhanalaisten lohikalakantojen istutustoiminnassa. Tutkimus julkaistiin kansainvälisessä Proceedings of the Royal Society B -julkaisusarjassa huhtikuussa 2020.

Eläimet käyttävät erilaisia puolustusmekanismeja torjuakseen loisia ja tauteja. Eläinten puolustus loisia ja tauteja vastaan voidaan jakaa kolmeen päämekanismiin: käyttäytymispiirteisiin, jotka vähentävät altistumista loisille (kuten tällä hetkellä käynnissä oleva sosiaalinen eristäytyminen ihmisillä), vastustuskykyyn, joka hyökkää taudinaiheuttajaa vastaan (immuunijärjestelmä), sekä tartuntojen aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen (toleranssi eli sietokyky).

”Tutkiessamme merilohi- ja meritaimenpopulaatioiden puolustautumista kalojen silmissä esiintyvää imumatoloista vastaan, havaitsimme, että vastustuskyvyltään parhaimmat populaatiot olivat heikoimpia välttämään loisia sekä korjaamaan loisen aiheuttamia vaurioita. Vastaavasti, käyttäytymiseen ja sietokykyyn satsaavilla populaatioilla oli heikoin vastustuskyky. Tämä tukee ajatusta siitä, että eri puolustusmekanismeihin liittyy kustannuksia, mistä syystä kalat joutuvat tasapainottamaan puolustustaan näiden mekanismien välillä”, kertoo yliopistotutkija Ines Klemme Jyväskylän yliopistosta.

”Tulokset viittaavat siihen, että jokaiselle lohikalapopulaatiolle voi olla kehittynyt omanlaisensa optimipuolustus, joka todennäköisesti vastaa niiden alkuperäisen elinympäristön loistartuntapainetta”, Klemme sanoo.

”Tärkeää vapauttaa kalat niiden alkuperäisiin elinympäristöihin”

Tuore tutkimus lisää tietoa puolustuksen kokonaistasosta ja eri mekanismien välisistä vuorovaikutuksista. Useimmat aiemmista tutkimuksista ovat keskittyneet yksittäisiin mekanismeihin.

Se, miten eläimet satsaavat eri puolustusmekanismeihin, vaikuttaa isäntien ja loisten väliseen jatkuvaan evolutiiviseen kilpajuoksuun.

Sietokykyyn panostaminen ei vaikuta suoraan loiseen tai taudinaiheuttajaan, siinä missä loisten välttäminen ja torjuminen taas vähentävät loisten lisääntymistä ja aikaansaavat samalla valintapaineen, jossa loisen on kasvatettava tartuntakykyään.

Tulokset ovat merkittäviä muun muassa lohikalojen jalostuksen ja luontoon istutuksen kannalta.

”Tutkimuksen perusteella voidaan esimerkiksi olettaa, että kalojen vastustuskyvyn lisääminen valintajalostuksen kautta voi johtaa muiden puolustusmekanismien heikkenemiseen. Uhanalaisten lohikalakantojen istutustoiminnassa olisi niin ikään tärkeää vapauttaa kalat niiden alkuperäisiin elinympäristöihin, joiden loisaltistuksen tasoon ne voivat olla parhaiten sopeutuneet”, sanoo yliopistonlehtori Anssi Karvonen Jyväskylän yliopistosta.

Linkki Proceedings of the Royal Society B -julkaisuun: https://royalsocietypublishing.org/doi/10.1098/rspb.2020.0388

Sääksen pesäkamera käynnistyi Ilomantsissa

article_2780_7199-Ilomantsin_pesakamerakuva_1

Ilomantsin Matkailuyhdistys ry, Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen yhdistys ry ja Vapo Oy tiedottavat: Sääksen pesintä on käynnistynyt Ilomantsin kamerapesällä Pohjois-Karjalassa, ja pesälle voi nyt tehdä virtuaalisen linturetken. Mantaksi nimetty sääksinaaras palasi muutoltaan Afrikasta keskiviikkona 22.4., huomatakseen, että pesä oli jo varattu.

Taloksi oli asettunut pari viikkoa aiemmin paikalle saapunut ampuhaukkapari. Pienin Suomessa tavattava haukka puolusti pesää toistuvilla syöksyillä, mutta joutui kuitenkin luopumaan ylivoiman edessä.

Pesäkamera on Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen ja Ilomantsin Matkailuyhdistyksen yhteinen hanke, jonka ovat mahdollistaneet kustannuksista vastaavina sponsoreina toimivat Vapo ja Tornator.

Ilomantsin pesä on vanha luonnonpesä, jolle on asennettu kamera kevättalvella 2019.

Reviiriä hallitseva pari, Manta ja Manu, ei lisääntynyt viime vuonna. Pesää ne kuitenkin rakensivat ahkerasti vielä elokuun puolelle.

Vaikka sääkset ovat pariuskollisia, talvehtivat puolisot eri alueilla. Sääksikoiraan Manun odotetaan palaavan pesälle lähipäivinä.

Kalasääski eli sääksi on kotkien jälkeen suurin päiväpetolintumme. Sen ravinto koostuu yksinomaan kaloista. Suomessa pesiväksi kannaksi on arvioitu noin 1 200 paria.

Suora videolähetys pesältä löytyy Youtubesta hakusanoilla Ilomantsin sääkset.

Suora linkki kameraan: https://www.youtube.com/ilomantsinsääkset/live

Valkohäntäpeuroja voidaan tutkia riistakameroiden ja DNA:n avulla

1024px-White-tailed_deer

FM Jenni Poutasen väitöskirjatutkimusten perusteella riistakameroita voitaisiin käyttää valkohäntäpeuran kannanarvioinnissa eli arvioitaessa populaation tiheyttä, aikuisten sukupuolijakaumaa ja populaation tuottavuutta. Populaation tiheyttä voidaan arvioida myös DNA-menetelmällä.

FM Jenni Poutasen väitöskirjatutkimus osoittaa, että metsästäjät voisivat osallistua valkohäntäpeuran kannanarviointiin omien riistakameroidensa avulla. Jotta kannanarviointia riistakameroiden avulla voitaisiin soveltaa käytännössä, tarvittaisiin automaattisen kuvantunnistuksen kehittymistä laskemaan kuvista valkohäntäpeuraurokset, naaraat ja vasat.

Tutkimuksissa todettiin myös, että valkohäntäpeurojen populaation tiheyttä voitiin arvioida ulostenäytteistä eristettävän yksilöllisen DNA:n avulla.

– DNA-menetelmä on kuitenkin työläs, joten käytännössä sitä ei voida soveltaa koko valtakunnan laajuisessa kannanarvioinnissa. Sitä voidaan kuitenkin käyttää esimerkiksi vertailukohtana kehitettäessä muita menetelmiä, Jenni Poutanen kertoo.

Väitöskirjassa tutkittiin myös valkohäntäpeuran elinympäristön käyttöä ja huomattiin, että alkusyksystä valkohäntäpeura suosii elinympäristössään erityisesti maatalouskäytössä olevia peltoja ja sekametsiä. Sen sijaan se liikkuu vähemmän esimerkiksi havumetsissä.

Kannanhoitoa varten on tiedettävä populaation koko ja rakenne

Valkohäntäpeura on tuotu Suomeen Pohjois-Amerikasta 1930-luvulla. Sittemmin lajista on tullut yksi Suomen tärkeimpiä riistaeläimiä hirven ohella, ja sen kanta on kasvanut voimakkaasti erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Tällä hetkellä Luonnonvarakeskus on arvioinut kannan olevan noin 100 000 yksilöä, ja viime metsästyskauden saalismäärä on riittänyt kääntämään kannan pienoiseen laskuun.

Suurin haitta valkohäntäpeurakannasta ovat peurakolarit sekä paikallisesti viljelyksille ja puutarhoille aiheutuvat haitat. Haittoja pyritään pienentämään metsästyksellä.

– Eläinten kannanhoitoa varten niiden kannan koko ja rakenne pitää tietää. Valkohäntäpeuran kohdalla on ollut tarvetta kehittää menetelmiä populaation rakenteen arvioimiseksi, Poutanen tiivistää.

***

FM Jenni Poutanen esittää väitöskirjansa ”Insights from unseen individuals – using non-invasive approaches to study population biology of white-tailed deer in Finland” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 24.4.2020 klo 12.00.

Turun yliopisto seuraa aktiivisesti koronavirustilannetta ja viranomaisten ohjeita. Yliopisto päivittää ohjeitaan tilanteen mukaan. Ohjeet ja linkit löytyvät osoitteesta: utu.fi/koronavirus

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-8044-4