Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Pyöriäiskampanja käynnistyy, havaintoja Itämeren pyöriäisestä kerätään jälleen

ac870fb613372efd_800x800ar

Itämerellä harvinaisesta pyöriäisestä kaivataan jälleen havaintoilmoituksia. Pyöriäinen on Itämeren ainoa valaslaji ja kannan koon arvioidaan olevan noin 450 yksilöä. Arvio perustuu kansainvälisessä SAMBAH-hankkeessa tehtyyn seurantaan, jossa meren pohjaan ankkuroitiin kuuntelulaitteita.

”Kaikki näköhavainnot ovat todella tärkeitä, sillä niiden avulla saamme arvokasta tietoa pyöriäisten esiintymisestä merialueellamme ja sen perusteella voimme arvioida mm. suojelu- ja tutkimustarpeitamme”, kertoo neuvotteleva virkamies Penina Blankett ympäristöministeriöstä.

Itämeren pyöriäisiä uhkaavat ympäristömyrkyt, verkkokalastus, saasteet sekä vilkkaan vesiliikenteen aiheuttamat häiriöt ja vedenalainen melu. Nykytiedon mukaan pyöriäinen ei todennäköisesti lisäänny Suomen vesillä.

Pyöriäisten havainnointikampanja alkaa kansainvälisenä pyöriäispäivänä sunnuntaina 17. toukokuuta. Teemapäivä liittyy UNEP:in alaisen ASCOBANS -järjestön sopimukseen pienvalaiden suojelusta Pohjanmerellä ja Itämerellä. Pyöriäisten havainnointikampanja muistuttaa ihmisiä pitämään silmänsä auki merellä liikkuessaan ja ilmoittamaan havainnoistaan. Tavoitteena on myös lisätä tietoa Itämeren uhanalaisesta ja ainoasta valaslajista.

Pyöriäishavaintoja ryhdyttiin keräämään ensimmäisen kerran vuonna 2001. Vuoteen 2015 mennessä Suomen alueella on tehty noin 70 pyöriäishavaintoa noin 120 yksilöstä, keskimäärin 10 yksilöä vuodessa. Merkittävin osa havainnoista keskittyy Saaristomerelle. Havainnointikampanjassa ovat mukana Turun ammattikorkeakoulu, WWF Suomi, Luonnonvarakeskus, Särkänniemen Delfinaario, Suomen ympäristökeskus ja ympäristöministeriö.

Kuinka tunnistan pyöriäisen

Pyöriäisen näkee yleensä sattumalta. Monista delfiinilajeista poiketen pyöriäinen hyppii harvoin kokonaan ilmaan. Pyöriäinen ei ole niin utelias kuin monet muut valaat, eikä lähesty veneitä kovin usein. Tavallisesti pyöriäisen huomaa ja tunnistaa rullaavasta pintakäynnistään, jonka aikana näkyy tummanharmaata selkää ja pieni kolmiomainen selkäevä. Suomenkielisen nimensä pyöriäinen on saanut juuri tästä rullaavasta uintitavastaan.

Pyöriäisellä on pituutta vain noin 1,5 metriä ja painoa noin 50–60 kiloa. Pyöriäinen elää pääosin matalissa, alle 60 metriä syvissä rannikkovesissä ja vuonoissa. Ravinnokseen se käyttää mm. silakkaa, kilohailia, pieniä turskia ja muita pohjakaloja kuten tuulenkaloja ja tokkoja.

Ähtäri Zoon Aasia alueen lajisto laajenee – Eläinpuisto valmistautuu pikkupandojen tuloon

Pikkupanda3

Ähtäri Zoo odottaa parhaillaan uusia asukkaita eläinpuistoon, nämä kesäkuun 2015 lopulla Euroopan tarhoista saapuvat eläimet ovat pikkupandoja. Eläinten saapuminen osaltaan laajentaa Ähtäri Zoon Aasian uhanalaisten eläinten lajistoa uuden aluesuunnitelman mukaisesti. Suloisen pikkupandan tuloon valmistaudutaan Ähtärin Eläinpuistossa näille puissa kiipeileville raitahännille sopivan tarhan rakennustöillä.

Pikkupandojen tuontia Ähtäriin on valmistellut intendentti Mauno Seppäkoski. Hän on Skandinavian ainoa villieläinten kuljetukseen luvan saanut ammattilainen ja nämä siirrot vaativat pitkät ja huolelliset valmistelut. Ähtäri Zoo on EAZA:n eli Euroopan eläinpuistojen ja akvaarioiden kattojärjestön jäsen ja on mukana globaalissa uhanalaisten eläinten suojeluohjelmassa, johon myös pikkupanda kuuluu. Suojeluohjelmassa huolehditaan tarkasti eläinten kantakirjoista ja koordinoidaan eläinten siirrot eri tarhojen välillä. Tämän ohjelma puitteissa Ähtärissä asuu Aasian lajistosta jo lumileopardi ja takini eli härkägemssi.

Pikkupanda (Ailurus fulgens) eli kultapanda tai kissakarhu on petoeläinten lahkoon kuuluva nisäkäslaji, sukunsa ja heimonsa ainoa nykyisin elävä laji. Pikkupanda on erittäin uhanalainen eläinlaji ja näillä eläintarhojen välisillä siirroilla turvataan pikkupandojen geneettisen perimän säilyminen. Punaturkkista pikkupandaa tavataan luonnonvaraisena ainoastaan Himalajan vuoristossa, jopa 2 200–4 800 metrin korkeudessa aivan eteläisessä Kiinassa ja Pohjois-Myanmarissa. Lajin määrä vähenee vääjäämättä, sillä pikkupandaa uhkaa mm. salametsästys ja luonnollinen eläinympäristö tuhoutuu kaupungistumisen myötä.

Tämän kasvissyöjän pääravintoa ovat bambunversot, mutta ne syövät myös ruohoa, juuria, hedelmiä ja hyönteisiä. Pikkupanda on hämäräajan eläin ja ne elävät yksinään tai pareittain. Naaras synnyttää 1–4 sokeaa poikasta.

Uhanalaisten eläinten siirto eläintarhasta toiseen on laillista, luvanvaraista CITES -tuontia, jota valvoo mm. Suomen tulli, Suomen Riistakeskus ja EVIRA sekä vastaavat tahot lähettävissä maissa. Uudelle tulokkaalle tehdään vielä Ähtärin Eläintarhassa tulotarkastus Mauno Seppäkosken ja eläinlääkäri Tarja Suojarannan toimesta.

Äitienpäivän poikasuutisia Merimaailmasta: Vuokkokala on äideistä parhain

25f569a4-5fb4-4c4d-80fd-94369e7e2bf1-main_image

Emman ja Kamun kotivuokko on jättiläismattovuokko (Stichodactyla gigantea). Jättiläismattovuokkoa pidetään vaikeahoitoisena, mutta SEA LIFEn on tullut Indonesiasta Suomeen jo 90-luvulla ja on yhä erittäin elinvoimainen.

Merimaailma SEA LIFEn riutta-altaasta voi viikonloppuna bongata kauniit, pulleat mätimunat. Äitienpäiväviikon lisääntymispuuhiin innostuneet kalat ovat Emma ja Kamu, suruvuokkokalat, jotka ovat eläneet pariskuntana jo yli 20-vuoden ajan.

Edellisen kerran suruvuokkokalat munivat elokuussa 2014, mutta ennen viime vuotta, pari ei ollut muninut enää kymmeneen vuoteen. Elokuussa kuoriutunut poikanen voi hyvin ja on saavuttanut jo suruvuokkokalalle tyypillisen aikuisvärityksen.
Perhe-elämää vuokkokalojen tapaan

Vuokkokalat ovat paitsi pariuskollisia, myös paikkauskollisia. Pariskunta pitää kotinaan merivuokkoa, jonka polttavien lonkeroiden suojaan ne myös munivat.

Ennen kututapahtumaa pesäksi valittu alue pitää puhdistaa huolellisesti. Vuokkokalaperheessä tämä on koiraan tehtävä. Kun pesä on siivottu, itse kututapahtuma tapahtuu useimmiten romanttisesti täydenkuun aikaan. Ihan pienestä ponnistuksesta ei ole kysymys, sillä vuokkokalaäiti pyöräyttää kerrallaan 100–1000 mätimunaa, jotka kuoriutuvat noin viikossa. Poikaset eivät tosin kauaa äitinsä helmoissa pyöri, sillä minimaalisen pienet toukat lähtevät saman tien planktonin mukana maailman merille.


Vuokkokala on merenalaisen maailman superäiti

Vuokkokalanaaras on koirasta suurempi niin henkisesti kuin fyysisesti, sillä vuokkokalaperheessä naaras on ehdoton pomo. Jotkut naaraat eivät tyydy yhteen koiraaseen, vaan ykköskoiraan lisäksi suuren naaraan vuokossa saattaa hyöriä myös muita, pienempiä koiraita.

Aivan itsestäänselvyytenä vuokkokalanaaras ei voi kuitenkaan asemaansa pitää: kaikki vuokkokalat nimittäin syntyvät koiraina ja vaihtavat sukupuoltaan vasta myöhemmällä ikää.

 

Vesikkotyttönen muutti Ranuan Eläinpuistoon

2015-05-07 18_10_56-Vesikkotyttönen muutti Ranuan eläinpuistoon

Vuodenikäinen naarasvesikko Adelka saapui tutustelemaan uuteen kotiinsa alkuviikosta Stanis Pavlovin luonnonsuojelukeskuksesta Tsekeistä. Adelkan lajitoverina Ranuan Eläinpuistossa oli jo ennestään 3-vuotias urosvesikko Veeti. Vielä eivät kuitenkaan Veeti ja Adelka pääse läheisempään kontaktiin vaan Adelka saa rauhassa ensin kotiutua uuteen ympäristöönsä omassa tarhassaan.

Vesikko on eurooppalainen näätäeläinlaji, joka elää järvien, jokien ja purojen rannoilla tiheän kasvillisuuden suojassa. Ne saalistavat öisin sekä vedessä että maalla muun muassa pieniä nisäkkäitä, lintuja, kaloja ja hyönteisiä. Suurimman osan vuodesta vesikot elävät yksin, mutta kiima-ajan koittaessa maalis – huhtikuussa ne hakeutuvat toistensa seuraan. Adelka ja Veeti on tarkoitus saattaa yhteen ensi vuoden keväällä ja silloin selvinnee onko pariskunnan välillä helliä tunteita.

Vesikko on osa eurooppalaisten uhanalaisten lajien suojeluohjelmaa, jonka tavoitteena on vahvistaa ja muodostaa elinvoimainen vesikkojen tarhakanta. Suojeluohjelmaa johdetaan Tallinnan eläintarhasta käsin. Suomessa vesikko on luokiteltu luonnosta kokonaan hävinneeksi lajiksi. Lajin viimeinen edustaja on tavattu Sotkamossa vuonna 1992.

Peitteisyyden säilyttävä metsänkäsittely sopii muurahaisille

4 R UMAX     PL-II            V1.4 [5]

Muurahaisten pesäkeot säilyvät paremmin asuttuina poiminta- ja pienaukkohakkuissa kuin avohakkuissa.

Peitteisen metsänkäsittelyn vaikutuksia lajistoon sekä metsän uudistumiseen ja kasvuun on tutkittu METSO-ohjelmaan kuuluvassa häiriödynamiikkahankkeessa. Tutkimukset poiminta- ja pienaukkohakkuiden vaikutuksista muun muassa muurahaisyhteiskuntien selviytymiseen ovat vielä kesken, mutta vaikuttaa siltä, että pesäkeot säilyvät näissä avohakkuualueita paremmin asuttuina.

Metsähallitus käyttää peitteisyyttä ylläpitäviä hakkuutapoja virkistyskäytön, maiseman sekä monimuotoisuuden erityiskohteissa vuosittain noin 1300 hehtaarilla. Poiminta-, pienaukko- ja väljennyshakkuiden käyttöä on asteittain lisätty kannustamalla metsätalouden suunnittelijoita menetelmien monipuolistamiseen.

Metsän luontaista rakennetta ja kehitystä mukailevalla metsänhoidolla pyritään metsätalouden kestävyyden kehittämiseen. Tulosten perusteella Metsähallituksen tutkimusalueilla Kuhmoisissa ja Lieksassa hakatut pienaukot ovat taimettuneet hyvin luontaisen siemennyksen kautta. Jatkuvan kasvatuksen metsänhoidolla on arveltu olevan lukuisia myönteisiä vaikutuksia myös maisemaan ja monikäyttöedellytyksiin.

Peitteisen metsänkäsittelyn vaikutuksia puunkorjuun kannattavuuteen ja puustoon ei tunneta vielä riittävän hyvin. Kustannusten näkökulmasta onkin tärkeää huolehtia siitä, ettei käsittely-yksiköltä kertyvä puumäärä laske uusien käsittelytapojen myötä merkittävästi nykyisestä.

Häiriödynamiikkahankkeessa ovat mukana Metsähallitus, Luonnonvarakeskus, Helsingin ja Itä-Suomen yliopistot sekä Metsäteho. Tutkimuksia jatketaan ja peitteisen metsänkäsittelyn vaikutuksia tullaan seuraamaan myös aluetasolla. Metsähallitus on antanut tutkimusalueet tutkijoiden käyttöön ja toiveena onkin, että niitä hyödynnettäisiin mahdollisimman laajasti.

 

Tutkimustuloksiin liittyvä seminaari pidetään Vantaalla 21.4.2015. Linkki seminaariesitysten lyhennelmiin Luonnonvarakeskuksen verkkosivuilla:
http://www.metla.fi/tutkimus/metso/tulosseminaari2015/

Saimaannorpan kuutteja syntyi vähintään 48 – laskenta tehtiin vaikeissa olosuhteissa

Saimaannorpan pesälaskennoissa on havaittu 48 saimaannorpan kuuttia, joista kuusi oli kuolleita. Metsähallituksen luontopalvelujen johtamat pesälaskennat tehtiin vaikeissa olosuhteissa. Laskentoihin osallistui noin sata henkilöä, joista suurin osa oli paikallisia vapaaehtoisia.

Saimaannorppien pesimäolosuhteet olivat tänäkin talvena poikkeuksellisen huonot. Osa kuuteista syntyi luonnonkinospesiin ja osa apukinoksiin, joita tehtiin vähälumisimmille alueille 68 kappaletta. Muutama kuutti syntyi mahdollisesti myös avojäälle.

Laskentojen lopputulos on alempi kuin aiempien vuosien tulokset. Viime vuonna arvioitiin syntyneen 64 kuuttia ja myös kahtena edellisenä vuonna päästiin yli 60 kuuttiin. Epänormaalien pesintäolojen ja sen vuoksi puutteelliseksi jääneen laskennan takia uutta arviota norppakannan koosta ei pystytä tekemään, harmittelee Metsähallituksen suojelubiologi Jouni Koskela. Yleensä kannan koon muutos vuositasolla on pieni, ja muutoksen havaitsemiseen tarvitaan kattava lumipesäaineisto.

Kolovedeltä löydettiin pesälaskennoissa kaksi kuuttia. Toinen syntyi apukinokseen, toinen luonnonkinokseen. Metsähallituksen ylitarkastaja Tero Sipilä iloitsee Koloveden pesimätuloksen paranemisesta. Viime vuonna Kolovedellä syntyi yksi kuutti, kun kahtena edellisenä vuonna ei havaittu yhtään syntynyttä.

Puumalan eteläpuolella laskennat pystyttiin tekemään melko kattavasti, ja täällä löydettiinkin lähes normaali määrä kuutteja, toteaa WWF Suomen osalta Etelä-Saimaan pesälaskennoista vastaava Ismo Marttinen.

Nopean kevään etenemisen takia kaikkia pesimäalueita ei pystytty tarkistamaan ja useiden kuuttien arvioidaan jääneen löytymättä. Laskentatulos ja kuolleiden lukumäärä tarkentuu Saimaannorppa-LIFE-hankkeessa toteutettavissa pesäpaikkasukelluksissa, jotka tehdään heti jäiden lähdön jälkeen, kertoo suojelubiologi Miina Auttila.
Vuonna 2015 havaittujen poikasten määrä Saimaan vesialueittain:

Vesialue: poikaset
Pyhäselkä–Jänisselkä: 0
Orivesi: 0
Pyyvesi–Enonvesi: 0
Kolovesi: 2
Joutenvesi: 4
Haukivesi: 13
Pihlajavesi: 18
Puruvesi: 0
Tolvanselkä–Katosselkä: 4
Luonteri: 0
Lietvesi: 2
Petraselkä–Yövesi: 4
Suur-Saimaa: 1
Yhteensä: 48

Keski-Suomen Lintutieteellinen Yhdistys: Pussitiainen bongattiin ensi kertaa Keski-Suomessa

800px-Remiz_pendulinus_-Estonia_-singing_by_partly_built_nest-8

 

Kuvaaja: Alastair Rae

Lintujen kevätmuutto on edennyt Keski-Suomessa hyvässä tahdissa. Tänään tiistaina lintuharrastajat pääsivät nauttimaan myös harvinaisuudesta, kun Jyväskylässä havaittiin pussitiainen (Remiz pendulinus). Havainto on ensimmäinen laatuaan Keski-Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen toimialueella, ja on 308. alueella havaittu lintulaji.

Linnun huomasi aamupäivällä jyväskyläläinen lintuharrastaja Olli Sihvola kotipihallaan Jyväskylän Kuokkalanpellossa. Lintu katosi pian paikalta, mutta paikalle tullut lintuharrastajaryhmä löysi sen uudelleen läheisen Pohjanlammen rantapensaikosta.

Pussitiainen on Euroopassa tavallinen pesimälaji, joka viihtyy rehevien vesien rantametsissä. Suomessa pussitiainen on nykyään vuosittainen ja on pesinyt useita kertoja etenkin etelä- ja länsirannikolla. Nimensä laji on saanut taidokkaasti heinistä punotusta, pussia muistuttavasta, pesärakennelmastaan, jonka lintu rakentaa roikkumaan lehtipuun oksaan. Pesän pintamateriaalina ja pehmusteena on usein osmankäämin siemennukkaa. Pohjanlammen pussitiainen viihtyi lajille tyypillisesti osmankäämikasvustossa, joten mikäli lintu paikkaan mieltyy, on ainakin pesämateriaalia tarjolla.

Suomalaiset varpuset kutistuvat

varpunen_480px

 

Kuva: Janne

Suomessa elävät varpuset painavat nykyään 1,5 grammaa vähemmän kuin 1980-luvun puolivälissä, osoittaa Turun ja Helsingin yliopistojen tutkimus.

Puutarhoissa sirkuttavat varpuset ovat nykyisin pienempiä kuin 30 vuotta sitten. Turun ja Helsingin yliopistojen tutkijat ovat verranneet varpusten painoja kymmenessä eri kaupungissa aina Helsingistä Sodankylään asti.

Analyysi osoittaa, että nykyään varpuset painavat keskimäärin 1,5 g vähemmän kuin 1980-luvun puolivälissä, mikä on suuri ero 33 g painavalle linnulle.

– Tutkimus perustuu kattavaan materiaaliin, jonka luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijat keräsivät 1980-luvulla. Kun tajusimme, että tällaista historiallista materiaalia oli käytettävissä, meidän tarvitsi vain pyydystää varpusia uudestaan samoissa kaupungeissa, Turun yliopiston biologian laitoksen apulaisprofessori Jon Brommer toteaa.

Myös varpusten määrät ovat pienentyneet

Varpunen on siinä mielessä epätyypillinen lintulaji, että se esiintyy ainoastaan samoilla alueilla ihmisen kanssa, joko kaupungeissa tai maatiloilla. Varpusten määrät ovat kuitenkin vähentyneet valtavasti viime vuosikymmeninä.

– Varpuspopulaatiot ovat pienentyneet noin puolella 1980-luvun puoliväliin verrattuna. Niinpä riittävän suuren yksilömäärän löytäminen ja pyydystäminen ei ollut helppoa. Onneksi ihmiset olivat hyvin avuliaita ja antoivat meidän pyytää, mitata ja vapauttaa linnut puutarhoissaan, kertoo uudemmat varpusnäytteet kerännyt tutkija Jaana Kekkonen Helsingin yliopistosta.

Lintujen painon pienenemistä on havaittu myös muualla maailmassa, mutta Brommer ja Kekkonen yllättyivät siitä, että he löysivät pienentyneitä lintuja lähes jokaiselta paikkakunnalta. Kyseessä ei siten ole vain paikallinen ilmiö, vaan kutistumista tapahtuu ainakin koko Suomen alueella.

– Näkemykseni on, että varpusten populaation pienenemisen aiheuttanut tekijä, mikä se onkaan, vaikutti myös varpusten painon laskuun. Emme tiedä, mikä sai varpusen lähes katoamaan kaupungeistamme, mutta sillä on todennäköisesti yhteys laajemmin kaupunkiympäristössä tapahtuviin muutoksiin, Brommer sanoo.

>> Tutustu tutkimusartikkeliin

:KATSO VIDEO: Noesta pesty pöllö vapautettiin kotimetsään

2015-04-10 15_52_28-Korkeasaari

 

Kuvaaja: Mari Lehmonen/ Korkeasaari

Korkeasaaren villieläinsairaalassa noesta puhtaaksi pesty lehtopöllö on osoittautunut lentotaitoiseksi ja säänkestäväksi eli valmiiksi luontoon vapautettavaksi. Se vietiin tänään rengastettuna takaisin kotireviirilleen Espooseen. Kuljetuslaatikon auettua pöllö otti siivet alleen ja lensi sekametsän siimekseen kuvaajilta piiloon.

Palomiehiä pelastustöissä auttaneet Forsblomit olivat helpottuneita pöllön kuntoutumisesta. Pientaloalueella liikkuu petolintuja, mutta yöllä olohuoneen takasta kuuluvan rahinan aiheuttajaksi epäiltiin ensin oravaa. Kun palokunta rassasi savupiippua seuraavana aamuna, takan tuhkaluukkuun putosi ensin pöllön saalis, kuollut rotta. Puolentoista tunnin työn jälkeen samasta luukusta tupsahti noesta musta pöllö, jonka Forsblomit kuljettivat Korkeasaaren villieläinsairaalaan.

Löytöpaikkaan eli savupiippuun pöllöllä ei enää ole pääsyä – se on nyt verkotettu. Forsblomit halusivat estää vastaavan toistumisen ja suunnittelivat piipun päähän metalliputken pätkästä ja verkosta hitsatun suojan. Myös nuohooja kävi tarkistamassa piipun, mutta maksua hän ei ottanut, kun pöllö oli jo hoitanut likaisen työn.

Lehtopöllön kolmen viikon vierailu Korkeasaaren villieläinsairaalaan sai onnellisen lopun. Savupiipun, kylpyammeen, föönauksen ja rengastuksen kokenut lehtopöllö saa nyt jatkaa kevätpuuhiaan tutussa ympäristössään.

Liejuryömijä – kala kuivalla maalla

4103112e-2c75-420d-b094-1563adb27bff-main_image

Miten määrittelisit kalan? Kun kuvittelemme kalan, ajattelemme ensisijaisesti uimalla liikkuvaa, veden alla elävää eväkästä. Liejuryömijä on erinomainen esimerkki siitä, miten totuus saattaa joskus olla tarua ihmeellisempää: Murtovesirannoilla elävä liejuryömijä on nimittäin sopeutunut elämään lähes kokonaan maalla. Sen elinympäristöihin kuuluvat mangroverämeet ja trooppiset rannat, joilla kala ryömii rintaeviensä avulla. Maalla liikkuminen on niin sujuvaa, että liejuryömijä pystyy tarvittaessa kiipeämään vaikka puuhun. Sen sijaan ulapalle joutunut liejuyryömijä voi huono-onnisesti jopa hukkua.

Vaikka huonolla uimataidolla varustettu kala saattaa kuulostaa varsinaiselta evoluution emämunaukselta, on kyseessä itse asiassa harvinaisen onnistunut suojakeino, jollaista ei muilta kaloilta löydy. Laskuveden aikaan monet muut kalat jäävät ansaan pieniin vuorovesilammikoihin, mutta liejuryömijä jatkaa menoaan.

Liejuryömijä hengittää muiden kalojen tavoin kiduksilla – myös maalla liikkuessaan. Erityisenä selviytymiskeinona se voi myös kantaa mukanaan ”happisäiliötä” eli ilmakuplaa, jota se kuljettaa kiduksissaan.

Vaikka liejuryömijän olemuksessa on jotain hyvin sammakkomaista, on kyseessä kuitenkin mätimunia muniva, suomupintainen kala, joka kuuluu tokkojen heimoon. Mätimunansa liejuryömijät munivat kaivamaansa syvään tunneliin. Munimista edeltää näyttävä kosiomeno, jonka aikana liejuryömijä ei pelkästään möngerrä rantamudassa, vaan koiras esittää näyttäviä hyppyliikkeitä hurmatakseen unelmiensa naaraan.

Liejuryömijöitä ja muita evoluution erikoisuuksia voi nähdä SEA LIFEn uudessa Superselviytyjät-näyttelyssä!