Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Pääkallokiitäjä (Acherontia atropos) havaittu Kuhmossa

image1011067184025884987

Pääkallokiitäjää havaitaan vaeltaneena lähes vuosittain Suomessa

Pääkallokiitäjä on kookkain Suomessa tavattava perhoslaji ja sen siipien kärkiväli on 10-13 cm. Laji elää vakituisesti Afrikassa ja Välimeren ympäristössä, josta se kulkeutuu ilmavirtausten mukana myös tänne Pohjolaan lähes vuosittain. Lajin toukka syö koisokasvien mm. perunan lehtiä ja on vakituisella elinalueellaan paha perunan tuholainen. Sen vuoksi Välimeren ympäristössä käytetään torjunta-aineita perunaviljelmillä. Toukka kasvaa noin 13 cm pituiseksi. Lajin aikuinen on valohakuinen ja lentää öisin, joten sitä voi havaita ulkovaloilta.

Lajia esiintyi keskiajalla silloin, kun Euroopassa oli sotia ja ruttoa. Kun aikuisen yksilön selässä on pääkallokuvio ja se pystyy ääntelemään häirittäessä piipittämällä, niin sen ajateltiin olevan paholaisen lähetti. Paavi julisti sen pannaan ja se on ainoa perhonen, joka on edelleen pannassa.

Kainuussa pääkallokiitäjää on havaittu vuosien saatossa 13 kertaa ja ensihavainto on Kainuusta vuodelta 1925. Viimeisimmät havainnot lajista ovat vuosilta 1975 Kajaani, Aulis Piirainen, 2010 Kajaani, Samuel Rusanen ja 2020 Kuhmo Mona Komulainen. Pääkallokiitäjän löysi Mona Komulainen 29.8.2020 Kuhmon Hukkajärven suunnalta rakennuksen vierestä kuolleena aamulla, kun lämpötila oli 2,5 astetta. Pääkallokiitäjä on todella herkkä kylmälle, eikä se pysty selviämään Suomen talvesta, vaan kaikki syksyllä meille kulkeutuneet yksilöt kuolevat aika pian.

Ilmoita pääkallokiitäjähavainnoista

Kansalaiset voivat ilmoittaa havainnoistaan vieraslajikoordinaattori Reima Leinoselle Kainuun ELY-keskukseen puh. 029 502 3799.

KORKEASAAREN AMURINLEOPARDIKISSAT SAIVAT ENSIMMÄISET PENTUNSA

50292675318_ca7f3c971e_c

Picture by: Annika Sorjonen (2020) Korkeasaari Zoo

Kissalaaksosta kuuluu iloisia pentu-uutisia. Viime vuonna Korkeasaareen muuttanut amurinleopardikissapari on saanut ensimmäiset pentunsa. Puolikiloiset pörröturkit pääsivät nyt kuukauden iässä eläinlääkärin tarkastukseen, jossa ne saivat matolääkkeen ja mikrosirun. Pennuista kaksi on naaraita ja yksi uros.

Syntymää osattiin odottaa, kun naaras alkoi puolustaa reviiriään ja hääti uroksen tarhasta. Eläintenhoitajat siirsivät uroskissan takatiloihin, jotta emolle voitiin taata rauhallinen ympäristö. Varmuus pentueesta saatiin heinäkuun lopulla, kun emo alkoi kantaa ruokaa pesään. Pennut ovat jo ensi kertoja uskaltautuneet omille tutkimusmatkoilleen pesän ulkopuolelle, jolloin niistä on nähty vilauksia.

Pentujen vanhemmat kohtasivat ensi kertaa viime kesänä Korkeasaaressa. Emokissa on kotoisin Novosibirskin eläintarhasta Venäjältä ja sen geneettisesti arvokkaat jälkeläiset ovat tervetulleita eurooppalaiseen tarhakantaan. Pentujen isä on syntyjään tsekkiläisestä eläintarhasta. Laji palasi Korkeasaareen 15 vuoden tauon jälkeen ja edellisistä pennuista on ehtinyt kulua jo 20 vuotta.

Amurinleopardikissaa on metsästetty sen kauniin turkin vuoksi. Metsästyksen ja elinympäristön häviämisen takia laji on harvinaistunut paikallisesti. Erityisesti elinalueensa saarilla amurinleopardikissalla menee huonosti ja Japanissa se luokitellaan jo äärimmäisen uhanalaiseksi. Laji on kuitenkin koko elinalueensa mittakaavassa edelleen elinvoimainen.

 Samalla seudulla Aasian itälaidalla amurinleopardikissan kanssa elävät sen isommat sukulaiset amurintiikeri ja amurinleopardi. Syyskuussa Korkeasaaressa vietetään Kissojen Iltoja, joilla kerätään varoja Amurin alueen kissojen suojeluun niiden elinalueella. Isojen kissojen elinalueita turvaamalla suojellaan myös muita alueella eläviä lajeja, kuten amurinleopardikissoja.

Hyvät siemenvuodet viivästyttävät lintujen syysmuuttoa ja aikaistavat kevätmuuttoa

2019-05-15-15-31-42-1200x800

Ravinnon määrä vaikuttaa merkittävästi marjoja ja siemeniä syövien lintujen syysmuuton ja kevätmuuton ajoittumiseen. Tämän vuoden heikko puiden siemensato lähettänee siemensyöjät muutolle normaalia aikaisemmin, selviää Turun yliopiston, Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen yhteisestä tutkimuksesta.

Suomalaisen pitkäaikaistutkimuksen perusteella lintujen syysmuutto viivästyy vuosina, jolloin puissa on runsaasti siemeniä, ja muutto aikaistuu siementen katovuosina. Hieman yllättäen ilman lämpötilalla ei havaittu olevan vaikutusta rastaiden, tilhien ja peippolintujen syysmuuton ajoitukseen.

Puiden siemensato vaikuttaa myös seuraavan vuoden kevätmuuton ajoitukseen yhdessä sääolojen kanssa. Runsas edellisen syksyn siemensato ja lämmin kevät aikaistavat lintujen kevätmuuttoa.

– Tuloksemme viittaavat siihen, että linnut talvehtivat lähempänä pesimäalueitaan, kun edellisenä syksynä on ollut runsaasti ravintoa tarjolla. Tämä mahdollistaa aikaisemman kevätmuuton, kertoo yliopistolehtori Jukka Suhonen Turun yliopistosta.

Kuusen ja koivun siemenet ovat monien lintulajien suosimaa ravintoa. Luonnonvarakeskuksen ennusteen mukaan molempien puulajien siemeniä on nyt tavanomaista vähemmän tarjolla. Alustavien arvioiden mukaan huippusatoa ei ole myöskään odotettavissa pihlajanmarjoista.

– Siemensatotietojen perusteella on odotettavissa, että tänä syksynä rastaat ja peippolinnut muuttavat keskimääräistä aikaisemmassa aikataulussa eivätkä jää viivyttelemään, pohtii intendentti Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Tutkimustulokset perustuvat Turun ja Helsingin yliopistojen sekä Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijoiden yhteisjulkaisuun, jossa on hyödynnetty useita pitkäaikaisia aineistoja. Käytettävissä on ollut 29 vuoden yhtenäinen aineisto puiden siemensadosta, ilman lämpötilasta sekä 11:n siemeniä syövän lintulajin, kuten rastaiden, tilhen ja peippolintujen, muuton vuosittaisista ajoituksista. Lintujen muuttoaineiston keräsivät lintuharrastajat Hankoniemen kärjessä sijaitsevalta lintuasemalta.

Linkki alkuperäisjulkaisuun:

https://link.springer.com/article/10.1007/s00442-020-04726-5

Suomen merimetsokanta vakiintunut noin 26 000 pesivään pariin

merimetso_2020

Merimetson alueelliset pesämäärät (kpl) vuonna 2020

Kesällä 2020 merimetsojen pesiä laskettiin noin 25 760 kappaletta Suomen rannikkoalueilla. Pesimäkanta on vaihdellut enää muutamalla prosentilla viiden viime vuoden aikana. Pesämäärien vuotuiset vaihtelut ovat kuitenkin alueellisesti suuria ja merikotkan saalistuksen vaikutus pesintämenestykseen ja yhdyskuntien sijoittumiseen on voimistumassa.

Sekä Suomenlahdella että Selkämerellä sijaitsi kolmasosa merimetson pesistä, Saaristomerellä viidennes, Merenkurkussa 12 prosenttia ja Perämerellä viisi prosenttia. Kanta pieneni Merenkurkussa 16 prosenttia, Saaristomerellä 14 prosenttia ja Suomenlahdella kaksi prosenttia. Kanta puolestaan kasvoi Perämerellä 70 prosenttia ja Selkämerellä 17 prosenttia.

Kokonaisuudessaan Pohjanlahden merimetsokanta kasvoi kymmenen prosenttia ollen noin 12 200 pesää, joista Selkämerellä 7 660, Merenkurkussa noin 3 200 ja Perämerellä 1 360 pesää. Suomenlahdella kanta oli noin 8 500 pesää ja Saaristomerellä 5 000 pesää.

Suurimmat yhdyskunnat Porvoosta Mustasaareen

Merimetsoyhdyskuntia havaittiin Suomessa 54 kappaletta 81 hehtaarin alalla, yhteensä 83 luodolla tai saarella. Yli puolet koko kannasta pesi kahdeksassa suurimmassa yhdyskunnassa.

Yli tuhannen pesän yhdyskunnat sijaitsivat Raumalla (3 600 pesää), Mustasaaressa (1 560), Turussa (1 540), Uudessakaupungissa (1 540), Porvoossa (1 320), Porissa (1 320), Kirkkonummella (1 300) ja Eurajoella (1 170). Kuntatasolla voimakkain kasvu todettiin Raumalla ja Kokkolassa. Uudessakaarlepyyssä pesämäärä puolestaan pieneni yli puolella.

Kymmenen yhdyskuntaa autioitui edellisvuodesta ja uusia yhdyskuntia havaittiin 11: Virolahdella (2 kpl), Loviisassa (3), Salossa (2), Paraisilla, Porissa, Kokkolassa ja Lumijoella. Myös Vaasassa ja Kotkassa pesittiin vuoden tauon jälkeen. Porin yhdyskunta oli asettunut pesimään rannikon tuntuman pienelle lintujärvelle. Suomessa ei ole aiemmin todettu onnistuneita sisämaapesintöjä.

Pyhtään ja Haminan kolmella puuttomalla luodolla havaittiin tuhotun laittomasti yli 400 merimetson munapesää, minkä seurauksena lähialueiden sisäsaariston metsäisille luodoille syntyi uusia pesintöjä lähemmäs mökkiasutusta.

Merikotkan saalistus voimistuu merimetsoyhdyskunnissa

Merikotkan saalistus voimistui edelleen heikentäen poikastuottoa suurissakin pesimäyhdyskunnissa. Tämän seurauksena aikuistuneita merimetsoja palaa synnyinseuduilleen suhteellisesti vähemmän kuin aiemmin. Merikotkan saalistus vaikuttaa myös yhdyskuntien sijoittumiseen ja pesintätapaan: pesinnät painottuvat enenevässä määrin sisäsaaristoon ja metsäpesintöjen osuus kasvaa.

Merenkurkun pitkäikäisin lähes 20-vuotias yhdyskunta Uudessakaarlepyyssä ei onnistunut kasvattamaan poikasia juurikaan lentokykyisiksi, kun enimmillään yli 30 merikotkan havaittiin ruokailevan pesimäluodolla. Myös itäisen Suomenlahden rajavyöhykkeellä merikotkien tulkittiin aiheuttaneen ainakin kolmen luodon pesintöjen epäonnistumisen jo munavaiheessa.

Merimetsoyhdyskuntien etsintöihin, tarkistuksiin ja laskentoihin osallistui yli 80 henkilöä kesällä 2020.

Merimetson seurannalla kerätään perustietoa lajin ekologiasta ja levittäytymisestä Suomessa. Merimetso on Suomessa luonnonsuojelulailla rauhoitettu ympärivuotisesti, eikä se kuulu EU:n metsästettävien lajien listalle.

 

Ilmastonmuutos voi sulattaa varpuspöllöjen ”pakastimet” ja lisätä pöllöjen paikallista kuolleisuutta

pygmy_owl

Varpuspöllö on pienin petolintumme. Kuva: Erkki Korpimäki
Turun yliopiston ekologit osoittavat uudessa tieteellisessä artikkelissaan, että varpuspöllöjen ”pakastimiin” eli pönttöihin ja koloihin talven varalle keräämät ruokavarastot pilaantuvat kahdesta syystä: runsaiden syyssateiden seurauksena ja jos varaston kerääminen on aloitettu aikaisin. Artikkelin tulokset osoittavat, että ilmastomuutos saattaa vaikeuttaa petojen ravinnonhankintaa ja siten vähentää paikallista talviaikaista eloonjäävyyttä. Tutkimus on julkaistu korkealuokkaisessa kansainvälisessä Global Change Biology -tiedejulkaisussa.

Väitöskirjatutkija Giulia Masoero ja kanssakirjoittajat Turun yliopiston biologian laitokselta analysoivat professori Erkki Korpimäen tutkimusryhmän keräämää ainutlaatuista pitkäaikaisaineistoa vuosilta 2003–2018. Tavoitteena oli tutkia, miten muuttuvat sääolot loppusyksyllä ja talvella vaikuttavat varpuspöllöjen keräämien ruokavarastojen aloitukseen sekä varastojen karttumiseen, käyttöön ja säilyvyyteen. Aineisto on Kauhavan seudulta Etelä-Pohjanmaalta, saalisvarastoja on yli 500 ja tutkimusalueen koko on 1000 neliökilometriä.

Varpuspöllö on pienin petolintumme, joka saalistaa pääasiassa pikkunisäkkäitä, erityisesti myyriä, mutta käyttää korvaavana ravintona pikkulintuja. Varpuspöllöt aloittavat talvivarastoinnin yleensä silloin, kun lämpötila laskee nollan alapuolelle lokakuun lopulta alkaen. Ne keräävät suuria, usein kymmenien saaliiden varastoja tikankoloihin ja pönttöihin.

Varastoja voi olla monessa pöntössä muutaman kilometrin päässä toisistaan. Koiraita suuremmat naaraspöllöt ja nuoret yksilöt keräävät suurempia varastoja kuin koiraat ja yli yksivuotiaat pöllöt.

Erkki Korpimäen mukaan varastot ovat varpuspöllöille tärkeitä, koska myyrät ovat talvella suojassa lumen alla ja pikkulintuja on maastossa vähän.

– Varastointikäyttäytyminen on altis ilmastonmuutokselle, koska syksyn ja talven säät vaikuttavat varastojen säilymiseen ja käytettävyyteen. Monilla pohjoisilla alueilla syksyt ovat lämmenneet ja talvet ovat tulleet leudoiksi ja sateisiksi. Ennusteet osoittavat, että ilmastonmuutos tulee todennäköisesti jatkumaan samaan suuntaan, ja talvet tulevat suuresti lyhenemään.

Tutkimuksen mukaan varpuspöllöjen aikaisin kerätyt ruokavarastot pilaantuvat sitä todennäköisemmin, mitä enemmän lokakuun puolivälin ja joulukuun puolivälin aikana on sadepäiviä. Pöllöt käyttävät pilaantuneita varastosaaliita erityisesti huonoina myyrävuosina, mutta tutkimus osoitti, että varastosaaliiden pilaantuessa naaraspöllöjen tuleva tapaamistodennäköisyys tutkimusalueella oli alentunut: naaraspöllöt joko kuolevat tai joutuvat lähtemään alueelta.

– Tulos viittaa siihen, että pilaantuneiden varastosaaliiden käyttö ja/tai suuren pilaantuneen varaston keräämisestä syntyvä ajan ja energian hukka alentaa eloonjäävyyttä tai lisää lähtömuuttoa tutkimusalueelta, sanoo Giulia Masoero.

Varpuspöllöt saattavat kyetä osittain sopeutumaan ilmastonmuutokseen viivyttämällä ruokavarastojen keruun aloittamista, mutta todennäköisemmin ne kärsivät lämpenevän ilmaston aiheuttamista muutoksista. Sekä tuoreet tutkimustulokset että maailmanlaajuiset ilmastoennusteet osoittavat, että ilmastomuutos voi suuresti heikentää talvehtivien petojen ravinnonhankintaa ja siten ravinnon kulutusta, millä taas todennäköisesti on haitallisia vaikutuksia pohjoisten havumetsien ravintoverkkoon.

KORKEASAAREN BERBERIAPINOILLE SYNTYI POIKANEN

50187195973_e9997cbd30_c

Picture by: Mari Lehmonen (2020) Korkeasaari Zoo

Berberiapinat lisääntyivät Korkeasaaressa onnistuneesti jo toista kertaa. Laumaan syntyi viikko sitten pienokainen, joka saa paljon huomiota vanhemmiltaan. Aiemmat poikaset ovat reilun vuoden ikäisiä. Korkeasaaren aikuiset berberiapinat ovat huonoista oloista pelastettuja yksilöitä, joista on koottu toimiva lauma tarhaoloissa. Poikasten hoitoon osallistuu koko lauma.

Tuoreen poikasen vanhemmat ovat lauman johtajauros sekä toinen lisääntymisikäisistä naaraista. Syntymää osattiin ennakoida emon käyttäytymisen perusteella. Viime maanantaiaamuna eläintenhoitajat löysivät naaraan hoivaamasta pientä tummaturkkista poikastaan. Emo kantaa poikasta turkissaan ja imettää sitä säännöllisesti. Laumassa on nyt yhteensä kahdeksan apinaa.

Berberiapinoilla urokset osallistuvat innokkaasti poikasten hoitoon. Korkeasaaren lauman uros osoittautui jo vanhempien sisarusten kohdalla huolelliseksi hoitajaksi. Nytkin se kanniskelee viikon ikäistä poikastaan puuhun asti ja suhtautuu siihen omistavasti. Lauman uusin jäsen kiinnostaa kaikkia, erityisesti vuoden ikäisiä poikasia. Yksivuotiaat puolestaan saavat huomiota vanhemmalta naaraalta, joka on ottanut laumassa mummon roolin. Menee vielä muutamia viikkoja ennen kuin lauman nuorimmainen alkaa kaipailla leikkiseuraa.

Erittäin uhanalaiset berberiapinat elävät Marokon ja Pohjois-Algerian vuoristometsissä. Elinalueiden tuhoutumisen lisäksi laiton lemmikkieläinkauppa on suuri uhka lajille. Somia apinanpoikasia pyydystetään luonnosta, myydään lemmikeiksi tai käytetään rahan ansaitsemiseen turistikohteissa. Hankaliksi käyneet hylätyt lemmikkiapinat päätyvät usein eläintarhoihin ja pelastuskeskuksiin. Korkeasaaren aikuiset berberiapinat ovat entisiä lemmikkejä ja lakkautetusta yksityisestä eläintarhasta pelastettuja yksilöitä.

Korkeasaari tukee luonnonvaraisten berberiapinoiden suojelua. Barbary Macaque Awareness and Conservation -kansalaisjärjestö taistelee laitonta lemmikkikauppaa vastaan takavarikoimalla salametsästettyjä apinoita ja sopeuttamalla niitä takaisin luontoon, lisäämällä ihmisten tietoisuutta kampanjoilla ja sitouttamalla paikallisväestöä apinoiden suojeluun.

Raportti: Maailman vaelluskalakannat romahtaneet 1970-luvulta-Euroopassa kannat pienentyneet muuta maailmaa enemmän

Brown trout, Bornholm, Denmark

Kuva: WWF

Maailman vaelluskalakannat ovat kutistuneet maailmanlaajuisesti keskimäärin 76 prosenttia vajaassa 50 vuodessa, kertoo tänään julkaistu raportti. Euroopassa kannat ovat romahtaneet keskimäärin vieläkin rajummin. Suomi ei tee poikkeusta maailmanlaajuiseen vaelluskalakatoon.

Kaikkien aikojen laajimmassa aihetta käsittelevässä raportissa on analysoitu vaelluskalakantojen kehitystä vuosina 1970–2016. Tuona aikana vaelluskalapopulaatiot ovat pienentyneet maailmanlaajuisesti keskimäärin 76 prosenttia. Luku on vieläkin synkempi Euroopassa, missä kannat ovat pienentyneet keskimäärin jopa 93 prosenttia. Euroopassa onkin selvitysten mukaan maailman eniten jokia katkovia esteitä, jotka haittaavat kalojen vaellusta elinalueilleen.

Raportin ovat laatineet WWF, World Fish Migration Foundation, Zoological Society of London (ZSL), Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN sekä The Nature Conservancy -järjestö (TNC). Tulokset perustuvat Living Planet -indeksiin, joka kuvaa suhteellisia muutoksia vaelluskalapopulaatioiden koossa. Indeksi on laskettu raportissa 1406 populaatiosta yhteensä 247:stä eri vaelluskalalajista eri puolilta maapalloa.

”Laskemme vastaavanlaisia indeksejä useille muillekin maalla ja merissä eläville eläinlajeille ja ekosysteemeille. 76 prosentin keskimääräinen lasku on yksi jyrkimmistä, jonka olemme havainneet”, sanoo Stefanie Deinet ZSL:stä.

Vaelluskaloja ovat muun muassa lohi, taimen ja ankerias. Vaelluskalojen ahdinko on ihmisen syytä: jokiin ja puroihin rakennetut padot ja muut esteet tukkivat kalojen reitit lisääntymisalueilleen. Kannat ovat taantuneet myös ylikalastuksen sekä elinympäristöjen tuhoutumisen vuoksi. Myös ilmastonmuutos ja ympäristön saasteet ovat uhka vaelluskalakannoille. Ilmaston lämpeneminen voi muun muassa sekoittaa vaelluksen ajoitusta, jolloin lisääntyminen ja ruuansaanti häiriintyvät.

Vaelluskalakantojen romahdus uhkaa miljoonien ihmisten ruuansaantia ja toimeentuloa. Vaelluskaloilla on myös merkittävä vaikutus jokien, järvien ja kosteikkojen hyvään tilaan sekä elinympäristöjensä monimutkaiseen ravintoverkkoon.

Suomi ei valitettavasti tee poikkeusta maailmanlaajuiseen vaelluskalakatoon, sanoo WWF Suomen suojeluasiantuntija Matti Ovaska.

”Tornion-, Simo- ja Tenojokea lukuun ottamatta kaikki Suomen merkittävimmät ja tuottoisimmat vaelluskalavesistöt on padottu vesivoimatuotantoon ilman, että vaelluskalojen elinmahdollisuuksista olisi huolehdittu. Samalla olemme menettäneet valtaosan alkuperäisistä vaelluskalakannoistamme.”

Käänne parempaan vaatii töitä

Kannat on vielä mahdollista saada nousuun. Raportin laatijat peräänkuuluttavat sekä poliittisia että käytännön ratkaisuja ja tutkimusta vaelluskalojen pelastamiseksi. Euroopassa, jossa tilanne on raportin mukaan kriittisin, on jo olemassa vesipuitedirektiivi, joka täysimääräisesti toteutettuna auttaisi ahdingossa olevia vaelluskalakantoja. Lisäksi EU-komission biodiversiteettistrategiaan on kuluvana vuonna kirjattu tavoite, että Euroopan jokivesistöä on vapautettava esteistä vähintään 25 000 kilometriä vuoteen 2030 mennessä.

”Käytännössä tämä tarkoittaa, että padot ja muut vaelluskalojen liikkumista estävät rakenteet tulee purkaa tai ohittaa riittävän suurilla ja toimivilla ohitusuomilla. Ennen kaikkea meidän tulee varmistaa lainsäädännön keinoin, ettei vaelluskalakantojen ahdinkoa lisätä entisestään uusilla vesivoimahankkeilla tai muilla vesiluontoa pilaavilla toimilla”, Ovaska sanoo.

Patojen purulla on pysyviä ja välittömiä vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen ja vaelluskalakantojen palautumiseen. Euroopassa Dam Removal Europe -verkosto, johon WWF Suomikin kuuluu, on ollut edistämässä jopa yli 100 000 vaellusesteen purkamista viimeisten viiden vuoden aikana.

Ovaskan mukaan Suomessakin on viimeisen kymmenen vuoden aikana tehty lukuisia tärkeitä poliittisia linjauksia ja käynnistetty uraauurtavia hankkeita vaelluskalakantojen ja virtavesiluonnon suojelemiseksi.

Vaelluskalat ovat prioriteetti myös WWF Suomen työssä. Vaelluskalakantojen elvyttämiseen on panostettu kalastus- ja vesilainsäädännön ja konkreettisten kenttähankkeiden kautta yhdessä useiden toimijoiden kanssa.

”Suomessa on noin 159 000 jokikilometriä, joista yli 90 prosenttia on jollain tavoin rakennettuja. Tarvitsemme jatkossakin ripeitä liikkeitä, tahtotilaa ja valtavasti konkreettista työtä, jotta saamme palautettua vaelluskalat osaksi luontoamme”, Ovaska sanoo.

Raportti kokonaisuudessaan (englanniksi, The Living Planet Index (LPI) For Migratory Freshwater Fish)

Ennätyksellisen kuiva kesä 2018 romahdutti perhosmetapopulaation Ahvenanmaalla

tiger-swallowtail-butterfly-1533828335NoH

Matemaattisten mallien avulla tutkijat osoittivat, että perhoskannan romahdus oli ennustettavissa kesän 2018 poikkeavista säätekijöistä. Tutkijat eivät kuitenkaan pystyneet tarkasti ennustamaan, mitkä yksittäiset populaatiot selviäisivät ääri-ilmiöstä ja mitkä eivät.

Luonnon populaatioiden pitkäaikaisseuranta-aineistot ovat erittäin tärkeässä asemassa ilmastonmuutoksen aiheuttamien vaikutusten ennustettavuuden parantamisessa.

– Käydessämme Ahvenanmaalla kesäkuun 2018 lopussa oli selvää, että pitkäaikaisseurannan kannalta saisimme ainutlaatuista aineistoa. Tavallisesti vehreimmätkin kedot olivat nyt täynnä  kuivuuden takia ruskeiksi kuivuneita perhostoukkien ravintokasveja,  kertoo evoluutioekologian apulaisprofessori Marjo Saastamoinen Helsingin yliopiston HiLIFE Helsinki Institute of Life Sciencestä ja bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta.

Tutkimuksessa HiLIFE:ssa toimiva Saastamoisen tutkimusryhmä ja luonnonmaantieteen professori Miska Luoto matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta selvittivät ilmaston ääri-ilmiöiden vaikutuksia ja niiden ennustettavuutta luonnossa.

Tutkijat osoittivat satelliittikuva-aineiston perusteella, että kasvillisuus oli poikkeuksellisen voimakkaasti kärsinyt perhosten elinalueilla kevään ja kesän 2018 pahasta kuivuudesta johtuen. Matemaattisten mallien avulla tutkijat pystyivät myös osoittamaan, että perhoskannan romahdus oli ennustettavissa näistä poikkeavista säätekijöistä.

Tutkimus osoitti, että äärimmäinen kuivuus aiheutti täpläverkkoperhosten kannanromahduksen, mutta tutkijat eivät kuitenkaan pystyneet tarkasti ennustamaan, mitkä yksittäiset populaatiot selviäisivät ääri-ilmiöstä ja mitkä eivät.

– Paikalliset vaikutukset luonnonpopulaatioissa ovat vaikeasti ennustettavissa jopa systeemissä, josta on kerätty aineistoa vuosikymmeniä, toteaa Saastamoinen.

Tutkimuksessa yhdistettiin ilmasto- ja satelliittiaineistoja Ahvenanmaan laitumilla ja kedoilla paikallispopulaatioiden verkostona eli metapopulaationa esiintyvän täpläverkkoperhosen yli 25 vuotta kestäneeseen pitkäaikaisseuranta-aineistoon.

Täpläverkkoperhosen populaatiodynamiikkaa on tutkittu Helsingin yliopistossa jo vuosikymmeniä. Tutkimuksen aloitti kansainvälisestikin erittäin arvostettu, nyt jo edesmennyt akateemikko Ilkka Hanski. Perhospopulaatiosta on tullut tunnettu ekologinen mallisysteemi, jota hyödyntävät tutkimuksissaan edelleen useat tutkijat.

– Erityisen mielenkiintoista oli se, että kun yritimme nyt käyttää apunaan jo olemassa olevaa tietoa koko metapopulaation sijasta yksittäisten paikallispopulaatioiden sukupuuttoriskistä, eivät matemaattiset ennustukset pitäneet paikkaansa vuoden 2018 osalta, Saastamoinen kertoo.

– Jokainen vuosi uutta aineistoa lisää aineiston merkittävyyttä. Ilmastonmuutoksen myötä kesän 2018 kuivuuden kaltaisten ääri-ilmiöiden on ennustettu lisääntyvän. Pitkäaikaisseuranta-aineistot ovatkin nyt erittäin tärkeässä asemassa, jotta pystymme lisäämään ymmärrystämme siitä, kuinka luonnon monimuotoisuus tulee muuttumaan ilmaston muutoksen myötä ja siitä, millaisilla suojelutoimilla sen säilymistä voidaan edesauttaa, muistuttaa Saastamoinen.

Artikkeli:

van Bergen E, Dallas T, DiLeo M, Kahilainen A, Mattila ALK, Luoto M & Saastamoinen M (2020). Effects of summer drought on the predictability of local extinctions in a butterfly metapopulation. Conservation Biology. Early online. (BioRxiv doi.org/10.1101/863795).

Peltosirkun väheneminen jatkuu – lajin pesimäpaikat turvattava

peltosirkku_tuomas-seimola

Kuvaaja: Tuomas Seimola

BirdLife Suomen vuoden lintu on äärimmäisen uhanalainen peltosirkku. Lintuharrastajien kevään ja kesän aikana toteuttamissa kartoituksissa on tänä vuonna löydetty lähes tuhat peltosirkkureviiriä. Eniten peltosirkkuja on havaittu Pohjanmaalla, joka on nykyisin lajin vahvinta esiintymisaluetta. Paikoin hyvin kattavat inventoinnit osoittavat peltosirkun hävinneen kokonaan laajoilta alueilta, kuten monista sisämaan maakunnista.

Alustavien tulosten mukaan Suomen peltosirkkukanta taantuu edelleen. Vuosittaisessa seurannassa olevilla tutkimusalueilla reviirien määrä on pysynyt Pohjanmaalla viime vuoden tasolla, mutta etenkin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa peltosirkku on viime vuodesta selvästi vähentynyt.

Peltosirkku on nopeimmin taantunut pesimälintumme. Sen pesimäkannasta on hävinnyt peräti 99 prosenttia kolmessa vuosikymmenessä. Vähenemisen taustalla on ilmeisesti useita tekijöitä. Peltosirkun kantaa voivat kurittaa elinympäristön muutokset talvehtimisalueilla Länsi-Afrikassa sekä maatalouden muutokset ja torjunta-aineiden, etenkin neonikotinoidien käyttö lajin pesimäalueilla. Suomessa poikastuotto vaikuttaa riittämättömältä ylläpitämään elinvoimaista kantaa, joten iso osa taantumisen syistä todennäköisesti sijaitsee kotimaassa.

Suomen peltosirkkukannan pelastaminen vaatii lajin elinmahdollisuuksien huomioon ottamista sen tärkeimmillä esiintymispaikoilla. Keskeistä on saada pesinnät onnistumaan niillä alueilla, missä peltosirkkuja vielä on.

”Emot ruokkivat poikasiaan enimmäkseen hyönteisillä, mutta syövät itse pääasiassa paljaalta maalta löytämiään siemeniä. Jotta laji säilyy, tarvitaan riittävästi ravintoa ja sopivaa elinympäristöä”, taustoittaa hankkeen toinen koordinaattori Tuomas Seimola.

Peltosirkut viihtyvät maisemarakenteeltaan monipuolisilla suurilla peltoaukeilla. Näillä on tarpeen ylläpitää ja suosia aukeiden keskellä sijaitsevia niukkakasvuisia kesantoja. Ojien reunoilla, jotka ovat peltosirkulle tärkeitä ruokailu- ja pesimäpaikkoja, olisi hyvä pitää leveitä suojakaistoja. Valtaojien ja jokivarsien pienet puut ja pensaat sekä peltomaiseman puustoiset saarekkeet on syytä säilyttää. Tienpenkkojen ja ojanvarsien perkaaminen on tehtävä pesimäkauden ulkopuolella, jotta pesiä ei tuhoudu. Haitallisimpien kasvinsuojeluaineiden käyttöä pitäisi peltosirkkukohteilla vähentää.

Peltosirkkua hyödyttävät toimet auttavat myös monia muita vähentyneitä peltolintulajeja.

BirdLife Suomen vuoden lintu -hankkeen tavoitteena on tuottaa lisätietoa peltosirkun pesimäkannan nykytilasta ja suojelumahdollisuuksista Suomessa. Hankkeen toteuttamisesta vastaavat pääosin vapaaehtoiset lintuharrastajat ja alueelliset BirdLifen jäsenyhdistykset.

Tulipäähippiäinen liittyi Suomen pesimälinnustoon

tulipaahippiainen-antti-j-lind

Kuvaaja Antti J. Lind

Suomen pesimälinnustoon on tänä kesänä saatu uusi laji, tulipäähippiäinen. Nopeasti runsastuvan lajin ensipesintää on odotettu jo useita vuosia.

Tulipäähippiäisen pesintä on nyt onnistunut sekä Porissa että Helsingissä. Porissa pesineellä parilla on havaittu heinäkuun alussa ainakin kolme poikasta ja Helsingissä peräti seitsemän. Jo vuonna 2017 Helsingissä tavattiin poikasia ruokkiva tulipäähippiäinen, mutta silloin poikasten todettiin kuuluvan tavalliselle hippiäiselle.

Tulipäähippiäinen havaittiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1968. Koko viime vuosisadan aikana laji nähtiin meillä vain 14 kertaa. 2000-luvulla tulipäähippiäinen on ollut Suomessa lähes jokavuotinen vieras, ja havainnot ovat lisääntyneet erityisesti viimeisen viiden vuoden aikana: vuonna 2019 nähtiin jo 18 yksilöä.

Tulipäähippiäisen runsastuminen Suomessa liittyy sen levinneisyysalueen nopeaan laajenemiseen todennäköisesti ilmaston lämpenemisen myötä. Esimerkiksi Ruotsissa laji vakiintui pesimälinnuksi vasta vuosituhannen taitteessa, mutta nyt lajin pesimäkanta arvioidaan jo 4 000 pariksi. Myös Virossa tulipäähippiäinen on runsastunut viime vuosina, ja sielläkin pesinee nykyisin toista tuhatta paria.

Suomessa tulipäähippiäiset suosivat vanhoja kuusikoita, mutta Ruotsissa lajin elinympäristövaatimukset ovat selvästi väljemmät. Molemmat nyt todetut pesinnät olivat taajamissa varsin vilkkaasti liikennöityjen kulkuväylien varrella. Tulipäähippiäisen laulu ei kanna kauas, ja lajin havaitseminen on vaikeaa: onkin ilmeistä, että niitä – ja niiden pesintöjä – on Suomessa jo paljon enemmän kuin havainnot kertovat.

Tulipäähippiäinen muistuttaa tavallista hippiäistä, mutta eroaa siitä ennen kaikkea räikeiden pään kuvioiden, muun muassa pitkän valkeahkon silmäkulmanjuovan puolesta. Lajin laulu on hippiäisen lauluun verrattuna sävelkulultaan yksitoikkoisempi ja päättyy sirisevään osuuteen.