Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Miten EU suojaa luonnon monimuotoisuutta

bobcat-1516716737EBL

Lähes sukupuuttoon kuollut pantteri-ilves, Lynx pardinus

Maailman eliölajeista miljoona on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Lue, mitä EU tekee suojellakseen luonnon monimuotoisuutta.

Suojellakseen uhanalaisia lajeja EU haluaa vahvistaa ja suojata biodiversiteettiä Euroopassa.

Tammikuussa parlamentti vaati EU:lle kunnianhimoista biodiversiteettistrategiaa vuodelle 2030, jotta voidaan vastata luonnon monimuotoisuutta uhkaaviin tekijöihin ja asettaa laillisesti sitovia tavoitteita. Tällaisia tavoitteita voisivat olla esimerkiksi suojata 30 % kaikista luonnonalueista tai sitoa 10 % EU:n pitkän aikavälin budjetista biodiversiteetin suojaamiseen.

Osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa komissio on esitellyt oman ehdotuksensa 2030 biodiversiteettistrategiaksi toukokuussa 2020.

Parlamentin ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Pascal Canfin piti tervetulleena tavoitetta vähentää torjunta-aineiden käyttöä 50 prosentilla, tuottaa 25 % maataloustuotteista luonnonmukaisesti vuoteen 2030 mennessä sekä suojella 30 % alueista. Canfin kuitenkin totesi, että strategia tulee sisällyttää EU-lakiin ja panna todella toimeen.

Lue lisää luonnon monimuotoisuuden merkityksestä.

Miten luonnon monimuotoisuutta ja uhanalaisia lajeja on suojattu Euroopassa?

EU:n nykyisiä toimia luonnon monimuotoisuuden suojaamiseksi ohjaa biodiversiteettistrategia vuodelle 2020, joka otettiin käyttöön vuonna 2010.

Vuoteen 2020 ulottuva biodiversiteettistrategia

  • Lintudirektiivin tavoitteena on suojella kaikkia 500:a EU:ssa esiintyvää luonnonvaraista lintulajia.
  • Luontodirektiivillä suojellaan lukuisia harvinaisia, uhanalaisia tai kotoperäisiä eläin- ja kasvilajeja sekä noin 200:a harvinaista ja lajityypillistä elinympäristöä.
  • Natura 2000 on maailman laajin suojeltujen alueiden verkosto, johon kuuluu keskeisiä lisääntymis- ja lepoalueita harvinaisille ja uhanalaisille lajeille sekä harvinaisia elinympäristöjä.
  • EU:n pölyttäjiä koskeva aloite pyrkii estämään pölyttäjäkatoa EU:ssa sekä tukemaan kansainvälisiä suojelutoimia lisäämällä tietoa aiheesta ja vastaamalla ongelman juurisyihin.

Lisäksi EU:n LIFE-ohjelma on palauttanut muun muassa pantteri-ilveksen ja Bulgarian pikkutuulihaukan kantoja sukupuuton partaalta.

Lue lisää uhanalaisista lajeista Euroopassa.

Vuoden 2020 strategiasta ei ole vielä tehty lopullista arviota, mutta parlamentin hyväksymässä väliarviossa lajien ja elinympäristöjen suojelemiseen, ekosysteemien ylläpitoon ja palauttamiseen sekä merien tervehdyttämiseen tähtäävissä tavoitteissa oli edistytty, mutta ei tarpeeksi vauhdikkaasti.

Haitallisten vieraslajien torjumiseen tähtäävässä tavoitteessa oltiin aikataulussa, mutta vahvana vastakohtana tälle maanviljelyssä ja metsienhoidossa ei oltu edistytty merkittävästi biodiversiteetin suojelemisessa.

Natura 2000 -suojelualueiden verkosto on kasvanut Euroopassa merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana ja kattaa nyt jo yli 18 % EU:n maa-alueesta.

Vuosien 2008 ja 2018 välillä Natura 2000 -suojelualue kasvoi merellä yli nelinkertaiseksi ja kattaa nyt 360 000 km2. Monien lintulajien kannat ovat kasvaneet ja monien muiden lajien tilanne ja elinympäristöt ovat merkittävästi parantuneet.

Huolimatta näistä saavutuksista toimien mittakaava ei riitä kumoamaan negatiivista kehitystä. Tärkeimmät syyt luonnon monimuotoisuuden katoamiseen – elinympäristöjen katoaminen ja heikkeneminen, saasteet, ilmastonmuutos ja haitalliset vieraslajit – ovat vain voimistuneet, ja niiden voittamiseksi tarvitaan paljon enemmän toimia.

Vuoteen 2030 ulottuva biodiversiteettistrategia

Osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa komissio julkaisi vuoteen 2030 ulottuvan biodiversiteettistrategian, joka kulkee käsi kädessä Pellolta pöytään -strategian kanssa.

Seuraavien kymmenen vuoden ajan EU:ssa keskitytään unionin laajuiseen suojeltujen alueiden verkostoon maalla ja merellä, konkreettisiin sitoumuksiin huonokuntoisten ekosysteemien entisöimiseksisitoviin ja käytännönläheisiin toimiin sekä johtoaseman ottamiseen kansainvälisellä tasolla.

Uudessa strategiassa hahmotellaan EU:n tavoitteet kansainvälisessä biodiversiteettiä koskevassa yhteistyössä vuoden 2020 jälkeen. Kansainvälisistä tavoitteista oli tarkoitus sopia lokakuussa 2020 Kiinassa järjestettävässä YK:n osapuolikokouksessa, jota on kuitenkin lykätty koronaviruksen vuoksi.

Komission on määrä antaa konkreettisia ehdotuksia toimista vuoteen 2021 mennessä.

Apolloperhosten suojelua tehostetaan yhteistyöllä

kuva_pikkuapollo_iiro-ikonen

Pikkuapollo voikukalla. Iiro Ikonen

Metsähallitus ja Varsinais-Suomen ELY-keskus tehostavat pikkuapollo- ja isoapolloperhosen suojelutyötä. Perhoskartoituksia tehdään kesän aikana Saaristomerellä. Kartoitusalueet on valittu vanhojen esiintymistietojen perusteella, mutta kuka tahansa saaristossa liikkuja voi auttaa ilmoittamalla havainnostaan. Molemmat perhoset ovat uhanalaisia ja ennakkokartoitusten perusteella lajien elinalueet ovat vähentyneet ja kannat supistuneet Saaristomerellä viimeisen 15 vuoden aikana. Esiintymien säilyminen edellyttää suunnitelmallista luonnonhoitoa.

Suojelutyö keskittyy Saaristomeren alueelle

Perhoskartoitusta toteutetaan suojelualueilla ja niiden ulkopuolella. Kartoittajat liikkuvat Paraisten sisäsaaristossa sekä Kemiönsaarella, Hiittisten ja Vänön ulkosaaristossa touko-kesäkuussa. Toukokuussa lasketaan isoapollon toukkia ja molempien ravintokasveja ja kesäkuussa lentäviä pikkuapolloperhosia. Kesän kartoitusten ja tutkimusten pohjalta laaditaan toimintaohjelmat lajien säilyttämiseksi. Suojelutyön yhteistyöryhmässä on mukana myös Turun Yliopisto sekä asiantuntijoita eri organisaatioista.

Molemmat perhoset ovat elinympäristönsä suhteen vaateliaita. Toukka elää yhden kasvilajin varassa ja aikuiset tarvitsevat mesikasveja. Pikkuapolloperhosen elinympäristöjä on hoidettu yksittäisiä Saaristomeren alueella eri hankkeiden turvin. Vaikka hankkeita on ollut useita, pelkät yksittäiset toimet eivät ole onnistuneet turvaamaan sen elinoloja. Laji elää avoimissa lehdoissa ja ravinteisilla niityillä. Sen ravintokasvi on pystykiurunkannus. Saaristomeren erityisoloihin perehtynyt Arkipelagia-seura on jo kokeiluluontoisesti avannut ketoja parilla saarella.

Sekä pikkuapollo- että isoapolloperhonen ovat luontodirektiivin liitteen IV lajeja ja rauhoitettuja lajeja. Liitteen IV lajien esiintymispaikkojen tilan hävittäminen tai heikentäminen on kielletty.

Hoitotoimia jo aloitellaan

Kartoituksen ja luonnonhoidon mahdollistaa Metsähallituksen vetämä Rannikko-LIFE-hanke ja tänä vuonna käynnistynyt ympäristöministeriön luonnonhoidon tehostamiseen tähtäävä Helmi-ohjelma. Pikkuapolloperhosen hoidon tehostamisohjelma aloitetaan kattavalla kartoituksella nykytilan selvittämiseksi. Samanaikaisesti hoitotoimia jo käynnistellään, sillä pikkuapolloperhosen elinalueiden hoidosta on vankkaa kokemusta. Toimintaohjelma lajin säilymiseksi laaditaan talven 2020 aikana. Vuonna 2021 kohteiden kunnostus ja hoito pyörähtää voimalla käyntiin.

Viime kesän kartoitusten perusteella isoapolloperhosen elinalue on supistunut Saaristomeren alueella. Laji elää kallioilla, kalliokedoilla ja niityillä. Toukka syö isomaksaruohoa. Kartoitukset jatkuvat vuonna 2020 esiintymän laajuuden selvittämiseksi ja hoitotoimien suunnittelu ja kokeilu alkaa. Hoitotoimilla pyritään lisäämään isomaksaruohoa ja mesikasveja lajin elinalueella. Myös isoapollolle laaditaan Saaristomeren alueelle hoito-ohjelma.

Kartoitusten lisäksi selvitetään yhdessä Turun ylipiston kanssa isoapollon elinympäristövaatimuksia sisäsaaristossa. Tämän lajin kohdalla hoitokokemus on vielä vähäistä, vaikka erilaisia toimia on jo kokeiltu.
Arkipelagia-seura ja Paraisten luonnonsuojeluyhdistys jatkavat pienimuotoisia hoitotöitä isoapollon elinalueilla. Metsähallitus taas aloittaa kokeiluluontoiset toimet ulkosaaristossa isoapollon elinalueella.
Miten sinä voit auttaa näiden perhosten säilyttämisessä Saaristomeren lajistossa?

Ilmoita havaintosi lajista alla listatuille asiantuntijoille. Isoapolloperhonen, joka ei ole ison kokonsa vuoksi sekoitettavissa mihinkään muuhun lajiin, lentää heinäkuussa. Pikkuapolloperhonen lentää kesäkuussa omintakeisella liitelytyylillään. Perhosten säilyminen alueella edellyttää usein luonnonhoitotoimia. Perhoset hyötyvät mesikasveista, pienialaisista kedoista ja avarasta lehtimetsästä. Niitä voi auttaa jopa omassa mökkipihassa muun muassa vähentämällä nurmikon leikkuuta. Samalla saat perhoset pihallesi pölyttäjiksi. Lisäksi vapaaehtoinen suojelualueen perustaminen on hyvä keino edistää kohteiden luonnonhoitoa. Talkooleireille osallistumalla taas pääsee konkreettisesti itse hoitamaan perhosten elinalueita.

Pihojen taistossa tehdään linturetki kotona

wildganse-sonnenuntergang-herbst

BirdLife Suomi järjestää ensi lauantaina kaikille lintuharrastajille ja linnuista kiinnostuneille tapahtuman, jossa tarkkaillaan lintuja poistumatta kotoa. Tapahtuma on nimetty leikkimielisesti Pihojen taistoksi tänä keväänä perutun lintutornitapahtuman Tornien taiston mukaan.

Pihojen taiston tarkoituksena on viettää turvallisesti mukava lintupäivä ja löytää linnut lähiluonnosta. Samalla lasketaan, kuinka monta lintulajia onnistuu näkemään tai kuulemaan omasta pihasta aamun ja aamupäivän aikana.

Tapahtumaan voi osallistua kuka tahansa yksin tai muiden samassa taloudessa asuvien kanssa. Lintuja voi havainnoida esimerkiksi kuistilta, kerrostalon pihalta, parvekkeelta tai vaikkapa ikkunasta tarkkailemalla. Koko aamuviideltä alkavaa kahdeksantuntista tapahtuma-aikaa ei tarvitse käyttää lintujen havainnointiin.

Pihojen taistoon ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, eikä kyseessä ole kilpailu, vaikka harrastajat voivat leikkimielisesti kisailla keskenään lajimäärillä.

Havaitut lajit ilmoitetaan verkkolomakkeella heti tapahtuman päätyttyä. BirdLife Suomen verkkosivuilla voi myös seurata päivittyvää tulossivua.

Hyvän mielen lintutapahtuma järjestetään lauantaina myös Ruotsissa ja Tanskassa.

 

Sinitiaisten pesänrakennus on osittain perinnöllistä – pesämateriaalit vaikuttavat poikasten pärjäämiseen

bird-4058195_1280

FM Pauliina Järvinen havaitsi väitöskirjassaan, että sinitiaisnaaraat rakentavat itselleen ominaisia pesiä lisääntymiskaudesta toiseen ja koristelevat pesiään muiden lintujen höyhenillä. Järvisen väitöskirja todistaa myös ensimmäistä kertaa, että pesämateriaalit ovat yhteydessä poikasten selviytymiseen.

Useat linnut rakentavat yksilöllisiä pesiä, jotka vaihtelevat kooltaan ja materiaaleiltaan populaation muiden yksilöiden pesistä. FM Pauliina Järvinen tutki väitöskirjassaan yksilöiden välisten erojen syitä ja seurauksia sinitiaisten pesänrakennuksessa.

– Myös sinitiaisten pesät ovat keskenään erilaisia. Yhdet vuoraavat pesänsä esimerkiksi peurankarvalla ja toiset taas suosivat höyheniä. Jotkut ripottelevat pesään vielä tuoreita yrttejä tai koristelevat sen sulin tai myyrännahoin, Järvinen kertoo.

Järvinen osoitti tutkimuksissaan, että yksilöillä on osin geneettinenkin taipumus rakentaa tietyn tyyppisiä pesiä. Tulosten mukaan höyhenten käyttö on yksilöllinen ja lievästi periytyvä piirre sinitiaisnaaraiden pesänrakennuksessa.

Kyseessä on ensimmäinen tutkimus, joka käsittelee pesänrakennuksen periytyvyyttä kaikkien tunnettujen sukulaisuussuhteiden kautta. Väitöstutkimuksessa vertaillaan keskenään naaraiden pesiä jopa kahdeksasta sukupolvesta. Tutkimus edellytti kymmenen vuoden aineistoa, joka käsitti 1010 pesää ja niitä rakentaneiden naaraiden sekä niiden kumppanien yksilöllistä tunnistamista ja tuhansia kenttätyötunteja.

Naaraatkin mainostavat kilpailukykyään

Väitöskirjassaan Järvinen havaitsi, että suomalaiset sinitiaisnaaraat asettelevat muiden lintujen sulkia ja höyheniä pesän päälle koristeeksi. Aikaisemmin vain sinitiaiskoiraiden on havaittu koristelevan pesiä, vaikka ne eivät muuten pesänrakennukseen puutukaan.

Eri populaatiot voivat olla alttiita erilaisille valintapaineille, mikä voi lisätä kilpailua sukupuolten sisällä. Esimerkiksi korkea pesimätiheys voi lisätä sukupuolen sisäistä kilpailua lisääntymiseen vaadittavista resursseista ja kehittää seksuaaliviestintää niin koiraissa kuin naaraissakin.

Järvisen mukaan tulos on erittäin kiinnostava, sillä se viittaa sinitiaisnaaraan viestivän hyvästä kunnostaan kumppanilleen. Naaraiden seksuaaliviestintää on tutkittu hyvin vähän, sillä perinteisesti on ajateltu vain koiraiden viestivän liehitelläkseen naaraita tai pitääkseen kilpailijat loitolla.

– Eläinlajeilla, joilla poikasten selviytyminen edellyttää molempien vanhempien vaivannäköä, on kuitenkin myös naarailla syytä viestiä. Viestimällä kelpoisuudestaan tai kyvystään panostaa poikasten hoitoon naaras voi innostaa myös koirasta sijoittamaan enemmän poikasiinsa, Järvinen kertoo.

Poikaset hyötyvät pesähöyhenistä

Mitä enemmän pesässä oli materiaalina höyheniä, sitä todennäköisemmin poikaset selvisivät ensimmäisen talvensa yli ja lisääntymään seuraavana keväänä. Järvisen mukaan tämä on merkittävä löydös, sillä pesänpiirteiden pitkäaikaisvaikutusta elossa säilymiseen ei ole koskaan aiemmin tutkittu.

– Kiinnostavaa kyllä, pesähöyhenet eivät parantaneet poikasten todennäköisyyttä selvitä ensimmäisistä elinviikoistaan. Höyhenten suotuisa vaikutus ilmeni siis vasta poikasten pesästä lähdön ja ensimmäisen pesimisyrityksen välillä. Mikä vaikutus on, sen selvittäminen edellyttää jatkotutkimuksia.

Linnunpesät suojelevat munia ja kehittyviä poikasia sääolosuhteilta ja ympäristön uhilta. Aikaisemmissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että höyhenet pesämateriaalina voivat esimerkiksi tehostaa poikasten immuunijärjestelmää.

– Pesät ovat ensisijaisen tärkeitä lintujen lisääntymiselle, sillä pesä suojaa munia ja poikasia ulkomaailman uhilta. Siksi on hämmästyttävää, että saman lintulajin ja jopa naapurusten pesät voivat erota toisistaan sekä kooltaan että materiaaleiltaan. Väitöskirjassani halusin pureutua kysymykseen, miksi pesissä on eroa, Järvinen tiivistää.

***

FM Pauliina Järvinen esittää väitöskirjansa ”Causes and consequences of variation in blue tit nest construction” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 8.5.2020 klo 12.

Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori D. Charles Deeming (School of Life Science, University of Lincoln, Iso-Britannia) ja kustoksena professori Jon Brommer (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on biologia.

Väitöskirjan lukukappale on yliopiston Natura-rakennuksen infopisteessä (kulku Vesilinnantien puoleisen ulko-oven kautta: Vesilinnantie 3, 20500 Turku), josta sitä voi pyytää puhelimitse (numero ulko-ovessa) arkisin klo 9–15 päivystävältä henkilökunnalta paikan päällä tutustuttavaksi.

Turun yliopisto seuraa aktiivisesti koronavirustilannetta ja viranomaisten ohjeita. Yliopisto päivittää ohjeitaan tilanteen mukaan. Ohjeet ja linkit löytyvät osoitteesta: utu.fi/koronavirus

 

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-8067-3

Lohikaloilla on monta tapaa puolustautua loisia vastaan

head Chinook salmon fish close

Jyväskylän yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen lohikaloilla tekemä yhteistyötutkimus toi uutta tietoa eläinten puolustusmekanismeista ja niiden välisistä vuorovaikutuksista. Tutkimuksessa selvisi, että vastustuskyvyltään parhaimmat lohikalapopulaatiot olivat heikoimpia välttämään loisia sekä korjaamaan loisen aiheuttamia vaurioita. Vastaavasti, käyttäytymiseen ja loistartuntojen sietokykyyn satsaavilla populaatioilla oli heikoin vastustuskyky. Tuloksia voidaan hyödyntää uhanalaisten lohikalakantojen istutustoiminnassa. Tutkimus julkaistiin kansainvälisessä Proceedings of the Royal Society B -julkaisusarjassa huhtikuussa 2020.

Eläimet käyttävät erilaisia puolustusmekanismeja torjuakseen loisia ja tauteja. Eläinten puolustus loisia ja tauteja vastaan voidaan jakaa kolmeen päämekanismiin: käyttäytymispiirteisiin, jotka vähentävät altistumista loisille (kuten tällä hetkellä käynnissä oleva sosiaalinen eristäytyminen ihmisillä), vastustuskykyyn, joka hyökkää taudinaiheuttajaa vastaan (immuunijärjestelmä), sekä tartuntojen aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen (toleranssi eli sietokyky).

”Tutkiessamme merilohi- ja meritaimenpopulaatioiden puolustautumista kalojen silmissä esiintyvää imumatoloista vastaan, havaitsimme, että vastustuskyvyltään parhaimmat populaatiot olivat heikoimpia välttämään loisia sekä korjaamaan loisen aiheuttamia vaurioita. Vastaavasti, käyttäytymiseen ja sietokykyyn satsaavilla populaatioilla oli heikoin vastustuskyky. Tämä tukee ajatusta siitä, että eri puolustusmekanismeihin liittyy kustannuksia, mistä syystä kalat joutuvat tasapainottamaan puolustustaan näiden mekanismien välillä”, kertoo yliopistotutkija Ines Klemme Jyväskylän yliopistosta.

”Tulokset viittaavat siihen, että jokaiselle lohikalapopulaatiolle voi olla kehittynyt omanlaisensa optimipuolustus, joka todennäköisesti vastaa niiden alkuperäisen elinympäristön loistartuntapainetta”, Klemme sanoo.

”Tärkeää vapauttaa kalat niiden alkuperäisiin elinympäristöihin”

Tuore tutkimus lisää tietoa puolustuksen kokonaistasosta ja eri mekanismien välisistä vuorovaikutuksista. Useimmat aiemmista tutkimuksista ovat keskittyneet yksittäisiin mekanismeihin.

Se, miten eläimet satsaavat eri puolustusmekanismeihin, vaikuttaa isäntien ja loisten väliseen jatkuvaan evolutiiviseen kilpajuoksuun.

Sietokykyyn panostaminen ei vaikuta suoraan loiseen tai taudinaiheuttajaan, siinä missä loisten välttäminen ja torjuminen taas vähentävät loisten lisääntymistä ja aikaansaavat samalla valintapaineen, jossa loisen on kasvatettava tartuntakykyään.

Tulokset ovat merkittäviä muun muassa lohikalojen jalostuksen ja luontoon istutuksen kannalta.

”Tutkimuksen perusteella voidaan esimerkiksi olettaa, että kalojen vastustuskyvyn lisääminen valintajalostuksen kautta voi johtaa muiden puolustusmekanismien heikkenemiseen. Uhanalaisten lohikalakantojen istutustoiminnassa olisi niin ikään tärkeää vapauttaa kalat niiden alkuperäisiin elinympäristöihin, joiden loisaltistuksen tasoon ne voivat olla parhaiten sopeutuneet”, sanoo yliopistonlehtori Anssi Karvonen Jyväskylän yliopistosta.

Linkki Proceedings of the Royal Society B -julkaisuun: https://royalsocietypublishing.org/doi/10.1098/rspb.2020.0388

Sääksen pesäkamera käynnistyi Ilomantsissa

article_2780_7199-Ilomantsin_pesakamerakuva_1

Ilomantsin Matkailuyhdistys ry, Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen yhdistys ry ja Vapo Oy tiedottavat: Sääksen pesintä on käynnistynyt Ilomantsin kamerapesällä Pohjois-Karjalassa, ja pesälle voi nyt tehdä virtuaalisen linturetken. Mantaksi nimetty sääksinaaras palasi muutoltaan Afrikasta keskiviikkona 22.4., huomatakseen, että pesä oli jo varattu.

Taloksi oli asettunut pari viikkoa aiemmin paikalle saapunut ampuhaukkapari. Pienin Suomessa tavattava haukka puolusti pesää toistuvilla syöksyillä, mutta joutui kuitenkin luopumaan ylivoiman edessä.

Pesäkamera on Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen ja Ilomantsin Matkailuyhdistyksen yhteinen hanke, jonka ovat mahdollistaneet kustannuksista vastaavina sponsoreina toimivat Vapo ja Tornator.

Ilomantsin pesä on vanha luonnonpesä, jolle on asennettu kamera kevättalvella 2019.

Reviiriä hallitseva pari, Manta ja Manu, ei lisääntynyt viime vuonna. Pesää ne kuitenkin rakensivat ahkerasti vielä elokuun puolelle.

Vaikka sääkset ovat pariuskollisia, talvehtivat puolisot eri alueilla. Sääksikoiraan Manun odotetaan palaavan pesälle lähipäivinä.

Kalasääski eli sääksi on kotkien jälkeen suurin päiväpetolintumme. Sen ravinto koostuu yksinomaan kaloista. Suomessa pesiväksi kannaksi on arvioitu noin 1 200 paria.

Suora videolähetys pesältä löytyy Youtubesta hakusanoilla Ilomantsin sääkset.

Suora linkki kameraan: https://www.youtube.com/ilomantsinsääkset/live

Valkohäntäpeuroja voidaan tutkia riistakameroiden ja DNA:n avulla

1024px-White-tailed_deer

FM Jenni Poutasen väitöskirjatutkimusten perusteella riistakameroita voitaisiin käyttää valkohäntäpeuran kannanarvioinnissa eli arvioitaessa populaation tiheyttä, aikuisten sukupuolijakaumaa ja populaation tuottavuutta. Populaation tiheyttä voidaan arvioida myös DNA-menetelmällä.

FM Jenni Poutasen väitöskirjatutkimus osoittaa, että metsästäjät voisivat osallistua valkohäntäpeuran kannanarviointiin omien riistakameroidensa avulla. Jotta kannanarviointia riistakameroiden avulla voitaisiin soveltaa käytännössä, tarvittaisiin automaattisen kuvantunnistuksen kehittymistä laskemaan kuvista valkohäntäpeuraurokset, naaraat ja vasat.

Tutkimuksissa todettiin myös, että valkohäntäpeurojen populaation tiheyttä voitiin arvioida ulostenäytteistä eristettävän yksilöllisen DNA:n avulla.

– DNA-menetelmä on kuitenkin työläs, joten käytännössä sitä ei voida soveltaa koko valtakunnan laajuisessa kannanarvioinnissa. Sitä voidaan kuitenkin käyttää esimerkiksi vertailukohtana kehitettäessä muita menetelmiä, Jenni Poutanen kertoo.

Väitöskirjassa tutkittiin myös valkohäntäpeuran elinympäristön käyttöä ja huomattiin, että alkusyksystä valkohäntäpeura suosii elinympäristössään erityisesti maatalouskäytössä olevia peltoja ja sekametsiä. Sen sijaan se liikkuu vähemmän esimerkiksi havumetsissä.

Kannanhoitoa varten on tiedettävä populaation koko ja rakenne

Valkohäntäpeura on tuotu Suomeen Pohjois-Amerikasta 1930-luvulla. Sittemmin lajista on tullut yksi Suomen tärkeimpiä riistaeläimiä hirven ohella, ja sen kanta on kasvanut voimakkaasti erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Tällä hetkellä Luonnonvarakeskus on arvioinut kannan olevan noin 100 000 yksilöä, ja viime metsästyskauden saalismäärä on riittänyt kääntämään kannan pienoiseen laskuun.

Suurin haitta valkohäntäpeurakannasta ovat peurakolarit sekä paikallisesti viljelyksille ja puutarhoille aiheutuvat haitat. Haittoja pyritään pienentämään metsästyksellä.

– Eläinten kannanhoitoa varten niiden kannan koko ja rakenne pitää tietää. Valkohäntäpeuran kohdalla on ollut tarvetta kehittää menetelmiä populaation rakenteen arvioimiseksi, Poutanen tiivistää.

***

FM Jenni Poutanen esittää väitöskirjansa ”Insights from unseen individuals – using non-invasive approaches to study population biology of white-tailed deer in Finland” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 24.4.2020 klo 12.00.

Turun yliopisto seuraa aktiivisesti koronavirustilannetta ja viranomaisten ohjeita. Yliopisto päivittää ohjeitaan tilanteen mukaan. Ohjeet ja linkit löytyvät osoitteesta: utu.fi/koronavirus

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-8044-4

Asuuko vintilläsi lepakoita? Auta keräämään tutkimusaineistoa

3e6f7595-08c8-4144-b5b1-3fdbb170089c-w_576_h_2000

Pohjanlepakko on Suomen yleisin lepakkolaji. Kuva: Anna Blomberg.

Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen museon ja Turun yliopiston tutkijaryhmä tutkii lepakoiden ruokavaliota ulostepapanoista eristettävän DNA:n avulla. Ryhmä tutkii myös lepakoiden petojenvälttämiskäyttäytymistä. Tutkijat tarvitsevat nyt yleisön apua aineiston keräämisessä.

Papanapankin tarkoituksena on saada kerättyä lepakon papanoita kaikkialta Suomesta, jotta ruokavalion erot eri alueilla saadaan tutkimuksessa esiin. Lepakoiden pedonvälttämistä tutkitaan pääasiassa Etelä-Suomessa.

Lue ohjeet ja ilmoittaudu mukaan tutkimukseen.

Papanapankkitutkimus

Papananäytteiden keruuseen voi osallistua kuka tahansa, jonka lähiympäristössä on lepakoiden kesäyhdyskunta. Yhdyskunnan tuottamia papanoita kerätään kahden viikon välein pinsettien avulla. Kerääjä vie tutkimusryhmän lähettämät paperiset keräysarkit keräyspisteen alapuolelle mielellään silloin, kun lepakot ovat lähteneet saalistuslennolle, ja kerää arkit seuraavan yön aikana pois. Keräysvaiheessa on suotavaa, että lepakoita ei häiritä millään tavalla. Arkeilta on helppo kerätä päivän aikana pudonneet papanat pinseteillä koeputkiin. Kaikki koeputket lähetetään tutkimuskauden lopussa palautuskuoressa takaisin tutkijoille.

Pedonvälttämistutkimus

Tutkimuksessa selvitetään lepakoiden ja pöllöjen välisiä vuorovaikutussuhteita ja se on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Reagoivatko lepakot kuullessaan pedon, tässä tapauksessa lehtopöllön, ääntelyä? Lepakoiden kaikuluotausta äänitetään päiväpiilojen edustalla kesäkuun ja heinäkuun toisella viikolla seitsemän päivän ajan iltaisin ja öisin. Äänityksen yhteydessä lepakoille soitetaan sekä uhkaavia (pöllön ääntelyä) että neutraaleja (klassista musiikkia) ääniä. Tutkimukseen toivotaan mukaan lepakkoyhdyskuntia erityisesti Uudeltamaalta, Varsinais-Suomesta, Kanta-Hämeestä ja Kymenlaaksosta.

Tutkimukset eivät edellytä lähikontaktia lepakoiden kanssa. Tutkimukseen osallistutaan keräämällä papanoita erikseen asetetuilta paperiarkeilta, ja/tai kiinnittämällä äänityslaitteistot yhdyskunnan poistumisaukon lähelle. Keräyspaketissa on kertakäyttöiset suojahanskat ja kasvomaskit jokaiselle keräyskerralle.

Metsien paikkalinnut vähenevät hakkuiden lisääntyessä

1024px-Poecile_Montanus_Kittila_20120307

Hömötiainen on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi, jonka pesimäkanta on vähentynyt 2000-luvulla noin 50 prosenttia

Uuden tutkimuksen mukaan metsissä ympäri vuoden elävien paikkalintulajien kannat pienenivät hakkuiden lisäännyttyä. Lajien kannat vähenivät sekä suojelualueiden ulkopuolella että myös suojelualueilla, erityisesti Etelä-Suomessa, missä suojelumetsien osuus kaikista metsistä on hyvin pieni. Monet lajit kuitenkin säilyivät suojelualueilla Pohjois-Suomessa, missä suojeltuja metsiä on huomattavasti enemmän.

Paikkalinnuista merkitsevästi vähenivät tutkimusjakson aikana hömö- ja töyhtötiainen, kuukkeli, pyy ja käpytikka. Neljä viidestä vähentyneestä lajista on levinneisyydeltään ja runsaudeltaan eteläisiä, ja niiden tulisi hyötyä ilmaston lämpenemisestä. Vähentyneiden lajien on todettu kärsivän voimaperäisestä metsätaloudesta avohakkuineen.

Harmaapäätikka runsastui, mutta sen kannan kasvu johtui todennäköisesti ilmaston lämpenemisestä. Muurahaisten syöjänä harmaapäätikka hyötyy suuresti lumettomista ja vähälumisista talvista.

Tutkimuksessa verrattiin 15:n metsien paikkalintulajin kannanmuutosta vuosittain samana säilyneiden hakkuumäärien (vuodet 2006–2011) ja määrältään kasvavien hakkuiden aikana (2012–2018). Tutkimuksessa tarkasteltiin metsien paikkalintujen tiheysmuutoksia suojelualueilla ja suojelualueiden ulkopuolella näiden kahden jakson välillä.

Pienet suojelualueet eivät riitä

Lajien trendit eivät keskimäärin eronneet merkitsevästi suojelualueiden ja suojelualueiden ulkopuolisten alueiden välillä. 15 lajista kuitenkin 10 oli levinneisyydeltään ja runsaudeltaan keskittynyt Etelä-Suomeen, jossa metsiä on suojeltu vain vähän verrattuna Pohjois-Suomeen. Näin ollen metsätalouden vaikutukset heijastuvat erityisesti Etelä-Suomen suojelualueiden paikkalintukantoihin.

Esimerkiksi voimakkaasti taantunut hömötiainen väheni Etelä-Suomessa sekä suojelualueilla että suojelualueiden ulkopuolella. Sen sijaan Pohjois-Suomessa sen kanta säilyi suojelualueilla vakaana, vaikka se sielläkin väheni suojelualueiden ulkopuolella. Pohjois-Lappiin keskittyvän vanhoja metsiä suosivan lapintiaisen kannassakaan ei havaittu muutoksia, koska lajin ydinlevinneisyysalueella lähes puolet metsistä on suojeltu.

Tutkimuksen perusteella suojelualueverkon laajuudella ja suojelualueiden ulkopuolisten metsien hakkuiden voimakkuudella on ratkaiseva merkitys metsien paikkalintulajien säilyttämisessä. ”Mikäli suojeltujen metsien osuus maisemassa on pieni, suojelualueiden ulkopuolisten talousmetsien voimaperäiset hakkuut heijastuvat haitallisesti myös suojelualueiden metsien lintupopulaatioihin”, toteaa johtava tutkija Raimo Virkkala Suomen ympäristökeskuksesta.

Laaja-alaista yhteistyötä

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten hakkuut vaikuttavat metsien paikkalintukantoihin ja heijastuvatko lisääntyvät hakkuut myös suojelualueiden paikkalintukantoihin. Tutkimuksen paikkalinnut olivat metsäkanalintuja, tikkoja ja metsien varpuslintuja, kuten tiaisia.

Tutkimuksessa käytettiin sekä Metsähallituksen Luontopalvelujen keräämää suojelualueiden linjalaskenta-aineistoa että Luonnontieteellisen keskusmuseon koko maan käsittävää vakiolinja-aineistoa. Mukana olleiden linjojen yhteispituus oli yli 20 000 kilometriä. Lintuharrastajat ovat tehneet korvaamattoman työn lintulaskennoissa.

Tutkimus on tehty yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen SYKE, Helsingin yliopiston luonnontieteellisen keskusmuseon LUOMUS ja Metsähallituksen Luontopalvelujen tutkijoiden kanssa. Se on osa ympäristöministeriön rahoittamaa ”Suojelualueverkosto muuttuvassa ilmastossa -hanketta (SUMI)” sekä Strategisen Tutkimuksen Neuvoston rahoittamaa IBC-Carbon -hanketta.

Tutkimus on julkaistu tieteellisessä sarjassa Biological Conservation: Virkkala, R., Lehikoinen, A. & Rajasärkkä, A.: Can protected areas buffer short-term population changes of resident bird species in a period of intensified forest harvesting?

Suomen hyönteislahkojen tunnistusopas johdattaa hyönteisten pariin

75bb5b9b-886f-498b-b3b5-0d5f73309911-w_576_h_2000

Oppaan yksityiskohtaisten ja lahkon tärkeimmät tuntomerkit osoittavien kuvien ansiosta hyönteisten tunnistaminen lahkolleen on helppoa. Kuva: Jani Järvi.

Suomen hyönteiset – Lahkojen tunnistusopas on ilmestynyt. Oppaan ainutlaatuisten kuvien avulla kenen tahansa on mahdollista tunnistaa löytämänsä hyönteiset lahkolleen. Avoimesti saatavilla oleva, maksuton teos helpottaa tutustumista Suomen lajirikkaimpaan eliöryhmään.

Suomen hyönteiset – Lahkojen tunnistusopas sisältää tietoa jokaisesta Suomessa esiintyvästä 23 hyönteislahkosta. Lahkoja ovat esimerkiksi kovakuoriaiset, kärsäkorennot ja kaksisiipiset eli kärpäset ja sääsket. Opas toimii alkusysäyksenä hyönteisten haltuunotossa, sillä lahkoista alaspäin heimo-, suku- ja lajitason tunnistuksen pariin voi tutustua oppaassa listatun muun hyönteiskirjallisuuden avulla.

Oppaan yksityiskohtaisiin esittelykuviin on merkitty tiedot kunkin lahkon tärkeimmistä tuntomerkeistä helpottamaan tunnistusta. Lisäksi oppaassa kerrotaan hyönteisten elintavoista, rakenteesta, merkityksestä ja lajimääristä Suomessa.

– Opas tuo hyönteiset esiin tavalla, jollaista ei ole ennen hyönteiskirjallisuudessa nähty. Lahkojen esittelykuvat on tuotettu kerroskuvausmenetelmällä, jonka avulla hyönteiset näyttäytyvät erittäin tarkkoina ja selkeinä, kertoo teoksen tekijä, projektisuunnittelija Jani Järvi Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

– Kutakin lahkoa edustaa yksi esimerkkilaji, josta on kuvattu näyteyksilö Luomuksen hyönteiskokoelmista. Ilman kokoelmia ja huolellisesti valmisteltuja näytteitä oppaan tuottaminen ei olisi ollut mahdollista, toteaa Järvi.

Materiaalia opettajille ja jokaiselle luonnosta kiinnostuneelle

Opas on ladattavissa ilmaiseksi Suomen Lajitietokeskuksen nettisivuilta ja se tulee mahdollisesti myöhemmin myös painettuna myyntiin. Avoimena ja maksuttomana verkkomateriaalina opas on kaikkien käytettävissä, kuten muukin Lajitietokeskuksen sisältö.

– Sen lisäksi, että opas on apuna kelle tahansa luonnosta ja hyönteisistä kiinnostuneelle, se soveltuu materiaaliksi opetukseen. Opettajat voivat käyttää opasta esimerkiksi yläkoulun eliökokoelman koostamisen tukena, Järvi kommentoi.

Hyönteiset ovat luonnossa erittäin tärkeässä roolissa

Hyönteiset pölyttävät ruokamme, ovat ravintoa meille ja muille lajeille, hajottavat orgaanista jätettä ja osallistuvat biologiseen torjuntaan. Hyönteisten pienestä koosta huolimatta niiden merkitys luonnossa on valtaisa. Ne ovat myös lajimäärältään Suomen ja maailman lajirikkain eliöryhmä.

Viimeaikaiset uutiset hyönteisten vähenemisestä ovat herättäneet huolta niin tutkijoiden kuin kansalaistenkin keskuudessa. Ilman että tunnemme ympäröivää luontoa, on siinä tapahtuvia muutoksia vaikea havaita.

–  Toivomme, että oppaan avulla kiinnostus ja arvostus hyönteisiä ja niiden tärkeää roolia kohtaan kasvaa, kertoo teoksen toinen tekijä, projektitutkija Meri Lähteenaro.

Jani Järvi, Meri Lähteenaro & Pasi Sihvonen. 2020. Suomen hyönteiset – Lahkojen tunnistusopas. Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin yliopisto. Helsinki. 56 s.