Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Pirkanmaan koskikaralaskennan tulokset helmikuu 2020

Koskikara.

Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen – BirdLife Pirkanmaan tulokset koskikaralaskennasta helmikuussa 2020 Pirkanmaan maakunnassa 6.3.2020

Pirkanmaan koskikaralaskenta helmikuu 2020 -yhteensä 71 karaa ilmoitettiin

Pirkanmaan maakunnassa havainnoitiin jälleen koskikaroja päättyneen helmikuun aikana. Tehostettu laskenta-aika olo välillä 8.2. – 16.2. Tässä raportissa on kuitenkin otettu huomioon kaikki helmikuun aikana ilmoitetut koskikarat Tiira-lintutietopalvelusta (www. tiira.fi).

Tämä talvi on ollut hyvin poikkeuksellinen. Pirkanmaalla ei ole ollut juurikaan lunta lämpimistä säistä johtuen. Purot ja joet ovat olleet laajasti auki ns. normaaleihin talviin verrattuna. Tämä tilanne vaikuttaa myös löydettyjen koskikarojen määriin.

Koskikarat tulevat Pirkanmaalle talvehtimaan pääsääntöisesti Köli-vuoristosta, mutta myös Koillis-Venäjältä. Suomen oma pesivä kanta (n. 350 paria) siirtyy suurelta osin maasta pois talven ajaksi. Talvikannaksi on arvioitu siinä 4 500 koskikaraa. Pirkanmaan talvikannaksi on esitetty 1980-luvulla 500 karaa, mutta arvio voi olla hieman alakanttiin.

Koskikarat tulevat pohjoisesta Pirkanmaalle talvehtimaan, koska purot ja kosket jäätyvät sekä sulana pysyvissä vesissä on liian voimakas virtaus.  Nyt kuitenkin myös Pirkanmaalla on ollut perinteisissä talvehtimispaikoissa runsaasti vettä ja virtausta. Lisäksi lämpimät talvet aiheuttavat puroja ja virtoja samentavaa sulamisvettä. Koskikaran ravinto (muun muassa vesiperhoset ja sääskien toukat) ei viihdy sameassa vedessä eivätkä koskikarat näe sukeltaa ruokaa.. Koskikarayksilö on tutkimusten mukaan melkoisen uskollinen perinteisille talvireviirilleen, jota se puolustaa muita karoja vastaan.

Lisäksi koskikarojen löydettävyyteen vaikuttaa se, että lämpimillä keleillä karat ovat levällään purojen ja jokien varsilla. Kun on pakkasta ja jäätä, karat kerääntyvät sulina pysyville paikoille. Ilmoitettujen karojen määrään voi jonkin verran vaikuttaa myös se, että karalaskentaan liittyvä retkeily on saattanut olla vähäisempää entiseen verrattuna, koska kelit eivät ole innostaneet laskijoita.

Helmikuussa 2020 koskikaroja havaittiin yllättävänkin vähän. Pirkanmaalta tuli tietoon kaikkiaan 71 koskikaraa. Esimerkiksi viime helmikuussa 2019 karoja ilmoitettiin arviolta 131 yksilöä. Suurin kerääntymä oli viime vuoden helmikuussa Mänttä-Vilppulasta Melaskoskessa 12 ja Vilppulankoskessa 11 karaa. Eniten viime helmikuussa karoja oli Mänttä-Vilppulassa 29 karaa ja Orivedellä 20 karaa.

Kun vertaa viime helmikuun ja tämän vuoden helmikuun karalukemia, havaitsee huomattavan eron luvuissa.  Tämän helmikuun 71 karaa eivät muodostaneet suuria kerääntymiä. Suurin kerääntymä oli Mänttä-Vilppulan Vilppulankoskelta 4 karan voimin. Eniten karoja ilmoitettiin Virroilta 14 ja sitten Tampereelta, Nokialta, Ikaalisista, Parkanosta ja Ylöjärveltä – kaikista näistä kunnista 6 karaa kustakin. Monesta perinteisestä karakunnasta ei saatu yhtään karailmoitusta.

Jos talvet jatkuvat näin lämpiminä tai muuttuvat entistä lämpimimmiksi, pirkanmaalaisten talvehtivien karojen tulevaisuus ei näytä hyvältä jos pelkästään vesistöjen samentumisen vuoksi. Karat jäävät myös entistä enemmän talvehtimaan pohjoisemmaksi kuin aiemmin, koska vesistöt pysyvät pohjoisempanakin sulina.

Koskikaran Suomessa talvehtivan kannan suuruus on laskenut 1980 -1990-luvuilta n. 20-35%. Laji on uhanalaisuusluokituksessa vaarantunut.

Alla listaus kunnittain Pirkanmaan ilmoitetuista karoista helmikuussa 2020:

Akaa –

Hämeenkyrö 1

Ikaalinen 6

Juupajoki 1

Kangasala –

Kihniö –

Lempäälä 5

Mänttä-Vilppula 5

Nokia 6

Orivesi 5

Parkano 6

Pirkkala 1

Punkalaidun –

Pälkäne –

Ruovesi 5

Sastamala 4

Tampere 6

Urjala –

Valkeakoski –

Vesilahti –

Virrat 14

Ylöjärvi 6

yht. 71

Merten syvyyksistä paljastui aiemmin tuntematon laji – sisältä löytyi muovia

eurythenes_plasticus

Tutkijat ovat löytäneet uuden katkalajin vajaan seitsemän kilometrin syvyydestä Mariaanien haudasta Tyyneltämereltä. Katka sai tieteelliseksi nimekseen Eurythenes plasticus, sillä sen sisältä löytyi tutkimuksissa mikromuovia. WWF on rahoittanut tutkimusta, jonka tulokset julkistettiin Zootaxa-tiedejulkaisussa torstaina.

Tutkijat törmäsivät merten rehottavaan muoviongelmaan huolestuttavalla tavalla Tyynenmeren syvyyksissä, kun he löysivät Mariaanien haudasta ennen tuntemattoman katkalajin, jonka sisältä löytyi mikromuovia. Brittiläisen Newcastlen yliopiston tutkijat nimesivät katkan Eurythenes plasticukseksi, sillä sen havaittiin tutkimuksissa sisältävän polyeteenitereftalaattia eli PET-muovia. Kyseistä muovia käytetään muun muassa muovipullojen ja urheiluvaatteiden valmistuksessa.

”Uusi lajilöydös osoittaa, miten kauaskantoiset seuraukset maailman muovijäteongelmalla on. Löydämme maapallon syvimmistä ja kaukaisimmista kolkista lajeja, jotka ovat nielleet muovia kauan ennen kuin ihmiskunta edes tietää niistä. Muovia on ilmassa, jota hengitämme, vedessä, jota juomme ja nyt myös eläimissä, jotka asuvat hyvin kaukana ihmisasutuksesta”, sanoo WWF Saksan meriohjelman päällikkö Heike Vesper.

WWF Saksa on rahoittanut tutkimusta, joka julkaistiin arvostetussa tiedejulkaisu Zootaxassa torstaina.

”Haluamme korostaa uuden lajin nimivalinnalla, millainen kiire merten muovijäteongelman hillitsemissä on”, sanoo tutkimusryhmän johtaja Alan Jamieson.

Muovijäteongelma saatava kuriin

Muovin matka Tyynenmeren merieliöihin voi olla hyvinkin pitkä. Matka alkaa usein teollistuneista maista, joista muovijätteitä kuljetetaan edelleen Kaakkois-Aasian kehittymättömän jätehuollon maihin. Monet muovit ovat kierrätykseen kelpaamattomia, minkä vuoksi niitä dumpataan kaatopaikoille. Kaatopaikoilta muovia kulkeutuu runsaasti jokiin ja niistä edelleen meriin. Meressä suurikokoinenkin muovi hajoaa ajan myötä mikromuoveiksi, jotka päätyvät merieliöiden, kuten Eurythenes plasticuksen, elimistöihin.

Maailman meriin kulkeutuvasta muovijätteestä jopa 75 prosenttia ei ole koskaan edes päätynyt jätehuollon piiriin. Jätteenkeruun kehittymättömyys on merten muoviroskan kannalta kaikkein polttavin ongelma, mutta yhtä lailla on huolehdittava jätteiden kierrätyksestä ja oikeasta jatkokäsittelystä.

WWF toimii aktiivisesti muovijäteongelman kitkemiseksi kaikkialla maailmassa. Parhaillaan käynnissä on kampanja, jolla vaadimme maailman päättäjiä solmimaan kansainvälisen muoviroskasopimuksen, joka lopettaisi muovin päätymisen meriin vuoteen 2030 mennessä. Vetoomuksen on allekirjoittanut jo yli 1,6 miljoonaa ihmistä.

”Kaikki tutkijoiden löytämät E. plasticus -katkat eivät onneksi vielä sisältäneet muovia. Muoviongelmaan on herätty, mutta yhteinen kansainvälinen sopimus vaaditaan, jotta näin olisi tulevaisuudessakin. On siis toivoa, että katka varoittaisi meitä vain nimellään merten muovijätteistä. Koska haluamme pitää merieliöt ja niiden elinympäristöt puhtaina, vaadimme myös Suomen päättäjiltä sitoutumista ja aktiivisuutta kansainvälisen muoviroskasopimuksen aikaansaamiseksi”, sanoo WWF Suomen meriasiantuntija Anna Soirinsuo.

Saimaannorpan pesintä on vaarassa: ”Etelä-Saimaalla tämä talvi on menetetty”

saimaannorpan-poikanen-kuvattuna-vuonna-2018-c-ismo-marttinen-wwf

Saimaannorpan poikanen kuvattuna vuonna 2018 (c) Ismo Marttinen / WWF

Saimaannorpan poikaset eli kuutit syntyvät helmi-maaliskuun vaihteessa. Lumi- ja jää ovat äärimmäisen tärkeitä kuuttien selviytymisen kannalta. Etenkin Etelä-Saimaalla lumi- ja jäätilanne on surkea.

Saimaannorppa synnyttää poikasensa lumikinokseen kaivamaansa pesään. Pesä tarjoaa kuuteille turvaa petoja, kylmyyttä ja häirintää vastaan. Ilman pesän tarjoamaa suojaa jopa puolet kuuteista on vaarassa kuolla.

Viime vuosina kuuttien avuksi on kolattu Metsähallituksen johdolla niin sanottuja apukinoksia. WWF on vastannut kinosten tekemisestä Saimaan eteläosissa alueella, joka ulottuu Puumalasta Lappeenrannan seudulle asti. Tänä vuonna poikkeuksellisen huono lumi- ja jäätilanne on asettanut kuitenkin rajoituksia kinosten kolaamiselle. Saimaan keskiosissa, eli Savonlinnan seudulla, kinoksia on tehty jonkin verran, mutta WWF:n vastuualueilla tilanne on äärimmäisen huolestuttava.

WWF:n aluevastaava Ismo Marttinen kävi keskiviikkona kokeilemassa jään kestävyyttä Taipalsaaren edustalla sijaitsevalla Ilkonselällä. Jään paksuus oli kolme senttimetriä.

”Pari metriä uskalsin jäälle astella. Ei se pilkkimiestä olisi kestänyt. Kolaamaan ei ollut mitään asiaa”, Marttinen sanoo.

Kaikkien saimaannorpan suojelemiseksi tehtävien apukinosten tulee olla valmiina 23. helmikuuta mennessä. Tämän jälkeen norpille pitää suoda pesimärauha riippumatta siitä, onko niillä lumikinoksen suojaa vai ei.

”Seuraavien kahden viikon aikana sää ei näytä kylmenevän merkittävästi. Valitettavasti näyttää siltä, että täällä eteläisellä Saimaalla talvi on menetetty.”

Pientä toivoa tarjoaa se, että lumi- ja jäätilanne vaihtelee paljon alueittain. WWF:n suojeluasiantuntija Teemu Niinimäki lähtee tänään torstaina Puumalaan selvittämään, onko kinosten tekeminen mahdollista.

”Toivottavasti tilanne näyttää paremmalta kuin hieman etelämpänä Lappeenrannan seudulla. Teemme norpille apukinoksia Lietvedellä ja Luonterilla, jos vain voimme”, Niinimäki sanoo.

Apua keinopesistä?

Ilmastonmuutos on saimaannorpan suurimpia uhkia. Metsähallitus ja WWF:nkin tukemat Itä-Suomen yliopiston norppatutkijat ovat selvittäneet jo useiden vuosien ajan, hyväksyvätkö saimaannorpat ihmisten tekemiä rakennelmia synnytyspesikseen. Vuonna 2018 tutkimuksessa tehtiin läpimurto, kun norppanaaras synnytti terveen kuutin ponttoneiden varassa kelluvaan ja pohjaan ankkuroituun keinopesään.

Saimaannorpan keinopesät ovat prototyyppejä, joita kehitetään ja testataan. Tänä talvena Saimaalle testiin tulee vajaat kymmenkunta keinopesää eri materiaaleista. Myös WWF on vienyt Etelä-Saimaalle yhden keinopesän.

”Keinopesistä voi olla konkreettista apua tulevaisuudessa, mutta ehdottomasti tärkeintä on hillitä ilmastonmuutosta”, WWF:n Teemu Niinimäki sanoo.

Suuri paikallisilmaston vaihtelu hidastaa pohjoisten metsälintulajien vähenemistä ilmaston lämmetessä

northern-cardinal-bird-cardinalis-cardinalis-perched-on-small-snowy-tree-branch-725x476

Suojelualueilla tehdyn uuden tutkimuksen mukaan topografisen korkeuserojen vaihtelun synnyttämät paikallisilmastolliset olosuhteet puskuroivat pohjoisten lajien vähenemistä ilmaston lämmetessä. Pohjoiset metsälintulajit ovat taantuneet ilmaston lämpenemisen seurauksena. Tutkimuksen mukaan niiden tiheydet olivat suurimmat paikallisilmastoltaan vaihtelevilla suojelualueilla, missä nämä lajit myös vähenivät vähemmän kuin tasamaiden suojelualueilla.

Topografisen vaihtelun seurauksena paikallisilmasto voi vaihdella suuresti riippuen esimerkiksi rinteiden avautumissuunnasta, kuten pohjois- ja etelärinteillä, tai johtuen ylipäätään korkeuseroista. Tutkimuksessa verrattiin 17 pohjoisen metsälintulajin tiheyksiä 129 suojelualueella vuosina 1981–1999 ja 2000–2017. Suojelualueet sijaitsivat keskisessä Suomessa ja Pohjois-Suomen eteläosassa.

Tutkituista lajeista runsaimmat olivat järripeippo, urpiainen ja pohjansirkku. Muita lajeja tarkastelussa olivat mm. pohjantikka, kuukkeli ja kirjosiipikäpylintu. Tutkimuksen mukaan pohjoisten metsälintujen kokonaistiheys väheni kahden tutkimusjakson välillä noin 38 prosenttia.

Suojelualueiden välisessä vertailussa pohjoisten metsälajien tiheys oli korkein paikallisilmastoltaan vaihtelevimmilla alueilla. Tutkimusjaksojen välillä metsälajit vähenivät kaikkein vähiten juuri paikallisilmastoltaan ja topografialtaan vaihtelevimmilla alueilla.

”Topografisesti vaihtelevien metsäalueiden suojelu onkin erityisen merkittävää pyrittäessä lieventämään ilmaston lämpenemisen kielteisiä vaikutuksia pohjoisten metsien lajistoon”, toteaa johtava tutkija Raimo Virkkala Suomen ympäristökeskuksesta.

Tutkimuksen paikallisilmasto perustui erittäin tarkkaan 50 x 50 metrin ilmastoaineistoon kultakin suojelualueelta, ja analyyseissä käytettiin paikallisilmaston vaihtelun indikaattorina huhtikuun-kesäkuun keskilämpötilojen keskihajontaa kullakin suojelualueella. Huhtikuu-kesäkuu on keskeinen sekä muuttolintujen saapumisen että lintujen pesinnän kannalta.

Analyyseissä käytettiin muuttujina myös suojelualueen kokoa ja metsän osuutta suojelualueella sekä ilmaston muutosta tutkimusjaksojen välillä laajemmassa mittakaavassa (10 x10 km:n ruuduissa). Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu lajien säilyneen paremmin erityisesti topografisesti vaihtelevissa vuoristoissa kuin tasamailla.

Maankäyttö on kuitenkin tasamailla voimakkaampaa, joten maankäytön erot ovat voineet selittää lajien säilymisen vuoristoissa. Nyt julkaistu tutkimus perustuu lintulaskentoihin suojelualueilla, joissa haitallinen maankäyttö, kuten metsien hakkuut, ei ole sallittua, joten tutkimustulokset ovat yksiselitteisempiä.

Tutkimus on tehty yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE), Ilmatieteen laitoksen, Metsähallitus Luontopalveluiden sekä Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa. Tutkimus on osa ympäristöministeriön rahoittamaa Suojelualueverkosto muuttuvassa ilmastossa -hanketta (SUMI) sekä Strategisen Tutkimuksen Neuvoston rahoittamaa IBC-Carbon-hanketta.

Lehtopöllöjen suojavärityksen toimivuus on muuttunut ilmastonmuutoksen myötä

3872a8bb-8db9-4d3c-83b8-dbc2493d2747-w_576_h_2000

Lehtopöllön kaksi värimuotoa – harmaa ja ruskea.Kuva: Luomus.

Uusi kansalaistieteeseen perustuva tutkimus osoittaa, että lehtopöllöjen ruskean värimuodon yksilöt erottuvat lumisessa ympäristössä paremmin kuin lumettomassa. Ilmastonmuutos on lyhentänyt lumipeitteistä aikaa Suomessa, ja ruskeat lehtopöllöt ovat yleistyneet.

Lumipeitteellä on suuri vaikutus eläinten elämään ja useat lajit ovat sopeutuneet eri tavoin pohjolan lumiseen talveen. Tuoreen tutkimuksen mukaan lumipeitteellä on vaikutusta myös siihen, miten hyvin päiväpiilossa olevien lehtopöllöjen suojaväri toimii. Lehtopöllöllä on Suomessa kaksi eri värimuotoa, ruskea ja harmaa.

Lehtopöllöjen eteläisen ruskean värimuodon yksilöt erottuvat lumisessa ympäristössä paremmin kuin lumettomassa, mutta pohjoisemmalla harmaalla värimuodolla tilanne on päinvastainen.

– Harmaa väri näyttää olevan pohjoisten lehtopöllöjen sopeuma lumisiin olosuhteisiin. Etelämpänä, jossa lumipeite on satunnaista, ruskeampi väri antaa paremman suojavärin, kertoo tutkija Katja Koskenpato Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Tutkimus toteutettiin kuvaamalla ruskeata ja harmaata lehtopöllöä samassa paikassa lumisessa ja lumettomassa ympäristössä. Kuvat näytettiin vapaaehtoisille kansalaisille, joita pyydettiin etsimään pöllö mahdollisimman nopeasti kuvasta. Tutkimukseen osallistui yli 5000 henkilöä ympäri maailmaa.

Hyvä suojaväri on päivällä lepääville pöllöille hyödyksi. Tällöin ensinnäkin pikkulinnut häiritsevät niitä vähemmän, mikä vähentää talvista energian kulutusta. Suojaväristä on myös etua petojen välttelylle, sillä vaikka lehtopöllö on petolintu, on se altis esimerkiksi kanahaukan saalistukselle.

Vähälumiset talvet suosivat ruskeaa värimuotoa

Ilmastonmuutos on jo lyhentänyt lumipeitteistä aikaa Suomessa, ja tällä on todennäköisesti merkitystä muun muassa lehtopöllöjen elämään. Tutkijat ovatkin huomanneet, että eteläiset ruskeat lehtopöllöt ovat yleistyneet Suomessa viimeisten vuosikymmenten aikana suhteessa harmaisiin.

– Tulokset auttavat ymmärtämään syitä tähän pitkäaikaiseen muutokseen. Vähälumisemmat talvet vaikuttavat luonnonvalintaan ja suosivat evoluution kautta ruskeita lehtopöllöjä, tiivistää akatemiatutkija Patrik Karell Yrkeshögskolan Noviasta.

Alkuperäinen julkaisu Ecology and Evolution -sarjassa
Kasvitieteelliset puutarhat Facebookissa
LUOMUS
LUOMUS Twitterissä
Luonnontieteellinen museo Facebookissa
Patrik Karellin blogi aiheesta
Testaa löydätkö pöllön lumisesta tai lumettomasta maastosta?

Vanhankaupunginlahden merikotkille annettava pesimärauha

bafdb094-dcae-4f68-bcb6-474ecefa3e23-w_576_h_2000

Klobbenin saari Vanhankaupunginlahdella Kuva: Tuomas Lahti.

Merikotkapariskunta on asettunut Helsingin Vanhankaupunginlahden pohjoisosassa sijaitsevalle pienelle Klobbenin (Loppi) saarelle, ja havaintojen perusteella pari aloittelee tällä hetkellä pesintää. Merikotkien pesintärauhan takaamiseksi saaren läheisyydessä ei tulisi liikkua.

Merikotkat ovat kohennelleet vanhaa harmaahaikaran pesää omaksi pesäpaikakseen ja niiden on nähty myös parittelevan. Vaikka Vanhankaupunginlahden merikotkat yrittävät nyt pesiä aivan keskellä Helsinkiä, ja ovat luultavasti oppineet sietämään jossain määrin lähiseuduillaan näkyviä ihmisiä, ne eivät kuitenkaan ole tottuneet Klobbenin saaren läheisyydessä liikkuviin ihmisiin.

6179556b-8e31-4127-a691-6946739cb21a

Karttaan on merkitty alue, jolla ei tulisi liikkua merikotkan pesinnän turvaamiseksi.

Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueella on sulan veden aikaan liikkumiskielto, jota noudatetaan ilahduttavan hyvin. Jos Vanhankaupunginlahti nyt viimein jäätyy, liikkumiskielto raukeaa. Tällöin on uhkana, että Klobbenin saaren läheisyydessä alkaa liikkua ulkoilijoita, jotka voivat häiritä merikotkia. Tämä voi pahimmillaan johtaa siihen, että pariskunta luopuu pesinnästään.

Merikotkien pesintärauhan takaamiseksi Klobbenin saaren läheisyydessä ei tulisi liikkua Vanhankaupunginlahden jäädyttyä. On vaikeaa tarkasti arvioida, kuinka lähelle pesimäsaarta voi mennä häiritsemättä merikotkien pesintää, mutta lajin arkuuden vuoksi saareen kannattaa pitää vähintään muutaman sadan metrin etäisyys. Varminta on välttää liikkumista koko Vanhankaupunginlahden koillisosassa, eli noin Lammassaaren, Fastholman, Mölylän ja Hakalanniemen rajaamalla alueella.

Luonnonsuojelulain mukaan rauhoitettujen lintujen pesinnän tahallinen häiritseminen on kielletty. Merikotka on lisäksi erityisesti suojeltava laji. Merikotkien pesimärauhaa kunnioittamalla pystymme auttamaan tämän komean lajin liittymistä Vanhankaupunginlahden pesimälinnustoon. Se olisi hieno lisä Helsingin tärkeimmän lintualueen luontoarvoihin sekä uusi virstanpylväs lajin levittäytymisessä uusille ja entistä urbaanimmille alueille onnistuneen suojelun ansiosta.

PELASTETTU SAIMAANNORPPA SAI KODIN KORKEASAARESTA

49467391741_27d10d0486_c

Kuvaaja: Mari Lehmonen (2020) Korkeasaari Zoo

Korkeasaaren villieläinsairaalassa kuntoutunut nuori saimaannorppa siirrettiin eilen eläintarhaan väliaikaisiin tiloihin, jotka ovat sen käytössä uuden hyljetarhan valmistumiseen saakka.

Varsinais-Suomen ELY-keskus antoi Korkeasaarelle poikkeusluvan tämän saimaannorpan pysyvään hallussapitoon. Myönteisen lupapäätöksen perusteina olivat saimaannorpan suojelun, eläintarhan vierailijoiden opetuksen ja lajin tutkimuksen edistäminen sekä saimaannorpalle suunnitellun tarhan rakentaminen.

Korkeasaaren eläintarhan säätiön hallitus teki tällä viikolla päätöksen uuden hyljetarhan rakentamisesta Hylkysaaren salmeen. Tarhassa tulee olemaan norpan käytössä 200 neliömetrin makeavetinen allas sekä 100 neliömetrin maapinta-ala. Hyljetarha valmistuu aikaisintaan loppukesästä.

”Todella hienoa, että voimme tarjota kodin saimaannorpalle. Tämä norppa on lajinsa lähettiläs ja haluamme kerätä varoja suojeluun Saimaalla. Tarhaamisesta saamamme oppi on arvokasta ja voimme antaa asiantuntijaneuvoja loukkaantuneiden luonnonvaraisten norppien hoidossa, sekä mahdollisen Saimaan norppahoitolan suunnittelussa”, iloitsee Korkeasaaren eläintenhoidon ja suojelun johtaja Nina Trontti.

Puumalan Piitsniemestä heinäkuussa huonokuntoisena pelastetun ja Korkeasaaren villieläinsairaalassa hoidossa reipastuneen nuoren saimaannorpan kohtalona olisi ollut lopetus, ellei sille olisi järjestynyt asianmukaista sijoituspaikkaa eläintarhasta. Varsinais-Suomen ELY-keskus linjasi elokuussa, ettei norppaa voi palauttaa Saimaalle sen luonnonkantaan aiheuttaman mahdollisen tautiriskin vuoksi.

Väliaikainen koti uudessa saukkotarhassa

Norpan hyvinvointi on tärkeää myös ennen hyljetarhan valmistumista. Torstai-iltapäivänä saimaannorppa siirrettiin villieläinsairaalan ulkoaltaasta vastavalmistuneeseen saukkotarhaan, jossa se saa sukellella 17 kuution altaassa ja köllötellä kallioilla. Aiempaa isommassa altaassa myös vedenlaatu pysyy parempana, mikä edistää norpan terveyttä. Tarhan tilapäiseen käyttöön on läänineläinlääkärin lupa.

”Tämä norppa on hyvin utelias ja oppivainen eläin. Uudessa altaassa se nautti päästyään kunnolla uimaan ja sukeltamaan, ja tutki kaikki paikat, joita oli sitä ajatellen tarhaan tehty”, kertoo saimaannorppaa heinäkuusta asti hoitanut Laura Pulli.

Korkeasaaren uusi asukas sai nimen Piitsniemen Topias. Nimi päätettiin löytäjän kanssa norpan löytöpaikan mukaan. Jotta norppa saa rauhassa kotiutua uuteen ympäristöönsä, katselupaikkoja on alkuun rajattu aidoin, joiden takaa eläintarhan kävijät voivat jo tutustua uuteen eläimeen.

BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelussa 20 miljoonaa lintuhavaintoa

flock-of-birds-1518276771e5P

BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelussa (www.tiira.fi) on nyt yli 20 miljoonaa lintuhavaintoa. Rajapyykki saavutettiin 27.1., kun Janet Heikkilä tallensi havaintonsa kahdesta tukkasotkasta Turun Majakkarannassa. Kymmenen miljoonan havainnon raja rikkoutui kuusi vuotta sitten.

Tiira-lintutietopalvelussa voi pitää omaa lintuhavaintopäiväkirjaa ja selata lintuhavaintoja. Tiira tuottaa linnuista kiinnostuneille ajankohtaista lintutietoa, ja Tiiran havainnoilla on tärkeä merkitys lintutiedon kartuttamisessa ja linnustonsuojelutyössä. Tiiraan tallennetut havainnot kertovat esimerkiksi muuton ajoittumisen vuosittaisesta vaihtelusta ja linnuille tärkeimpien muuttoreittien sekä levähdys- ja pesimäalueiden sijainnista.

Vuonna 2006 julkaistu Tiira-lintutietopalvelu on kaikille avoin. Viime vuonna järjestelmään kirjattiin lähes kaksi miljoona lintuhavaintoa ja parhaina päivinä selvästi yli 10 000 havaintoa. Tällä hetkellä Tiirassa on noin 33 500 rekisteröitynyttä käyttäjää ja yli 140 000 havaintoihin liitettyä kuva-, ääni- tai videotallennetta.

Tiira-lintutietopalvelun vuosi 2019 lukuina

Väitös: Saimaannorppa on herkkä häiriölle talvella

1280px-Pusa_hispida_saimensis_ca_1956

Saimaannorppakanta on saavuttanut 400 yksilön rajan, mutta ilmastonmuutos ja ihmistoiminta uhkaavat yhä uhanalaista populaatiota. Filosofian maisteri Lauri Liukkosen väitöskirja tuo uutta tietoa saimaannorpan suojelubiologiasta. Tutkimuksessa selvitettiin norpan talviaikaista käyttäytymistä, rantarakentamisen vaikutuksia pesinnän onnistumiseen, sekä kehitettiin uusi, yksilöpohjainen liikkumismalli suojelutoimien kehittämisen tueksi.

Saimaannorpan elinpiiri on pieni jääpeitteeseen aikaan. Norpat liikkuvat jääpeitteeseen lisääntymisaikaan keskimäärin runsaan seitsemän neliökilometrin laajuisella alueella, mikä on yli kymmenen kertaa pienempi avovedenaikaiseen elinpiiriin verrattuna. Lisääntymisaikaisen suppean elinpiirin vuoksi pesien läheisyydessä olevat alueet ovat erityisen tärkeässä asemassa suojelun näkökulmasta. Tutkimuksessa selvitettiin lisäksi norppien pesimistiheyttä. Pesälaskentoihin ja lähetinseurantatietoihin perustuen ilmenee, etteivät naaraiden lisääntymisaikaisten elinpiirien ydinalueet risteä toistensa kanssa. Tulos antaa viitteitä, että naaraat puolustavat arvokasta pesimisympäristöään. Tutkimus korostaa norpan talviaikaisten elinalueiden suojelun tärkeyttä.

Rantarakentaminen uhkaa pesinnän onnistumista. Noin kolmasosa Saimaa rannoista on norpan pesinnälle huonosti soveltuvaa aluetta rantarakentamisen vuoksi. Tutkimuksessa havaittiin, että rantarakennusten läheisyys sekä suuri rakennustiheys lisäävät pesäpoikaskuolleisuuden riskiä. Norppien pesintään huonoiten soveltuvat alueet sijaitsevat erityisesti suurien kaupunkien läheisyydessä. Ihmisten liikkuminen norppien pesimäalueilla lisääntymisaikaan häiritsee norppaemoa, joka voi häirinnästä johtuen joutua pakenemaan pesästä, mikä puolestaan johtaa emosta riippuvaisen kuutin selviytymismahdollisuuksien heikkenemiseen. Rantarakentamista tulisi ohjata jo valmiiksi tiheästi rakennetuille alueille ja rauhoittaa muut alueet norpan pesinnälle.

Saimaannorpan liikkumismalli luo uudenlaisia mahdollisuuksia suojelutoimien kehittämiseen ja niiden tehokkuuden arviointiin. Mallin nykyisessä versiossa voidaan simuloida saimaannorppayksilön liikkeitä, mutta mallia edelleen kehittämällä voidaan tutkia eri suojeluskenaarioiden vaikutuksia saimaannorppakannan kehitykseen. Ennustettavuus edistää nopeaa reagointia kannansuojelun näkökulmasta.

FM Lauri Liukkosen ympäristö- ja biotieteiden alaan kuuluva väitöskirja Linking spatial ecology to conservation of the endangered Saimaa ringed seal (Uhanalaisen saimaannorpan liikkumisekologia ja sovellutukset suojeluun) tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii dosentti Nina Peuhkuri Luonnonvarakeskuksesta ja kustoksena professori Raine Kortet Itä-Suomen yliopistosta.

Keski-Suomen Lintutieteellisen yhdistyksen talviralli 2020 – tulokset

bergeronnette-sur-le-trottoir-pave

Västäräkki tavattiin Äänekoskella Kuvituskuva 

Lauantaina 11.1.2020 käytiin Keski-Suomen Lintutieteellisen yhdistyksen (KSLY) talviralli. Kilpailussa 2-5 henkilön joukkueet kilpailivat siitä, mikä joukkue havaitsee yhdistyksen toimialueella eniten lintulajeja aamukahdeksan ja iltapäiväneljän välillä.

Riemastuttavasti yhteensä 19 joukkuetta lähti mukaan enemmän tai vähemmän vakavissaan tavoittelemaan talvirallin voittoa hienossa talvisäässä. Kaikkiaan 13 joukkuetta kilpaili yleisessä sarjassa, jossa joukkueet saivat liikkua millä kulkuvälineellä tahansa. Kuusi joukkuetta retkeili päivän ajan ympäristöystävällisesti Luomu-sarjassa, jossa ei ollut sallittua liikkua fossiilisia polttoaineita käyttävällä kulkuneuvolla.

Tämän rallin yksi erityispiirre oli syksyn vahvan tikkavaelluksen vaikutus. Päivän aikana havaittiin yhteensä kuusi tikkalajia: palokärki, harmaapää-, valkoselkä-, käpy-, pohjan- ja pikkutikka. Tikkoja havaittiin erityisesti tukkipinojen läheisyydestä.

Kilpailun aikana havaituista lintulajeista harvinaisimmat olivat Muuramen lapintiainen, talviaikaan Keski-Suomessa harvinainen härkälintu Laukaan Tarvaalassa, sekä talvirallissa ensimmäistä kertaa havaittu lapinpöllö Jämsässä. Lauha talven alku näkyi lajistossa monien kesäisten lajien viivyttelyssä, kuten västäräkki Äänekoskella ja punakylkirastas Jyväskylässä. Vesilintuja oli tavallista niukemmin havaittavissa; vain isokoskeloita, telkkiä ja sinisorsia havaittiin useampia yksilöitä. Sen sijaan Keski-Suomessa harvalukuista kirjosiipikäpylintua havaittiin ilahduttavasti useita.

Kisan voittajan tulos (50) sivuaa kautta aikain parasta talvirallitulosta. Neljän joukkueen tulos oli keskimääräistä talvirallin voittolajimäärää parempi. Yhteensä rallissa havaittiin 60 lajia. Järjestävä seura kiittää runsasta osallistumista.

Tulokset:
1. Fear of the Lark (Aki Aintila, Jirka Lahtinen, Ossi Nokelainen ja Tuomas Syrjä) 50 lajia – 2 ässää
2. Allihuuppa (Teemu Fors, Tuomas Meriläinen ja Ohto Oksanen) 45 lajia
3. Kowat kourassa (Juho Hartikka, Henri Jussila, Ismo Reinikainen ja Ari Sylgren) 44 lajia
4. Army of Lovers (Sebastian Andrejeff, Markus Lampinen, Teppo Lehtola, Petteri Mäkelä ja Tomas Swahn) 43 lajia
5. Lautamiehet (Hannu Tammelin, Mikko Vaaherkumpu ja Onni Vaaherkumpu) 37 lajia – 1 ässä
6. THE-joukkue MKXI (Harri Högmander, Tomi Hakkari, Petri Kuhno) 37 lajia – 1 ässä
7. Dream Team (Seppo Mertanen, Kalevi Sulkava, Heikki Karhu, Juhani Kaalikoski) 35 lajia
8. Petäjävesi Team (Lauri Ijäs, Mika Lahtinen ja Eino Majaniemi) 34 lajia
9. Terveet käet (Janne Kilpimaa, Jyrki Torniainen, Tero Toivanen) 34 lajia
10. Ukkomiehet (Leo Lindroos, Keijo Vesanen, Petri Willman ja Pekka Kyllönen) 33 lajia – 1 ässä
11. Rallidae (Lauri, Heikki ja Tauno Hiekkanen) 33 lajia
12. Paineettomat (Sami Ylistö, Teero Linjama, Lea Partanen) 33 lajia
13. EKOTY (Eero Väisänen, Yrjö Tonteri, Terho Jalonen) 28 lajia – Luomusarja 1. sija
14. Outlanders (Liam Murphy, Jannis Liedtke) 25 lajia
15. Pinnapaine (Marjo Pihlaja, Matti Sissonen) 25 lajia – Luomusarja 2. sija
16. Vatian Vilske (Arto Stenroos, Ari Pirkkalainen, Ilpo Liimatainen, Timo Äijänen) 24 lajia – Luomusarja 3. sija
17. Muurame (Markku Alen, Jarmo Jokinen, Asko Mäkinen) 24 lajia – Luomusarja 4. sija
18. 3 etsivää (Sara ja Pia Högmander + Penni) 23 lajia – Luomusarja 5. sija
19. Antero & Irene (Tuomo Pihlaja, Tuija Pakarinen) 21 lajia – Luomusarja 6. sija