Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Yli tuhat laulujoutsenta uhmaa Suomen talvea

January 21, 2015 by Posted in: Birdlife - SuomiLinnut

laulujoutsen-alehikoinen

 

Suurimmat joutsenparvet ruokailevat vielä pelloilla. Eckerö, 18.1.2015.Kuva: Aleksi Lehikoinen

Viime viikonlopun laulujoutsenlaskennoissa havaittiin lähes 1 300 talvehtivaa joutsenta. Laskennat ovat osa kansainvälistä hanketta, jonka tarkoituksena on arvioida Euroopan laulujoutsenkannan koko. Suomen talvista joutsenmäärää ei ole ennen selvitetty kattavasti.

Suomessa eniten joutsenia löytyi Ahvenanmaalta, jossa talvea viettää yli 900 laulujoutsenta. Leudolle talvelle tyypillisesti valtaosa Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen joutsenista ruokaili pelloilla. Sisämaassa joutsenia talvehtii jokien ja salmien virtapaikoissa. Pohjoisimmat laulujoutsenet havaittiin Kolarissa ja Muoniossa.

Ruotsissa laskettiin samaan aikaan 9 000–10 000 laulujoutsenta. Valtaosa joutsenista talvehtii Itämeren eteläosissa ja Pohjanmeren rannikolla. Ruotsin ja Suomen talvikantoihin vaikuttaa suuresti talven ankaruus, ja määrät ovat kasvaneet pesimäkannan kasvun ohella talvien leudontumisen myötä.

Fennoskandiassa ja Venäjällä pesivän, Luoteis-Euroopassa talvehtivan laulujoutsenkannan kooksi arvioitiin vuoden 1995 talvilaskennoissa vajaat 60 000 yksilöä ja kymmenen vuotta sitten noin 90 000. Kanta lienee tästä edelleen kasvanut, sillä pelkästään Suomessa laskettiin viime syksyn Joutsenbongauksessa 57 600 laulujoutsenta.

Kansainvälisistä joutsenlaskennoista vastaa Wetlands International -järjestö, ja Suomessa laskentoja koordinoivat Luonnontieteellinen keskusmuseo ja BirdLife Suomi.