Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

Suomalainen kalatiira löytyi Argentiinasta

March 24, 2016 by Posted in: Linnut

1bbe13ff-5dde-4bc6-a89d-27430070d31d-main_image

Kuvan kalatiira ei ole sama yksilö, joka löydettiin Argentiinasta (kuva: Jarkko Santaharju)

Suomessa rengastettu kalatiira on havaittu helmikuussa 2016 Buenos Airesissa Argentiinassa – yli 13 000 kilometrin päässä synnyinseudultaan. Kyseessä on ensimmäinen Argentiinasta löydetty Suomessa rengastettu lintu.

Suomalaisissa kalatiiroissa on jotain poikkeuksellista. Tuoreimpana pari viikkoa sitten Luomuksen rengastustoimistoon saapunut ilmoitus: Suomessa rengastettu kalatiira on havaittu helmikuussa 2016 Buenos Airesissa Argentiinassa – yli 13 000 kilometrin päässä synnyinseudultaan.

Ennen tätä Argentiinaan seikkaillutta kalatiiraa tavattiin vuonna 1997 Kuopiossa rengastettu tiira Kaakkois-Australiassa. Kaiken lisäksi vuosi takaperin uutisoitiin, että suomalainen kalatiira on saavuttanut tiirojen ikäennätyksen.

Paikalliset rengastajat olivat pyydystäneet Argentiinaan muuttomatkallaan päätyneen kalatiiran ja lisänneet sille argentiinalaisen renkaan sekä oranssin jalkalipun, jonka avulla lintu voidaan helposti tunnistaa. Jos siis kesämökin kallioluodolle ilmestyy ensi kesänä pesimään kalatiira, jolla on oranssi lippu koivessaan, niin havainnostaan voi ilmoittaa rengastustoimistoon.

Kyseessä on ensimmäinen Argentiinasta löydetty Suomessa rengastettu lintu. Aiemmin Brasiliasta on löydetty muutama suomalainen rengastettu merikihu ja Trinidadista kala- tai lapintiira. Muita suomalaisrengastuksia Etelä-Amerikasta ei ole löydetty.

Euroopassa rengastettuja kalatiiroja on aiemmin löydetty Etelä-Amerikasta 27 yksilöä, joista kolme Argentiinasta ja 24 Brasiliasta. Nämä linnut ovat olleet kuitenkin lähtöisin Länsi-Euroopasta. Nyt Argentiinassa tavattu suomalainen kalatiira on ensimmäinen, joka on rengastettu Pohjoismaissa ja löydetty Etelä-Amerikasta. Läntisimmät suomalaiset kalatiirat on tähän saakka löydetty Azorien saaristosta.

Argentiinasta tavoitetun kalatiiran oli Henri Selin rengastanut poikasena Kirkkonummella heinäkuussa 2013.