Amur Leopard and Tiger Alliance: Korkeasaaren Kissojen Yölle kiitosta

kissojenyo

Lumileopardin ruokinta Kissojen Yössä. Kuva: Susanna Rinnevuori/ Korkeasaaren eläintarha.

Korkeasaaren eläintarha ja Kissojen Yö -tapahtuma saivat kiitoksia vasta ilmestyneessä Amur Leopard and Tiger Alliancen vuosiraportissa. ALTA koordinoi amurinleopardien ja amurintiikerien suojeluprojekteihin kerättyjä varoja, joista suomalaiset lahjoittivat viime vuonna 23 prosenttia. Korkeasaari on suurin yksittäinen ALTA:n tukija, jota ilman ainakin yksi pitkäaikaisista kenttäprojekteista olisi jouduttu lakkauttamaan.

Kissojen Yö järjestetään Korkeasaaressa syyskuun kahtena ensimmäisenä perjantaina, 5.9. ja 12.9. Eläintarhassa vietetään puoleen yöhön saakka AMUR-festareita. Korkeasaaren Teatteri tuo lavalle nuorisomusikaalin – kaikki esiintyjät tukevat suojelutyötä. Jesse KaikurannanJujun,RistonKengurumeiningin ja muiden artistien lisäksi illan päätähtiä ovat hämärän aikaan aktivoituvat kissapedot.

Tapahtumaan voi ostaa lippuja ennakkoon Korkeasaaren verkkokaupasta. Ennakkolipun hinnasta 2 euroa lahjoitetaan Amurin kissapetojen suojeluun. Suojeluvaroja kerrytetään myös suojelutekstareilla, keräyslippailla ja AMUR-tuotteiden myynnillä.

Amurinleopardi on maailman harvinaisin kissapeto. Niitä on luonnossa vain noin 40 yksilöä. Kannan kehitys on vihdoin kääntynyt kasvuun. Amurintiikereitä elää luonnossa noin 450 yksilöä. Kanta on runsastunut suojelutoimien ansiosta. Molemmat pohjoiset kissapedot elävät Venäjän Kaukoidässä. Myös Kiinan puolella on havaittu molempia lajeja.

Lisää aiheesta:

Korkeasaaren uutinen