Villimaailma

Eläimet & Eläintarhat

BirdLife Suomi: Lintusyksy huipentuu viikonloppuna EuroBirdwatch-tapahtumaan

September 30, 2014 by Posted in: Birdlife - SuomiLinnut

EBW14_logo

Tulevana viikonloppuna 4.–5.10. muuttolintuja seurataan noin 40 Euroopan ja Keski-Aasian maassa BirdLifen EuroBirdwatch-tapahtumassa. Euroopan suurin lintutapahtuma on järjestetty joka syksy vuodesta 1993 lähtien. Viime vuonna tapahtumaan osallistui noin 19 000 ihmistä 40 maassa, ja tapahtumaviikonlopun aikana havaittiin noin kolme miljoonaa lintuyksilöä.

Eri puolilla Suomea järjestetään viikonlopun aikana linturetkiä, muutonseurantaa ja muita tapahtumia, joihin kaikenikäiset lintujen bongaamisesta kiinnostuneet voivat osallistua. Viime päivinä on päästy ihailemaan hienoa hanhi-, sepelkyyhky- ja peippomuuttoa. Poikkeuksellisen paljon on nähty myös arktisia kihuja, esimerkiksi harvinaisia leveäpyrstökihuja on nähty kuluneen viikon aikana yli 400.

EuroBirdwatch-tapahtuman tarkoitus on edistää linnustonsuojelua ja lintuharrastusta. Valtioiden rajoista välittämättä matkaa tekevät muuttolinnut kuvastavat hyvin kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä lintujen suojelussa. BirdLifen tavoite on turvata linnuille tärkeiden elinympäristöjen säilyminen pesimäalueilla, muutonaikaisilla levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla.

EuroBirdwatch-tapahtuma:

http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/eurobirdwatch.shtml

Lintutilanne Suomessa:

http://www.birdlife.fi/havainnot/lintutilanne/hav-2014-09-30.shtml