Bird-Life Suomi: Tornien taistossa taas yli 300 lintutornia
Kuvaaja: Jan Södersved
BirdLife Suomen Tornien taisto -tapahtuma järjestetään tänä keväänä lauantaina 3.5. Leikkimielisessä kilpailussa lintuharrastajat pyrkivät lintutorneista näkemään tai kuulemaan mahdollisimman monta lintulajia klo 5–13. Samalla tehdään lintuharrastusta tunnetuksi ja kerätään varoja kansainvälisesti tärkeiden lintualueidemme lintulaskentoihin.
Ensimmäisen Tornien taiston järjesti Eläinmaailma-lehti vuonna 1994. Vuonna 2000 BirdLife Suomi tuli järjestäjäksi ja tapahtuma laajeni kaikille avoimeksi. Silloin joukkueita oli mukana 72. Nyt Tornien taisto järjestetään 21. kerran, ja mukana on yli 300 lintutornia etelärannikolta Lappiin. Tapahtuman eteläisin torni on Hankoniemen kärjessä Uddskatanilla ja pohjoisin Toivoniemen lintutorni Inarin Kaamasessa runsaan 1 000 kilometrin päässä.
Tapahtumaan voi ilmoittautua mukaan perjantaihin 2.5. saakka. Yleisö on tervetullut jokaiseen kisaan osallistuvaan torniin. Yli 90 tornilla järjestetään lisäksi opastettu linturetki klo 10.
Tornien taiston tulokset julkaistaan osoitteessa www.birdlife.fi/tornientaisto lauantaina 3.5. klo 18.
LISÄTIETOJA: www.birdlife.fi/tornientaisto