BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelussa 20 miljoonaa lintuhavaintoa
BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelussa (www.tiira.fi) on nyt yli 20 miljoonaa lintuhavaintoa. Rajapyykki saavutettiin 27.1., kun Janet Heikkilä tallensi havaintonsa kahdesta tukkasotkasta Turun Majakkarannassa. Kymmenen miljoonan havainnon raja rikkoutui kuusi vuotta sitten.
Tiira-lintutietopalvelussa voi pitää omaa lintuhavaintopäiväkirjaa ja selata lintuhavaintoja. Tiira tuottaa linnuista kiinnostuneille ajankohtaista lintutietoa, ja Tiiran havainnoilla on tärkeä merkitys lintutiedon kartuttamisessa ja linnustonsuojelutyössä. Tiiraan tallennetut havainnot kertovat esimerkiksi muuton ajoittumisen vuosittaisesta vaihtelusta ja linnuille tärkeimpien muuttoreittien sekä levähdys- ja pesimäalueiden sijainnista.
Vuonna 2006 julkaistu Tiira-lintutietopalvelu on kaikille avoin. Viime vuonna järjestelmään kirjattiin lähes kaksi miljoona lintuhavaintoa ja parhaina päivinä selvästi yli 10 000 havaintoa. Tällä hetkellä Tiirassa on noin 33 500 rekisteröitynyttä käyttäjää ja yli 140 000 havaintoihin liitettyä kuva-, ääni- tai videotallennetta.